Mainos

NHL-lockout, ketä tulee Suomeen?

  • 911 530
  • 1 358

#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei ole tainnut kaverilla olla korkki kiinni kun on tämän mennyt kirjoittamaan. Ensi vuonna pääsemme sitten pakollisen yleveron muodossa maksamaan tämänkin urheilujouranismin kruununjalokiven palkkaa,jostain syystä mieleen hiipii ajatus paeta myös Suomen verotusta...
 
12961

Jäsen
Tämän Jari Korkin (ei sukua kaukalopalloilija/jääkiekkolija Jari Korkille) mielestä Mikko ei ole kunniakas millään tavoin. Jari Korkki: Koivun ja tähden alla | Yle Uutiset | yle.fi

Huhhuh, miten paistaa katkeruus läpi Korkin tekstistä. Alkaako sosiaalidemokraattinen hurskastelu YLE:n kahvihuoneessa käydä oman pumpun päälle, kun tulot jäävät pieniksi? Kannattaa muistaa, että miljoonatulojen verotukselle löytyy helposti järjestelyvaihtoehtoja, etenkin jos ne ovat pääomatuloja tai ulkomailta saatua ansiotuloa, yritysverotuspuolesta puhumattakaan. Kuten joku jo sanoikin, on kysymys vain suomalaisen verotuksen kilpailukyvyttömyydestä. Yhteiskunta ei koskaan pysty antamaan suurimmille veronmaksajille vastinetta rahoilleen. Tästä syystä iso osa suurituloisista on melko katkeria progressiivista verotusta kohtaan, vaikka fyrkkaa kouraan yllin kyllin jäisikin.

Lähes jokainen meistä harjoittaisi verosuunnittelua jo huomattavasti pienemmistä panoksista kuin mistä näissä Jokisen ja Koivun tapauksissa on kysymys. Minä ainakin leimaisin nämä miehet lähinnä tyhmiksi, mikäli olisivat valmiita maksamaan 9 pelin pelaamisesta useita satoja tuhansia, jopa miljoonia euroja verottajan taskuun.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ei voi kuin ihailla tuota sitoutumista, eikä voi edes verrata jotain Jokisen Jussia näihin todellisiin hyväntekijöihin.

Villi veikkaus, mutta jo MM-kisojen takia Jokiselle tuli ja todennäköisesti vielä tulee enemmän päiviä Suomessa kuin tuolle kaksikolle. Samoin kesällä Jokinen luultavasti vietti aikaa Suomen suvessa ja haluaisi varmasti viettää ensikin kesänä. Helppo se on näiden toisten sitoutua, kun ei tarvitse laskeskella milloin kesäloman tai MM-kisojen hinnaksi tulee satoja tuhansia ylimääräisten verojen takia.
 
Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitääsch. Tuo "blogi" vaikuttaa lähinnä joltain iltapäivälehtien kommentti osiosta löytyvältä avautumiselta. Onko tuo nyt sitten jotain käsittämätöntä satiiria, vai onko korkki todella jäänyt liian pitkäksi aikaa auki? Sitä tuski saamme koskaan tietää...
 
pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Villi veikkaus, mutta jo MM-kisojen takia Jokiselle tuli ja todennäköisesti vielä tulee enemmän päiviä Suomessa kuin tuolle kaksikolle. Samoin kesällä Jokinen luultavasti vietti aikaa Suomen suvessa ja haluaisi varmasti viettää ensikin kesänä. Helppo se on näiden toisten sitoutua, kun ei tarvitse laskeskella milloin kesäloman tai MM-kisojen hinnaksi tulee satoja tuhansia ylimääräisten verojen takia.

Jotkut ne ei ymmärrä huumoria/satiiria/keksijotainkivaatähän vaikka itse sen kertoisivat. Ihme nillitystä päivän selvistä (vero) asioista, vaikka jokainen meistä tekisi jonain jussijokisina ihan täysin samoin. Vai laitetteko veroilmoitukseenne myös sen kossupullon minkä naapurin pena maksoi sulle siitä kun kävit kastelemassa kukkia sen Kanarian reissun aikana? (tämä siis kaikille näistä veropakolaisuuksista itkeville)

Jussin, Mikon ja muitten kamujen tämän vuoden Suomivierailut ei sitten muuten vaikuta pätkääkään ensi vuoden kesälomiin. Sen sijaan siihen se vaikuttaa, että nämä Veljet eivät välttämättä tule heti 1.1 takaisin liigaan neppailemaan, jos/kun työsulku jatkuu vaan paluu päivämäärä on lähempänä poffien alkua, jottei koko kesää tarvitsisi viettää ameeriikoissa tai vaikkapa Penan kanssa siellä Kanarialla.

Kirvesvarresta takaisin aiheeseen; Varmasti jollain sivulla jo sanottu, mutta palataan aiheeseen kertomalla Kevin Shattenkirkin liittymisellä TPS:aan.

Linkit: KS:n pelaajakortti @ nhl.com ja uutinen JA:ssa
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotkut ne ei ymmärrä huumoria/satiiria/keksijotainkivaatähän vaikka itse sen kertoisivat. Ihme nillitystä päivän selvistä (vero) asioista, vaikka jokainen meistä tekisi jonain jussijokisina ihan täysin samoin. Vai laitetteko veroilmoitukseenne myös sen kossupullon minkä naapurin pena maksoi sulle siitä kun kävit kastelemassa kukkia sen Kanarian reissun aikana? (tämä siis kaikille näistä veropakolaisuuksista itkeville)

Jaa, kyse nyt on kyllä kyse hiukan toisen mittakaavan asiasta. Toivon kyllä todellakin, että itselläni vastaavassa tilanteessa olisi sen verran selkärankaa, että jatkaisin kasvattajaseurassani pelaamista (enkä pakenisi raukkamaisesti vastuuta) ja maksaisin aivan kiistämättä ylisuuresta palkastani veroa kotimaahan ja kantaisin sitä kautta vastuuta niin yhteiskunnallisesti kuin kiekon puolella. Itse en ole ikinä arvostanut mitään mikahäkkisiä tai kimiräikkösiä juuri tästä syystä. Paljon enemmän kunnioitan moottoriurheilusta puhuttaessa esimerkiksi Suomeen jäänyttä Marcus Grönholmia.

Koivu nyt sanoi tässä taannoin, että Ruudun Jarkko osaa vastata kaukalossa teoistaan - toisin kuin kuulemma moni muu. Se kai kertoo oleellisen miehen vastuu-käsityksestä.
 
Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten saatana kehtaa suojatyöpaikkalainen julkaista moista sontaa?

Pistää vituttamaan ihan rankasti. Tottakai tämäkin läski kaljupää maksaisi ensin verot USA:han ja sitten tulisi vielä Suomeen maksamaan. Ja TPS maksaisi mielellään työnantajamaksut päälle.

Vitun YLE, haistakaa VITTU!

Otan tästä mielelläni pelikieltoa.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Se koira älähtää...

Korkin kirjoitushan on mainio. Suomen jääkiekkoskene on itse juurruttanut jotain sotavertauksia lajiin ja kyllähän ne ovat todella irvokkaita olleet. Räikein esimerkki toki vuoden takainen Maikkarin talvisotakampanja, jossa kiekkoleijonamme lähtivät sotimaan ja suurinpiirtein hankkimaan Karjalaa takaisin.

Mikko Koivu on ollut tässä kaikessa suurin tähti. Nyt Mikko käy hyvää hyvyyttään pelaamassa TPS:ssä muutaman matsin ja samalla avautuu mediassa kuinka NHL-pelaajat ovat nyt vaikeassa raossa miljooniensa kanssa, kun omistajat yrittävät puristaa palkkoja hieman alaspäin.

Samaan aikaan koko Eurooppaa ravistelee raju lama ja Suomessakin YT-uutista pukkaa joka tuutista. Kannattaisi vähän miettiä.

Olihan tuossa toki vahva provosoiva sävy, mutta ei nyt kannata hernetta ihan hirveän syvälle nenuun vetää.
 
se7enin kanssa samalla linjalla. (huom! vertaus linjaan ei tässä yhteydessä liity sotataktiikkaan tai Talvisotaan mitenkään)
Korkin kirjoitus ravistelee kivasti niitä huomiopisteitä, joita jää havaitsematta syvällä kiekkokultturin sisällä kimpoillessa.
Tämä NHL-pelaajien & omistajien taisto on sinänsä, kuten mainitsit, irvokas juttu verrattuna tuhansiin ja tuhansiin irtosanomisiin vaikkapa Suomessa. Puhumattakaan Espanjan, Kreikan ja monen muun tilanteesta.
Tavallaan kuitenkin samalla myös maailma pienoiskoossa - osakkeenomistajat tahtoo lisää voittoa, työntekijöiden kulut saatava alas. Joko irtisanomisilla tai palkanleikkauksilla. Tiivistyy kapitalismin peruslähtökohtiin.
Mikko ei taida olla meidän Robin Hood. Eikä hänen tarvitsekaan. Ajattelu ei sensijaan ole kiellettyä myöskään jääkiekkoilijalta.

Kuriositeettiina - mainoskampanja on päässyt nyt vaiheeseen kaksi, jossa Leijonien päävalmentaja pelaa ns.kaksoisagentin roolia. Toisaalla asemapaikkana Karjalankannaksen kakkoiskulmassa sijaitseva Lening...Pietari. Ja toisaalla puolustaen sinivalkoista kunniaa kevään kotikisoissa(joiden finaalit pelataan Ruotsissa).
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ihan aiheessa pysytä, mutta jatkoaikalaisista tuntuu olevan rehellisempää ja säntillisempää väkeä mitä minä tunnen, kun porukka olisi makselemassa miljooniakin VALTIOLLE ihan vaan siitä ilosta että saavat kunnian pelata sm-liigassa. Minä taas juon verotonta alkoholia enkä todellakaan kysele kuitteja ostoksistani jos saan sen ilman kuittia halvemmalla.
Tosin en silti edes katsele linnan juhlia, joissa rehellisempien ihmisten varoilla ryypätään kansan haukkoessa henkeään.
 
12961

Jäsen
Jaa, kyse nyt on kyllä kyse hiukan toisen mittakaavan asiasta. Toivon kyllä todellakin, että itselläni vastaavassa tilanteessa olisi sen verran selkärankaa, että jatkaisin kasvattajaseurassani pelaamista (enkä pakenisi raukkamaisesti vastuuta) ja maksaisin aivan kiistämättä ylisuuresta palkastani veroa kotimaahan ja kantaisin sitä kautta vastuuta niin yhteiskunnallisesti kuin kiekon puolella. Itse en ole ikinä arvostanut mitään mikahäkkisiä tai kimiräikkösiä juuri tästä syystä. Paljon enemmän kunnioitan moottoriurheilusta puhuttaessa esimerkiksi Suomeen jäänyttä Marcus Grönholmia.

Koivu nyt sanoi tässä taannoin, että Ruudun Jarkko osaa vastata kaukalossa teoistaan - toisin kuin kuulemma moni muu. Se kai kertoo oleellisen miehen vastuu-käsityksestä.

Mitä vastuuta tässä pakoillaan? Ei Koivulla/Korpikoskella/Jokisella ole ollut mitään velvollisuutta pelata SM-liigassa peliäkään, mutta kaikki tulivat kuitenkin ainakin osaksi syksyä auttamaan seurojaan ja vetämään yleisöä halleihin myös muilla paikkakunnilla. Täältä saadut palkatkin ovat olleet melko minimaaliset, pelaajat ovat saaneet vastineeksi lähinnä pelituntumaa. Normaalisti vapailla markkinoilla vastaavan tason pelaajan työpanos joukkueelle maksaa miljoonia vuodessa, ja nyt esimerkiksi Kärpät ja TPS ovat maksaneet tästä huomattavasti vähemmän.

Mitä tarkoittaa ylisuuri palkka? Jos olet jossain riittävän hyvä ja neuvotteluasemasi mahdollistaa itsellesi kovan luokan edut, muiden siitä ruikuttaminen on kateutta.

Minun näkökulmastani verosuunnittelumahdollisuudet käyttämättä jättävät eli "turhaan" Suomeen veroja maksavat toimivat lähinnä hölmösti kun tukevat kotimaista yhteiskuntaa verottajan kautta. Hehän voisivat vaikka kohdistaa rahojensa käyttöä itse hyväksi katsomiinsa kohteisiin esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjen ja oman kulutuksensa kautta.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
jääkiekkoskeneä maikkarin mainoskampanjaan? Nyt on media aivopessyt mielikuvamarkkinoinnillaan sinut kiitettävästi.
Jääkiekkovalmentajat käyttävät mm. termiä sota-alue puhuessaan pelistä. Olen kuullut tämän useampaan kertaan monesta eri suusta.

Mikko sai visiitin alussa kritiikkiä, kun ei antanut medialle haastatteluja.
Jaa. En ole moista kritiikkiä huomannut.
Suomalaisia NHL-pelaajia ei onneksi yhden tai kahden tuularin mielipiteet heidän raha-asioista kiinnosta. Jos kiinnostaisi, ei me saataisi nauttia näiden herrojen esityksistä.

Tässähän se ero tietysti on. Itse hieman ihmeissäni seuraan tätä Jokisen ja kumppaneiden ravaamista Amerikan ja Suomen väliä, kun verotusta pakoillaan. Tämä NHL:n työsulku on sikäli ikävä asia, että se heilauttaa Euroopan sarjojen voimasuhteita hetkellisesti aika rajustikin ja tämmöiset pomppimiset ei ainakaan auta asiaa. Joko pelataan Suomessa ja SM-liigassa tai sitten ei pelata.

Toki on hieno päästä seuraamaan isoja tähtiä, jotka todella osaavat pelata. Mieluummin seuraisin niitä kuitenkin pelaamassa tuolla rapakon takana, mutta sekä omistajat että pelaajat tuntuvat tällä hetkellä olevan liian jumissa edes halutakseen ratkaista asiaa. Loppujen lopuksi tästä tilanteesta ei hyödy kukaan, ei edes SM-liiga.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisiko tämän raha- ja verokeskustelun viedä hevon vittuun tästä ketjusta? Ei nimittäin kiinnosta ja vieläkin tärkeämpää: ei kuulu tähän ketjuun.

Perreault ja Shattenkirk nyt siis tuoreimmat nimet liigaan tulijoiden listalla. Toivottavasti herrat ovat sotisovassa jo seuraavassa matsissa. Lisäksi IFK-huhuissa pyöritellään O. Jokista ja Zidlickyä, joista varsinkin jälkimmäinen lienee äärimmäisen epätodennäköinen tulija, mutta onpahan jotain mitä huhuilla.

Mites muut joukkueet IFK:n ja Tepsin ohella, onko huhuttavaa? Van Riemsdyk Tapparaan?
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toki on hieno päästä seuraamaan isoja tähtiä, jotka todella osaavat pelata. Mieluummin seuraisin niitä kuitenkin pelaamassa tuolla rapakon takana, mutta sekä omistajat että pelaajat tuntuvat tällä hetkellä olevan liian jumissa edes halutakseen ratkaista asiaa. Loppujen lopuksi tästä tilanteesta ei hyödy kukaan, ei edes SM-liiga.

Leikkasin vähän tuota tekstiäsi, toivottavasti ei haittaa.

Tuohon, ettei kukaan hyödy täytyy ottaa kantaa.

Eikö muka nuoret junnut hyödy kun pääsee pelaamaan maailman taitavimpien pelaajien rinnalla?Samalla ottaa niistä oppia kaukalossa ja pukukopissa? Eikö liiga hyödy saadessaan selkeästi enemmän katsojia ja näkyvyyttä supertähtien käymällä parissa pelissä (esim. TPS:n pelit joissa koko kausikeskiarvo yli 1000katsojaa/peli plussalla (+ Koivun paluu yli 10k katsojaa pitkästä aikaa HK-Areenalla)), kun suurimmat kulut maksavat kuitenkin yhteistyökumppanit?
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kuka on muuten sanonut, että suurimmat kulut maksaa yhteistyökumppanit, se että ne mahdollistaa tulemisen voi olla vaikka 1/6 summasta, mutta ainakin itse en toivo NHL:n alkua, jos vaan pystyisin niin riittaa lisää sinne kylväisin.
 
Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kateellisten on hyvä jeesustella näillä "veropakolaisilla". Todennäköisesti itsekin lähtisivät maasta, jos tulotaso olisi samaa luokkaa kuin näillä huippu-urheilijoilla. On itetysti nyt helppoa väittää jotain muuta tässä vaiheessa, kun tulot ovat siellä tavallisen suomalaisen tasolla. Todellisuuden näkee sitten jos se vaikka 100 000€ kilahtaa tilille pari kertaa kuussa. Vähempituloinen kokee Suomessa käytössä olevan progressiivisen verotuksen oikeudenmukaiseksi, koska pääsee itse vähemmällä. Hyvätuloinen taas kokee saman asian epäoikeudenmukaiseksi, koska maksaa suhteessa enemmän veroa kuin muut. Verotuksessa jokin tietty progressiivisuus on varmasti paikallaan, mutta siinä vaiheessa kun mennään yli 50%:n veroasteeseen, liioitellaan jo aika vahvasti. Valitettavasti suomalainen verotus ei suosi hyvätuloisia urheilijoita. Lähes kaikki suomalaiset huippu-urheilijat asuvat jossain kevyemmän verotuksen maassa, vaikka se ei heidän lajinsa kannalta välttämätöntä olisikaan. He tekevät niin koska pystyvät siihen. Poikkeuksiakin varmasti on.

Moni urheilija maksaa tuloistaan verot siihen maahan, missä töitään tekevät. Miksi näiden samojen pitää maksaa samasta palkasta verot Suomeen pelkästään sen vuoksi että oleskelevat Suomessa. Siinä ei ole mitään väärää, että maksetaan verot Suomessa saatavasta ansiosta. En tiedä miten tämä ulkomailla ansaitusta tulosta verotus menee, mutta ei luulisi paljoa esim. Koivulle jäävän käteen kun kaksi verokarhua on käynyt lompakolla. Millähän tavalla tuo verotus edes lasketaan? Huomioidaanko siinä se mitä on Yhdysvalloissa maksettu?
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Leikkasin vähän tuota tekstiäsi, toivottavasti ei haittaa.

Tuohon, ettei kukaan hyödy täytyy ottaa kantaa.

Eikö muka nuoret junnut hyödy kun pääsee pelaamaan maailman taitavimpien pelaajien rinnalla?Samalla ottaa niistä oppia kaukalossa ja pukukopissa? Eikö liiga hyödy saadessaan selkeästi enemmän katsojia ja näkyvyyttä supertähtien käymällä parissa pelissä (esim. TPS:n pelit joissa koko kausikeskiarvo yli 1000katsojaa/peli plussalla (+ Koivun paluu yli 10k katsojaa pitkästä aikaa HK-Areenalla)), kun suurimmat kulut maksavat kuitenkin yhteistyökumppanit?

Kuinkas paljon se junnu hyötyy, jonka pelipaikan se NHL-lockout mies vie? Puhumattakaan sen mahdollisista tulonmenetyksistä.

No, en nyt halua leimautua kirjoittajaksi, jonka mielestä NHL-miehet ovat saatanasta ja on ainoastaan huono asia, että niitä täällä pyörii. Joku saattaa kohta keksiä, että Ilves olisi lähempänä 13. sijaa, jos Koivu, Korpikoski, Martinez ja Russell ei olisi tullut tepsin avuksi..

Niin tai näin. On tässä varmasti hyviä puolia ja paljon. Toisaalta on myös huonoja puolia, eikä tuo Korkin kirjoitus ollut todellakaan niin huono, mitä täällä aluksi annettiin ymmärtää.

Toivoisin toki, että Koivu ja kumppanit tänne tullessaan myös pysyisivät täällä, eivätkä karkaisi veroja pakoon ties minne. Eikä tätä voi tosiaan verrata mihinkään perusduunarin viinanhakureissuun.
 
Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Onneksi verottaja edes jotain hyötyy näistä NHL-tähdistä, sillä lähes joka paikkakunnalla näiden myötä yleisökeskiarvot ovat nousseet merkittävästi. Eikö joka lipusta ja niiden myötä kasvaneista oheismyyntituloista jonkinasteista liikevaihtoveroa / vastaavaa tipu myös verokarhun pohjattomaan kirstuun ? Voidaan ohjata sitten näitä varoja vaikka Murmanskin sotaveteraanien virkistyssaunan kehittämiseen kun kotimaassa asiat on kaikilla niin hyvin.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuinkas paljon se junnu hyötyy, jonka pelipaikan se NHL-lockout mies vie? Puhumattakaan sen mahdollisista tulonmenetyksistä.
Se hyötyy sen verran, että tajuaa pelaavansa kilpailullisessa ammattilaissarjassa ja pitää tehdä vähän saatanasti hommia saadakseen paikan kokoonpanossa.

Onhan se aina ikävää että joku jää ulos kokoonpanosta, mutta sitä se on ammattilaisurheilussa ja hyvä se on junnun huomata mitä se vaatii ja että taitavammat vievät pelipaikat. Eiköhän ne seurat joka tapauksessa vahvistuksia hae niin kausien välissä kun kauden aikanakin, oli sitten työsulku tai ei, eli ei siihen voi yksikään junnu tuudittautua että tossahan on paikka kokoonpanossa auki, se on mun. Se menee sille kuka sen itselleen pelaa, oli tosiaan sitten NHL-miehiä vapaalla jalalla tai ei.

Minä olen edelleen sitä mieltä, että NHL olisi kaikkein mieluiten saanut alkaa ajallaan niin olisipa sitä päässyt itsekin yhden matsin jo paikan päällä katsomaan, mutta kun ei alkanut niin hyvä näitä pelaajia on liigassa seurata. Joo, sekoittaa jotain jengejä mutta joukkueiden ja seurojen tulee omalla vastuulla pitää huoli siitä, ettei sekoita pakettia liikaa ja ns. lopullisesti. Tottakai se on liigan aktiiviselle seuraajalle kiva piristys nähdä tavallista taitavampia pelaajia ja isoja nimiä täällä yhden satunnaisen kauden ajan, tietäen ettei niitä taas seuraavaan 10 vuoteen samoissa määrin täällä pyöri. Eiköhän ne junnutkin taas ensi kaudella mahdu kokoonpanoon jos ovat mahtuakseen, ovatpahan ainakin treenanneet ekstrakovaa sisuuntuneena siitä, että isot pojat veivät tällä kaudella paikkansa kokoonpanosta.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tämä NHL:n työsulku on sikäli ikävä asia, että se heilauttaa Euroopan sarjojen voimasuhteita hetkellisesti aika rajustikin ja tämmöiset pomppimiset ei ainakaan auta asiaa. Joko pelataan Suomessa ja SM-liigassa tai sitten ei pelata.

Juuri näin.

Seurojenkaan ei voi pitkässä juoksussa sanoa hyötyvän tästä hyppimisestä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa TPS. Hankkiiko TPS itselleen ykkössentterin "paikkaamaan" Mikko Koivua tämän oman loman ajaksi? Tuskin. Hankkisiko/olisiko hankkinut TPS ykkössentterin, jos Koivu ei olisi pelannut liigassa lainkaan. Todennäköisesti.

Omaa mutuahan tuo on, mutta näin sen näen...
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets

Se on TPS:ssän omaa ammattitaidottomuutta. On täysin seuran oma vika, jos joukkueen ykkösentteri ja ykköslaituri olisivat jotain loikkareita, jotka pelaisivat pari peliä lokakuussa, pari marraskuussa ja sitten vuoden vaihteen jälkeen ehkä koko loppukauden.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

TPS:n joukkue on koottu alunperin niin päin persettä, että sielä ei käytännössä ole muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa näitä työsulkupelaajia valtavat määrät. Jos joukkueen tärkeimmistä pelaajista lähes kaikki ovat vain lainassa täällä, niin josain kohtaa on menty metsään. Lukko ja TPS ovat joukkueet joiden menestys nojaa täysin työsulkuvahtistuksiin, mutta toisaalta edes niiden kanssa ei peli näytä toimivan. Mätään runkoon on vaikeata saada kiinni mitään.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vaikka tämä on OT:tä niin täytyy kyllä ihmetellä miten täällä osa "vaatii" että jonkun Koivun pitäisi osallistua palkastaan talkoisiin ja maksaa 50% veroa samaan aikaan kuin joku Björn Wahlroos vetelee miljoonansa pääomatuloina alle 30 pinnan veroprosentilla ja näitä samanmoisia noin 10-20% väliin meneviä yritysjohtajia löytyy tästä maasta muuten sitten sen verran että ei riitä sormet ja varpaat niitä laskeskelemaan.

Mitä tulee itse Koivuun, niin minua vähän mietityttää että mitenkäs kevään Mömmömmit, että kuinkas hilkulle menee sitten niiden kanssa tuo vero touhu joa nyt jos pitää maasta juosta, vai onko se otettu huomioon tätä asiaa laskeskellessa.
 
Wahlroos on kuitenkin ihmisten mielestä täysi konna ja keplottelija. Koivu taas mömmöm-kisojen sankarillinen kultaleijona kapteeni. Jotain YLE:n demarilaista tämä vain kismittää, että he saavat erilaista kohtelua ihmisten silmissä.

Verosuunnittelua tekevät kaikki, joilla siihen vain älylliset lahjat riittävät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös