Yhdessä NHL:ssä puolestaan oli varma maali sellainen, että kiersi maaalin takaa maalin eteen, jolloin maalivahti heittäytyi selälleen etutolpan kohdalla, niin kiersikin takatolpalle asti ja laittoi kiekon tyhjiin. Kyseistä suoritusta kutsuttiin meidän kaveriporukassa "hinaajakierroksi". Mistä lie nimitys alkunsa saanut, mutta tietokonetta vastaan se meni lähes aina. Monesti pelailimme ja pelaamme edelleen (yleensä alkoholia nauttien) sellaisia turnauksia, joissa kummallakin puolella on 2 kaveria. Tämä vei pois mahdollisuuden tehdä näitä varmoja maaleja, kun pystyi pelaamaan tämän pois.
Monesti nämä NHL-pelit ovatkin sellaisia, että niiden yksinpeluuaika on aika lyhyt ja nämä itse järjestetyt miniturnaukset pidentävät pelattavuusaikaa. Kun kummallakin puolella pelaa 2 oikeata pelaajaa, alkaa oikeita hyökkäyskuvioitakin muodostumaan, kun toinen pelaaja osaa oikeastikin haketua pelattavaksi ja maalipaikkoihin. Toinen juttu on se, että ihmispelaajat pelaavat tilanteet eri tavalla, kun taas tietokoneella on se tuttu kaava pelata. Syntyy erilaisia maaleja ja tilanteita, koska on pakko yrittää erilaisia juttuja. Lisäksi yksi pointihan siinä on se, että kun yksinkertaisesti kavereille ei viitsi mennä häviämään, niin se lataus on aivan erilainen. Tosissaan, mutta ei vakavasti.
Sitten se ikäjuttu, josta täällä on jauhettu. Miten kolmeakymppiä lähestyvät ja vanhemmatkin viitsivät vielä pelata jotain NHL:ää?
Vastaus: Mikä estää, jos se on hauskaa.