Viestin lähetti Jagr68
Asia ei ole ihan noin. Esimerkiksi käsky: "Älä varasta" on täysin selkeä eikä jätä juuri tulkinnan varaa. Raamatussa on kieltämättä paljon sellaista, jossa voi käyttää laajempaa tulkintaa, mutta itse Raamatun perussanoma, pelastuskysymys, on esitetty täysin selkeästi ja ilman monen vastakkaisen tulkinnan mahdollisuutta.
*On totta, että kymmenen käskyä ovat sanallisesti ilmaistu selkeästi, mutta sisällön niille antaa jokainen omista näkökulmista nähden. Mitä tarkoittaa käytännössä vanhempien kunnioitus, pyhäpäivän pyhitys, turhaan Herran nimen lausuminen jne...nämä eivät ole yksitasoisia asioita. Myös ikuisuuskysymykset naispappeudesta, naisen alamaisuudesta, avioliitosta, alkoholinkäytöstä jne...ne kaikki aiheuttavat loputonta kädenvääntöä, koska Raamatussa ei ole selkeitä neuvoja. Näin jää mahdollisuus monenlaisille tulkinnoille.*
Mielestäni tavallaan puhut paljon, mutta loppujen lopuksi sanot aika vähän. Itse pidän esimerkkien esittämistä ja havainnollistamista tärkeänä. Jos esittää väitteen, pitää se myös osata perustella. Sanot, että minun tapani tulkita Raamattua ei ole ainoa oikea. En tietenkään olisi niin narsistinen, että väittäisin oman tapani tulkita olevan absoluuttinen totuus. Kuitenkin esitit väitteen, ja siksi haluan että perustelet sen. Esitä siis erilaisten havainnollistavin esimerkein erilainen Raamatun tulkinta omani rinnalle. Miten itse tulkitset Raamattua?
* En olisi uskonut, että minun tarvitsee todistaa tai perustella kenellekään, että tämän tulee ymmärtää, kuinka ihmisillä yksinkertaisesti on erilaisia näkemyksiä. Mielestäni jokainen ansaitsee mielipiteineen kunnioituksen. Jos et halua antaa muille tilaa Raamattua tulkitessa - en voi asialle mitään. Olen vain pahoillani. Olen myös pahoillani, että monin osin ajatusmaailmamme eivät kohtaa, sillä koin nimenomaa puheenvuorossani perustella kantani. Kömpelö esimerkki erilaisesta Raamatun tulkinnastani voisi olla mielikuvitukseton ikuisuuskysymys avioliitosta. Meidän tuntemaan avioliittointituutiota ei mielestäni asettanut Jumala. Vai vietettiinkö paratiisissa isotkin häät, kun Aatami sai Eevansa. Ajattelen, että kun "kahdesta ihmisestä tulee yksi" - he ovat silloin sitoutuneet toisilleen. Ei siihen lipereitä tarvita parisuhteen vakuutukseksi. Sinänsä avioliitto voi olla hyvinkin merkittävä yhteiskunnallisesti - se olisi tarina erikseen. En ole avioliiton vastustaja; olenhan vihityttänyt itsenikin. En kuitenkaan Jumalaa varten, vaan minua ja sitä toista ihmistä varten. *
Huomaan että olet humanisti. Ei siinä mitään. Itse en voisi koskaan tulla humanistiksi, sillä en usko ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Kuitenkin meidän jokaisen tulisi pyrkiä hyvään? Siitä sekä humanismi että kristillisyys on samaa mieltä. Mutta miten päästä tuohon hyvyyteen? Miten tulla paremmaksi ihmiseksi? Tässä kysymyksessä taas tulee esiin ero kristinuskon ja humanismin välillä? Humanisti uskoo, että ihminen on ihan jees tyyppi, joka joskus sortuu pahaan, mutta jonka pohjimmainen olemus on silti hyvä. Kristinuskon mukaan ihminen on täysin paha, täysin vailla omaa ansiota Jumalan edessä, ja täysin Jumalan armosta riippuvainen. Vertailukohtana on Jumala, ja Jumalan pyhyyttä ei kukaan voi saavuttaa.
Humanisti uskoo ihmisen kykenevän parannukseen omassa voimassaan. Kristitty uskoo voivansa pelastua vain Jumalan ansiosta ja Jumalan armosta. Kristityssä tapahtuva mahdollinen muutos parempaan on sekin täysin Jumalan teko. Siksi kristitty uskoo, että jatkuva yhteys Jumalaan on ensiarvoisen tärkeää.
* Kuinka muutos parempaan voi koskaan tapahtua, jos ajattelet, ettei ihmisessä voi olla mitään hyvää? Pysyykö tämä Jumalan "synnyttämä hyvyys" sinun ulkopuolellasi? Etkö koskaan koe tehneesi hyvin, rakastaneesi ketään, auttaneesi ketään jne? Minä koen - etkä voi sitä kokemusta minulta varastaa. Väärinkin olen tehnyt, ja silloin käsittelen tapahtunutta sekä itseni että asianomaisten kanssa. Toisen ihmisen konkreettinen anteeksianto tuntuu paremmalta kuin Jumalan. Tämä siksi, että ihmisen uskon olevan olemassa - Jumalasta minulla ei ole varmuutta. Ps. Minulle ei ole tärkeää julistautua humanistiksi, vihreäksi, kristityksi, kommunistiksi, realistiksi...minulle on tärkeintä elää ihmisenä avoimena itselleni.*
Ensin vastaan kysymykseesi. Mielestäni sapatti on hyvä esimerkki sellaisesta käskystä, jonka pitämisellä ei ole suoranaista vaikutussuhdetta muihin ihmisiin. Jumala pyhitti sapatin jo luomisessa, ja vahvisti liiton Mooseksen kanssa Siinailla, jossa sapatti pyhitettiin uudelleen. Näin sapatti ja sen pitäminen on merkki Jumalan kansaan kuulumisesta. Jumalan vaatimus sapatin pitämiseen on ehdoton. Sen rikkominen on Jumalan silmissä erittäin vakava rike. Mooseksen 5. kirjassa eräs sapattikäskyä rikkonut mies tuomittiin kuolemanranngaistukseen. Sapatin pitäminen on kuuliaisuuden osoitus Jumalaa kohtaan. Sen sijaan käskyt, kuten "älä tapa" tai "älä varasta", ovat käskyjä muita ihmisiä kohtaan toimimisessa.
* Kyse oli sellaisesta teosta, joka ei vahingoita ITSEÄ tai TOISIA. Jatkuva sapatin laiminlyöminenhän on mielestäni ihmistä itseään kohtaan väärin, sillä ennemmin tai myöhemmin tulee tunteneeksi, kuinka sekä henkisesti että fyysiesti "paukut" loppuu - ja se ei voi olla vaikuttamatta esimerkiksi ihmissuhteisiin. Kysyin: "Mikä sellainen teko, joka ei vahingoita itseä ja toisia, olisi silti väärä teko"? Joidenkin aikaisemmin esittämä ajatus siitä, että oikein ovat sellaiset ratkaisut, joilla ei vahingoita itseä tai toisia. Sinun mielestäsi se riittänyt perusteluksi. Anteeksi, mutta en pysy perässä.*
Jokaisen tulee muodostaa jossain vaiheessa oma käsitys uskostaan. Usko on loppujen lopuksi ihmisen henkilökohtainen asia eikä pakkokäännyttäminen hyödytä ketään. Sen sijaan oman uskonsa esille tuominen sellaisena kuin sen kokee, ei ole väärin, vaan jopa suositeltavaa. Eihän muuten syntyisi mielipiteiden vaihtoa.
* Aivan!*
Uskovat eivät ole inhimillisyyden ulkopuolella ja he tekevät virheitä siinä missä muutkin. Kuitenkin, usein nuhdeltu ihminen kokee tulleensa väärin kohdelluksi, vaikkei näin olisikaan ollut. Tietysti riippuu paljon tilanteesta. En tiedä yksityiskohtia tilanteista, jossa olet ollut tekemisissä uskovien kanssa. Joten en voi puuttua siihen enempää.
* Kyse ei ole nuhtelusta tai sen kaltaisista tilanteista. Kyse on ilmapiiristä, elämänasenteesta ja ihmiskuvasta. Minulla se on ehkä moneen kristittyyn verrattuna erilainen, ja siksi "maanmatonen"-ajatusmalli ei kiinnosta. Eiköhän jokaisella ole omat itsetunto-ongelmansa ilman, että niitä täytyy uskonnolla ruokkia?*
Itselleni on ollut helpotus myöntää, että en ole ihmisenä Jumalalle kelpaava. Se on saanut minut luottamaan siihen lunastustyöhön, jonka Jeesus suoritti hyväkseni ristillä. Ns. suorittavaa uskoa ei kauan kukaan jaksaisi. On vapauttavaa ja elähdyttävää kantaa ne synnit sinne ristin juureen joka kerta ja tunnustaa ne Jumalalle: "En ole sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin sinun lapsekseni. Mutta haluan silti elää yhteydessäsi ja seurata sinun esimerkkiäsi parhaan kykyni mukaan. Anna siis syntini anteeksi ja anna minulle uusi, puhdas sydän. " Tällaiseen rukoukseen on hyvä päättää jokainen päivä. Samoin Jumalaa on ihana kiittää kaikista niistä hyvistä jutuista, joita olen elämässäni kokenut. Tiedän Hänen olevan läsnä ja katsovan perääni, vaikken sitä ansaitsekaan. Olen oppinut luottamaan Jumalan rakkauteen ja jopa osin ymmärtämään sitä. Uskoni on minulle voiman lähde, jonka koen konkreettisena juttuna. Uskon, että Jumala on olemassa, koska tunnen niin. Raamatulla ja profetioilla voi yrittää todistella Jumalan olemassaoloa vain tiettyyn pisteeseen, mutta ellei uskoa ole sisällä, ei sitä voi koskaan saavuttaa.
* Tätä en halua kritisoida, koska se ei sellaista tarvetta edes synnytä. Hyvin ilmaistu uskontunnustus, josta toivon sinun pitävän kiinni.*
Nyt sinulta tuli melkoinen virhetulkinta. Herra Jeesus riisuttiin kaikesta jumaluudesta, kun Hän Pyhän Hengen voimasta syntyi Mariasta. Hänestä tuli ihminen ihmisten joukkoon. Hän kärsi kipua ja surua siinä kuin minä tai sinä. Hän myös iloitsi samoista asioista kuin sinä tai minä. Hänelle tuli nälkä, häntä väsytti ja hän nauroi kuullessaan hyvän vitsin.
* Lauseesi "Nyt sinulta tuli melkoinen virhetulkinta" oli mielestäni juuri osoitus kapeakatseisuudestasi; et uskalla antaa muiden olla uskomatta Jumalaasi. Missä kohden Raamattua muuten kerrotaan Jeesuksen nauraneen jollekin vitsille? Minusta hän vaikutti kyllä aika tosikolta, noin Raamatun valossa.*
Kuitenkin on selvää, ettei Jeesus ollut "tavallinen" ihminen. Hän oli Jumala ihmisen sisässä. Jeesuksella ei kuitenkaan ollut mitään etuoikeuksia meihin nähden. Häntä koeteltiin kaikessa samalla tavalla kuin meitä. Hän ei vaan sortunut syntiin.
* Bingo! Tätä juuri tarkoitin. Tulla kiusatuksi ja langeta kiusaukseen - ne ovat kaksi eri asiaa. Jeesus ei tiedä/tiennyt jälkimmäisestä tuon taivaallista. Vai tiedätkö jotakin sellaista, mitä Raamatussa ei kerrota? Että Jeesus sittenkin lankesi? Havaintoesimerkki: jos sinulla on aina ollut kaksi silmää, et tiedä millaiselta maailma näyttää sokean silmillä katsottuna. En minäkään tiedä. Tämä oli vertaus.*
Miksi Jeesus sitten kykeni ihmeisiin? Miksi hänen puheensa olivat niin vetoavia ja kansaan uppoavia? Vastaus on jatkuva suhde Isään. Jeesus ei tehnyt ainoataan ihmettä omassa voimassaan, vaan kaiken minkä Hän sai, Hän sai sen Isältä. Myös meilläkin olisi mahdollisuus tehdä noita ihmeitä, jos meillä olisi edes sinapinsiemenen verran uskoa. Mutta minulla ei tuota uskoa ole. Epäilykset kalvavat mieltäni alituiseen. Vaikka uskon Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa pystyneen tehneen ihmeitä, en itse ole kyvykäs samanlaiseen uskoon. Sillä uskon avulla nuo ihmeet tehtiin.
* Nyt ollaankin ydinkysymyksen äärellä: kuka uskoo ja kuka ei. Minä en.*
Kun Pietari käveli veden päällä kohti Vapahtajan ojennettuja käsiä, pysyi hän veden pinnalla. Mutta kun hän katsoi alaspäin kuohuviin aaltoihin, alkoi hänen uskonsa horjua. Samassa hän alkoi vajota. Pietarin usko petti ja samalla katosi hänen mahdollisuutensa rikkoa luonnonlakeja. Hän joutui epätoivoisesti huutamaan: "Herra, auta minua. Minä hukun!" Samoin minäkin joudun huutamaan epäuskossani Jeesusta avukseni: "Herra, minä hukun! Pelasta minut!" Juuri tätä varten Jeesus tuli maailmaan. Hän tuli pelastamaan hukkuneita sieluja. Sieluja, jotka eivät ole tietoisia taivaallisen Isän olemassaolosta. Poika tuli maailmaan, jotta maailma oppisi tuntemaan Isän.
* Tämä on valitettavasti liturgiaa, jota olen kuullut koko ikäni yhteydessä jos toisessakin. Uskon kysymys. Sinänsä kunnioitettava, jos siihen uskoo. Minä en.*
Samoin Jeesus sai kaiken viisautensa Isältään. Niin Hän itsekin todisti. Kaiken, minkä Hän puhui, puhui Hän sen suulla, joka Hänet oli lähettänyt. Jeesus antoi aina kunnian Isälleen, joka on taivaissa. Ainuttakaan ihmetekoa Hän ei tehnyt omaksi edukseen, osoittaen näin taivaallisen Isänsä luonteen.
* En etsi ihmetekoja. Etsin tavallista elämää. Tavallisen ihmisen tavallista elämää.*
Maanpäällisen elonsa aikana Jeesus osoitti monta kertaa inhimillisen luonteensa. Hän itki kuollutta ystäväänsä Lasarusta. Hän pyysi samarialaiselta naiselta vettä janoonsa. Hän rukoilu kuolemanpelon ja kauhun vallassa Getsemanen puutarhassa Isää ottamaan pois häneltä se malja, joka Hänen oli juotava. Hän huudahti ristin kärsimyksissään psalmin sanoin: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut!"
Totisesti minä sanon sinulle, Mauri, että Jeesus Nasaretilainen kärsi elämänsä aikana paljon enemmän kuin minä tai sinä. Turhaan ei profeetta Jesaja 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää kutsunut tulevaa Messiasta "Kipujen mieheksi" ja "Sairauden tuttavaksi"...
* Jokaisen oma henkilökohtainen kokemus oman tuskan määrästä ei ole Jagr68, sinun määriteltävissä, eikä mielestäni edes tarpeen. Sinulla ei ole oikeutta väheksyä toisten tuskan määrää. Minun mielestäni. *