NHL Entry Draft 2019

  • 571 874
  • 2 111
Heatley ja Niinimäki varattiin vuotta omaa vuosikertaa myöhemmin. Kysymykselläni hain kaksi vuotta yli-ikäisenä varattuja.

Mielenkiintoinen tuo Heatleyn tapaus. Heatley ei omana vuonnaan ilmoittautunut draftiin, joten jäi varaamatta. Siihen aikaan piti vielä erikseen ilmoittautua toisin kuin nykyään. Muistelen Heatleyn rankatun silloin jonnekin #100 paikkeille kauden puolivälissä. Olisi varmasti siis saanut varauksen jossakin siellä 3.-5. kierroksen vaiheilla. Seuraavana vuonna menikin sitten kenttäpelaajista ykkösenä.
Kaksi vuotta yli-ikäisenä meni Viktor Tikhonov vuoden 2008 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella. Oli siis varattavissa jo vuoden 2006 varaustilaisuudessa. Muita ei tule ulkomuistista äkkiseltään mieleen.

Eli todella harvinaista tuo on.
 
Pardus

Jäsen
Tolvasen jälkeen pistepörssissä olleet Cole Guttman ja Nick Swaney varattiin samassa draftissa 6. ja 7. kierroksella.
Soittaako yhtään kelloja se, että Swaney oli kaksi vuotta yli-ikäinen? Tai että Guttman 175cm pitkä? Jos olisit yhtään tarkemmin osannut katsella niitä tilastoja niin olisit huomannut, että ensimmäistä kertaa varattavissa olevista Tolvasen ja Guttmanin jälkeen pistepörssissä oli Shane Bowers, joka varattiin myöskin ensimmäisellä kierroksella.

Mikä siis oli jälleen tämän ripulipaskapostauksesi pointti, arvon @Mängimies ? Voisitko jatkossa olla kommentoimatta viestejäni, kun sinun viestejesi anti on varsin kyseenalainen? Minulle on ihan vitun sama millä kierroksella sinä ajattelet Maccellin menevän tai olevan menemättä.
 
Viimeksi muokattu:

Ajattelin vain tuoda nuo seikat esiin. Lähinnä siis siltä kantilta, että pelkät tehopisteet eivät peilaa sitä varausnumeroa millään tavalla. Et väittänytkään niin, mutta tuo oli tuollainen yleistason huomio.

Harmillista jos tämä nostattaa noin kovasti tunteita sinussa. En kyllä lupaa jatkossakaan olla kommentoimatta viestejäsi jos niihin tulee jotain sanottavaa. Sehän on vähän niinkuin ideana täällä. Ei ole vielä toistaiseksi tarvinnut ottaa kenenkään kanssakirjoittajan osalta sellaista linjaa etkä kyllä tee poikkeusta tässä asiassa. Jatkakaamme siis keskustelua hyvässä hengessä.
 
Miksi ajattelit tuoda esiin täysin irrelevantit seikat? Aivan kuin sumuttaaksesi muita lukijoita kaksi vuotta yli-ikäisen pisteillä. Viestisi oli pelkkä surkea provo.

On täällä turhempiakin faktoja nostettu esiin. Ei tässä ole tarkoitus sumuttaa ketään. Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä annettujen faktojen, omien havaintojen ym. perusteella.

Edelleen, ikävää jos koet noin. En koe tarpeellisena jatkaa aiheesta ellei jotain uutta ilmene.
 
Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Mielenkiintoinen yli-ikäinen on Lokomotiv Jaroslavissa pelaava Ilya Konovalov. Tällä hetkellä Lokomotivin selkeä ykkösveskari, täyttää heinäkuussa 21 vuotta. Tällä kaudella 45 peliä tilastoilla 1.89 ja .930. Viime kaudella pelasi Venäjällä farmiliigaa, juniorisarjaa ja myös KHL:ssä - kaikissa erinomaisilla tilastoilla.

Tietysti jo jonkin verran yli-ikäinen mutta maalivahdit kehittyvät hitaammin useasti. Mahdollinen ryöstö jos valuu myöhemmille kierroksille.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kakon lisäksi Ville Heinola pyörii kaikilla listoilla ykköskierroksella. 2-3. kierroksille on sitten jo paljon enemmän suomalaisista tunkua ja jotkut heistä voivat olla lopulta 1. kierroksen myöhäisvarauksia. Noilla sijoituksilla on pyörinyt ainakin Kokkonen, Honka, Thomson, Kallionkieli, Maccelli, Saarela, Puistola, Tuomisto, Nousiainen, Nikkanen ja Aaltonen.

Ei taida 1. kierrokselle tulla tänä vuonna ihan sellaista suomalaismyräkkää, kuin jossain vaiheessa ehkä odoteltiin. Mutta TOP100-sijoituksille tullee pääsemään oikeinkin komea lukumäärä suomalaisia.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kakon lisäksi Ville Heinola pyörii kaikilla listoilla ykköskierroksella. 2-3. kierroksille on sitten jo paljon enemmän suomalaisista tunkua ja jotkut heistä voivat olla lopulta 1. kierroksen myöhäisvarauksia. Noilla sijoituksilla on pyörinyt ainakin Kokkonen, Honka, Thomson, Kallionkieli, Maccelli, Saarela, Puistola, Tuomisto, Nousiainen, Nikkanen ja Aaltonen.

Ei taida 1. kierrokselle tulla tänä vuonna ihan sellaista suomalaismyräkkää, kuin jossain vaiheessa ehkä odoteltiin. Mutta TOP100-sijoituksille tullee pääsemään oikeinkin komea lukumäärä suomalaisia.
Jep. Käsittääkseni tää drafti on kuitenkin laaja, mikä vaikuttaa tottakai sijoituksiin. Eli pelaajia jotka keskiarvoisesti menis ekalla kierroksella valuu pitkälle toiselle kierrokselle väkisin.
 
QuackQuack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Ducks d'Anaheim, Nick Bonino 2009-2014
Jep. Käsittääkseni tää drafti on kuitenkin laaja, mikä vaikuttaa tottakai sijoituksiin. Eli pelaajia jotka keskiarvoisesti menis ekalla kierroksella valuu pitkälle toiselle kierrokselle väkisin.

Itse olen ymmärtänyt, että tämä dräfti olisi keskimääräistä heikompi, mutta nimenomaan kärjen osalta. Löytyyhän jokaisesta dräftistä paljon sitä "melkein ykköskiekan materiaalia, mutta ei ihan". Veikkaan, että harva tuosta poppoosta olisi missään muussakaan viime vuosien varaustilaisuuksissa ollut vahva kandidaatti ykköskiekalle. Ei ollut siis tarkoitus mitenkään kommenttiasi dumata, mutta mielestäni kakkoskiekan pelaajat ovat varaustilaisuudesta huolimatta varaushetkellä melko samantasoisia, siitä huolimatta, onko dräfti tasoltaan vahva vai heikko. Pelaajien väliset erot nimittäin kapenevat melko vahvasti ykköskierroksen loppua kohden, puhumattakaan kakkoskiekasta. Tämä kaikki kuitenkin vain mutuilua. Korjatkaa, jos olen väärässä.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Itse olen viime vuonna nähnyt niin vihkoon menneitä veikkauksia heikoista ja vahvoista drafteista etten kyllä paljoa painoarvoa noille antaisi. Varmaan jonkun generational talentin tuolta pystyy erottelemaan muista, mutta mitä tuleviin franchise pelaajiin tulee niin sitten on vaikeampaa.

Lähinnä tuntuu, että nykyään jokainen drafti on täynnä franchise pelaajia, koska jääkiekon opetus ympäri maailmaa on sen verran paremmalla tasolla mitä se 10-15v sitten oli.
 
Juuri näin. McDavidin tason lahjakkuudet tunnistetaan, mutta mitä takana tulee on paha ennakkoon arvioida. Tulevana kesänä varmasti nähdään huteja, mutta myös kavereita joiden ei pitänyt breikata ja jotka löivät paremmin läpi kuin kukaan odotti.

Eli ennakkoon pirun vaikea mennä määrittelemään draftin tasoa. Arvioita hyvyydestä/huonoudesta saa lukea laidasta laitaan ennen jokaista varaustilaisuutta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Itse olen viime vuonna nähnyt niin vihkoon menneitä veikkauksia heikoista ja vahvoista drafteista etten kyllä paljoa painoarvoa noille antaisi. Varmaan jonkun generational talentin tuolta pystyy erottelemaan muista, mutta mitä tuleviin franchise pelaajiin tulee niin sitten on vaikeampaa.

Lähinnä tuntuu, että nykyään jokainen drafti on täynnä franchise pelaajia, koska jääkiekon opetus ympäri maailmaa on sen verran paremmalla tasolla mitä se 10-15v sitten oli.
No eipä kukaan esim 2017 draftia tainnut pitää minään erikoisena. Ja ei sieltä mitään erityistä ole oikein tullutkaan Pettersonia lukuunottamatta. Hyviä pelaajia paljon, mutta todella vähän vaikuttaisi eliittiin kuuluvia pelaajia olevan tähän mennessä.
 
Tästä kyllä samaa mieltä. Ennakkoasetelmista huolimatta pointtini aiemmassa viestissä oli lähinnä todeta se, että näiden em. suomalaispelaajien mahdollinen "valuminen" toiselle kierrokselle ei ole mitenkään poikkeuksellista tai kerro mitään dräftin vahvuudesta. Eli dräftistä riippumatta toisen kierroksen pelaajat ovat varattaessa aika samaa tavaraa ja vasta aika näyttää, ketkä sieltä sitten nousevat parrasvaloihin. Siitä voidaan varmasti kaikki olla samaa mieltä, että tuollainen tunku kärkikierroksille suomalaispelaajien osalta on helvetin kova saavutus, vaikka ykköskiekalla nyt menisikin "vain" se kaksi suomalaista.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
No eipä kukaan esim 2017 draftia tainnut pitää minään erikoisena. Ja ei sieltä mitään erityistä ole oikein tullutkaan Pettersonia lukuunottamatta. Hyviä pelaajia paljon, mutta todella vähän vaikuttaisi eliittiin kuuluvia pelaajia olevan tähän mennessä.
Näkisin kyllä, että 2017 vuodesta on niin lyhyt aika että pari kautta vielä ainakin joudutaan odottelemaan ennen kuin nähdään kuinka moni pelaaja ykköskierrokselta on varauksensa arvoinen. Ja kyllähä nyt Pettersonin lisäksi myös Heiskanen ja Hischier ehdottomasti kuuluvat franchise-kategoriaan omissa joukkueissaan.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ehkä tosiaan on vähän liian aikaista sanoa oliko 2017 mikään erikoinen, kun siellä on todella paljon pelaajia jotka vasta haistelevat nhl ympyröitä, esim. Brännström, Vaakanainen. Vesalainenkin tulee vielä antamaan näyttönsä, kunhan khl:stä saapunee. Nolan Patrick kyllä näyttää olevan erittäin vaisu, varsinkin siihen verrattuna kun oli pitkään ennakkoon ykkönen ja oliko vielä täysin selvä ykkönen kunnes scoutit tajusivat, ettei mies pysy ehjänä.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
No eipä kukaan esim 2017 draftia tainnut pitää minään erikoisena. Ja ei sieltä mitään erityistä ole oikein tullutkaan Pettersonia lukuunottamatta. Hyviä pelaajia paljon, mutta todella vähän vaikuttaisi eliittiin kuuluvia pelaajia olevan tähän mennessä.
Pidän kyllä Hischieriä ja Heiskasta eliittiin kuuluvana pelaajina siinä missä Petterssonkin on.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ehkä tosiaan on vähän liian aikaista sanoa oliko 2017 mikään erikoinen, kun siellä on todella paljon pelaajia jotka vasta haistelevat nhl ympyröitä, esim. Brännström, Vaakanainen. Vesalainenkin tulee vielä antamaan näyttönsä, kunhan khl:stä saapunee. Nolan Patrick kyllä näyttää olevan erittäin vaisu, varsinkin siihen verrattuna kun oli pitkään ennakkoon ykkönen ja oliko vielä täysin selvä ykkönen kunnes scoutit tajusivat, ettei mies pysy ehjänä.

On liian aikaista arvioida tuota draftia. Noiden nimien lisäksi mm. Cale Makar, Cody Glass ja Owen Tippett voivat osoittautua ajan myötä vielä hyviksi NHL-pelaajiksi. Kotimaisista nimistä Juuso Välimäki ja Henri Jokiharju voidaan lisätä listaan. Nolan Patrick on varmasti ollut pettymys odotusarvoon ja varausvuoroon peilaten, mutta hänkin voi tuosta vielä kait parantaa?
 
Tornados

Jäsen
Vielä on paljon pelaajia 2017 draftin osalta, joilla ei ole ollut aikomustakaan pelata NHL:ssä tähän ajankohtaan mennessä. Draftin arviointi kokonaisuuden osalta on siis täysin mahdotonta. Ensi kaudella nousee monta uutta pelaajaa NHL:ään, joiden osalta on kovia odotuksia (4. varaus Makar, 6. Glass ja 15. Brannström ovat omat suosikkini)

Nolan Patrickin osalta loukkaantumiset ovat pahana ongelmana (tälläkin hetkellä loukkaantunut). Patrick oli kuitenkin erittäin hyvä ennen loukkaantumistaan ja usein ratkaisuhetkillä vaarallisena kentällä kun joukkueelta odotettiin maalia. Luistelu on ehkä heikkous, mutta parhaimmillaan pelaa hyvää kokonaisvaltaista peliä ja lienee vielä arvokas pelaaja joukkueelle.

Pettersson on tällä hetkellä tämän vuosiryhmän kuumin nimi, mutta viime aikojen heikot otteet ovat tasoittaneet tilannetta. Esimerkiksi NHL.ssä jo pelanneista pelaajista Hischier tai Heiskanen saattaa vielä pelata jopa kovemman uran.

Mittelstadt on ollut itselleni kovin pettymys NHL:ään nousseista pelaajista. Tuntuu siltä, että nopeus ei vielä riitä tälle tasolle. Odotin myös, että Necas olisi saanut NHL-uransa paremmin käyntiin jo tällä kaudella.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kakko 21st goal - Streamable

Kakko tosiaan nyt toiseksi nuorin 21 maaliin yltänyt Liiga pelaaja, Barkov tietenkin edellä. Yksi maali vielä näihin kahteen peliin, niin saa napattua itsellensä kärkisijan.

Minä kyllä ihan oikeasti odotan, että Kaapo tulee olemaan parin vuoden päästä paras suomalainen änärissä. Niin erityinen talentti on kyseessä.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Minä kyllä ihan oikeasti odotan, että Kaapo tulee olemaan parin vuoden päästä paras suomalainen änärissä. Niin erityinen talentti on kyseessä.
En veikkaisi ihan näin suoraan, sillä paljon riippuu seurasta, johon hän pääsee / joutuu. Tuskin myös jo NHL:ssä pelaavien huippujen kehityskäyrä tähän kauteen loppuu. Hyvä tulevaisuus hänellä lienee kuitenkin edessään. Toivottavasti pysyy terveenä ja onnistuu lyömään itsensä läpi ja huipulle.

Olisipa kiva nähdä hänet Avalanchessa.
 
No, riippuu ja riippuu. Pelaahan Barkov, Aho ja Rantanenkin aika meh joukkueissa, Barkov nyt suorastaan huonossa. Toki odotus on aika kova, koska tuo kärki on ihan perkeleen terävä. En nyt ihan hirveästi pety, jos Kakko ei naurettavia odotuksiani lunasta. Kova kaveri tulossa jokatapauksessa.
 
ijuka

Jäsen
En kyllä ymmärrä, minkä takia Hughesia pidetään "selvästi taitavempana" kuin Kakkoa. Jos jotain Kakon veivejä katselee niin ihan järjettömän nopeilla liikkeillä vetää kavereita pinoon, en ole nähnyt milloinkaan Hughesilta mitään lähellekään samanmoista. Kakon mailankäsittelyä katsellessa tulee väkisinkin McDavid draftia ennen mieleen. Joo, ei tietenkään ole yhtä hyvä pelaaja, mutta samanlaista supernopeaa mailatyöskentelyä jossa pitää kelailla ja ihmetellä, että mitä kummaa tekikään. Hughesilta en ole nähnyt mitään tällaista.

Totta puhuakseni en mitenkään ymmärrä miksi Hughes on kaikilla scouteilla Kakon edellä, olen kyllä katsellut häntä useamman matsin mutten vaan näe sitä. Yleensä olen edes jotenkin käsittänyt nämä mutta tämä menee aivan yli ymmärryksen. Jopa Marner vakuutti enemmän, huomattavasti. Ja joo, hyvä luistelija, tiedän tiedän.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En kyllä ymmärrä, minkä takia Hughesia pidetään "selvästi taitavempana" kuin Kakkoa. Jos jotain Kakon veivejä katselee niin ihan järjettömän nopeilla liikkeillä vetää kavereita pinoon, en ole nähnyt milloinkaan Hughesilta mitään lähellekään samanmoista. Kakon mailankäsittelyä katsellessa tulee väkisinkin McDavid draftia ennen mieleen. Joo, ei tietenkään ole yhtä hyvä pelaaja, mutta samanlaista supernopeaa mailatyöskentelyä jossa pitää kelailla ja ihmetellä, että mitä kummaa tekikään. Hughesilta en ole nähnyt mitään tällaista. Totta puhuakseni en mitenkään ymmärrä miksi Hughes on kaikilla scouteilla Kakon edellä, olen kyllä katsellut häntä useamman matsin mutten vaan näe sitä. Yleensä olen edes jotenkin käsittänyt nämä mutta tämä menee aivan yli ymmärryksen.
Todennäköisesti kyse on peliälystä joka on semmoinen, mitä ihmiset näkevät tai eivät näe. Hughesin peliäly on ilmeisesti todella nopeaa, eli päätöksenteko kentällä on nopeaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös