Mainos

Nyt just hymyilyttää!

  • 2 291 616
  • 11 588

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakolla hymyilyttää. Perjantai-ilta heilutti uskoa feikkiheikkeilyyn, mutta eilinen palautti uskoni. Villeen voi aina luottaa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En onneksi ollut tonteilla, tullaan ensi lauantaina taas, katseltiin netistä ja kyllähän sitä oli aika monttu auki. Ensi lauantaille otettiin hotellihuone ettei aina tarvitse reissata samana päivänä edes takaisin, nyt kun teki isomman taloudellisen satsauksen on syytä olla vähän parempi esitys.

Joo eipä tosiaan tule näin ihan äkkiseltään mieleen sitä, että koska on viimeksi ollut näin surkea kotimatsi. Yleensä olen katsonut aina pelit loppuun asti tai ainakin liki loppuun asti myös tappiopeleissä, mutta eilen tosiaan lähdin itse ulos jo ton 1-6 maalin jälkeen tokan erän loppuvaiheessa. Näkyi sieltä samalla poistuvan myös muitakin katsojia yllättävän paljon juuri sillä hetkellä.

Kysyi tossa Triplassa jotkut teinipojat multa eilen pelin tulosta, kun näkivät mulla IFK-paidan olevan päällä, niin eivät olleet uskoa tulosta, kun sanoin että peli on 1-6 SaiPalle. Siinä vielä vähän mulle kuittailivat, kun olivat itse narrien kannattajia, mutta ihan hyvässä hengessä silti.

Harmitti siinäkin mielessä toi eilinen matsiin lähtö, kun olin vielä siinä iltapäivällä ihan kahden vaiheilla, että lähtisikö matsiin vai töihin iltavuoroon ja valitsin sitten näin jälkikäteen ajateltuna sen huonomman vaihtoehdon.

Toivottavasti tosiaan se ensi lauantain kotimatsi olisi parempi, ettei vaan tulisi samanlaista mahalaskua, kun mitä eilen tapahtui. Nyt jos vielä oot oikein hotellihuoneen varannut, niin sitä varmasti haluaisi nähdä oman jenginsä pelaavan paremmin ja voittopelihän se olisi aina kiva nähdä.

Mulla vielä itselläni hieman auki toi ensi lauantain kotipeli, sillä työtilanne ratkaisee paljon.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina

Pelsuillahan on alkanut kausi aika huonosti, kuten se tosin teki viime vuonnakin, joten luotetaan siihen että tämä eilinen oli se tilastotappio ja ohipeli onnistuneen suorituksen jälkeen.
 
Joo Pelicans aloittanut kautensa jälleen viime vuoden malliin. Saa nähdä miten toi ensi peli sitten menee. Toivotaan että tämä eilinen pohjanoteeraus olisi ollut meille vain se tilastotappio tähän voittoputkeen, mutta usein on vaan silti aina pelottavan vaikea vastustaja se Pelicans meitä vastaan ollut.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
oivotaan että tämä eilinen pohjanoteeraus olisi ollut meille vain se tilastotappio tähän voittoputkeen, mutta usein on vaan silti aina pelottavan vaikea vastustaja se Pelicans meitä vastaan ollut.
Joo, viime vuosina ainakin, ja varsinkin Lahdessa. Siinä on vähän samaa kuvioa kun aikoinaan
Jypissä joka onnistui vuodesta toiseen olemaan varsinainen riesa sekä kotona että vieraissa.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Onkohan tää surullisen kuuluisa poramies ollut pukuhuoneessa hommissa?
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Kiviharjun maalin jälkeen sekä Lindbohm että Komarov tuulettivat niin vilpittömästi ja hymyssä suin, että tuli hyvä fiilis. Hyvin näki, että Kiviharjun onnistumista oli todella toivottu.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tätä menoa liigajumbo vastassa huomenna Nordiksella. Mikä voisi mennä pieleen?
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Tätä menoa liigajumbo vastassa huomenna Nordiksella. Mikä voisi mennä pieleen?
Etenkin ärsyyntynyt kun menettivät himassa pariin maalin johdon kaks kertaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Ei se tosiaan ihme ole, jos fanikulttuuri ei suomessa kehity, kun fanikatsomosta jäädään pois ''seuran kehityksen'' takia.
Jep. Fani vuodesta 1982 ja 40 000€ kulttuuriin laittaneena boikotoin. Luulen,että meidän seuran fanikulttuuri kehittyy paremmin innostuneiden kautta kuten sinä. Ja sitä arvostan. Toki toivon, että Suomessa kirjoitetaan jatkossakin isolla. Kausarin omistin 20v ja sponsoroin.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se tosiaan ihme ole, jos fanikulttuuri ei suomessa kehity, kun fanikatsomosta jäädään pois ''seuran kehityksen'' takia.

Juu tää on ihmeellistä touhua, mitä en ymmärrä lainkaan. Itse käyn Saksassa fudismatseissa kun sopiva väli löytyy, ja siellä kyllä pompitaan ja lauletaan vaikka olisi 0-4 taulussa.

Fanitetaan silloin, kun itselle sopii kunhan jengi pelaa voittavaa ja kaunista peliä. Uutisia kaikille - se ei näytä joka kausi ja jokainen peli upealta ja silmiä hivelevältä millään joukkueella.

Jos haluaa pelkkää nousuhumalaa ja siemensyöksyä urheilua seuratessa, niin vetäkää vaikka Real Madridin paita päälle. Se on lähimpänä realismia.

Sanotaan nyt näin kärkkäästi ja inhottavasti, mutta suorastaan oksettavaa sanon minä.

EDIT: En suoraan kohdista @Punaviivaprässi sinuun tätä, sillä tuo nyt ei ole suuri rikos olla turhautunut joukkueen esityksiin kommenttien muodossa keskustelupalstalla. Kunhan nyt hieman ajattelin ääneen, kun tuli tästä keskustelusta mieleen.
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Fani vuodesta 1982 ja 40 000€ kulttuuriin laittaneena boikotoin. Luulen,että meidän seuran fanikulttuuri kehittyy paremmin innostuneiden kautta kuten sinä. Ja sitä arvostan. Toki toivon, että Suomessa kirjoitetaan jatkossakin isolla. Kausarin omistin 20v ja sponsoroin.
Lähinnä mä meinaan sitä, että siellä oltais pitämässä mökää seuran huonollakin hetkekellä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Kiitos @Hattu : olen itse iloinen kun pompitaan ja hypitään. Kannatan myös Barcelonaa jalkapallossa. Siellä pompitaan ja hypitään mutta samalla vaaditaan. Vaatiminen vie huonoinakin hetkinä komseuraa eteenpäin. Samaa en ikävä kyllä meillä näe ja siksi henkilökohtainen Nordisboikotti. Ja kuten totesin finaaliin tällä jengillä niin pompin ja hypin ja myönnän olleeni väärässä.
 
Bobby_4

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Junnuleijonat
Sarjan alun jälkeen 3 viikkoa oon lukenut:
IFK on paska jengi
Hyökkäjät hitaita
3-kenttä paska
4-kenttä paska
Pakit koomailee
Veskarit ihan susipaskoja
Coach on liigan paskin
UJ ihan paska, siis molemmat
Valot hallissa paskoja
Musiikki ihan skeidaa
Narrit samassa hallissa on paskaa

Samalla jengi voittaa 5/6:sta pelistä 3p-voitoilla ja sarjakärjessä. Varmaan IFK:n paras tulos ikinä pisteissä.

Kyllä on surkea olo. Mieti kun jengi edes häviäis pelejä…

Kyllähän tää pistää väkisinkin hymyilyttämään…
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei vaikuta taso riittävän. Kävin vilkaisemassa naapurin osiota ja kaikki tuntuu olevan vituillaan. Ehkä onnistuvat putoamaan tuoltakin.
 
Liitteet

  • mestis.png
    mestis.png
    6,8 KB · kertaa luettu: 150
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös