Eilen julkaistiin Matti Nykänen -dokumentti, löytyy Yle Areenasta:
Rehellinen dokumenttielokuva Matista kertoo tarinan jota et tiennyt vaikka luulit tietäväsi. Miksi kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä päätyi strippaavaksi laulajaksi ja vankilaan? Matti Nykänen -dokumenttielokuva on psykologinen kasvukertomus jossa Nykäsen äiti, tytär ja paras ystävä miettivät...
areena.yle.fi
Pakko sanoa, että oli kyllä parhaimpia urheilu-/henkilödokumentteja mitä olen ikinä nähnyt. Välillä hypittiin hieman epäloogisesti vuosissa eteen ja taakse, mutta muuten kokonaisuus pysyi hyvin kasassa. Ilmeisesti kansan syvät rivit olivat jo dokumentin tuominneet näkemättä sitä ja pahoin pelkään, että dokumentissa esiitynyt Nykäsen tytär saa paljon lokapostia joiltain hulluilta.
Kompataan. Ainoat miinukset tulee siitä epäloogisesta pomppimisesta. Dokkari alkoi dramaattisesti sillä, että Eveliina kertoo Matin olleen huono isä. Sitten loikattiin vuoteen 1988, josta hiljalleen 1984 kautta aina vain kaueammas historiaan, siitä lapsuuteen. Seuraavaksi oltiinkin vuodessa 2019 ja kuolemassa, sitten alettiin käsittelemään aikuisuuden ongelmia.
Toinen miinus tuli niistä paikoillaan junnaavista välikohtauksista, etenkin peilifiltterin kanssa leikkivien sellaisten. Voi kiesus, että alkoi lopussa jo ärsyttämään ne Laajavuoren hyppyritornin tai junaradan tunnelin (?!?) kuvaaminen eri kuvakulmista. Myös turbo-Saabin änkeminen jokaiseen kohtaukseen alkoi väsyttämään loppua kohden.
Mutta muuten hyvä dokkari. Paljon tätäkin ehdittiin jo haukkua, että liian vähän urheilu-uraa ja liian paljon kuonaa Matista, mutta en allekirjoita näitä puheita. Tykkäsin erityisesti niistä piirretyistä kohtauksista, ne oli jotenkin tosi kuvaavia.
Hauska oli myös juonenkäänne liittyen Petteri Sveinsiin, mikä tapahtui dokkarin loppupuolella. Nimi ei ollut ennalta tuttu enkä muista nänneeni Sveinsiä aiemmin Nykäseen liittyen, oli siis alkuun pieniä ennakkoluuloja, että tähän dokkariin on kaivettu "yksi sadasta Matin parhaasta kaverista", joita Jyväskylässä suunnilleen joka toinen 1960-luvun alun henkilö väittää olevansa. Sveinsillä olikin lopussa jonkin verran kättä pidempää Matin persoonan analysointiin.
Pieni myötähäpeä iski siinä kohti, kun Vieno Nykänen lukee poikansa avaamattomia ihailijakirjeitä kameralle. Jos joku sanoo, että ihmisistä on tullut sekopäitä ja asiattomia vasta some-aikakaudella, niin tämä puhuu lööperiä. Tosi villejä tuntui olevan ne dokumenttiin poimitut kirjeet. Mitä siellä oli, noin 13-14-vuotiaat tytöt kirjoittaa Matille rakkaudenosoituksiaan ja kertovat edellisyön kosteista unistaan. Ja tämä kaikki siis 96-vuotiaan Vienon lukemana.
Ihan hyvä dokkari, kestää kyllä helposti useamman katselukerran. Pisteet myös siitä, että se onnistui löytämään niinkin loppuunkalutusta aiheesta kuin Matti Nykänen vähän uutta katsottavaa.