Nopeusrajoitus

  • 6 935
  • 78

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Viestin lähetti Snakster
Oletko tosiaan sitä mieltä, että poliittisia päätöksiä tehtäessä tulisi pitää mielessä öisin kännissä taksilla ajelevien etu?

Olen sitä mieltä, että äänestäjiä on kuunneltava. Ajavat he sitten yöllä kännissä taksilla tai eivät. Tietenkään kaikkia ei voi miellyttää, se on selvää. Kun kumarrat toiseen suuntaan, pyllistät toiseen.

Meillä on täällä Suomessa hienot järjestelmät, millä voidaan säätää nopeusrajoituksia kelin mukaan (mm.Hki-Tku moottoriellä). Miksei tälläistä voisi käyttää myös esim. yöaikaan, kun on muutenkin liikennettä vähemmän. Päivällä kun on ihmisiä paljon liikkeellä, saat ajaa xx vauhtia ja yöllä kun on hiljaisempaa, saat mennä yy vauhtia. Ei luulisi olevan hankalaa toteuttaa nykytekniikalla.
 

Tunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flonaldo imee.
Nopeusrajoituksen alentaminen on hieno ele. Se on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Pakollinen autokoulun kolmas vaihe olisi vielä tehokkaampi, mutta hyvä näin.

Tosiasia on, että helsinkiläiset eivät osaa ajaa etenkään talvikeleillä. Joka ikinen syksy ensilumi yllättää kaupunkilaiset ja Toivos-Kari ja muut ankkurit kertovat meille, kuinka poliisin tietoon on tullut niin ja niin monta peltikolaria, ryttäystä ja ojaanajoa.

Tiukka valvonta, sakkoja vaan ja ajotaidottomat kurssille.
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Tunkki
Tiukka valvonta, sakkoja vaan ja ajotaidottomat kurssille.

Niin just. Ja sen lisäksi kävelemään oppimattomat saunan taakse, (riippumatta iästä), lukutaidottomat liiman raaka-aineeksi, väärässä paikassa hymyilevät Hjokereiden koti-otteluun, jotain jostain ymmärtävät Siperiaan, ja lädyt hirteen. Siitä se maailma paranee. Ai lav mii pikoos aim pörfekt.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Nämä kehä III:n sisäpuolella kolaroivat taitavat olla niitä junan tuomia, jotka ovat inssinsä ajaneet Seinäjoella.
Kun yllättäen onkin muita liikenteessä, tulee hankaluuksia.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti msg
Nämä kehä III:n sisäpuolella kolaroivat taitavat olla niitä junan tuomia, jotka ovat inssinsä ajaneet Seinäjoella.
Kun yllättäen onkin muita liikenteessä, tulee hankaluuksia.
Ne junan tuomat ovat ajo-oppinsa saaneet suolaamattomilla teillä, jolloin he myös tietävät, että auto käyttäytyy eri tavalla talvella kuin kesällä. Käyttäytymisen ero johtuu tien pinnan liukkauden muutoksista. Suolaamalla voidaan saada melkein kesäkelit talvellakin, mutta kun suolaus ei enää auta, alkaa sirkus. Liukkaisiin keleihin tottumattomat kehänsisäpuoliset pistävät silloin ranttaliksi. Olosuhteet muuttuvat selvästi huonommiksi, mutta ajotavat eivät muutu miksikään. Ajetaan vähintään suurinta sallittua, ei pidetä turvavälejä. Ei näin!
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Paha off topic..

Viestin lähetti msg
David Schneider - Turun Marko Tuomainen

Yhdistävä tekijä on, viikate ?


Viestin lähetti Tunkki
Tosiasia on, että helsinkiläiset eivät osaa ajaa etenkään talvikeleillä. Joka ikinen syksy ensilumi yllättää kaupunkilaiset ja Toivos-Kari ja muut ankkurit kertovat meille, kuinka poliisin tietoon on tullut niin ja niin monta peltikolaria, ryttäystä ja ojaanajoa.

Näin minäkin luulin, kunnes kyseiseen kaupunkiin muutin. Tosiasia on kuitenkin se, että ruuhka-aikaan pelkästään kehä 1:llä kulkee 6000 autoa tunnissa. Helppo se on johtopäätösiä vedellä, kun landella kulkee sama määrä autoja kuukaudessa kylän raitin läpi. Näillä nopeuksilla, joilla pyritään pysymään liikenteen mukana, sattuu väkisinkin onnettomuuksia. Uskallan lyödä vetoa, että landella niitä sattuisi vastaavassa mittakaavassa 10 krt enemmän.

Lisäksi lumisade aiheuttaa 100 krt pahemman tilanteen Helsingissä, kuin esim. Seinäjoella. Täällä on sitä aurattavaa katua huomattavasti enemmän, ahtaammat tilat ja jokaikinen patrkkiruutu viety. Tunge siihen sitten auralla.
Esim. Pajamäessä ei viikkoon näkynyt auroja, kun viimeksi tuli lunta kunnolla. Traktori siellä olisi tarvittu, että töihin olisi päässyt.
Herääkin kysymys, että olisiko musiikkitaloon laitettava raha kannattanut sijoittaa vaikkapa aurauskalustoon, jos vaikka saataisiin ratikatkin pysymään raiteilla..




K
 
Viimeksi muokattu:

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huvittavaa, kun yht'äkkiä perähikiän ukkomiehille tulee kauhea tarve alkaa pätemään omalla ajotaidolla ja mollata pääkaupunkiseudun liikennettä.

Olen ajanut aika paljon viimeisen vuoden aikana, ja väitän, että pääkaupunkiseudulla on liikennekulttuuri valovuoden muuta Suomea edelle (mukaanlukien muut "isot" kaupungit).
Pääkaupunkiseudulla ajettaessa tuntuu, että siellä ei olla mustasukkaisia omasta kaistasta, kuten kaikkialla muualla.

Ruuhkia tulee tottakai, kun kymmenet tuhannet ihmiset menevät töihin. Liikennemääriin suhteutettuna onnettomuuksia (ainakin vakavia) tulee kohtuu harvoin. Kyllä ne kuolonkolarit ajetaan usein joidenkin pikkukaupunkien/kylien/kuntien raiteilla, kun paikalliset teini-corolla kuskit yrittävät tehdä vaikutusta tsubuihin ajamalla törkeän lujaa. Helsingissä "maalaiset" ajavat kuin pullopersesiat, kyröttelevät 30 kymppiä ja ryhmittyvät viime tingassa yli 3 kaistan, eivätkä itse anna vahingossakaan tilaa omalta kaistalta. Jos maaseudulta kerättäisiin yhtäsuuri väkijoukko arkiaamuksi ajamaan Helsingissä töihin lumimyräkän jälkeen, niin puolet tulisi töihin vasta lounasajan jälkeen.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Snakster
Sillä tavalla, että ihmiset jättävät suosiolla autonsa kotiin ja kulkevat julkisilla. Itse ainakin keksin entistä vähemmän syitä lähteä täältä lähiöstä autolla keskustaan.

Öö, harvoin tekee mieli ääneen ihmetellä eri kirjoittajien järjenjuoksua (tai sen puutetta), mutta kuten joku täälläkin on sentään huomannut, nopeusrajoituksien alennukset, yllättäen, koskevat samalla tavalla dösää ja sporaa. Nämä viherpipertäjät tuntuvat nyt ajattelevan, että onhan hyvä syy vaihtaa julkiseen liikenteeseen.

Itsekin suosin joukkoliikennettä, mutta tajuan sentään sen, että myös omat matkani keskustaan hidastuvat tuntuvasti. Ei pelkästään alempien nopeusrajoitusten takia, vaan myös lisääntyneiden ruuhkien takia. Eikä se pakokaasujen ja saasteiden lisääntyminenkään houkuttelevalta tunnu, vaikka vihreät jostain syystä sitä kannattavatkin (kuten myös vastustaessaan ydinvoimaa). Missä on logiikka?
 

sneak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Paha off topic..

Viestin lähetti Kaiser Soze

Tosiasia on kuitenkin se, että ruuhka-aikaan pelkästään kehä 1:llä kulkee 6000 autoa tunnissa. Helppo se on johtopäätösiä vedellä, kun landella kulkee sama määrä autoja kuukaudessa kylän raitin läpi. Näillä nopeuksilla, joilla pyritään pysymään liikenteen mukana, sattuu väkisinkin onnettomuuksia
K [/B]

Aivan, pakostahan sitä tapahtuu kun on paljon liikennettä. Ja eiköhän se ” Liukkaus yllätti taas kaupunkilaiset” ole ihan median keksimä juttu. Kai nyt tyhmempikin näkee ja tajua kun on lunta maassa et voi olla liukasta. Ja ajetaan sitä landellakin talvella ojaan, se ei vaan pääse lehteen. Paljonko on muuten nopeusrajoitus Tampereella, Turussa, Hämeenlinnassa?
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Tunkki
- - -
Tosiasia on, että helsinkiläiset eivät osaa ajaa etenkään talvikeleillä. Joka ikinen syksy ensilumi yllättää kaupunkilaiset ja Toivos-Kari ja muut ankkurit kertovat meille, kuinka poliisin tietoon on tullut niin ja niin monta peltikolaria, ryttäystä ja ojaanajoa.
- - -

Jahas, taas trolli-Tunkki naureskelee partaansa, jonka varmaan saisi froteepyyhkeellä pois. Helppoon menitte... Eikä taida olla Tunkilla ajokorttia, saati edes ikää moiseen.

Otsikon aiheesta sen verran, että kokeilin tuossa viikolla pahamaineisella Huopalahdella ajaa 30 km/h vasenta kaistaa. Turpiin meinasi tulla. Aivan maalaisena pitivät. Ei meikäläisen kaara edes kulje niin hiljaa painamatta jarrua. Vaalijuttuja koko pykälä.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jermu

Itsekin suosin joukkoliikennettä, mutta tajuan sentään sen, että myös omat matkani keskustaan hidastuvat tuntuvasti. Ei pelkästään alempien nopeusrajoitusten takia, vaan myös lisääntyneiden ruuhkien takia.

Ruuhkien määrää on varmasti mahdoton arvioida etukäteen, mutta arvelisin, että kun nykyään mannerheimintien päästä päähän ajaminen ruuhka-aikaan kestää melkein puoli tuntia, pysyy tuo aika melko samana. Etupäässähän Manskulla mennään noin kahtakymppiä.

Laskennallisesti ilman ruuhkia Mannerheimintien päästä päähän ajaa nykyisillä rajoituksilla 12 minuutissa ja uusilla 15 minuutissa. Ihan tolkuton tuo ero ei minusta ole. Öiseenkin aikaan tuollaisen viivytyksen varmaan melko hyvin kestän.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti fiftyeight
Jahas, taas trolli-Tunkki naureskelee partaansa, jonka varmaan saisi froteepyyhkeellä pois. Helppoon menitte...
Paitsi että tuo väite on kyllä ihan tunnettu oletus muualla maassa.
Samalla kun Helsinkiläiset kuvittelevat asuvansa sivistyksen kehdossa ja maalaisten rypevän mullassa, maalaiset kuvittelevat Helsinkiläisten olevan ajotaidottomia uusavuttomia, jotka ostavat stockan tiskiltä hyppysellisen rosmariinia, ja teelusikallisen valkopippuria..

Viestin lähetti fiftyeight
kokeilin tuossa viikolla pahamaineisella Huopalahdella ajaa 30 km/h vasenta kaistaa. Turpiin meinasi tulla. Aivan maalaisena pitivät.
Lontoossa ajoa treenasit vai, ei ihme jos fingerit heilu.. hymiö..

K
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Kaiser Soze
- - -

Lontoossa ajoa treenasit vai, ei ihme jos fingerit heilu.. hymiö..

K


Arrgh, pääsi turggulainen kuittaamaan. Tarkoitin siis, että....

Ja rosmariini on jo out, korianteri on in.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti fiftyeight
Arrgh, pääsi turggulainen kuittaamaan. Tarkoitin siis, että....
.

Ei, vaan Ilmajokelainen Helsinkiläinen. Lande mikä lande ; )

K
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Davidin ja Markon yhteinen tekijä on juuri tuo tapa käyttää mailaa.

Viikonloppuisin taitavat täälläkin olla liikkeellä ne, jotka eivät arkisin aja autoa.

Jos jollakulla on alueiden kesken vertailua, jossa onnettomuudet ja kolarit suhteutetaan liikennemääriin, niin saapi tarjota tänne.
Ennen sitä en usko täällä sattuvan lumisateella yhtään sen enempää peltiromua kuin muuallakaan.

Niin ja lumihan on turvallisempi ja mukavampi alusta ajaa kuin se suolalla kyllästetty sohjo.
 

scholl

Jäsen
Vihdoinkin hyviä uutisia nopeusrajoitusrintamalta. Tanska nosti motareillaan rajoituksen keväällä 130 km/h:hon ja Ruotsi on nyt seuraamassa perässä. Tanskassa on tullut hyviä kokemuksia ja onnettomuudet eivät ole lisääntyneet. Suomessa päättäjät ovat pitkään kyykyttäneet kansaa laittamalla epäasiallisen matalia rajoituksia, mutta ehkäpä nyt pohjoismaisen esimerkin perässä täälläkin tajutaan nostaa rajoituksia. Varsinkin motareiden "talvi" 100km/h on aivan älytön juttu, jonka tarkoitus on vain lisätä sakkotuloja.

NOPEUSRAJOITUKSET YLÖS!
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti scholl
Varsinkin motareiden "talvi" 100km/h on aivan älytön juttu, jonka tarkoitus on vain lisätä sakkotuloja.

NOPEUSRAJOITUKSET YLÖS!

Varsinkaan kun kukaan ei näytä noudattavan niitä. Päivittäin tulee ajeltua Tuusulanväylää myöten, jos siellä köröttelee 100km/h on vain tukkeena - parasta siis ajaa massan mukana 120 km/h.

Olen harivainaisen oikeassa, varsinkin motareilla nopeusrajoituksia voisi huoletta nostaa - kesällä sellainen 130-140 km/h olisi ihan sopiva.

vlad.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kuinkas kovaa moottoritiellä sitten ajettaisiin, jos se rajoitus olisi 140 km/h?
Minä en usko nopeusrajoituksien nostamisen poistavan ylinopeuden ajamista. Olen siinä uskossa, että moni ajelee usein rikesakon sallimaa ylinopeutta riippumatta olemassa olevasta rajoituksesta.
Toki muuttuvat nopeusrajoitukset olisivat hyvä asia, mutta kai sitä tieverkossa olisi parempiakin investointikohteita.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Täällä oulussa ollaan aikaa edellä, sillä jopa kesällä joskus moottoritietä ajellessa yllättää 80km/h nopeusrajoitus. Itseäni kyllä vituttaa aivan perkeleesti. Tässä muutama vuosi sitten oli moottoritiellä jonkun aikaa 120km nopeusrajoitus ja oli todella hienoa, kun sai ajaa sopivaa vauhtia sille vauhdille tarkoitetulla tiellä. Mutta kuinka ollakaan kukkahattutädit eivät sitten uskaltautuneet enään moottoritielle niin nopeusrajoitus laskettiin takasin 100km ja siinä yhdellä n.3km pätkällä ajoittain siis jopa 80km, että kukkahattutäditkin uskaltautuvat liittymistä ajaa moottoriteille. Näin meillä Oulussa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kävin viime kesänä töissä Jyväskylässä, ja eräät nopeusrajoitukset ärsyttivät. Nimittäin, ne linnunpelättimellä varustetut 60 km/h:n alueet sillä ohitustiellä olivat hieman epäreiluja. Kun sopivaan aikaan meni, ei olisi ehkä päässytkään kovin paljoa kuuttakymppiä enempää, mutta sen pöntön tähden ei viitsinyt tyhjälläkään tiellä ajaa kovin lujaa. Enkä tarkoita mitään 130 vaan nyt ihan joku 70-80 olisi tyhjällä nelikaistaisella tiellä perusteltuakin.

Pieni asia, mutta kun se tuli tarpeeksi usein eteen, oli se ärsyttävää. Tosin siinä kävi niin kuin kotipuolessa Tampereellakin, oppii niiden paikat nyt muistamaan. En tiedä, ehkä tieinsinööreillä syynsä on, miksi moinen on olemassa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti msg
Kuinkas kovaa moottoritiellä sitten ajettaisiin, jos se rajoitus olisi 140 km/h?
Minä en usko nopeusrajoituksien nostamisen poistavan ylinopeuden ajamista.

En minäkään usko, mutta autokanta on kuitenkin parantunut ajasta jolloin moottoriteille sallittiin tämä 120 km/h joten olisi luonnollista, että tämä otettaisi myös huomioon nopeusrajoituksia määritellessä. Siksi 140 km/h tuntuu hyvältä - sekään ei ole liian kovaa valtaosalle nykyisestä autokannasta.

Onnettomuuksilla on melkoisen turha ryhtyä spekuloimaan sillä loppujen lopuksi tulos on sama ajaako kolarin 120 km/h tai 140 km/h.

Täsmennetään vielä, puhun ainoastaan hyväkuntoisista moottoriteistä. Muualla rajoitukset ovat pääosin paikkansa pitävät.

vlad.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Vapailla nopeuksilla ajo päättyy​

TIEKOHTAISET nopeusrajoitukset tulevat voimaan keskiviikkona elokuun ensimmäisenä päivänä seitsemässä eteläisimmässä läänissä.

Yli puolet Etelä-Suomen teistä noudattaa nopeusrajoitusta 100 kilometriä tunnissa, muitten teiden rajoitukset vaihtelevat 80—120 kilometrin tuntinopeuteen. Nyt alkava kokeilu kestää kolme vuotta.


– –

Vaikka kysymyksessä on kokeilu, liikenneministeri Pekka Tarjanne arvelee, ettei täysin vapaisiin nopeuksiin palata koevuosien jälkeenkään.


”Emme vielä voi sanoa, minkälaiset rajoitukset tulevat pysyviksi. Lopputulos riippuu siitä, kuinka tiellä liikkujat ovat omaksuneet uudet säännöt”, Tarjanne sanoo.
Nopeusrajoitukset 50 vuotta. Milloin 130km/h kesäkeleillä?
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Nopeusrajoitukset 50 vuotta. Milloin 130km/h kesäkeleillä?
Eikös näissä trendi ole ollut pikemminkin alaspäin? Kaupunkikeskustoissa nykyään 30kmh ja motarinopeuksiakin laskettu 120->100 täällä Oulussa ainakin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös näissä trendi ole ollut pikemminkin alaspäin? Kaupunkikeskustoissa nykyään 30kmh ja motarinopeuksiakin laskettu 120->100 täällä Oulussa ainakin.
Kaupunkikeskustoissa kannatan kyllä alhaisia nopeusrajoituksia, mutta kyllä vähintään "maaseutumotareilla" olisi hyvä antaa pyyhältää.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kaupunkikeskustoissa kannatan kyllä alhaisia nopeusrajoituksia, mutta kyllä vähintään "maaseutumotareilla" olisi hyvä antaa pyyhältää.
Tuo on totta ja kyllähän perus kaksikaistaisilla maanteillä voisi mielestäni olla enemmänkin satasen rajoitusta. Vaikka sitten parannettaisiin niitä liittymiä pienemmiltä teiltä, jotta ei joka mutkassa tarvitsisi pudottaa nopeusrajoitusta 60-80kmh:iin. Toki eipä noiden teiden parantamiseen juuri rahaa ole, kun hyvä että edes asfaltteja saadaan pidettyä siedettävässä kunnossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös