Nuoret(?) riehuivat vappuna

  • 25 314
  • 223

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Tuolla vitutus ketjussa aiheesta onkin jo ollut juttua, mutta parempi siirtää se ihan omaan ketjuun.

Vappuna nuoret siis purkivat ahdistustaan vähän väärällä tavalla.

"Nuoret sytyttivät VR:n makasiineilla tulipaloja, jotka palokunta sai sammumaan aamuyöllä. Poliisin mukaan makasiineilla oli enimmillään 150 - 200 nuorta.

Lisäksi nuorisojoukko yritti sytyttää paikalta paetessaan tuleen muun muassa kaasupullon. Nuotiossa ollut pullo ehdittiin sammuttaa juuri ennen sen räjähtämistä.

Myös yksi poliisiauto tuhrittiin ja sen ikkunoita särjettiin ja kahta paloautoa vaurioitettiin. Myös vartiointiliikkeen yksi auto töhrittiin ja rikottiin.

Kaikkien epäiltyjen henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa, joten Tolvasen mukaan rikoksiin syyllistyneitä voi olla paljon enemmän kuin 17.

Useita poliiseja loukkaantui lievästi yhteenotoissa, kun mellakkavarustukseen pukeutunut poliisi lopetti valtauksen.

Poliisin mukaan nuorten motiivina oli globalisaation ja kaupallisuuden vastustaminen. Kyse on osittain samasta nuorisojoukosta, joka heitteli sunnuntaina mielenosoituksessa pulloja ja hajotti liikkeiden ikkunoita.
"

Tämän lisäksi vappuna toisaalla nuorisojoukko esti ambulanssi pääsyn sairaan luo. Sekä Aleksanterinkadulla pistettiin katuilmettä uusiksi, todennäköisesti näiden makasiinien "valtaajien" toimesta.

Tässä vielä "liikkeen" omaa juttua tapahtumasta.
http://takku.rbgi.net/article.php/20060501001243560

Kuten totesin jo vitutusketjussakin, niin ei tuossa ole mitään järkeä. Mahdollisesti hyvä asia jää tekojen alle, eikä kukaan muista miksi porukka on ollut mieltään osoittamassa, kun järki on jäänyt kotia.
Ja vaikka itse asiakin jäisi suurimmanosan mieleen, niin sekin on negativiisessa mielessä. Elikkä asiaa ajettiin negatiivisessa mielessä, joka ei varmaankaan pitäisi näissä tapauksissa olla se itse tarkoitus.
Tyhmintä koko asiassa on se, että kiinnijääneet saavat maksimissaan päiväsakkoja x-määrän, joita he eivät maksa, joten millään tavalla he eivät joudu teoistaan vastuuseen.
 
ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Makasiinit lavalle!

Niin, itse olen sitä mieltä, että ko. orkesteri näytti olevan aika pierussa, tahi muissa maailmoissa, koska sytyttivät nuotionsa pihalle, eivätkä ko. murjujen nurkan alle.

Itse, ja monet muut asiantuntijat täällä läänin pääkaupungissa, olemme kasvavalla inholla ihmetelleet, miksi siellä tasavaltamme ns. pääkaupungissa ei ole vielä tajuttu pistää niitä VR:n murjuja jo ajat sitten autonlavalle ja kuljettaa Ämmässuolle loppukäsiteltäväksi pois maisemia rumentamasta?

Ko. töllit tuntuvat vetävän muutenkin puoleensa kaikenmaailman humpuukiporukkaa ja maankiertäjän alkuja, joiden rökälehtiminen karsastaa pahasti tälläisen valkoisen, kunniallisen veronmaksajan ja hartaan protestantin silmään.

Loppukaneetiksi päädyn vielä toteamaan, että se joka kyynelkaasussa säästää, se häiriökäyttäytyjiään vihaa! Tästä johtuen päädynkin antamaan kaiken tukeni tasavaltamme kasakoille.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
repe_joke kirjoitti:
Kaikkien epäiltyjen henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa, joten Tolvasen mukaan rikoksiin syyllistyneitä voi olla paljon enemmän kuin 17.

Jaahas, vai on Tolvasen Jape saanut oikeita töitä Lukosta lähtemisen jälkeen. Hienoa ettei ole tarvinnut jäädä lehdelle soittelemaan! Onnea jatkoo sinne vaan, taitaa sujua tuo homma paremmin kuin sm-liiga joukkueen pleijareihin saanti...
 
scholl

Jäsen
Otsikko pitäisi muuttaa. Ei se ikä siihen aivovammaan liity. Hulluja rikollisia, huligaaneja, jotka pitää hoidella välittömästi.

Vitutti suunnattomasti tulla eilen Suomeen ja kuulla tuollaista tapahtuneen. Poliisi taas ei uskaltanut tehdä mitään, vaan oli kuin mikäkin lauma hinttareita. Vesitykit kehiin ja pamppua joka tyypille niin että tuntuu. Nyt poliisi valittaa, että pamppuja ja fikkareita katosi. Mitä pelleilyä toi fikkaritouhu on. Eikö poliisi tuonut paikalle kunnon valonheittimiä, millä niljakkeita voidaan valaista niin että pamppua voi jakaa joka iikalle oikein huolella.

Mellakkapoliisi paikalle vesitykein, pampuin, kumiluodein ja valonheittimineen. Muuten ei tule yhtään mitään. Ja kaiken huippuna oli se, etteivät ne makasiinit edes palaneet maan tasalle.
 
Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
scholl kirjoitti:

Niin.. olen samaa mieltä. Minkä helvetin takia ei oteta kovia otteita käyttöön ja näytetään näille "hipeille" että sitä saa mitä tilaa. Mikä oikeus heillä on riehua, heitellä kiviä ja sytytellä tulipaloja. Aivan, ei mikään. Linnaan tuollaiset. Onko kenelläkään tietoa oliko tämän takana joku tietty ryhmä? Tuolta eräältä sivulta sai sen verran jotain vihiä, että jotain flowerpower eläimet rauhaan kansaa? Eli Vihreitä?
 
TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hehe, nää oli varmaan samoja idiootteja, jotka järjesti jonkun rikkailta rahat köyhille -teemalla varustetun "mielenosoituskulkueen", joka kulki aattoiltana manskua pitkin kääntyen espalle.

Ainakin tuon porukan maailmaaparantavat "aktivistit" näyttivät olevan lähinnä säälittäviä teinigangstereita keskioluet kädessä. Nämä köyhien puolustajat paransivat alimman kansanosan asemaa mm. töhrimällä kaikkea mahdollista tusseilla matkan varrrelta. Itse todistimme kolmosen sporasta voimattomana, kun nämä hipit naarmuttivat ikkunat bissepulloilla ja tussasivat komeita tägejä koko sporan seinän täyteen. Huvittavinta oli se, että poliisit seurasivat tätä perhetapahtumaa vierestä.

No, kyllä varmaan taas maailma parani kun tuhottiin yhteistä omaisuutta. Menisivät hipit töihin, tai pelaisivat vaikka jääkiekkoa jos on noin paljon ylimääräistä energiaa.

Tulee mieleen esimerkiksi jenkeistä tutut idiootit, kun mustat väestönosat mellakoimaan ryhtyessään ryöstävät ensin oman viinakauppansa, sitten polttavat oman asuinalueensa ostarin ja tappelevat keskenään.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
scholl kirjoitti:
Otsikko pitäisi muuttaa. Ei se ikä siihen aivovammaan liity. Hulluja rikollisia, huligaaneja, jotka pitää hoidella välittömästi.

Vitutti suunnattomasti tulla eilen Suomeen ja kuulla tuollaista tapahtuneen. Poliisi taas ei uskaltanut tehdä mitään, vaan oli kuin mikäkin lauma hinttareita. Vesitykit kehiin ja pamppua joka tyypille niin että tuntuu. Nyt poliisi valittaa, että pamppuja ja fikkareita katosi. Mitä pelleilyä toi fikkaritouhu on. Eikö poliisi tuonut paikalle kunnon valonheittimiä, millä niljakkeita voidaan valaista niin että pamppua voi jakaa joka iikalle oikein huolella.

Mellakkapoliisi paikalle vesitykein, pampuin, kumiluodein ja valonheittimineen. Muuten ei tule yhtään mitään. Ja kaiken huippuna oli se, etteivät ne makasiinit edes palaneet maan tasalle.

Tämähän toimii hyvin mm. Ranskassa. Ei enää juuri ollenkaan mellakoita siellä ja pieniäkin ovat, jokunen torventöräyttelijä vaan.

Kyllä se on ennemmin niin, että väkivalta lisää väkivaltaa. Mielestäni kumiluodit, pamput jne. voi säästää huoletta aivan viimeiseksi ratkaisuksi jotka kaivetaan esiin vasta kun mikään muu ei auta. Turha antaa näille aktivisteille lisää vettä myllyyn ja kiihottaa vastarintaan.
 
TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Fläppis kirjoitti:
Kyllä se on ennemmin niin, että väkivalta lisää väkivaltaa. Mielestäni kumiluodit, pamput jne. voi säästää huoletta aivan viimeiseksi ratkaisuksi jotka kaivetaan esiin vasta kun mikään muu ei auta. Turha antaa näille aktivisteille lisää vettä myllyyn ja kiihottaa vastarintaan.

No tosiaankin. Säästetään ne asehankinnat armeijalle. Tuollaisia säälittäviä ihmisraunioita vastaan kannattaa mieluummin järjestää esimerkiksi mellakan ympärille kunnon kisakatsomot ja olutteltat, niin me normaalit ihmiset voidaan huvittuneena katella touhua ja nauraa räkättää näille aktivisteille niin pitkään että ne tajuavat lähteä kotiin.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Minusta ei ole ollenkaan haitallista ottaa kovemmat otteet käyttöön tällaisissa tapauksissa, joissa riehumiselle ei ole mitään muuta syytä kuin alkoholi/huumeet ja "no kun tuolla ulkomaillakin riehuvat niin meidänkin pitää"... Etenkin kun estetään pelastusalan ihmisiä suorittamasta työtehtäviään, jotka ovat tunnetusti ihan tarpeeksi raskaita normaalioloissakin.
 
ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Vahinkoja sattuu

aHab kirjoitti:
Minusta ei ole ollenkaan haitallista ottaa kovemmat otteet käyttöön tällaisissa tapauksissa, joissa riehumiselle ei ole mitään muuta syytä kuin alkoholi/huumeet ja "no kun tuolla ulkomaillakin riehuvat niin meidänkin pitää"...

Niin, kysehän on lähinnä siitä, miten tälläinen " yksiselitteisen painokas väliinpuuttuminen" oikein esitetään julkisuudessa.

Itse olen sitä mieltä, että ainahan sitä voi vahingossa sattui jotain. Joku vahingossa ruuttaa kyynelkaasut kadulle, josta johtuneesta savupilvessä musta nuoriso-ohjaaja vahingossa vähän heilahtaa.

Itse en ainakaan pane pahakseni, jos viranomaisille sattuisi joskus joitain "vahinkojakin", koska ihmisiähän hekin ovat. Eihän kukaan nyt tahallaan toista pampulla muksi. Saatika nido sitä palestiinalaishuivia nitojalla päähänahkaan kiinni. Tai väännä siltaan.

Vai oletteko te kaikki palstan normaalit lainkuuliaiset ihmiset muka tahallaan joskus jotakuta tuntematonta kurmoottaneet?

Täältä tähän
 
Tobias

Jäsen
scholl kirjoitti:
Otsikko pitäisi muuttaa. Ei se ikä siihen aivovammaan liity. Hulluja rikollisia, huligaaneja, jotka pitää hoidella välittömästi.

Vitutti suunnattomasti tulla eilen Suomeen ja kuulla tuollaista tapahtuneen. Poliisi taas ei uskaltanut tehdä mitään, vaan oli kuin mikäkin lauma hinttareita. Vesitykit kehiin ja pamppua joka tyypille niin että tuntuu. Nyt poliisi valittaa, että pamppuja ja fikkareita katosi. Mitä pelleilyä toi fikkaritouhu on. Eikö poliisi tuonut paikalle kunnon valonheittimiä, millä niljakkeita voidaan valaista niin että pamppua voi jakaa joka iikalle oikein huolella.

Mellakkapoliisi paikalle vesitykein, pampuin, kumiluodein ja valonheittimineen. Muuten ei tule yhtään mitään. Ja kaiken huippuna oli se, etteivät ne makasiinit edes palaneet maan tasalle.

Niin 100% asiatekstiä. Oikein vituttaa että tällaista sattuu Suomessa nykyään. Ja mitä vittua teki poliisi? Seisoi vieressä ja ihmetteli. Jos joskus on tilanne, että pamppu pitää pistää surutta viuhumaan, niin se oli tässä. Kova kovaa vastaan, kyllähän se tilanteen vakavuus saletisti paljastui jo hyvissä ajoin.

Vesitykkiä, pamppua, kumiluotia ja mun puolesta vaikka kovillakin voi kokeilla jos ei muuten tilanne rauhoitu. Tuollaisia loisia ja paskasakkia näemmä pesii Suomessa joten tiukkaa toimintaa tarvitaan jotta eläimet saadaan kuriin. Roskasakki pitää eliminoida asap etteivät luule hetkeäkään pysytyvänsä kukkoilemaan.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jokos tässä keississä on arvottu esiin mahdollinen organisoijataho? Median välityksellä saa kuvan, että kyse oli suunnitelmallisesta toiminnasta.

Poliisin vastustaminen menee vielä nippa nappa vastatoimintariitin "perinteisenä" osana mutta ambulanssikuskien, palomiesten ym. ryhmien työn haittaaminen lyö yli hilseen melko voimakkaasti.

En myöskään ymmärrä nuorison syyllistämistä otsikoinneissa, prosenttiliikkeestähän tässä varmastikin on kyse, eikä välttämättä pelkästään nuorisosta.
 
Viimeksi muokattu:

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Pressiboxi kirjoitti:
En myöskään ymmärrä nuorison syyllistämistä otsikoinneissa, prosenttiliikkeestähän tässä varmastikin on kyse, eikä välttämättä pelkästään nuorisosta.

Senpä takia otsikossa onkin kysymysmerkki. Ja tietenkin jokainen vetää oman rajansa nuorison ja vähän varttuneempien osalta. Itse lasken nuorisoon 25v ja sen alle menevät jantterit, joten itsekkin vielä kuulun tuohon osastoon.

Ja minä ainakin toivon, että tämän kyseisen tapahtuman johdossa ei ole ollut yli 30v janttereita, vaikka se todennäköistä onkin.

Tietenkin jos kyse on pelkästään siitä, että ei saisi rajata riehujia johonkin tiettyyn ikäryhmään otsikossa, niin sitten en voi kuin valitella tapahtunutta.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Voi voi. Eivätpä tainneet mellakoitsijat aavistaa, että tässä suurin hyötyjä on poliisi/sisäministeriö, joka aivan varmasti tämän kahakan varjolla vonkaa lisää määrärähoja itselleen kahviin ja donitseihin.

Tai sitten tämä oli alkujaankin salaliitto... :-O
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
repe_joke kirjoitti:
Ja minä ainakin toivon, että tämän kyseisen tapahtuman johdossa ei ole ollut yli 30v janttereita, vaikka se todennäköistä onkin.

Jep, on paljon mahdollista että hommaa veti jokin "uransa" huipulla oleva 30+ skeneveteraani. Oli miten oli, sympatiaa on ainakaan meikäläiseltä turha etsiä. Yhteiskuntaa voi muuttaa sofistikoituneemmallakin tavalla, irtaimiston tuhoaminen ja ilkivalta tuskin edistävät mitään asiaa pitkässä juoksussa. Melkein sanoisin Pahkasian hengessä, että kaikilla on oikeus saada daijuunsa - myös höpsismiin taipuvaisilla poliittisilla ääriryhmillä.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Täytyy sanoa suoraan, että ei minulta löydy minkäänlaista ymmärrystä näille teoille mitä eräät nuoret tekivät vappuna. Minkä helvetin takia, nyt mennä ja polttaa VR:n makasiini, voi jumalauta. Ja muka vielä, no kun me vastustettiin globalisaatiota. No vastustakaa, mutta pitäkää se omana tietona. Ja ajatelkaa vähän, please.

Sitten tämä kun yks häiritsee ambulanssia, niin ettei ambulanssi ehdi potilaan luokse ajoissa.

Näinkö saamme noukkia vapaan kasvatuksen hedelmät?
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
EuroMayDay

http://prekariaatti.org/

... jeesus mitä scheissea. Ilmeisesti kommariosasto ei opi historiasta mitään. Pikkulapset pauhaa kuin stalinistiset vanhempansa. Säälittävää. Ja älyllisesti niin velttoa, että pistää suorastaan vituttamaan.
 
Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Maailmanparantamisella ja tällaisella toiminnalla on yhtä paljon tekemistä toistensa kanssa kuin jalkapallolla ja jalkapallohuliganismilla. Kun tulee otollinen tilaisuus riehua, sitten riehutaan. Toisaalta eikös sitä futiskulttuuria monet ole tänne Suomeenkin kaivanneet, joten hyvältähän tämä orastava meno näyttää!

Jos nyt vakasti puhutaan, niin vakiorähinöitsijöitä alkaa siis Suomessakin olemaan:

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ammattirähisijöiden+kaava+toistui/1135219732003
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joopa joo, kaikkitietävät ja aina ahh niin yhtä fiksut, oikeudenmukaisuutta vahvasti ajavat jatkislaiset arvostelevat "hippejä" täällä taas kerran. Niin, "hippihän" on synonyymi terroristille ja vandaalille. Sellainen kiva epämääräinen ryhmä rastapäisiä ihmisiä, joita on mukava aina epäillä kaikesta hämärästä, ne kun pukeutuu ja ajattelee silleen oudosti ja yhteiskuntaan sopimattomasti. Vaarallista porukkaa! Hui.

Miettikää joskus kuitenkin toisenkin kerran.

En ole itse "hippi", ainakaan kokonaan, mutta tunnen porukkaa, jota ehkä teidän silmissänne voisi tituleerata "hipeiksi", en ole varma miksi he itseään kutsuvat, kaiketi he vain ovat ihmisiä siinä missä muutkin, omien aatteidensa kanssa. Ihan siinä missä rokkarit, hevarit, punkkarit, jääkiekkofanit ja ties ketkä. Eivät he ole sen enempää epämääräistä lakia rikkovaa porukkaa kuin muutkaan. Osa voi olla, mutta heillä tuskin onkaan aatteet kohdallaan. He tekevät ilkivaltaa ihan ilkivallan takia ja syy kuin syy riittää, joku vertasi jalkapallohuligaaniin ja osui oikeaan. Vai onko kenties kaikki jalkapallokannattajat jotain rikollisia anarkisteja? En edes usko, että he ovat oikeita "hippejä" nämä tölviaivot, jotka temppunsa vappuna tekivät.

Näiden tietämieni ja tuntemieni "hippien" keskuudesta on tullut ärräpäitä sisältäviä tuomitsemisia ihan yhtä lailla tämän tapahtumasarjan suhteen, kuin täällä suoraselkäisten suomenystävien suustakin. Kannattaa vaan joskus hieman pitää niitä silmiä ja korviakin auki ja olla olematta ihan liikaa yleistysmentaliteetilla varustettuna jotain ryhmää kohtaan.

Se, että joku ajattelee hieman eri tavalla kuin sinä, ei tee hänestä välttämättä heti outoa ja tyhmää ja vaarallista ihmistä.
 
Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
scholl kirjoitti:
Otsikko pitäisi muuttaa. Ei se ikä siihen aivovammaan liity. Hulluja rikollisia, huligaaneja, jotka pitää hoidella välittömästi.

Vitutti suunnattomasti tulla eilen Suomeen ja kuulla tuollaista tapahtuneen. Poliisi taas ei uskaltanut tehdä mitään, vaan oli kuin mikäkin lauma hinttareita. Vesitykit kehiin ja pamppua joka tyypille niin että tuntuu. Nyt poliisi valittaa, että pamppuja ja fikkareita katosi. Mitä pelleilyä toi fikkaritouhu on. Eikö poliisi tuonut paikalle kunnon valonheittimiä, millä niljakkeita voidaan valaista niin että pamppua voi jakaa joka iikalle oikein huolella.

Mellakkapoliisi paikalle vesitykein, pampuin, kumiluodein ja valonheittimineen. Muuten ei tule yhtään mitään. Ja kaiken huippuna oli se, etteivät ne makasiinit edes palaneet maan tasalle.

Täytyy olla samoilla linjoilla. Suomalaisen poliisin ongelma on, että heitä ei pelätä riittävästi. Kenen syy se sitten on, sitä en tiedä.

Minun mielestäni olisi ollut syytä "lähettää viesti" vandaaleille taltuttamalla kohellus semi-voimakkain keinoin. Ei nyt tietenkään mitään Turkin naistenpäivä-meininkiä, mutta reippaita otteita kuitenkin. Noh, voittopuoli tässä nyt taitaa olla se, että ei synny mitään Rodney King-liikettä, jonka uskoisin syntyvän heti, kun suomalaisen mellakkapoliisin teleskooppipamppu ottaa kosketuksen vandaalin poninhäntään.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ted Raikas kirjoitti:
Se, että joku ajattelee hieman eri tavalla kuin sinä, ei tee hänestä välttämättä heti outoa ja tyhmää ja vaarallista ihmistä.

Em. ei myöskään oikeuta vandalismiin millään muotoa. 2000-luvun edetessä yhteiskuntien suurimpia vihollisia eivät välttämättä ole kansallisvaltioiden väliset kiistat tai ympäristöuhat vaan erilaisten ääriyhteisöjen terrorismi ja sabotaasi. Olkoon kyseessä sitten ääriuskonnolliset tai ääripoliittiset tahot, samaa vakavasti eksyksissä olevaa hihhulisakkia molemmat. Olkoonkin niin, että Makasiinien episodi oli tapauksena vielä suht vaatimaton, mutta kuitenkin. Enempää siimaa ei ole tarpeellista antaa.

Oliko muuten niin, että äsken Nelosella Tommi Hoikkala ei tuominnut tekoja vaan piti niitä jonkinlaisena relevanttina yhteiskunnallisen keskustelun aloituksena? Hoikkala on nuorisotutkijana klassikko Suomessa mutta arvostus romahtaa nolliin heti jos vanha taistolaisemme kokee edes jonkinlaista julkista total recallia tässä kohdin. Näin vain lopun haastattelusta, joten voin toki olla voimakkaasti umpihangen puolella tässä kohdin.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ted Raikas kirjoitti:
Joopa joo, kaikkitietävät ja aina ahh niin yhtä fiksut, oikeudenmukaisuutta vahvasti ajavat jatkislaiset arvostelevat "hippejä" täällä taas kerran. Niin, "hippihän" on synonyymi terroristille ja vandaalille. Sellainen kiva epämääräinen ryhmä rastapäisiä ihmisiä, joita on mukava aina epäillä kaikesta hämärästä, ne kun pukeutuu ja ajattelee silleen oudosti ja yhteiskuntaan sopimattomasti. Vaarallista porukkaa! Hui.

Hippi, minulla ainakin hippi on yleisilmaus "maailmanparantajille, jotka haluavat muiden maksavan laskun" Sitä porukkaa tämänkin tempauksen järjestäjät olivat, ainakin ylläolleen linkin mukaan.

Hipeissä on ihan asiallisia, keskustelutaitoisia ja suhteellisuudentajuisiakin. He eivät osallistu väkivaltaan ja vahingontekoihin, mutta heillä on hauska tapa kieltää vastuunsa jos joku heidän järjestämässään mielenseisauksessa mellakoi ja aiheuttaa vahinkoa.

Ted Raikas kirjoitti:
Miettikää joskus kuitenkin toisenkin kerran.

Joo, tehdään molemmat niin.

Ted Raikas kirjoitti:
En ole itse "hippi", ainakaan kokonaan, mutta tunnen porukkaa, jota ehkä teidän silmissänne voisi tituleerata "hipeiksi", en ole varma miksi he itseään kutsuvat, kaiketi he vain ovat ihmisiä siinä missä muutkin, omien aatteidensa kanssa. Ihan siinä missä rokkarit, hevarit, punkkarit, jääkiekkofanit ja ties ketkä. Eivät he ole sen enempää epämääräistä lakia rikkovaa porukkaa kuin muutkaan. Osa voi olla, mutta heillä tuskin onkaan aatteet kohdallaan. He tekevät ilkivaltaa ihan ilkivallan takia ja syy kuin syy riittää, joku vertasi jalkapallohuligaaniin ja osui oikeaan. Vai onko kenties kaikki jalkapallokannattajat jotain rikollisia anarkisteja? En edes usko, että he ovat oikeita "hippejä" nämä tölviaivot, jotka temppunsa vappuna tekivät.

Tunnen minäkin hippejä, muutamia todella hienojakin ja läheisiä ihmisiä. Ja sitten sellaisia tosi hippejä, jotka todella ovat ennakkoluuloisia ja vihamielisiä tällaista kovan linjan oikeistolaista kohtaan.

Ja juuri tällaisia tosi hippejä, ovat ne jotka näitä mielenseisauksia järjestävät ja vihaa lietsovat.

Ted Raikas kirjoitti:
Näiden tietämieni ja tuntemieni "hippien" keskuudesta on tullut ärräpäitä sisältäviä tuomitsemisia ihan yhtä lailla tämän tapahtumasarjan suhteen, kuin täällä suoraselkäisten suomenystävien suustakin. Kannattaa vaan joskus hieman pitää niitä silmiä ja korviakin auki ja olla olematta ihan liikaa yleistysmentaliteetilla varustettuna jotain ryhmää kohtaan.

Onko saarna pian ohi?

Ted Raikas kirjoitti:
Se, että joku ajattelee hieman eri tavalla kuin sinä, ei tee hänestä välttämättä heti outoa ja tyhmää ja vaarallista ihmistä.

Tämän viestin kun vielä välität sinne hippien päähän, ei nimittäin tee ollenkaan pahaa sielläkin ajatella asiaa myös siltä vastapuolen kannalta.

Se, miten näihin vahingontekoihin saataisiin jonkinlainen piste, olisi rangaistusvaatimusten kohdentaminen oikein.

Eli esimerkiksi;
1. turkistarhaiskuista syyte törkeästä eläinrääkkäyksestä.

2. Pelastustoimien häirinnästä syyte taponyrityksestä..
 
masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pressiboxi kirjoitti:
http://prekariaatti.org/

... jeesus mitä scheissea. Ilmeisesti kommariosasto ei opi historiasta mitään. Pikkulapset pauhaa kuin stalinistiset vanhempansa. Säälittävää. Ja älyllisesti niin velttoa, että pistää suorastaan vituttamaan.

Heh, samaa katselin kanssa. Aivan uskomatonta höpöä. Surffalin vähän asiaan liittyviä sivuja läpi ja tämmöinen osui silmiini.

http://www.kemi.fi/kipina/euromayday/

Onko tuo vaan joku kiero läppä lapin vasemmistonuorista vai ihanko oikeasti tässä aletaan kieroja porvareita ilmiantamaan? Mitäs nämä vasemmistonuoret sitten tekevät? Rautakorven opeilla polttavat pahojen pomojen talot?

masu
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä tästä jutusta on nyt tehty vähän liian iso juttu, varsinkin mitä saa lukea noista iltapäivälehtien lööpeistä. Tietenkin tämä on vakava juttu, mutta oisko tästä nyt tehty liiankin iso juttu ja mukaan vedetty muitakin tahoja.

Mä kun oon hesasta ja olin vappuna keskustassa, niin kävelin tuosta ohi noin ennen yhtä yöllä. Katselin vähän aikaa tilannetta. Ei siellä silloin näyttänyt olevan mitään kovinkaan erikoista, tai varsinkaan mitään rikolliseen toimintaan viittaavaa. Enkä tiennyt että se liittyisi siihen aiemmin olleeseen mielenosoitukseen/marssiin. Mitään "mielenosoittajiin" viittavia huutoja tai lakanoita ei näkynyt. Siellähän rakennuksessa oli jotkut bileet sisällä, ja pihalla pieni kokko, josta ei näyttänyt olevan kenellekkään mitään vaaraa. Mä ajattelin että se on niiden järjestäjien sytyttämä vapun kunniaksi. Esim mitään poliiseja en nähnyt tuolloin missään, enkä paloautoja. Missään ei näkynyt mitään järjestyshäiriöitä eikä ollut mitään tappeluita yms, eikä siellä näkynyt edes ketään pahasti humaltunuttakaan. Tosin osa porukasta näytti olevan "alamaailman" kulkijoita.

Varmaankin moni hesalainen vappua keskustassa juhlimassa oleva nuori on mennyt jatkoille noihin bileisiin, tai muuten vaan käynyt katsomassa mitä siellä on ja ihallut kokkoa vähän aikaa, kun moni varmaan käveli tuon makasiinien ohi kun ne on ihan keskustan vieressä. Lehdissä taisi lukea että siellä oli noin 150-200 henkeä, mutta on siellä yhteensä käynyt varmaan monta kertaa enemmän väkeä koko illan/yön aikana.

Tietenkään mä en ymmärrä niitä jotka on esim. jossain vaiheessa jotain kaasupulloja kokkoon heittänyt, tai kivillä poliisia heittänyt tai niiden autoja sotkenut. Mutta ei kait niitä "häiriintyneitä" henkilöitä ollut kovinkaan montaa, veikkaisin että noin 10-20.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös