Nyt kun on saanut kuunnella levyn omassa rauhassa kunnon välineillä, niin voisi ehkä jotain mielipiteen tynkää yrittää muodostaa.
Kyllä tämä saa edeltäjänsä Human Naturen tuntumaan aika väsyneeltä teokselta, vaikka itselläni on ko. levystä myönteisempi näkemys varmaankin kuin monella muulla. Sillä levyllä on omat, hienot herkät hetkensä (kuten Procession, josta pidän kovasti). Poissa on myös hilipati-heijaa My Walden-tyyppiset irkkujollottelut, tai ns. "hevit" biisit jotka sisältävät valitettavan vanhentuneita, Megadethilta tai Panteralta lainattuja tsunkka-tsunkka riffejä.
Aikaisemmasta tuotannosta lähtisin vertaamaan Yesterwyndea hyvinkin elokuvallisiin teoksiin, kuten Imaginaerumiin tai Tuomaksen soololevyyn. Tässä on samanlaista eeppisen matkan tuntua, nousuineen ja laskuineen. Kuten mainituilla levyillä, tämäkään levy ei sisällä ns. täsmähittejä jotka nousisivat selkeästi muiden biisien yläpuolelle. Ei toisaalta yhtään filleriäkään joka tekisi mieli skipata, jokainen kappale tuntuu tärkeältä kokonaisuuden ja tarinan kannalta. Konsepti on vahva, ja levy muodostaa yhtenäisen taideteoksen.
Arvosanasta pudotan yhden pykälän (9/10 -> 8/10) kahdesta syystä. Joissain biiseissä Floorin ääni voisi olla miksattu selkeämmin eteen. Floorin ääni on ikäänkuin yhtenä instrumenttina muiden joukossa, ja sinänsä balanssissa orkesteriraitojen kanssa; kuitenkin tuomalla Floorin laulua paremmin esiin sanoistakin olisi helpompi saada selvää, ilman että lyriikat on nenän edessä. Rauhallisemmissa kappaleissa kuten Lanternlight miksaus ei samalla tavalla päässyt häiritsemään.
Toisena, jäin Yesterwyndeltä ehkä kaipaamaan sellaista optimistista hymyn naamalle tuovaa kappaletta kuten vaikkapa Last Ride of the Day. Hieman alakuloinen vaikutelma levystä jää, siitä huolimatta että erilaisia tempoja ja ylipäätään energisempää menoa on tarjolla enemmän kuin Human Naturella.
Jos unohdetaan miksaus laulun osalta, Yesterwynde soi komeasti ja majesteetillisesti. Vinyyliprässi on ihan onnistunut, low endia on mukavasti ja stereokuva on laaja ja täyttää huoneen. Pientä ripsettä kuului hiljaisissa kohdissa, ja laitoinkin levyt vinyylipesuriin - lähinnä huvikseen, sillä ei moinen kuunteluelämystä varsinaisesti pääse häiritsemään. Ripseet katosi kuitenkin sen siliän tien.
Olin positiivisesti yllättynyt tästä levystä, vaikka kaksi ekaa sinkkua pistivät vähän huolettamaan. Tuomaksen sävelkynä on edelleen tallella, ja jos vaan bändi pysyy kasassa ja saavat siten "mojonsa" takaisin että keikkaileminen vielä hymyssä suin maistuu, niin olen ekojen joukossa kyttäämässä lippuja. Tälläkin levyllä on monia biisejä jotka olisi hieno kuulla livenä.
metalliluola.fi