Mainos

Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 971 497
  • 5 153
Niin, no ongelma ei liene aika, vaan se että Nokia ei ole antanut tarkkaa päivää.

Eivät kaikki ole niin kiinnostuneita, että seuraisivat asioita noin tarkkaan, vaan Pentti Peruskäyttäjälle pitäisi julkistamistilaisuudessa ilmoittaa että laite tulee kauppoihin 1.11.2012, piste.

Nyt moni kyllästyy odottamiseen kun ei ole annettu selkeää päivämäärää ja hankkii jonkun muun vaihtoehdon, kun odotus voi kestää kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta.

Paskaa markkinointia Nokialta, jälleen kerran.
Väitän, että se oikea Pentti ei tiedä julkaisupäivää, vaikka se olisikin heti ilmoitettu. Eikä Penttiä kiinnosta mitkään julkistamistilaisuudet, ne on enemmänkin niille Erkki Erikoistuneille. Penttiä ei myöskään kiinnosta milloin muita puhelimia tulee markkinoille. Penahan menee silloin ostaan uuden puhelimen itselleen, kun tarvii tai lahjaksi todennäköisimmin joulukuussa. Tai lähellä sitä hetkeä kun lahjan saajan synttärit on. Tästä syystä se olennaisin asia on saada luuri joulumarkkinoille ja väkevällä mainoskampanjalla puhelimesta hyvä mielikuva ennen sitä joulukuuta.
 
#76

Jäsen
Aika hyvin eri puhelimia tunnutaan myytävän julkaisuviikko tai -kuukautta pidempäänkin. Mitä nyt työelämässä tullut seurattua ihmisten puhelinkäytöstä, niin työnantaja asettaa tietyn ajan, joka kutakin hankittua puhelinta pitää pitää riippumatta miten houkutteleva puhelin sattuisi markkinoille tulemaan. Kun jollekin on puhelimen hankinta mahdollinen, niin sitten voi katsoa mitän on sillä hetkellä tarjolla ja osaako ne pari ns. asiantuntijaa kertoa onko tulossa jotain, mitä kannattaisi odottaa.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Hienostihan tämä julkistus meni

Microsoft jakoi julkistustilaisuudessa yleisölle HTC puhelimet

Kuka näitä diilejä oikein Nokialla neuvottelee?
Joillekin kymmenelle nörtille annettiin ilmaiset htc:t. Miten tämä nyt on Nokialta jokin valtava tappio, kuten annat ymmärtää? Tai miten tämä edistää htc:n wp-myyntiä? En ymmärrä alkuunkaan.

Kuinka paljon haluat lyödä vetoa siitä, että Nokian windows phoneja myydään enemmän kuin htc:n vastaavia?
 
J.Petke

Eihän siinä ole tietenkään mitään vikaa, että lehdistö, bloggaajat ja youtube-nörtit saavat ensin käteensä pahimman kilpailijan laitteen. Nyt jo on Youtubeen ilmestynyt HTC:n unboxing videoita tuolta tapahtumasta ja Lumialla etsiessä löytyy huomattavasti vähemmän uunituoreita videoita. Usko pois, tämä on nykypäivänä tärkeää. Nokialla nämä puhelimet ovat heidän tärkeimpiä puhelimia ikinä joten miksi annetaan tahallisesti etua kilpailijalle? Nyt olisi ollut mahdollisuus saada heti isoa näkyvyyttä sille oikeasti hyvälle puhelimelle.

Myyrä ajattelee ihan samalla tavalla kuin Nokia on ajatellut viimeiset 10 vuotta. Eihän millään pienellä asialla nyt mitään väliä ole.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Joillekin kymmenelle nörtille annettiin ilmaiset htc:t. Miten tämä nyt on Nokialta jokin valtava tappio, kuten annat ymmärtää?
Ottaen huomioon että Nokia on jatkuvasti hehkuttanut kuinka he ovat saaneet Microsoft-diilin myötä eksklusiivisuutta mm. aikataulujen ja markkinoinnin suhteen vs. muut kilpailijat niin osoittavathan Ballmerin puheet ja nämä käytännön toimenpiteet Nokian väitteet vähintäänkin kyseenalaiseksi. Ihan samalla viivalla MSn edessä näyttää Nokia olevan kaikki kilpailijoiden kanssa. Eipä siinä sinänsä ongelmaa ole, mutta kun Nokia huorasi kaiken muun porfolionsa poies mennessään MSn kelkkaan niin odottaisi sitä tosiaan että nimenomaan Nokia olisi nyt framilla MSn julkistuksissa. Jos Nok on nyt samalla viivalla, niin olisi sentään odottanut että Nokian ei olisi tarvinnut tappaa kaikkia muita tuotteitaan päästäkseen tähän "wonderwagoniin" mukaan. Onhan tuossa melkoinen kusetuksen maku minun mielestäni.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ballmer esitteli Nokian, HTC:n ja Samsungin W8-puhelimia. Lisäksi, Samsungilla on jo W8-tabletit tulossa kauppoihin. Se, ettei Samsung ole sitoutunut yhteenkään ekosysteemiin 100% tai laiteryhmään, avasi sille kanavan myydä esim. n. 56 miljoonaa älypuhelinta Q3 2012, kun Nokian W7.5- ja S-älypuhelimet myivät n. 6-7 miljoonaa kpl jälleenmyyjille.

Nokian hyvä tavoite olisi edelleen nousta n. 50% osuudella ykkösmyyjäksi W8-puhelimissa ja toivoa, että W8-systeemin globaali markkinaosuus nousee edes 10 prosenttiin v. 2013 koko markkinasta, jolloin Nokian markkinosuus olisi n. 5-6% koko älypuhelinmarkkinasta. Tämä on nyt melko optimistinen näkymä, jota toivon Nokialle vuoden 2013 W8-älypuhelinmyynnille, kun edellytän, että a) W8 menestyy ja b) Nokia myy eniten W8-puhelimia. Toivon olevani oikeassa, koska muitakin vaihtoehtoja on, mutta ei nyt ole pessimismin aika, kun W8-puhelimet ovat lähes kaupoissa ostettavina. Loistavia puhelimia Nokia tekee koko ajan, mutta myykö ne odotetusti sittenkään. Saa nähdä.
 
Kapo

Jäsen
Ottaen huomioon että Nokia on jatkuvasti hehkuttanut kuinka he ovat saaneet Microsoft-diilin myötä eksklusiivisuutta mm. aikataulujen ja markkinoinnin suhteen vs. muut kilpailijat niin osoittavathan Ballmerin puheet ja nämä käytännön toimenpiteet Nokian väitteet vähintäänkin kyseenalaiseksi. Ihan samalla viivalla MSn edessä näyttää Nokia olevan kaikki kilpailijoiden kanssa. Eipä siinä sinänsä ongelmaa ole, mutta kun Nokia huorasi kaiken muun porfolionsa poies mennessään MSn kelkkaan niin odottaisi sitä tosiaan että nimenomaan Nokia olisi nyt framilla MSn julkistuksissa. Jos Nok on nyt samalla viivalla, niin olisi sentään odottanut että Nokian ei olisi tarvinnut tappaa kaikkia muita tuotteitaan päästäkseen tähän "wonderwagoniin" mukaan. Onhan tuossa melkoinen kusetuksen maku minun mielestäni.

Ihan samaa mieltä. Nyt kun WP8 on julkaistu niin ei-exclusive -valmistajilla on myös esitellä täysin Noksun kanssa kilpailukykyistä kalustoa. Esimerkiksi HTC 8X:a pitäisin jopa huokuttelevampana kuin Lumia 920:tä. Samanlainen muotokieli mutta minusta paremman näköisesti toteutettuna ja kompaktimpi koko (4,3 vs 4,5 tuumaa, 131 vs 182 grammaa).
 
Tuamas

Jäsen
...
Penttiä ei myöskään kiinnosta milloin muita puhelimia tulee markkinoille. Penahan menee silloin ostaan uuden puhelimen itselleen, kun tarvii tai lahjaksi todennäköisimmin joulukuussa. Tai lähellä sitä hetkeä kun lahjan saajan synttärit on. Tästä syystä se olennaisin asia on saada luuri joulumarkkinoille ja väkevällä mainoskampanjalla puhelimesta hyvä mielikuva ennen sitä joulukuuta.

Otan nyt vain ihan empiirisen esimerkin tähän, tuntemistani henkilöistä (eivät erityisen vihkiytyneitä asiaan) viisi on jo päätynyt Applen tai Samsungin puhelimeen, koska missään ei ole ollut varmaa tietoa siitä koska Nokian uutuus julkaistaan.
Useimmilta tuli vielä sama kommentti, että eivät viitsineet odottaa Nokian puhelinta, kun mistään ei saanut tietoa koska sellaisen saa.

Toki joulumarkkinat ovat tärkeät, mutta Nokialla tunnutaan hoitavan kaikki julkistukset ja niihin liittyvät tiedotustilaisuudet ihan vasurilla.

Luotetaan vain sokeasti siihen, että hyvä tuote myy. Tämä toimi ehkä silloin kun Nokian tuotteet olivat oikeasti ratkaisevissa asioissa (käytettävyys, muotoilu) markkinoiden selvästi parhaita eikä markkinoilla ollut varteenotettavaa kilpailua, mutta nyt pitäisi skarpata ja hoitaa pienetkin asiat kunnolla.

Viimeisen parin vuoden aikana Nokia on toteuttanut varsin näkyviä kamppiksia ja varmaan kalliitakin, mutta yhdestäkään Nokian mainoksesta ei ole koskaan tullut sellaista fiilistä että pakko saada tuollainen luuri.
 
Otan nyt vain ihan empiirisen esimerkin tähän, tuntemistani henkilöistä (eivät erityisen vihkiytyneitä asiaan) viisi on jo päätynyt Applen tai Samsungin puhelimeen, koska missään ei ole ollut varmaa tietoa siitä koska Nokian uutuus julkaistaan.
Useimmilta tuli vielä sama kommentti, että eivät viitsineet odottaa Nokian puhelinta, kun mistään ei saanut tietoa koska sellaisen saa.
...
No tämä logiikka hivenen kuitenkin heillä sitten ontuu. Jälleen: miksi tämä lokakuu on se ratkaiseva aika? Samalla logiikallahan heidän olisi kaikkien pitänyt hommata keväällä Samsung, kun GS3 julkaistiin - eihän silloin ollut mitään tietoa koska iPhone5 tulisi. Miksi siis nyt tämä hetki oli se hetki, kun olisi pitänyt olla tarkempi tieto Nokian uusien puhelinten myyntipäivästä, eikä "marraskuu" riittänyt?
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
No tämä logiikka hivenen kuitenkin heillä sitten ontuu. Jälleen: miksi tämä lokakuu on se ratkaiseva aika? Samalla logiikallahan heidän olisi kaikkien pitänyt hommata keväällä Samsung, kun GS3 julkaistiin - eihän silloin ollut mitään tietoa koska iPhone5 tulisi. Miksi siis nyt tämä hetki oli se hetki, kun olisi pitänyt olla tarkempi tieto Nokian uusien puhelinten myyntipäivästä, eikä "marraskuu" riittänyt?

Koska siinä vaiheessa tiedettiin mitä laitteita kolme kovinta tuo markkinoille, ja vain yhden osalta puuttui tarkempi aikataulu ja ylipäätään tieto saatavuudesta Suomessa?
 
pest

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

J.Petke

Jäsen
Ei kai Nokia voi olla jokaisessa tilaisuudessa ykkössijalla. Lumioita jaettiin kehittäjillä ja se on aika tärkeä porukka kanssa.

Microsoft repjille | Taloussanomat

Pakko olisi olla, jos Nokia on noin sitoutunut Microsoftiin. Kai sitä Microsoftikin haluaisi antaa muille viestiä, että mitä sitoutuneempi olet, sitä enemmän saat etuoikeuksia. Nämä ovat kuitenkin kaksi sellaista ryhmää, jotka tuovat sitä rahaa taloon, toinen julkisuuden avulla ja toinen sovelluksilla. Mitä enemmän hyviä arvosteluita, unboxing-videoita, kameratestejä, hyviä sovelluksia yms., sitä enemmän puhelin on netissä esillä ja ihmiset harkitsevat sen ostamista. En vaan ymmärrä miksi näin tärkeässä paikassa näitä hommia hoidetaan vasemmalla kädellä.
 
Tuamas

Jäsen
No tämä logiikka hivenen kuitenkin heillä sitten ontuu. Jälleen: miksi tämä lokakuu on se ratkaiseva aika? Samalla logiikallahan heidän olisi kaikkien pitänyt hommata keväällä Samsung, kun GS3 julkaistiin - eihän silloin ollut mitään tietoa koska iPhone5 tulisi. Miksi siis nyt tämä hetki oli se hetki, kun olisi pitänyt olla tarkempi tieto Nokian uusien puhelinten myyntipäivästä, eikä "marraskuu" riittänyt?

Ei esim. lokakuu tai mikään muukaan aika ole ratkaiseva, vaan se että tiedetään että onko puhelin tulossa esimerkiksi ensi viikolla, ensi vuonna vai ensi kuussa.
Kyllä ihmiset odottavat, kunhan tietävät kuinka kauan joutuvat odottamaan.

Nyt (ennen myyntiintulopäivän julkaisemista) yleinen käsitys oli, että 920 tulee "joskus", ehkä marraskuussa, ehkä jouluksi ehkä ensi vuonna.

Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä esim. kuten Apple, että julkistamistilaisuudessa kerrotaan, että tätä pirun hienoa konetta saa ensi kuun puolessavälissä kaupoista, hae sinäkin silloin omasi.

Edelleen, mielestäni julkistus (joka muutenkin oli melko aneeminen suoritus Nokialta) hoidettiin tältäkin osin heikosti.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä esim. kuten Apple, että julkistamistilaisuudessa kerrotaan, että tätä pirun hienoa konetta saa ensi kuun puolessavälissä kaupoista, hae sinäkin silloin omasi.

No vaikkapa siitä että kyseessä on täysin uusi malli joka on tulossa markkinoille, ei vain päivitys edelliseen iPhone versioon. Tämä Nokian Lumia 920 on sellainen puhelin joka on itsellä vahvasti harkinnassa ostettavaksi. Ja kyllä Nokia olisi voinyt tehdä julkistuksensa paremmin ja antaa tarkemmin infoa myyntipäivistä yms, mutta katsellaan nyt miten tuon myynti lähtee vetämään. Ainakin nyt on pieniä positiivisia odotuksia pitkään laahanneessa Nokian älypuhelin tilanteessa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
IPhone 5 on yhtä paljon päivitys 4S:ään kuin Lumia 920 on 900:aan. Täysin uusien laitteiden kanssa Apple tekee myös samoin, kertoo myyntipäivän jo lanseerauksessa. Mikä parasta, tuo päivä on aina max. kuukauden päästä (vrt. Nokian 3 kk).
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
IPhone 5 on yhtä paljon päivitys 4S:ään kuin Lumia 920 on 900:aan. Täysin uusien laitteiden kanssa Apple tekee myös samoin, kertoo myyntipäivän jo lanseerauksessa. Mikä parasta, tuo päivä on aina max. kuukauden päästä (vrt. Nokian 3 kk).

Ihan miten haluat, mutta ainakin minusta Nokian Lumia 900 ja 920 erot on merkittävämmät kuin iPhone 5 ja iPhone 4s välillä. Tässä vertailun vuoksi molemmista vertailut mainitsemillasi laitteilla toisiaan vastaan.

Nokia Lumia 920 vs Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 920 vs. Lumia 900: what's changed? -- Engadget

Apple iPhone 5 vs Apple iPhone 4S
iPhone 5 vs. iPhone 4S: what's changed? -- Engadget

Niin voi vertailla ihan itse. En vaihda kännykkää niin usein että minulle olisi suurtakaan merkitystä vaikka ilmoituksesta menisi 3 kk laitteen myyntiin tulemiseen, tietenkin silloin kun on ostamassa uutta kännykkää markkinoilla olevilla laitteilla on merkitystä.
 
Fiiu

Jäsen
Tulihan sieltä vihdoin mahdollisuus ennakkovarata Lumia 920 ja näin teinkin, enää odotetaan sitä viimeistä "oho, toimitus viivästyy"-ilmoitusta. Nyt jää kuitenkin iPhone sitten varaluuriksi pöytälaatikkoon... tai siis silloin kun 920 vihdoin saapuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös