En viitsinyt tuohon edelliseen viestiini laittaa mitään potentiaalista itsekehua varastamaan pointtia, mutta rehellisesti itselläni on myös pelin ulkoinenkin syy haluttomuuteen enää pelailla änäriä, jos vielä lievä offtopic sallitaan. Tai tavallaan se kyllä liittyy juuri tuohon pelaajaidentiteetin muuttumiseen hardcoresta kasuaaliksi. Vähän emmin kaivanko näin henkilökohtaiselta tasolta, mutta menköön saatana.
Änäri on hyvin kilpailullinen peli ja pelasin sitä vähän liiankin tosissani NHL 09:stä saakka. Olin erittäin, erittäin hyvä ja pelasin joukkueessa, joka oli täynnä loistavia pelaajia (joista tuli ystäviä). Joukkue oli versiosta toiseen sarjataulukon kärkikahinoissa ja pitkiä aikoja kärjessäkin alkuaikoina. Henkilökohtaisesti koen olleeni oman pelaamiseni tason osalta huipulla NHL 11 -versiossa. Monet joukkueesta kokivat olleen yksilöinä ja joukkueena huipulla jo ehkä 09:ssä, mutta sanoisin, että meille kaikille kävi enemmän tai vähemmän samoin.
Jossain vaiheessa tuon huippukohdan jälkeen, se pelaaminen muuttui itsellä tuon NHL 11 aikaisen huumaavan huippufiiliksen jahtaamiseksi (jolloin koko muukin elämä oli opiskelijana aika mukavaa ja vapaata). Se oli vähän kuin huumeiden käyttö, joissa tutun sanonnan mukaan käyttäjät jahtaavat aina sitä ensimmäisen kerran huumaavaa huipputunnetta, jota ei kuitenkaan voi enää yhtä vahvana saavuttaa, mikä ajaa lisäämään annosmäärää. Se oli kuin vanhan lapsuuden suosikkielokuvan uudelleen katsominen aikuisiällä toivoen, että se herättäisi samanlaisia tunteita kuin 8-vuotiaana ja jotenkin maagisesti palauttaisi sinut takaisin ajassa.
Ja samalla vuosien vieriessä nuo NHL 11 muistikuvat muuttuivat ajan myötä vieläkin hohdokkaammiksi, muistoissani kikkailin vastustamattomasti koko vastustajan viisikon läpi ja tein seitsemää pistettä per. peli. Kaikkea uusissa versioissa ja omassa pelaamisessa tuli aina verrattua siihen, miten asiat oli tai meni "hyvinä vanhoina aikoina". Joten ei ole mikään ihme, että ilo pelaamisesta karisi täysin omaa varjoaan ja ajan myötä paisuneita mahdottomia "saavutuksiaan" jahdatessa, vaikkei tosiasiassa taso ainakaan aluksi mihinkään edes ollut tippunut.
Samalla elämä meni eteenpäin kunnon aikuisuuteen sekä sen moniin velvollisuuksiin ja alkoi olla yhä vaikeampaa löytää yhtä paljon säännöllistä peliaikaa kuin aiemmin. Joten oli aina vaan vaikeampaa ja vaikeampaa pitää yllä pelituntumaa, pysytellä taitojensa ylärajoilla, kehittyä ja opetella uusien versioiden "niksit". Myös joukkue pieneni ympäriltä, tutut vastustajajoukkueet ja nimimerkit katosivat. Lopulta oli aika itsekin viheltää peli poikki ja todeta, etten enää pysty sijoittamaan tähän aikaa, en pysty töideni vuoksi juuri osallistumaan mihinkään alkuaikoina käyttäjien kesken puuhattuihin turnauksiin, enkä myöskään osaa/halua pelata tätä peliä mitenkään muuten kuin tosissani.
Joten ainakaan omalla kohdalla kyse ei ole pelkästään siitä, että en haluaisi pelata peliä koska se olisi jotenkin huono. Ihan mukava sitä on pelata, mutta se ei ole niin mukava ja niin toimiva, että se ajaisi ratkaisemaan noita muita ongelmia. Melkein pitäisi jättää muiden pelien pelaaminen nykyisellään minimiin, että löytäisi aikaa pelata myös änäriä kohtalaisen säännöllisesti ja siihen peli ei ole minun kirjoissani vain riittävän hyvä. Ja voi olla hyvinkin niin, että sen on mahdotonta ollakaan koskaan siihen riittävän hyvä.
Mutta toki pelin myyntien perusteella tässä pelisarjassa on kuitenkin olemassa ison yleisön silmissä ongelm(i)a, jotka EA:n pitäisi ratkaista. Eikä niitä saisi millään tavalla vähätellä. Peliala on siitä myös yksi harvoja aloja, jossa saatetaan jollekin kuluttajalle kritiikkiä antaessa todeta, että ehkä tämä peli ei vain ollut sinulle. Mutta se on taas eri aihe.
Toki nyt kun viimeisinä vuosina on katsellut ammattilaisskenen puuhailemista, niin se on saanut kutittelemaan ajatuksia pelin pariin paluusta ja panostamisesta. Tai ainakin herättänyt katkeruutta siitä, että olisipa syntynyt ainakin 10 vuotta myöhemmin. Vähän vaikea nykyisen monirytmisen työn kanssa olisi alkaa pelaamaan änäriä edes 3-4 tuntia päivässä, puhumattakaan jostain järkevämmän kuuloisista ajoista, vielä kun elää niin epäsäännöllisessä vuorokausirytmissä muihin nähden. Ja sitten sitä saisi vielä katkerasti huomata, että ei tästä enää mitään tule.