Mainos

Nyrkkeilyketju

  • 777 447
  • 3 705

Vilu #12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko, nekkailu, Oranje, NFL
Minkäs tasoinen nyrkkeilytohtori sinä olet, että voit tulla kutsumaan meitä Sprottin niukaksi voittajaksi saaneita lajia seuraamattomiksi? Olen viimeisen vuoden aikana nähnyt paikan päällä useamman kymmenen ottelua ja TV:stä/netistä todennäköisesti pitkälle päälle sata. Olen toki usein joutunut jälkikäteen, ottelun uudelleen nähtyäni, myöntämään olleeni väärässä, mutta silti tiedän, etten muuta tämän ottelun katsottuani mielipidettäni siitä, että Sprottin voitto olisi ollut tasan yhtä oikeutettu, kuin Robben. Ensinnäkin mun mielestä kehähallinta oli Sprottilla suurimman osan ajasta, vaikka Helenius olikin keskikehän puolella. Ei saanut millään tavalla hyödynnettyä asemaa, vaan pätkä tuli sisään juuri silloin kun halusi. Sprott oli suuremman osan ottelusta aktiivisempi ja osuvampi. Helenius kippaa kovempaa ja näyttävämmin, mutta kenenkään on ihan turha tulla vittuilemaan toisille näiden nyrkkeilytietämyksestä sillä perusteella, että sai Sprottin voittajaksi.

Loppuun todettakoon, että omissa papereissani sain Sprottin pisteellä voittajaksi, mutta yhdestä erästä missasin alun ja laitoin sen tasan. Eli jos Robbe sen voitti, tasatulos olisi ollut tuomio. Mutta mitäpä minä tai Pekka Mäki tiedämme, kun meillä on joukossa Vilu, joka tietää totuuden.

Pahoittelen jos mielipiteeni ottelun lopputuloksesta sai sinut noin ikävälle tuulelle. Tarkoitus ei ollut esiintyä minään asiantuntijana, tai "nyrkkeilytohtorina" kuten sinä asian ilmaisit mukavan neutraalisti ja vittuilematta. Ehkä olut sai hieman tunteet pintaan meikäläisellä. Toivottavasti pystyt antamaan tämän minulle anteeksi. Muuten en saa ensi yönä unta.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kyllähän se niin menee, että niin kauan kuin järjestäjät järjestää tuomarit ja maksaa näiden hommat, niin varmasti sitten vetävät kotiinpäin. Vähän vastaava kuin fudiksessa(tai lätkässä) saisi aina kotijengi hommata tuomarit, joille sitten antaisivat myös korvauksen, jne. Varmaan olisi todella puolueetonta, kun tuomitseminen olisi kiinni siitä kuinka paljon kotijengi tuomareista tykkäsi.

Ongelma en ikävän laaja ja koskee koko ammattinyrkkeilyä. MM-otteluissahan on kai sitten liittojen "sallimat tuomarit", mutta niissäkin kuitenkin aina järjestävä taho vaikuttaa ketkä hyväksyvät/ottavat sekä kestitsevät.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Harmi tosiaan että on menty tuomaroinnissa jäätanssin suuntaan, missä,maine ratkaisee yhtä paljon kuin itse suoritus. Ihmettelin matsissa miksi Robbe haluttomuuden lisäksi jätti joitain selviä paikkoja käyttämättä ja loukkaantuminenhan siellä taustalla edelleen on. Kaveri on pakko saada kuntoon tai urakehitys oli tässä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
No ihmettelinkin, kun mies ei hakenut oikealla ollenkaan kovia lyöntejä. Kummastelin myös, miksi selostajat eivät siihen sen enempää puuttuneet. Chisorasta lähtien Robbe ei ole enää lyönyt oikeallaan kädellä muuta kuin lyhyttä sivukoukkua. Kädet eivät enää kestä? Aika erikoinen homma.

Samaan asiaan kiinnitin huomiota. Eka erä oli ehkä Heleniuksen paras, Sprott näytti olevan hätää kärsimässä ja pikaista ratkaisua odottelin. Siihen se sitten lopahti ja osat vaihtuivat nopeasti. Luvunlasku Robbelle ei sentään ollut lähellä, mutta selvästi parempia osumia Sprott koko ajan sai.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kyllä muistan ajan ennen Chisoraa, silloin näkyi tappajan vaistolla varustettu kovaiskuinen finski, joka oli ihan maailman TOP-5 jätkä selkeästi. Lisäksi kaikki näkivät, että kehitettävää piisaa jos meinaa Klitchkoja vastaan, mutta kuitenkin kaikki näkivät että se potentiaali oikeasti on siellä, jolla voidaan maailmanmestaruus ottaa.

No nyt ollaan tässä. Kehittynyt Robbe ei ole. Chisoraa vastaan meni oikea paskaksi ja ongelmia siinä kädessä on ollut aieminkin. Nyt taas oli kuulemma tehnyt kipeää. Kyllä tuo tumppu tuntuu olevan entinen pikku hiljaa. Tehoja ei ole ja tumppuun sattuu ja Heleniukselta on kadonnut täysin luottamus ja tappajan vaisto. Se tappajan vaisto kuitenkin oli Robben "se" juttu. Kyllä nyt pahalta näyttää, että taitaa käsi olla entinen. Jos on joka toisessa matsissa paskana, niin turhaa tuolla kehässä huitoo. Ja kuten huomattiin niin ilman oikeaa kättä niin Robbe on vain nyrkkeilysäkkinä tuolla. Ihan hyvin silti ilman oikeatakin on pärjännyt. Se kertoo että sitä POTENTIAALIA on! Mutta kun se oikea tarvitaan. En tiedä yhtään yksikätistä huippunyrkkeilijää.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Paljon Sauerland maksaa noille tuomareille? Aivan käsittämätöntä touhua nyrkkeilyssä. Jo toinen matsi minkä Helenius häviää, mutta Sauerlandin maksamat tuomarit äänestävät Robben voittajaksi. Ei kai kukaan täysijärkinen enää edes lähde ottelemaan Heleniusta vastaan Sauerlandin otteluillassa, kun tietää että ilman tyrmäystä Robbe voittaa pisteillä sai hän sitten kuinka paljon turpaansa. Luulisi että Robbea jo itseäänkin hävettäisi noin säälittävä touhu, mutta ei mies on pelkkää uhoa ja selittelee luokkaantumisilla. Ei Robbella ole kyllä mitään asiaa Klitchkojen kanssa samaan kehään, turpaan tulee ja lujaa.

Säälittäviä ihmisiä ovat kyllä Sauerlandin ja Robben poppoo, kun lahjovat tuomareilta voittoja.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mitä noita kansainvälisiä raportteja ottelusta olen lukenut, niin kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Helenius oli todellinen pettymys, mutta kuitenkin selvä voittaja. (tuossa yksi esimerkki: Robert Helenius Cruises To Victory Over Michael Sprott - 12ROUNDER Boxing - 12ROUNDER.com ) Helenius myös tilastojen mukaan osui paljon enemmän.

En tiedä millä antilaseilla täällä on osa katsonut ottelua, mutta Chisora-ryöstöön tämä ei ollut millään tavalla verrattavissa, vaan voittaja oli aivan kiistatta Helenius. Tosiasia kuitenkin on, että jotain pitää tapahtua, että mistään MM-titteleistä voisi haaveilla, Sprott nyt ei ole millään mittarilla kovinta kaartia.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Robbesta on jo kirjoiteltukin joten ei siitä sen enempää, mutta melkolailla persiilleen meni Sauerlandin ilta kokonaisuudessaankin.

Katselin aamulla boxilta (pun not intended) tuon Magdeburgin illan pääottelun Arthur Abraham - Robert Stieglitz jossa oli jaossa WBO:n superkeskisarjan MM-titteli. Eka erä oli tunnustelua mutta toisessa erässä huidottiin molemmin puolin jo antaumuksella. Erän lopussa Stieglitz osui painavasti oikealla suoralla Abrahamin vasempaan silmään joka alkoi muurautumaan umpeen. Kolmannessa erässä oli Abrahamista sitten puhti pois ja erän jälkeen ottelu keskeytettiin kun armenialainen ei enää toisella silmällä nähnyt mitään.

Eipä ihme että sen matsin jälkeen Wilfried Sauerland nousi itsekin kehään ja ripitti tallin päätreenari Ulli Wegneriä taustalla (mutta kameroiden kuitenkin tallentaessa tilanteen etäämmältä) varsin suurieleisesti. Saa nähdä onkohan Ullilla kohta eläkepäivät koittamassa. Ukkohan on jo yli 70-vuotias.
 
Suosikkijoukkue
- Raipe - All Mighty CCCP
Mitä noita kansainvälisiä raportteja ottelusta olen lukenut, niin kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Helenius oli todellinen pettymys, mutta kuitenkin selvä voittaja.
Voi olla noinkin, mutta mun kansainväliseltä kotisohvalta nähtynä tasurikin olis ollu oikeusmurha. Ihme pelleilyä. Sprottiltaki pääsi spontaani naurun röhähdys tuomionluvun jälkeen. Kai se sit on niin että markkinavoimat ne jyllää noissakin karkeloissa ja urheiluarvot tulee sit hyvänä kakkosena.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Paljon Sauerland maksaa noille tuomareille? Aivan käsittämätöntä touhua nyrkkeilyssä. Jo toinen matsi minkä Helenius häviää, mutta Sauerlandin maksamat tuomarit äänestävät Robben voittajaksi. Ei kai kukaan täysijärkinen enää edes lähde ottelemaan Heleniusta vastaan Sauerlandin otteluillassa, kun tietää että ilman tyrmäystä Robbe voittaa pisteillä sai hän sitten kuinka paljon turpaansa. Luulisi että Robbea jo itseäänkin hävettäisi noin säälittävä touhu, mutta ei mies on pelkkää uhoa ja selittelee luokkaantumisilla. Ei Robbella ole kyllä mitään asiaa Klitchkojen kanssa samaan kehään, turpaan tulee ja lujaa.

Säälittäviä ihmisiä ovat kyllä Sauerlandin ja Robben poppoo, kun lahjovat tuomareilta voittoja.

Ei Sauerland, eikä kukaan muukaan talli "maksa" tuomareille, mutta kun kun kutsu tulee tuomaroimaan, viedään dumarit viikkoa ennen lentokentältä limusiinilla hotellin sviittiin, jossa piikki auki jne... alkaa kummasti tuomareilla tuomiot kääntymään kotiinpäin. Rajoillahan tuossa mennään mutta tosiaan tuskin puhtaalla rahalla mitään maksetaan, mutta luodaan hulppeat puitteet tuomaroinnille ja takaraivossa ajatus "reilusti tuomittu, ei tule kutsua ensi kerralla...."
Mutta, tosiaan tällainen tuomarointi tappaa tai on jo tappanut ammattinyrkkeilun aikaa sitten. Olen itsekin nyrkkeilijänä sitä mieltä että aina pitäisi pystyä tyrmäämään, silloin ei jää selittelylle sijaa.
 
Hurjan näköinen tuo Heleniuksen ranne, kun oli facebookkiin postaillut siitä kuvan. On kämmenselkä nimittäin melkosen turvoksissa! Ei kuulemma ollut murtumia, mutta huomenna vielä magneetti, että tiedetään onko nivelsidevaurioita.

Ei ihme, ettei oikealla paljon huvittanut lyödä.
 
Ei Sauerland, eikä kukaan muukaan talli "maksa" tuomareille, mutta kun kun kutsu tulee tuomaroimaan, viedään dumarit viikkoa ennen lentokentältä limusiinilla hotellin sviittiin, jossa piikki auki jne... alkaa kummasti tuomareilla tuomiot kääntymään kotiinpäin. Rajoillahan tuossa mennään mutta tosiaan tuskin puhtaalla rahalla mitään maksetaan, mutta luodaan hulppeat puitteet tuomaroinnille ja takaraivossa ajatus "reilusti tuomittu, ei tule kutsua ensi kerralla...."
Mutta, tosiaan tällainen tuomarointi tappaa tai on jo tappanut ammattinyrkkeilun aikaa sitten. Olen itsekin nyrkkeilijänä sitä mieltä että aina pitäisi pystyä tyrmäämään, silloin ei jää selittelylle sijaa.

Ja kyllähän niille nimenomaan maksetaan, tuskin tuomaritkaan kuitenkaan huvikseen matkustelee ympäri maapalloa tuomitsemassa otteluita. Ei lahjontaa, mutta selkeä kaavahan tuossa on: Saat kutsun -> tuomitset kotikehän miehelle -> saat uuden kutsun -> saat jälleen palkkion. Sauerlandin kokoinen tallikin sanelee tuomarinsa otteluiltoihin, vaikka miten olisi titteliottelussa liitto päättämässä tuomareita. Raakaa, ahneiden ihmisten bisnestä, eikä tuohon voi millään tavalla oikeastaan puuttua. Onneksi arvostus kulkee kuitenkin käsi kädessä ottelujen kanssa, ei vain tuomioiden. Sen huomaa jo Robben tapauksessa, pikkuhiljaa yleisö on kriittisempää ja kriittisempää. Pahimmassa tapauksessa homma eskaloituu siihen, mitä eräs nyrkkeilyä seuraava kaverini pari vuotta sitten sanoi: "Miksi helvetissä mä maksaisin siitä, että kotikehän ottaa turpaansa ja tuomari arpoo voittajaksi, urheilun kanssa ammattinyrkkeilyllä ei ole mitään tekemistä". Sen jälkeen tuo ennen tapahtumia kiertänyt frendi ei ole enää nyrkkeilyä käynyt katsomassa.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Tulipa eilen illalla nyrkkeilyä katsellessa hieno uusi tuttavuus vastaan: Gennadi Golovkin. GGG:llä ei mennyt kolmea erää hoidella entinen japanilainen maailmanmestari kehästä pois. Todella vakuuttavaa nyrkkeilyä. Selostajat sanoivat useampaan kertaan, että tästä kaverista voi tulla seuraava Pacquiao tai jopa Mayweather Jr. Recordi on kyllä varsin komea: 26 ottelua, 26 voittoa, 23 tyrmäystä. Tällä hetkellä Golovkin on 13 tyrmäyksen putkessa. Kaikki vastustajat on hoidettu alle kymmenessä erässä, koskaan ei ole kazakstanilainen itse ottanut lukua (edes amatöörinä) ja nuo kolme tyrmäämättä jäänyttä vastustajaakin hoituivat UD-päätöksillä. Myös amatööriuralta on maailmanmestaruutta ja olympiahopeaa, recordi siellä 345-5.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vielä pari sanaa loman jälkeen Sauerlandista ja Heleniuksesta.

Nyrkkeilyssähän on kautta aikain ollut vahva kotikehän etu sillä ajatuksella että haastaja on se jonka on todistettava kiistaton voitto. Ei kotikehän miehellä ole mitään todistettavaa, hän on näyttönsä antanut aiemmin jotta pääsee tähän tilanteeseen. Tätä kautta itse ymmärrän nyrkkeilyn selkeän kotikehän edun ja tuomareiden pisteytyksen joka menee aina tasaisissakin erissä kotimiehelle 10-9. Ei tämä ole verrattavissa johonkin UFC-iltaan puolueettomalla paikkakunnalla.

Heleniuksen ura on pitkälti kirjoitettu etukäteen Sauerlandin toimesta ja nyt siitä pidetään pitkin hampain kiinni. On ollut jo useampi vuosi sitten tiedossa polku jota pitkin mennään kohti MM-matsia, siihen polulle vain ripotellaan sopivat vastustajat. Kontrahti sallii ehkä muutaman takapakin loukkaantumisen myötä muttei yhtään selkeää tappiota. Selvä tappio/tyrmäys tai maksimissaan kaksi olisi saman tien "sopimuksen purku", näin uskon. Veikkaan että MM-matsi on kirjoitettu näillä loukkaantumisilla noin vuoden päähän. Ja jos tai voisi paremminkin sanoa kun siellä tulee turpaan niin Sauerland niputtaa oman yhteistyönsä siihen, silloinhan Helenius on haastaja ja en usko että Helenius pystyisi ikinä haastamaan W.Klitschkoa. Sen jälkeen Helenius ura on katkolla ja mahdollinen jatko on sitten toisten taustajoukkuen hommaa.

Turha toivoa seuraavaksi vastustajaksi Povetkinin tasoista nyrkkeilijää, siinä ei olisi Robertille kuin hävittävää ja Sauerlandille myös. Nyrkkeilijän uraa rakennetaan harkiten jopa 5-10 vuotta. Aina tuollainen kahden rankingissa korkealla olevan nyrkkeilijän kohtaaminen aiheuttaa toiselle sellaisen dyykkaamisen tilastoissa ettei siihen hevillä taustajoukot lähde. Robert oli WBO:n kuukauden takaisella listalla ykköshaastaja W.Klitschkolle, tuskin sijoitus muuttui joten ilman loukkaantumista tittelimatsia olisi voitu ehkä jopa tarjota Heleniukselle.

_
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tulipa eilen illalla nyrkkeilyä katsellessa hieno uusi tuttavuus vastaan: Gennadi Golovkin.

GGG on kyllä mahtava äijä. Itse tutustuin mieheen kun otteli Proksaa vastaan. Vaikka puolalainen on ihan kärkipään nimiä ja huippunyrkkeilijä, niin tasoero oli silti valtava kazakin eduksi. Äijä lyö painavasti ja millä tyylillä. Ihan huikea tasapaino ja ottelustandi, äijä on melkein varpaisillaan ja paukuttelee menemään. Mielestäni paras P&P nyrkkeilijä tällä hetkellä, niin hurjaa on meno.
 
Heleniuksella ranteessa jonkin sortin jännevamma ja heti istumaltaan määrättiin 6 viikkoa lepoa oikealle kädelle. Harmi, että aina tuntuu joku kädestä menevän rikki ja vielä eri paikasta.

Noh, katsotaan sitten syksyllä, jos mies tulisi vielä kovalla puhkulla.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Laitetaas hieman tulevia titteli matseja.

13.4 Nonito Donaire vs Guillermo Rigondeaux, (WBA, WBO, The Ring

Tulevana viikonloppuna on luvassa huikea matsi tai ainakin odotukset ovat todella korkeat, kun allekirjoittaneen ehdoton suosikki Nonito Donaire kohtaa Kuban voittamattoman Guillermo Rigondeauxin. Hän on otellut vain 11 ottelua ammattilaisena, mutta on todellinen amatööri tähti ollut ja voittanut mm. kaksi olympiakultaa. Kahdeksan voittoa tyrmäyksellä. Uskon kuitenkin vahvasti Donaireen, joka oli viimevuoden ehkä paras nyrkkeilijä. Toivottavasti Donaire hoitaa ja sen jälkeen pitää vissiin ainakin jonkun aikaa taukoa, kun hänen lapsensa syntyy. Rigondeaux otteli viimeksi syksyllä ja se ottelu kesti täydet 12 erää Roberto Marroquinia vastaan.

22.6 Adrien Broner vs Paulie Malignaggi, Välisarja (WBA)

Broner hyppää hieman painoluokassa ylöspäin, kun ei entisessä tuntunut oikein vastustajaa enään löytyvän. Kevyessä sarjassa 26 voittoa ja 22 tyrmäyksellä. Uskon ehdottomasti, että Broner hoitaa kotiin seuraavan matsin. Malignaggi puolustaa siis omaa titteliään, mutta kaverin ura taitaa olla hieman hyytymään päin ja itse ainakin veikkaan Bronerin voittoa.

27.4 Danny Garcia vs Zab Judah, Alempi välisarja (WBC, WBA, The Ring)

Garcia puolustaa omia titteleitään ja en näe kokeneella Judahilla mitään mahdollisuuksia. Putoaa viimeistään viidennessä erässä ja Garcia näyttää jälleen kovuutensa.

18.5 Lamont Peterson vs Lucas Mathysse, Alempi välisarja (IBF)

Tämä nyt ei taida olla niin selvä matsi kuin ylempi ja täytyy kyllä sanoa se, että Mathysse on itselleni hieman tuntemattomampi nimi. Veikkaan kuitenkin, että Peterson vie tämän matsin.

4.5 Floyd Mayweather Jr vs Robert Guerrero, Välisarja (WBC, The Ring)

Ottelussa siis panokse Mayweatherin WBC liiton vyö ja avoinna oleva The Ringin titteli. Floyd tulee tämän matsin viemään. Ei siitä sen enempää.

18.5 Devon Alexander vs Kell Brook, Välisarja (IBF)

Alexander puolustaa. Brook on voittamaton Britti, mutta ainakin oman ymmärryksen mukaan vastassa tulee olemaan selvästi kovin pala. Jos veikata pitää, niin veikkaan Alexanderin voittoa.

20.4 Austin Trout vs Saul Alvarez, Alempi keskisarja (WBA, WBC)

Tässä matsissa mielenkiintoinen asetelma. Kaksi voittamatonta kaveria lyö kummatkin tittelinsä peliin. Tästä parista en itse lähde veikkaamaan yhtään mitään.

27.4 Sergio Martinez vs Martin Murray, Keskisarja (WBC, The Ring)

Martinez on kokenut kehäkettu ja en tiedä oikeastaan tästä Murraysta mitään, niin en rupea mitään veikkauksia tekemään.

25.5 Mikkel Kessler vs Carl Froch, Ylempi välisarja (WBA Regular, IBF)

Viimeksi kun nämä kohtasivat, niin Kessler oli täysi mittaisessa matsissa parempi. Kummatkaan ei pärjää Andre Wardille, mutta taitaa olla asia, niin että jos tämän matsin häviää, niin turha odottaa revanssia häntä vastaan. Froch on ottanut muutaman hyvän voiton alle ja odotettavissa on todella kova taistelu.

8.6 Chad Dawson vs Adonis Stevenson, Kevyt raskassarja (WBC, The Ring)

Dawson tulee puolustamaan titteleitään onnistuneesti. Hänellä on ollut hieman vaikeampaa viimeaikoina, mutta Stevenson ei ole tarpeeksi hyvä, että kaataisi Dawsonin.

20.4 Nathan Cleverly vs Robin Krasniqi Kevyt raskassarja (WBO)

Albanialainen haastaja ei sano oikein yhtään mitään ja ei taida olla hänestä nuoren Brtitin pysäyttäjäksi.

4.5 Wladimir Klitschko vs Francesco Pianeta, Raskassarja (WBA Super, IBF, WB0, IBO, The Ring)

Jälleen Wladimirille suupala. Toivotaan, että seuraava vastustaja on sitten kovempi. Haye, Povetkin tai jopa Robbe?

Pahoittelut, että päivämäärät ei ole järjestyksessä, koska ottelut tuli katsottua aika summassa. Muutenkin itse olen aika tuore nyrkkeilyn seuraaja, joten pistäkääpä paremmat asiantuntijat arviot matseista.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
4.5 Wladimir Klitschko vs Francesco Pianeta, Raskassarja (WBA Super, IBF, WB0, IBO, The Ring)

Jälleen Wladimirille suupala. Toivotaan, että seuraava vastustaja on sitten kovempi. Haye, Povetkin tai jopa Robbe?

Viitaten aiempaan viestiini niin tämä Pianeta matsi osoittaa juuri sitä että raskaansarjan matsit top10:n kesken ovat todella harvinaisia, money talks, taustajoukoilla on liikaa hävittävää ja mitä voitettavana, pari sijaa jossain rankingissa mikä ei loppupeleissä merkitse yhtään mitään tittelimatsin toteutumisen kannalta. Itse uskon että ilman loukkaantumista Robbe olisi ollut mahdollinen W.Klitschkon vastustaja syksylle, sekin matsi valitettavasti olisi Klitschkolle samanlainen suupala kuin Pianeta.

Jos mietitään Wladimirin kärkihaastajia jotka saaneet tittelimatsin, ketäs siellä on lähivuosilta? David Haye ja Tony Thompson oli myös aika korkealla.
Onko ketään muuta viimeisen reilun viiden vuoden sisältä, muut olleet selkeästi altavastaajia ja osalla myös ura päättynyt Wladimirin kohtaamiseen joka kertoo myös tietynlaisesta nyrkkeilyuran käännekohdasta, siihen Robben urallakin pyritään, nimittäin rahakkaaseen Klitschko -matsiin ja sen jälkeen tulevaisuudesta ei mitään hajua. Haye ja Thompson ovat tuolta top10:stä sellaisia jotka saa myös tv-yhtiöt liikkeelle, Thompson jenkkien ykkönen joten se selittää miksi tuo ottelu saadaan järjestettyä ja vielä kaksi kertaa viimeisen neljän vuoden aikana kun muut top10 jätkät eivät välttämättä pääse ikinä haastamaan kärkeä.

Haye myytiin tosi kovalla pr-kampanjalla Klitschko- matsiin, "lupasi teurastaa veljekset" oli irtopäitä lehdistötilaisuuksissa jne. Otti turpaan. Miten uuteen nousuun? Rähinä V.Klitschko ja Chisora post-pressissä - uran lopettaminen, uhkailut että takaisin vain Klitschkoa vastaan, loppuen lopuksi allekirjoitti sopparin Chisora-matsiin mikä ei ollut ylläri tuon selkkauksen jälkeen, yleisö kiinnostuu luonnollisesti matsista kun on "tunnetta" pelissä. Tämä osoittaa kuinka nyrkkeilybisnes huipulla toimii jos odotatte huippuotteluita. Raha ratkaisee ja sitten vasta kun pystytään takaamaan molemmille leireille ja tv-yhtiöille isot pinot seteleitä niin ottelu saattaa toteutua.

Ja vaikuttaahan tittelimatsien vähyyten myös selleinen yksinkertainen seikka että ne kaikki tittelit on yhdellä henkilöllä, ainakin kohta. Veikkaan että sellainen episodi nähdään lähivuosina että Vitali lopettaa ja WBC-titteli tulee avoimeksi, saadaan pari rahakasta tittelimatsia esim Jonathon Banksin avulla jenkeissä ja sitten Wladimir- matsi on väistämätön, W.Klitschko saavuttaa kiistattoman ja huikean viiden liiton mestaruuden. Ja vetäytyy eläkkeelle kiistattomana mestarina noin nelikymppisenä 3-4 vuoden kuluttua.

_
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Eikös Wladimir tehnyt vielä jonkun aika ison tv sopparin joku aika sitten? Eli vissiin ei oikein ole senkään puolesta varaa ottaa turpaan. Vai muistanko sitten jotain omiani? Toki jos ajatellaan Hayea, Robbea tai Povetkinia, niin kukaan heistä ei pysty Wladimiria lyömään. Nuo matsit toki olisi silti ihan kiva nähdä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös Wladimir tehnyt vielä jonkun aika ison tv sopparin joku aika sitten? Eli vissiin ei oikein ole senkään puolesta varaa ottaa turpaan. Vai muistanko sitten jotain omiani? Toki jos ajatellaan Hayea, Robbea tai Povetkinia, niin kukaan heistä ei pysty Wladimiria lyömään. Nuo matsit toki olisi silti ihan kiva nähdä.

Tämä tekee nyrkkeilystä kaikkea muuta kuin urheilua, politisoitua viihdeteollisuutta. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että huipulla olevat kaverit ovat huippu-urheilijoita.

Nyrkkeily taitaa olla ainoita lajeja, joissa keskinkertaisuudet voivat taistella maailmanmestaruudesta.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eikös Wladimir tehnyt vielä jonkun aika ison tv sopparin joku aika sitten? Eli vissiin ei oikein ole senkään puolesta varaa ottaa turpaan. Vai muistanko sitten jotain omiani? Toki jos ajatellaan Hayea, Robbea tai Povetkinia, niin kukaan heistä ei pysty Wladimiria lyömään. Nuo matsit toki olisi silti ihan kiva nähdä.

Google löysi tälläisen RTL :n kanssa tehdyn diilin.
Klitschko brothers and RTL sign five-fight, 15 million Euro TV deal - Bad Left Hook

Tässä puhetta mahdollisesta Povetkin kohtaamisesta, ei ylläri ettei leirit ole päässeet yhteisymmärrykseen vielä. Jos WBA:n uhkaus pitää niin tämän seuraavan matsin jälkeen pitäisi kohdata Povetkin, toki aina voi loukkaantua harjoitusleirillä tai jotain vastaavaa jolloin matsi siirtyy taas puolella vuodella.

At the end of 2012, the World Boxing Association ordered its super-champion Klitschko to fight WBA regular-champion Alexander Povetkin of Russia by 24 February 2013,[43] but the two sides couldn't reach an agreement.[44] WBA let Klitschko have another voluntary title defence before taking on Povetkin, but there should be a signed contract with Povetkin before 28 February, with a new deadline for their bout no later than 31 July.[45][46][47]

_
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Donaire vs Rigondeaux matsi käyty. Mainitaan ensiksi, että mistähän nuo esiotteluiden häviäjät oli kaivettu. Umpisurkeita kaikki. Itse pää matsista jäi aika huono maku. Toki Donaire oma suosikki ottelija, niin harmittaa, että hävisi, mutta kyllähän Rigondeauxin tyylissä on jotain ärsyttävää. Nopea kuin mikä, mutta paljon kipittää myös karkuun. Harmi Donairen kannalta, että tappio tuli juuri kun sitä vähiten osasi odottaa. Olkoonkin, että vastustaja oli oikeastaa kovin mitä kyseisessä sarjassa voi tulla. Yhden kerra Rigondeaux otti lukua, mutta muuten kai sitten oli parempi. Kaksi vikaa erää taisi ratkaista ottelun lopulta Kuubalaiselle. Toivottavasti nähdää revanssi vielä tämän vuoden aikana.
 

meciar81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, UP-V, HC Rebel Havl Brod
Lauantaina on Vaasassa yökerhossa järjestettävä ammattilaisilta. 4 ottelua, joissa vahva painotus paikallisuudessa. Ottelukortti:
Teemu Tuominen-Jevgenijs Fjodorovs, 6 erää
Jarkko Jussila-Aleksejs Potjomkins, 4 erää
Mika Haapasalmi-Romans Iljusenko, 4 erää
Sami Enbom-Deniss Kurakins, 6 erää

Näistä Tuomisen ottelussa sikäli mielenkiintoa, että saako mies ensimmäisenä suomalaisena lyötyä Fjodorovsin keskeytyskuntoon? Enbom kohtaa Kurakinsin, joka edellisessä ottelussaan voitti Enbomin tallikaverin. Haapasalmi hävisi debyyttikamppailunsa keskeytyksellä, ja omaa lyhyen nyrkkeilyuran, joten latvialaisella voi tässä olal yllätysmahdollisuus, vaikkakin kaikissa otteluissa suomalaiset ovatkin ennakkosuosikkeja.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
On muuten hävettävän huonoa televisiointia Suomessa nyrkkeilyn osalta. Tuleeko esim. Klitschkon ja Mayweatherin matseja mistään? Nämä vain esimerkit. Viime viikonloppunakin oli hyviä matseja, niin mm. pro näyttää jotakin jämä matsia missä joku konkari ja huonon recordin omaava kaveri ottelee täysin ties mistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös