Mainos

NHL 24 -keskustelu

  • 107 498
  • 588

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peli on ainakin vaikeutunut hurjasti noista ajoista. Joskus 10 vuotta sitten peli oli vielä todella paljon suoraviivaisempi. Nykyään tuo kieputtelu ja kaikki mailalla pelaaminen korostuu hurjasti. R3 ja pokecheck pitää olla hallussa.

Tiedä sitten, että onko se askel parempaan vai huonompaan. Sen muistan, että kieputtelin kaikki kavereitani vielä joskus version 11-12 aikoihin ihan mennen tullen. Nykyään se on toisin päin, ja minua kieputellaan.

En toisaalta olekaan pelannut änäreitä tässä välissä kuin aivan murto-osan verrattuna heihin.
Itse sanoisin ennemmin, että peli on monipuolistunut noista ajoista. Hyvällä tavalla. En koe peliä suoranaisesti vaikeammaksi, vaikka toki ymmärrän myös sen näkökulman. Sanoisin kuitenkin, että pelin oppiminen ei ole muuttunut juurikaan vaikeammaksi, jos on vain aikaa käyttää siihen oppimiseen. Nykyään opetellaan tavallaan vähän eri asioita, mutta yhtä paljon sitä oppia tarvitsee.
 
Schadowan

Jäsen
Mistä NHL15 tehdyistä valinnoista tässä puhut? NHL15 oli kyllä karsittuine pelimuotoineen yms. varsin floppi kokonaisuus, mutta se pohjatyö, mitä juuri tuossa kohtaa tehtiin, oli mielestäni onnistunut. NHL20-22 olivat pienten muutosten aikaa, mutta peli itsessään oli saatu tuohon mennessä oikein hyvään kuosiin. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään kovin hyvää ja tämä uusin painos on kyllä heikko tekele.

Omia suosikkeja vuosien varrelta ovat olleet NHL 2004, NHL14 ja NHL22. Toki välissä myös se 07 aikaan tapahtunut iso muutos oli silloin melko säväyttävä.

NHL15 siirryttiin uuteen konsoliin ja peli tehtiin aikalailla uusiksi gameplayn osalta. Ainakin itse muistan odottaneeni tuota kuin kuuta nousevaa, koska 06->07 tehtiin sama ja se muutos oli niin massiivinen, että oli pakko hommaa uusi konsoli, koska vanhan enginen peliä ei vaan kertakaikkiaan voinut pelata (mielestäni 07 julkaistiin myös vanhalle enginellä).

Itse en syystä tai toisesta koskaan tykännyt suunnasta, mikä silloin otettiin. Mielestäni pelistä katosi hauskuus.. siitä katosi myös jääkiekko jotenkin. Ja suuri vaikutus oli myös olemattomilla pelimuodoilla - eikös NHL15 julkaistu pelkällä online versus modella ja ilman franchise modea. Se oli aivan karmaiseva pettymys. Sen takia jatkoimmekin kaveriporukassa NHL13 pelaamista useamman vuoden.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Itse sanoisin ennemmin, että peli on monipuolistunut noista ajoista. Hyvällä tavalla. En koe peliä suoranaisesti vaikeammaksi, vaikka toki ymmärrän myös sen näkökulman. Sanoisin kuitenkin, että pelin oppiminen ei ole muuttunut juurikaan vaikeammaksi, jos on vain aikaa käyttää siihen oppimiseen. Nykyään opetellaan tavallaan vähän eri asioita, mutta yhtä paljon sitä oppia tarvitsee.
Voihan se olla, että se vaan minulle sitten näyttäytyy vaikeampana. Nuorempana, kun näitä pelejä tuli pelattua todella, todella paljon. Totta kai olen sitten pärjännytkin paremmin, kun pelitunteja oli alla niin paljon.

Nykyään sitten ihan murto-osa siitä, ja tämä on vaan hupaisaa ajanvietettä onlinessa kavereiden kanssa. Ei ole mitään mielenkiintoa tai oikein aikaakaan ruveta opettelemaan enemmän.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
NHL15 siirryttiin uuteen konsoliin ja peli tehtiin aikalailla uusiksi gameplayn osalta. Ainakin itse muistan odottaneeni tuota kuin kuuta nousevaa, koska 06->07 tehtiin sama ja se muutos oli niin massiivinen, että oli pakko hommaa uusi konsoli, koska vanhan enginen peliä ei vaan kertakaikkiaan voinut pelata (mielestäni 07 julkaistiin myös vanhalle enginellä).

Itse en syystä tai toisesta koskaan tykännyt suunnasta, mikä silloin otettiin. Mielestäni pelistä katosi hauskuus.. siitä katosi myös jääkiekko jotenkin. Ja suuri vaikutus oli myös olemattomilla pelimuodoilla - eikös NHL15 julkaistu pelkällä online versus modella ja ilman franchise modea. Se oli aivan karmaiseva pettymys. Sen takia jatkoimmekin kaveriporukassa NHL13 pelaamista useamman vuoden.
Kyllähän se gameplay siinä vähän muuttui, mutta mielestäni hyvään suuntaan. Pelaajien ja kiekon liikkuminen muuttui realistisemmaksi ja samalla pelaaminen yleisesti tuntui realistisemmalta. Ehkä osa porukasta oli turhankin tottuneita siihen arcademaisempaan kiekkoon, mitä aiemmin oli tarjolla.

Sitä kyllä ihmettelen, että miksi pidät NHL13 parempana kuin 14? Mielestäni 13 oli todellinen väliinputoaja, eikä se ollut millään osa-alueella 14:n edellä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voihan se olla, että se vaan minulle sitten näyttäytyy vaikeampana. Nuorempana, kun näitä pelejä tuli pelattua todella, todella paljon. Totta kai olen sitten pärjännytkin paremmin, kun pelitunteja oli alla niin paljon.

Nykyään sitten ihan murto-osa siitä, ja tämä on vaan hupaisaa ajanvietettä onlinessa kavereiden kanssa. Ei ole mitään mielenkiintoa tai oikein aikaakaan ruveta opettelemaan enemmän.
Mulla on mennyt vähän jaksoissa tämä. Jokaisen NHL:n olen omistanut ja niitä pelannut jo 90-luvulta lähtien, mutta jokaista en ole pelannut yhtä paljon. NHL13-14 aikaan pelasin ja opettelin paljon, kuten myös 19-20. Juuri tähän tässä omia kokemuksia perustan, että oppiminen tuntui pitkälti yhtä vaikealta/helpolta, vaikka pelit olivat varsin erilaisia ja 19-20 aikaan pelit olivat tosiaan monipuolistuneet paljon.
 
Schadowan

Jäsen
Kaivoin metacriticistä pelien kriitikko ja käyttäjä arviot - on siinä trendiä nähtävissä. Eli NHL 07-14 eran huonoin user arvio on 6,1 (NHL14) ja NHL 15-23 eran paras user arvio on 5,7.
CriticUser
NHL 23713
NHL 22714,4
NHL 21722,3
NHL 20773,9
NHL 19805,2
NHL 18753,8
NHL 17785,7
NHL 16785,5
NHL 15603,7
NHL 14816,1
NHL 13836,6
NHL 12867,1
NHL 11887,7
NHL 10888,2
NHL 09887,3
NHL 08856,7
NHL 07797,4
NHL 0679n/a
NHL 0577n/a
NHL 04858,8
 
Viimeksi muokattu:

Schadowan

Jäsen
Kyllähän se gameplay siinä vähän muuttui, mutta mielestäni hyvään suuntaan. Pelaajien ja kiekon liikkuminen muuttui realistisemmaksi ja samalla pelaaminen yleisesti tuntui realistisemmalta. Ehkä osa porukasta oli turhankin tottuneita siihen arcademaisempaan kiekkoon, mitä aiemmin oli tarjolla.

Sitä kyllä ihmettelen, että miksi pidät NHL13 parempana kuin 14? Mielestäni 13 oli todellinen väliinputoaja, eikä se ollut millään osa-alueella 14:n edellä.
Pelasimme GM Connectedia kaveriporukassa (joko toisia vastaan tai sitten co-oppina verkon yli) ja siinä sai sliderit laitettua myös online peliin, jolloin pelistä tuli ihan loistava. NHL14 ei jostain syystä lähtenyt, en nyt muista tarkkaan miksi. Tuskin pelissä oli mitään, mutta oltiin NHL13 suhteen ns. comfort zonella:)
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaivoin metacriticistä pelien kriitikko ja käyttäjä arviot - on siinä trendiä nähtävissä.
CriticUser
NHL 23713
NHL 22714,4
NHL 21722,3
NHL 20773,9
NHL 19805,2
NHL 18753,8
NHL 17785,7
NHL 16785,5
NHL 15603,7
NHL 14816,1
NHL 13836,6
NHL 12867,1
NHL 11887,7
NHL 10888,2
NHL 09887,3
NHL 08856,7
NHL 07797,4
NHL 0679n/a
NHL 0577n/a
NHL 04858,8
Tässä on isolta osin kyse myös sekä arvostelijoiden, että pelaajien käyttäytymisestä. Ennen ei harrastu ns. "review bombingia" kuten nykyään ja arvostelijatkin antoivat enemmän anteeksi. Pelimaailma on kehittynyt ja arvostelut tiukentuneet, joka näkyy arvosanoissa.

Se on toki totta, että jossain määrin NHL-sarja on jäänyt kehityksestä jälkeen, vaikka eteenpäin hiljalleen onkin menty. Tätä ei pidä kuitenkaan käsittää siten, että itse pelit olisivat huonompia kuin ennen. Arvosteluissakin korostuu joka vuosi se, että peli itsessään on ihan hyvä, mutta kehittynyt turhan vähän. Eli rahastuksen maku heijastuu negatiivisesti arvosanaan, joka on täysin ymmärrettävää.
 
Joo, ja itse olin myös noina "kultavuosina" aktiivinen kritisoija NHL-peleille, mutta silloin tuntui, että ne ongelmakohdat ovat jotenkin käsiteltävissä, ja oli kova toive ja halu, että epäkohdat fixataan kuntoon. Nyt kun peli itsessään ei oikein täytä omia odotuksia ja sen lisäksi itselle tärkeät pelimuodot ovat olleet kateissa kohta 10vuotta niin kyllä siinä huumori on koetuksella. Olisi pitänyt olla tyytyväisempi sillon 10v sitten!
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Sitä en ymmärrä miten ihmeessä he saavat joka vuosi samat bugit pelin alkuun ja sitten myöhemmin korjattua. Ihan nuo eashl puolen pelipaitasekoilut esimerkkinä. En myöskään ymmärrä miten ihmeessä voi peli näyttää kavereiden nimiksi joitain aivan muita, jotka eivät edes pelaa pelissä vaan joskus pari viikkoa sitten tullut vastaan.

Meillä on ollut väärät nimet, pelinumerot ja pelipaidat useammin kuin oikeat.

Logo ja jäähalli sentään on osunut aina oikeaan. Tai no siinä pelihaussa on vilahtanut välillä väärä logokin, mutta se bugi on ollut siinä jo parina viime versiossakin, niin sen voi antaa anteeksi.

Pikkujuttuja joista tulee isojajuttuja, kun ei edes noin yksinkertaista tai jopa vähimmäisvaatimusta saa tehtyä toimivaksi. Aivan hitonmoista herkkua maksaa se 100euroa, että pääset pelaamaan eashl:ää nimellä Jordan Nhl pelinumerolla 24. Ja koko joukkue on myös samalla nimellä ja numerolla. Tulee jännät statsit pöytäkirjaan.

Hitto, kun olisi pitänyt ottaa valokuva muistoksi ekalla viikolla, kun kävi katsomassa eashl:n pistepörssiä, Top20:ssä oli pelkästään Jordan Nhl tehoillut. Nykyään (viime perjantaina) sinne oli ilmestynyt muutama muukin joku "ea-käyttäjä" tai jokin vastaava nimi. Mitä lie sekin tarkoittaa. Eikä siis sillä, että se pistepörssi olisi mikään isojuttu tai, että sillä olisi yhtään mitään väliä, onko siellä listan kärjessä Jordan Nhl vai Mario Lemiuex_69_Xxx_fuckyou_ , mutta tämä vain alleviivaa, miten sottanen tämä versio on. Edes pelaajien nimiä ei saada mihinkään oikein kun peli on lähtenyt markkinoille sadan euron hintaan.
 
Naimunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Karhut, Chicago Blackhawks
Pelaajan nimet,pelinumerot kaikki mahdolliset bugaa.

Tästä kohtaa sellainen huomio, että pelaajan muokkauksessa, siellä on erikseen laitettava tiedot, numerot yms. erikseen höntsä ja pro pelaajalle, sekä myös koti ja vieras asuille. Helvetin tyhmäähän tuo on kyllä.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tästä kohtaa sellainen huomio, että pelaajan muokkauksessa, siellä on erikseen laitettava tiedot, numerot yms. erikseen höntsä ja pro pelaajalle, sekä myös koti ja vieras asuille. Helvetin tyhmäähän tuo on kyllä.

Tyhmäähän tuokin on, mutta kyllä tämä kuitenkin jokin bugi on, koska se vaikuttaa sellaisiin asioihin kuten pelinumeron väri, jossa ei ole oikeastaan mitään järkeä, että yhtäkkiä kaikilla on samat pinkit pelinumerot vaikka seuralla on varmasti valittu mustat pelinumerot, kuin koti ja vieraspelipaidoissa. Luulisi, että tuohon sitten vaikuttaisi, että onko itse muokannut siihen höntsä/pro pelaajaan jotain muuta vahingossa ja se jäisi elämään omaa elämää seurassakin.

Seuraavassa matsissa saattaa kaikilla olla ne normaalit mustat pelinumerot jotka on seuralle valittu.

Pikkujuttuja, mutta hölmöä on tälläinenkin bugi jättää peliin. Kuitenkin haluan uskoa, että ea:n toimistolla on pelattu testiversioita ja jonkun ollut pakko huomata, ettei perus muokkaukset välttämättä toimi miten pitäisi.
Satasen peli kuitenkin (alennuksella).
 
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
On selvää että erilaisia mielipiteitä joka versiosta on. Henkilökohtaisesti kuitenkin ihmettelen niin murskatuomioita 24-version osalta ja erityisesti pressure meterin kohdalla. Itse tykkään siitä ominaisuudesta.

Tuonut peleihin paljon mielenkiintoa lisää ja mm. omalle kohdalleni jäähyjä. Aiemmin saatoin useampia otteluita pelata ilman ainuttakaan alivoimaa ja nyt niitä on melkein joka pelissä. Toki poke checkingiäkin on saatettu jotenkin muuttaa että helpommin lähtee jäähyille. Se että ei saa itse koskaan jäähyjä ei ole realismia koska oikeasti niitä tulee ja minä olen tykännyt että realismia tältä osin lisää pelissä on nyt paljon.

Omalla kohdallani pelikokemukseen vaikuttaa myös itseäni vastaan olevat asiat - ei pelkästään se että pelissä voittaa ja kaikki onnistuu. Yksi osa minulle hyvää pelikokemusta on myös nuo alivoimatilanteet. Lisäksi halliäänet ovat osa pelikokemusta ja niitä on paranneltu mm. uuden musiikin osalta ja yleisön äänten sekä erilaisten valojen osalta. Tunnelmaa peleissä riittää.

Ymmärrän että kaikki eivät kaikista muutoksista tykkää mutta jos itse vertaan NHL 24:ä esim. NHL 18 jota en jaksanut pelata aikoinaan koko kautta sen bugisuuden ja heikkojen serverien takia ja gameplayn osaltakin edistystä on tullut niin ero on merkittävä nykyversion hyväksi. Nyt itselläni ei ole mitään serveriongelmia eikä bugiongelmia ollut.

Taisi olla viime versiossa syksyllä peli oli pelikelvoton pitkään ja mm. ECL sen takia siirtyi tammikuulle tai ainakin joulukuun loppuun. Nyt kun olen pelannut peliä sen alusta lähtien ei ongelmia ole ollut. Aina jotakin pientä voi joskus olla mutta sellaista häiritsevää isompaa mitä viime syksynä oli ei nyt ole ollut ollenkaan kun olen pelannut. Olen tykännyt myös EASHL:ä kun pääsee drop-inissä pelaamaan johonkin seuraan eikä tarvitse aina pelata ulkojääpelejä. Se on uusi ominaisuus ja minusta hyvä. HUTin Rivals-formaattia sen sijaan saisi muuttaa.

Tuolla aiemmin oli noita NHL-versioiden saamia arvosteluja niin ihmettelen suuresti miksi NHL 18 on saanut paremmat arvosanat mitä esim. NHL 24 tai NHL 23 koska minulle esim. aivan eri tason peleistä kyse nimenomaan uudempien suuntaan. Jos NHL 18 olisi ollut samanlainen mitä nämä kaksi viime versiota en olisi lopettanut aikoinaan sen pelaamista tammi-helmikuussa 2018 ja siirtynyt FIFA 18:a loppusyklin ajaksi ja 19-version aikana pelannut FIFAa pääosin.

Mutta ihmiset katsovat kyllä näistä eri asioita ja kaikkia eivät pelintekijät koskaan voi miellyttää. Se on mahdotonta. Pelintekijöiden pitää tehdä valintoja mitä muutetaan ja mihin keskitytään ja aina joku valittaa jostakin. Täydellistä peliä ei koskaan saada aikaan. Ilman muuta nytkään peli ei ole täydellinen mutta itselleni sellainen että sitä on mukava pelata ja tuo elämyksiä vaikkei aina voittaisikaan pelejä.
 
Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Täytyy sanoa myös,että vois ea korjata tuon EASHL:n kuntoon. Aivan buginen koko osio. Pelaajan nimet,pelinumerot kaikki mahdolliset bugaa.
En oo kyllä itse huomannut miten pelaajan nimet ja pelinumerot bugaa. Ootko vaihtanut myös vieraspaidan numeron ja nimen?
 
Pressure on mielestäni ihan hauska lisä, mutta tällä hetkellä se on liian hallitseva. Totean saman minkä muutama muukin, että maalivahdin hölmöys ärsyttää eniten.

Videopeli on videopeli, mutta tuntuu jotenkin omituiselta, että luotto maalivahtiin menee aina kun vastustaja on alueella enemmän kuin 30sekuntia. Miksi näin?
Käytännössä tämä pakottaa muuttamaan pelityylejä samaan muottiin jollain asteella. Miksi joku muu pelitapa kuin kulmissa pyöriminen olisi fiksua pitkässä juoksussa? Siinähän vain kaivaa omaa häviötään syvemmin, jos ei kulmissa pyörimistä käytä hyödyksi.

Tähän kun saa vähän päivitystä, niin uudistus on ihan miellyttävä.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat

Maalivahdit ovat todella kinkkinen juttu korjata tässä versiossa. Tällä hetkellä pelit kovia pelaajia vastaan ovat todella vähämaalisia juuri sen takia, että maalivahtien taso on jouduttu nostamaan korkealle, jotta väsyneenä nämä lahnat saisivat vielä jotakin kiinni. En edes halua tietää mikä olisi maalivahtien taso väsyneenä, jos perustasoa heikennettäisiin.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Maalivahdit ovat todella kinkkinen juttu korjata tässä versiossa. Tällä hetkellä pelit kovia pelaajia vastaan ovat todella vähämaalisia juuri sen takia, että maalivahtien taso on jouduttu nostamaan korkealle, jotta väsyneenä nämä lahnat saisivat vielä jotakin kiinni. En edes halua tietää mikä olisi maalivahtien taso väsyneenä, jos perustasoa heikennettäisiin.

Tämä ihan totta.

Maalivahdit ovat muutenkin olleet tämän pelisarjan kompastuskivi, jota ei ole ikinä saatu viilattua kuntoon. Sinäänsä tosi realistista, että veskat ei ole tasapuolisia ja tylsäähän sekin olisi, jos samat animaatiotorjunnat tulisi ruutuun.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
On selvää että erilaisia mielipiteitä joka versiosta on. Henkilökohtaisesti kuitenkin ihmettelen niin murskatuomioita 24-version osalta ja erityisesti pressure meterin kohdalla. Itse tykkään siitä ominaisuudesta.
Siis ideanahan se on oikeasti hyvä, mutta toteutus kusee monelta osin erittäin pahasti. Se ensinnäkin tulee liian helposti päälle, se ei lähde pois vaikka tulisi pelikatko ja tuoreet ukot jäälle ja sen vaikutus on muutenkin ihan käsittämätön. Paras esimerkki josta itse kirjoitin, eli oma jäähyboksista päässyt pelaaja olisi päässyt yksin läpi, mutta koska pressure oli päällä niin pelaajan jalat oli ihan betonia ja ei mihinkään, vaikka tuli siis tuoreena ukkona jäähyltä.

Tuonut peleihin paljon mielenkiintoa lisää ja mm. omalle kohdalleni jäähyjä. Aiemmin saatoin useampia otteluita pelata ilman ainuttakaan alivoimaa ja nyt niitä on melkein joka pelissä. Toki poke checkingiäkin on saatettu jotenkin muuttaa että helpommin lähtee jäähyille. Se että ei saa itse koskaan jäähyjä ei ole realismia koska oikeasti niitä tulee ja minä olen tykännyt että realismia tältä osin lisää pelissä on nyt paljon.
Toisaalta tämä jäähyttömyys toimii kyllä toiseenkin suuntaan, tekoäly osaa ainakin pelata välillä jopa hämmentävän hyvin ilman että joutuu boksiin, ja siellä menee usein esim. todella härskejä estämisiä läpi.

Omalla kohdallani pelikokemukseen vaikuttaa myös itseäni vastaan olevat asiat - ei pelkästään se että pelissä voittaa ja kaikki onnistuu. Yksi osa minulle hyvää pelikokemusta on myös nuo alivoimatilanteet.
Juu eihän tässä kukaan ole sanonutkaan että kaikki pitäisi voittaa ja kaiken onnistua.

Lisäksi halliäänet ovat osa pelikokemusta ja niitä on paranneltu mm. uuden musiikin osalta ja yleisön äänten sekä erilaisten valojen osalta. Tunnelmaa peleissä riittää.
Nämä on kyllä visuaalisesti ihan kivoja juttuja, mutta joissain menee pahasti överiksi ja on oikeasti jopa häiritseviä tilanteita. Esim. Edmontonin kotipeleissä välkkyy kyllä sellainen valoshow että sitä on oikeasti jopa ikävä katsoa. Aloitustilanteissa tuo on ihan perseestä kun se siinä menee oikeasti ensinnäkin keskittyminen sekaisin ja sen välkkymisen katsominen on kaikin puolin häiritsevää.

Mutta kuten olen sanonut, pääasiassa olen viihtynyt tämän pelin kanssa, mutta muutama juttu siellä on sellaisia mitkä eivät pelikokemusta oikein millään tavalla paranna. Ja välillä on oikeasti liikaa myöskin kaikkea välkkyvää paskaa siellä ruudulla, hieman olisi voinut niistäkin karsia.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sanokaas nyt etten ole ainoa, mutta Lämäri on tässä versiossa täysin rikki? Puolet kerroista kun yrittää painaa nopean lämärin niin lähtee joku kusinen rannari ja sitten toisaalta jos suojaa kämmenelle päin kiekkoa, nii hosuu tuota lämäri animaatiota vahingossa. Jokseenkin rasittavaa myös tämä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Maalivahdit ovat muutenkin olleet tämän pelisarjan kompastuskivi, jota ei ole ikinä saatu viilattua kuntoon. Sinäänsä tosi realistista, että veskat ei ole tasapuolisia ja tylsäähän sekin olisi, jos samat animaatiotorjunnat tulisi ruutuun.
Joo ei vittu taas. Mun veskari torjuu seisaaltaan hanskalla. Päättää sitten heittää kylkimyyryn ja heiluttaa jalkojaan kuin breakdance-tanssija tai Dominik Hasek. Kiekko on siis hanskassa. Tän jälkeen laitan kiekon peliin koska peliä on joku 10 sekuntia jäljellä, mutta kiekko päätyy tekoälyn haltuun. Noi sitten hieroo vielä maalipaikan, mun veskari jäätyy ihan täysin ja tekoälyn botti pistää kiekon tyhjään maaliin.

Voitin tuon pelin 5-3, mutta hankala tässä on veskareille mitään kovin uskottavia torjuntatilastoja saada kun itse pelaa. Olisi kyllä hauska nähdä mitkä ne statsit olisi jos koko kauden vetäisi läpi, veikkaan että joku nippanappa 90% tai vähän alle. Perustan tämän siihen että vanhemmissa versioissa pelaan aina pudotuspelit kokonaisuudessaan läpi, ja siellä ne statsit on yleensä jossain n. 90% pinnassa tai vähän alle.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En oo kyllä itse huomannut miten pelaajan nimet ja pelinumerot bugaa. Ootko vaihtanut myös vieraspaidan numeron ja nimen?

Pelipaidoissa ainakin pelinumeroiden värit ovat hyvin usein ns. vastustajan väreissä ja tätä tapahtuu melkein joka pelissä. Myös pelaajanimet eli käyttäjien Nickit ovat jotain aivan muuta kuin pelikavereiden. Monta noistakin nimistä tunnistaa, että pelaavat kyllä NHL, mutta ei pitäisi kyseisessä pelissä olla.

Tässä on muutenkin useampi bugi, jota ei ole moneen vuoteen saatu korjattua. Eashl koppi menee välillä rikki ja ainoa keino on buutata koppi. Jos menet muokkaamaan varustusta, voi olla ettet saa painettua valmista jostain syystä ja tähänkin käyttäjät ovat itse keksineet kikat.

Perstaklaus tässä tulee olemaan eashl puolella meta, koska et voi saada kuin estämisjäähyn tilanteesta. Miksi siis riskeerata ja vetää normitaklausta, josta voi 3 vai 4 eri jäähyä tulla. Pressure on rikki, kun se jatkuu katkojen jälkeenkin ja sen saa aivan liian helposti hommattua, jonka jälkeen kannattaa vetää se 5 äijää maalin eteen, koska maalivahdit ovat aivan älyvapaita sen jälkeen.
 
Oikku89

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sanokaas nyt etten ole ainoa, mutta Lämäri on tässä versiossa täysin rikki? Puolet kerroista kun yrittää painaa nopean lämärin niin lähtee joku kusinen rannari ja sitten toisaalta jos suojaa kämmenelle päin kiekkoa, nii hosuu tuota lämäri animaatiota vahingossa. Jokseenkin rasittavaa myös tämä.
Samaa asiaa itsekin kironnut kaiken muun ohella, mutta nyt sentään alkaa uudet controllit olemaan hallussa. Jos siis jotain positiivista etsii tästä pelistä :D
 
Oikku89

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo aikaisemmin mainittu laukaus komennosta tuleva rannari neppi häiritsee erittäin paljon, mutta onhan mm. pressuren myötä kaljaliiga pelaajan tasolle tippuvat pelaajat aivan hanurista.
Ja tämän kruunasi äskeinen online vastustaja joka teki 4 täysin identtistä maalia etukulmasta.
Jään siis odottamaan päivitystä suosiolla, jos vaikka sen jälkeen olisi edes tuo lämäri saatu kuntoon.
 
mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pelasimme GM Connectedia kaveriporukassa (joko toisia vastaan tai sitten co-oppina verkon yli) ja siinä sai sliderit laitettua myös online peliin, jolloin pelistä tuli ihan loistava. NHL14 ei jostain syystä lähtenyt, en nyt muista tarkkaan miksi. Tuskin pelissä oli mitään, mutta oltiin NHL13 suhteen ns. comfort zonella:)
Tää oli kyl niin parasta! noh omat änärit alana olla taputeltu ja muutamat uusimmat puuttuu. Parhaillaan käytiin online vs top1000 joku vuosi, mutta kuten todettua, ilon aiheet verkkopelissä on vähissä, ja piti pelata omaan ajatukseen epämiellyttävää peliä, jotta voitti. Tosin jos tämä pelisarja viimein palkitsee hyökkäysajasta, niin tällöin olisin vahvoilla, sillä tykkäsin pelata pitkiä hyökkäyksiä, ja hyökköysaika on ollut aina statsi, missä olen ollut vastustajia edellä. Otinpa joskus 1000mb valokuidun, vain huomatakseni, että EA:n serverit on kuraa.
 
Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
En oo kyllä itse huomannut miten pelaajan nimet ja pelinumerot bugaa. Ootko vaihtanut myös vieraspaidan numeron ja nimen?
Kaikki on laitettu kuten pitää. Tässä on jo pari vastausta aiheesta tullut miksi tämä on niin buginen. Jos joukkue pelaa vieraspelin niin siellä on joukkueellinen Jordan NHL #24:sia. Kotiottelussa on sitten omat nimet ja numerot. Lisäksi vieraspeleissä kortissa näkyy edellinen nimi jota olet käyttänyt jos olet vaikka muokannut tyypin nimeä ensimmäisen jälkeen. Buginen mikä buginen,ei siitä pääse mihinkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös