- Don Rosan Pako Kielletystä laaksosta (Loistavaa!)
- Suklaata pari lootaa
- Villasukat
- Kahvakuula
- 50 euron seteli
- Miesten vuoro-dvd, ostin itselleni ja pistin pakettiin.
Arvoimme aikuisporukalla henkiöt, joille ostimme lahjat, ja tämä ratkaisu toimi oikein hyvin. Pakettivyöry helpotti selkeästi, ja rahaakin säästyi, kun jokainen piti sopimuksesta kiinni. No, ostin toki vaimolle lahjan erikseen, mutta muut aikuiset sai jättää nyt kokonaan muistamatta. Lisäksi appiukko on muistanut joka joulu lapsiaan ja minua viisikymppisellä, siitä tuo raha. Ei haittaa, vaikka onkin ehkä mielikuvitukseton ratkaisu. Aiemmin hän hommasi lisäksi jokaiselle jonkin pienen tavaralahjan, mutta luopui nyt siitä sopimuksemme vuoksi.
Lasten ilo on hienoa seurattavaa jouluisin, mutta täytyy silti sanoa, että esim. oma kaksivuotias poikamme oli aivan sekaisin leluistaan, vaikka olimme niitä pyrkineet tietoisesti rajaamaan, emmekä itse ostaneet hänelle kuin yhden ison muoviauton. Pari vuotta sitten tajusin tyttäreni kohdalla, että kymmenkunta pakettia menee aivan ylitse ja osa leluista jää heti paitsioon. Viime vuonna leluvyöry oli jo kohtuullinen, ja tänä vuonna tulva oli suitsittu sikäli hyvin, että hän sai meiltä vain yhden isohkon lahjan, ja siihen sitten täydennyksiä serkuiltaan ja tädeiltään. Tyttö oli onnellinen, eikä tavaravyöry tuntunut läheskään yhtä älyttömältä kuin aikaisemmin. Lisäksi tasoittelimme mielialoja jo aamulla antamalla muksuille toisten isovanhempien lähettämät paketit. Ei tuntunut päiväkään niin pitkältä. En halua totuttaa lapsiani siihen, että he saavat tolkuttomia määriä materiaa joka joulu, vaikka kuinka olisivat lapsia. Olen itse viettänyt aika niukan nuoruuden, ja toivon toki, että voin hommata jotakin mieluista ja laadukasta lapsilleni, mutta en halua täyttää omia saavuttamattomia unelmiani heillä materian muodossa.