Nightwish

  • 821 367
  • 3 706

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Varsin kova settilista, paljon biisejä niiltä parhailta levyiltä. Olisivat vielä jättäneet loputkin biisit pois parilta uusimmalta levyltä ja keskittyneet puhtaasti vanhoihin.

Pitäisiköhän kohta itsekin ängetä jollekin NW-keikalle? Ihan vain Elvenpathin ja The Carpenterin takia alkaisi kutkuttamaan. Hyvä toki, että The Carpenterissa Holopainen ei enää hoida vokaaleja. Biisiähän ei ole soitettu 20 vuoteen livenä, joten se on aika harvinaista herkkua nykysetissä. 10th Man Downissa pitäisi olla vokaaleissa aina mukana myös Tapio Wilska, ilman Wilskan murahteluja jotain jäisi puuttumaan. Tuskin oli kuitenkaan nyt mukana?
Vähän olisin kaipailut enemmän Oceanbornilta biisejä, mutta muuten tuo on kyllä erittäin maukkaan näköinen settilista. Ja onhan kyseessä kuitenkin Decades -juhlakiertue joten pitää siellä olla mukana biisejä ihan kaikilta levyiltä, tosin ekalla keikalla ei näköjään ollut Dark Passion Playlta mitään mutta eiköhän tuokin tässä korjaannu.

Mutta ei muuta kuin vaikka Lahteen katsomaan ensi kesänä, itse olen sinne menossa :)

10th man down. Devil & the deep dark ocean... ghost love score. Huikea lista...
Ghost Love Score on itse asiassa ollut vakiokamaa tässä Floorin aikana, viisi keikkaa Floorin vetämänä olen nähnyt ja ainoastaan yhdellä on jäänyt tuo biisi soittamatta. Mutulla varmaan joku 95/100 keikkaa pitää sisällään tuon biisin. Vetivät itse asiassa joitain kertoja jopa Anetten aikana tuota, mutta JOSTAIN SYYSTÄ jäi sitten pois hänen aikanaan...

Slaying the Dreamer, peukku ja tuoppi ja mitä näitä on.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nightwish aloitti uuden kiertueensa eilen ja settilista on aika cool... Eli mukana mukava nippu biisejä, joita ei ole soitettu sittemmin sen jälkeen kun Tarja sai kenkää. Tällaisena vanhan ajan fanina, nuo biisit maistuvat kuulla paikan päällä Tallinnasssa livenä. Kunhan noista ei ole tehty aivan tämän modernin ajan Nightwishin tyylisiä pöhöttyneitä sovituksia, vaan olisivat lähempänä niiden alkuperäisiä Oceanbornilta, Angels Fall Firstiltä ja Wishmasterila tuttuja toteutuksia. Mielenkiintoista jokatapauksessa kuulla Floorin (ja Troyn) laulamina noita vanhoja kappaleita.
Itse en usko että mitään erikoisia muokkauksia ts. orkesterilisäyksiä noihin on tullut, onhan Nightwish tässä Floorin aikana kuitenkin soitellut joitain biisejä Oceanbornilta ja Wishmasterilta ja ihan normiversiot on olleet. Wishmasterissa sellainen hauska intro oli mukana mutta muuten ei mitään ihmeellistä.

Youtubessa on itse asiassa jo livepätkiä, ja ainakin tuon paskan äänenlaadun perusteella ei mitään erikoista. Varmaan joissain määrin erilaisia sovituksia tulee olemaan, niistä itse asiassa taidettiin jo kertoa etukäteenkin, mutta mitään biiseihin alunperin kuulumattomia lisäyksiä ei varmasti tule.

EDIT:

Ja tuon paskavideon perusteellakin Slaying the Dreamer Floorin laulamana = kultaa. Kuten kyllä kaikki muukin.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä puolestaan nostalgiatrippinä meille jo 90-lukuisille NW:n kuuntelijoille The Carpenter :) näköjään ainakin tässä biisissä Troy on valjastettu miesvokaaleihin..

Nightwish - The Carpenter (First time live since 1998) - YouTube

Täytyy sanoa, että tanssin myös pöydillä kun tuossa aiemmin katsoin tuon settilistan, mitä olivat nyt Decades-kiertueen ensimmäisellä keikalla soittaneet. Käsittääkseni settilista on sitten käytännössä identtinen kaikilla keikoilla, joten tuskin maltan odottaa Tallinnan keikkaa. Sitä vain pelkään, että Greatest Show On Earth ja Ghost Love Score ovat aika raskas kaksikko kuunneltavaksi peräkkäin keikan lopussa.. olisin itse jättänyt GSOE:n pois, ja tunkenut siihenkin vain vanhaa matskua, mutta kun se nyt ilmeisesti on Tuomakselle niin tärkeä kappale

EDIT: heh, @Roger Moore kommentoi juuri samaa, kun olin täydentämässä omaa viestiäni :D
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Käsittääkseni settilista on sitten käytännössä identtinen kaikilla keikoilla, joten tuskin maltan odottaa Tallinnan keikkaa
Plaa, pientä viilausta toivoisi. Itse asiassa tuon Greatest Show'n voisi vaikka heivata helkkariin siitä. Hieno biisi kyllä ei siinä mitään, mutta se soi jokaisella keikalla tuolla edellisellä kiertueella niin sen tilalle olisi hyvinkin voinut pistää muutaman lyhyemmän biisin.

Noh, näillä mennään.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Settilista kieltämättä kovettaa - tiedä häntä pitäisikö laskea sen varaan, että loppuvuodesta tulisi vielä joku areenakeikkakin Suomeen vai koittaa kesällä mennä jonnekin. Lahti varmaan olisi helpoin, mutta viime vuoden tapaan tuo heinäkuun toiseksi viimeinen viikonloppu vaikuttaa jälleen olevan sellainen, että pitäisi revetä ties kuinka moneen paikkaan yhtä aikaa.

Wish I Had an Angelin olisi voinut jättää edelleen hyllylle - ehkäpä bändin pahimmin puhkisoitettu riippakivi. Ehkä se Eurooppaan tullessa putoaa pois, kun oli kai Jenkeissä iso hitti. Astral Romancen Floor/Marco-duetosta edelleen haaveilen...
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Settilista kieltämättä kovettaa - tiedä häntä pitäisikö laskea sen varaan, että loppuvuodesta tulisi vielä joku areenakeikkakin Suomeen
No tulee, mutta ei sitä voi julkaista ennen kuin Ilosaari ja Lahti on pistetty pakettiin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
No tulee, mutta ei sitä voi julkaista ennen kuin Ilosaari ja Lahti on pistetty pakettiin.
Jep, Holopainen käytännössä myönsi tuon muutama viikko sitten Arto Nybergin vieraana. Arska kysyi että kun Nightwishin näkee Suomessa kahdella keikalla ja Tallinnassa yhdellä, niin siinäkö ne on tämän vuoden osalta, niin Holopainen sanoo että "Saattaa sinne loppuvuoteen vielä jotain tulla", eli eiköhän tuo nähdä joko Hartwallilla tai Espoossa Metro Areenalla.
 

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
eli eiköhän tuo nähdä joko Hartwallilla tai Espoossa Metro Areenalla.

Jos/kun tuo toteutuu niin saattaa olla pakko mennä ensimmäistä kertaa Yövissyn keikalle. Ehkä Lahteenkin olisi voinut lähteä, mutta kun samaan aikaan kotikonnuilla metsässä on metallifestivaalit, joita ei voi jättää välistä. Eiköhän sen tässä vielä kerkeä näkemään ja sentään kitaramiehen näkee Veli Paloheimon riveissä jo kesällä
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vilkuiltu noita pätkiä ja ihan messevältä meno vaikuttaa. Vaikka vähän nyrpistelenkin Sacrament Of Wildernessin pillin vingutusta. Varsinkin Kinslayer suttaa oikein perkeleesti.

Olis mukava saada tästäkin DVD-julkaisu, mutta eiköhän se jää tulematta. Josko sitä saisi rontattua itsensä sitten paikalle kunhan Suomen ehtivät.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lahden keikalle on liput hankittuna kun kulttuuriseteleillä sai maksettua. Ihan hyvältä vaikuttaa jos settilistalla on enemmän vanhempaa matskua.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Itsekin vähän vilkuillut noita Youtubessa olevia videoita, mutta ei niistä kyllä voi sanoa yhtään mitään. Äänenlaatu etenkin laulun osalta on niin paska että tuon osalta ei voi sanoa mitään, toki bändi itsessään vaikuttaa ihan hyvin tikkaavan ja onhan noita vanhoja biisejä Floorin johdolla erittäin menestyksekkäästi vedetty ennenkin, joten eiköhän nuo toimi.

Lahdessahan tuon sitten pääsee todistamaan miten hyvin tuo soljuu. Sacrament of Wildernessin paikasta livesetissä iso peukku.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noilta videoilta tuli bongattua se, että Kai Hahto on edelleen rumpujen takana. Osaava kaveri, joten ei valittamista, mutta näinköhän on Nevalaisen Jukan päivät bändin rumpalina luetut?

Todella maukas settilista kaikkinensa. Floorin kanssa nämä vanhemmatkin biisit soivat kauniisti.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
näinköhän on Nevalaisen Jukan päivät bändin rumpalina luetut?
No ei se pysty siihen hommaan mitenkään palaamaan Keskittyy pelkästään hallinnoillseen puoleen ja satunnaisesti voi vierailla (Suomen) keikoilla.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
No ei se pysty siihen hommaan mitenkään palaamaan Keskittyy pelkästään hallinnoillseen puoleen ja satunnaisesti voi vierailla (Suomen) keikoilla.
Juurikin näin, Nevalainen soitti tuossa vajaa pari vuotta sitten Himoksella keikalla yhden kappaleen, mutta kyllä tuo Kai Hahto muuten rumpalin hommat hoitaa jatkossa ihan täysin. Toki Nevalainen on vieläkin bändin "virallinen" jäsen, mutta käsittääkseni Hahdonkin pesti on ihan virallistettu, tästä kertoo kuitenkin miehen näkyminen bändin nettisivuilla ihan bändin virallisten jäsenten joukossa ja kaikissa promokuvissa. Verrattuna esim. Troy Donockleyhin, joka pyöri bändin mukana vuosia ja oli siis mukana jo ennen Flooria, niin hänen pestinsä virallistettiin vasta samaan aikaan kuin Janseninkin.

Periaatteessa kai jonkinlainen takaportti on olemassa jos Nevalainen vielä rumpaliksi palaisi, muistan jostain lukeneeni että esim. viimeisellä levyllä Hahto teki rumpujensa kanssa sellaista työtä että mikäli Nevalainen joskus palaisi vielä bändiin niin biisien soittaminen ei tuottaisi vaikeuksia, koska kyllähän Hahto on Nevalaista teknisesti taitavampi rumpali. Liveversioissa aina jotain revittelyä noissa biiseissä onkin.

Mutta siis mahdollisuus tuolle Nevalaisen kokoaikaiselle paluulle on varmaan jotain promillen luokkaa, ja mies on itse sanonut myös että nykyisessä hommassa on tekemistä itse asiassa paljon enemmän mitä aikanaan rumpalina. Elämänrytmi sitten vähän säännöllisempi kuin bändin mukana.
 

ipaz

Jäsen
Bändihän soittaa tällä kiertueella livenä mm. debyytialbumin hitit Elvenpath ja The Carpenter. Jälkimmäistä on soitettu viimeksi liveyleisölle 20-vuotta sitten ja Elvenpath kuului settiin viimeksi 2004. Tästä vähän mallia alá Floor ja Troy: The Carpenter ja Elvenpath - jossa Floor tottakai lausuu nykyään ne alkulauseetkin. Erittäin hienoa, että Nightwish kaivoi nämä vanhat biisit taas settiin. Itselläni on toivottavasti mahdollisuus nähdä bändi livenä jo alle kuukauden päästä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Bändihän soittaa tällä kiertueella livenä mm. debyytialbumin hitit Elvenpath ja The Carpenter. Jälkimmäistä on soitettu viimeksi liveyleisölle 20-vuotta sitten ja Elvenpath kuului settiin viimeksi 2004. Tästä vähän mallia alá Floor ja Troy: The Carpenter ja Elvenpath - jossa Floor tottakai lausuu nykyään ne alkulauseetkin. Erittäin hienoa, että Nightwish kaivoi nämä vanhat biisit taas settiin. Itselläni on toivottavasti mahdollisuus nähdä bändi livenä jo alle kuukauden päästä.
Hyvälle kuulostaa nuo vanhat biisit, tuosta Carpenteristakin olisi voinut tulla jo Tarjan aikana oikein hyvä livebiisi mutta ymmärrettävästi jäi sitten pois kun Holopainen paljoa lauluhommia ole tainnut tuon ekan levyn jälkeen tehdä niin ei ole sitten tuotakaan vedetty. Troyn ääni sopii hyvin tuohon.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
The Carpenterin sanoituksellinen linja on aika ristiriidassa nykyisen Nightwishin kanssa. The Carpenterhan kertoo Jeesuksesta, ja nykyisin Holopainen on jonkinmoinen Dawkins-fanipoika.

No, kertoohan toisaalta myös Elvenpath tontuista ja menninkäisistä, eikä sitäkään linjaa ole kauheasti sanoituksissa ollut viime levyillä.

Musiikin toimivuus on tietysti tärkeämmässä roolissa ja siihenhän pätee se, että alkupään levyt ovat ylivoimaisesti uudempia levyjä parempia. Siksi on hyvä, että niitä nyt kuullaan. Vielä kun pudottaisivat ylipitkän The Greatest Show On Earthin pois ja korvaisivat vaikka niin monella Wishmasterin tai Oncen biisillä kuin mukaan mahtuu.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Musiikin toimivuus on tietysti tärkeämmässä roolissa ja siihenhän pätee se, että alkupään levyt ovat ylivoimaisesti uudempia levyjä parempia. Siksi on hyvä, että niitä nyt kuullaan. Vielä kun pudottaisivat ylipitkän The Greatest Show On Earthin pois ja korvaisivat vaikka niin monella Wishmasterin tai Oncen biisillä kuin mukaan mahtuu.
Tässä kyllä näkee mielipide-erot, omasta mielestä vanhassa ei ole vara parempi ja esim. Angels Fall First on kokonaisuutena aika paska levy. Myös Oceanbornilla on joku ohibiisi vaikka sitä ihan täyden kympin klassikkona pidänkin. Toki ohibiisien määrässä Century Child on ehkä kaikkein pahin, jännä sinänsä kun vastapainona löytyy moni oma suosikki kyseiseltä yhtyeeltä.

Siitä olen samaa mieltä että Greatest Show olisi voinut jäädä pois, ihan jo pelkästään siksi että sen tilalle tosiaan mahtuisi useampi lyhyempi biisi ja toisaalta sitä soitettiin kaikilla keikoilla edellisellä kiertueella. Toisaalta se on Holopaisen lempibiisi varmaan koko tuotannosta joten kun tällainen läpileikkaus tehdään niin eikai sitä oikein kai voinut poiskaan jättää...

Itse asiassa ihan mahdoton tehdä settilistaa mikä olisi täydellinen. Dark Passion Playlta ei ole yhtään biisiä vaikka se on bändin menestynein levy, ja sitten toisaalta keksisin jo aiemmin mainitulta Century Childiltakin useamman biisin joiden pitäisi olla klassikkolistalla. Ehkä jos tekisi sellaisen 50 biisin settilistan niin mahtuisi ne mitä "pitääkin olla".

Periaatteessa Nightwish voisi tehdä kuten Yö, eli vetää keikan kolmena iltana putkeen missä mentäisiin aina tietty aikakausi läpi. Ekana iltana ajalta ennen Hietalaa, toisena iltana Tarja & Marco ajan tuotanto ja viimeisenä sitten Tarjan jälkeinen aika. Toki tuo Tarja & Marco on selkeästi lyhin jakso kun vain kaksi levyä tuli, mutta kyllähän niiltäkin levyiltä keikan heittää.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Itse asiassa ihan mahdoton tehdä settilistaa mikä olisi täydellinen. Dark Passion Playlta ei ole yhtään biisiä vaikka se on bändin menestynein levy, ja sitten toisaalta keksisin jo aiemmin mainitulta Century Childiltakin useamman biisin joiden pitäisi olla klassikkolistalla. Ehkä jos tekisi sellaisen 50 biisin settilistan niin mahtuisi ne mitä "pitääkin olla".

Periaatteessa Nightwish voisi tehdä kuten Yö, eli vetää keikan kolmena iltana putkeen missä mentäisiin aina tietty aikakausi läpi. Ekana iltana ajalta ennen Hietalaa, toisena iltana Tarja & Marco ajan tuotanto ja viimeisenä sitten Tarjan jälkeinen aika. Toki tuo Tarja & Marco on selkeästi lyhin jakso kun vain kaksi levyä tuli, mutta kyllähän niiltäkin levyiltä keikan heittää.

DPP on menestynein mutta se on myös kokonaisuutena kolmanneksi huonoin NW-albumi (huonoin lienee Imaginaerum), josta ei biisejä settilistaan välttämättä tarvita monta. Aikoinaan levy kuulosti alussa hyvältä mutta ajan hammas on sitä purrut pahasti varsinkin loppupäästä, koska levy on ihan liian pitkä. Levyn menestyksen syynä on mielestäni Tarjan aikana tehty pohjatyö ja keikkailu sekä kova hypetys Anettesta. Äkkiähän se kupla sitten lopulta puhkesikin, kun Anette sai lähteä Imaginaerumin jälkeen.

Ajatus teemailloista olisi tietysti hyvä. Minä tosin jättäisin Tarjan ajan jälkeisen teemakeikan väliin, mutta toisaalta nauttisin Tarjan ajan keikoista sitäkin enemmän. Tarja & Marco -aikaa ei tarvitse erikseen erotella, Floor, Troylla saisi korvattua muut kuin kuin Marcon ajan mieslaulubiisit.

Tietty jos bändi tekisi ns. brucespringsteenit ja soittaisi megapitkän keikan niin siihen saisi mahtumaan biisejä reippaammin. Eri asia on, jaksaisiko sitä sitten kuunnella vaikka miten hyviä ralleja tulisi. Rajansa se on keikkakokemuksen pituudellakin.

Tässä huvikseni koottuna "esisettilista" megapitkää keikkaa (tai useampaa teemakeikkaa) varten, eli ne biisit jotka voisi/pitäisi/kannattaisi soittaa per levy:
Angels Fall First: Elvenpath, The Carpenter, Astral Romance, Tutankhamen, Nymphomaniac Fantasia (ihan vain henk.koht. ilokseni sen kornien sanoituksien takia)
Oceanborn: Stargazers, Devil & Deep Dark Ocean, Sacrament Of Wilderness, Passion And The Opera, The Pharaoh Sails To Orion, Walking In The Air, bonusversiobiisi Sleeping Sun
Wishmaster: She Is My Sin, The Kinslayer, Come Cover Me, Wanderlust, Wishmaster, Deep Silent Complete, FanTasMic, euroviisubonus Sleepwalker
Over The Hills And Far Away -EP: Over The Hills And Far Away, 10th Man Down
Century Child: Bless The Child, End Of All Hope, Dead To The World, Ever Dream, Slaying The Dreamer, The Phantom Of The Opera, Beauty Of The Beast (vain kolme biisiä jäi pois koko levyltä)
Once: Dark Chest Of Wonders, Wish I Had An Angel, Nemo, Planet Hell, Ghost Love Score
Dark Passion Play: Bye Bye Beautiful, Amaranth, Eva, Master Passion Creed (never played before -yllärinä), Erämaan viimeinen (Jonsun laulama The Last Of The Wilds)
Imaginaerum: I Want My Tears Back
Endless Forms Most Beautiful: Elan

Neljältä ekalta studioalbumilta (plus EP ja bonusbiisit) tulisi 29 biisiä, neljältä viimeisimmältä studioalbumilta 12 biisiä (ja kahdelta uusimmalta vain kaksi biisiä). Aika selvä jako.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
DPP on menestynein mutta se on myös kokonaisuutena kolmanneksi huonoin NW-albumi (huonoin lienee Imaginaerum), josta ei biisejä settilistaan välttämättä tarvita monta. Aikoinaan levy kuulosti alussa hyvältä mutta ajan hammas on sitä purrut pahasti varsinkin loppupäästä, koska levy on ihan liian pitkä. Levyn menestyksen syynä on mielestäni Tarjan aikana tehty pohjatyö ja keikkailu sekä kova hypetys Anettesta. Äkkiähän se kupla sitten lopulta puhkesikin, kun Anette sai lähteä Imaginaerumin jälkeen.
Tässä näkee jälleen mielipide-erot, omaan korvaani DPP on edelleenkin varmasti yksi parhaiten aikaa kestäneistä Nightwish-levyistä, ja levy menee omalla listallani bändin top kolmoseen. Tosin jos olen ihan rehellinen niin minun top kolmonen on aika vaihtuva, se käsittää käytännössä viisi levyä eli DPP, Endless Forms Most Beautiful, Once, Century Child (Forever Yoursin turhuudesta huolimatta) ja Oceanborn. Siinä sitten Wishmaster ihan hajulla ja Imaginaerum heti perässä, viimeisenä AFF.

Ja joo levyn menestyminen toki paljolti on ansiota pohjatyöstä kuten ihan missä tahansa yhtyeessä, ja tietysti uusi laulaja herätti mielenkiintoa. En minä silti mistään kuplan puhkeamisesta alkaisi kuitenkaan puhumaan, koska kyllähän bändin suosio säilyi vakaana ja oikeastaaan kasvoikin vaan jatkossa. Ei Anette minkään tuollaisen vuoksi lähtenyt bändistä, vaan sen vuoksi ettei sitten lopulta perheellisenä tuohon bändiin soveltunut. Aikanaan harmitti, mutta näin jälkeenpäin mietittynä Floor Jansen on laulajana sellainen joka bändissä olisi pitänyt aina olla.

Mitä tulee DPP:n pituuteen niin en näe sitä samanlaisena ongelmana kuin esim. Imaginaerumin kanssa. DPP:ltä oikeastaan ainoa DELETE:n ansaitseva biisi on Eva, muutenhan tuo soljuu oikein kivasti eteenpäin omissa korvissani. Imaginaerum taas on siinä mielessä erikoinen levy, että ainoastaan Slow, Love, Slow on biisinä sellainen että ei ole vieläkään vuosien jälkeen avautunut mitenkään ja skippaan sen aina, mutta muutenhan tuollakin levyllä on hyviä biisejä ihan alusta loppuun. Ainoa ongelma on se, että se kokonaan kuunneltuna vähän turhan raskasta kuunneltavaa. Holopaisen visioissa nämä orkesterin osuudet karkasi ihan täysin lapasesta Imaginaerumilla, vaikka hyvälle yksittäisinä biiseinä kuulostaakin. Lisäksi joissain biiseissä sitä pituutta on ihan liikaa erilaisten välikikkailujen ja muiden kanssa, pahin esimerkki tuo Song of Myself josta puolet on pelkkää paskaa sen runonlausunnan kanssa. Itse asiassa tuon biisin paras kuunneltava versio on se Showtime, Storytime -livelevyllä oleva vähän alle kahdeksan minuutin versio.

Ajatus teemailloista olisi tietysti hyvä. Minä tosin jättäisin Tarjan ajan jälkeisen teemakeikan väliin, mutta toisaalta nauttisin Tarjan ajan keikoista sitäkin enemmän. Tarja & Marco -aikaa ei tarvitse erikseen erotella, Floor, Troylla saisi korvattua muut kuin kuin Marcon ajan mieslaulubiisit.
Pointtinsa tuossa että Tarja & Marco -aikaa ei tarvitse erotella, syynä nimenomaan tuo että yhteisiä levyjä ei ole kuin kaksi. Eli periaatteessa simppeli tasajako kahdellekin keikalle (tai miksei kolmellekin) ja jaettuna aikaan ennen Turusen kenkimistä ja sen jälkeen. Toki toinen vaihtoehto olisi jakaa Nightwishin ajanlasku ennen Oncea ja siitä eteenpäin. Pointti niissä orkesteriosuuksien lisäämisesä, Century Childillakin orkestereita oli mutta Oncella ne saavuttivat sitten sen muotonsa jossa nykyisin ovat.

Neljältä ekalta studioalbumilta (plus EP ja bonusbiisit) tulisi 29 biisiä, neljältä viimeisimmältä studioalbumilta 12 biisiä (ja kahdelta uusimmalta vain kaksi biisiä). Aika selvä jako.
Tuo on hyvin valittu kokonaisuus, olkoonkin että itse valitsisin myös uudemmilta levyiltä enemmän biisejä. Tuossa on 42 kappaletta, yhdelle keikalle kyllä aika järkälemäinen kokonaisuus. Sellaiset n. kolme ja puoli tuntia olisi kuunneltavaa. Menisin kyllä ehdottomasti tuollaiselle, tosin saisi joku pieni kusitauko olla välissä.

Pitää katsoa jos tässä jaksaisin itse miettiä jonkun kokonaisuuden, tekisin ehkä kaksi keikkaa 20+20 biisin periaatteella.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tässä huvikseni koottuna "esisettilista" megapitkää keikkaa (tai useampaa teemakeikkaa) varten, eli ne biisit jotka voisi/pitäisi/kannattaisi soittaa per levy:
Aloin tässä nyt värkkäämään itse tuota, teen 20+20 valinnalla siten että ensin aikakausi AFF-Century Child ja sitten Once-EFMB.

Setti yksi:

Elvenpath
Astral Romance
The Carpenter
Stargazers
Sacrament of Wilderness
Sleeping Sun
Moondance
She is my Sin
The Pharaoh sails to Orion
The Kinslayer
Wishmaster
Wanderlust
Over the Hills and Far Away
Bless the Child
End of All Hope
Dead to the World
Ever Dream
Slaying the Dreamer
The Phantom of the Opera
Beauty of the Beast

Setti kaksi:

Dark Chest of Wonders
Nemo
Romanticide
Ghost Love Score
Planet Hell
High Hopes
The Poet and the Pendulum
Master Passion Greed
Sahara
7 Days to the Wolves
While Your Lips are Still Red
Storytime
Rest Calm
The Crow, The Owl and the Dove
Last Ride of the Day
Hilma ja Onni (aina mahtuu covreita mukaan, tämä löytyy eräältä Jaakko Tepon tribuuttilevyltä)
Weak Fantasy
Elan
Yours is an Empty Hope
Endless Forms most Beautiful


Jälkimmäinen settilista on muuten sellainen että aika monessa on Hietala mukana. Itse asiassa tästä innostuneena vielä spesiaali-lista Nightwishin Hietala-erasta, mukana pari coveriakin:

Dead to the World
Slaying the Dreamer
The Phantom of the Opera
Wish I Had an Angel
Planet Hell
High Hopes
Bye Bye Beautiful
Master Passion Greed
The Islander
7 Days to the Wolves
While Your Lips are Still Red
Hilma ja Onni
Symphony of Destruction (setlist.fm:n mukaan ovat soittaneet 75 kertaa livenä)
Taikatalvi
Ghost River
I Want my Tears Back
Rest Calm
The Crow, The Owl and the Dove

Tuossa nyt listattuna sellaisia missä Hietala laulaa vähän enemmän kuin pari lausetta, osan biiseistä jopa kokonaan. Pari coveria piti kaivaa mukaan, mutta niinhän Nightwish on keikoillaan aina tehnyt muutenkin. Olisi itse asiassa aika kyrväkäs settilista tuo.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuossa nyt listattuna sellaisia missä Hietala laulaa vähän enemmän kuin pari lausetta, osan biiseistä jopa kokonaan. Pari coveria piti kaivaa mukaan, mutta niinhän Nightwish on keikoillaan aina tehnyt muutenkin. Olisi itse asiassa aika kyrväkäs settilista tuo.

Kelpo settivalintoja. Tuo eka varsinkin olisi todella kova. Hietala-setti olisi myös kiinnostava ja jämäkkä. Covereita on tosiaan NW soittanut kautta historiansa. Hietalan soolona laulamien coverien alkuperäinen ideahan oli/on se, että niiden aikana naisvokalisti sai lepuuttaa ääntään ja/tai vaihtaa asuaan. Megadethin Symphony Of Destruction on varsinkin soinut useasti ja tyylillä. Crazy Traininkin on NW joskus livenä vetänyt. Ennen Hietalaa NW soitteli samassa tarkoituksessa instrumentaalibiisejä, mm. Crimson Tiden leffamusiikkia.

Hilma ja Onni oli hieno poiminta, Jaakko Teppo mahtuu aina settilistaan mukaan!

Tässä vielä huvikseen "suomi-encore" minkä tahansa keikan päätteeksi:
Hilma ja Onni
Kuolema tekee taiteilijan
Lappi (Lapland) Pt. 1: Erämaajärvi
Etiäinen (Nightwishin demolta 1996)
Taikatalvi
Erämaan viimeinen feat. Jonsu

Olikohan tuossa nyt kaikki NW:n suomenkieliset kappaleet ja/tai suomeksi esitetyt biisit?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Hietalan soolona laulamien coverien alkuperäinen ideahan oli/on se, että niiden aikana naisvokalisti sai lepuuttaa ääntään ja/tai vaihtaa asuaan. Megadethin Symphony Of Destruction on varsinkin soinut useasti ja tyylillä. Crazy Traininkin on NW joskus livenä vetänyt. Ennen Hietalaa NW soitteli samassa tarkoituksessa instrumentaalibiisejä, mm. Crimson Tiden leffamusiikkia.
Joo, nykyäänhän ne Hietalan laulamat biisit on sitten korvattu Nightwishin omilla biiseillä, eli joko Islander tai While Your lips are still red lähtee soimaan ja Floor menee huilaamaan. Asuja ei ole taidettu sitten Turusen aikojen juuri vaihdella, Floor aina vähän tuunailee sitä omaansa eli tyyliin lisää ja vähentää takkia päälle ja pois, muuten mitään isompaa ei ole.

Tuossa joku vuosi sitten Nightwish soitteli vielä näitä instrumentaalejakin, esim. Finlandia on soinut useita kertoja livenä ja myös Last of the Wilds on monta kertaa kuultu. Molemmat on itse asiassa saanut todistaakin, oli silloin Imaginaerumin kiertueella molemmat soitossa.

Symphony of Destructionista löytyy Spotifysta ihan hyvälaatuinen liveversiokin, tuota Crazy Trainia ei ole missään virallisena julkaistu mutta vanhoja Youtube-videoita löytyy. Toki ei ole tainnut vuoden 2003 jälkeen olla soitossa, mutta nyt kun miettii niin kyllähän nuo molemmatkin biisit menisi ihan hyvin settilistassa. Kumpikaan ei sovellu Nightwishin tuotantoon niin mitenkään, joten ehkäpä juuri siksi tuollaiset vähän räväkämmät vedot toisi vähän erilailla munaa tuohon nykyiseen livemeininkiin, vaikka toki bändi on nykyään paremmassa livekunnossa kuin koskaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tutkin vielä tuota settilistaa jota tuossa on läpi käyty, niin aika kova juttu sinänsä kun miettii että biiseistä 10 oli sellaisia joita Jansen ei ole koskaan aiemmin livenä vetänyt (plus sitten tuo Elvenjig josta ei ole mitään käryä mikä biisi edes on, joku kansanmusiikkibiisi vissiin), ja lisäksi settilista koostuu kokonaisuudessaan suurelta osin biiseistä joita on soitettu viimeksi jotain 15-20 vuotta sitten. Jopa puhkikulutettu Wish I Had an Angel on saanut olla melkein viisi vuotta lepäilemässä settilistasta, joten on kyllä tosiaan melkoinen kulttuuriteko tämä kiertue.

Paljon kertoo kyllä Nightwishin kiertueista tosiaan tuo miten kauan jotkut biisit on olleet pois soitosta, aina on ollut melkein joku levynjulkaisuun liittynyt kiertue joka on sitten kestänyt sen pari vuotta ja settilista sen ympäriltä, vaikka toki nyt tässä Floorin aikana on nyt kuultu biisejä jotka Anetten aikana oli muisto vain, tai sitten todettiin parin kokeilun jälkeen ihan paskaksi, kuten esim. Ghost Love Score.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Deep Silent Complete mukaan settiin. En tiedä, tuo Floorin suloinen himmailu kuulostaa minun korviini suorastaan hunajalta. Ei aina tarvitse huutaa jne.

Alkaa kiinnostaa nuo tulevat Areena-keikat enemmän ja enemmän. Kun ne nyt jumalauta vielä tekis sen kulttuuritempun ja heittäis sen enkelirenkutuksen hevonkuuseen setistä. Joku Romanticide voisi olla ihan kiva munillepotkija tuohon keikan alkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös