Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 953 695
  • 5 138

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tikkurilasta 5Millä turskaa.

Eikä Solidiumin tarvitsisi myydä salkkuaan, riittää kun ottaa lainaa salkkua vastaan.

Tuntuu että Solidium on perinyt valtion osakesalkun lisäksi myös virkamiesmäisen ajattelumallin.
Turskaa se on vain tämän vuoden kirjanpidossa, ei mitään todellista.

Miksi valtio omistaisi pientä siivua pienestä maalitehtaasta?

Voisitko avata vähän tuota viimeistä lausetta viime aikaisten tapahtumien valossa?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Turskaa se on vain tämän vuoden kirjanpidossa, ei mitään todellista.

No kyllä se on ihan todellista, Solidium mm. ottaa lainaa tasettaan vastaan ja 5M tappio heikentää kykyä lainata markkinoilta rahaa.

Miksi valtio omistaisi pientä siivua pienestä maalitehtaasta?

No kyse ei olekkaan siitä vaan myynnin ajankohdasta ja myyntimääristä.

Voisitko avata vähän tuota viimeistä lausetta viime aikaisten tapahtumien valossa?

No esimerkiksi kevät 2009. Solidiumilla olisi ollut kultainen mahdollisuus ostaa äärimmäisen halvalla isoja osuuksia monesta suomalaisesta firmasta mutta näin ei tehty. Mitä hyötyä Solidiumista on jos se toimii samalla tavalla kuin valtio-omistaja ennen Solidiumia?
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.

Poliitikot piiloutuvat Solidiumin taakse, Ei joudu "pekkariset" ja "tuomiojat" enää kusisina itse median eteen selittämään, että miksi ei myyty Soneraa silloin kuin piti tai Fortumin naurettavia optioita, n. 5-10 vuotta sitten ja muita vastaavia tilanteita tulevaisuudessa, joihin ei paskanpuhuja-poliitikoiden talous-osaaminen riitä. Parempi, että välissä on Solidium Oy, niin jonkun asian mennessä valtion osakeomistuksessa pieleen Solidium Oy on syntipukki, eikä hallitus ja eduskunta. Näin ajattelee poliitikko, ei Johannes.

Edit.
http://www.kemira.com/fi/media/what...yjnjakamienTikkurilaOyjnosakkeidenosalta.aspx
Solidium Oy sai vielä Tikkurilan osakkeet osakeosinkoina, kun Tikkurila irrotettiin pois Kemirasta. Oikeastaan koko Tikkurilan osuuden myynnistä saatu rahamäärä on tavallaan osinkoa ja verotukseen tulee tappiovähennys, jos kerran sellainen laskennallisesti syntyi.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
No kyllä se on ihan todellista, Solidium mm. ottaa lainaa tasettaan vastaan ja 5M tappio heikentää kykyä lainata markkinoilta rahaa.

....

No esimerkiksi kevät 2009. Solidiumilla olisi ollut kultainen mahdollisuus ostaa äärimmäisen halvalla isoja osuuksia monesta suomalaisesta firmasta mutta näin ei tehty. Mitä hyötyä Solidiumista on jos se toimii samalla tavalla kuin valtio-omistaja ennen Solidiumia?
Heikentää huomattavasti. Taseen loppusummakin pienenee tämän tappion johdosta lähes 0,1 %. 5 miljoonan tappio ei vaikuta paskaakaan lainansaantiin tuon kokoisessa yrityksessä, vaikka olisi ainut myyntitapahtuma tilikaudella.

Sitten otetaan myös myyntivoitto spondasta pari päivää sitten 79 Me. Tästä vähennetään tappio 5Me, näiden kahden tapahtuman vaikutus + 74 Me. Logiikallasi lainaa saisi nyt sitten ihan niin paljon, kuin kehtaisi pyytää.

Tämä viimeinen kohta ei sitten liittynyt kuitenkaan mitenkään näihin kauppoihin. Jälkiviisaus on aina helppoa sijoitustoiminnassa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Pointti olikin se että kyllä se 5M turska on ihan todellista vaikka se onkin pisara meressä.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Pointti olikin se että kyllä se 5M turska on ihan todellista vaikka se onkin pisara meressä.

Oletko vahvasti sitä mieltä että Tikkurilan kurssi on nousussa ja Solidium myi väärään aikaan? Ja oletko sitä mieltä että valtion omistusyhtiön pitäisi vivuttaa itseään, varsinkin jos ne ei mielestäsi kuitenkaan osaa mitään?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Nordnetin aamukatsauksessa epäillään myös, että Solidium tähyää siivua nokiasta. Näiden tällä viikolla tulleiden myyntien johdosta rahaa on siis 273 M. Kassassa on käteistä 360 M ja heti nostettavissa 300 M luottolimittiä. Yhteensä siis reilu 900 M.

Tällä nyt käytettävissä olevalla rahalla saisi 3,5 % siivun Nokiasta. Katsauksessa myös spekuloidaan, että Solidium voisi myydä loput Spondat sekä Teliat, jolloin rahat riittäisivät 17 % ostoon Nokiasta. Tähän en kuitenkaan usko, mutta tämä ensimmäinen skenaario on täysin mahdollinen ja sitä olen epäillytkin. Tosin en tiennyt noita käteisen ja limiitin määriä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin no tuo uutinenhan koskee käyttäjien lähettämiä ideoita ja ehdotuksia. Se on taas oma maailmansa mitä Nokian ingenjöörit on tekevinään.

Lainaus Kauppalehdestä:
Käyttäjät voivat lähettää sivuille puhelinkonseptejaan, ja yksi niistä nousee yli muiden. "Nokia E10" -joka ei siis ole oikeasti Nokian konseptipuhelin - omaa suoraan sanottuna hitin aineksia: se ratkaisisi Apple-ongelmat kertaheitolla.

"E10" lienee teknisesti utopiaa, mutta tyylikäs se ainakin on.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tällä nyt käytettävissä olevalla rahalla saisi 3,5 % siivun Nokiasta. Katsauksessa myös spekuloidaan, että Solidium voisi myydä loput Spondat sekä Teliat, jolloin rahat riittäisivät 17 % ostoon Nokiasta. Tähän en kuitenkaan usko, mutta tämä ensimmäinen skenaario on täysin mahdollinen ja sitä olen epäillytkin. Tosin en tiennyt noita käteisen ja limiitin määriä.

Spondan myynti nyt lienee ihan perusteltavissa, Tellun kanssa on vähän niin ja näin. Tasaisen osinkotuoton kannalta Tellu on hyvä osake holdata, mutta Nokian arvonnousupotentiaali on moninkertainen Telluun nähden, mutta toisaalta jos ajatellaan että Solidiumilla ei ole tarkoitus tehdä "tiliä" vaan enemmänkin kasvattaa painoarvoa, niin tällä arvonnousulla ei sinänsä ole merkitystä. Ja toki nyt Nokiakin osinkoa makselee ihan kivasti ja näillä ostohinnoilla osinkotuotto% on hyvä myös tulevina vuosina jos Nokia edes pysyy nykytason tuloskunnossa.

Eli sinänsä Solidiumin kannalta Tellun tuloautomaatista vaihto Nokiaan ei välttämättä ole perusteltavissa.

"E10" on nyt taas niin peruskauppalehteä otsikointia myöten, eikä edes kummoinen uutinen.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Oletko vahvasti sitä mieltä että Tikkurilan kurssi on nousussa ja Solidium myi väärään aikaan? Ja oletko sitä mieltä että valtion omistusyhtiön pitäisi vivuttaa itseään, varsinkin jos ne ei mielestäsi kuitenkaan osaa mitään?

Myi väärään aikaan - kyllä. Jos Tikkurila oli myyntilistalla niin myynnit olisi voinut ajoittaa pidemmälle aikavälille, keskihintakin olisi varmaan ollut parempi.

Se että Solidium ei ole vakuuttanut toiminnallaan kertoo siitä että siellä on väärät kaverit vetämässä ja/tai ohjeistus toimintaan liian rajoittava.

Valtion sijoitusyhtiön pitää voida vivuttaa tarvittaessa, vivutus on perustyökalu jokaisessa sijoitusorganisaatiossa.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Myi väärään aikaan - kyllä. Jos Tikkurila oli myyntilistalla niin myynnit olisi voinut ajoittaa pidemmälle aikavälille, keskihintakin olisi varmaan ollut parempi.
Oletko laskeskellut, kuinka kauan olisi kestänyt myydä noin 7 miljoonaa osaketta markkinoilla, kun päivävaihto on muutama kymmenen tuhatta?

Pitäisikö nämä sopimuskaupat ajoittaa mielestäsi jotenkin vaikka vuoden aikavälille? Miten? Aina uudet neuvottelut, kun hinta vähän muuttuu. Voi luoja sitä resurssien tuhlausta. Kaiken lisäksi kyseessä on osake, jonka vola on minimaalinen.

Minun mielestäni mikään asia ei puolla sitä, että parempaa hintaa olisi saatu noin isosta läjästä.

Varjolle vielä, että Nokian osinko% tulee todennäköisesti olemaan huomattavasti Tellun vastaavaa parempi tulevina vuosina. Tämäkin puoltaisi valtion halua ostaa firmaa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Oletko laskeskellut, kuinka kauan olisi kestänyt myydä noin 7 miljoonaa osaketta markkinoilla, kun päivävaihto on muutama kymmenen tuhatta?

Ei kaikkea pidä myydä pörssissä avoimesti, osan potista voi myydä isompina potteina pörssin ulkopuolella.

Pitäisikö nämä sopimuskaupat ajoittaa mielestäsi jotenkin vaikka vuoden aikavälille? Miten? Aina uudet neuvottelut, kun hinta vähän muuttuu. Voi luoja sitä resurssien tuhlausta. Kaiken lisäksi kyseessä on osake, jonka vola on minimaalinen.

Et oikein ymmärrä isojen pottien myyntiä, siihen ei vaikuta muutaman sentin heilunta päivittäin pörssissä. Isot potit myydään usein esim. 3kk liukuvan keskiarvon hinnalla, ei millään päivän hinnalla.

Minun mielestäni mikään asia ei puolla sitä, että parempaa hintaa olisi saatu noin isosta läjästä.

Noh, tästä ollaan eri mieltä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ei kaikkea pidä myydä pörssissä avoimesti, osan potista voi myydä isompina potteina pörssin ulkopuolella.
Kiitos tästä valaisevasta tiedosta. Aina sitä oppii uutta.

Eikö muuten Tikkurilaa myyty pörssin kautta?

Et oikein ymmärrä isojen pottien myyntiä, siihen ei vaikuta muutaman sentin heilunta päivittäin pörssissä. Isot potit myydään usein esim. 3kk liukuvan keskiarvon hinnalla, ei millään päivän hinnalla.
Sinä nyt et ymmärrä tai halua ymmärtää. Tikkurilan kohdalla 3 kk liukuva keskiarvo tai mikään muukaan keskiarvo ei juuri muutu. Samalla hinnalla suunnilleen olisi mennyt, vaikka olisi tässä listautumisen jälkeen milloin tahansa myyty. Eikä mikään puolla kurssin yht'äkkistä nousemista.

Mutta en jaksa vääntää tästä asiasta enää, kun näytät tietäbän kaikesta kaiken. Mielipiteesi ovat myös sellaisia, että mitä tahansa Solidium on tehnyt, niin jotain väärää siitä väkisin keksitään.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kiitos tästä valaisevasta tiedosta. Aina sitä oppii uutta.

Eikö muuten Tikkurilaa myyty pörssin kautta?

Näköjään sinua pitää valaista kun perusteet eivät ole hallussa. Osakekaupat menevät pörssin kautta mutta kaikki kaupat eivät ole julkisten myynti- ja ostotarjousten perusteella vaan kaupoista voidaan sopia myös erikseen kahden kesken. Transaktio menee siis pörssin kautta ennalta sovittujen hintojen perusteella.

Sinä nyt et ymmärrä tai halua ymmärtää. Tikkurilan kohdalla 3 kk liukuva keskiarvo tai mikään muukaan keskiarvo ei juuri muutu. Samalla hinnalla suunnilleen olisi mennyt, vaikka olisi tässä listautumisen jälkeen milloin tahansa myyty. Eikä mikään puolla kurssin yht'äkkistä nousemista.

No tästä ollaan eri mieltä, jätetään se siihen.

Mutta en jaksa vääntää tästä asiasta enää, kun näytät tietäbän kaikesta kaiken. Mielipiteesi ovat myös sellaisia, että mitä tahansa Solidium on tehnyt, niin jotain väärää siitä väkisin keksitään.

Joo jätetään tähän. Minusta Solidiumin track record tähän asti ei anna mitään syytä antaa toiminnasta hyvää arvosanaa. Yllättävän kovasti puolustat täällä, onko oikea nimesi Kari Solidium?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Näköjään sinua pitää valaista kun perusteet eivät ole hallussa. Osakekaupat menevät pörssin kautta mutta kaikki kaupat eivät ole julkisten myynti- ja ostotarjousten perusteella vaan kaupoista voidaan sopia myös erikseen kahden kesken. Transaktio menee siis pörssin kautta ennalta sovittujen hintojen perusteella.
En sittenkään voi jättää tätä vielä tähän. Sinulla ei taida olla perusteet hallussa. Sanoit ensin, että voidaan myydä pörssin ulkopuolella. Ihmettelin vain, että miksi joku idiootti haluaisi maksaa varainsiirtoveroa, jos ei ole pakko. Osaat erittäin taitavasti kääntää omat harhaluulosi päälaelleen, kuten tässäkin on viime aikoina nähty.

No tästä ollaan eri mieltä, jätetään se siihen.
Selitä nyt sitten vielä kuten ala-astelaiselle, että millä perusteilla voidaan olettaa Tikkurilan tässä lyhyen ajan sisällä nousevan niin paljon, että myyntipäätös oli huono? Sitä et ole vielä perustellut vaan ilmoitat vaan toistuvasti olevasi eri mieltä.

Muihin asioihin en enää puutu. Perusteet eivät ole olleet alkuunkaan hallussa, mutta nyt olen erittäin paljon viisaampi. Näillä tiedoilla pääsen varmasti jo Solidiumiin töihin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
En sittenkään voi jättää tätä vielä tähän. Sinulla ei taida olla perusteet hallussa. Sanoit ensin, että voidaan myydä pörssin ulkopuolella. Ihmettelin vain, että miksi joku idiootti haluaisi maksaa varainsiirtoveroa, jos ei ole pakko. Osaat erittäin taitavasti kääntää omat harhaluulosi päälaelleen, kuten tässäkin on viime aikoina nähty.

Huoh. Pörssin ulkopuolella = normaalin kaupankäynnin ulkopuolella mutta pörssin kautta. Ymmärsit aivan varmasti mitä tarkoitin.

Ostaja ja myyjä sopivat hinnat & määrät, ilmoittavat tästä välittäjilleen jotka tekevät kaupan. Mikä tässä on niin vaikeata?

Selitä nyt sitten vielä kuten ala-astelaiselle, että millä perusteilla voidaan olettaa Tikkurilan tässä lyhyen ajan sisällä nousevan niin paljon, että myyntipäätös oli huono? Sitä et ole vielä perustellut vaan ilmoitat vaan toistuvasti olevasi eri mieltä.

Muihin asioihin en enää puutu. Perusteet eivät ole olleet alkuunkaan hallussa, mutta nyt olen erittäin paljon viisaampi. Näillä tiedoilla pääsen varmasti jo Solidiumiin töihin.

Solidiumissa voisi todellakin olla paikka sinulle. Kerro missä kohtaa olen väittänyt että Tikkurilan kurssi tulee nousevan? Tuo sinun ajatuksenjuoksu on jokseenkin hämärää.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kiinassa oli lokakuun lopussa 2010 38,64 miljoonaa 3g-liittymää. Vuosi sitten määrä oli n. 3-4 miljoonaa. Ennuste vuoden 2011 lopun 3g-liittymien määräksi Kiinassa on n. 150 miljoonaa, kertoo uustistoimisto Six. Tämä siteraa cellular News-lehteä, joka taas on saanut tietonsa Kiinan MIIT:ltä, joka on Kiinan teollisuus- ja ATK-alan "toimisto". Kiinassa on yhteensä 864 miljoonaa kännykkäliittymää ja maassa toimii maailman liittymä-määrältään suurin operaattori China Mobile, jonka asiakkailla on 575 miljoonaa liittymää.

Täytyy toivoa, että Nokian kilpailukyky säilyy hyvänä Kiinassa, koska ilmeisesti Kinnassa myydään n. 100 miljoonaa 3g-kännykkää v. 2011.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja kuin hyvin menneen vuoden kruunuksi Android ohitti Symbianin älypuhelinten yleisimpänän käyttiksenä.(TE)

edit: Otetaan vähän takaisin koska ilmeisesti jutussa on verrattu Androidin viimeistä kvartaalia Noksun edelliseen jotka eivät luonnollisesti ole suoraan verrattavissa johtuen joulumyynnistä ja Noksun äskettäisistä lanseerauksista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Ja kuin hyvin menneen vuoden kruunuksi Android ohitti Symbianin älypuhelinten yleisimpänän käyttiksenä.(TE)

edit: Otetaan vähän takaisin koska ilmeisesti jutussa on verrattu Androidin viimeistä kvartaalia Noksun edelliseen jotka eivät luonnollisesti ole suoraan verrattavissa johtuen joulumyynnistä ja Noksun äskettäisistä lanseerauksista.

Mutta hätäpä ei ole tämännäköinen, sillä Marko kertoo Kauppalehdessä että Meego tulee ja Meego tappaa (ei tosin kerro miten). Toivottavasti lupauksilla on katetta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mutta hätäpä ei ole tämännäköinen, sillä Marko kertoo Kauppalehdessä että Meego tulee ja Meego tappaa (ei tosin kerro miten). Toivottavasti lupauksilla on katetta.
Varsinkin tämä kohta kuulosti hyvältä:
Lisäksi hän antoi ymmärtää, että Meegon käyttäminen ei vaadi yhtä intensiivistä uppoutumista kuin nykyisten kosketusnäyttöpuhelinten käyttäminen.

Itseäni vaivaa suunnaton laiskuus opetella kunnolla teknisten vempaimien käyttöä, koska tuntuu siltä, että ne pitäisi sitten hanskata kunnolla ja uppoutua siihen kapulaan tai värkkiin, jotta saa kunnolla hyödyn irti. Siitä syystä jollain tapaa tuntuu turvalliselta omistaa melko simppeli puhelin. No, kohta pitäisi tulla Android-kiinalainen, pääsee tutustumaan sitä kautta älyluureihin. Jos Nokia onnistuu Meegonsa kanssa, pidän mielelläni kiinni nokialaisista.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tästä eivät nyt kaikki jatkoaikalaiset tykkää ollenkaan mutta Googlen johtoryhmän jäsen on vihjannut Guukkelin ja Nokkelin lyövän kimpsuja kasaan. (TiVi)
edit: Siis samaan kasaan tietty.

Tässä ei olisi Nokian kannalta vähäisintäkään järkeä. Symbianilla ja Meegolla he erottuvat massasta. Hyppy Android-leiriin tarkoittaisi kilpailua pelkällä raudalla kinuskien, korealaisten, S-E:n ja Motorolan kanssa. Siihen hintakilpailuun kun lähdetään, niin voittajia ei löydy kuin Kiinasta.
Ennustan, että Motorolan ja Sony Ericssonin kohtalo on jo sinetöity. Samsung ja Lg voivat komponettivalmistajina pystyä vastaamaan vähän paremmin, mutta voipi olla heidänkin katteensa aika pitkälti syödyt kilpailussa ZTE:n, Huawein, ja epäilemättä jatkossa vielä monen muunkin samaa geneeristä Android-huttua valmistavan kinuskifirman kanssa.

Ainoa järkiperuste miksi Nokia voisi tehdä Android -puhelimen olisi siinä, että siihen tulisi myös qt ja palvelut pysyisivät Nokian näpeissä. Vaikea nähdä toisaalta mitä google tuosta kostuisi.

Ja kuin hyvin menneen vuoden kruunuksi Android ohitti Symbianin älypuhelinten yleisimpänän käyttiksenä.(TE)

Ja tämähän nyt ei oikeastaan kerro mistään muusta kuin siitä, että Symbian -puhelimia ei tee enää käytännössä muut kuin Nokia, kun aiemmin noita valmistajia oli paljon enemmän. Nokian markkinaosuus älypuhelimissa taitaa olla tällä hetkellä aika lailla 1:1 Symbianin markkinaosuus.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itseäni vaivaa suunnaton laiskuus opetella kunnolla teknisten vempaimien käyttöä, koska tuntuu siltä, että ne pitäisi sitten hanskata kunnolla ja uppoutua siihen kapulaan tai värkkiin, jotta saa kunnolla hyödyn irti. Siitä syystä jollain tapaa tuntuu turvalliselta omistaa melko simppeli puhelin.
Oletko tutustunut Applen tuotteisiin? www.apple.fi osoitteesta kannattaa aloittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös