Nokka-Jaloselle Kenkää addressi!

  • 108 421
  • 380

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osa minusta haluaisi kenkiä Nokka-Jalosta jo nyt lähinnä vaihtelun vuoksi ja siksi, että Jalosen persoonassa on jotakin ärsyttävää. Uuh. Haluaisin käskijäksi jonkun Ikan ja Dougin, jotka tykittävät pilke silmäkulmassa kaukalon ulkopuolellakin surutta. Tai sitten Jukka Jalosen tai Aravirran. Toinen kuulostaa oikeasti fiksulta. Toisella taas on kokemuksen tuomaa arvovaltaa, josta naisetkin varmaan tykkää. Nokka-Jalosen höpinöissä on harvoin mitään mielenkiintoista sisältöä. Lisäksi mies vaikuttaa tosikolta.

Joni Pitkäsen mukaan Jalonen on myös natsi. Jalosen Kärpissä kuulemma kaikki on nykyään niin ammattimaista, että isoa miestä vahdataan, ettei tuo vaan söisi nakkeja aamiaisella. Tästä oli muistaakseni juttua fanclubin foorumilla.

Epäilen, että muilla kenkimisperusteet ovat pitkälti samoja, vaikka toiset yrittävätkin maalata pelillisiä ja menestyksellisiä uhkakuvia tukeakseen sitä faktaa, etteivät vain pidä Jalosesta. Ja koska emme pidä Jalosesta, emme luota Jaloseen. Uraantumista voi pelätä, mutta en tiedä onko pelkoon perusteita. Jos valmentajana olisi samanlaisilla meriiteillä erilainen persoona, joku Ika Lehtonen, urautumista tuskin pelättäisiin. Jalonen kuitenkin on erittäin kunnianhimoinen, joten valmentajan kylläisyyteen homma ei kaadu.

Pelillisten ansioiden ja viime aikojen meriittien puolesta Jaloselle olisi melkein pakko antaa jatkoa. Yksinkertaisesti Kärpät on ollut niin hyvä joukkue, että Jalosenkin täytyy olla hyvä valmentaja. Ei auta väittää muuta, vaikka kuinka haluttaisi.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin vaan sellainen tuntuma on Jalosen vahvuuksista, että hän pystyy uusiutumaan ja muuttamaan nopeastikkin taktiikkaa ja tempoa. Helppoa se ei varmasti ole koskaan, varsinkin kun näitä Hanneksia ym (ei aina niin helppoja kavereita) on joukkueessa.
Silti kauden 06-07 pudotuspelit olivat aikamoista näytöstä juurikin tästä. Varsinkin Bluesia vastaan pelattu ensimmäinen ottelu painui mieleen voimakkaasti. Sarja oli käytännössä taputeltu jo silloin. Sellaisen vaihteen kun saisivat päälle myös Pietarissa.
 
Epäilen, että muilla kenkimisperusteet ovat pitkälti samoja, vaikka toiset yrittävätkin maalata pelillisiä ja menestyksellisiä uhkakuvia tukeakseen sitä faktaa, etteivät vain pidä Jalosesta. Ja koska emme pidä Jalosesta, emme luota Jaloseen. Uraantumista voi pelätä, mutta en tiedä onko pelkoon perusteita. Jos valmentajana olisi samanlaisilla meriiteillä erilainen persoona, joku Ika Lehtonen, urautumista tuskin pelättäisiin. Jalonen kuitenkin on erittäin kunnianhimoinen, joten valmentajan kylläisyyteen homma ei kaadu.

<turhuutta>

Kyse ei ole siitä, pitääkö Jalosesta persoonana vai ei. Itselleni on uusiutuminen tärkeää ja sitä se on myös sitten harrastuksissakin. Yksi niistä on lätkän seuraaminen. Sama valmentaja samoilla teeseillä ei sovi siihen uusiutumiskuvaan. Tämä ei johdu pelillisistä asioista, koska Jalonen on jo osoittanut pystyvänsä uudistumaan ja on muuttanut välillä paljonkin joukkueen pelitapaa. Hän on hyvä ja varma suorittaja.

Valmentajan vaihtuessa, se vaihtuu joskus, tulee uusi aika, joka on täynnä odotusta, onnistumista, pettymistä ja riemua. Sitäpä itse odotan enemmän. Ja ehkä sitä, että valmentaja yrittäisi peittää puutteitaan jollain erikoisella konstilla.

Valmentajan vaihdosta odotellessa toteankin edelleen, että Jalonen on kuitenkin niin vakuuttavilla näytöillä ollut viime vuodet, että ei häntä voi suoranaisesti ulos toivoa. Ei siis haittaa vaikka jatkaisi, mutta ehkä mielenkiintoa loisi enemmän valmentajan vaihdos.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tuskinpa se Jalonen on kenenkään aamupuurolla vahtaamassa meneekö siinä jopa pekoniakin kurkusta alas. Työaikana tietty saattaa olla, että kaikki on ammattimaista ruuista lähtien, jos ruokailuja sattuu "työajalle".

Jalosta ei oikein osaa moittia nyt mistään. Pienenä miinuksena Vertalan roikottaminen Normion paikalla niin pitkään ja Alikosken vähäinen rooli. Joka vuosi on kuitenkin tuntunut paremmalta KJ:n alaisuudessa. KJ:llahan on myös maajoukkue tavoitteena ja siinä ei passaa urautua, vaikka tutussa ympäristössä viihtyykin. Tinkimättämöstä asenteesta johtuen Kärpistä on tullut jos mahdollista vieläkin halutumpi paikka päästä pelaamaan, jos haetaan nostetta uralle. Kuuselakin valitsi Ruotsin sijasta Kärpät ja nyt surulliseksi muuttunut tapaus Karalahtikin päätyi Ouluun. Eikö se ole juurikin tämä ammattimaisuus ja viimeisen päälle tekeminen, jota muualla ihaillaan. Itse jollain tapaa toivon, että Jalonen nyt vielä sen ensi kauden jatkaisi ja sen kauden jälkeen haettaisiin muutoksia ja virikkeitä, jos tarvetta sillä onhan Jalonenkin kokoajan kehittynyt ja pelikin siinä sivussa. Kyllähän nämä pidempiaikaiset suhteet ovat jääkiekossa harvinaisempia. Ei tule mieleen kuin Scotty Bowman ja Viktor Tikhonov äkkiseltään.

Vaikka kyllä sitä itsekin toivoo usein, että lähdettäisiin jopa "rohkeahkolle" muutoksen tielle. Kärpillähän on ollut tällä uudella liiga-ajalla varsin katsomattomat kortit mitä tulee valmentajiin. Tamin jälkeen Heikkilä ei ollut markkina-arvoltaan yhtään mitään. Jalonenkaan ei ollut kerännyt sympatioita Turun ajalta. Mielestäni uutta valmentajaa katsottaessa katse voisi olla taas Turussa, mutta ei toki Tepsissä. Lehkonen on kokenut epäonnistumisia liigassa (kuten myös Jalonen ja Heikkiläkin ennen Kärppiä), mutta vaikuttaa, että Tutossa mies on kasvanut aikalailla. Olisiko Kärpät viimeinen askel huipulle? Jotenkin vain äijän tyyli miellyttää allekirjoittanutta.
 
Viimeksi muokattu:

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyse ei ole siitä, pitääkö Jalosesta persoonana vai ei. Itselleni on uusiutuminen tärkeää ja sitä se on myös sitten harrastuksissakin. Yksi niistä on lätkän seuraaminen. Sama valmentaja samoilla teeseillä ei sovi siihen uusiutumiskuvaan.

No, jos kyse todella on siitä, että et pelkää urautumisen haittaavan Kärppien menestystä, vaan tahdot uusiutumista uusiutumisen vuoksi, niin sitten vastalause puolestani hyväksytty.

Minä tulkitsin sinun viitanneen tuleviin menestysmahdollisuuksiin, kun puhuit Nokan täyttymisestä ynnä muusta. En ymmärtänyt, että ennen kaikkea halusit sanoa suoraan, että uusiutuminen uusiutumisen vuoksi on sinulle katsojana tärkeää.

On se minullekin ehdottomasti tärkeää, ei siinä mitään.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Muokkailen lainauksia hieman, jotta vastaaminen helpottuu.
1)Mihin asti olet menossa?
2)"Pidemmälle tähtäimelle"? Onko tuo sama kuin pitkässä juoksussa?
1) Perille asti, tietysti.
2) Kyllä.

Aavistuksen verran paistaa taas kerran jääkonemiehestä negatiivinen asenne. Vaikka menis kuinka hyvin niin jottain tarttis teherä.
Aavistuksen verran otan negatiivisena uutisena Jalosen jatkosopimuksen, kyllä. Syyt ovat muualla, kuin näytit veikkaavan. Jalonen ja Jalosen Kärpät on voittanut kyllä mestaruuksia, joukkue pelasi viime keväänä tähän liigaan nähden ehkä parasta kiekkoa koskaan. Sitä ei kukaan ota Jaloselta pois, itsekin kuulun siihen laajaan joukkoon jotka todella arvostavat Jalosen aikaansaannoksia.
Vaan ongelmapa ei olekaan siinä, etteikö menestys maistuisi Jalosen valmentamana. Ongelma on siinä, että Jalosen ja Haapakosken aikana, on peli jotenkin kliinistä. Käy vierailemassa Raksilan lehtereillä ja kuuntele kuinka yleisökin tahtoo lisää viihdyttävää peliä, antautuen täysin hallin hurmokselle...

Aivan, Heikkilän aikana kylvettiin siemen, Jalosen aikana sato alkaa pian olla kypsää, jotta Junnon ja sponsoreiden tahdosta kohta niitetään viljaa: ei jaksa kiinnostaa enää. Tästä Kärppien toiminnasta (tämäkin näkökohta lähtee itse pelistä nyt, eli valmentajista) puuttuu rosoisuus, persoonat ja väri. Tutumpana ilmaisuna, tämä ei haise, ei maistu eikä harmaudessaan näytä miltään. Uudistumista, kuten P-AT tuolla yllä jo koetti maalailla, muutosta muutoksen vuoksi, jos sen niin tahdot nähdä.

Seuraatko futista?
Kyllä seuraan, mutta rinnastukset futikseen sivuutan olankohautuksella.

1) Sitä ei tuota joukkueurheilua ole tullut vissiin seurattua kovin kauaa? Tai sitten mitään ei vaan tartu hiusrajan alle.
2) Montako seuraa missään lajissa tiedät, joka ei olisi jossain vaiheessa ajatunut suvantovaiheeseen? Tai uudelleenrakentamiseen.
1) Ei varmastikaan ole tarttunut mitään hiusrajan alle, näinä reiluna parina kymmenenä vuonna mitä on seurattu joukkueurheilua. Varmaan nimenomaan urheilun seuraamisen vuoksi?
2) Uudelleenrakentaminenhan tässä on mielessä, ettei ajauduta lähihistoriastakin tuttuun suvantovaiheeseen, korpivaelluksenakin tuttuun ajanjaksoon viitaten. Pidemmälle pitää katsoa, kuin kautta kerrallaan, joka organisaationa on toiminut hyvin, rahaa ei yltiöpäisesti syydetä, vaan pistetään sukanvarteen ja junnutoimintaankin. Jalosella ja tuolla taas ei ole mitään tekemistä keskenään, Jalonen on vain työkalu kaudeksi kerrallaan.

Jos ei mene kaaliin, kokeile seuraavaa: tutustu enemmän lätkään, eri joukkueisiin, eri aikakausiin joukkueissa ja valmentajiinsa. Huomannet, ettei liian pitkä-aikaiset projektit samalla joukkueen johdolla kertakaikkiaan toimi. Esimerkkinä vaikkapa TPS ja Jortikka (jonka oppipoika Jalonen on).

Lehkosesta olen muuten itsekin nähnyt päiväunia. Siinä olisi mielestäni sopiva mies seuraavaksi valmentajaksi Kärppiin.
 
No, jos kyse todella on siitä, että et pelkää urautumisen haittaavan Kärppien menestystä, vaan tahdot uusiutumista uusiutumisen vuoksi, niin sitten vastalause puolestani hyväksytty.

Tottakai haluan menestystä. Kuitenkin suurimman osan historiasta olen aina kannattanut joukkueita, jotka ovat olleet lajeissaan keskikastissa tai jopa alempana. Näiden joukkueiden voitot ovat tuntuneet todellakin voitoilta. Kärpät on myös yksi näistä. Viime vuosina on tullut niin paljon makeaa mahan täydeltä, että kylläinen olen itse ainakin. Toisaalta pidän edelleen pelistä, olin kylläinen tai en. En tietenkään halua päätöstä, että "tällä kaudella ei päästä sijaa 8 ylemmäs". Se ei ole uusiutumisen ydin, vaikka se seuraus luultavasti onkin.

Minä tulkitsin sinun viitanneen tuleviin menestysmahdollisuuksiin, kun puhuit Nokan täyttymisestä ynnä muusta. En ymmärtänyt, että ennen kaikkea halusit sanoa suoraan, että uusiutuminen uusiutumisen vuoksi on sinulle katsojana tärkeää.

Vaikka pelkäänkin jonkinasteista uraantumista tai miksi sitä halutaankaan kutsua, niin en epäile hetkeäkään etteikö K. Jalonen veisi vaikka virkamies kiekolla meitä kaudesta toiseen pitkälle. Viime kaudella virkamieskiekko päättyi playoffien alkuun ja tällä kaudella ei mielestäni ole virkamieskiekkoa ollut. Virkamieskatsojia tosin Raksilassa. Mutta Jalonen on pystynyt uusiutumaan, mutta hänestä tietää tasan tarkkaan, millaista peliä hän haluaa. Siksipä olisikin mukava uudistua, ettei itse jämähdä samalle vaihteelle.

Ja mikään noista ei välttämättä ole muille tai joukkueelle tärkeää.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja mikään noista ei välttämättä ole muille tai joukkueelle tärkeää.

Varmaan joukkue jonkin verran tylsistyy muuttumattomuuteen ja sammuttaa nälkäänsä menestymällä liian hyvin. Toisaalta pelaajien kyrsiintymistä pehmentää se, että toisin kuin katsojilla, heillä on joukkueen sijaan väistämättä ennen kaikkea oma ura mielessä, jossa riittää haasteita ja tavoitteita.

Suurimmalle osalle katsojista ja mullekin uudistuminen on erittäin tärkeää. Ongelma vain on se, että kun nyt on menestytty näin hyvin, niin pitäisi pystyä yhtä aikaa sekä uudistumaan että menestymään. Liikaa menestyminen puuduttaa ja passivoi yleisöä. Mutta nyt kun on menestytty, niin menestyttömyys se vasta puuduttaisikin.

Ehkä tulevaisuutta ajatellen paras skenaario olisi se, (jos taloudenpito, kuten uhkaavat, pysyy järkevänä huonon päivän sarastaessa...) että vedettäisiin jossakin välissä leipääntyneellä kaavalla sellainen pohjanoteeraus, että Penakin ihmettelee. Sitten seuraavalla kaudella rynnitään uudella innolla.
 
Viimeksi muokattu:

VTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ongelma on siinä, että Jalosen ja Haapakosken aikana, on peli jotenkin kliinistä. Käy vierailemassa Raksilan lehtereillä ja kuuntele kuinka yleisökin tahtoo lisää viihdyttävää peliä, antautuen täysin hallin hurmokselle...

Eli peli tai oikestaan tyyli ei miellytä. Voitetaan, mutta voitetaan väärin. Ymmärrän ja lepuutan juttuni.

Kyllä seuraan, mutta rinnastukset futikseen sivuutan olankohautuksella.

No niinpä tietenkin kun sieltä löytyy ikävää faktaa. Faktoilla onkin monet hyvät jutut pilattu.


Jos ei mene kaaliin, kokeile seuraavaa: tutustu enemmän lätkään, eri joukkueisiin, eri aikakausiin joukkueissa ja valmentajiinsa. Huomannet, ettei liian pitkä-aikaiset projektit samalla joukkueen johdolla kertakaikkiaan toimi. Esimerkkinä vaikkapa TPS ja Jortikka (jonka oppipoika Jalonen on).

Lehkosesta olen muuten itsekin nähnyt päiväunia. Siinä olisi mielestäni sopiva mies seuraavaksi valmentajaksi Kärppiin.

Nämä lainaukset sopivat hyvin yhteen. "Jos ei mee kaaliin...", jonka perään TPS ja Jortikka vertaus. Ei tässä oikein riitä sanat ammattimiestä kuvaamaan. Käväseppä ihan pirruuttas varsin itse lukemassa mitä TPS:n sivut sanovat kultamitaleista ja miehestä nimeltä Jortikka. Olisit nyt vielä pistänyt esimerkiksi Hämeenlinnan - erityisesti tuon johdon osalta. Olisit kruunannut itsesi jo ennen Lehkos-pommia.

"Itsekin"? Minä en ole nähnyt siitä pellestä minkäänlaisia unia. Lehkosella sitä onkin näyttöjä niin, että normaalimpaa kaveria hirvittää. ÄIJÄ on kokeillut vähän joka puolella ja aina on piparin koettelukseksi mennyt koko mummon pesu. Ittessä on kuulemma ollut hyvin vähän vikaa, muista sen sijaan on enemminkin löytynyt. Ja itku pääsee heti kun vähän sanalla sohaisee. Enämpi kun on noita nenäniistomiehiä.

Ootko Toivolaa miettinyt? Kylmät väreet hiipii ku aatteleeki. Siinä se vasta ÄIJÄ onkin. Johdatti Ässätkin mestaruuteen, tana! Vannoo fyysisen pelin nimen ja hommaa takalinjat täyteen pillereillä käyviä pakkeja. Ja siellä maalin edessä ei sitten juhlita. Mikkihiiret + muut disney-elävät jyrätään jään rakoon. Luulis, että kun on sellainen kalusto takalinjoilla, ettei Lukon maaliin saa kiekon kiekkoa. Kun vielä ottaa huomioon loistavan maalivahdin. Mutta menee niitä vaan pahus sinnekin - Mikalle se aukeaa varmasti joskus. Liekkö jo auennutkin kun on pitänyt suunsa supummassa viime aikoina.

Ja sitte lopuksi vielä väriä kentälle. Penamoori, Nikke, Kumifirman mies, Levokari, jne. Ja sitte meille ei vihtuile kukaan! Ja on väriä ja kaikki viihtyy, kansa käy... Pakko vielä lisätä, että rosostaki tämä sitten on. Kuin faan.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät vois palkata vaikka Ikan kertomaan vitsejä ennen peliä, kesken pelin, pelin jälkeen. Herkkähipiäiset toimittajatkaan ei enää jaksa kuunnella kun Nokka a) vittuilee b) sivuuttaa kysymyksen c) on muuten vain vittumainen ja ylimielinen

Sympaattinen vitsinkertoja pr-henkilöksi!
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Jalosen aikaansaannoksia ei kiellä kukaan, siitä tässä tuskin on kysymys. Mies näytti viime keväänä närhen munat jokaiselle epäilijälle. Kärpät pelasi 2000-luvun parasta kiekkoa viime kevään välierä- ja finaalisarjassa.

Se, mikä minua huolettaa, on juuri tämä viides vuosi. Minun näkövinkkelistäni neljä kautta on täysin oikea mitta tälle projektille. Kävi keväällä miten tahansa.

Erityisesti tämä näkyy yleisössä. Yleisömäärät eivät ole vielä laskeneet, mutta tunnelma hallissa ja otteluiden yleinen mielenkiinto on täysin romahduksissa. Minun papereissa Jalonen ja Kärpät saavuttivat huipun viime keväänä suvereenilla mestaruudellaan. Tuon paremmaksi en usko joukkueen enää pystyvän.

Kun joukkue dominoi liigaa tällä tavoin kuin Kärpät on viimeiset viisi vuotta tehnyt, yleisö mukavoituu. Sehän on täysin luonnollinen tilanne. Ei Sotkamossakaan pesäpallo kiinnostaa enää juuri ketään, käytettäköön tätä nyt esimerkkinä.

Se, mikä ei mahdu minun päähän, on tämä vastakkainasettelu menestys <-> uusiutuminen. Tarkoittaako uusiutuminen automaattisesti sitä, että urheilullinen menestys kärsii? Osan kirjoituksia lukemalla näin voisi päätellä. Itse näen sen Kärppien tilanteessa pelastusrenkaana.

Arvostan helvetin korkealle Jalosen työtä. Siltikin olen valmis lyömään vetoa, ettei Kärpät tule koskaan pääsemään Jalosen komennossa paremmaksi joukkueeksi kuin viime keväänä. Täten viides vuosi olisi joukkueen ja seuran kehityksen este.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Erityisesti tämä näkyy yleisössä. Yleisömäärät eivät ole vielä laskeneet, mutta tunnelma hallissa ja otteluiden yleinen mielenkiinto on täysin romahduksissa. Minun papereissa Jalonen ja Kärpät saavuttivat huipun viime keväänä suvereenilla mestaruudellaan. Tuon paremmaksi en usko joukkueen enää pystyvän.

Se, mikä ei mahdu minun päähän, on tämä vastakkainasettelu menestys <-> uusiutuminen. Tarkoittaako uusiutuminen automaattisesti sitä, että urheilullinen menestys kärsii? Osan kirjoituksia lukemalla näin voisi päätellä. Itse näen sen Kärppien tilanteessa pelastusrenkaana.

Arvostan helvetin korkealle Jalosen työtä. Siltikin olen valmis lyömään vetoa, ettei Kärpät tule koskaan pääsemään Jalosen komennossa paremmaksi joukkueeksi kuin viime keväänä. Täten viides vuosi olisi joukkueen ja seuran kehityksen este.

Kaikki alkaa kyllästyttämään aikanaan. Oletko miettinyt että ehkäpä sinua ei kyllästytä Jalonen vaan Kärpät yleensäkin?

Jalosen syyttäminen "liian hyvin tehdystä työstä" on vähän hassua. Voittaminen käy aikaa myöden tylsäksi, aina ja kaikessa.

Tosin ei Kärpät nyt aivan kaikkea ole voittanut. Eikä pysty voittamaan. Voittaisi nyt seurajoukkueiden cupin ja mestaruuden tällä kaudella. Sitten voi olla ettei löydy haasteita enää ...
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Kaikki alkaa kyllästyttämään aikanaan. Oletko miettinyt että ehkäpä sinua ei kyllästytä Jalonen vaan Kärpät yleensäkin?

Jalosen syyttäminen "liian hyvin tehdystä työstä" on vähän hassua. Voittaminen käy aikaa myöden tylsäksi, aina ja kaikessa.

Tosin ei Kärpät nyt aivan kaikkea ole voittanut. Eikä pysty voittamaan. Voittaisi nyt seurajoukkueiden cupin ja mestaruuden tällä kaudella. Sitten voi olla ettei löydy haasteita enää ...

Kuten kirjoitin, nyt ei kysymys ole minusta. Olen keskustellut asiasta monen pitkäaikaisen kannattajan kanssa, jotka jakavat huoleni siitä että pelien kiinnostavuus ja viihdearvo ovat menestyksestä huolimatta vähentyneet. Monet Oulussa toivovat jotain uutta.

Missä olen syyttänyt Jalosta liian hyvin tehdystä työstä? Kyllä, Jalosen työstä joukkueen päävalmentajana ei ole mitään valittamista. Se, mitä ajan takaa, on etten usko joukkueen kykenevän enää parantamaan suoritusta viime keväästä. Mestaruus täysin ylivoimaisena otteluvoitoin 10-0, voiko tuosta enää parantaa? Se, mitä varmasti hait takaa on Pietarin turnaus. En usko Kärppien voittoon siellä tuolla rosterilla ja kahdestihan finaali on jatkoajalla/rankkareilla hävitty.

Kukaan tuskin pystyy väittämään, ettei haasteita olisi enää. Tottakai niitä on. Urheilussa voittaminen on aina haaste. Itse olen sitä mieltä, että joukkueen viime kevään rekordi pudotuspeleissä oli jotain mistä ei paremmaksi enää voi päästä. Tällöin täytyy keksiä uusia tavoitteita.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se, mikä ei mahdu minun päähän, on tämä vastakkainasettelu menestys <-> uusiutuminen. Tarkoittaako uusiutuminen automaattisesti sitä, että urheilullinen menestys kärsii? Osan kirjoituksia lukemalla näin voisi päätellä.

Esimerkiksi minun kirjoituksista voisi noin päätellä. Joskin on tuo aika mopolla mutkasta pusikkoon -tulkinta.

No. Sinun kuvailemasi uusiutuminen ei uhkaisi urheilullista menestystä, mutta yhtäällä toteat, että jatkuva voittaminen mukavoittaa yleisöä. Jos tämä uusiutumisesi ei tarkoita sitä, että menestyksestä sopii tinkiä, niin mitä se sitten tarkoittaa?

Minusta on melkoisen todennäköistä, että uusiin kuvioihin ryhtyminen söisi menestystä lyhyellä aikavälillä. Tämä saattaisi olla ratkaisu yleisön turtuneisuuteen. Entä jos turpiin ei tulisi, vaan homma jatkuisi entisellään? Saisiko esimerkiksi Aravirran Kärppien menestyminen yleisöön lisää ääntä? En jaksa uskoa. Minkälaiset muutokset olisivat sinusta tarpeeksi merkittäviä?

Tuntuu siltä, että esimerkiksi Tretjak ja minä ymmärrämme sen, että turtuneen yleisön läpsimiseksi tästä jatkuvasta voittamisesta tulisi päästä eroon. Saatana, dynastia on dynastia. Junasta ei pääse pois, ennen kuin juna pysähtyy tai suistuu raiteilta.

Näin ensihoitona junan voisi kyllä maalata uudestaan. Ei se sillä muuksi muuttuisi, mutta näyttäisi ja tuntuisi paremmalta. Tällä viittaan siihen, että ottelutapahtuma on perseestä.
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Minusta on melkoisen todennäköistä, että uusiin kuvioihin ryhtyminen söisi menestystä lyhyellä aikavälillä. Tämä saattaisi olla ratkaisu yleisön turtuneisuuteen. Entä jos turpiin ei tulisi, vaan homma jatkuisi entisellään? Saisiko esimerkiksi Aravirran Kärppien menestyminen yleisöön lisää ääntä? En jaksa uskoa. Minkälaiset muutokset olisivat sinusta tarpeeksi merkittäviä?

Ensimmäisestä on muissa palloilulajeissa ihan hyviä esimerkkejä, ettei uusiutuminen tarkoita automaattisesti menestyksestä tinkimistä, oli kyseessä sitten valmentajan tai pelaajiston uusiutuminen.

Olen itse henkilökohtaisesti melko varma, että Aravirta saisi joukkueeseen uutta eloa. Kuten aiemmin totesin, Kojo ja joukkue näytti kaapin paikan jokaiselle viime kevään pudotuspeleissä. Se oli vuosikymmenen esitys, jota muut katseli kateellisena vierestä.

Ennen sitä, runkosarjan ajan, joukkueen esitys oli kohtuullisen suuri pettymys. Runkosarjan voittoon on noustu viime vuosina myös peliohjelman avustuksella, ylimääräiset kaksi KalPa-ja JYP-peliä toivat lopullisen eron.

Jalosen tyyli valmentajana on hyvin kuluttava. Hän vaatii niin itseltään kuin muiltakin 100% panoksen koko ajan. Koko seuran toiminta on tehty sekuntikellon tarkaksi, konemaiseksi. Tällä tavalla saadaan tuloksia tietyn aikaa, mutta ennenpitkää tämä tie on kuljettu loppuun asti.

Nykyistä menoa katsellessa palailee vielä kevät 2006 mieleen. Silloin tarkkasilmäisimmät huomasivat ongelmat pelissä jo koko kauden ajan, mutta valmennus niitä ei huomannut. Lopputulos on kaikkien muistissa: Blues oli jo todella iso pala ja lopulta Ässät pakotti lähes ylivoimaisella materiaalilla pelanneen joukkueen pronssipeliin. Maailman tappiin asti osa syyttää tuosta tappiosta Bäckströmin loukkaantumista, vaikka todellinen syy oli ihan jossain muualla.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Hyvä huumoriketju alkaa mennä vakavaan suuntaan. Mutta yritän heittää vakavamielistä kommenttia vakavaakakin vakavammasta aiheesta jääkiekko ja Oulun Kärpät.

Mielenkiintoisia pointteja on tullut esille enkä kuollaksenikaan muista mikä oli keneltäkin, mutta sekä jalkapallossa, jääkiekossa että muissa palloilulajeissa on yksi perussääntö. Pelaajat pelaavat ja valmentajat valmentavat. Viimeisen kuuden vuoden aikana Kärpissä valmentaneet valmentajat ovat nauttineet Euroopan mittakaavassa huippupelaajien valmentamisesta. Tässä on ollut aika ylivoimainen lähtökohta moneen muuhun seuraan verrattuna.

Joukkueen omista kärkipelaajista lähes kuka tahansa olisi noussut pelaavaan kokoonpanoon minkä tahansa SM-liigajoukkueen junioreista viemättä tässä kuitenkaan Tammiselta ja Heikkilältä meriittejä rohkeista vedoista aikoinaan. Oululaisen teknorahan tulo kiekkobusinekseen on toisaalta auttanut seuraa luomaan vahvan ja positiivisen ulkomaalaispelaajien kierteen.

En nyt mene syvemmälle Juha Junnon meriitteihin, jotka ovat tämän organisaation kirkkaimmat yksittäisenä henkilönä, mutta viime vuosien riskihankinnat ovat onnistuneet suorastaan mainiosti - vaikka toki muutamia floppejakin on ollut. Kuinka monta edellisillä kausilla epäonnistunutta, vakavasti loukkaantunutta tähteä Junno on Ouluun tuonut menestyksellä? Esim. Pirjetä pieleen menneen HIFK kauden jälkeen, Ujcik moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä, Tenkratin ja Hirven epäonnistunut Venäjän matka, Bume, Lupa... Pitkä lista tulisi, jos kaikki tähän pistettäisiin.

Samoin Junno on onnistunut valmentajavalinnoissaan loistavasti. En näe mitään syytä etteikö Heikkilä olisi saanut jatkaa Kärpissä ennen Nokan tuloa, mutta raha ja uudet kokemukset veivät pidemmän korren Kaken kohdalla. Nokan alku oli katastrofaalinen viihteellisesti, mutta kuten ketjussa todettu, työnarkomaanina hän on kehittänyt peliä viihdyttävämpään, mutta myös tuloksellisempaan suuntaan. Ei hirveästi mennä varmasti metsään, jos sanotaan, että Nokka on Euroopan top-10:ssä jääkiekkovalmentajia rankattaessa. En oikein ymmärrä näitä perusteluja miksi Nokasta pitäisi päästä eroon. Selvästikin kyseessä on kyse persoonasta Nokka-Jalonen, ei ammattilainen-Jalonen, josta halutaan eroon. Osa kirjoittajista puhuu muutoksesta, mutta Nokka on pystynyt muuttumaan pelin ja pelaajamateriaalin muuttumisen mukana lisäämällä myös hieman yleisön haluamia fyysisiä elementtejä peliin. Jos siis nykyinen valmentaja pystyy menestyksekkäisiin pelillisiin muutoksiin, niin mikä on se muutos, jota halutaan? Halutaanko ainoastaan räiskyvämpää persoonaa tyyliin Tami tai Kuulapää? Jos menestyvän yrityksen hallitus lähtisi vaihtamaan pääjohtajaa kyseisin perustein pidettäisiin sitä hulluutena. Oliko Jorma Ollila karismaattinen esiintyjä? Pieni, kuivakka äijä, joka puhui narisevalla äänellä insinöörienglantia. Persoonallinen ehkä, karismaattinen ei. Nokka on kuiva, mutta onhan sillä persoonallinen klyyvari.

Jääkiekostakin löytyy menestyneitä valmentajia, jotka ovat valmentaneet dynastioitaan n. kymmenen vuoden jaksoja ja lisäksi menestyneet muuallakin. Scotty Bowman (Montreal, Detroit, Pittsburgh), Al Arbore (New York Islanders), Glen Sather (Edmonton), Hannu Jortikka (TPS). Kuitenkin, kuten aiemmin mainittua, jokainen näistä on menestynyt huippurosterilla operoineissa joukkueissa, mutta ovat kuitenkin olleet ratkaisevina henkilöinä siinä, että joukkueet ovat kasvaneet yksilöistä huippujoukkueiksi ja että joukkueet on kasattu oikeanlaisista palasista. Jokainen yllä mainituista valmentajista, varauksin Glen Satheria lukuunottamata, ovat olleet peluutuksen huippuosaajia. Nokkakin on pikkuhiljaa opppinut peluutuksen saloja vaikkei vielä mikään maaginen peluuttaja olekaan.

Tottakai muutos tulee aikanaan myös valmentajavaihdoksen muodossa. Joskus ne onnistuvat, joskus eivät, mutta on aika turhaa haihattelua, että Kärpät lähtisivät hakemaan kovin erityyppistä valmentajaa kuin viilipytyt Heikkilä ja Jalonen ovat olleet, jos Kärpät onnistuvat pelaajahankinnoissaan kuten kuluneen kahden vuosikymmenen Detroit Red Wings NHL:ssä. Liikkuvuus ja taito tulevat varmasti olemaan tulevinakin vuosina teemoja, joilla Kärpät menevät eteepäin. Nimet pelaajien seljissä vaihtuvat, mutta kokonaiskuva pysyy samana.

Jos ja kun katsojat ovat peleissä kuin kirkossa, niin olisiko syynä katsojien pelisilmän parantuminen? Enää ei jakseta riehua joka ikisestä pienestä "voitosta" jäällä vaan nautitaan nyansseista ja pelistä kokonaisuutena. Samoin katsojien keski-ikä on kasvanut koko Liigataipaleen ajan ja sekin varmasti rauhoittaa. Mutta GM Junnon toivoisin käyvän opintomatkalla NHL:ssä. Olutta katsomoon, enemmän oheisohjelmaa, josta ei tarvitse tuntea myötähäpeää jne. Näin hallista tulee viihdekeskus, joka kilpailee niistä katsojista, jotka käyvät siellä niiksi ilmoiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät, Philly Flyers, Larva ja Todd Timantti
Black Adder kirjoitti loistavan viestin, yhdyn edeltävään täysin.
*aploodeja*

Just, kyllähän "Kojo" Jalonen on tosiaan tänään aivan eri valmentaja kuin tullessaan kärppien peräsimeen. Vaikka ensimmäinen kausi päättyikin mestaruuteen niin aina voi kysyä että kuka ei sillä jengillä (puolustus erityisesti oli jotain aivan uskomatonta.. ei varmaan enää koskaan niin kovaa saada koottua) olisi kannua voittanut? Noh, Jalonen sai tuolla kaudella varmasti hyvän selkärangan ja itseluottamuksen sille tasolle että on uskaltanut sittemmin alkaa kehittämään virkamies kiekkoa vähän aktiivisempaan, riskialttiimpaankin suuntaan. Tosihan on että Jalosen joukkue pelaa aina äärimmäisen järjestäytyneesti mutta hyökkäävämpi, taitavampi kärpät on viime kaudesta eteenpäin Jalosen alaisuudessa pelannut. Lyhyt jatkopesti kouraan, maksimissaan vielä kaksi vuotta uskon Kojoa kestäväni, mutta jos siellä mestarien liigassa ensi kaudella pelataan, niin olisiko siihen hyvä laittaa piste Jalosen valmennus dynastialle kärpissä?
 

Brad

Jäsen
Kuka valmentaa Kärppiä ensi kaudella? Huhua olen kuullut, että Kari Jalonen olisi lähdössä Venäjälle, eikä olisi jatkamassa Kärpissä. Ihmeellisen vähän on ollut spekulaatiota Kärppien ensi kauden koutzista.

Jos Jalonen ei Kärpissä jatka, niin vaihtoehdot ovat aika vähissä. Summanen, Rautakorpi, Jortikka, Toivola tai Mälkiä? En usko, että Kärppiä valmentaisi ulkomaalainen.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Kuka valmentaa Kärppiä ensi kaudella? Huhua olen kuullut, että Kari Jalonen olisi lähdössä Venäjälle, eikä olisi jatkamassa Kärpissä. Ihmeellisen vähän on ollut spekulaatiota Kärppien ensi kauden koutzista.

Jos Jalonen ei Kärpissä jatka, niin vaihtoehdot ovat aika vähissä. Summanen, Rautakorpi, Jortikka, Toivola tai Mälkiä? En usko, että Kärppiä valmentaisi ulkomaalainen.
Aika huono.

Ensinnäkään, Jalosen Venäjälle lähdöstä ei ole kuulunut kuin sinun "informatiivisessa keskustelunavauksessa". Kylläkin jatkoneuvotteluista Kärppien kanssa, on kuulunut jotain.

Mitä tulee tuohon listaan valmentajista... yhtäkään noista en tahtoisi Kärpissä nähdä, ikinä.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Viime aikaisten pelien perusteella toivoisin tuuletusta valmennusrintamalla. Pelaajistoon on tulossa muutoksia aika reilustikin, joten näkisin tämän suureksi mahdollisuudeksi aloittaa uusi aika ja projekti Kärpissä.
 

Brad

Jäsen
Viime aikaisten pelien perusteella toivoisin tuuletusta valmennusrintamalla. Pelaajistoon on tulossa muutoksia aika reilustikin, joten näkisin tämän suureksi mahdollisuudeksi aloittaa uusi aika ja projekti Kärpissä.

Jalonen on huhujen mukaan Hifk:n ensi kauden koutzi. Venäläiset lähteeni eivät pitänetkään paikkaansa, tällä kertaa.

Jukka Rautakorpi, siinä teidän ensi kauden koutzi.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Jukka Rautakorpi, siinä teidän ensi kauden koutzi.

En tiedä kannattaisiko näihin Bradin viesteihin edes alentua vastaamaan. Tottakai arvaamallakin voi joskus voittaa, kunhan tarpeeksi usein arvaa. vai Rautakorpi Kärppien uusi valmentaja? Kovasti epäilen, taitaa Tamminenkin valmentaa Oulussa ennen Rautakorpea.

Jalonen puolestaan voi hyvinkin vaihtaa maisemaa, sillä Turkuun on Oulusta pitkä matka. Tämän lisäksi Jalonen on toiminut Kärppien peräsimessä jo pitkän tovin. IFK ei varmasti ole huono arvaus uudesta osoitteesta, sillä siellä varmasti panostetaan siihen, että vihdoinkin valmentajaruletti saataisiin loppumaan ja valmentajaan käytetään iso nippu kahisevaa (kotimaiseen sellaiseen).
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
En tiedä kannattaisiko näihin Bradin viesteihin edes alentua vastaamaan. Tottakai arvaamallakin voi joskus voittaa, kunhan tarpeeksi usein arvaa. vai Rautakorpi Kärppien uusi valmentaja? Kovasti epäilen, taitaa Tamminenkin valmentaa Oulussa ennen Rautakorpea.

Jalonen puolestaan voi hyvinkin vaihtaa maisemaa, sillä Turkuun on Oulusta pitkä matka. Tämän lisäksi Jalonen on toiminut Kärppien peräsimessä jo pitkän tovin. IFK ei varmasti ole huono arvaus uudesta osoitteesta, sillä siellä varmasti panostetaan siihen, että vihdoinkin valmentajaruletti saataisiin loppumaan ja valmentajaan käytetään iso nippu kahisevaa (kotimaiseen sellaiseen).
Olen samaa mieltä Bradin viestien totuusarvosta, mutta Brad Smythin muistoa kunnioittaen pakko vastata sen verran, että olisi mielikuvituksellisesti hauska veto Nokalta palata HIFKiin. Tuttu joukkue omalta pelaajauralta epäonnisen NHL-keikan jälkeen. HIFKissä kaikki meni perseelleen ja Masa Hagman näytti jaloselle punaista naamaansa tekemällä tuplasti pisteitä/peli. Kuka kyykyttäis ja ketäi? Nokka kyykyttäisi HIFK perinteitä jatkamalla Baxterin pehmolinjalla ja ajelisi Pendolinolla Turusta päivittäin Helsinkiin. En tiedä oliko tuo mielikuvituksen tuote päiväunta vai painajaista... HIFK fanin silmin varmaan worst nightmare ever!
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
Jalonen ja IFK

Olen samaa mieltä Bradin viestien totuusarvosta, mutta Brad Smythin muistoa kunnioittaen pakko vastata sen verran, että olisi mielikuvituksellisesti hauska veto Nokalta palata HIFKiin. Tuttu joukkue omalta pelaajauralta epäonnisen NHL-keikan jälkeen. HIFKissä kaikki meni perseelleen ja Masa Hagman näytti jaloselle punaista naamaansa tekemällä tuplasti pisteitä/peli. Kuka kyykyttäis ja ketäi? Nokka kyykyttäisi HIFK perinteitä jatkamalla Baxterin pehmolinjalla ja ajelisi Pendolinolla Turusta päivittäin Helsinkiin. En tiedä oliko tuo mielikuvituksen tuote päiväunta vai painajaista... HIFK fanin silmin varmaan worst nightmare ever!

Ei nyt sentään...

kannattaa käydä kurkkaamassa, mitä Jalosesta spekuloidaan. Yllättävänkin positiivisia kommentteja. Menestyksen jano on hirveä niin seuralla kuin faneillakin.

Pakko todeta kyllä sekin, että ihmettelen suuresti, mikäli Jalonen todellakin vaihtaa Kärppien menestysorganisaation ja CHL-paikan tuskissaan kierivään IFK:hon ja taattuun putoamiseen välierissä. Kyllähän menestyvän valmentajan kannattaisi edetä urallaan eteenpäin niin kauan kuin se on mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös