Nyt just vituttaa!

  • 2 635 055
  • 12 422

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Vituttaa tuo pellehattujen asiaa ajava kommari. Saatana se töhertelijä tässä olisi pitänyt pöydälle panna.
Vituttaahan se, mutta katsellaan, saattaa napsahtaa jonain päivänä narrin omaan nilkkaan.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tästä tuli jotenkin homoeroottiset vibat :hymiö:, mutta tuskin edes Paavon oma vaimo haluaa sillä tavalla paavoa pöydälle laittaa
No nyt vituttaa että (ilta)sumpit pihahti nenän kautta näppikselle.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Dialogissa on se ongelma, että kaikilla se ainoa ratkaisu on, ”Peltonen ulos, hinnalla millä hyvänsä”.

Itse ainakin yritän katsoa asiaa vähän laajemmin.
Ei yhden Peltosen potkiminen ulos tietenkään kaikkia ongelmia ratkaise, mutta hänen jatkaminen valmentajana kertoo organisaation ongelmanratkaisukyvyttömyydestä ja tämänkaltainen toimintahan on tullut jo aivan liian tutuksi tässä seurassa. Johtoportaan kannalta vaikeitakin muutoksia täytyy kyetä tekemään, vaikka siinä joutuisi myöntämään omia aiemmin tehtyjä virheitä ja ainoastaan niiden myöntämisestä sekä korjaamisesta voi alkaa nousu kohti menestystä.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Millä perusteella on ollut muutos negatiiviseen? Urheilullinen suorittaminen suunnilleen samalla tasolla.
Yksi välierä taisi edellisellä jaksolla olla enemmän.

Ja mikä ikinä on se negatiivinen mittari jota käytät, niin millä perusteella suurin syy siihen on Peltonen?

Onko se Peltosen pelitapa? Vai peluutus? Vai onko se väärät pelaajahankinnat?

Ihan aidosti kiinnostaisi kuulla vähän syvempää analyysia, kun monella täällä tuntuu olevan kuitenkin todella vahvat mielipiteet ilman epäilystä oman näkemyksen oikeellisuudesta.

Salmelaisen seitsemän kauden aikana HIFK:n sijoitukset olivat 3–4–6–3–6–4–7. Suunta Villen aikana on ollut siis alaspäin. Siihen päälle altavastaajakiekon peluuttaminen Hanlon-tyyliin, vaikka pistenikkareita ja nimimiehiä hankittu enenevässä määrin. Ei ryminää eikä edes pronssia = Ala-arvoista suorittamista.

Syvempää analyysiä on täällä eri osioissa kirjoitettu jo moneen kertaan. Etsi ja lue lisää aiheesta.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen todistanut todella läheltä, kun erästä elämänmittaista IFK-fania alkoi oikeasti vituttamaan IFK:n touhu. Hänkin päätti että jotain pitää tehdä. Kuitenkin sen sijaan että olisi valinnut sen ’jotain tekemisen’ tieksi jatkuvan valittamisen fanien keskuudessa, hän buukkasi tapaamisen Frank Mobergin kanssa. Tämä tapaaminen johti pian hallituspaikkaan ja reilu vuosi myöhemmin IFK oli Suomen mestari. Henkilökohtaista glooriaa ei haettu, mutta viiri katossa on ikuinen.

Kaikista meistä ei tietenkään ole tuollaiseen suoritukseen, minut mukaan lukien. Ainakaan tuossa mittakaavassa. Mutta se oli mulle todella iso opetus ja esimerkki omaan elämääni, että jos joku asia oikeasti vituttaa, niin tee sille asialle jotain äläkä vaan valita kuinka maailma on epäreilu ja kaikki on paskaa.
Oikein hyvä esimerkki, ja varmastikin toimii vähintäänkin osan kohdalla oikein mukavastikin. Samalla se kuitenkin alleekirjoittaa sitä toista siaa, joka täälläkin on esiin tullut, että suurinta osaa ei edes vituta IFK:n huikeat peliesitykset ja toiminta noin yleiselläkään tasolla, koska eivät edes valita -joka btw edelleen on välittämistä- eivätkä siis edes odota yhtään mitään seuralta.
Se taas sitten, että olisko kaverisi osuus mestaruudessa kuinka merkittävä on kokonaan toinen asia, mutta jos oli, niin suuri kiitos näin jälkikäteen.

Jos sattumoisin kyseessä oli vuoden -98 mestaruus, niin ainakin osin laitan kunnian tuosta silloisen kuntovalmentajan piikkiin, joka oli tuohon aikaan ehdotonta eliittiä sarallaan, ja sai jotenkin läpi tuolloisessa hengessä myös sen palauttelun sekä laadukkaiden venytysten merkityksen mm loukkaantumisten välttämisessä. Muutenkin kertakaikkisen mukava ja vakuuttava kaveri.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tässä olla jo merkittäviä muutoksia tekemässä ja ainakin Eskolan suulla on samat asiat tunnistettu?

Antaisin ensin näyttää mitä sillä nyt aloitetulle työllä saadaan aikaan.

Kukaan ei ole missän yhteydessä sanonut ettei olisi varaa erottaa Villeä, se on tämän palstan keksimä dialogi. Siellä on varmasti ollut muitakin syitä kuin runkosarjan 2. miksi Peltosen kanssa jatko on tehty.
Kyllä toi "ei ole varaa erottaa" oli ihan median "keksimä" dialogi. tokihan sillä oletuksella, että siellä jollakin on mahdollisesti jotakin tietoa, mitä minulla ei ole. Toisaalta järkikin sen sano, että paha on tuollaista noin 400-450K diiliä (kaksi kautta), mennä ihan tuosta vaan irtisanomaan. Hitosti halvemmaksi tulee kenkiä vain sellaiset noin vajaat 200K. Ja varsinkin kun tuohon yli 400K hommaan joutuisi etsimään kaverin liki samalla hinnalla touhuamaan, niin onhan se liki milli sitten kahteen kauteen melkoinen summa vain valmentajiin. Kun vielä huomioi senkin, että uusi valmentaja halunnee kuitenkin sen "oman tiiminsä" mukaan, niin siellä pitää kenkiä lisää porukkaa, tai sitten meillä on valmentajia kuin kissoja vilkkilässä. Ja vähintäänkin enemmän kuin pelaajia, joak totisesti olisi kyllä ihan uutta jääkiekon historiassa se.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kun vielä huomioi senkin, että uusi valmentaja halunnee kuitenkin sen "oman tiiminsä" mukaan, niin siellä pitää kenkiä lisää porukkaa, tai sitten meillä on valmentajia kuin kissoja vilkkilässä.
Ja jos sieltä tulisi laadukas nykyaikaista kiekkoa peluuttava valmentaja, haluaisi hän varmasti myös laadukkaan nykyaikaiseen kiekkoon rakennetun joukkueen. Tämä kuvastaa hyvin jengin tilaa tänä päivänä ja kuinka huonosti rakennettu kokonaisuus meillä on. Rahaa on palanut, mutta aivan vääriin asioihin.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelaisen seitsemän kauden aikana HIFK:n sijoitukset olivat 3–4–6–3–6–4–7. Suunta Villen aikana on ollut siis alaspäin. Siihen päälle altavastaajakiekon peluuttaminen Hanlon-tyyliin, vaikka pistenikkareita ja nimimiehiä hankittu enenevässä määrin. Ei ryminää eikä edes pronssia = Ala-arvoista suorittamista.

Syvempää analyysiä on täällä eri osioissa kirjoitettu jo moneen kertaan. Etsi ja lue lisää aiheesta.

Kuvaavaa on, että poispotkittu Selin, joka lähtökohtaisesti oli pikkuseurojen mies ja riittämätön IFK:n valmentajaksi, saavutti pronssin ainoalla täydellä kaudellaan. Kun joukkue toisella kaudella alisuoritti runkosarjan alussa sai kaveri lähteä kuin leppäkeihäs. Peltonen kävi toisella kaudellaan jopa runkosarjan jumbopaikalla ja silti vaan homma jatkuu ja jatkosopparia isketään kouraan. Eikä Peltosella edes ole sitä pronssia taskussa, joka ei Selinille riittänyt näytöksi.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kuvaavaa on, että poispotkittu Selin, joka lähtökohtaisesti oli pikkuseurojen mies ja riittämätön IFK:n valmentajaksi, saavutti pronssin ainoalla täydellä kaudellaan. Kun joukkue toisella kaudella alisuoritti runkosarjan alussa sai kaveri lähteä kuin leppäkeihäs. Peltonen kävi toisella kaudellaan jopa runkosarjan jumbopaikalla ja silti vaan homma jatkuu ja jatkosopparia isketään kouraan. Eikä Peltosella edes ole sitä pronssia taskussa, joka ei Selinille riittänyt näytöksi.
Tämä on niin tätä. Samaa olen ihmetellyt, mutta se on jokin suomalainen liigailmiö. Onhan Myrrä joutunut saman kohtelun uhriksi ja aikoinaan joku narrien valmentajakin.

Pelaajayhdistys kyllä vahtii pelaajien oikeuksia, mutta kukaan ei valmentajien. Olisiko valmentajien suojaksi, oltava joku raja sille koska voi potkut antaa. Tosin ehkä ei kuitenkaan - voisi käydä niin ettei HIFK saisi koskaan enää uutta valmentajaa.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on niin tätä. Samaa olen ihmetellyt, mutta se on jokin suomalainen liigailmiö. Onhan Myrrä joutunut saman kohtelun uhriksi ja aikoinaan joku narrien valmentajakin.

Pelaajayhdistys kyllä vahtii pelaajien oikeuksia, mutta kukaan ei valmentajien. Olisiko valmentajien suojaksi, oltava joku raja sille koska voi potkut antaa. Tosin ehkä ei kuitenkaan - voisi käydä niin ettei HIFK saisi koskaan enää uutta valmentajaa.

No mä en kyllä tarkoittanut, että Selinin poispotkiminen oli väärä ratkaisu. Tarkoitin, että Peltonen olisi pitänyt kenkiä viimeistään viime talvena, kun ykkössuosikkina kauteen lähtenyt rämpi runkosarjassa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Salmelaisen seitsemän kauden aikana HIFK:n sijoitukset olivat 3–4–6–3–6–4–7. Suunta Villen aikana on ollut siis alaspäin. Siihen päälle altavastaajakiekon peluuttaminen Hanlon-tyyliin, vaikka pistenikkareita ja nimimiehiä hankittu enenevässä määrin. Ei ryminää eikä edes pronssia = Ala-arvoista suorittamista.

Syvempää analyysiä on täällä eri osioissa kirjoitettu jo moneen kertaan. Etsi ja lue lisää aiheesta.
Olin jo unohtanut Hanlonin - kyseisen herran tulo aiheutti alunperin pelonsekaisia tunteita, että naapuri sai hankittua kovan tekijän valmennuspuolelle, mutta nopeasti tuli hymynkaare kasvoille. No - näköjään karma is a bitch tjsp.

Olen varmaan väärässä ketjussa, mutta edelleen mielen sopukoissa lymyää pieni lapsenomainen usko, että ensi kaudella heikommasta materiaalista saadaan revittyä enemmän irti ja tylsistyttävä kiekko vaihdetaan ennemmin Sheddenin tyyliseen asennekiekkoon. Ei mitään perustetta tälle eikä 99% toteudu ainakaan vm. 2006 sheddenmäisesti, mutta loppuun asti sitä haluaa vain hyvää seuralle ja uskoo aina kesällä, että syksyllä viime kausi ei toistu. Nopealla aikamatkalla kelvollisia kausi on ollut keskimäärin vajaan kolmen kauden välein miltei 30 vuoden kannattamisen aikana - nyt ollaan huonontamassa pahasti keskiarvoa, joten ensi kausi on jälleen hyvä. Jookos, jookos?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kyllä pistää vituttamaan, että Kiekko-Espookin kykenee hankkimaan Liedeksen kaltaisia profiilipelaajia ja täällä sovitellaan tusinaukkoja a’la Mäkiaho ja Hartikainen suoraan pelaavaan kokoonpanoon, joiden perään ei edes lähtöseurat juurikaan kaipailleet.

En olisi yllättynyt, että Tallberg kaikesta huolimatta sainataan tänne IFK tyyliin, kun halvalla saatiin.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuvaavaa on, että poispotkittu Selin, joka lähtökohtaisesti oli pikkuseurojen mies ja riittämätön IFK:n valmentajaksi, saavutti pronssin ainoalla täydellä kaudellaan. Kun joukkue toisella kaudella alisuoritti runkosarjan alussa sai kaveri lähteä kuin leppäkeihäs. Peltonen kävi toisella kaudellaan jopa runkosarjan jumbopaikalla ja silti vaan homma jatkuu ja jatkosopparia isketään kouraan. Eikä Peltosella edes ole sitä pronssia taskussa, joka ei Selinille riittänyt näytöksi.

Joo siis ihmeen hyvin IFK kuitenkin pärjäsi Selinin aikana, vaikka tälläkin palstalla miestä on monien toimesta mollattu, ehkä jopa liikaakin. Hän kuitenkin sentään onnistui luotsaamaan tämän seuran pronssille asti, vaikka miestä on pidetty aina enemmän tällaisena pikkuseurojen valmentajana.

Peltonen ei ole onnistunut tämän joukkueen valmentajana edes huomattavasti paremmalla rosterilla, joten eikös sen pitäisi jotain kertoa miehen valmennustaidoista tai enemmänkin niiden puutteesta.

Tosiaan jos Selinin jatkolle se pronssimitali ei riittänyt, niin miksi Peltosen jatkolle tuntuu vaan riittävän se rämpiminen kaudesta toiseen.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tosiaan jos Selinin jatkolle se pronssimitali ei riittänyt, niin miksi Peltosen jatkolle tuntuu vaan riittävän se rämpiminen kaudesta toiseen.
Selinille ei lyöty jatkoa koska IFK halusi pitää Pikkaraisen, joka olisi lähtenyt muualle päävalmentajaksi jos ei IFK:ssa saa mahdollisuutta. Atu sai sitten etuajassa kenkää koska Pikkaraisen päävalmentajuutta haluttiin aikaistaa.

Samaa mieltä toki siitä ettei Peltosen sen aikaisilla näytöillä olisi pitänyt jatkoja lyödä pöydälle.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selinille ei lyöty jatkoa koska IFK halusi pitää Pikkaraisen, joka olisi lähtenyt muualle päävalmentajaksi jos ei IFK:ssa saa mahdollisuutta. Atu sai sitten etuajassa kenkää koska Pikkaraisen päävalmentajuutta haluttiin aikaistaa.

Samaa mieltä toki siitä ettei Peltosen sen aikaisilla näytöillä olisi pitänyt jatkoja lyödä pöydälle.

Selin, Pikkarainen ja Peltonen ovat kaikki olleet hutivalintoja. Kukaan heistä ei ole ennen tai jälkeen IFK:n saavuttanut menestystä merkittävissä määrin. Kaikkien uran kohokohdaksi jäänee IFK-pesti ja se kertoo siitä kuinka pahasti valmentajavalinnoissa on epäonnistuttu.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selin, Pikkarainen ja Peltonen ovat kaikki olleet hutivalintoja. Kukaan heistä ei ole ennen tai jälkeen IFK:n saavuttanut menestystä merkittävissä määrin. Kaikkien uran kohokohdaksi jäänee IFK-pesti ja se kertoo siitä kuinka pahasti valmentajavalinnoissa on epäonnistuttu.


Näin on. Oon itsekin ihmetellyt sitä, että miksi IFK:n kaltainen pääkaupungin suurseura on tosiaan pestannut valmentajikseen just tällaisia Selinin ja Pikkaraisen kaltaisia pikkuseurojen valmentajia ja nyt sitten heidän jälkeen se Peltonen tänne vielä oikein pidemmällä sopimuksella. Kyllä IFK:n kaltaisen perinteikkään ja ison seuran pitäisi ja olisi pitänyt alunperinkin havitella tänne esim. Kari Jalosen ja Doug Sheddenin kaltaisia ison statuksen valmentajia ja suunnata ne katseet vaikka rohkeasti sinne ulkomaille, jos kotimaasta ei ole tällaisia isoja valmentajanimiä saatavilla.

Tällaisten valmentajien tänne palkkaaminen ei todellakaan paranna yhtään tämän seuran uskottavuutta, vaan antaa enemmänkin meistä vaan kuvan siitä, että ollaan melkein samassa veneessä joidenkin Saipojen ja HPK:n kanssa.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Selin, Pikkarainen ja Peltonen ovat kaikki olleet hutivalintoja. Kukaan heistä ei ole ennen tai jälkeen IFK:n saavuttanut menestystä merkittävissä määrin. Kaikkien uran kohokohdaksi jäänee IFK-pesti ja se kertoo siitä kuinka pahasti valmentajavalinnoissa on epäonnistuttu.
Tarkoitat varmaan päävalmentajana menestystä. Selinin kohokohta voi kuitenkin olla maajoukkueessa saavutetut olympia- ja mm-kulta. Lasken merkittäväksi menestykseksi.

Mutta samaa mieltä, että jokainen on ollut huti Hifk:n päävalmentajana. Valmentajavalinnat ovat olleet se heikoin lenkki viimeiset vuodet. Mutta onnea kohti parempia aikoja.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Selin, Pikkarainen ja Peltonen ovat kaikki olleet hutivalintoja. Kukaan heistä ei ole ennen tai jälkeen IFK:n saavuttanut menestystä merkittävissä määrin. Kaikkien uran kohokohdaksi jäänee IFK-pesti ja se kertoo siitä kuinka pahasti valmentajavalinnoissa on epäonnistuttu.
En ole eri mieltä. Tuntuu olevan vaikeaa hommata yksi todellinen ammattimies tänne vetämään kelkkaa ja siipien alle sitten tälläinen tulevaisuuden mies marinoitumaan.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä IFK:n kaltaisen perinteikkään ja ison seuran pitäisi ja olisi pitänyt alunperinkin havitella tänne esim. Kari Jalosen ja Doug Sheddenin kaltaisia ison statuksen valmentajia ja suunnata ne katseet vaikka rohkeasti sinne ulkomaille, jos kotimaasta ei ole tällaisia isoja valmentajanimiä saatavilla.
Et sä nyt oikeesti laita Nokkaa ja Sheddeniä samaan koriin. Jalonen on ison korin valmentaja ja Shedden ei ole voittanut mitään koskaan ikinä missään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja Leijonat
Rakkaan seuran kannattaminen on jo pidempään ollut valitettavan raskasta puuhaa ja viimeisen parin kuukauden tapahtumat ovat vieneet omalla kohdalla vitutuksen jo ihan uudelle tasolle. En viitsi spämmätä montaa ketjua puhtailla vitutus viesteillä, joten purampa tähän alle yksittäisiä vitutusta aiheuttavia henkilöitä satunnaisessa järjestyksessä. Pahoittelut jo etukäteen negatiivisuuden tulvasta.

tobias salmelainen. Jo alunperin pidin hänen nimitystään suurena virheenä. Syynä tähän oli yhteisten tuttavien mielipiteet hänestä ja erityisesti olematon kokemus ammattillisesti. Päivästä yksi alkaen salmelaisen suurin "vahvuus" oli hienot puheet. Selkeästi hänen kirjekurssina käymänsä tutkinto, jonka jaksoi monesti nostaa esille, oli opettanut hänet puhumaan sujuvasti businessjargonia vailla mitään käytännön kompetenssia. Puheet olivat uljaita, mutta lopputulos seitsemän vuoden aikana oli ala-arvoinen. Varmaan paras esimerkki puheiden ja tekojen ristiriidasta oli hienot puheet kuinka pelaajien taustat selvitetään jatkossa aina huolella ja ainoastaan niihin kuuluisiin arvoihin istuvat kaverit hankitaan joukkueeseen. No heti ensimmäisen kokonaisen kautensa jengiin salmelainen hankki Lucas Lession, joka osoittautui täysin nupista vajaaksi kaveriksi, joka jouduttiin laittaa pihalle, kun meinasi hakata valmentajan. Kokonaisuutena jokaisen salmelaisen kauden joukkue oli valuvikainen milloin mistäkin kohtaa. Vuosien saatossa tehtiin myös mielenkiintoisia sopimuksia, kun välillä pelaajille annettiin avokätisiä optioita heidän käsiin, joka saattoi seuran heikkoon asemaan markkinalla. Näistä päästiin (johto kuulemma ärähti) jossain kohtaa eroon. Viimeisten uutisten mukaan salmelianen keksi tarjota ikääntyneille pelaajille useampi vuotisia takapainotteisia sopimuksia. Varmaan näillä saa pelaajien keskuudessa kivan maineen, mutta seuraa lämmittää kuin housuun kuseminen talvella. Maininnan ansaitsee myös käsittämättömän heikot valmentajavalinnat. Selin-Pikkarainen-peltonen on sellainen trio, että oksennusta puskee vahvasti suuhun. Selin tyyppiesimerkki pienen seuran koutsista, jonka menestymättömyyden pystyi sanomaan varmaksi jo ennen pestin alkua. Pikkarainen oli salmelaisen oma koutsi Mestiksessä ja hänen valmentajataidot on kyllä sitä Mestistä jokaisella tavalla. Viimeinen sankari saa tässä viestissä vielä oman osionsa, joten ei mennä tässä siihen. Käsissä oli ainutlaatuinen tilaisuus rakentaa pk-seudulle ylivoimainen junioriputki, kun molemmat naapurit olivat poissa, mutta sitä ei saatu aikaiseksi. Tällä hetkellä kokoonpanossa on kaksi junioria (Kaskimäki & Kiviharju). Toinen on puhdas osto muualta, joten seitsemän vuoden oman kehityksen tulos on kouluarvosana 5. Tämän hetken tiedon mukaan lähivuosina ei ole edareille paljon apuja Kolleissa luvassa. Palstalla on paljon spekuloitu siitä erosi vai erotettiinko salmelainen, minun kuulemani tarinan mukaan erosi itse, mutta tiesi monoa olevan tulossa. Tästä vahvimpana viitteenä kesken kautta perustettu urheilullinen ohjausryhmä hänen selkänsä takana.

Janne Pesonen. Tämä seura ei tunnut oppivan ikinä virheistään. Kun salmelaisesta päästiin eroon, niin tilalle valitaan kaveri, jolla on jopa vielä vähemmän kokemusta kuin edeltäjällään aloittaessaan. On ihan sama mitä joku Eskola lässyttää sopivuudesta, kun naapurin narritkin nauraa tälle hankinnalle. Kentällä Pesonen oli filmaava lesta, kommentaattorina inisevä lande ja sivukorvalla kuultuna joukkuekaverina viisasteleva nörtti. En vain pysty ymmärtämään, että miten tällä taustalla voidaan valita pääkaupunkiseudun suurimman seuran urheilujohtajaksi. On tietty mahdollista, että Pesonen onnistuu tehtävässään, mutta riski mikä häneen liittyy on aivan järjettömän suuri. Varmaa on ainakin, että pari kolme vuotta menee opetellessa käytännön asioita ja erinäköisiä virheitä syntyy vääjäämättä. Kun seuran uskottavuus on muutenkin laskusuhdanteessa niin tämä nimitys vain pahentaa sitä.

Markus Lindström. Potkut tulivat itselle suurena yllätyksenä. IFK on kuitenkin yrityksenä luokkaa nakkikioski ja kaiken tekemisen perusta on oman yhteisön palveleminen ja suhteiden ylläpito. Tämän suhteen minä en ole kuullut Lindströmmistä pahaa puhuttavan vaan olen ymmärtänyt hänen olevan varsin pidetty ja osaava työssään. Jos kuitenkin elokuussa ilmi tulevat talousluvut kertovat, että homma on mennyt taloudellisesti rajusti pakkaselle ymmärrän potkut hyvin. Täydet lehterit ja itselle otetut ravintolatoiminnat kuitenkin lähtökohtaisesti voisivat kasvattaa bisnestä niin lyhyellä kuin pitkällä aikataululla. Uuden opettelu ja alkuinvestoinnit ravintolatoimintaan on tietty jouduttu tekemään, mutta näiden ei pitäisi olla uutisia kenellekään asioista päättävistä tahoista. Loppuun sanon, että en pidä Lindströmiä edeltäjänsä tasoisena toimitusjohtajana, mutta hänen komepetenssinsa oli kyllä riittävä pestiin seuran tässä tilanteessa ennen mahdollista Gardenia. Jos elokuun talousluvut ovat puoli miljoona miinusta niin käännän takkini välittömästi. Uskon kuitenkin Lindströmin joutuneen osittain sijaiskärsijäksi.

Jaakko Eskola. Hänen saavutuksensa liike-elämän puolella ovat kiistämättömät, joista vuorineuvoksen arvo toimikoon vakuutena. Kolikon kääntöpuolena hänen näyttönsä urheilun puolelta ovat jopa edeltäjää huomattavasti matalammat. Tällä hetkellä tuntuu, että kova halu on muutoksia tehdä, mutta tehdäänkö niitä enemmän muutoksen tekemisen halusta vai tarkoin harkiten? Nyt näyttää enemmän tuolta ensimmäiseltä vaihtoehdolta. Tässä yhteydessä on hyvä käydä läpi myös hallituksen kokoonpano ja osaamiset pähkinänkuoressa. PJ Eskola vuorineuvos ja työura teollisuuden johtotehtävissä, Swanljung elököitynyt (?) juristi, Tuohimaa pankkimaailman konkari ja pelaajaura jääkiekosta, Björnberg perijä, Tuominen tehnyt sitä ja tätä lähinnä viihteen parissa, Bade markkinointi- ja digimaailman osaamista ja Vikström ura elintarvike- ja ravintolabusineksessä. Tässä kokoonpanossa ei ole käytännössä ollenkaan urheilujohtamisen osaamista. Loppujen lopuksi Oy HIFK-Hockey An on jääkiekkoseura ja tuote mitä myydään on pelin ympärille rakennettu viihde. Kun tämä homeinen kokoonpano ei peliä ymmärrä niin sen ympärilläkin tapahtuu lähinnä nähdyn kaltaista paskaa.

Alexander Sneen. Sanalla sanoen käsittämätön valinta toimitusjohtajaksi. Muutos kuuleman mukaan junailtiin pienen porukan toimesta ja tuli yllätyksenä lähes kaikille. Olen kyseistä herrasta onkinut nyt tietoja omilta kontakteilta ja saatu palaute on karmeaa. Tyypillisin kuvailu oli "vastenmielinen tyyppi". Tuo lausunto on helppo allekirjoittaa, kun kuulin miksi sai lähteä Sinebrychoffilta. Kun asia ei ole julkinen ei siitä viitsi tänne kirjoittaa. Muotoillaan vaikka niin, että itse en työtä tarjoaisi kyseisestä syystä poistuneelle henkilölle. Jos unohdetaan nämä henkilökohtaiset asiat Sneenistä niin silmiin pistävä asia on hänen tautansa. Herra tehnyt koko uran markkinoinnin parissa. Kokemus ylimmästä liikkenjohdosta tasan nolla. Kun tähän lisäksi huomioi, että organisaatiosta löytyy markkinoinnin osaajia jo entuudesta Raakel Koittola, Roland Carlsson ja viestintäpäällikkönä aloitti juuri mainosmies Axa Fahler niin markkinointi-ihmiset eivät ole ainakaan loppumassa toimistolta kesken. Jos/kun edelllisen toimitusjohtajan heikkous on ollut numeroinen hallinta niin siihen Sneen ei minkään paperilla näkyvän tiedon perusteella tuo parannusta. Käsittämättönän paska valinta ja ihmettelen suuresti, jos on vielä kahden vuoden päästä pestissään, kun osaaminen paljastuu kaikille.

ville peltonen. Seuran historian huonoin päävalmentaja. Se on paljon sanottu, kun talossa on ollut monenmoista seppää sormusesta suhosen kautta pulkalla vedettävään alkoholistiin. Kolme vuotta on saanut huseerata, peleistä 98% on ollut silmiin sattuvaa roskaa, junioreita ei peluuteta ollenkaan ja herran omat lausunnot sekä ulkoinen preesens on vaivaannuttavaa katsottavaa jatkuvasti. Kalliin pannukakku kevään jälkeen ulos heitetään oikealta vasemmalta urheilujohtajaa ja toimaria, mutta pääsyyllinen saa jatkaa. Lisäksi hallituksen pj ja uusi urheilujohtaja pitävät painavan puheenvuoron, että villessä ei ole vikaa. En voi millään ymmärtää, mihin nämä lausunnot perustuu. Kolmen vuoden aikana myös valmennusryhmä villen ympärillä on elännyt voimakkaasti, joilla varmaan heikkouksia pyritään paikkaamaan. Miksi niitä heikkouksia ei voi myöntää ja laittaa villeä ulos? Yksi mies ei voi olla seuraa isompi. Itse tuo ahne paska ei tajua lähteä, joten ulos pitäisi potkia, mutta ei Eskolan pallit tähän näemmä riitä.

Lopetan tämän vuodatuksen lupaukseen, että jalallanikaan en astu Nordikselle ennen kuin päävalmentaja on vaihtunut. Olen puhunut.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Et sä nyt oikeesti laita Nokkaa ja Sheddeniä samaan koriin. Jalonen on ison korin valmentaja ja Shedden ei ole voittanut mitään koskaan ikinä missään.

Jotain yliopistomestaruuksia taisi Sheddenillä olla. Menee about samaan kastiin Pikkaraisen kanssa, mutta suoruitui kyllä meillä paremmin. Hänelläkin oli vain ykkösketju ja täytemiehiä. Jotenkin Shedden sai Hauhtosestakin muokattua huippusentterin yhdeksi kaudeksi. Sitä ennen ja sen jälkeen ei Hauhtoselta ikinä nähty mitään vastaavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA
Jotain yliopistomestaruuksia taisi Sheddenillä olla. Menee about samaan kastiin Pikkaraisen kanssa, mutta suoruitui kyllä meillä paremmin. Hänelläkin oli vain ykkösketju ja täytemiehiä. Jotenkin Shedden sai Hauhtosestakin muokattua huippusentteri yhdeksi kaudeksi. Sitä ennen ja sen jälkeen ei Hauhtoselta ikinä nähty mitään vastaavaa.
Shedden sai ulosmitattua 110% panoksen keskitason materiaalista ja oli muutenkin erittäin viihdyttävä persoona. Eli suoraan sanottuna täydellinen valmentaja. Alistuneena tulevaan en sen kummemmin ala vertailemaan Dougia IFK:n nykyiseen valmennukseen. Totean vain että Peltonen on ehkä Sheddenin täydellinen vastakohta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös