Voivoivoivoivoivoivoivoivoi.....jne. Kello on jotain kahden ja kolmen välillä yöllä. En saa unta. Ei kiinnosta. Olo on tyhjä. Aina käy näin. Juuri kun pöytä on katettu, niin pöydän jalka menee rikki. Miksi yrittää unelmoida, kun aina paha voittaa. Kaiken piti olla valmista. Kotiottelu ja täysi halli. Lehdistö paikalla. Televisio paikalla. T-paidat valmiiksi painettuina, joissa luki "9.2.2015 I was there when Steve brake the record". Ei pitänyt tehdä kuin yksi maali. Mutta ei. Unelmat pirstaleiksi. Haaveet kaatuu, niinkuin laulussakin sanotaan. En päässytkään todistamaan historiaa. Kaikki hehkutus valui kyynelten mukana viemäristä alas. Tästä on vaikea nousta, helvetin vaikea. Enkä tiedä viitsinkö edes yrittää, kun lisää pettymyksiä on kuitenkin edessä. Niin se on aina ollut ja niin se näköjään tulee aina olemaan. Ei ole pilvellä mitään hopeareunusta, pelkkää mustaa se on. Yhtä mustaa kuin mieleni on nyt. Sysimustaa. Aina.