NHL Top 100: Jatkoaika listaa sata parasta suomalaista NHL-pelaajaa kautta aikojen – keskustelua listauksesta

  • 93 981
  • 710

Seiskakerros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tämä keskustelu on nykykiekosta käsin vaikea hahmottaa, koska esimerkiksi McDavid ja Matthews suhteessa hyökkäyspelaamiseensa tekevät vastuullisesti ja todella hyvin töitä kahteen suuntaan.
Ehkä alkukausien McDavid olisi tähän hyvä verrokki? Silloin puolustustekeminen oli vähän mitä sattuu, ja voitiin puhua olivatko Selke-luokan sentterit lopulta voittavampia pelaajia etenkin pudotuspelikiekossa, jossa marginaali virheisiin on pienempi ja yleensä pienten asioiden tekeminen oikein korostuu.
Viimeisen 3-4v aikana McDavid on kehittynyt myös osaavaksi kahden suunnan sentteriksi ja dominoinut myös pudotuspeleissä sillä tavalla, että debatti maailman parhaasta pelaajasta onkin päättynyt.

Itse keskustelunaiheeseen, ottaisin kyllä Barkovin kaltaisen kokonaisvaltaisuuden superpelaajan joukkueeseeni ennen kuin Teemu Selänteen kaltaisen hyökkäysdynamon. Tietenkin myös yksipuolisia hyökkäysosaajia löytyy menestyvistä joukkueista, esimerkkeinä nykykiekosta vaikkapa Patrick Kane ja Nikita Kucherov. Toisaalta löytyy myös runkosarjassa dominoivia pelaajia, joiden hyökkäyspelaaminen hyytyy kokonaan tiukoissa peleissä, kun otetaan tila ja aika pois. New York Rangersin pudotuspeliotteluita katsovana ei voi olla miettimättä, olisiko joukkue tosipeleissä parempi ilman Artemi Panarinia.
 

MA8

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Niin, no kukaan ei ole väittänyt että ne olisivat maalinteossa paskoja, mutta oman pään pelaamisessa kyllä ovat. Sen ymmärtämistä saattaa hieman vaikeuttaa se, että Teemuhan peräti heittäytyi kiekkojen eteen ehkä viimeisenä kolmena vuotena maajoukkueurastaan, siinä missä sitä ennen se oman pään pelaaminen ei kiinnostanut vähääkään ja joukkueen menestys sekä änärissä että maajoukkueturnauksissa oli yleensä sen mukaista. Tällä sitten on eri ihmisille vaihteleva vaikutus omiin parhaat pelaajat -listauksiin, omassa tapauksessani tuo tolkuton velttous ja laiskuus ja suoranainen haistapaskaeikuulumulle-asenne punaviivan alapuoliseen tekemiseen pudotti Teemun sijalle viis, kaikista tehdyistä maaleista huolimatta. Jatkoajan listaukseen se ei tuntunut vaikuttavan.
Muuten ihan samaa mieltä, mutta jotenkin on jäänyt mielikuva, että Selänne olisi maajoukkueessa aloittanut tuon joukkueelle pelaamisen jo Salt Lake Cityssä, oliko se nyt 2002. Kävikö peräti ajamassa Prongerin pystyyn maalin takana. (voi olla, että sekoitan joihinkin myöhempiin kisoihin)
 

MA8

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ehkä alkukausien McDavid olisi tähän hyvä verrokki? Silloin puolustustekeminen oli vähän mitä sattuu, ja voitiin puhua olivatko Selke-luokan sentterit lopulta voittavampia pelaajia etenkin pudotuspelikiekossa, jossa marginaali virheisiin on pienempi ja yleensä pienten asioiden tekeminen oikein korostuu.
Viimeisen 3-4v aikana McDavid on kehittynyt myös osaavaksi kahden suunnan sentteriksi ja dominoinut myös pudotuspeleissä sillä tavalla, että debatti maailman parhaasta pelaajasta onkin päättynyt.

Itse keskustelunaiheeseen, ottaisin kyllä Barkovin kaltaisen kokonaisvaltaisuuden superpelaajan joukkueeseeni ennen kuin Teemu Selänteen kaltaisen hyökkäysdynamon. Tietenkin myös yksipuolisia hyökkäysosaajia löytyy menestyvistä joukkueista, esimerkkeinä nykykiekosta vaikkapa Patrick Kane ja Nikita Kucherov. Toisaalta löytyy myös runkosarjassa dominoivia pelaajia, joiden hyökkäyspelaaminen hyytyy kokonaan tiukoissa peleissä, kun otetaan tila ja aika pois. New York Rangersin pudotuspeliotteluita katsovana ei voi olla miettimättä, olisiko joukkue tosipeleissä parempi ilman Artemi Panarinia.
Toisaalta on, toisaalta ei. Ainakin muistikuvieni mukaan hyökkääjien puolustaminen oli 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussa todella ohkaista, usein täysin näennäistä, voisiko sanoa alibipelaamista. Siksi Kurri ja Tikkanen erottuivat joukosta, kun jaksoivat polkea omiin ja todella yrittivät estää vastustajia tekemästä maaleja. Kyllä se oli aika ennenkuulumatonta. Suuri enemmistö hyökkääjistä oli oman pään pelissä ihan patriklaineita, ei McDavid mielestäni ihan niin toivoton ole ollut koskaan.
 

ralph cox

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, AS Roma, Blues
Väistyvän polven Kanen puolustuspelaaminen on tosiaan hyvä verrokki Selänteeseen. Hyökkäysavuja molemmilla rajusti vaikka hieman eri tyylillä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: MA8
Ehkä alkukausien McDavid olisi tähän hyvä verrokki? Silloin puolustustekeminen oli vähän mitä sattuu, ja voitiin puhua olivatko Selke-luokan sentterit lopulta voittavampia pelaajia etenkin pudotuspelikiekossa, jossa marginaali virheisiin on pienempi ja yleensä pienten asioiden tekeminen oikein korostuu.
Viimeisen 3-4v aikana McDavid on kehittynyt myös osaavaksi kahden suunnan sentteriksi ja dominoinut myös pudotuspeleissä sillä tavalla, että debatti maailman parhaasta pelaajasta onkin päättynyt.

Itse keskustelunaiheeseen, ottaisin kyllä Barkovin kaltaisen kokonaisvaltaisuuden superpelaajan joukkueeseeni ennen kuin Teemu Selänteen kaltaisen hyökkäysdynamon. Tietenkin myös yksipuolisia hyökkäysosaajia löytyy menestyvistä joukkueista, esimerkkeinä nykykiekosta vaikkapa Patrick Kane ja Nikita Kucherov. Toisaalta löytyy myös runkosarjassa dominoivia pelaajia, joiden hyökkäyspelaaminen hyytyy kokonaan tiukoissa peleissä, kun otetaan tila ja aika pois. New York Rangersin pudotuspeliotteluita katsovana ei voi olla miettimättä, olisiko joukkue tosipeleissä parempi ilman Artemi Panarinia.
Muuten täysin samaa mieltä tämän viestin kanssa, mutta vähän tuohon boldaamaani kohtaan kommentoin. Omasta mielestäni kun puhutaan hyökkäyspään dynamosta, niin puhutaan juurikin Barkovin tyylisestä pelaajasta, eikä niinkään Selänteen tyylisestä. Dynamo on kone, joka tuottaa sähköä ja sen seurauksena saa vaikka valon syttymään. Barkovin kaltaiset pelaajat ovat juuri niitä generaattoreita, joita tarvitaan, jotta tuollaiset Selänteen kaltaiset pelaajat saadaan syttymään.

Tämä siis liittyy sinänsä juuri tähän keskusteluun, että onko joku pelaaja dynamo vaiko lamppu. Puhutaan sitten Gretzky-Kurri parista tai kenestä vaan.
 
Viimeksi muokattu:

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Dynamo on kone, joka tuottaa sähköä ja sen seurauksena saa vaikka valon syttymään. Barkovin kaltaiset pelaajat ovat juuri niitä generaattoreita, joita tarvitaan, jotta tuollaiset Selänteen kaltaiset pelaajat saadaan syttymään.

Tai näin minä sen aikakin olen aina ajatellut.
Selänne voitti liigan maalikuninkuuden kaudella -97-98, jolloin Kariya oli loukkaantunut melkein koko kauden. Ducksin toiseksi parhaalla maalintekijällä oli 17 maalia. Jotain kertoo myös se, että Kariya oli joukkueen 5. paras pistemies pelaten neljäsosan peleistä. Mutta ehkä se Steve Rucchin oli tosiaan tuossa se dynamo.

Edit. Laiturin paikka ei tosiaan ole kovin yleinen, että siltä voisi olla dominoiva pelaaja. Muutamia esimerkkejä on ja he taitavat kaikki olla HoF-tasoa; esim. Howe, Bossy, Jagr, Bure. Selänne kuuluu selkeästi tuohon porukkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toisaalta on, toisaalta ei. Ainakin muistikuvieni mukaan hyökkääjien puolustaminen oli 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussa todella ohkaista, usein täysin näennäistä, voisiko sanoa alibipelaamista. Siksi Kurri ja Tikkanen erottuivat joukosta, kun jaksoivat polkea omiin ja todella yrittivät estää vastustajia tekemästä maaleja. Kyllä se oli aika ennenkuulumatonta. Suuri enemmistö hyökkääjistä oli oman pään pelissä ihan patriklaineita, ei McDavid mielestäni ihan niin toivoton ole ollut koskaan.
Sanoisinpa että ennemminkin se oli niin, että hyökkääjä oli joko kädellinen tulosketjumies tai kädetön jarruketjumies, mutta harva oli kykenevä sekä tuloksentekoon että puolustuspelaamiseen. Siinä hommassa etenkin Kurri oli todella joukosta erottuva tapaus, ja siksi kait sille ei Selkeä älytty antaa kun äänestävä raati meni siihen aikaan ihan sekaisin jos Selke-kandidaatiksi edes vihjaistiin kaveria joka mättää toistasataa pistettä. Saattaa se raati kyllä vieläkin semmosesta sekaisin mennä.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Sanoisinpa että ennemminkin se oli niin, että hyökkääjä oli joko kädellinen tulosketjumies tai kädetön jarruketjumies, mutta harva oli kykenevä sekä tuloksentekoon että puolustuspelaamiseen. Siinä hommassa etenkin Kurri oli todella joukosta erottuva tapaus, ja siksi kait sille ei Selkeä älytty antaa kun äänestävä raati meni siihen aikaan ihan sekaisin jos Selke-kandidaatiksi edes vihjaistiin kaveria joka mättää toistasataa pistettä. Saattaa se raati kyllä vieläkin semmosesta sekaisin mennä.
On tuota Selkeä jaettu koville pistenikkareillekin. Mm. Gilmour, Fedorov, Yzerman, Francis ja Datsjuk ovat sen saaneet ihan kohtuullisilla pisteillä. Ja toki myös Bergeron ja Barkov nykyään. Ei sillä etteikö Kurrilla olisi ollut hyvät perusteet pystille aikoinaan. En osaa sanoa miten lähellä oli rankingissa parhaimmillaan.
 

Nick Neim

Jäsen
On tuota Selkeä jaettu koville pistenikkareillekin. Mm. Gilmour, Fedorov, Yzerman, Francis ja Datsjuk ovat sen saaneet ihan kohtuullisilla pisteillä. Ja toki myös Bergeron ja Barkov nykyään. Ei sillä etteikö Kurrilla olisi ollut hyvät perusteet pystille aikoinaan. En osaa sanoa miten lähellä oli rankingissa parhaimmillaan.
Kurri oli Selke-äänestyksessä parhaimmillaan toinen kaudella 1982-1983, jonka lisäksi Kurrilla oli myös viisi muuta TOP10-sijoitusta (sijoitukset 3, 4, 5, 10 ja 10). Eli kyllähän isoista pisteistä huolimatta Kurrin puolustusavut tunnistettiin ihan Selkeästi(pun intended).
 

Animal

Jäsen
Tämä väite ei varsinaisesti pidä paikkaansa.

En minäkään sano, että väite noin suoraviivaisesti pitäisi paikkansa, mutta on sinällään mielenkiintoista, että Coffeyn poistuessa Gretzkyllä tuli kausikohtaisiin pisteisiin pudotus ja Lemieux taas nousi "nextille levelille" ja yli 150 pinnan mieheksi, kun Coffey saapui Pittsburghiin.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
En minäkään sano, että väite noin suoraviivaisesti pitäisi paikkansa, mutta on sinällään mielenkiintoista, että Coffeyn poistuessa Gretzkyllä tuli kausikohtaisiin pisteisiin pudotus...
Enkö minä avannut tätä asiaa jo viestissäni? 1987-88 Gretzky teki vain 149 pistettä, mutta pelasi myöskin vain 64 ottelua. Gretzky pelasi paremmalla ottelukohtaisella pistekeskiarvolla kaudella 1987-88 (2,33) kuin 1986-87 (2,32). Coffey siis poistui Oilersista kaudeksi 1987-88 -> Gretzkyn pistekeskiarvo parani. Mikä tässä on vielä epäselvää? Kaudeksi 1988-89 Gretzky siirtyi uuteen, pelaajamateriaaliltaan huonompaan organisaatioon (Kings) ja pistekeskiarvo laski mm. tuon seurauksena hieman. Tällä taas ei ollut mitään tekemistä Coffeyn kanssa.

ja Lemieux taas nousi "nextille levelille" ja yli 150 pinnan mieheksi, kun Coffey saapui Pittsburghiin.
Kaudella 1987-88 Coffey pelasi Penguinsin nutussa ainoastaan 46 peliä (ja teki 67 pistettä). Hän teki pisteitä yhdessä Lemieux'n kanssa suurimmaksi osaksi erikoistilanteista (käsittääkseni eivät pelanneet tasakentällisin juurikaan yhdessä). Coffey syötti Lemieux'n maaleista 9/70 (5 PP, 3 EV, 1 SH). Lemieux syötti Coffeyn maaleista 7/15 (4 PP, 2 SH, 1 EV).

Lemieux teki kaudella 1987-88 pisteitä seuraavasti:
Koodi:
Coffey kokoonpanossa:
46. 38+67=105 (2,28 P/GP)

Coffey ei kokoonpanossa:
31. 32+31=63  (2,03 P/GP)
Ei siis aivan kauhean radikaalia vaikutusta Super-Marion pistetehtailuun. Lemieux oli 150+ pisteen mies joka tapauksessa.

Eiköhän Mario Lemieux (Wayne Gretzkyn tapaan) tehnyt muista pelaajista ympärillään parempia. Esimerkiksi toisella kaudellaan (1985-86) Lemieux teki 141 pistettä sysipaskassa Penguinsissa. Joukkue oli koko NHL:n neljänneksi huonoin. Penguinsin toiseksi paras pistemies oli Mike Bullard (83 p.).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös