NHL:n maaliennätyksen metsästys

  • 774 953
  • 2 832
Oli muuten hämmentävää seurata kuinka Flyersin kotiyleisö hullaantui Ovien tullessa kentälle viimeisellä minuutilla.

Selvästi koko NHL-yhteisö elää ja hengittää tätä ennätysjahtia nyt isosti.

Vaikea olisi nähdä tällaisen tapahtuvan esimerkiksi Suomessa, että kotiyleisö hurraisi vastustajan pelaajalle oman joukkueen ollessa maalin perässä, kun minuutti otteluaikaa jäljellä.
 
Otetaan tuohon Matthewsiin sen verran kiinni, että näen huomattavasti todennäköisemmäksi yhden runkosarjan maaliennätyksen (92) rikkomisen kuin runkosarjamaaliennätyksen rikkomisen. Ja siis molempia pidän varsin epätodennäköisinä.
 
JuiWSH

Jäsen

Tätä mietin itsekin, vaikka toki erittäin epätodennäköistä sekin olisi. Matthewsilla on kuitenkin potentiaali ihan älyttömiin kausiin, mutta tietynlainen tasaisuus tuosta puuttuu.

Historian kovimman maaliruiskun maaliputki kasvoi jo neljään.

Tuleeko kaudesta 24-25 ikimuistoinen siinä mielessä, että ensin maaliennätys haltuun ja kapteenina kannun nostoon kesäkuussa?
En edelleenkään usko, että kausi riittää mitaltaan ihan tuohon ennätyksen rikkomiseen. Toivon kuitenkin olevani väärässä ihan muutamastakin syystä:
-Nyt on Capitalsin 50. juhlavuosi, joten olisi vain sopivaa, että ennätys iskettäisiin tällä kaudella.
-NHL ja lätkämedia voisi lopettaa tuon jatkuvan Ovechkinin mainostamisen/seuraamisen. Jopa näin Capitals-fanina tuo on ajoittain aika raskasta seurattavaa. Voin vain arvata mitä se on muille.
-Ehkä tämäkin ketju muuttuisi taas enemmän normaaliksi ja asiapitoisemmaksi.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Tätä mietin itsekin, vaikka toki erittäin epätodennäköistä sekin olisi. Matthewsilla on kuitenkin potentiaali ihan älyttömiin kausiin, mutta tietynlainen tasaisuus tuosta puuttuu.
Ei tule rikkomaan. Pelaa kuitenkin niin tunnollisesti nykyään puolustussuuntaan + säännöllisesti alivoimaa. Pyrkii tekemään aika usein peliä hyökkäysalueella, ei ollenkaan puhdas snaipperi. Mikä suomenkielinen sana tuohon olisi muuten järkevämpi? Maalitykki?
 
Matthewsin maalimäärä ja epätasaisuus kausien välillä jo nostettiinkin esiin. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin maalintekeminen on tietyiltä osin sattuman kauppaa. Siihen vaikuttaa niin monta asiaa ja sitten varianssi puree ja tämä näkyy kausien välillä maalimäärissä.

Matthews on hyvä esimerkki ja McDavid vielä parempi. Katsokaapa McDavidin maalimääriä edellisiltä kausilta. 33, 44, 64, 32, 35 (tämän kauden tahdilla). Toissa kaudella 64 maalin kausi kun sitä edeltävällä 44 maalia. Ja seuraavalla kaudella tasan puolet siitä eli 32 maalia. Ei McDavidin taso tai pelityyli tuossa välissä ole oleellisesti muuttunut. Tai pelaajat siinä ympärillä.

Tuo kohta ennätyksen omiin nimiinsä saava venäläinen on tietynlainen oikku tässäkin mielessä. Varianssi puree huonommin ja maalimäärät pysyvät kaudesta toiseen korkealla. Ja siksi nyt kohta ollaankin todistamassa kärkipaikan vaihtumista.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Tämähän se onkin sairasta. Ovetskinin maalimäärät kausittain:

1) 52. 2) 46. 3) 65. 4) 56. 5.) 50.
6) 32. 7) 38. 8) 32. 9) 51. 10) 53.
11) 50. 12) 33. 13) 49. 14) 51. 15) 48.
16) 24. 17) 50. 18) 42. 19) 31. 20) 26. (nykyinen) ennustus +40.

Osaako joku avata mikä herralla oli tuossa 6-8 kausilla kun tuli 3x alle 40 maalin kausia vain ? Yleensä tahkonut sitä +50 kuitenkin "normaalisti"
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tuo kohta ennätyksen omiin nimiinsä saava venäläinen on tietynlainen oikku tässäkin mielessä. Varianssi puree huonommin ja maalimäärät pysyvät kaudesta toiseen korkealla. Ja siksi nyt kohta ollaankin todistamassa kärkipaikan vaihtumista.

Tämä on hänelle 20. kausi NHL:ssä, eli määrä on sama kuin mitä Gretzky pelasi urallaan. Jos hän päätyisi tällä kaudella 41 maaliin, mikä tarkoittaisi siis sitä että tilanne on runkosarjan päättyessä tasan 894-894,
maalimäärien keskihajonta olisi tällä aktiivipelaajalla 10,26 ja Gretzkyllä 24,02.

Gretzkyllä on maalimääriltään neljä parempaa kautta kuin tämän venäläispelaajan paras kausi.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onneksi on vielä 16 maalia matkaa, niin voi hyvin olla, ettei ennätys mene rikki. Näin toivotaan.
No eihän tuota uutta ennätystä tule mikään estämään enää. Kysymys vain kuuluu, että meneekö jo tällä kaudella vai vasta ensi kaudella rikki?

Juuri tätä tarkoitin eli vaihtelua on vähemmän kuin varmaan kellään.
Varmasti on vaihtelua vähiten. Ovechkinin koko ura on niin puhtaasti perustunut just tuohon osa-alueeseen eli maalien tekemiseen. Onhan esim. Matthewsin ja McDavidin pelaamisessa niin paljon enemmän muutakin kuin vain maalinteko ja ovathan nuo molemmat parempia pelaajiakin kuin Ovie, vaikka Ovie tämän ennätyksen itselleen tulee nappaamaan ja jos keskitytään täysin puhtaasti vain maalintekoon, niin ikävä kyllä just siinä kategoriassa Ovie on paras. Tämä vielä Gretzkyn nimissä oleva ennätyshän on siinä mielessä täysin käsittämätön, että eihän kukaan Gretzkyä miellä puhtaaksi maalintekijäksi. Gretzky oli pelintekijä, mutta sattui siinä sivussa latomaan ohimennen melkein 900 maalia ja sai pitkään pitää omissa nimissään tätä ennätystä.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Tämähän se onkin sairasta. Ovetskinin maalimäärät kausittain:

1) 52. 2) 46. 3) 65. 4) 56. 5.) 50.
6) 32. 7) 38. 8) 32. 9) 51. 10) 53.
11) 50. 12) 33. 13) 49. 14) 51. 15) 48.
16) 24. 17) 50. 18) 42. 19) 31. 20) 26. (nykyinen) ennustus +40.

Osaako joku avata mikä herralla oli tuossa 6-8 kausilla kun tuli 3x alle 40 maalin kausia vain ? Yleensä tahkonut sitä +50 kuitenkin "normaalisti"
2010-11 (32 maalia) ja 2011-12 (38 maalia) hänet taidettiin roolittaa puolustavampaan pelityyliin. Kausi 2012-13 oli sitten tynkäkausi (48 peliä ja 32 maalia).
 
lolaimbot

Jäsen
-Ehkä tämäkin ketju muuttuisi taas enemmän normaaliksi ja asiapitoisemmaksi.
Tämä ketju kuolee Ovechkinin uran loputtua kun lopullinen luku on selvillä. Kukaan ei ole lähelläkään ennätystä vuosikausiin eivätkä nuo "Connor Bedardin uran 43. maali"-hassuttelijat täällä jaksa enää huudella kun oikeasti asiasta kiinnostuneita ei enää ole paikalla maiskuttamassa rapalaa.

Tuo lopullinen luku onkin mielenkiintoinen juttu, kuinka paljon yli 900 mennään? Ja jos kulkee ensi kaudella vielä yhtä hyvin kuin tällä niin tavoitellaanko jopa maagista 1000 rajaa?
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Käyttäjä on saanut pelikiellon.
Tämä vielä Gretzkyn nimissä oleva ennätyshän on siinä mielessä täysin käsittämätön, että eihän kukaan Gretzkyä miellä puhtaaksi maalintekijäksi. Gretzky oli pelintekijä, mutta sattui siinä sivussa latomaan ohimennen melkein 900 maalia ja sai pitkään pitää omissa nimissään tätä ennätystä.
Tämä on hyvä pointti. Jos Gretzky olisi vain keskittynyt maalientekoon eikä jakanut kiekkoa muille niin täälläkin olisi Putinfanit hiljaa kun eroa olisi edelleen pari sataa maalia. Kohta kasi on eniten maaleja tehnyt pelaaja mutta paras maalintekijä on Wäiski.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Mites tuo Draisaitl? About 80 maalia on Ovechkinia perässä (oliko about 390 vs. 470) saman ottelumäärän kohdalla ja nyt näyttäisi viime kausien perusteella siltä, että on ottanut ison roolin Edmontonin maalinteossa. Tilastoja en nyt lähde enempää kaivelemaan, vaan heitän tällaisen mutusteltavaksi. Olisiko Draisaitlista haastamaan Matthews urasaldoissa?
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
"The Gr8 chase" eteenpäin taas yhden pykälän verran viime yönä, kun "the Great 8" teki Philly Flyersia vastaan kauden 26. ja uransa 879. maalin nousten 15 maalin päähän Gretzkystä ja kaikkien aikojen parhaan tittelistä!

Samalla tämä oli 4. peräkkäinen ottelu, jossa Ovie teki maalin ja tämä puolestaan oli 34. kerta Ovechkinin uralla, kun hän on tehnyt maalin neljässä peräkkäisessä ottelussa, mikä on, voitteko arvata? .... NHL:n kaikkien aikojen ennätys, mikäs muukaan! Okei, tässä kohtaa jakaa ennätyksen Super-Mario Lemieuxin kanssa, mutta kuitenkin.

Tuntuu tuota suurinta ja kauneinta "pääennätystä" jahdatessa nyt tässä jahdin loppuvaiheissa lähes jokainen Ovechkinin maali rikkovan jonkinlaisen NHL-ennätyksen (olkoonkin että osa niistä amerikkalaiseen tyyliin ehkä hieman hakemalla haettuja enkkoja), mutta mikäpä siinä. Onpahan enemmän juhlittavaa. Hieno aika seurata NHL:ää näin kiekkofanin silmin.
 
LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Vaikka minulla(kin) on omat varaukset Ovechkiniin, niin NHL-historian todistaminen paikan päällä kyllä kiinnostaisi kovasti.

Huhtikuun alussa on edessä Islandersin ja Capitalsin välinen matsi paikan päällä. The Athletic oli tehnyt ennusteen, jonka mukaan maaliennätyksen rikkoutumiseen tuossa kyseisessä pelissä on 7 % todennäköisyys tai mahdollisuus. Tietysti tässä on ennen sitä n. 25 peliä ja 15 maalia tehtävänä eli historian todistaminen on hyvin epätodennäköistä, mutta silti henkilökohtaisesti kiinnostava seuraamisen kohde. NHL on myös nostanut saman asian esille.

Maalitilaston kertymistä, oli sitten kyse tyhjään tehdystä tai pelitilannemaalista, seuratessa kyllä näyttää siltä, että Gretzky luovuttaa paikkansa tilastokärkenä vielä tämän kauden aikana.

Viimeksi muokattu:

Argon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"The Gr8 chase" eteenpäin taas yhden pykälän verran viime yönä, kun "the Great 8" teki Philly Flyersia vastaan kauden 26. ja uransa 879. maalin nousten 15 maalin päähän Gretzkystä ja kaikkien aikojen parhaan tittelistä!

Samalla tämä oli 4. peräkkäinen ottelu, jossa Ovie teki maalin ja tämä puolestaan oli 34. kerta Ovechkinin uralla, kun hän on tehnyt maalin neljässä peräkkäisessä ottelussa, mikä on, voitteko arvata? .... NHL:n kaikkien aikojen ennätys, mikäs muukaan! Okei, tässä kohtaa jakaa ennätyksen Super-Mario Lemieuxin kanssa, mutta kuitenkin.

Tuntuu tuota suurinta ja kauneinta "pääennätystä" jahdatessa nyt tässä jahdin loppuvaiheissa lähes jokainen Ovechkinin maali rikkovan jonkinlaisen NHL-ennätyksen (olkoonkin että osa niistä amerikkalaiseen tyyliin ehkä hieman hakemalla haettuja enkkoja), mutta mikäpä siinä. Onpahan enemmän juhlittavaa. Hieno aika seurata NHL:ää näin kiekkofanin silmin.
Juu todella upeaa on meno. Aivan täysin ylivoimaisesti kaikkien aikojen paras maalintekijä. Ja kaikki kiekkofanit tuntuvat osaavan arvostaa tätä. Vierasyleisötkin aivan innoissaan aina kun Ovie on kentällä. Samoin kaikki selostajat hehkuttavat tätä upeaa menoa. No toki meillä on suomessa pari hassua poikkeusta, ja nämä poikkeuksetkin toimivat lähinnä hauskana huumorina yrittäessään kiemurrella ja vältellä tosiasioita.
 
Argon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja edellinen Ovie-maali toi taas uuden molarin listalle, molari numero 180 oli siis Ivan Fedotov. Kyllähän tuossa tilastossa pitäisi 200 saada täyteen, mutta tuskin ehtii.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Juu todella upeaa on meno. Aivan täysin ylivoimaisesti kaikkien aikojen paras maalintekijä. Ja kaikki kiekkofanit tuntuvat osaavan arvostaa tätä. Vierasyleisötkin aivan innoissaan aina kun Ovie on kentällä. Samoin kaikki selostajat hehkuttavat tätä upeaa menoa. No toki meillä on suomessa pari hassua poikkeusta, ja nämä poikkeuksetkin toimivat lähinnä hauskana huumorina yrittäessään kiemurrella ja vältellä tosiasioita.
Nostat kyllä esiin hyvän ja tärkeän pointin tässä viestissä, tai ovat sen muutkin jo aiemmin nostaneet, mutta kyllä tämä toistamista kestää, eli:
On tosiaan aivan mahtavaa nähdä kuinka NHL-katsomoissa osaavat vastustajan fanitkin antaa ja osoittaa arvostusta toisen joukkueen pelaajalle (tässä tapauksessa siis Ovechkinille) ja hänen saavutuksilleen, kun sen aika on.

Suomesta tällaista kulttuuria saa usein hakemalla hakea ja ennemminkinhän meikäläisille tuntuu usein olevan ominaista vastustajan saavutusten vähättely ties millä verukkeella, näkyy valitettavasti tässäkin ketjussa näissä "tyhjiin tehtyjä ei lasketa!"-tyyppisissä kommenteissa. Harmillista, mutta minkäpä sille teet? Perisuomalainen kateusko siinä sitten taustalla, kun nyt ennätystä ei olekaan tällä kertaa tekemässä oman suosikkijoukkueen pelaaja? Tiedä häntä. Oli miten oli, mielestäni tässä on sellainen asia, jossa meillä suomalaisilla taitaisi olla opittavaa amerikkalaisilta urheilun seuraajilta.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Perisuomalainen kateusko siinä sitten taustalla, kun nyt ennätystä ei olekaan tällä kertaa tekemässä oman suosikkijoukkueen pelaaja? Tiedä häntä. Oli miten oli, mielestäni tässä on sellainen asia, jossa meillä suomalaisilla taitaisi olla opittavaa amerikkalaisilta urheilun seuraajilta.

Noh, kyllä tässä tapauksessa on joku ihan muu asia taustalla kuin suomalainen kateus, mutta ei siitä tässä ketjussa enempää.

Itse toivon, että tämä ko. hlö tekee sen 893 maalia uransa aikana.
 
lolaimbot

Jäsen
Nostat kyllä esiin hyvän ja tärkeän pointin tässä viestissä, tai ovat sen muutkin jo aiemmin nostaneet, mutta kyllä tämä toistamista kestää, eli:
On tosiaan aivan mahtavaa nähdä kuinka NHL-katsomoissa osaavat vastustajan fanitkin antaa ja osoittaa arvostusta toisen joukkueen pelaajalle (tässä tapauksessa siis Ovechkinille) ja hänen saavutuksilleen, kun sen aika on.

Suomesta tällaista kulttuuria saa usein hakemalla hakea ja ennemminkinhän meikäläisille tuntuu usein olevan ominaista vastustajan saavutusten vähättely ties millä verukkeella, näkyy valitettavasti tässäkin ketjussa näissä "tyhjiin tehtyjä ei lasketa!"-tyyppisissä kommenteissa. Harmillista, mutta minkäpä sille teet? Perisuomalainen kateusko siinä sitten taustalla, kun nyt ennätystä ei olekaan tällä kertaa tekemässä oman suosikkijoukkueen pelaaja? Tiedä häntä. Oli miten oli, mielestäni tässä on sellainen asia, jossa meillä suomalaisilla taitaisi olla opittavaa amerikkalaisilta urheilun seuraajilta.
Pari päivää sitten ketjuun linkattu video noista Ovechkinin tyhjistä maaleista kertoo tilastojen avulla aika kylmän viileästi kuinka typerää niistä huutelu on
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tää on kyllä tullut jo ajan mittaan selväksi. Itsehän toivon, että tämä ko. hlö tekee 4268 maalia uransa ainana.

Ymmärsin pointin.

Pakko heittää noihin omiin viesteihin edes jotain otsikkoon viittaavaa, ettei norsunluutornissa hermostuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös