Mainos

Nyrkkeilyketju

  • 777 454
  • 3 705
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osaa kyllä olla ärsyttävä jätkä tuo Klitshkon Vlado. Vladimir ei tänään edes yrittänyt nyrkkeillä. Kylmän viileästi käytti hyväkseen kokoetuaan ja tuomarin sallivaa linjaa ja väsytti Povetkinin puolirikollisella sitomisellaan. Siihen lisäksi sitten varmoja osumia tasan sen verran että pisteet jäivät itselle. Voin vain kuvitella miltä Povetkinista tuntui matsin aikana kun mitään ei ollut tehtävissä. Kauempaa ei ylety ja heti kun yritti iskuetäisyydelle, vastustaja painoi pään kohti lattiaa ja hyppäsi selkään eikä tuomarikaan korvaansa lotkauttanut.

Sitä päivää tässä odotellaan että jostain löytyy vielä jätkä joka tuon Klitshkon pieksää oikein huolella. Tai oikeastaan pitäisi löytyä joku vielä häntä reilusti isompi joka voittaisi hänet noilla Vladimirin omilla aseilla. Sitoisi ja heittelisi silloin tällöin Vladoa painiotteilla kenttään.

Tuskinpa sitä päivää kuitenkaan koskaan tulee. On tuo ukrainan poika todennäköisesti loppuun asti niin vittumainen että tajuaa lopettaa ennen kuin häviää.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Muista potentiaalisista nimistä nousee esiin jenkki Deontay Wilder (29 ottelua, KO% 100), joka tyrmäsi viime ottelussaan ensimmäisessä erässä Siarhei Liakhovichin. Youtube pätkä tuosta ottelusta nähtävissä osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=F2-UrjITaSc Ainakin räjähtävyyttä löytyy. On tosin vielä täysin kysymysmerkki kovemmissa matseissa. Eikä Klitshkon haastaminen varmaan vielä ihan lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuulu.

Joo-o, recordi on kova, mutta ammattinyrkkeilyssä tuo ei kerro käytännössä mitään. Kaveri otellut lähinnä vain jotain pubivääntäjiä vastaan. Toki ymmärtääkin tavallaan, kun kaveri aloittanut vasta 2005 nyrkkeilyn ja Golden Boy vielä promoaa. Parempi pitää vain "myyttiä" ylhäällä ja kerätä hillot kuljeksimasta.

Sitten kun Klitshkot kyllästyy nyrkkeilyyn, niin voi napata sen mestaruuden sitten.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo-o, recordi on kova, mutta ammattinyrkkeilyssä tuo ei kerro käytännössä mitään. Kaveri otellut lähinnä vain jotain pubivääntäjiä vastaan. Toki ymmärtääkin tavallaan, kun kaveri aloittanut vasta 2005 nyrkkeilyn ja Golden Boy vielä promoaa. Parempi pitää vain "myyttiä" ylhäällä ja kerätä hillot kuljeksimasta.

Juu, en lähde kiistämään tätä. Tosin kyllähän Liakovich nykykunnossaankin oli jo jonkinlainen testi miehen kyvyistä. Muilta osin lista aika kevyttä kamaa. Mutta kyllähän se aikamoisesta (super)lahjakkuudesta kertoo, että aloitti nyrkkeilyn 2005, voitti olympiapronssia 2008 ja 2013 tyrmäsi entisen ammattinyrkkeilyn maailmanmestarin. Toivottavasti hänestä olisi haastajaksi tulevaisuudessa. Tylsäähän tuo raskassarja on ollut jo pidemmän aikaa.
 
Suosikkijoukkue
scholl
Tylsäähän tuo raskassarja on ollut jo pidemmän aikaa.

Juurikin näin. Pikkupojasta asti on tullut nyrkkeilyä seurattua sekä itsekin nyrkkeiltyä ja Ilmo Lounasheimon "Kehän sankarit" luin puhki. Nykyään ei enää kiinnosta edes sen vertaa raskaan sarjan mittelöt, että mestaruusmatseja katselisin. Muutamat Robben myllyt olen vilkaissut ihan suomalaisuuden takia. Joku britti-jenkki -akselin kunnon pieksentäkone pitäisi löytää joka nostaisi taas raskaan sarjan sille kuuluvalle paikalle. Ei noita slobojen poikarakkaus -matseja jaksa katsella selvinpäin. Kaikki kunnia Klitschkoille, mutta eivät omissa kirjoissani nouse kovin korkealle kaikkien aikojen raskassarjalaisia rankattaessa. Vittu vaikka jotain sääntömuutosta pisteytykseen tms ennen kuin laji kuolee. Tai no ei se ikinä mihinkään kuole, mutta arvostus on tätä vauhtia laskemassa Lingerie Footballin tasolle: Lingerie Football League – Wikipedia (linkki vie wikipedian sivuille Lingerie Football Leagueta käsittelevään osioon). Onhan paininkin sääntöjä uskallettu rukata eikä laji siitä mennyt pilalle.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Eihän tuo Klitshkojen nyrkkeilytyyli mitään silmiä hivelevää ole. Tehokasta se sen sijaan on, eikä kunnon vastusta tunnu heille löytyvän. Olen pyrkinyt katsomaan kuitenkin heidän mestaruusottelunsa, vaikka en tyylistään pidäkään. Odotin, että Povetkin pystyisi edes hiukan horjuttamaan Vladimirin asemaa ylivoimaisena raskaansarjan ykkösenä. Povetkin ei saanut yhtään mitään aikaan, ei ainuttakaan painavaa lyöntiä sisään. Klitshko tiesi, että Povetkin tulee päälle heti alusta alkaen ja painoi vastustajan jo ensi sekunneilla niskasta kyyryyn. Sitä sitten jatkui koko ottelun ajan. Klitshko olisi pystynyt lopettamaan ottelun lyötyään Povetkinin kolme kertaa kanveesiin saman erä aikana, mutta tyytyi sitten jostain syystä ottelemaan koko ottelun avutonta Povetkiniä vastaan. Klitshkon ylivoimasta kertoo se, että mielestäni Povetkin on joka tapauksessa tämän hetken kovin haastaja hänelle.
 
Viimeksi muokattu:

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Eihän tuo Klitshkojen nyrkkeilytyyli mitään silmiä hivelevää ole.
Paska matsi ja vaikka haastaja oli hyvä, on nyrkkeilyssä koolla ja ulottuvuudella valtava etu, jos vastustajat olisivat saman tasoiset. Yrittihän se mutta K sitoi ja otti kiinni aina kun P pääsi lähelle ja tuomari ei juuri huomauttanut asiasta, ennen kuin viimeisessä erässä oikeastaan. Kaipaisinkin K:n haastajaksi suurin piirtein saman kokoista haastajaa joka olisi oikeasti taitava käsistään, mutta ei oikein ole näköpiirissä ennen K:n vetäytymistä eläkkeelle.
Harmittaa tosiaan nykynyrkkeilyn taso, myös kaikki muu sonta siinä ympärillä joka pilaa pugilismin maineen, tarkoittaen tietysti tuomaripelia, managereja ym
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Robert Helenius lähdössä Sauerlandilta ja muuttamasa Suomeen isänsä valmennukseen. Yle

Aika odotettua. Jotenkin tuntuu, että on välit hieman rakoillut noiden vammojen jälkeen. Muutenkin Robbe vaikuttaa ihan eri ottelijalta noden vammojen jälkeen. En usko, että on asiaa enään sinne terävimpään kärkeen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Aika odotettua. Jotenkin tuntuu, että on välit hieman rakoillut noiden vammojen jälkeen. Muutenkin Robbe vaikuttaa ihan eri ottelijalta noden vammojen jälkeen. En usko, että on asiaa enään sinne terävimpään kärkeen.

Jos Helenius Sauerland-tallin jättää, niin sitten taitaa kansainvälinen huippu-ura olla siinä. Vaikea sitä olisi jostain Möttösen ja Makkosen Suomi-tallista ponnistaa koviin otteluihin ja saada ison tallin tuomaa kullanarvoista kotiinpäinvetoa tuomareissa. Haastajana pienemmän tallin nimissä täytyy sitten jakaa tyrmäyksiä jos voittaa aikoo.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän Heleniuksella ole tavoitteena kunnon tili, vaikka turpaan tulisikin. Mielestäni hän on useampaan otteeseen mainostanut tekevänsä nyrkkeilyllä eläkerahat ja lopettavansa hyvissä voimissa.
 
Hieno uutinen!

Selvästi on aistittavissa, että nyt rykäistään kunnon ottelijoita vastaan hyvä rykäisy ja katsotaan mihin rahkeet riittää. Ensin otetaan paluu-otteluna 1-2 heikompaa sälliä nopealla aikavälillä ja sen jälkeen lähdetään isoihin matseihin. Sauerlandhan ei näille puhtaan recordin äijille tykkää oikein lähteä syöttämään kovia vastuksia, että tule sitä tappiota ja hype vaimene.

Nyt Robbe pääsee taas iskemään puskista ja tulosta tulee, jos käsi on kunnossa.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Äkkiä funtsaten huono homma Heleniukselle, jos hommat Sauerlandilla loppuvat. Sauerland on "suuri ja mahtava" nyrkkeilytalli joka tunnetaan erityisesti siitä, että se pitää omistaan hyvää huolta, eikä unohda heitä uran jälkeenkään. Tietämättä mitä Helenius vs Sauerland on tapahtunut liityn niihin mielipiteisiin, joiden mukaan tämä tilanne ei ole eduksi Heleniukselle. Tuskinpa täällä Suomessa kellään on tarjota samanlaisia harjoitusmahdollisuuksia (mm.loistavat salit, laadukkaat sparraajat jne.), taloudellisia etuja ja turvattua arkipäivää, nyrkkeilytietämystä ja vaikutusvaltaa, sekä mahdollisuuksia titteliotteluihin - enkä tarkoita mitään SM-titteleitä tai muita "pohjoisten alueiden itäisin mestari"-titteleitä. Jokusen matsin Helenius varmasti ottelee, mutta ammattinyrkkeilyura on ohi ; tarkoitan elämistä pelkästään nyrkkeilystä saaduilla tuloilla - nyt täytyy tarttua lapioon matsien välillä ja ammattimainen treenaus on muisto vain.
Toivottavasti olen väärässä ja Helenius vielä nousisi.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Helenius Sauerland-tallin jättää, niin sitten taitaa kansainvälinen huippu-ura olla siinä. Vaikea sitä olisi jostain Möttösen ja Makkosen Suomi-tallista ponnistaa koviin otteluihin ja saada ison tallin tuomaa kullanarvoista kotiinpäinvetoa tuomareissa. Haastajana pienemmän tallin nimissä täytyy sitten jakaa tyrmäyksiä jos voittaa aikoo.

Saksassa ja Italiassa kaikki on niin kotiinpäinvetoa, ei Suomessa koskaan! Eikun hetkinen, pieni reality checki. P3 on järjestänyt kotituomioita (parhaimpana muistissa Haapoja) siinä missä Sauerland. Jos taas kyse ei ole titteliottelusta, Arvo "full points" Kivelä lyö tiskiin 120-109 ottelusta riippumatta kotikehän kaverille. Sauerland näki kuitenkin ideaksi järjestää Abraham - Frochin Suomessa, yleisöä riitti ja kyllähän Robbe edelleen ottelun/parin jälkeen myy myös Suomessa enemmän kuin kukaan sitten Idin. Kuten Robbe itse totesi, kaikki on nyt kiinni itsestä. Ja vaaditaan nimenomaan viihdyttäviä, tyrmääviä otteita!
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Niinkuin tuossa heinäkuun lopulla ounastelinkin, niin olihan tämä arvattavissa viimeistään siinä vaiheessa kun Sauerland kiinnitti Denis Boytsovin. Tuskin millään tallilla maailmassa on resursseja pitää tyytyväisenä neljää maailman top-10 raskassarjalaista. Lisäksi Edmund Gerber on vasta 25v. ja vieläpä saksalainen sekä Marco Huck saattaa hyvinkin siirtyä jossain vaiheessa cruiserista hevariin, niin kenenkö kohdalta rupeaisitte itse Wilfried Sauerlandin kengissä leikkaamaan resursseja... Niimpä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tietämättä mitä Helenius vs Sauerland on tapahtunut liityn niihin mielipiteisiin, joiden mukaan tämä tilanne ei ole eduksi

Tietämättä on hyvä tuomita. Sauerland halusi jatkaa huonoa sopparia ja se oli vielä lisäksi todella lyhyt, niin se kertoi kaiken: Sauerland ei usko enää Robbeen. No Robbe veti tästä omat johtopäätökset ja haluaa lähteä haneen ja se on merkki määrätietoisesta urheilijasta. En tiedä kuinka Sauerland pitää huolta omistaan, mutta tässä tapauksessa on talous mennyt omien huolehtimisen edelle. Silti eihän tälläinen tilanne todellakaan eduksi Robbelle, kun ei tiedä koska nyrkkeilee ja niin edelleen. Mutta päätös lähteä oli täysin oikea kunnianhimoiselle Robbelle. Siellä on aika kovia massimiehiä vääntämässä nyt Robben sopimuksesta, jos Sauerland ei suostu niin nähdään taas kuinka paljon ajattelee nyrkkeilijöiden etua.

Tuskinpa täällä Suomessa kellään on tarjota samanlaisia harjoitusmahdollisuuksia (mm.loistavat salit, laadukkaat sparraajat jne.) taloudellisia etuja ja turvattua arkipäivää, nyrkkeilytietämystä ja vaikutusvaltaa, sekä mahdollisuuksia titteliotteluihin - enkä tarkoita mitään SM-titteleitä tai muita "pohjoisten alueiden itäisin mestari"-titteleitä. Jokusen matsin Helenius varmasti ottelee, mutta ammattinyrkkeilyura on ohi ; tarkoitan elämistä pelkästään nyrkkeilystä saaduilla tuloilla - nyt täytyy tarttua lapioon matsien välillä ja ammattimainen treenaus on muisto vain.
Toivottavasti olen väärässä ja Helenius vielä nousisi.

Ei Sauerlandilla mitään erikoista Ivan Drago laboratoriota ole. Kyllä suomesta löytyy ihan tarvittavat harjoitusmahadollisuudet mihin vain, sitä ei tarvi murehtia. Lisäksi jos talouden takia (tai siis yksi syistä) on lähtemässä ja massiäijät on lyönyt rahaa yhteen niin pitäisi olla talous kunnossa. Ihme höpötystä. Ja ammattilainen treenaa ammattimaisesti missä vain, ei se ole kiinni välineistä.

Toki Sauerland on iso ja vaikutusvaltainen talli ja sellaista ei löydy lähellekään suomesta. Mutta ei tämä mitään ole vielä estämässä, mahdollisuuksia on vielä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Raskassarja on toki oma lukunsa mutta eikös suomesta Pekka Mäen P3 Boxing ole järkännyt Aminin EM-titteliotteluita ja onkos Denis Shavikovkin vielä P3:sen listoilla? Jäbä on nimittäin lightweightin kärjessä, se sarja jos mikä on ihan helvetin kilpailtu koko maailmassa.
Boxing Rankings | WBC, WBA, WBO, IBF | Fightnews

Tuossa hämää se että Fightnews rankkaa Shavikovin yhden sarjan ylemmäksi.

Lightweightissa Edis Tatlikin löytyy WBA:n sijalta 12.

Tämä ajatuksena siitä että Heleniuksenkin mukaan suomesta löytyy taustajoukkoja isoille matseille.

_
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Mutta päätös lähteä oli täysin oikea kunnianhimoiselle Robbelle. Siellä on aika kovia massimiehiä vääntämässä nyt Robben sopimuksesta, jos Sauerland ei suostu niin nähdään taas kuinka paljon ajattelee nyrkkeilijöiden etua.......

Kyllä suomesta löytyy ihan tarvittavat harjoitusmahadollisuudet mihin vain, sitä ei tarvi murehtia. Lisäksi jos talouden takia (tai siis yksi syistä) on lähtemässä ja massiäijät on lyönyt rahaa yhteen niin pitäisi olla talous kunnossa..... Ja ammattilainen treenaa ammattimaisesti missä vain, ei se ole kiinni välineistä.
Kommentoit kirjoitustani ja näköjään olemme eri mieltä Heleniuksen valinnoista oman uransa suhteen. Ei se mitään, eri mieltä saa aina olla. Tarkoitin, ettei se ihan riitä, vaikka olisi minkälaisia "massimiehiä" takana, jos suhteet eri maiden huipputalleihin eivät ole kunnossa, on huippuotteluihin vaikea päästä. Onhan tietysti mahdollista, että Helenius saa jopa kutsun Sauerlandin iltaan ; ponnahduslaudaksi jonkun lupaavan kaverin uralle.

Suomessa voidaan luoda ulkoisesti riittävät harjoitusolosuhteet, mutta muu toiminta ei välttämättä toimi kuten Saksassa, esim. kunnolliset sparraajat, korkeatasoinen valmennus jne.

Käsittääkseni nyt syntynyt riita saksalaisten ja RH:en kesken syntyi siitä, että Heleniukselle tarjottiin jatkoa samalla palkalla kuin tähänkin asti. Ihmettelen, miksi palkkaa olisi pitänyt nostaa kun Helenius on sairastellut pitkään ja kehässä ollessaan on otellut kolme vikaa matsia surkeasti ; en minäkään olisi antanut moisesta palkankorotusta. Talli on kuitenkin rakentanut hienosti Heleniuksen karriääriä ja valinnut ammattitaidolla "oikeat" vastustajat, jotta uran kehitys olisi ylöspäin. Kaikissa aikaisemmissa haastatteluissa Helenius on aina kehunut kuinka hyvin Sauerland on hoitanut asiat hänen ja perheensä näkökannalta katsoen ja kuinka hyvä heidän on asua Saksassa. Mikä lie suuruudenhulluuskohtaus on yht`äkkiä kääntänyt asiat päälaelleen ?

Kun mainitset, että ammattilainen treenaa ammattimaisesti missä vain, eikä se ole välineistä kiinni, niin se voi olla rahasta kiinni : jos ei (kuukausi-) palkka juokse harjoituskaudella, kuten esim. Saksassa, niin perheellisen on mentävä päivisin duuniin ja sitten aletaankin olla kaukana täysammattilaisuudeta.

Sitä paitsi Heleniuksen/Sauerlandin erosta saattaa olla paljonkin haittaa myös muille suomalaisille talleille. Muistetaan esim., että Hartwall-areenalla järjestettiin saksalaisten toimesta mm. MM-ottelu ja muitakin apuja on sieltä suunnalta tullut. Mahtaako tulla enää ?

Pekka Mäki on varmasti huolissaan samasta asiasta, mainitessaan MTV3-STT:n uutisissa 10.10.13 mm. "Toivotaan, että asiassa syntyisi sopu...sillä strategisesti ajateltuna tämä ei ole hyvä asia", sanoi Mäki. "Nyrkkeilyssä vain on niin, ettei pelkkä raha riitä, vaan pitää olla myös suhteita...se on suurin problematiikka...vaikeaa tietä (Heleniukset) ovat valitsemassa", arvelee Mäki.
 
Viimeksi muokattu:
Raskassarja on toki oma lukunsa mutta eikös suomesta Pekka Mäen P3 Boxing ole järkännyt Aminin EM-titteliotteluita ja onkos Denis Shavikovkin vielä P3:sen listoilla? Jäbä on nimittäin lightweightin kärjessä, se sarja jos mikä on ihan helvetin kilpailtu koko maailmassa.
Boxing Rankings | WBC, WBA, WBO, IBF | Fightnews

Shafikov lähti P3:sta juuri sen takia, ettei resurssit riittänyt eteenpäin viemiseen ja riittävän tiiviiseen ottelutahtiin. Giuseppe Lauri -ottelu oli viimeinen suoraan P3:n järjestämässä tilaisuudessa, vaikka ilmeisesti Mäki oli mukana McAllister -ottelussa. Toki Shafikovin tapauksessa pitää ottaa huomioon, ettei "suomalaisuudestaan" huolimatta ollut suomalainen tai suuren yleisön suosikki.

Itse asiassa jostain syystä on tullut itselle mielikuva, että P3:ssa ei ole tällä hetkellä kaikki narut omissa käsissä ja suunta selvillä. Tiedottaminen on.. no, sitä ei ole. Jollekin tutulle maikkaritoimittajalle viesti ja Mikko Marttiselle, joka ehkä twiittailee jotain silloin tällöin.

Idin kulta-aikoina toiminta oli helppoa. Käsittämätön noste koko nyrkkeilyllä, Idi ja TNT Tolppola isoja staroja ja sitten täytteeksi nuoret, viihdyttävät ja tuntemattomat (=puoli-ilmaiset, ei ole montaa vuotta, kun Edis seisoi vielä Hotelli Vantaan yökerhon ovella, kun ei nyrkkeilyllä tienannut tarpeeksi) Tatli, Jokinen, Shafikov ja kumppanit ja vielä pientä raskaan sarjan Sm-tittelihypeä (Elovaara - Haapoja & Haapoja - Rosberg). Vaikka olen sitä mieltä, että suomalainen ammattinyrkkeily olisi ilman Pekka Mäkeä tasan samassa tilassa, kuin 2000-luvun vaihteessa ja Suomelta puuttuisi monta titteliotteluissa esiintynyttä urheilijaa, on Mäki tyytynyt (bisnespuolella) vain junnaamaan paikallaan. Otteluilloista tulee tietoa todella niukasti ja äärettömän myöhään. Ajat ja paikat varmistuvat pahimmillaan vain viikkoja ennen tapahtumaa ja muiden kuin Tatlin ja Haapojan ottelut saa kaivaa itse boxrecistä, jos niitä nyt kukaan on sinnekään muistanut ilmoittaa. Vai oliko Kalle Keskisen tarkoitus ottaa suurempi rooli tällä puolella, mutta K.K on jälleen kerran paljon suuria puheita ja lopussa hiljainen poistuminen takavasemmalta?

Kuka muuten oli tietoinen, että Jarno Rosberg ottelee ensi viikon lauantaina raskaan sarjan EU-tittelistä Ranskassa? Ja kuka teistä tietää, mahtaako näkyä mistään. Tuskin kukaan muistaa enää koko Rosbergiä, kun ei ole otteluita ollut. Vai oliko Rosbergin Klitschon sparrarina vietetystä ajasta juttua?
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Amatöörien mm kisat käynnissa ja ensimmäinen Suomalainen on iskenyt itsensä jo jatkoon.
Hukkanen iski jatkoon MM-kehässä - seuraavaksi kova vastus | Yle Urheilu | yle.fi

Onko kenelläkään tietoa jos joku kanava näyttää mitään lähetyksiä näistä kisoista? Olisi mielenkiintoista nähdä miten radikaalisti muuttuneet säännöt (mm pääsuojat jääneet pois, erät arvostellaan kokonaisuudessaan...) ovat muuttaneet ottelutyyliä.
 
Kuka muuten oli tietoinen, että Jarno Rosberg ottelee ensi viikon lauantaina raskaan sarjan EU-tittelistä Ranskassa? Ja kuka teistä tietää, mahtaako näkyä mistään. Tuskin kukaan muistaa enää koko Rosbergiä, kun ei ole otteluita ollut. Vai oliko Rosbergin Klitschon sparrarina vietetystä ajasta juttua?

Itse itselleni vastaten, Nelonen pro 2 näyttää Rosbergin ottelun tänään. Lähetys alkaa 22.30.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Vitali Klitschko yrittää presidentiksi. Toistaiseksi ei ole virallisesti lopettanut, mutta saa nähdä otteleeko hän enään otteluakaan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Viikonloppuna oli tulessa taas muutama mielenkiintoinen nimi kehäneliössä. Gennadi Golovkinin ja Curtis Stephensin ottelusta odotin tasaväkisempää, mutta lopputulos oli odotettu. Ei voi kyllä muuta sanoa kun että on tämä GGG vaan kova kaveri. En ole ikinään tykännyt tehdä mitään P4P listoja, mutta mielestäni GGG kuuluu tällä hetkellä tämän listan ihan kärkisijoille. Mikäli mies saa tahtonsa läpi ja kohtaa Sergio Martinezin seuraavaksi, niin en usko että argentiinan vuoden urheilijalla on mitään saumaa. Kusisin hunajaa kun saisimme nähdä kuinka Golovkin pieksee paskat pihalle Floyd Mayweatheristä. Ja sitä siinä miehessä riittää pihalle piestäväksi.

Mutta valitettavasti taas negatiivistakin... Ennakkoonkin todella mielenkiintoinen ottelu voittamattomien hewareitten, Magomed Abdusalamovin ja Mike Perezin välillä päättyi huikeiden vaiheiden jälkeen ikävästi kun "Mago" jouduttiin joitain tunteja ottelun (Perez W UD10) jälkeen kiidättämään sairaalaan ja myöhemmin vaivuttamaan lääkkeelliseen (?) koomaan. Viimeisimpien tietojen mukaan miehen tila olisi parantumassa, mutta kriittinen. Abdusalamov rikkoi vasemman kätensä (on muuten vasuri) jo toisessa erässä ja sai kasvon alueellekkin murtumia alussa, niin ihmettelinkin minkä helvetin takia kulma antaa miehen jatkaa tällaisessa tilanteessa? Ja ottelussa joka ei ole edes titteliottelu. Mielestäni ottelijaa ei voida itseään täysin syyttää siitä että haluaa jatkaa jääräpäisesti eläessään keskellä valtavaa adrenaliiniryöppyä ja voitonnälkää. Kun tämäkin matsi olisi keskeytetty heti vasurin hajottua ja sitä kautta voiton mahkujen tod.näk. mentyä, olisi miehen ura jatkunut myöhemmin. Nyt se on mitä ilmeisemmin ohi.

Surullista. Niin surullista...

Ai niin, lisätään vielä. Huomasimpa juuri että tänä iltana venäjällä otellaan raskaansarjan ottelu Oleg Maskaev vs. Danny Williams...!

Surullista, niin...
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Abdusalamov rikkoi vasemman kätensä (on muuten vasuri) jo toisessa erässä ja sai kasvon alueellekkin murtumia alussa, niin ihmettelinkin minkä helvetin takia kulma antaa miehen jatkaa tällaisessa tilanteessa? Ja ottelussa joka ei ole edes titteliottelu. Mielestäni ottelijaa ei voida itseään täysin syyttää siitä että haluaa jatkaa jääräpäisesti eläessään keskellä valtavaa adrenaliiniryöppyä ja voitonnälkää.

Itse en tunne ollenkaan ammattinyrkkeilyn sopimuskäytäntöjä tms., mutta voisiko sopimuksissa olla sellainen ehto, että mikäli luovuttaa ottelun, on palkkio pienempi?
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Ei Sauerlandilla mitään erikoista Ivan Drago laboratoriota ole. Kyllä suomesta löytyy ihan tarvittavat harjoitusmahadollisuudet mihin vain, sitä ei tarvi murehtia. Lisäksi jos talouden takia (tai siis yksi syistä) on lähtemässä ja massiäijät on lyönyt rahaa yhteen niin pitäisi olla talous kunnossa. Ihme höpötystä. Ja ammattilainen treenaa ammattimaisesti missä vain, ei se ole kiinni välineistä.

Toki Sauerland on iso ja vaikutusvaltainen talli ja sellaista ei löydy lähellekään suomesta. Mutta ei tämä mitään ole vielä estämässä, mahdollisuuksia on vielä.
Raskaansarjan ammattilainen ei todellakaan treenaa missä tahansa. Ei se ole välineistä kiinni, mutta etenkin täällä Suomessa on todella vaikea saada kunnon sparrikaveria Heleniuksen kokoiselle nyrkkeilijälle. Sauerlandilla on puitteet ja suhteet kunnossa, mikä tarkoittaa sitä että ympäri vuoden on saatavilla loistavaa sparriseuraa ja mahdollisuus tittelimatseihin on varsin lyhyt. Suomesta käsin on huomattavasti vaikeampi saada hyviä vastustajia "Robbelle" ja hänen täytyy käydä leireilemässä huomattavasti enemmän muualla mikäli hamuaa huipulla pysyä.

Mahdollisuuksia toki vielä on, mutta itse näen Heleniuksen tilanteen sellaisena ettei hänellä taida saumoja enää ainakaan MM-tittelimatsiin olla. Pari edellistä ottelua olivat esityksiltään heikkoja, vaikka tuomarivoitot tulivatkin. Nyt Heleniuksen täytyisi saada pari komeaa tyrmäysvoittoa kohtuullisen kovista kavereista, jonka jälkeen mahdollisuus voisi olla vielä korkealle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös