Nuori Suomi ry

[Puolikaspakki]

Eilen/toissapäivänä urkkarissa Crawford ja Sutter painottivat henkilökohtaisen taitotason kehittämistä ja siihen panostamista uran alkuvaiheessa. Luistelua ja viisikkopuolustusta ehtii oppia myöhemminkin.

Puhuin perusluistelusta, voimatasoista ja henkilökohtaisesta taktiikasta. En ottanut kantaa viisikkopelaamiseen missään vaihessa - kiitos vain.

Taitoluistelijoilta voi tiedustella luistelun oppimista myöhemmällä iällä.

 

[Rosoh]

En ottanut kantaa viisikkopelaamiseen missään vaihessa - kiitos vain.

Eikä lainaukseni ollut mikään hyökkäys sinua kohtaan. Ihan vaan one liner suurmiesten näkemyksiä - ole hyvä.

 

[Maple Leaf]

Taitoluistelijoilta voi tiedustella luistelun oppimista myöhemmällä iällä.

Tuntuu tosiaankin oudolta, että joku jääkiekkovalmentaja sanoisi luistelemisen olevan myöhemmin opittava (ts. oikeastaan toissijainen) taito - se kun on menestyksekkään pelaamisen kannalta aivan fundamentaalinen kyky, jonka opettelemista ei voi aloittaa "liian varhain".

 

[vallu#24]

Taidon oppimisen herkkyyskaudet ovat 10 ja 14 ikävuoden välissä, hieman yksilöstä riippuen. C-nuoret ovat 15 vuotiaita. En yritä väittää, että C-junnu ei kehittyisi henkilökohtaisessa taidossa, vaan koetan kertoa sen, että tunti taitoharjoitetta 10-12 vuotiaalla vie kiekkoilijaa järkyttävän paljon enemmän eteenpäin kuin 15-vuotiaana.

Mitäs sitten, kun herkkyyskausi on ohi? Jos jääkiekossa taito on kaikki kaikessa, mitä annettavaa pelaajalle enää on? Miten pelaaja kehittyy, kun taito ei enää tartu kuten ennen?

Niin, haluan tehdä selväksi, että en todellakaan tarkoittanut, että junnuissa pitäisi keskittyä vain ja ainoastaan taitopuoleen. Ja omaan ajattelumalliini kuuluu myöskin se, että luistelukin sisältyy osaksi tuota taitoa. Eihän sillä olisi mitään merkitystä, että paikallaan ollessa kiekkoa osaa käsitellä, vaan tärkeää on miten eri asiat hallitsee kovassakin vauhdissa. Ja taitoakin on tietenkin monenlaista, enkä rupea kaikkea tässä käsittelemään. Ehkä aiemmasta viestistäni ei käynyt riittävän selväksi se, että eniten olen huolissani siitä, että luovuutta ei tunnu hirveästi suomalaispelaajilta löytyvän. Ja luovuushan ei sinänsä ole harjoittelun tulosta, vaan sitä että pelaajat saisivat nuorina enemmän vapautta juuri itsensä toteuttamiseen. Tämä oli yksi esittämistäni kysymyksistä.

Erittäin mielenkiintoista, että kukaan JA:n huippuvalmentajista, jotka ovat kertoneet oman (ja täysin A-maajoukkeen päävalmentajan kommenteista riippumattoman) mielipiteensä taidosta ja sen kehittämisestä eivät ole ottaneet kantaa niihin kolmeen asiaan, jossa Pohjois-Amerikkalaiset ovat Suomalaisia edellä - perusluistelu, voimataso (etenkin käsien osalta) ja henkilökohtainen taktiikka.

Ehkä onkin niin, että normi valmentaja onkin yhtä tanotorvi kuin netissä viisauksiaan jakeleva "katsomovalmentaja", eikä erota lajista kuin tekniikan ja joukkuetaktiikan. Ehkäpä juuri siitä syystä suomalainen jääkiekkoilija on kentällä taitoneen niin yksin.

Toivottavasti et minua tuohon JA:n huippuvalmentajiin laske, koska valmentamisesta minulla ei sinänsä mitään tietoa ole, vaan kerroin vain omia mielipiteitäni, kun keskustelupalstahan tämä on. Tuohon voimatasoon sen verran, että voimaa ehtii hankkia myös myöhemminkin, tämähän on nähty hyvin mm. S. Koivun kohdalla, tosin samalla ovat ehkä muut Koivun ominaisuudet heikentyneet, ainakin tietyssä mielessä, tai sitten vaan aika kultaa muistot.

 

[eagle]

Tshekkoslovakia hajosi 1992, joten kaikki nykyiset huiput ovat syntyneet Tshekkoslovakiassa. Slovakian nykyisistä huipuista Tshekkoslovakian tuotteita varsinaisesti on vain Palffy ja Stumpel. Muut tämän hetken huiput ottivat ratkaisevat kehitysaskeleensa juniori-iässä Tshekkoslovakian ollessa jo hajonnut.

Ehkä Tsekkoslovakin ollessa jo hajonnut, mutta suurin osa pelaajista kuitenkin on kehittynyt muualla kuin Slovakiassa. Esimerkkinä Pavol Demitra joka pelasi ensimmäistä kertaa ns. aikuisiässä vasta vuonna 96 Slovakiassa. Silloinkin vain yhden ottelun ja ensimmäinen kokonainen kausi Slovakiassa tapahtui 04/05 kaudella. Kyllä siis Slovakian tämän hetken parhaat ovat lähes järjestään aivan muita kun Slovakian jääkiekkotyön tuloksia. Gaborik poikkeuksena joka vahvistaa säännön.

 

[Puolikaspakki]

Toivottavasti et minua tuohon JA:n huippuvalmentajiin laske, koska valmentamisesta minulla ei sinänsä mitään tietoa ole, vaan kerroin vain omia mielipiteitäni, kun keskustelupalstahan tämä on. Tuohon voimatasoon sen verran, että voimaa ehtii hankkia myös myöhemminkin, tämähän on nähty hyvin mm. S. Koivun kohdalla, tosin samalla ovat ehkä muut Koivun ominaisuudet heikentyneet, ainakin tietyssä mielessä, tai sitten vaan aika kultaa muistot.

On totta, että voimataso saavutetaan myöhemminkin, etenkin Pohjois-Amerikkalaisilla "lisäravinteilla" (joita mm. Jyväskylän kemiallisenvalmennuksenkeskus on ruennut tuomaan maahan). Sitähän ei kukaan tiedä, olisiko Saku syöpää sairastanut ilman niitä aineita, tai olisiko Saku ollut enemmän tai vähemmän rikki, jos olisi voima harjoittelun hoitanut eri tavalla. Tosin "lisäravinteiden" nauttimisesta ei ole muuta todistetta, kuin reilusti yli kaksikymppisenä saavutetut 10 kg lihasmassaa ja 3 senttiä pituutta kilpailukauden aikana.

Ja mikäli en muista ihan väärin, ei Koivun pelaaminen ole koskaan ollut voimatasosta kiinni.

 

[taito]

Junnnuvalmentajallekin on keskimäärin mukavampi voittaa, kuin hävitä. Ei tarvitse olla ylisuuri ego myöntääkseen itselle tämän tosiasian. Valmentajan voitonhalu ei varmaan aina olekaan huono asia. Pätevä tavoite orientoitunut junnukoutsi treenauttaa pelaajian epäilemättä asetetun tavoitteen mukaisella tasolla ja määrillä.

Onko jonkun myös mielestä myös pelin opettamisen liittyvät säännöt huonoja asioita? (Toki nuo esimerkit Kanadasta olivat aika hurjia.) Ehkäpä joku suuriegoinen junnuvalmentaja haluaisi voittaa nimenomaan taitavan pelaajistonsa avulla, eikä tylyllä viisikkopuolustamisella.

NuoriSuomi ei siis ole isojen liigaseurojen ongelma. Kuten Cobol valotti Helsingin osalta. Valtaosa seuroista on kuitenkin 200-600 junioria omaavia kasvattajaseuroja. Nimeenomaan näillä seuroilla on vaikeuksia löytää nuorimmille junioreille päteviä valmentajia. Voisiko valmentaminen houkutella enemmän, jos taitavimpia kavereita koottaisin tasojoukkueisiin nykyistä aikaisemmin? Nimen omaan me suuriegoiset voisimme kiinnostua entistä enemmän.

 

[zore]

Mutta pihalla ja ulkojäillä nämä takapihan forsbergit ja koivut jaksavat keskenään veivata idoliensa kuvioita aina kentän valojen sammuttamiseen.

Loppuviimeinhän niitä huippuja syntyy vain niistä, jotka jaksaa veivata vielä valojen sammuttamisen jälkeenkin..

Nykyään koulujen kaukalot ammottavat tyhjyyttään iltaisin, jengiä ei huvita lähteä pelaamaan "kodin viihdekeskuksesta" ja ne joita huvittaisi, eivät viitsi lähteä kun "ei siellä kuitenkaan ole ketään muita". Siinä se ongelma.

 

[vetoo]

Olisi kiva tietää, montako näistä nykyisistä Slovakialaisista NHL-pelaajista on syntynyt Slovakiassa, pelanneet ja kasvaneet Slovakiassa ja kuinka moni on itse asiassa Tsekkoslovakialaisen jääkiekon tulosta.

Kaikki Slovakian maajoukkueen pelaajat ovat syntyneet Peter Bondraa lukuunottamatta Slovakian puolella (eli Tshekkoslovakian itäisellä maatalouteen keskittyneellä alueella).

Slovakia itsenäistyi 1.1.1993. Seuraavassa lista nykyisistä maajoukkuepelaajista, jotka olivat Tshekkoslovakian hajoamisen aikoihin juuri aloittaneet uran miesten sarjoissa.

- Peter Bondra, 24 (Slovakian itsenäistymisen aikana), synt. Lutsk NL (nyk. Ukraina). Muutti jo nuorena Kosiceen, Itä-Slovakiaan. Aloitti uransa Kosicen edustusjoukkueessa 18-vuotiaana. Siirtyi Pohjois-Amerikkaan ollessaan 22.

- Josef Stümpel, 20, synt. Nitra, Itä-Slovakia. Aloitti miesten pelit 17-vuotiaana. Pelasi Tshekkoslovakian juniorimaajoukkueessa kaksissa arvokisoissa. Siirtyi Pohjois-Amerikkaan ollessaan 19.

- Zigmund Palffy, 20, synt. Skalica, Länsi-Slovakia. Siirtyi Tshekkoslovakian Extra-liigaan Nitraan. Palffy ja Stümpel pelasivat muuten jo kaudella 1990-91 samassa Nitran joukkueessa. Palffy edusti Tshekkoslovakiaa kaksissa junioreiden arvokisoissa. Siirtyi Pohjois-Amerikkaan ollessaan 21.

- Pavol Demitra, 18, synt. Dubnica, Länsi-Slovakia. Pelasi Tshekkoslovakian toiseksi korkeimmalla liigassa jo 16-vuotiaana. Edusti Tshekoslovakian junnumaajoukkuetta kaksissa arvokisoissa. Siirtyi Pohjois-Amerikkaan ollessaan 18.

- Miroslav Satan, 18, synt. Topolcany, Länsi-Slovakia. Nousi jo 17-vuotiaana kotikaupunkinsa edustusjoukkueeseen, joka pelasi silloin T-Slovakian toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla. Ei ole pelannut T-Slovakian junnumaajoukkueessa. Siirtyi Pohjois-Amerikkaan ollessaan 19.

Täydennän tarvittaessa listaa.

 

[vetoo]

Ehkä Tsekkoslovakin ollessa jo hajonnut, mutta suurin osa pelaajista kuitenkin on kehittynyt muualla kuin Slovakiassa. Esimerkkinä Pavol Demitra joka pelasi ensimmäistä kertaa ns. aikuisiässä vasta vuonna 96 Slovakiassa. Silloinkin vain yhden ottelun ja ensimmäinen kokonainen kausi Slovakiassa tapahtui 04/05 kaudella. Kyllä siis Slovakian tämän hetken parhaat ovat lähes järjestään aivan muita kun Slovakian jääkiekkotyön tuloksia. Gaborik poikkeuksena joka vahvistaa säännön.

Tähän voidaan sanoa, että Slovakian juniorijääkiekkoilu on ollut ulkoistettu koko maan 13-vuotisen itsenäisyyden ajan Pohjois-Amerikkaan.

 

[Puolikaspakki]

Kaikki Slovakian maajoukkueen pelaajat ovat syntyneet Peter Bondraa lukuunottamatta Slovakian puolella (eli Tshekkoslovakian itäisellä maatalouteen keskittyneellä alueella).

Slovakia itsenäistyi 1.1.1993....

Joten kaikki mainitsemasi Slovakian huippukiekkoilijat ovat siis Tsekkoslovakian ajalta, kun olivat täysi-ikäisiä Slovakian itsenäistyessä. Itse kaipailin enemmänkin tietoa niistä pelaajista, jotka ovat pelanneet käytännöllisesti katsoen kaikki junnuvuotensa Slovakiassa, eli ovat ns. Slovakian kiekkoilun tulosta.

Hain siis sellaisia 83 - 88 syntyneitä kiekkoilijoita, jotka ovat saaneet ja/tai saavat edelleen kiekko-oppinsa Slovakiasta.

Kuka tahansa niistä kuudesta Slovakin nuorten maajoukkeen pelaajasta, jotka ovat Slovakialaisen joukkueen listoilla, sopii esimerkiksi mainiosti.

EDIT: Ja luvuista kiinnostuneet voisivat laskea, montako 80-luvulla syntynyttä NHL-kiekkoilijaa ja NHL-varausta on Suomella ja montako Slovakialla. Itselläni kun ei ole mitään käsitystä asiasta.

 

[Cobol]

Tähän lisäisin sen verran että ymmärtääkeni TPS:ssä homma eroaa siten että ketään ei haalita, vaan esim. nuoremmassa C:ssä pelataan vielä kahdella tasavahvalla joukkueella alueen ykkössarjaa. Ja tasainen peluutus on virallinen tapa peluuttaa. Tätä myös "vahditaan" seuran puolelta. Hihanauhat puuttuu... Lisäksi seura lupaa että kaikille jotka haluavat pelata Palloseurassa. löytyy sopiva joukkue. Eli mihinkään yhteen joukkueeseen ei todellakaan panosteta.

Voi olla, että TPS:n tilanne on muuttunut niistä ajoista kun TPS:n junioritoimintaan tutustuin. Jursi & Jukka Koivu kertoivat aikanaan hyvinkin tarkkaan sen, miten TPS:n juniorikoulu toimii. Mulla on kuitenkin säilynyt käsitys siitä, että TPS pyrkii panostamaan huippujuniorehin edelleen lähes samalla tavalla. Se että C:ssä on muutama joukkue, on aivan normaalia. Niin monissa muissakin seuroissa on ja osin siksi, että se lisää sisäistä kilpailua ja antaa valmentajille mahdollisuuden seurata kehitystä tehokkaammin. Ja kun mennään riittävän korkealle, C:ssä on useita joukkueita esim. venäläisillä kiekkoseuroilla tai vaikkapa jalkapallon huippumaissa Italiassa, Hollannissa tai Espanjassa.

Ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että tasan mennään. Kyse on aina siitä, miten ikäluokkansa kaikkein lahjakkaimpiin pelaajiin panostetaan, mitä resursseja ja harjoitteluaikoja heidän käyttöönsä annetaan. SM-liigassa nämä prioriteetit ovat varsin selvät, vaikka aina ei siltä näytäkään.

Ongelma on nimenomaan riittävän pätevän juniorivalmennuksen puutteessa, ei jossain N-S ideologiassa. Taito kertoo tuossa yllä yhden syyn lisää.

 

[Maple Leaf]

Junnnuvalmentajallekin on keskimäärin mukavampi voittaa, kuin hävitä. Ei tarvitse olla ylisuuri ego myöntääkseen itselle tämän tosiasian. Valmentajan voitonhalu ei varmaan aina olekaan huono asia.
- - -
Voisiko valmentaminen houkutella enemmän, jos taitavimpia kavereita koottaisin tasojoukkueisiin nykyistä aikaisemmin? Nimen omaan me suuriegoiset voisimme kiinnostua entistä enemmän.

En ole eri mieltä siitä, etteikö voittaminen ole häviämistä mukavampaa. Itse asiassa ihmettelen suuresti esimerkiksi junnufutiksen puolella ainakin Helsinki Cupissa nuorimpien ikäluokkien kohdalla käyttöönotettuja "pisteettömiä" lohkoja - nehän ovat täysin urheilun hengen, siis kilvoittelun vastaisia. Voitto ja tappio kuuluvat peliin. (Tai, tarkentaen: ymmärrän kyllä, miksi ko. käytäntöön siirryttiin, se on vain mielestäni höhlää.)

Junioriurheilussa voittamisen ja häviämisen dilemmaa olennaisempi kysymys on mielestäni kuitenkin se, millä asenteilla ja teoilla "voittoa" lähdetään hakemaan. "Voittamisen" korottaminen itseisarvoksi syrjäyttää helposti muut junioritoiminnan motiivit: hauskuuden, luvan erehtyä ja tehdä "väärin" tästä oppien - siis viime kädessä sen luontaisen oppimisprosessin, jota valmentajan tulisi ohjailla. Jos "voittaminen" korotetaan muuksi kuin itse pelaamisen lopputulokseksi (siis pelaamisen motiiviksi, mikä on aivan eri asia), vaihdetaan hiljalleen myös juniorin sisäinen suoritusmotiivi ulkoisiin suoritusmotiiveihin. Jokainen voi tykönänsä miettiä, mitä tämä tekee (nuorelle) pelaajalle pelissä.

Jos tasojoukkueet (siis mahdollisuus "menestykseen") ovat juniorivalmentajan keskeisin motivaatiotekijä omassa työssään, on juniorivalmentajan mielestäni silloin syytä katsoa peiliin ja miettiä, miksi hän on juniorivalmentajaksi ryhtymässä/ryhtynyt. "Voitto" on kuitenkin vain viime kädessä yksi mittari sille, missä oma joukkue ja sen yksilöt ovat kehityksessään menossa suhteessa muihin: tuossa olemme edellä, tuossa meillä on vielä parannettavaa ja niin edelleen. Ei kai autoakaan rakenneta sen mittareiden vuoksi?

 

[Major Julli]

En ymmärrä seuraavaa logiikka: pelaamalla koko ajan äärimmäisen kovaa vastusta vastaan kehittyy optimaalisesti. Tällä logiikalla kannattaisi nostaa kaikki huippulupaukset C-junnuista alkaen liigamiehistöön. Samalla logiikalla Pasi Petriläisen pitäisi olla tällä hetkellä Suomen ykköspakki, onhan hän pelannut pisimpään miesten sarjoissa. Poristakin löytyy esimerkkinä Jesse Joensuu, miksi Jessestä painaa nyt moni saman ikäluokan kaveri ohi jotka ovat tahkonneet juniorisarjoja pelkästään?

Eiköhän pelaajien taitokehityksen kannalta ole juuri oleellista pelata sekä kovia otteluita, joissa jo hyökkäysalueelle pääseminen kiekollisena on saavutus, että otteluita jossa pystyy dominoimaan peliä ja oppii maalintekotatsia. En ymmärrä miten tähän maahan syntyisi maalitykkejä jos A, B ja C-junnujen lätkä on pelkkää oman pään varjelua ja tiukkaa kahvavääntöä rännikiekkoineen?? Sillä onhan Suomeen syntynyt viime aikoina hyviä luontaisia maalintekijöitä kuten ... ööö...äähh...hhhmmm...Kai Nurminen?

Seison edelleen sen väitteen takana, että Nuori Suomi on syntipukki virheille kiekkovalmennuksessa, ja näillä virheillä on hyvin vähän tekemistä itse Nuoren Suomen kanssa. Väitän edelleen että liikaa treenataan sekä määrällisesti että treenaamisessa korostuu liiaksi joukkuetaktiikka vaiheessa jossa pitäisi pystyä kehittää kiekolllisia taitoja ja pelaajapersoonaa.

Lisäksi vielä se, että kannattaisi ihan kriittisesti miettiä Jagsin ja cobolin tuomia faktoja koskien Suomen ja Venäjän panostusta kiekkoon. Ekaksi miettiä massaa =yhtä suuri sekä pelaajineen että halleineen, aineellisine resursseineen = Suomessa kokonaisuutena paremmat ja tuloksineen = jos joku kehtaa väittää Suomen pelaajatuotantoa Venäjää paremmaksi niin suosittelen liittymistä IL:n kiekkotoimitukseen.

Tietysti voidaan aina kyseenalaistaa kumpi on mielekkäämpää: nauttia koko vuosi liigassa kiekollisesta, persoonallisesta ja viihdyttävästä pelistä vaiko kärsiä ja kipristellä koko vuosi tylsää liigaa ja sitten riemuita yksi viikko kun Suomi rikkomalla, roikkumalla ja tuurilla pääsee jonkun kv. turnauksen loppuotteluun HÄVIÄMÄÄN.

 

[eagle]

Tähän voidaan sanoa, että Slovakian juniorijääkiekkoilu on ollut ulkoistettu koko maan 13-vuotisen itsenäisyyden ajan Pohjois-Amerikkaan.

Niinpä. Tätä lähinnä sitä tuli tarkoitettua.

 

[Major Julli]

Vielä yksi lisäkommentti:

Onkohan sattumaa, että juuri maalivahtivalmennuksessa Suomi on kiekkoilun El Dorado? Maalivahtivalmennuksessa kun keskitytään juuri yksilön omien taitojen kehittämiseen ja heikkouksien tilkitsemiseen. Jospa kenttäpelaajinkiin osattaisiin suhtautua yksilöinä eikä koneen palasina, jotka voi korvata koska tahansa toisella samanlaisella.

 

[Puolikaspakki]

En ymmärrä seuraavaa logiikka: pelaamalla koko ajan äärimmäisen kovaa vastusta vastaan kehittyy optimaalisesti. Tällä logiikalla kannattaisi nostaa kaikki huippulupaukset C-junnuista alkaen liigamiehistöön.

Itse asiassa ei pitäisi. C-junnu liigassa ei pelaa äärimmäisen kovaa vastusta vastaan, vaan täysin ylivoimaista vastustajaa vastaan. Jos C-junnu sen sijaan pelaa 300 muuta ikäluokkansa tai vuotta vanhempiensa parasta pelaajaa vastaan, on vastus äärimmäisen kova. Kovaa vastustajaa vastaan pelaaminen kehittää tasavarmaan enemmän, kuin täysin yli-/alivoimaista vastustajaa vastaan.

Vai onko sinulla joku eriävä käsitys esim painin tai nyrkkeilyn painoluokista?

että otteluita jossa pystyy dominoimaan peliä ja oppii maalintekotatsia.

Tällä ja viestisi alun logiikalla paras tapa oppia maalintekoa on laukoa kiekkoa tyhjään maaliin?

Väitän edelleen että liikaa treenataan sekä määrällisesti että treenaamisessa korostuu liiaksi joukkuetaktiikka vaiheessa jossa pitäisi pystyä kehittää kiekolllisia taitoja ja pelaajapersoonaa.

Joukkuetaktiikasta en voi mennä sanomaan, kun en tiedä kuin hyvin rajallisen määrän eri joukkueiden (1) harjoittelumalleja. Määrästä voin sanoa sen verran, että höpöhöpö! Otapa vertailuun 12-15 vuotiaista satunnaisesti valtakunnan lahjakkaimista urheilijoista vaikkapa telinevoimistelija, uimari, jääkiekkolija, taitoluistelija ja jalkapalloilija. Tutki urheilijoiden harjoitustunteja viikossa.

Jos kiekkoilijat harjoittelevat liikaa, on muiden lajien osalta toivo menetetty. Sohvaperunat ja videopelit kunniaan!

 

[taito]

Jos tasojoukkueet (siis mahdollisuus "menestykseen") ovat juniorivalmentajan keskeisin motivaatiotekijä omassa työssään, on juniorivalmentajan mielestäni silloin syytä katsoa peiliin ja miettiä, miksi hän on juniorivalmentajaksi ryhtymässä/ryhtynyt. "Voitto" on kuitenkin vain viime kädessä yksi mittari sille, missä oma joukkue ja sen yksilöt ovat kehityksessään menossa suhteessa muihin: tuossa olemme edellä, tuossa meillä on vielä parannettavaa ja niin edelleen. Ei kai autoakaan rakenneta sen mittareiden vuoksi?

En tarkoittanutkaan tasojoukkueiden perustamista nuoremmille vain menestyksen vuoksi. Ainakin itselleni on mielekkäämpää valmentaa harjoituksissa suunnilleen saman tasoisia junioreita järkevän kokoisena ryhmänä. Esim. Yli 30:nen pojan, 11-vuotiaiden joukkue, jonka pelaajat ovat taitotasoltaan laidasta laitaan ei välttämättä ole se kaikkein mielekkäin paikka opettaa tätä lajia. Haastavaa se tietysti on. Palveleeko se sitten parhaalla mahdollisella tavalla taitavimpia? Se on kokonaan toinen juttu.

 

[eld i räven]

NS vaikutus (lahjakkaseen) urheilijaan on omakohtaisen näkemyksen mukaan vain ja ainoastaan positiivinen.

Taustaideologia ei millään vaikuta yksilöosaamisen kehitykseen, tasapäisätämis väittet voitte nakata roskakoriin heti kättelyssä.
Junnujen ikä tietenkin vaikuttaa siihen miten yksilön taidot ja puutteet korostuvat joukkueen sisällä. Lapset tietävät itse ja säätelevät itse joukkueen sisäistä hierarkiaa tässä ei joukkueen johdon tarvitse asiaan omalla käytöksellä puuttua.

Pienet harrastajamäärät ja kova lajien keskinäinen kamppailu on omiaan lisäämään sitä tärkeää seikkaa että lajin pariin hakeutuneet juniorit myös pysyvät lajin piirissä. Pienistä vipeltäjistä ei kukaan valmentaja voi sormella osoittaa kenessä on todellista potentiaalija kehittyä huippuosaajaksi. Monen joukkueurheilijan ura on kiinni enemmän maantieteestä kuin todellisesta lahjakkuudesta tai NS ideologian asettamista "rajoituksista"

 

[Major Julli]

Itse asiassa ei pitäisi. C-junnu liigassa ei pelaa äärimmäisen kovaa vastusta vastaan, vaan täysin ylivoimaista vastustajaa vastaan. Jos C-junnu sen sijaan pelaa 300 muuta ikäluokkansa tai vuotta vanhempiensa parasta pelaajaa vastaan, on vastus äärimmäisen kova.

Erittäin hyvin osaat puuttua olennaisesti juuri tärkeimpään pointtiin täysin relevantilla ja asiallisella vastauksella. Erinomaista työtä.

Tällä ja viestisi alun logiikalla paras tapa oppia maalintekoa on laukoa kiekkoa tyhjään maaliin?

Minkähän takia vuosi divarissa, Norjassa tai farmissa yleensä parantaan nuorten pelaajin maalintekotaitoa eikä päinvastoin? Yksi syy on vastuu ja toinen se, että jos ei pelissä pääse sektoriin kiekon kanssa, niin miten oppii tekemään maaleja? Ei väite ole se, että pitäisi ehdottomasti pelata pelkkiä kovia otteluita tai se, että pitäisi surffailla koko ajan, vaan näiden 80/20 kombinaatio, noin niinkun esimerkkinä.

Joukkuetaktiikasta en voi mennä sanomaan, kun en tiedä kuin hyvin rajallisen määrän eri joukkueiden (1) harjoittelumalleja. Määrästä voin sanoa sen verran, että höpöhöpö! Otapa vertailuun 12-15 vuotiaista satunnaisesti valtakunnan lahjakkaimista urheilijoista vaikkapa telinevoimistelija, uimari, jääkiekkolija, taitoluistelija ja jalkapalloilija. Tutki urheilijoiden harjoitustunteja viikossa.

Jos kiekkoilijat harjoittelevat liikaa, on muiden lajien osalta toivo menetetty. Sohvaperunat ja videopelit kunniaan!

Otetaan ainoastaan joukkuelajit vertailuun, yksilölajit ovat asia erikseen koska niissä ei välttämättä tarvita taktiikkaa laisinkaan ja toistojen merkitys on joukkuelajeja suurempi.

Jalkapallosta tiedän ainakin sen verran, että siellä pelaajia valmennetaan paljon enemmän henkilökohtaisesti. Myös johtuen helpommasta harrastamisesta yksilötaitojen hiominen on paljon helpompaa ja ympärivuotista. Jalkapallo on paljon jääkiekkoa taktisempi laji ja samalla myös kestävyyslaji, verrattuna jääkiekkoon joka on enemmän reagointi ja nopeus/voimalaji. Tällöin suurempi määrä treeneja on ok, mutta kuka sanoo että futisjunnut treenavat juuri nyt sopivasti Suomessa? Samaa leipääntymistä sieltäkin kuulee.

Sohvaperunoista ja videopelien suurkuluttajista ei tule huippu-urheilijoita. Niistä tulee kavereita jotka kirjoittavat jatkoaikaan ja valmentavat pikkujunnuja kuvitellen olevansa taktiikkavelhoja ja peluutuksen kuninkaita. Mutta miksi joukkuetreenin sijasta ei voi tehdä omaehtoista harjoittelua leikkimielisemmin ts. höntsää? Tai harrastaa toista lajia? Jos voisit puolikaspakki mennä ihan ketjun alkuun ja lukea mitä Ruotsinmaalla todettiin heidän kultaisen ikäluokkansa Sundin, Forsberg, Lidström, Alfredsson ja Näslund taustoista? Minä en usko että kyseessä on sattumaa tai jotain mikä pätee Ruotsiin muttei Suomeen.

 

[Maple Leaf]

En tarkoittanutkaan tasojoukkueiden perustamista nuoremmille vain menestyksen vuoksi. Ainakin itselleni on mielekkäämpää valmentaa harjoituksissa suunnilleen saman tasoisia junioreita järkevän kokoisena ryhmänä. Esim. Yli 30:nen pojan, 11-vuotiaiden joukkue, jonka pelaajat ovat taitotasoltaan laidasta laitaan ei välttämättä ole se kaikkein mielekkäin paikka opettaa tätä lajia. Haastavaa se tietysti on. Palveleeko se sitten parhaalla mahdollisella tavalla taitavimpia? Se on kokonaan toinen juttu.

Haastavaa se varmasti on, ja siksi myös todennäköisesti hauskaa. Itse en olisi 11-vuotiaiden suhteen huolissani ryhmän lahjakkaimmista - he pärjäävät ja oppivat kyllä, etenkin, jos harjoitteita jaksaa rakentaa kunkin pelaajan "tason" mukaisesti.

Jokaiselle junioritoiminnassa mukana olevalle (tai asiasta kiinnostuneelle) uskallan suositella hienoa lukukokemusta:

http://www.overstock.com/cgi-bin/d2.cgi?PAGE=PRODUCT&PROD_ID=570318&cid=64664&fp=F

Koskahan joku tekisi vastaavanlaisen kirjan Suomessa?

 

[Puolikaspakki]

Itse en olisi 11-vuotiaiden suhteen huolissani ryhmän lahjakkaimmista - he pärjäävät ja oppivat kyllä, etenkin, jos harjoitteita jaksaa rakentaa kunkin pelaajan "tason" mukaisesti.

Ei tässä maassa varmaan kovin moni muukaan ole - ennen kuin samainen (joskus 11-vuotias ollut) pelaaja pelaa maajoukkueessa ja ottaa Venäjältä, Kanadalta tai Ruotsilta pataan.

Siinä sitä sitten moititaan kilpaa junnuvalmentajia, ne kun ovat niin syvältä perseestä, että tuskin ääni kuuluu. Ja kun joku erehtyy reiästä huhuilemaan, että olisikohan osasyy mahdollisesti valloilla olevassa käsityksessä ryhmän kehittämisestä ja tasapäistämisestä, haukutaan valmentajaa lisää.

Jos suomalaista kiekkoilua halutaan ihan aikuisten oikeasti kehittää, on meidän oltava huolissamme nimenomaan 10-18 vuotiaiden kehityksestä. Ryhmän lahjakkaimpien on saatava riittävästi valmentajan aikaa ja oman tasoista harjoittelua. Valitettavasti suomalainen malli, "heikoimman ehdoilla", syö juuri näiden lahjakkaiden pelaajien kehittymismahdollisuuksia.

 

[Maple Leaf]

Jos suomalaista kiekkoilua halutaan ihan aikuisten oikeasti kehittää, on meidän oltava huolissamme nimenomaan 10-18 vuotiaiden kehityksestä. Ryhmän lahjakkaimpien on saatava riittävästi valmentajan aikaa ja oman tasoista harjoittelua. Valitettavasti suomalainen malli, "heikoimman ehdoilla", syö juuri näiden lahjakkaiden pelaajien kehittymismahdollisuuksia.

Nyt kierrämme kehää: olen nimenomaan sitä mieltä, että pelaajien - myös lahjakkaampien - on saatava riittävästi valmentajan aikaa ja tasolleen sopivaa harjoittelua. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miten Nuori Suomi estää tämän (enkä suoraan sanoen sitäkään, kuinka 11-vuotiaista klopeista voi vielä sanoa, kenestä lopulta kehittyy pelimiehenä äijien äijä). Ja miksi harjoitteet olisi tehtävä "heikoimman ehdoilla"? Teetät ne harjoitteet, mitkä sekä yksilöiden että kokonaisuuden kannalta järkeviksi koet, ja jokainen juniori tekee kyllä parhaansa - toiset helpommin, toiset etsien, mutta yhtäkaikki. Ei se ole pois keneltäkään, ei "lahjakkaammilta" eikä "vähemmän lahjakkailta".

 

[vetoo]

Vuonna 1980 ja sen jälkeen syntyneitä slovakkeja on varattu NHL:ään yhteensä 64 kappaletta.

1998

104. Miroslav Zalesak RW, San Jose
193. Rastislav Stana G, Washington
202. Martin Bartek RW, Nashville
252. Martin Cibak C, Tampa Bay
--
4

1999

10. Branislav Mezei D, NY Islanders
28. Kristian Kudroc D, NY Islanders
35. Milan Bartovic W, Buffalo
93. Branko Radivojevic RW, Colorado
101. Juraj Kolnik RW, NY Islanders
122. Kristian Kovac RW, Colorado
132. Roman Tvrdon LW, Washington
220. Miroslav Durak D, Nashville
--
8

2000

4. Marian Gaborik LW, Minnesota
16. Marcel Hossa LW, Montreal
38. Tomas Kopecky W, Detroit
78. Josef Balej W, Montreal
84. Peter Hamerlik G, Pittsburgh
134. Peter Podhradsky D, Anaheim
173. Tomas Harant D, Nashville
183. Michal Macho RW, San Jose
222. Marek Priechodsky D, Tampa Bay
223. Lubos Velebny D, Toronto
286. Andrej Nedorost C, Columbus
--
11

2001

42. Tomas Slovak D, Nashville
44. Igor Pohanka C, New Jersey
63. Peter Budaj G, Colorado
64. Tomas Malec D, Florida
120. Tomas Surovy LW, Pittsburgh
143. Ftantisk Skladany F, Colorado
170. Jan Tobacek D, Anaheim
198. Ivan Kolozvary F, Toronto
227. Marek Svatos RW, Colorado
241. Milan Jurcina D, Boston
254. Peter Polcik F, Washington
263. Jan Blanar D, Florida
--
12

2002

89. Tomas Troliga C/W, St. Louis
208. Radoslav Hecl D, Buffalo
--
2

2003

50. Ivan Baranka D, NY Rangers
65. Branislav Fabry RW, Buffalo
76. Richard Stehlik D, Nashville
81. Stefan Ruzicka RW, Philadelphia
91. Martin Sagat LW, Toronto
120. Stefan Blaho RW, NY Islanders
176. Ivan Dornic C, NY Rangers
212. Denis Rehak D, NY Islanders
258. Vladimir Kutny LW, Detroit
271. Jaroslav Halak G, Montreal
--
10

2004

10. Boris Valabik D, Atlanta
23. Andrej Meszaros D, Ottawa
71. Andrej Sekera D, Buffalo
78. Peter Olvecky RW, Minneosta
103. Roman Tomanek RW, Phoenix
113. Roman Kukumberg F, Toronto
142. Juraj Gracik RW, Atlanta
145. Michal Valent G, Buffalo
170. Ladislav Scurko C, Philadelphia
--
9

2005

13. Marek Zagrapan C, Buffalo
30. Vladimir Mihalik D, Tampa Bay 
92. Marek Bartanus RW, Tampa Bay
121. Juraj Mikus C/W, Montreal
123. Ondrej Otcenas C/W, Carolina
133. Stanislav Lascek RW, Tampa Bay
163. Marek Kvapil RW, Tampa Bay
205. Mario Bliznak C, Vancouver
--
8

 

[Puolikaspakki]

Ja miksi harjoitteet olisi tehtävä "heikoimman ehdoilla"? Teetät ne harjoitteet, mitkä sekä yksilöiden että kokonaisuuden kannalta järkeviksi koet, ja jokainen juniori tekee kyllä parhaansa - toiset helpommin, toiset etsien, mutta yhtäkaikki. Ei se ole pois keneltäkään, ei "lahjakkaammilta" eikä "vähemmän lahjakkailta".

Itse asiassa harjoituksia ei ole tehtävä "heikoimman ehdoilla", vaan ne tehdään niin. Se on inhimmillistä, sillä jos valmentaja tekisi harjoitteet vain lahjakkaimpien ehdoilla, ei "vähemmän lahjakkaita" kovin kauaa joukkueessa olisi. Ja siitäkös se poru syntyy?

En väitä, etteikö junnu tekisi parastaan - ainakin omasta mielestään. Mutta kylmä tosiasia on se, että kun annat aikaa "vähemmän lahjakkaille", on se pois lahjakkaimmilta.

Mitä tulee NS:een, kyse ja ongelma ei ole niinkään joukkueiden sisällä, vaan niiden välissä. NS-projektin myötä sarjojen koot ovat kasvaneet ja tasojoukkueet kadonneet, ikäluokkien lahjakkaimmat pelaavat huomattavasti heikompiaan vastaan yhtä paljon, ellei jopa enemmän, kuin oman tasoisiaan vastaan.

NS-ideologia on erinomainen niissä ikäluokissa ja niille seuroille, joissa vain harrastetaan jääkiekkoa. Tavoitteellisille ja lahjakkaille kiekkonuorikaisille (siis ikävuodet (14)15 ja ylöspäin) pitäisi niin liiton, kuin siihen sitoutuneiden seurojen tarjota riittävän kilpailullinen ja kovatasoinen sarja. Sellainen, jossa ei ole turisteja. Vain n. 300 ikäluokkansa lahjakkainta urheilijaa, toki mukana voi olla pari vuotta nuorempaa tai muutama Y-pelaaja, samaan sarjaan pelaamaan toisiaan vastaan tiukkoja, nopea tempoisia ja taitorikkaita pelejä, joita tuomitsevat sellaiset pillipiiparit, joilla on edes jonkinlainen näkemys jääkiekosta. Sarja, jossa pelaavat vain parhaat. Sarja, jossa pöytäkirjaan mahtuisi vain 15-18 pelaajaa + veskarit. Sarja, josta kehittyisi todella kovan luokan pelimiehiä, jotka eivät olisi vain äärettömän hyviä urheilijoita kovan harjoittelun tuloksena, vaan pelaajia, jotka ymmärtävät pelistä jotain. Sarja, jossa valmentajina on vain todella kovan luokan koutseja ja jotka saavat ammattitaitoaan vastaavan korvauksen.

Sarja, joka sotii koko NS-ideologiaa vastaan!