Mainos

Nyt just vituttaa!

  • 2 825 065
  • 13 361

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Tosiaan meni se 15 vuotta noiden vuosien 1983 ja 1998 välissä, niin muistan kun laskin tossa vielä keväällä 2022 matemaattisesti sitä, että jos se aika niiden mestaruuksien lyhentyisi kahdella vuodella, niin IFK olisi voinut voittaa juurikin silloin keväällä 2022, mutta eipä vaan lyhentynyt se aika mihinkään.
Mäkin ajattelin tuolla kaavalla, ensin 15 vuotta, ja sitten 13 , ja olihan odotukset viime
kaudelle vähän liiankin suuret, ja mahalasku sen mukainen.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Valitettavaa, että täytyy asiaa rautalangasta selittää: siinä oli kyse huumorista. Hassuttelusta.

Koko naurettavan mukaloukkaantumisen aloittaneen Twitter-nimimerkki Red Beastin / @punainenpeto pitäisi se hyvin ymmärtää. Hän kun itsekin viljellyt tuota "Muse jää" -läppää kymmenissä twiiteissään vuosien varrella. Myös tässä osiossa on heitetty pari samanlaista läppää ihan hiljattain, joista toinen sai 16 tykkäystäkin. Osan sellaisilta nimimerkeiltä, jotka nyt avautuvat tämän "Muse jää" -tsoukin olleen mauton tai loukanneen tunteitaan. Perihesalaista oksettavaa tekopyhyyttä esillä siinä.

"Muse jää" on sanapari, joka on jäänyt osaksi suomalaista kiekkohistoriaa. Suomen kielessä sen pohjalta saa monenlaisia kaskuja kerrottua. Leikinlasku sanaparilla ei ole näiden 13 vuoden aikana tarkoittanut, että sanoja tai kirjoittaja jotenkin hyväksyisi Ville Peltosen pahoinpitelyn. Se ei tarkoita sitä myöskään lokakuussa 2024. Ainoa, jolla olisi siitä perusteltu oikeus loukkaantua, on Mustonen itse. Häntä kohtaan se sanapari on epäreilu. Se leimaa hänet osalliseksi sitä tapahtumaa, vaikka hän oli tapahtuma-aikaan 16-vuotias lätkänharrastaja, jolla ei ollut pahoinpitelyn tai vihanpidon kanssa mitään tekemistä.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Hehhehe tosi hauska juttu hei! Pahoinpitely jääkiekko-ottelussa. On teillä siellä mouhijärvellä erikoiset vitsin aiheet.
Meinaat, että sinun lisäksesi ne kaikki 15 muutakin "Muse jää" -peukuttajaa asutte kaikki Mouhijärvellä? En usko. Kyllä niitä vitsejä kerrotaan muuallakin, myös Helsingissä.
 
RedBeast

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käyttäjälle on annettu pelikielto rasistisesta rinnastuksesta.
Valitettavaa, että täytyy asiaa rautalangasta selittää: siinä oli kyse huumorista. Hassuttelusta.

Koko naurettavan mukaloukkaantumisen aloittaneen Twitter-nimimerkki Red Beastin / @punainenpeto pitäisi se hyvin ymmärtää. Hän kun itsekin viljellyt tuota "Muse jää" -läppää kymmenissä twiiteissään vuosien varrella. Myös tässä osiossa on heitetty pari samanlaista läppää ihan hiljattain, joista toinen sai 16 tykkäystäkin. Osan sellaisilta nimimerkeiltä, jotka nyt avautuvat tämän "Muse jää" -tsoukin olleen mauton tai loukanneen tunteitaan. Perihesalaista oksettavaa tekopyhyyttä esillä siinä.

"Muse jää" on sanapari, joka on jäänyt osaksi suomalaista kiekkohistoriaa. Suomen kielessä sen pohjalta saa monenlaisia kaskuja kerrottua. Leikinlasku sanaparilla ei ole näiden 13 vuoden aikana tarkoittanut, että sanoja tai kirjoittaja jotenkin hyväksyisi Ville Peltosen pahoinpitelyn. Se ei tarkoita sitä myöskään lokakuussa 2024. Ainoa, jolla olisi siitä perusteltu oikeus loukkaantua, on Mustonen itse. Häntä kohtaan se sanapari on epäreilu. Se leimaa hänet osalliseksi sitä tapahtumaa, vaikka hän oli tapahtuma-aikaan 16-vuotias lätkänharrastaja, jolla ei ollut pahoinpitelyn tai vihanpidon kanssa mitään tekemistä.
En tiedä onko joku samalla nimimerkillä twitterissä(?) kuin minä täällä mutta kertaakaan en ole mattokauppiaan suorittamasta pahoinpitelystä vitsiä heittänyt. Oksettava henkilö, oksettava tapaus ja oksettavaa että joku urpo siitä vitsailee. Olen puhunut. Jag har talat
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Valitettavaa, että täytyy asiaa rautalangasta selittää: siinä oli kyse huumorista. Hassuttelusta.
Pahoinpitelyllä hassuttelu, ennalta suunnitellulla porukalla aivovaurion hakkaamalla aiheuttamisella naureskelu kertoo joko tapahtuman hyväksymisestä tai vähättelystä. Kyse on kannanottamisesta eikä sitä tarvitse rautalangasta vääntää. Viesti menee muutenkin perille.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Pahoinpitelyllä hassuttelu, ennalta suunnitellulla porukalla aivovaurion hakkaamalla aiheuttamisella naureskelu kertoo joko tapahtuman hyväksymisestä tai vähättelystä. Kyse on kannanottamisesta eikä sitä tarvitse rautalangasta vääntää. Viesti menee muutenkin perille.
Tykkääjistä löytyy sen 16 tykkäystä saaneen Muse jää -tsoukin kirjoittaja. Kertoo aivan kaiken.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tykkääjistä löytyy sen 16 tykkäystä saaneen Muse jää -tsoukin kirjoittaja. Kertoo aivan kaiken.
Minuako meinaat? Voisi varmaan tägätäkin... Itse käytin tuota sanaparia alleviivaamaan syytä miksi Mustosta tuskin tullaan näkemään Stadissa ja miksi sitä en itse toivo. Ei se mikään varsinainen vitsi ollut. Hiukan eri asia kuin hehkuttaa uutta sopimusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tykkääjistä löytyy sen 16 tykkäystä saaneen Muse jää -tsoukin kirjoittaja. Kertoo aivan kaiken.
Ai nuo tykkäykset täällä tekee siitä Tapparan ääliömäisestä twiittauksesta jotenkin hyväksyttävämmän? Pysy nyt vaan siellä omalla hiekkalaatikolla. Menestystä voi ostaa, tyylitajua näemmä ei. Torspojen mediavastaava on aivan varmasti tiennyt sanonnan tarkoituksen ja mihin se viittaa.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Perihesalaista oksettavaa tekopyhyyttä esillä siinä.
Saatiin juuri hallilla erätauolla hyvät naurut tästä. Sellainen analyysi sitten Mouhijärveltä. Huikea seppä kyllä tämä heebo.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Minuako meinaat? Voisi varmaan tägätäkin... Itse käytin tuota sanaparia alleviivaamaan syytä miksi Mustosta tuskin tullaan näkemään Stadissa ja miksi sitä en itse toivo. Ei se mikään varsinainen vitsi ollut. Hiukan eri asia kuin hehkuttaa uutta sopimusta.
Syytetäänkö täällä oikeasti Mustosta siitä tapauksesta? 16-vuotiasta junnua, joka jäi penkille istumaan, kun koutsi käski? Alkaa jotenkin valottua, mistä nämä eriävät käsitykset voivat kummuta, mikäli näin on.

Onpas mautonta tulla lässyttämään ja trollaamaan tuollaisia älyttömyyksiä.

En minä mielestäni mitään trollaa. Päinvastoin, musta tuntuu koko ajan, että tässä trollataan mua. Modeille terkkuja vaan. Lukekaa tätä ketjua niin huomaatte, että äärimmäisiä ja sisäisesti ristiriitaisia kantoja ottaa ihan muut kirjoittajat kuin minä.

Minä perustelin näkemykseni keskusteluketjussa, johon mulla on kirjoitusoikeudet ja jossa minua kiinnostavasta aiheesta on keskusteltu. Pelikieltoilmoituksista tänne päädyin, siksi ehkä pari päivää myöhässä. En ollut uskoa silmiäni tekopyhyyden määrästä enkä rinkirunkkauksen intensiteetistä. Siitä oli aivan aiheen huomauttaa. Siksikin, koska tarkoitin sanoa, että "Muse jää" -tsoukkeja on kerrottu iät ajat. Oli tarpeen kertoa joitain esimerkkejä ja oli luontevaa ottaa esimerkkejä läheltä teitä. Valitsin twiitin, jota on siteerattu tämän keskustelusäikeen avausviestissä sekä muun muassa Helsingin Sanomissa. Valitsin myös kaksi viikkoa vanhan palstakirjoituksen, joka oli tuorein esimerkki Muse jää -vitseistä palstalla, josta oli tykätty laajalti ja joka oli vieläpä kerrottu täysin samassa kontekstissa kuin Tapparan twiitti. Vertaa "Muse jää Tapparaan" vs. "Muse jää hankkimatta IFK:hon". Voihan se ärsyttää, kun oma tekopyhyys läpivalaistaan, mutta trollaamista se ei ole. Se on keskustelua.
 
Fränä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meinaat, että sinun lisäksesi ne kaikki 15 muutakin "Muse jää" -peukuttajaa asutte kaikki Mouhijärvellä? En usko. Kyllä niitä vitsejä kerrotaan muuallakin, myös Helsingissä.

Tässä on riski, että mennään ohi aiheen, mutta Stadissa ja sen jengin joukossa, joka käy Nordiksella "Muse jää" - vitsi ei naurata. Tilanne voi olla toinen sen porukan kohdalla, jotka kävivät Pasilassa homehtuvassa hallissa katsomassa hokia.

Peritamperelaisen voi olla vaikea ymmärtää, että miksi kaikki tuohon kyseiseen syyskuiseen merkityksettömään jääkiekko-otteluun liittyvät vitsit kiukuttavat edelleen. Yksi syy on se, että teko oli koodinvastainen. Toinen syy on se, että sen jälkeen IFK ei ole ollut enää oikein se IFK, joka se oli ollut ennen sitä. Sitä ennen se oli iso ja paha, sen jälkeen se on ollut jotain muuta. Kolmas syy on se, että siitä alkanutta toksisuutta ei saatu lopetettua ennen kuin Jokerit siirtyi Putinin propaganda-hankkeeseen pelaamaan.

Siksi meitä ei naurata. Mun puolesta Muse saa pysyä Tampereella.
 
Päähaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En minä mielestäni mitään trollaa. Päinvastoin, musta tuntuu koko ajan, että tässä trollataan mua. Modeille terkkuja vaan. Lukekaa tätä ketjua niin huomaatte, että äärimmäisiä ja sisäisesti ristiriitaisia kantoja ottaa ihan muut kirjoittajat kuin minä.
Tulee mieleen erään pohjoispohjanmaalaisen kansanedustajan viestintä hänen vieraillessaan Itä-Helsingissä ja tekiessään ”huomioita”. Mutta itse asiaan: moni on täällä mielestäni jo riittävästi alleviivannut, että lausahdus, jolla nyt pikaviestipalvelussa ja sosiaalisessa mediassa juhlistetaan jatkosopimusta on (varmaan ihan kaikkien mielestä) sen verran saastunut, että hyvän tavan mukaista olisi siitä pidättyä. Se on ihan se ja sama, mitä siitä lausahduksesta on muuten väännetty.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Hyi, helvetti. Tiedä sitten tuon jutun totuuspohjasta, mutta HIFK:ta ei pidä sotkea edes ajatuksen tasolla tuohon rotankoloon. Pysytään mieluummin vaikka ikuisesti Nordiksella.

Teemu Selänne vuokraa narri areenaa meille? Oma fanitus loppuisi kuin seinään ja tatuoinnit pitäisi käydä peittämässä.
 
skattankundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei helvetti mitä höpöhöpö-juttuja.
Ei ole. HIFK:n ehtona oli saada ravintolatoiminnot itselleen. Ymmärrän kyllä hyvin sitäkin vaihtoehtoa, että olisivat sinne siirtyneet. Nordiksen katsojamäärät kun alkaa olemaan aika tapissa.
 
skattankundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei ole. HIFK:n ehtona oli saada ravintolatoiminnot itselleen. Ymmärrän kyllä hyvin sitäkin vaihtoehtoa, että olisivat sinne siirtyneet. Nordiksen katsojamäärät kun alkaa olemaan aika tapissa.
Hyvä ettei tätä tapahtunut. Veikkaan että yleisömäärä olisi notkahtanut, kun aika moni fani olisi ratapihalle siirtymiseen sijaan siirtynyt boikottiin.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedän ettei siitä kaikki tykkää, mutta Garden ei ole selvästi hetkeen nousemassa, ja IFK tarvitsee lisää kapasiteettia, niin silloin vaihtoehdot on vähissä noin Helsingin talousalueella.

Ei varmasti ole Garden nousemassa tai ole valmis ainakaan viiteen vuoteen, mutta kyllä mielestäni IFK:n on vaan pakko sinnitellä se aika ja pidempäänkin Nordiksella, jos tarve niin vaatii, koska ei se olisi ensinnäkään tämän seuran arvojen mukaista lähteä johonkin narrien Jaffa-arenalle vain sen rahan takia. Vielä kun se seuran rahatilanne ei edes ole millään mittapuulla mitenkään oikeasti "huono", saati sitten mitään "talouskriisiä uhkaava", kun Nordis on kerännyt aina hyviä yleisömääriä, ollut usein loppuunmyyty ja lisäksi ravintolapalvelut vetävät myös hyvin asiakkaita.
 
MSU

Toki IFK:lla on noin yleisellä tasolla raha-asiat kivasti. Mutta sittenkun verrataan niihin aitoihin suurseuroihin, esim. Tappara ja Ilves, niin siitä junasta IFK on kovaa tahtia jäämässä jälkeen. Raflat kirii sitä vähän, mutta ei tarpeeksi. Jos nyt jäädään kuudeksi vuodeksi (olettaen että Garden saataisiin 6v päästä) venailemaan paikoilleen niin sitten on aika pitkä matka kirittävänä Tamperelaisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös