Mainos

Niko Hovinen – Pappi byyrissä

  • 105 456
  • 713

Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
En sanoisi veskariongelmaa, sillä meillä on kuitenkin kaksi hyvää maalivahtia+Vinni ja Elias nuorina lupauksina. Enemmänkin sanoisin nyt vaan Hovisen olevan pienen huilin tarpeessa, sillä pappi on pelannut aika paljon siihen nähden, että mies teki vasta sen paluun täysiaikaiseksi liigavahdiksi.

Ensi pelissä olisi Taposen vuoro pelata, niin pappi saisi tarvitsemaansa lepoaikaa ja varmasti hänen vireensä siinä myös samalla paranisi.
Jep, 2 hyvää mut ei yhtäkään liigatasolle tosi hyvää/ huippua. Kummankaan tän hetkiset otteet ei tuu riittämään keväällä.
Hölmöä peluuttaa pappia jos kuorma on liian iso, niinkun täällä sanotaan.
Kevääseen on toki aikaa mutta epäilen vahvasti, että tää duo tulee riittämään.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Montakohan sivua Taposen ketjussa olisi lisää eilisen pelin jälkeen, jos olisi ollut eilen maalissa samanlaisella torjuntaprosentilla ja viidellä päästetyllä maalilla? Ja ei, itse en ole Papista yhtään huolissani, vaikka nyt onkin pari vaikeampaa peliä alla.

Toisaalta aika vähän, jos olisi vaikka viime keväänä vetänyt Hovisen tasolla. Silloin olisimme kärsivällisempia hänenkin suhteensa. Taposelta vielä puuttuu se meriitti, että pystyy tosipaikassa kantamaan joukkuetta. Ei tässä ainakaan itsellä ole ajojahtia yhdenkään IFK-pelaajan kohdalla. Kaikille toivon onnistumisia. Rask on esim. yksi pelaaja, joka vetänyt jopa aika surkeasti nyt syksyn, mutta edellisten keväiden perusteella olen tottunut siihen, että Rask on parhaimmillaan kevään lähestyessä.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep, 2 hyvää mut ei yhtäkään liigatasolle tosi hyvää/ huippua. Kummankaan tän hetkiset otteet ei tuu riittämään keväällä.
Hölmöä peluuttaa pappia jos kuorma on liian iso, niinkun täällä sanotaan.
Kevääseen on toki aikaa mutta epäilen vahvasti, että tää duo tulee riittämään.

Kyllä mä uskon, että tällä veskarikaksikolla tämä jengi pystyy pelaamaan parhaimmillaan jopa siitä mestaruudesta, jos vaan muu joukkue pysyisi kunnossa, sillä ne avainpelaajien loukkaantumiset ja jatkuvat poissaolot ovat mielestäni se suurempi riesa, kun veskaripeli. Nyt kun jo tähän mennessä sivussa on ollut mm. Melart, Sund ja Marleau, niin varsinkaan heidän menetyksiä tämä joukkue ei valitettavasti tule siellä play offseissa kestämään. Sitten todella rukoilla täytyy, että se meidän ykkösketju pysyisi todellakin kunnossa kauden loppuun saakka, ettei varsinkaan mitään vakavampia loukkaantumisia vaan kellekkään sattuisi.

Mutta tosiaan Hoviselle olisi hyvä antaa nyt sitä lepoaikaa ihan runsaasti, sillä uskoisin että se JYP pystytään kyllä voittamaan vaikka Eliaksen avulla. KalPaa vastaan voisi pelata Taponen, niin saisi pappi toivottua lepoaikaa.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Montakohan sivua Taposen ketjussa olisi lisää eilisen pelin jälkeen, jos olisi ollut eilen maalissa samanlaisella torjuntaprosentilla ja viidellä päästetyllä maalilla?
Ei tarvinnut (ikävä kyllä) odotella kuin yhden pelin verran.

Hovisen ketjussa Pelicans-pelin jälkeen kourallinen viestejä, Taposen eilisen pelin jälkeen niin Taposen oma ketju, kuin Maalivahdit- ja Jan Lundell-ketjut täynnä viestejä. Vaikka Taponen kuitenkin pystyi huonon toisen erän jälkeen kasaamaan itsensä ja ottamaan ottelusta voiton yli 10% paremmalla torjuntaprosentilla kuin mitä Hovinen Pelicans-tappiossa.

Näin nämä asiat koetaan ja jokaisella totta kai oikeus omaan näkemykseensä.
 
Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal

Miksi historialla ei saisi olla merkitystä tämän suhteen. Taposen kompurointia on jouduttu sietämään kohta jo 1,5 kautta, kun Hovisella kyse on vasta muutamasta heikommasta pelistä. Taposella näitä huonoja pelejä on täsäs parin kauden aikana tullut niin järkyttävä määrä, että vähemmästäkin faneja alkaa ärsyttämään eikä se ole ihme.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei tarvinnut (ikävä kyllä) odotella kuin yhden pelin verran.

Hovisen ketjussa Pelicans-pelin jälkeen kourallinen viestejä, Taposen eilisen pelin jälkeen niin Taposen oma ketju, kuin Maalivahdit- ja Jan Lundell-ketjut täynnä viestejä. Vaikka Taponen kuitenkin pystyi huonon toisen erän jälkeen kasaamaan itsensä ja ottamaan ottelusta voiton yli 10% paremmalla torjuntaprosentilla kuin mitä Hovinen Pelicans-tappiossa.

Näin nämä asiat koetaan ja jokaisella totta kai oikeus omaan näkemykseensä.
Eikä noista maaleista voi millään kaikista Taposta syyttää.
Suurin osa kauheita maskeja, kun äijät antoi vihulaisen seistä siinä edessä.
Jos Suomi olisi käyttäytynyt samalla tavalla sodassa, maatamme ei enää olisi.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tarvinnut (ikävä kyllä) odotella kuin yhden pelin verran.

Hovisen ketjussa Pelicans-pelin jälkeen kourallinen viestejä, Taposen eilisen pelin jälkeen niin Taposen oma ketju, kuin Maalivahdit- ja Jan Lundell-ketjut täynnä viestejä. Vaikka Taponen kuitenkin pystyi huonon toisen erän jälkeen kasaamaan itsensä ja ottamaan ottelusta voiton yli 10% paremmalla torjuntaprosentilla kuin mitä Hovinen Pelicans-tappiossa.

Näin nämä asiat koetaan ja jokaisella totta kai oikeus omaan näkemykseensä.

Hovinenhan oli aivan paska Pelicans-pelissä. Taponen myös sysipaska Jyp-pelissä.

Hovisella kuitenkin koko kausi edelleen kelpo tilastoin ja torjunut selvästi odottamaa enemmän. Taposellehan taas menee odottamaa enemmän maaleja.

Jos toinen on kaikilla mittareilla top3 ja toinen nippa nappa 20 veskarin sakissa, niin ehkä se näkyy siinä, että yksittäisen pelin pystyy helpommin hyväksymään.

Hovinenhan pelasi paskan pelin myös viime kaudella kaikkein tärkeimmällä hetkellä seiskapelissä. Mutta toisaalta klesa ukko, jonka ei pitäisi joutua pelaamaan niin suurella kuormalla. Mutta kun ei tässä organisaatiossa ole toista kaveria, joka olisi edes liigan keskitason maalivahti.
 
jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Onkohan Hovinen tauolla harjoitellut salibandyveskarina olemista :)
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Joko nyt Hovinen on ihan paska vaikka sitä täällä on ylistetty viime pleijareista asti? haha
Vähän tekisi mieli kysyä, että mitä sä sekoilet, mutta jätetään kysymättä.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin hyvästä voi tulla huono ja tietysti myös huonosta hyvä.

Tässä vaiheessa ja tilanteessa viime kauden suoritukset tai niiden muistelu eivät juuri auta taikka lämmitä.
 
Skib71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sisällöltään köykäinen viesti on huomioitu rikepisteellä.
Vähän tekisi mieli kysyä, että mitä sä sekoilet, mutta jätetään kysymättä.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin hyvästä voi tulla huono ja tietysti myös huonosta hyvä.

Tässä vaiheessa ja tilanteessa viime kauden suoritukset tai niiden muistelu eivät juuri auta taikka lämmitä.
Huutonaurua.
 
Greffin

Jäsen
Joko nyt Hovinen on ihan paska vaikka sitä täällä on ylistetty viime pleijareista asti? haha

No kyllähän Hovisen puutteet silti tiedetään. Oli luvattoman heikko viime kevään seiskapelissä. Liikkuminen sivuttain ei ymmärettävästi hääviä.

Nyt on pelannut pari huonoa peliä, ei siitä pääse mihinkään. Pystyy kuitenkin kakkosena pelaamaan jopa loistavasti välillä. Silti IFK:lla ei ole ykkösveskaria ollenkaan ja tuo ei ole Hovisen vika.

Hovinen ei ole aivan paska, mutta hänen varaansa ei voi laskea paljoa. Pystyy paikkomaan ja pelaamaan hyvin pienellä kuormalla. Tosin nyt ihan viime peleissä ei ole kulkenut, vaikka kuormitus pieni. Aivan kuin olisi jotain pientä häikkää päällä.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Koosteiden perusteella jotain vammaa taitaa olla, varoo paljon. Liike olematonta ja fokus myös hukassa, siksi menee noita suoria helppoja.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Koosteiden perusteella jotain vammaa taitaa olla, varoo paljon. Liike olematonta ja fokus myös hukassa, siksi menee noita suoria helppoja.

Kyllä, mies kuntoon ja Taponen/Elias kaksikolla seuraava kk. Jos ei Hovinen tervehdy ja saa itseään hyvään kuntoon enää, niin sitten veskari(kin) jostain hommattava.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on pelannut pari huonoa peliä, ei siitä pääse mihinkään. Pystyy kuitenkin kakkosena pelaamaan jopa loistavasti välillä. Silti IFK:lla ei ole ykkösveskaria ollenkaan ja tuo ei ole Hovisen vika.

Itse asiassa neljä matsia peräkkäin mennyt heikosti. Jos on jotain terveyshuolia niin mies kuntoon ja sitten vasta kehiin. Tällä hetkellä ei ole mitään käyttöä Hoviselle ja Taposen voi laittaa mukaan katsomoon ihmettelemään tekemisiään. Elias ja Vinni kylmästi vain maalille. Huonommin ei kai enää voi sillä sektorilla mennä?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Toinen maali meni helposti mutta muuten kelpo peli. Hyvä Pappi!
Eikö Rauhala ohjannut Sustr’n lämärin sisään ? Itsellä toki jäi hiukan näkemättä tämä maali, kun poika alkoi olla ihan finaalissa ja hänen paapomisen meni oma keskittyminen.

Wanha tuttu Pappi palannut tällä viikolla putkien väliin, mikä on upea juttu.
 
Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Eikö Rauhala ohjannut Sustr’n lämärin sisään ? Itsellä toki jäi hiukan näkemättä tämä maali, kun poika alkoi olla ihan finaalissa ja hänen paapomisen meni oma keskittyminen.

Wanha tuttu Pappi palannut tällä viikolla putkien väliin, mikä on upea juttu.
Ohjasi, hyvin läheltä maalia vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös