Nightwish

  • 825 609
  • 3 714

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Helvetin hyvän setin vetivät Joensuu Areenalla! Ensimmäistä kertaa näin kyseisen bändin livenä, eikä todellakaan jättänyt kylmäksi. Aiemmin suhtauduin hieman nihkeästi Anetteen, mutta nyt on pakko myöntää, että olin väärässä. Hyvin hoiti hommansa, ja lavakarismaakin tuntuu löytyvän. Pyroissakaan ei oltu säästelty, joten suorastaan spektaakkelimainen show oli tarjolla 7000-päiselle joensuulaisyleisölle. Eivätkä Marco Hietalan osuudet kyllä tulleet playbackina, siitä olen melkoisen varma.

Indicasta on pakko mainita sen verran, että ei kyllä iskenyt lainkaan. Jotenkin erikoinen valinta lämppäriksi... Mutta väliäkö sillä, pääesiintyjää tässä oltiin katsomassa :)

Kuvia keikalta: http://www.ilosaarirock.fi/nightwish/kuvia/
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Helvetin hyvän setin vetivät Joensuu Areenalla! Ensimmäistä kertaa näin kyseisen bändin livenä, eikä todellakaan jättänyt kylmäksi.

Sama kokemus itsellä. Keikka ylitti huomattavasti odotusarvot ja oli todella hyvä! Marcon lauluosuudet olivat myös hienoa kuunneltavaa. Paljon tuli biisejä uudelta levyltä ja olikohan viisi vanhempaa kappaletta? Ihan hyvä näin, sillä uudet biisit ovat hyviä sekä Anettelle sopivampia.

40 euroa tuntui maksaessa kovalta hinnalta, mutta kyllä tuo oli sen arvoinen. Hieno ilta. Indica nyt ei toiminut, mutta kukaan ei varmaan sitä odottanutkaan.
 

Käräppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Calgary Flames
Itse olin katsomassa Nightwishiä livenä sunnuntaina Levin hullu poro areenalla ja aivan mahtava keikka oli sielläkin. Ei tuntunu pahalta 35euroa maksaa lipusta todellakaan. Vanhatkin biisit kuulostivat jopa paremmilta nyt kuin Tarjan laulamina ja vanhemmat biisit olivatkin mielestäni keikan parhaat.

Indicakin tuli kuunneltua hampaat irvessä. Lisäksi tuota keikkaa olivat katsomassa mm. Timo Kotipelto ja Heikki Kovalainen.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kiitti vaan ..tusti! Nyt viimeistään hajoo pää, kun odottaa sunnuntaista keikkaa. Ei vaan pysty tekemään enään mitään järkevää. Viimeksi Caribialla keikka oli ihan saatanan kova. On muuten melkeen parhaimpia keikkamestoja, missä olen käynyt ja varmaan myös kuumin mikäli liekkejä on tiedossa.

Tiktak tiktak..............
 

Pateettinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Paskan lati! Hietalan vetoja on tullut livenä kuultua viimesen 15-vuoden aikana jokunen ja Marco ei nauhoja tartte. Mies on vaan on yksinkertaisesti Suomen kovin ja myös maailman kovimpia laulajia alallaan piste

Nojoo, en olisi kovinkaan yllättynyt, että jotain laulustemmoja olisi tuplattu playbackillä. Noissa studioversiossa on kuitenkin monesti Anetten laulu 2- ja 3-äänisenä, joten hyvähän niitä on livenäkin soittaa taustalla, kun (/ellei) bändillä ole taustalaulajia. En näe tuossa mitään ihmeellistä, enkä myöskään mitään järkeä, että moista pitäisi dissata.
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pistetääs nyt tänne vaikka sitten tiedoksi, että allekirjoittaneella on pari katsomolippua huomiselle Tampereen keikalle. Näyttää siltä, etten pääse paikalle, joten voin myydä liput, luonnollisesti maksimissaan omakustannehintaan. Yhteyttä voi ottaa pikaisesti yv:llä.
 

MetalMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nederland, Amsterdam, Sudden Death (RIP)
Jyväskylässä on tällä hetkellä jonkinlainen tilanne päällä. 3 biisin jälkeen bändi hävisi lavalta ja koko sali on tyhjennettiin pihalle. Paikka on täynnä savua. Kuulostaapa hienolta...

edit

Paikan katto on kuulemma palaa. Eli keikka loppui lyhyeen.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tilanne ei ollut noin dramaattinen sentään. Yleisö ohjattiin ulos, hallissa oli savun haju, mutta mitään lieskoja ei ollut missään. Myöhemmin keikka pääsi jatkumaan. Ennen kaikkea, yleisö ei mennyt paniikkiin missään vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:

Veijari

Jäsen
Uutisissa joku palomestari jutteli, että lieskat olivat iskeneet rakennuksen räystäällä ja ilmoituksen oli tehnyt hallin ohi kävelevä henkilö, joten jos tuli olisi päässyt leviämään kattorakenteissa eikä sitä olisi huomattu hallissa, olisi voinut syntyä suurikin katastrofi.

Eniweis, sunnuntain keikkaa odotan kuin kuuta nousevaa. Vertailupohjana on Hartwallin Tarjan viimeinen esiintyminen, joten rima on korkealla.
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Eilen tuli tuo Jyväskylän keikka katsastettua ja olipahan show. Enkä ensisijaisesti tarkoita tuota tulipaloshowta vaikka se loikin vielä oman lisämaun koko tapahtumaan. Edellisen kerran näin kyseisen bändin tuossa Turusen viimeisessä konsertissa ja jos se veto oli kova niin ei tämä ainenkaan yhtään huonompi ollut. Bändi todella hyvässä vedossa ja show aivan mahtava. En olisi uskonut moista määrää pommeja, liekkejä sun muita erikoistehosteita näkeväni. Myös valoshow oli todella hieno, yksi parhaita mitä olen nähnyt.

Mutta parasta oli nähdä Aneten suoritus joka kyllä pyyhki Turusella lattiaa mennen tullen. Äänestä voi olla montaa mieltä, mutta esiintymispuoli oli kerrassaan hyvällä mallilla. Liikehdintä, eleet ja poseeraukset Marcon kanssa toimivat minusta todella hyvin. Kaikkiaan tuo eloisuus ja iloinen esitys teki minuun vaikutuksen. Muutenkin koko bändi näytti olevan yhtä hymyä lavalla. Onneksi löytyy vielä lippu Hesan keikalle.
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Edit. Poitetaan turhaksi tullut kysymys ja vastaankin itse itselleni:

NIGHTWISH 15.12. AIKATAULUT

Nightwish -konsertin 15.12. aikataulut ovat varmistuneet:

18.30 ovet auki (ovella turvatarkastus)
20.00 Indica
21.00 (noin) Nightswish
23.00 (noin) konsertti ohi

Konsertti on loppuunmyyty, ei lippuja ovella.
 
Viimeksi muokattu:

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eniweis, sunnuntain keikkaa odotan kuin kuuta nousevaa.

Sama. Aikaa on vierähtänyt siitä, kun Nightwishin näin 994-hallissa edellisen kerran, tuolloin tuli ensimmäinen käsi täyteen Nightwishiä Turusella. Nyt on toinen käsi alkamassa uudella kokoonpanolla, odotukset ovat kovat.

Täällä olleet kommentit eivät ainakaan vähennä odotuksen tuskaaaargh!
 

Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Tuo Tampereen keikka oli varsin mahtava show! Bändi oli loistoiskussa ja valot ja raketit näyttivät upeilta! Yleisön tekemät aallotkin oli aivan mahtavaa, mutta muuten kyllä Hakametsä oli aivan unessa lavan läheisyydessä ollutta joukkoa lukuunottamatta. On ymmärrettävää ettei jäähallikeikoilla voi olla samanlaista tunnelmaa kuin klubeilla, mutta onko niin vaikea siellä katsomossakin vähän taputtaa jos ei muuhun kykene?

No mutta kaikenkaikkiaan olipahan täydellinen ilta. Kalliiksi tuli reissu Tampereelle, mutta se oli sen arvoista.

Ai niin joo, Indicaa en kestänyt kuin muutaman biisin ajan. Bändin laulajan ääni on jotain vieläkin järkyttävämpää kuin Maija Vilkkumaan...
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällä olleet kommentit eivät ainakaan vähennä odotuksen tuskaaaargh!

Odotuksen tuskan purkautumisesta en ole ihan varma, mutta olipahan taas spektaakkeli! Poppoon Turun keikasta jäi käteen ja mieleen monenlaista, sekä hyvää että huonoa. Jos huonoja juttuja katsotaan ensin, niin Anetten laulu tarvitsi alleen lämmitystä ennen kuin homma täysillä lähti toimimaan. Dark chest of wonders ei ollut kovinkaan kummoinen, vaikka vanhat kappaleet taittuivat muutoin varsin sujuvasti.

En tiedä, oliko vika allekirjoittaneessa vai missä, mutta homma ei alussa räjähtänyt liekkeihin loistavasta aloituksesta huolimatta. Totesin myös vanhan Nightwishin toimivan ainakin tässä vaiheessa paremmin livekeikalla kuin uuden, Dark Passion Play'n kappaleet eivät saaneet hyppimään Sacrament of Wildernessin tapaan.

Indica ei myöskään lämppärinä herättänyt juuri mitään fiiliksiä, mutta ei ko. bändi ole koskaan kolahtanutkaan. Kitaristi tosin hakee söpöydessä vertaansa, uskomattoman nätti tytöntyllerö.

Se siitä. Joka asiassa on huonot puolensa, mutta on se Nightwish aivan vitun kova livebändi. Muutoksena aiempaan lavalla on nyt yleisön tasalla oleva, keskenään vilpittömästi hauskaa pitävä tiimi, jonka yhteistyö hakee vertaistaan. Jokaisella on omat shown'sa, mutta koko porukka täydentää toisiaan ja saa aikaan upean näytelmän.

Anette...siis raaka-Arska, anteeksi, kietoi yleisön pikkusormensa ympäri flirttailullaan, Tuomas loi maailmaa näyttämällä, mitä tunteella soittaminen on. Marco otti homman tavan takaa haltuunsa upealla mylvinnällään, Jukka tykitti tasaisen upeasti ja Emppu luonnollisesti kujeili kitaran kanssa, kuten aina. Ja kuten totesin, porukalla oli selvästi kivaa keskenään. Energiaa, vittu jes!

Yleisö oli kirjavaa porukkaa ikähaitarin ja Nightwish-kokemuksen vaihdellessa rajusti. Parhaiten vanhat Nightwish-fanit huomasi Sacrament of Wildernessin alkaessa...allekirjoittaneen kolmen hengen poppoo hyppäsi puoli metriä ilmaan ison osan yleisöstä kummastellessa menoa.

En ole varma, onko The Poet and the Pendulumin kaltaisen eepoksen soittaminen livenä hyvä juttu, mutta upea se oli. Vaarana vain on fiiliksen tasaantumisessa ja jopa hetkellisessä kuolemisessa, mutta näin ei ainakaan itseni kohdalla päässyt käymään.

Kiitos, Nightwish. Kiitos aivan helvetin hienosta keikasta.
 

Veijari

Jäsen
\m/

Olipahan kova keikka, perskule! Kylmäväreet juoksivat pitkin selkää monesti keikan aikana. Suoranaista ihmetystä herättä keikkayleisön ikäjakauma, se todella oli 5v-80v.

Sparrow:n kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Yhden biisin aikana huomasin, ettei Anetten ääni oikein tahtonut riittää, muuten koko poppoo vetikin sitten ihan mielettömän setin. Anette todella osaa ottaa yleisönsä ja tuntui siltä, että Tarjan diivailun jälkeen, nyt tämä bändi on nimenomaan Bändi isolla B:llä ja yhtenäinen sellainen. Ei kalpene Anette tipan vertaa vertailussa Tarjaan, päinvastoin.
 
Viimeksi muokattu:

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Olipahan kova keikka, perskule! Kylmäväreet juoksivat pitkin selkää monesti keikan aikana. Suoranaista ihmetystä herättä keikkayleisön ikäjakauma, se todella oli 5v-80v.

Tuli myös käytyä Suomen Turussa katsomassa kyseinen keikka ja ei jättänyt kylmäksi. Jaksoin olla pari biisiä kriittinen Anetelle, mutta sulin hänen hymyynsä kyllä nopeasti. Anette siis Raaka-Arska on kyllä niin symppis, ettei häntä voi kun rakastaa. Marco taas on sellainen hevilaulaja ettei häntä voi kun arvostaa. Myös uuden levyn biisiit toimivat livenä aivan mahtavasti.

Bändi oli tosiaan vapautunut ja ehkä jopa helpottunut siitä mahtavasta vastaanotosta mitä se Turussakin sai. Tip tap tip tap!

Master Passion Greedin kun kuulisi joskus livenä..
 

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Ehkä sitä joskus myöhemmin tajuaa, että kuinka merkittävän bändin on nähnyt livenä niin läheltä. Kerta kaikkiaan oli hieno keikka.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
archieG hypistelee juuri saatua lippua Prahan keikalle 20.2.2008 T-Mobile Arenalle. Ainakin edellä kerrottuja arvioita lukiessa, voi sanoa että mielenkiinnolla odottelen.

Lippujen hinnoista Suomessa oli täällä jotain nurinaa. Onko se vaikea ymmärtää, että maailmanluokanyhtye ottaa oman hintansa? Prahan konserttiin hinta on n. 30 € (795kc) ja halli vetää toistakymmentätuhatta katsojaa. Vertailun vuoksi vaikkapa Smashing Pumpkins (30.1.) ja The Cure (21.2.) ottavat saman hinnan samassa hallissa. Him (12.3.) soittaa samalla rahalla klubikeikan Lucernan isossa salissa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen jäähallin keikka kyllä viimeistään todisti, että turha haikailla Turusen perään. Hyvin taipui vanhatkin biisit. Itse asiassa ainoa kohta, missä Anetella ei oikein ääni riittänyt, oli Poet & The Pendulumin keskivaiheilla oleva kohta, jonka levyllä laulaa joku poikasopraano. Parempi tosin, että yritti itse, kun tuosta biisistä muuten tuli ihan liikaa nauhalta. Siinä onkin mielestäni Nightwishin suurin miinus, liikaa taustanauhoja. Ei jokaisen levyllä olevan äänen tarvitse toistua livetilanteessa. Nordiksen akustiikka on kyllä aika toivoton, mutta ei sekään pahemmin fiiliksiä laskenut.

Jotenkin koomista lukea tuolta Nightwishin foorumista, kuinka jotkut ovat jonottaneet tuntikausia ja päässeet melkein ensimmäiseen riviin. Itse tulin paikalle n. 10 minuuttia ennen kuin Indica aloitti ja pääsin jonnekin ehkä 10 metrin päähän lavasta. Sen verran väljästi porukka oli siinä vaiheessa, että olisi varmaan päässyt ilman suurempia vaikeuksia lähemmäskin. No, kai ne muutama puuttuva metri ovat sitten joillekin tuntien jonottamisen arvoisia.

Indica kyllä ruletti myös, vaikka en vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä, että kitaranvarressa oli MIES. Pääasia, kuitenkin että Heini ja Jonsu olivat kehissä. Ihkua. Kohtuu vaisun vastaanoton Indica kyllä sai ja jonkin verran rockpoliisejakin oli "yllättäen" paikalla. No, Indica oli kuitenkin illan bändeistä se, joka käytti vähemmän - jos ollenkaan - taustanauhoja.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Indica kyllä ruletti myös, vaikka en vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä, että kitaranvarressa oli MIES. Pääasia, kuitenkin että Heini ja Jonsu olivat kehissä. Ihkua. Kohtuu vaisun vastaanoton Indica kyllä sai ja jonkin verran rockpoliisejakin oli "yllättäen" paikalla. No, Indica oli kuitenkin illan bändeistä se, joka käytti vähemmän - jos ollenkaan - taustanauhoja.
Hienoa kuulla! Mielestäni Indica saa kyllä ihan liikaa kakkaa niskaan monilta ihmisiltä. Itsekin siihen syyllistyin, ennen kuin oikeasti aloin kuuntelemaan bändiä ja muutakin kuin ne hittibiisit. Osaavia neitoja kaikki, sitä ei voi kiistää. Vielä muutenkin sen verran nuoria, että kehittyä voi ja paljonkin jos inspiraatiota ja motivaatiota vaan on.

Olisin mielelläni ollut paikan päällä ihan molempien bändien takia, mutta Indicaa onneksi pääsee kuulemaan tämän kuun lopulla On the Rocksissa, joten sinne vie tie ainakin minulla.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin koomista lukea tuolta Nightwishin foorumista, kuinka jotkut ovat jonottaneet tuntikausia ja päässeet melkein ensimmäiseen riviin.
Tuo jonottaminen ja eturiviin pääseminen on ehkä enemmän kilpailua sitä kuka on enemmän oikea fani .... Jonkinlainen muoti-ilmiö taitaa kakikenlisäksi olla.

Mutta minäkin ilmoittaudun Anette faniksi eilisen perusteella. Täytyy sanoa että aika omituinen mies saa olla jos ei ihastu tuohon karismaan. Ja se kaksimielinen vitsi kruunasi kaiken. IHQ!

Olisipa mukava saada jostain kuuluvile hyvätasoisia konserttitaltiointeja noista Anetten esittämistä vanhoista NW kappaleista. Virallinen DVD tulee varmaan vasta 2009...
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Itse asiassa ainoa kohta, missä Anetella ei oikein ääni riittänyt, oli Poet & The Pendulumin keskivaiheilla oleva kohta, jonka levyllä laulaa joku poikasopraano. Parempi tosin, että yritti itse, kun tuosta biisistä muuten tuli ihan liikaa nauhalta.
Öö, mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa? Itse olin kentällä enkä huomannut Poetissa mitään muuta "negatiivista", kuin Mother & Father osion alun lievä off-note kohdan, jonka rouva kyllä korjasi sitten nopiasti. Enkä ymmärrä minkä takia Anette edes yrittäisi suorittaa poikasopraanon osan tuossa kappaleessa. Hieno kappale muuten tuo kyseinen värssy, varsinkin lyriikat kolahtaa. Muita stygejä jotka iskivät erityisesti olivat 7DTTW, Sahara & Sacrament of wilderness. Enskesänä sitten taas festareille katsastamaan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös