adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Muistetaan nyt, että ei varatuksi tuleminen tai varaamatta jääminen avaa vielä portteja paratiisiin tai sulje ovia mihinkään.

Tiedän, että moni pelaaja sekä taustajoukko tätäkin palstaa lukee - pää pystyyn ja eteenpäin varaamatta jääneet tulevat kiekkotähdet.
Juuri ja näin. Mielestäni tässä voisi hakea posin kautta niin että painat liigassa pari kautta hyvää tulosta, käyt näyttäytymässä kisoissa ja sitten sun kintereillä onkin ne 10 joukkuetta mistä lähinnä valita. Ja ennen kaikkea se, että nämä jengit ovat kilpailukykyisiä ja hakevat potentiaalisia halpoja ukkoja riveihinsä.

Drafti lähinnä kertoo siitä että pyritään sen hetken kovimpia ukkoja varaamaan ja mihin on joukkueella käyttöä seuraaville vuosille. Monesti kuitenkin ollaan nähty, että jotkut ovat pitäneet itsestään selvänä paikkaansa hyvällä vuorollaan eikä ole tehneet töitä enää niin paljon sen eteen. Kun taas varaamattomat tai nokkimisjärjestyksessä taaempana olevat pistävät isompaa rautaa tankoon ja tulee ohitse.

Nykypäivänä halutaan nuoria jo välittömästI näyttämään taitonsa. Joo taidot ovat tiedossa, mutta fysiikka on suurimmalla osalla surkea tai ei riittävä. Sitten kun ei 1-2 vuoden päästä vieläkään ole siellä missä toivotaan, niin ollaan heittämässä pyyhettä kehään.
 
"It's tough in practices to score, so I understand why other people can't score on him." -#Sabres rookie Zemgus Girgensons on Ryan Miller
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
HfBoardsilla oli jotain epämääräistä huhua, että Chromiak ei aivan sata lasissa olisi mukana joka pelissä, mutta nämä ovat vain käyttäjien omia arvioita eikä niille kannata liikaa painoarvoa antaa. Ensi vuosi on aika samanlainen kuin tämäkin, mutta 2022 ja 2023 pitäisi tulla parhaat varausluokat pitkään aikaan.
Ensi vuosi on lähtökohtaisesti hieman parempi kuin tämä vuosi Slovakialle. Myklukha, Geci ja Stramaty näyttävät lupaavilta tässä vaiheessa. Ainakin lupaavimmilta kuin Knazko ja Chromiak ja muut slovakialaiset tänä vuonna. Nyt ensi draftia varten vain korona heittää kapuloita rattaisiin ja on todella epäselvää, miten pelaajat pääsevät pelaamaan edes. Voi olla seuraava varausvuosi semmoista lottoamista kyllä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Mitä nyt ihan parin-kolmen pelin otannalla arvioisin Knazkon olevan ihan järkevä varaus tuolla numerolla. On vain ajankysymys, milloin hän on kypsä tepsin edustukseen ja sitä kautta onkin sitten taas ihan uusi maailma auki. Suomeen tulo ja muuttaminen pois kotimaastaan kertoo paljon, että tavoitteet ovat vähän korkeammalla ja on halu kehittyä.
 

Roje36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Bruins
Mikä mahtaa olla syy kun draftissa vuorolla 49 arizonalla lukee no selection made? Onko eliteprospectissa virhe vai mikä järki olisi jättää varaamatta?
 
Nyt ensi draftia varten vain korona heittää kapuloita rattaisiin ja on todella epäselvää, miten pelaajat pääsevät pelaamaan edes. Voi olla seuraava varausvuosi semmoista lottoamista kyllä.
Nyt jos koskaan olisi syytä ottaa vakavaan harkintaan varausiän nostaminen joko ihan pysyvästi (epätodennäköistä) tai ainakin ja erityisesti tämän koronan luoman poikkeustilanteen vuoksi. Eli siis, että seuraava draft järjestettäisiin vasta kesällä 2022 ja silloin varattavissa ikäluokat loppuvuosi 2002 - loppuvuosi 2004. Toki kierroksia olisi sitten enemmän käytössä.

Tarkoitan poikkeustilanteella sitä, että tämä tuleva (tai Euroopassa jo alkanut) kausi saattaa jäädä kesken tai vajaaksi tai ei kaikkialla ala välttämättä ollenkaan.

edit: tarkennuksia
 
Viimeksi muokattu:
RELEASE THE KRAKEN

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Toinen alppimaa, Sveitsi, on jäänyt ilman yhtään varattua pelaajaa viimeeksi vuonna 2009. Simon Knakin olisin nähnyt olevan potentiaalisin mahdollisista nimistä. Rangersin 4. kierroksella 2018 varaama ja ilman ELC:tä jäänyt Nico Gross olisi ollut uudelleenvarattavissa ja itse olen tykännyt myös NCAA:ssa pelaavasta yli-ikäisestä Nicolas Müllerista junnukisoissa nähtyjen otteiden perusteella. Grossin ja Müllerin varaukset olivat aika epätodennäköisiä, mutta siinäpä aikalailla tuo sveitsiläisten mahdollinen osuus tähän draftiin. Knakilla hyvät tehot WHL:ssä ja kapteenitaustaa Sveitsin junnumajusta, mutta jäiköhän sitten kiinni siitä, ettei seurat näe potentiaalia NHL-tasolla kovinkaan korkealle ja aika harva sveitsiläinen jauhaa useampaa kautta NHL:ssä bottom-6 roolissa jos mahdollisuus on pelata isommalla peliajalla kotimaassa.
Sveitsille huono vuosi. Vuosi sitten kesällä ensimmäisen kierroksen rankingeissä pyöri vielä Rochettea ja Delemontia, jotka sitten tippuivat kauden edetessä listauksissa. Rochette kävi pelaamassa pelejä Kanadan paidassa, kun omaa kaksoiskansalaisuuden ja on vielä epäselvää, ketä edustaa aikuisten peleissä. Oli kai suuttunut siitä, kun ei päässyt viime vai toissa vuonna Sveitsin U20-joukkueeseen ja sitten päättänyt edustaa Kanadaa. No, en usko että hänellä on asiaa Kanadan maajoukkueisiin, varsinkaan parhaiden pelaajien kisoihin, joten ehkä hän pyrkii vielä takaisin Sveitsin jengiin. No joka tapauksessa, hänkin jäi ilman varausta, vaikka oli 3.-4. kierroksen sijoilla pyörinyt. Delemont ei kauden aikana kommenttien mukaan kehittynyt, mikä varmaan vaikutti varaamatta jäämiseen.

Knakin uskoin vähintäänkin tulevan varatuksi, koska on pelannut juuri kapteenina maajoukkueessa ja on ihan kätevä. Ei kumminkaan omaa oikein mitään erityistä vahvuutta, mikä varmaan verotti kiinnostusta. Ehkä ensi vuonna sitten yli-ikäisenä varausta tai etenee urallaan kuin vaikka Pius Suter. Lisäksi yllätyin hieman, että David Aebischer ei saanut varausta. Yli-ikäinen, mutta teki hyvää jälkeä QMJHL:ssä ja esiintyi hyvin maajoukkueessa. No pitemmän kaavan kautta sitten.

Onnittelut vielä Itävaltaan uudesta ennätyksestä varattujen pelaajien määrässä. Olen aika skeptinen, että nyt nähtäisiin mitään massiivista Itävallan nousua NHL-saralla ja meneeköhän ensi vuonna yhtäkään itävaltalaista, mutta kiva että varteenotettavia pelimiehiä tulee sieltäkin.
 
Hauskaa muuten, että saksalaisia meni draftissa ”vain” kolme, mutta kaikki ensimmäisen 34 vuoron aikana. Sen jälkeen ei mennyt ainuttakaan.

Olen miettinyt, että vaikka sanotaan miten pelaajan passilla ei ole merkitystä, niin kyllä sillä on. Nyt Draisaitlin eliittiin nousun myötä saksalaiseen juniorityöhön on arvostusta. Ilman Drain menestystä nuo nyt kärkipäässä varatut saksalaiset tuskin olisivat ihan noin korkealla menneet, ainakaan kaikki heistä. Enkä tarkoita etteivätkö olisi ansainneet paikkaansa tuolla, vaan sitä, että joskus aiemmin olisi todettu, että hei eihän Saksasta nyt kärkivarauksia tule.
 
RELEASE THE KRAKEN

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Hauskaa muuten, että saksalaisia meni draftissa ”vain” kolme, mutta kaikki ensimmäisen 34 vuoron aikana. Sen jälkeen ei mennyt ainuttakaan.

Olen miettinyt, että vaikka sanotaan miten pelaajan passilla ei ole merkitystä, niin kyllä sillä on. Nyt Draisaitlin eliittiin nousun myötä saksalaiseen juniorityöhön on arvostusta. Ilman Drain menestystä nuo nyt kärkipäässä varatut saksalaiset tuskin olisivat ihan noin korkealla menneet, ainakaan kaikki heistä. Enkä tarkoita etteivätkö olisi ansainneet paikkaansa tuolla, vaan sitä, että joskus aiemmin olisi todettu, että hei eihän Saksasta nyt kärkivarauksia tule.
Kyllähän se aina pienen boostin antaa, kun jossain lajissa vähän menestytään. Varmaan tuo Saksan parin vuoden takainen hopeamitali olympialaisissa vei myös hitusen enemmän scoutteja Saksaan katsomaan jääkiekkoa ja nyt viimeistään supertähti Draisaitl on osoittanut, ettei kaikkien kannata valita aina sitä jalkapalloa päälajikseen. Harmi, ettei Kopitar tuonut samanlaista virtaa Slovenialle, mutta ihan täältä Suomestakin löytyy koripallon puolelta vähän samanlainen esimerkki Lauri Markkasen muodossa. Yksin NBA Markkanen ei riitä tuomaan isossa kuvassa oikein mitään ja täälläkin lahjakkaimmat valitsee muita lajeja. Jonkin värinen mitali koriksessa tarvittaisiin arvokisoissa, niin ehkä seuraavaa NBA varausta ei tarvitsisi odotella kerran kymmeneen vuoteen.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Mikä tässä Rafkinissa on scouttien mielestä vikana? Laukonut seurojen haastattelussa jotain typerää tms. ? Minusta tuo on TPS:ssä ollut junnuikäiseksi pakiksi suorastaan erinomainen. Nytkin liigasta kelpasi pakkeja jotka ovat toistaiseksi olleet miestenpeleissä täysiä statisteja.
Nykyisen tason perusteellahan pelaajia ei varata.
 
Kaarina on koti ja Paimio synnyinpaikka, mutta sydän sykkii ainoastaan Stadin Kingeille <3

—> "Ainakin Morley oli täysin näkymätön tänään Kunykin verrattuna." - Käyttäjä Jääkaappi perustelee, miksi Kunyk on parempi kuin Morley. Morely ollut viestin kirjoitushetkellä jo useamman viikon loukkaantuneena, eikä pelannut ottelussa...

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Kraken, 1923 (1897)
Nykyisen tason perusteellahan pelaajia ei varata.
Ei mutta Rafkin tosiaan oli monessa arviossa siellä 3-5 kierroksen kieppeillä jne. Valittiin myös tosiaan OHLn viime kauden first rookie teamin puolustajaksi. Eli ei häntä TPS näytöillä varmaa kukaan olettanutkaan, että varattaisiin, niiden perusteella Rafkin olisi kuulunut sinne 2.kierroksen paikkeille.
 
"Laurikainen on ku vanha lateksidildo. Heiluu ja menee joka paikkaan, on aina mukana tilanteissa ja tekee iloiseksi!" @spenroos twitterissä.

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Alkaa vaikuttaa siltä, että Lundell oli Floridalta melkoinen ryöstö. Mitenhän ei mennyt aiemmin? On kyllä hienoa, että pääsee vieläpä Barkovin oppiin.
 
Alkaa vaikuttaa siltä, että Lundell oli Floridalta melkoinen ryöstö. Mitenhän ei mennyt aiemmin? On kyllä hienoa, että pääsee vieläpä Barkovin oppiin.
Kovasti ainakin scoutteja on epäilyttänyt Lundellin ns. offensive upside. Aika näyttää miten Lundell aikanaan hyökkäyspelaamisen potentiaalinsa NHL:ssä löytää.
 
RELEASE THE KRAKEN

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Hyvä kauden alku Lundellilta. Toivottavasti osoittaa epäilijänsä vääräksi ja saadaan parin vuoden päästä päivitellä, kun NHL-jengit oli taas tyhmiä, kun antoivat Lundellin tippua. En vielä ala ryöstöksi sanomaan, kun vissiin suurin osa draftatuista pelaajista ei ole edes kautta saanut käyntiin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aikaista on tosiaan Lundellia miksikään ryöstöksi julistaa. Ne puheet pitää todistaa tuolla NHL-kaukaloissa, tai muuten ne on vain puheita. Noh, onneksi hän itse vaikuttaa, niin tervepäiseltä kaverilta, että tuskin pahemmin asioiden edelle menee.

Jännä nähdä, miten käy. Lähteekö ensi kaudella Pohjois-Amerikkaan, vai onko vielä kauden Suomessa? Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla. Juuri näiden Lundellien kaltaisten nuorten talenttien vuoksi ennen kaikkea toivoisi, että tämä liigakausi pystyttäisiin jollain ihmeen ilveellä pelaamaan kokonaan läpi. Pelaaminen oikeissa peleissä on kehityksessä kuitenkin, niin ensiarvoisen tärkeää.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Ralph

Jäsen
Alkaa vaikuttaa siltä, että Lundell oli Floridalta melkoinen ryöstö. Mitenhän ei mennyt aiemmin?
Millä tavalla hän vaikuttaa ryöstöltä? Jos verrataan häntä ennen varattuihin senttereihin eli Rossiin ja Perfettiin, niin miten voi vertailla Lundellin kuuluneen mennä heitä ennen? Koska pelaa hyvin Liigassa, jossa Rossi tai Perfetti ei ole pelannut peliäkään eli mahdoton vertailla Liiga-näyttöjen perusteella?

Vaikea kutsua ryöstöksi ennen peliäkään NHL:ssä.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Millä tavalla hän vaikuttaa ryöstöltä? Jos verrataan häntä ennen varattuihin senttereihin eli Rossiin ja Perfettiin, niin miten voi vertailla Lundellin kuuluneen mennä heitä ennen? Koska pelaa hyvin Liigassa, jossa Rossi tai Perfetti ei ole pelannut peliäkään eli mahdoton vertailla Liiga-näyttöjen perusteella?

Vaikea kutsua ryöstöksi ennen peliäkään NHL:ssä.
Tuli ehkä liioiteltua, mutta toivotaan että ei. Toinen varattu suomalainen, jota voi mahdollisesti kutsua (jopa ihan oikeasti) ryöstöksi on Roby Järventie. Sen verran vahvaa tekemistä ollut alkukaudesta. Mutta hänenkin kohdallaan tietysti tulevaisuus ja NHL-pelit näyttävät.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Lundell on myös siitä draftin vanhimmasta päästä ja täten hänellä on selkeä etu Perfettiin, Raymondin, Sandersoniin ja kumppaneihin verrattuna. Tästä "yli-ikäisyydestä" muistetaan aina mainita kun verrataan suomalaisiin tai omiin suosikkeihin niin miksei sitä tässä mainita? Lundell kun olisi syntynyt 3 viikkoa aiemmin niin olisi ollut 2019 draftissa mukana.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Mitäs jos katsellaan ihan rauhassa muutama vuosi? Jarkko Varvio teki kerran muuten viisi maalia Ilveksen verkkoon.
Katellaan vaan. Ite en vaan ole löytänyt sille mitään perusteita, miksi Lundellia ei olisi voinut varata reilusti korkeammalla.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Lundell on myös siitä draftin vanhimmasta päästä ja täten hänellä on selkeä etu Perfettiin, Raymondin, Sandersoniin ja kumppaneihin verrattuna. Tästä "yli-ikäisyydestä" muistetaan aina mainita kun verrataan suomalaisiin tai omiin suosikkeihin niin miksei sitä tässä mainita? Lundell kun olisi syntynyt 3 viikkoa aiemmin niin olisi ollut 2019 draftissa mukana.
Yli-ikäisyydestä muistetaan mainita kun pelataan juniorisarjaa junioreita vastaan, jossa se suhteellinen etu on selvä hyökkääjien osalta. Mutta se on eri asia kun pelataan juniorina miesten sarjassa, vielä suhteellisen isossa roolissa.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Katellaan vaan. Ite en vaan ole löytänyt sille mitään perusteita, miksi Lundellia ei olisi voinut varata reilusti korkeammalla.
Seitsemän organisaation scouting osasto kuitenkin niitä löysi. Kenties kaikki olivat ihan kassalla sitten, mutta tosiaan asiaan saadaan vastaus kyllä ajan myötä.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy