Mainos

Nyt just hymyilyttää!

  • 2 287 271
  • 11 555

sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oon rouvvan kans laittanut tavoitteen katella silloin tällöin wanhoja Oscar-elokuvia (50-60 lukua). Hymyilyttää miten maailma on muuttunut myös elokuvien suhteen. Jotkut on waltawan pitkäveteisiä että jopa tiistainen marraskuun Jukurit (ennen olis ollut SaiPa) voittaa viihtyvyydessään.
 
Greffin

Jäsen
Uudessa videossa, Sund luistimilla. Se jos mikä hymyilyttää. (myös Jasu luistimilla, pieni hymy tästäkin)

Tämä on positiivista. Helpottaa huomattavasti Jasun myymistä/vuokraamista muualle kun pystyy luistelemaan. Tietysti IFK joutuu ison osan palkasta kuittaamaan molemmissa tapauksissa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En missään nimessä ole vahingoniloinen kotikaupunkini joukkuetta kohtaan, mutta tein sellaisen yleisluonteisen havainnon, että Kärppien osio Jatkoajassa muistuttaa ihan IFK:n osiota menneiltä vuosilta. Kolmessa ensimmäisessä ketjussa vaaditaan jollekin potkuja ja sitten niiden lisäksi kirsikkana kakun päällä löytyy vielä Kaikille kenkää -ketju.

Onko muuallakin on olemassa tuo mystinen ”negasiipi”, joka aika ajoin nostaa päätään, vai olisiko sittenkin niin, etteivät IFK-fanit olekaan sen kriittisempiä kuin muidenkaan joukkueiden kannattajat, vaan kritiikkiä tulee paikkakunnasta riippumatta silloin kun siihen on aihetta?
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Katsellaan tilannetta uudelleen täälläkin, kunhan kevätaurinko alkaa lämmittämään. En nyt olisi vielä kovinkaan vakuuttunut tästä menosta pidemmän päälle, vaikka alkukausi olikin komeaa lentoa.

Toivottavasti olen tuon suhteen väärässä ja HIFK pelaa finaaleissa, mutta paljon ehtii tapahtua ennen sitä ajankohtaa.
 
Jep. Viestini tarkoitus ei missään nimessä ollut paukutella henkseleitä IFK:n sarjasijoituksen vuoksi. Eiköhän nuo potkujenvaatimisketjut ole täälläkin aika nopeasti kaivettu naftaliinista jos joukkue sulaa keväällä viime kauden tapaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
En missään nimessä ole vahingoniloinen kotikaupunkini joukkuetta kohtaan, mutta tein sellaisen yleisluonteisen havainnon, että Kärppien osio Jatkoajassa muistuttaa ihan IFK:n osiota menneiltä vuosilta. Kolmessa ensimmäisessä ketjussa vaaditaan jollekin potkuja ja sitten niiden lisäksi kirsikkana kakun päällä löytyy vielä Kaikille kenkää -ketju.

Onko muuallakin on olemassa tuo mystinen ”negasiipi”, joka aika ajoin nostaa päätään, vai olisiko sittenkin niin, etteivät IFK-fanit olekaan sen kriittisempiä kuin muidenkaan joukkueiden kannattajat, vaan kritiikkiä tulee paikkakunnasta riippumatta silloin kun siihen on aihetta?
Oliko siellä puhetta ollenkaan, että pitää osata nähdä myös tuloksen taakse?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jep. Viestini tarkoitus ei missään nimessä ollut paukutella henkseleitä IFK:n sarjasijoituksen vuoksi. Eiköhän nuo potkujenvaatimisketjut ole täälläkin aika nopeasti kaivettu naftaliinista jos joukkue sulaa keväällä viime kauden tapaan.
Juu, ja olihan tuossa jo pientä virittelyä ennen viime viikon voittoja tässäkin osiossa. Ei se kummoisia vaadi, kun täälläkin alkaa liekehtimään.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En missään nimessä ole vahingoniloinen kotikaupunkini joukkuetta kohtaan, mutta tein sellaisen yleisluonteisen havainnon, että Kärppien osio Jatkoajassa muistuttaa ihan IFK:n osiota menneiltä vuosilta. Kolmessa ensimmäisessä ketjussa vaaditaan jollekin potkuja ja sitten niiden lisäksi kirsikkana kakun päällä löytyy vielä Kaikille kenkää -ketju.

Onko muuallakin on olemassa tuo mystinen ”negasiipi”, joka aika ajoin nostaa päätään, vai olisiko sittenkin niin, etteivät IFK-fanit olekaan sen kriittisempiä kuin muidenkaan joukkueiden kannattajat, vaan kritiikkiä tulee paikkakunnasta riippumatta silloin kun siihen on aihetta?

Kotikaupunkisi joukkue? Eikös sun kotikaupunkisi olekaan Stadi tai joku muu sen lähialueen kaupunki/kunta?

Oon itse tota Kärppien palstaa myös suht paljon lukenut ja seurannut, niin saman olen siellä huomannut, että kyllähän siellä väki vaatii ihan ymmärrettävistä syistä potkuja Mäntymaalle, kun joukkueen peli on tällä hetkellä aivan sekaisin.

Joten sanoisin, että kyllä varmasti jokaisella paikkakunnalla vaaditaan niitä potkuja ja ollaan kriittisiä omaa jengiä ja sen seurajohtoa kohtaan, jos pelit eivät kulje ja varsinkin jos kotimatsit ovat vain silkkaa tappiota ja taapertamista pelistä toiseen.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Oliko siellä puhetta ollenkaan, että pitää osata nähdä myös tuloksen taakse?
Kyllä sieltäkin löyty oma tosiuskovaisten klubi, joka ei kykene antamaan minkäänlaista kritiikkiä seuralle ja tolpat siirtyvät aina tarvittaessa.

Kärppien kohdalla on hauska nähdä, onko heidän omasta Göran Stubbista eli Juha Junnosta enää viemään seuraa vanhoilla päivillään kestomenestyjäksi? Vai onko ikä tehnyt tehtävänsä? Kärppien nykyinen urheilullinen alakulo ja sekoilu voidaan päivätä alkaneeksi samoihin aikoihin, kun Junno siirtyi ensimmäistä kertaa eläkkeelle. IFKssa sama hetki on Göran Stubbin poistuminen seurasta ja sen lipsuminen Kiffen, Koffen, Mopen ja Karavaanarin tyyppisten puupäiden käsiin. Meidän kannalta ikävä juttu on, että tämä syöpä ei ole tästä seurasta vapaaehtoisesti poistumassa. Pikemminkin päinvastoin.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Usko tai älä, kaikki IFK-kannattajat eivät asu tai ole syntyneet pääkaupunkiseudulla :) Jossain olen kuullut puhuttavan, että heitä löytyy jopa ulkomailta.

Kyllä kyllä, eihän siinä mitään pahaa ole. Sehän on vaan päinvastoin hienoa, jos tai kun tämä joukkue herättää tunteita myös Pk-seudun ulkopuolella ja että meidän faneja löytyy myös sieltä kehä kolmosen ulkopuoleltakin.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Viestini tarkoitus ei missään nimessä ollut paukutella henkseleitä IFK:n sarjasijoituksen vuoksi. Eiköhän nuo potkujenvaatimisketjut ole täälläkin aika nopeasti kaivettu naftaliinista jos joukkue sulaa keväällä viime kauden tapaan.

Tarkoitat varmaan kun joukkue sulaa keväällä. Sitä paitsi nuo ketjut kaivetaan naftaliinista heti jos tulee 2-3 tappiota putkeen runkosarjan aikana.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
En missään nimessä ole vahingoniloinen kotikaupunkini joukkuetta kohtaan, mutta tein sellaisen yleisluonteisen havainnon, että Kärppien osio Jatkoajassa muistuttaa ihan IFK:n osiota menneiltä vuosilta. Kolmessa ensimmäisessä ketjussa vaaditaan jollekin potkuja ja sitten niiden lisäksi kirsikkana kakun päällä löytyy vielä Kaikille kenkää -ketju.

Onko muuallakin on olemassa tuo mystinen ”negasiipi”, joka aika ajoin nostaa päätään, vai olisiko sittenkin niin, etteivät IFK-fanit olekaan sen kriittisempiä kuin muidenkaan joukkueiden kannattajat, vaan kritiikkiä tulee paikkakunnasta riippumatta silloin kun siihen on aihetta?

Siellä ainakin urheilujohtajana yksi TET-harjoittelija kun meinaa kelkan kääntää kuulemma hankkimalla lisää pelaajia. Kuulemma joskus auttanut.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Usko tai älä, kaikki IFK-kannattajat eivät asu tai ole syntyneet pääkaupunkiseudulla :) Jossain olen kuullut puhuttavan, että heitä löytyy jopa ulkomailta.
Kyllähän niitä on siellä sun täällä, esimerkiksi Lahdessa on monia IFK:n kannattajia, itseni ja vaimoni mukaan lukien.
.
Olen tosin kiireestä kantapäähän Stadin kundi jonka elämä vei tänne Päijät-Hämeeseen, mutta äkkiähän täältä hurauttaa matsiinkin, se on ihan rutiinitoimenpide.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös