Mainos

Nyt just hymyilyttää!

  • 2 273 284
  • 11 471

rok49

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK NYG
Jouluun enää kolme kuukautta. Näin unta, jossa joulupukki tuo IFK:lle lahjaksi sentterin, pari maaleja tekevää laituria, kiekollisia puolustajia, maalivahdin ja valmentajan. Ja sitten heräsin animaaliseen kusihätään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Kaiken tämän kurjuuden keskellä on mukava ajatella, että kohta täällä on kipinävuorot pystyssä. Viimeksi niitä keskusteluja oli oikein nautinnollista lukea.

Edit. Jos kipinävuorot aloitetaan vaikkapa jo tänään, lupaan hoitaa ensimmäisen vuoron. Mulla on parhaillaan korona, joten ulkona en voi liikkua vaan olen tiiviisti sängynpohjalla. Ajattelin, että periskoopilla voisin kuitenkin tähyillä sängystä ikkunan takana olevaan metsikköön.
 

nikozwan

Jäsen
Onhan tämä hienoa vuodesta toiseen katsoa kun alisuoritetaan. Ihan yhtä hyvin voisivat kipata kolme miljoonaa euroa jäähallin parkkikselle, valella bensalla ja heittää tikun päälle. Silläkin olisi enemmän viihdearvoa kun tällä jääkiekkojoukkueen irvikuvalla. Ei tässä voi kun nauraa koko matkan pankkiin tuhlaamaan tämän paskan kannattamiseen suunnittelemani rahat johonkin muuhun. Nähdään sitten joskus kun Salmelainen on tajunnut ottaa loparit.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Jouluun enää kolme kuukautta. Näin unta, jossa joulupukki tuo IFK:lle lahjaksi sentterin, pari maaleja tekevää laituria, kiekollisia puolustajia, maalivahdin ja valmentajan. Ja sitten heräsin animaaliseen kusihätään.
Myös muutama sarjapiste olisi tarpeen...
 

Kreisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Laatuperintä OY
Jengi luulee että tobbarin tai Villen ulostaminen auttaa jotenkin tämän farssin päättämisessä. Ketkä ne päätti palkata Tobiaksen? Ketkä päättivät palkata Villen, ohi Tobiaksen? Jos nyt hoidetaan edellä mainitut kilometritehtaalle, ketkäs ne on palkkaamassa seuraavia yrittäjiä? Höhöö, mikään ei tule ikinä muuttumaan, ja sama päiväni murmelina herää joka helvetin kausi uudelleen. En gong ding fong ping pong kyllä mä lipun aina ostan King Kong ping pong alltid vittu niin.
 

TO41

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kasper Halttunen. Tuttava kehui niin, että kunhan luen Halttusen nimen muutaman kerran teksti-TVltä, niin saatan pohtia voisiko tämä kausi kiinnostaa ihan paikan päällä. Tai edes televisiossa.

Toistaiseksi kuitenkin hymyilyttää sekin, että on toistaiseksi aikaa kaikelle muulle.
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Seuraavan kerran kun osuu 7-3 niin taitaa tulla hyvät rahat. Se jos mikä hymyilyttää.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Seuraavan kerran kun osuu 7-3 niin taitaa tulla hyvät rahat. Se jos mikä hymyilyttää.
Voi mennä hetki tähän, joten pitkän odotuksen jälkeen maistuu varmasti myös
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mertsi on sokea. Ei tuo Turusesta mennyt vaan tolpan ja patjan välistä.
No älä. Olisin niin halunnut katsoa tuota Ilves matsia äänien kanssa, mutten voi koska Mertsi.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Hymyilyttää, että naisten liigassa IFK on ykkönen (ja Ilves viimeisenä, juuri toisinpäin kuin miehissä). No, ei Ilveksen viimeisenä olo suoranaisesti hymyilytä, eikä se että IFK on miehissä viimeisenä, mutta se että Mars ja Venus ovat vertauskuvallisesti toistensa vastakohtia.

Kollit on myös toisena U20-liigassa. Aivan kaikki ei siis ole pelkkää kakkaa.
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Tänään saadaan hymyilyn aihetta kaikki, minä erityisesti.
7-3 se on aika saletisti.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Olen myös puoliksi surullinen, että tämä uusin hiihtäjä painitrikooissa pistettiin pihalle Moderaattoreiden toimesta. No, jos wanhat merkit pitävät kutinsa niin kohta olemme taas pelkkänä korvana, miten pitää kannattaa IFKta. Jos ei nyt muuta niin ainakin palstaveli @SaatananJäätävä sai uuden hienon allekirjoituksen, joka vetää vertoja jopa Dinojen parhaille kommenteille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös