Laitetaan nyt omakin, tosin hieman vaatimattomampi raportti elämäni ensimmäisestä NHL-matsista paikan päällä.
Kolmisen viikkoa sitten tuli siis käytyä väijymässä Sharks-Hurricanes -peli San Josessa. Ennen peliä ei oikein tiennyt mitä odottaa, vaikka NHL-fani olenkin, niin peliä kohtaan ei mitään suurempia odotuksia ollut. Mutta tapahtuma sitten itsessään ylitti ne kaikki. Samalla reissulla kävimme katsomassa myös yhden NBA-pelin sekä yhden NFL-ottelun. Kyseisessä NHL-pelissä tunnelma oli näihin kahteen muuhun verrattuna aivan omaa luokkaansa. Tosin NFL-peli oli panokseton ja laimeahko tunnelma ei tullut yllätyksenä. NBA:n huippumatsia (LA Clippers-Golden State Warriors) kohtaan odotukset tunneloman suhteen pettivät pahasti. Halli syttyi aina silloin tällöin, mutta enemmän tuosta pelistä tuli mieleen jokin teatterinäytös tai vastaava. Tosin NBA-koriksestakaan ei aiempia kokemuksia ollut, joten paha verrata mihinkään muuhun tapahtumaan sarjan sisällä.
Mutta sitten itse ketjun tapahtumaan. Hallille saavuimme hyvissä ajoin Uberilla. Uber-kuljettaja paljastui new yorkilaiseksi kiekko(sekä Rangers)faniksi, joka omien sanojensa mukaan tietää kuulemma lähes kaiken jääkiekosta. Lyhyen matkan aikana kuski ehti kehua historian parhaita suomalaiskiekkoilijoita, eli tietenkin Stastnyn veljeksiä :). Eikä uskonut millään etteivät he ole suomalaisia, lopulta Wikipediaa piti käyttää todisteena. Lisäksi kyseinen kuski ei ollut koskaan kuullutkaan Antti Raannasta, vaikka kovaksi Rangers-faniksi itsensä julisti. Toki muisti, että 1980 Lake Placidissa USA varmisti Miracle On The Icen:sä voittamalla hyvin taistelleen Suomen. Ehdimme hallille hyvin ennen alkulämpöjä paikalle. Mielessä ehti jo käydä, että alkulämmöt ovat jo menneet, kun pelaajat eivät alle 30min ennen pelin alkua olleet tulleet edes kentälle, mutta sieltähän ne lopulta sitten saapuivat. Alkulämmittelyistä päällimmäisenä jäi mieleen tshekkiläinen Andrej Nestrasil, joka viihdytti pleksin takana lämmittelyä seurannutta, noin 6-vuotiasta pikkutyttöä ampumalla muutamaan kertaan kiekon kohti hänen naamaa ja kerta toisensa säikäyttäen tämän. Ja toki naurut perään, molemmilta.
Alkulämmittelyjä menimme seuraamaan Carolinan kenttäpäätyyn, pyrkien kiinnittämään Ahon ja/tai Teräväisen huomion vaikkapa kiekon toivossa. Matkaseurueellamme oli päällä Timo Jutilan naamalla varustetut Ny Rillataa -paidat ja seisoimme aivan pleksissä kiinni sekä läimimme pleksiä aina kun jompikumpi nuorista herroista luisteli ohi, mutta kumpikaan ei joko huomannut tai ollut huomaavinaan meitä. Yhden kerran ohi luistellessaan Aho katsoi meitä, mutta ei reagoinut millään lailla, liekö sitten niin keskittynyt peliin ettei huomannut tai ei kiinnostanut. Lopulta järjestyksenvalvojana toiminut vanhempi herrasmies tuli huomauttamaan ettei pleksiin saa koskea. Oli kuitenkin ymmärtäväinen ja myöhemmin kävellessämme hänen ohitseen, hän vielä naureskellen kysyi kuinka onnistuimme tavoitteessamme. Suomalaiset kollegansa olisivat todennäköisesti toimineet tilanteessa hieman eri tavalla :). Alkulämmittelyjä vastakkaisella puolella oli seuraamassa joku teinityttö Oulun Kärppien pelipaita päällään, käsissään Sebastian Ahon naamalla varustettu "Aho on ihana<3" -kyltti. Alkulämpöjen jälkeen siirryimme omille paikoille yläkatsomoon.
Liput oli halvimmat mitä Stubhubista sai ja ne tuli ostettua joskus syksyllä, muistaakseni lokakuussa. Hintaa lipuille kertyi about ~40 euroa kappaleelta. Ennen peliä lippujen hinnat olivat kallistuneet,noin parilla kympillä per lippu, toisin kuin NFL ja NBA-matseihin, joihin hinnat puolestaan laskivat pelipäivän lähestyessä. Paikat olivat riittävän hyvät, kaiken näki tarpeeksi hyvin ja pelaajat kentällä erotti selvästi. Olen itse tullut siihen lopputulokseen erinäisten eurojalkapallopelien sekä nyt tämän reissun pelien jälkeen, että paras hinta-laatu -suhde pääsylipuissa on ehdottomasti halvimman kategorian lipuissa. Ei ole mielestäni järkevää maksaa itseään kipeäksi paremmista paikoista, kun se peli kentällä on joka tapauksessa sama, eikä noissa halleissa tai stadioneissa oikeastaan huonoja paikkoja edes ole. Vieressämme istui pari äänekästä, Sharksin fanipaitoihin pukeutunutta nuorta miestä, jotka viljelivät läpi pelin "Go Sharks Go" -huutoja. Eivät kuitenkaan pelin alkaessa olleet kuulleetkaan herrasta nimeltä Joonas Donskoi, että sellaisia faneja tuolla päin lätäkköä. Kuvasin pelistä pienen fiilistelyvideon, kun kiekko tippui jäähän, onnekseni sain myös vahingossa taltioitua ottelun avausmaalin, joka syntyi vain noin yhdeksän sekuntin pelin jälkeen. Virallisiin tilastoihin on merkitty maalintekoajaksi 0:12, mutta maali tuli kyllä tuota aiemmin. 11 sekuntia kestävässä videonpätkässä ehtii näkyä kiekonpudotus, Marleaun maali sekä yleisön ensireaktiot osumaan. Reilun kolmen minuutin pelin jälkeen tilanne oli San Joselle 2-1, aivan kuitenkaan 60 maalin tahdissa ei loppuun saakka pysytty.
Kaikki suomalaiset esiintyivät pelissä edukseen. Aho ei tuntunut juuri virheitä tekevän, edisti peliä syötöillään, raatoi alivoimalla ja karvasi kiekon pari kertaa "Datsjukmaisen" huomaamattomasti selustasta hiipien. Yksi näistä riistoista alivoimalla hyökkäyspäässä, jossa tappoi useita alivoimasekunteja. Teräväinen puolestaan antoi Carolinan ensimmäiseen, Lee Stempniakin tekemään maaliin melko namukkaan syötön ja palkittiin ottelun kolmanneksi parhaana pelaajana. Vastapainoksi puolestaan esitti muutaman harhasyötön ja menetti kiekkoja. Huippupassista ja kolmostähdestä huolimatta mielestäni Ahon esitys oli paljon vakuuttavampi. Myös Donskoi pelasi hyvän pelin. SAP Center kohahti pelin aikana vastaavalla tavalla kaksi kertaa, molemmilla kerroilla se kohahti nimenomaan Donskoille ja hänen kiekonkuskaamisten kautta rakennelluille maalipaikoille, joista kaveri ei sitten saanut sisään. Donskoi itse osui viimeisessä erässä ylärimaan. Myös Aho kolisutti tolppaa pelissä. Pienestä kulmasta jäätä pitkin yritetty siirto ei aivan onnistunut yllättämään jo jäässä maannutta Aaron Delliä. Lopputulemat kirjattiin summerin soidessa 4-3 kotijoukkueelle.
Viimeisessä erässä mietimme, että mitä ihmettä kotiyleisö oikein alkoi sorkkimaan käsillään. Kunnes tajusimme, että koko yleisö alkoi fiilistellä tulevaa ylivoimapeliä muodostamalla käsillään louskuttavia hainleukoja. Päällimmäisenä pelistä jäi kuitenkin ehkä mieleen todellinen, noin 70-vuotias hokimummo, joka eläytyi peliin koko sielullaan, sanan jokaisessa merkityksessä. Tämä mummo omasi erikoisimman tuuletustyylin, jota hän ei epäröinyt käyttää San Josen tehdessä maalin, kun hän alkoin huiskimaan käsillään tuhatta ja sataa vasemmalle ja oikealle. Edes itse en pystyisi tuollaiseen vauhtiin vaikka olen tätä harmaahapsea kymmeniä vuosia nuorempi. Viimeisessä erässä Donskoin ylärimalaukauksen jälkeen tämä muori eläytyi niin että jännityksen lauetessa nojasi taaksepäin niin, että kädet osuivat polviini. Tämän jälkeen mummo kääntyi ja osoitti silminnähden nolostuneena sympaattiset pahoittelunsa, naurussa oli pitelemistä. Mielenkiintoista myös, ettei tuolla Jenkeissä ole kuin pari variaatiota kannustamisesta. Huudot ovat siis joko "Go xxxxx Go" tai "Let's Go xxxxx!" Näitä sitten viljellään alusta loppuun. Pelin jälkeen jonkin verran porukkaa oli kerääntynyt odottamaan hallin uumenista saapuvia pelaajia nimikirjoitusvihkoineen, mutta me emme siihen jaksaneet jäädä. Ja ovat muuten hienoja rakennelmia nuo NHL-hallit. Suomessa on tottunut aivan erinäköiseen arkkitehtuuriin kuin mitä tuolla. Hallit ikäänkuin kuuluvat miljööseensä ja voisivat olla ulkokuorensa perusteella kuin mitä tahansa rakennuksia keskustassa.
Raportista tuli näemmä "hieman" pidempi kuin mitä oli tarkoitus. Ajattelin rustata nopeasti pari kappaletta, mutta lopulta jäljelle jäi suunnitelmasta ainoastaan nopeus, joka saattaa esiintyä kirjoitusvirheinä ja epäloogisena tajunnanvirtana. Onnittelut ja kiitokset jos jaksoit lukea.
