Meillä pyöri tässä lähimetsässä ja pihoissa "kolmijalkainen" kauris jokusen vuoden. Aina kun se tuli pihoihin, paikallinen fb-ryhmä huusi metsästäjiä että tehkää jotain. Kun se kärsii. Ja usein sitä sitten jäljitettiinkin tuloksetta. Meidänkin koirat olivat hajulla pari kertaa mutta vaikea tuollaista on löytää kun ei vuoda verta. Ja kun noita sorkkia muutenkin menee riittävästi pienemmässäkin metsässä.
Itse tokasin rouvalle, joka siis metsästysseurassa, että mitä te sitä turhaan jahtaatte. Jos pärjää ja oppinut elämään kolmijalkaisena jo vuosia niin eikähän se siellä voi olla. Niinkauan kun luonto korjaa. Ja sitten eräänä päivänä löytyikin puoliksi syötynä. Mahtoi olla mukava loppu? Elämästä vaikea sanoa, kun on ihmisilläkin erilaisia vammoja ja silti voivat elää ok elämän.
Sen tosiaan minäkin huomannut, sivusta seuranneena, että ihmisiä on laidasta laitaan. Ja ääripäässä on sitten niitä jotka sanovat ettei "bambeja saa tappaa". He varmaan ei kyllä omista autoa, koska jokainen K-Hämeessä autoileva kyllä tietää paljon sorkkaa liikkuu. Ja se yhdistettynä syksyyn ja pimeyteen lisää uhreja. Myös ihmisuhreja.
Kesällä sitten riesana vaikkapa esimerkkinä punkit jotka levinneet saaristosta koko maahan. Näitä kivoja pikkuotuksia kun nähnyt keväästä lähtien joka päivä. Ei nekään ihan itsestään läpi Suomen vaella.
Edit: tulee mieleen keskustelu erään kesäduunarin kanssa liikenteestä. Hän oli Lapista ja kehuin että on hieno paikka, mutta porojen kanssa joutuu olemaan tarkkana. Hän oli täysin eri mieltä. Sanoi ettei Hämeessä viitsi pimeällä juuri edes autolla ajaa kun on niin vaarallista. Kun metsät täynnä. Porot kuulema pääosin pientareilla ja liikkeitä voi edes vähän ennakoida. Toisin kuin täällä.

Viimeksi muokattu: