NHL 12 (xbox360 & ps3)

  • 401 180
  • 1 498

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No nyt tuli itsekin demoa pelattua ja voi huoh...
Pelihän siis on aivan sama kuin edellinen lisättynä noilla kerrotuilla kolmella uudistuksella ja valikoiden uudella fontilla. Okei, tietokone yritti myös pitkiä avauksia pari kertaa, jota en ole ennen nähnyt. Se oli positiivinen uudistus.

En nähnyt yhtään uutta välianimaatiota, vain juomapullojen väri oli vaihdettu vihreästä vaaleansiniseksi. Siis en yhtään! Nyt olen varma, että tätä peliä "uudistaa" EA:lla joku kolme ihmistä vuodessa. Miten muuten voi olla mahdollista ettei mitään suurempaa saada ulkonäöllisesti aikaan vuodessa? Ei edes mitään pieniä/helppoja uudistuksia. Mikä peli muuttuu näin helvetin vähän vuodessa??

Ja oikeasti, eihän noita uudistuksia (eli maalivahdin ajelut, -tappelut, pleksit hajalle ja taklaus vaihtopenkille) nyt edes mikään muu pelisarja kehtaisi mainita pääuudistuksinaan. Siis noihan on sellaisia uudistuksia, jotka huomataan itse siinä sivussa kun on ostettu peli että 'ai tällaisiakin on tänä vuonna'. Ei todellakaan mitään etukäteishehkutuksen arvoisia. Maalivahdin tappeluthan ovat toki todella yleisiä jääkiekossa ja sitten kun sekin piti lisätä, niin ei osattu ohjelmoida maalivahdille hanskoja, vaan nyt näkymättömät hanskat lentävät jäähän. Ja muutenkin, maalivahdin tappelut, voi luoja. Onkohan muuten noita harhautuksia, joita tehdään vasen bumber pohjassa tullut lisää täksi vuodeksi? Arvaan että ei.

EA on siis myös lisännyt todella autenttiset mailan äänet hidastuksiin. EA on kyllä aivan väärään suuntaan menossa yrittäessään luoda (tv-lähetys-) autenttisempaa jääkiekkoa. Mutta se ei enää ole uutta, että suuri osa jääkiekkofaneista osaisi rakentaa paremman jääkiekkotapahtuman pelin ympärille.

Pari isoa uudistusta pitäisi tehdä nyt eikä heti. Luisteluanimaatiot uusiksi. Selostajat vaihtoon, alkaa olla sen verran kuluneet äänet ja varsinkin repliikit ettei mitään rajaa. Ne helvetin animaatiot ja uusinnat yms pelikokemusta lisäävät tekijät pitäisi tehdä täy-sin uu-sik-si ja mielellään sillä tavalla, että jos ei joka kerta uusi, niin variaatioita olisi ainakin enemmän kuin se helvetin kulunut yksi ainoa. Voi vddu, miettikää nyt kun porukka pelaa näitä satoja pelejä vuodessa ja ai-na näkee ne samat vaihtopenkille istahtamiset sun muut. Ei helvetti! Ja ei siinä mitään, vaan pidetään ne samat vielä kolme vuotta putkeen mukana....

Näytti muuten uusinnat olevan taas jotain nykimisefektiä, kuten pari vuotta sitten. Onko tätä korjattu kokoversioon? No ei tietenkään.

Kyllähän tuota nyt pelaa, eipä siinä mitään kun ei vaihtoehtojakaan ole. Ei se huono ole. Mutta helpolla saisi niin paljon paremman, että miksei EA viitsi nähdä vaivaa.
 

hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Mutta helpolla saisi niin paljon paremman, että miksei EA viitsi nähdä vaivaa.

Miksi ihmeessä nähdä yhtään vaivaa, kun kilpailu alalla on pyöreä 0 ja peli myy joka tapauksessa kuin häkä? Itseäni oksettaa EAn rahastus niin paljon, että jätän tämän kauden painoksen kauppaan. Oksennuksen tulvaan pitää vielä lisätä kokkareeksi se seikka, ettei EA tee enää roster-päivityksiä edellisvuoden peleihin. ttu mitä paskaa..
 

Jarvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, JYP (Never stop the madness)
Miksi ihmeessä nähdä yhtään vaivaa, kun kilpailu alalla on pyöreä 0 ja peli myy joka tapauksessa kuin häkä? Itseäni oksettaa EAn rahastus niin paljon, että jätän tämän kauden painoksen kauppaan.

Aamen. Myös täällä tämän vuoden versio jää kaupan hyllylle. On kyllä niin loistava kehitys vuodessa taas nähty että huhhuh. En malta oikein odottaakaan mitkä on uudistukset NHL 13:ssa, jos EA ei herää kehittämään peliään.
Mailan katkeamisessa nyt kaksi animaatiota! Valitse itse punaviivan väri!
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Minulle tuo uudistusten määrä ei ole mikään itseisarvo. Pääasia että joka vuosi tehdään viihdyttävä peli jota parannetaan edes vähän. Minulle on ihan sama vaikka välianimaatiot olisivat samat kuin kymmenen vuotta sitten.

Ja sanon myös sen että kyllä täytyy olla sokea jos ei mitään muita uudistuksia huomaa kuin nuo hajoavat pleksit ja maalivahtien tappelut. Ovatko ne sellaisia uudistuksia jotka itseä miellyttää, se on sitten eri asia. Mielestäni esimerkiksi tuo laukaisukartta, josta voi katsoa noita uusitoja, on ihan mukava uudistus.

Ehkä olen vain pelannut niin paljon näitä että osaan olla tyytyväinen tällaisiinkin uudistuksiin. Pidän myös siitä ettei peliä muuteta niin paljon, että pelaaminen pitää opetella uudelleen joka vuosi. Pelaan lähes yksinomaan EASHL:ää, ja siinä kyllä riittää viihdykettä muutenkin. Jos vuosittain saadaan siihen jotain pientä vaihtelua niin se on vain plussaa. Reilu 40€/vuosi ei minusta nyt ole kummoinen summa tuosta ilosta.

Tietty jos en pelaisi EASHL:ää niin mielipiteeni voisi olla toisenlainen.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mun mielestä gameplay sinänsä on mennyt eteenpäin. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Kiekko käyttäytyy paremmin, maalivahdit eivät mystisesti liimaile kiekkoa kilvellä ja patjoilla enää, ainakaan niin paljoa. Jne. Tosin on paljon vielä ongelmia, tilaa on edelleen liian paljon, vääntöjä liian vähän. Pelaajat liikkuvat tyhmästi, jne. Mutta silti askel oikeaan suuntaan, hyvin pieni vain. Ihmettelen vähän että eikö EA:lla ole joku vastuussa juurikin tuosta "tv-puolesta" eli uusinnoista, sisääntuloista, jne. Onko kaikki aika mennyt siihen että tehty ne "öljytornit" jne. eikä ole saatu mitään aikaiseksi, vuosiin, uusintoihin. Noh se "replay-"kirjoitus oli saatu. Esim. edelleen pyöritetään niitä helvetin välianimaatioita missä mailat on väärinpäin(Sedineillä rightit kädessä, jne). Miksi tälläiseen todella räikeään immersion tuhoajaan ei puututa ollenkaan? Täysin käsittämätöntä mielestäni.

Tämä siis sinänsä "pelin" suhteen melko triviaali asia, mutta hyppää silmiin todella pahasti ja todella helppo olisi tälläiseen puuttua. Hankkisivat sieltä 2k-sportsilta vaikka itselleen kavereita jotka tähän ns. "tv-presentaatioon" puuttuisivat. Tunnelma on aivan kuin toiselta planeetalta kun isket 2k:n NBA:n sisään(jopa vanhassa NHL:ssäkin tämä). Toisessa pelaat "vain" peliä(NHL 11/12) ja toisessa aivan kuin seuraisit suoraa lähetystä ja samalla pelaat(NBA 2k11).
 

Panosmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Minnesota Wild, Kalle Sahlstedt
Kyllä itseänikin eilen hiukan vitutti kun testailin sitä demoa..

"Tässäkö tämä nyt sitten oli?" jäi päällimmäiseksi fiilikseksi.

Tapansa mukaan EA hehkutti helvetisti peliä ennakkoon, mutta aivan sama kumman pelin (11/12) lyö tonne pönttöön pyörimään. NHL10 versus NHL11 oli mielestäni paljon suurempi ero. Nyt en huomannut oikein muuta eroa kuin puolustettaessa pakin mailalla huiskiminen ja maalivahdin kontaktit. No pakko se on silti ostaa kun jokatapauksessa tulee pelattua niin paljon livessä ja kavereiden kanssa.

Stiflat sai puettua sanoiksi hyvin tuon NHL12 kehityksen
 

Shawshank

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers & Tampereen Ilves
Mahdottoman jännä kyllä lukea näitä "mikään ei ole muuttunut/uudistunut" valituksia kun itse hykertelee innosta näistä uusista uudistuksista.

Ehkä olen pelannut liikaa ja pienetkin muutokset tuntuvat luissa asti, mutta ainakaan itse en kaipaa edes mitään enempää. Luultavasti se reilu tuhat peliä tulee taas liven puolella lätkittyä ja nautittua.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Minulle tuo uudistusten määrä ei ole mikään itseisarvo. Pääasia että joka vuosi tehdään viihdyttävä peli jota parannetaan edes vähän. Minulle on ihan sama vaikka välianimaatiot olisivat samat kuin kymmenen vuotta sitten.
Tekisi mieli kysyä, että eikö sitten riitä että pelaat sitä samaa vanhaa peliäsi, säästyisi rahatkin. Eikä tietenkään pidä uudistua pakolla, koska silloin tulee mieleen juurikin nämä tasokkaat maalivahdin tappelu-uudistusideat...

Ja sanon myös sen että kyllä täytyy olla sokea jos ei mitään muita uudistuksia huomaa kuin nuo hajoavat pleksit ja maalivahtien tappelut. Ovatko ne sellaisia uudistuksia jotka itseä miellyttää, se on sitten eri asia. Mielestäni esimerkiksi tuo laukaisukartta, josta voi katsoa noita uusitoja, on ihan mukava uudistus.

Joo, itsekin kyllä laukaisukartan huomasin. Ei toimineet uusinnat demossa(?), joten en voi sanoa siitä vielä mitään. Jos toimii kuten olettaisi, niin ihan kiva yksi lisä, ei käy kieltäminen. Siinäkös ne hyvät uudistukset sitten olivatkin..? No, itse lisään että tuo maalivahdin koskemattomuuden poisto on ainakin ihan mielenkiintoinen kokeilu. Täytyy vielä seurata onko se tarpeeksi hyvin tehty. Eli veskaan tulee ns. puolihuolimattomia osumia ilman jäähyä, vai joka pikku hipaisustakin lähtee jäähylle. Kummastakin tuli jo esimerkkejä tietokoneen toimesta, mutta pelaamalla se sitten lopullisesti selviää. Tahalliset ajelut yms spedeilyt jätän omaan arvoonsa.
Kiekonkin myös menetin kerran kun latailin ränniroiskaisua niin kauan että eihän se ammattipelaaja siihen enää osunut ollenkaan. Eikös sekin ollut uudistus.

Miten olisi nyt vaikkapa, että kun jäähy tulee niin tuomarille tehtäisiin jotain muitakin animaatioita kuin se sama singahdus käsi ojossa pelaajan viereen. Luulisi kelpaavan nettipelin pelaajillekin, koska ei ole varsinaisesti mikään välianimaatio. Entä linjatuomarit?? Jääkiekossa on sellaisetkin. Ne kun hyppäisivät istumaan laidalle aina kun pelaaja hönkisi ohi, niin hyvähän se olisi. Entäpä jos tehtäisiinkin tuomarit vielä lihaisiksi ja kiekko voisi kimpoilla silloin tällöin heistäkin. Olisiko se epätodennäköisempää kuin maalivahtien tappelut? Ja tuomarin sinkoiluanimaationkin voisi kierrättää siihen, että ne linjurit tulisivat pelikatkoilla pelaajien väliin heti, jos tökkimistä/naamahierontaa alkaisi, eikä se menisi sellaiseksi markkinameiningiksi kuin nyt, vaan pikku paineiksi. Toki sitten välillä hanskat tippuisivat ja linjurit lopulta erottaisivat/sitoisivat ottelijat maihin. Eihän tämä nyt niin vaikeaa ole/olisi...??

Ehkä olen vain pelannut niin paljon näitä että osaan olla tyytyväinen tällaisiinkin uudistuksiin. Pidän myös siitä ettei peliä muuteta niin paljon, että pelaaminen pitää opetella uudelleen joka vuosi. Pelaan lähes yksinomaan EASHL:ää, ja siinä kyllä riittää viihdykettä muutenkin. Jos vuosittain saadaan siihen jotain pientä vaihtelua niin se on vain plussaa. Reilu 40€/vuosi ei minusta nyt ole kummoinen summa tuosta ilosta.

Tietty jos en pelaisi EASHL:ää niin mielipiteeni voisi olla toisenlainen.
Viimeisenä ehkä isoin pointti. Kun pelaa netissä pelkästään, siellä tekevät ne ihmispelaajat pääosin sen pelin ja täten joka peli tuntuu vielä korostuneemmin erilaiselta. Myös kaikki animaatiot yms netissä skippaa helpommin (varsinkin kun ne kuitenkin ovat ne samat paskat). Nettipeli on ehkä vähän erilainen maailma, eikä siinä synny sellaista samanlaista tv:n omaista immersiota oikesta jääkiekkopelin seuraamisesta. Mielestäni hyvä peli on hyvä peli myös yksin pelatessaan.

Ja EA on kyllä osannut -90-00-luvun taitteessa näyttää, että isot uudistukset helpolla menevät perseelleen, joten sinänsä ei mitään radikaalia ihan joka vuosi millään pysty tekemäänkään ilman että peli kärsii (eli en odota uutta luistelupelimoottoria joka vuosi). Pelaamisen pitää siis ns. tuntua helpolta. Pelattavuus yleisesti onkin ihan hyvällä mallilla tässä sarjassa, eli kenen vain on helppo ottaa ohjain käteensä ja yrittää maalia.

Mutta kun sitä samaa lahjaa ei jakseta enää edes kääriä uusiin papereihin, vaan mennään samoilla joka syksy. Sitä ihmettelen. Tuleva Call of Duty MW3 herättäisi varmasti vähän ihmettelyä, jos välianimaatiot olisivatkin samat kuin kakkososassa... Tai no, ihan mikä vain peli.

Voisi melkein kysyä että miten vähään tällaiset hykertelijäihmiset ovat tyytyväisiä, että maksavat uuden pelin hinnan? Riittääkö ettei nyt olla ainakaan huononnettu peliä ja kyllä siellä taisi juomapullon väri olla piristävän erilainen tänä vuonna... Vai ostetaanko peli kun siihen on totuttu vailla edes tietoa mitä odottaa, tai mitä itse haluaisi nähdä? Itsekin olen toisaalta tyytyväinen perusosaamiseen, mutta armoton vitutus tästä vanhan kierrätyksestä ja uudistusten ottamisesta vauva-askelein. Ei kai tämä kuitenkaan kenenkään mielestä niin hyvä ole, ettei ollenkaan uudistaa tarvisi..?

Ja myös itseni mielestä 10->11 siirtyminen tuntui isommalta uudistukselta kuin tämä. Mutta myönnän silti eaglen tavoin, että kyllä se gameplay taas sen vauva-askeleen verran on eteenpäin mennyt. Sekin on hyvä se. Pelinopeus on aivan liian hidas oikeaan jääkiekkoon verrattuna ja taitaa tuo kaukalokin olla hiukan iso. Mutta sellaista se on.

Jään myös odottelemaan uutta NBA:ta 2K:lta ja jääkiekon puolella tyydyn EA:n pelaajien aliarviointiin.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Ostan pelin uudistusten vuoksi:

- Uudistettu luistelusysteemi
- Uudistettu laukaisusysteemi
- UUDISTETTU KIEKKOFYSIIKKA (tärkein)
- Uudistettu maalivahtifysiikka (liimat pois, tappelut ja maalilleajot)
- Action Tracker
- Pikku-uudistukset (pleksit rikki, kypärät pois, vaihtoaitioon taklaus)
- Uudet sisääntulot ja joitain uusia välivideoita
- Uudet joukkueet (Växjö, Winnipeg Jets ymm.)
- Uudistetut Be a GM, Be a Pro, EASHL ja HUT

Löytyisihän näitä nyt lisääkin. Te negatiiviset itkupillit, pelatkaa sitä demoa muutenkin kuin perssilmällä katsomalla. Luuletteko te ihan tosissanne, että EA uudistaa koko TOIMIVAN NHL-pelisarjan vain vaihtamisen ilosta?
 

Jewnaberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
Marko Jantunen
Tänään sain käsiini koko version pressijulkkaribileistä ja pyöreästi 8 tuntia tuli pelailtua kaverin kanssa. Nyt on aikalailla kuula jumissa!

Täytyy myöntää että vaikka peli ei mitään käsittämättömiä muutoksia ole käynyt läpi, on pelin fysiikkaan tehdyt muutokset tehneet pelin luonteesta entistä arvaamaattomamman ja sitä kautta mielenkiintoisemman.

Legendoilla tuli veivattua pari peliä ja olihan se 99:llä ja 66:lla ihan kiva pelailla, mutta itse en niistä löytänyt mitään huikeaa lisäarvoa pelille. Täytyy hieman pelailla BaPia ja BeaGM:ää paremmalla ajalla ja sitä kautta katsoa mikäli NHL12 on yksin pelattuna viihdyttävämpi kuin edeltäjänsä.

Siistein juttu kontakteissa on kuitenkin se ettei taklatessa pelaaja aina vedä itseään levyksi vaan saattaa joskus pystyä pitämään tasapainonsa ja matka jatkuu pienen hapuilun jälkeen. Kuitenkin vastaavasti hyvin ajoitetulla niitillä vastustaja keräilee itseään hyvän tovin. EASHL peleihin tuo varmasti taas vähän enemmän sisältöä.

Ärsytyksistä huomasin että tietokonepelaajilla on välillä tapa jumiutua veskarin alueelle ja näin ollen hommata itselleen jäähy maalivahdin häirinnästä. Ainoa silmiinpistävä bugi oli Winter Classicissa Jetseillä pelattuna joukkueen valmentajalla on Trashersin logo nutussaan.. :)
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Ostan pelin uudistusten vuoksi:

Luuletteko te ihan tosissanne, että EA uudistaa koko TOIMIVAN NHL-pelisarjan vain vaihtamisen ilosta?

Nimenomaan. Mikäli EA uudistaisi koko pelisarjan muuttaen konseptin täysin erilaiseksi ja saaden fanien hyväksynnän, vaatisi se yhden painoksen jolla NHL-pelisarja menisi enemmän kuin yhden askeleen taaksepäin. Onko tämä se painos? Tuskin, mutta varmoja voidaan olla vasta parin kuukauden päästä.

Demon perusteella on mahdoton sanoa mitään. Itse peli tulee olemaan juuri samanlainen julkaisupäivänä, mutta ensimmäisten päivitysten tullessa Änäri tulee muuttumaan huomattavasti. Skeptikot voivat laittaa konsolinsa päälle ja kokeilla NHL 11:n ensimmäistä versiota. Ero on huomattava.

Pahin puute uudessa painoksessa tulee olemaan selostus. Samat läpät eivät innosta, etenkään kolmatta vuotta putkeen. Toki sanavarastoa on laajennettu mutta edelleen tulee kuultua "...man, you´re talking about some reflexes" ainakin kerran erää kohti.
Voitaisiin palata NHL 2000(?) aikaisiin selostajiin, jotka häröilivät ottelun loputtua selostuskopissansa toden teolla. Saataisiin ainakin jotain vaihtelua tuohon asiaan.

Muistaako joku muuten mikä pelisarjan osa oli kyseessä? PC-versiossa ainakin selostuskopissa oli välillä lehmä, silloin tällöin pizzakuski osui paikalle ja välillä toinen kommentaattori löi pariaan ruoskalla.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Luuletteko te ihan tosissanne, että EA uudistaa koko TOIMIVAN NHL-pelisarjan vain vaihtamisen ilosta?
Sanoinko esim. minä, että vaatisin koko pelisarjan uudistusta? Ja ihan vain vaihtamisen ilosta? Kyllähän se pelinä toimii ja sellaisena ns. kaverilätkänä. Mutta parannettavaa on ja sen huomaa jos on sattunut oikeaa jääkiekkoa joskus katselemaan.

Muistaako joku muuten mikä pelisarjan osa oli kyseessä? PC-versiossa ainakin selostuskopissa oli välillä lehmä, silloin tällöin pizzakuski osui paikalle ja välillä toinen kommentaattori löi pariaan ruoskalla.
Sanoisin tämän olleen NHL 2002, jossa EA osasi ottaa ison askeleen taaksepäin tämän "hauskemman" selostuksen kanssa, sekä niiden keräilykorttien pakkoliittämisen kera. Ja hei, kypärä irtosi jo silloin päästä.

Noista ajoista tuli mieleen, että mikseiköhän EA käytä enää niitä loistavia introja peleilleen, joissa nähtiin pätkiä mennnen kauden oikeista NHL-otteluista... Ehkä nekin tulevat olemaan joku vuosi tyrmäävä uudistus. Esimerkkeinä NHL 99 ja NHL 2000 -introt.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Sanoinko esim. minä, että vaatisin koko pelisarjan uudistusta? Ja ihan vain vaihtamisen ilosta? Kyllähän se pelinä toimii ja sellaisena ns. kaverilätkänä. Mutta parannettavaa on ja sen huomaa jos on sattunut oikeaa jääkiekkoa joskus katselemaan.

Et sanonut, mutta särähti vain korvaan tuo, ettei EA uudistaisi NHL:ää oikeastaan yhtään. Tuo on puppua, varsinkin kun katsoo tuota mun laittamaa listaa ylempää.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uudistuksia listatessaan moni tuntuu jättävän huomioimatta, että EA on vihdoin viiden vuoden jälkeen korjannut entisen järkyttävän simulointimoottorinsa. Kaudessa ja franchisessa pitäisi nyt tulla erittäin todenmukaisia tilastoja ja tämä saa kaltaiseni yksinpelille vannoutuneen nörtin erittäin innostuneeksi. NHL.com testaili simuloimalla yhden kauden ja hyvältä näyttää. Pelikiellotkin ovat tosiaan mukana.

Jollain sairaalla tavalla demo sai vakuuttamaan sen verran, että iskin sittenkin pelin tilaukseen. Tykkään siitä miten hanakasti tekoälyn pelaajat ajavat maalille. Puolustaminen tulee olemaan todella haastavaa, mikä on aika siistiä. Jos yrittää pitää kiekotonta pelaajaa tai estää syöttöpaikat, niin kiekollinen runnoo itsensä väkisin loistavalle maalipaikalle.

Sääli kuitenkin että nämä urheilupelit pitää julkaista vuosittain. Tämä pieni räpellys olisi toiminut mainiosti netin kautta julkaistavana päivityksenä viime vuoden peliin.

Edit: Edelleen minua kyrsii oikean spurttinapin puuttuminen. Kaikki tuntuvat pitävän sitä arcadena, mutta minusta vauhdikkaat irtiotot kuuluvat jääkiekkoon.
 
Viimeksi muokattu:

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Ainoa silmiinpistävä bugi oli Winter Classicissa Jetseillä pelattuna joukkueen valmentajalla on Trashersin logo nutussaan.. :)

Eikös tuossa jossain aiemmassa viestissä mainittu, että Jetsien nuttu ei ihan ehtinyt tähän julkaisuun, mutta tulee ensimmäisen päivityksen jälkeen mukaan?
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Ostan pelin uudistusten vuoksi: [...]

Pakko kompata kesäesaa. Voidaan puhua siitä voisiko EA tehdä enemmän muutoksia pikkujutuilla, esim. valikkojen ulkoasujen täydellinen muuttaminen ei olisi suuri vaiva. Mutta en kyllä ymmärrä sitä, että porukka sanoo NHL12 demon tuntuvan täysin samalta NHL11 kanssa. Ymmärrän, jos joku on pettynyt peliin, mutta ei kukaan voi väittää, että peli tuntuu täysin samalta.

Itselläni oli kaikki NHL-pelisarjat 93:sta aina 2004:een asti, kunnes taas sitten NHL09 sytytti uudelleen pelisarjan kiinnostuksen ja oli pakko hankkia NHL10. Kyllä tuon parin vuoden aikana peli on mennyt todella paljon eteenpäin ja ei pelkästään gameplayn kanssa, vaan nyt myös BAP ja BAGM on entistä sulavampia.

Itse näytän peukkua.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Edit: Edelleen minua kyrsii oikean spurttinapin puuttuminen. Kaikki tuntuvat pitävän sitä arcadena, mutta minusta vauhdikkaat irtiotot kuuluvat jääkiekkoon.

Kyllähän rytminvaihdot oikeasti kuuluvat kiekkoon. Eli eihän siellä oikeasti luistella kuin pikaluistelussa jossa alkukiihdytyksen jälkeen mennään kokoajan samalla nopeudella. Vaan on juuri niitä nopeita rytminvaihdoksia millä yritetään yllättää vastustaja, yritetään irti, jne.
 

Fiiu

Jäsen
Edit: Edelleen minua kyrsii oikean spurttinapin puuttuminen. Kaikki tuntuvat pitävän sitä arcadena, mutta minusta vauhdikkaat irtiotot kuuluvat jääkiekkoon.

Eikö "Hustle" riitä tuohon? Sillähän saa niitä irtiottoja harrastettua. (Xboxilla vasemman tatin painallus useampaan kertaan.)
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Samaa olin tulossa kirjoittamaan. Sitä paitsi spurttinapista ei hirveen paljon iloa ole, kun kaikki pelaa kuitenkin koko ajan nappi pohjassa.

Ite tykkäsin kun jossain vanhassa PC- änärissä (2004-2006?) oli jokaisen pelaajan nimen alla palkki josta näki kuinka paljon oli "spurttienergiaa" jäljellä. Energiat sai aina erätauoilla täyteen tai sitten käyttämällä aikalisän. Eihän toi millään tavalla ole realistinen, mutta näin videopelissä ihan toimiva ratkaisu. Joskus tuli pelejä ratkaistua viime minuuteilla ihan sen takia, et kaveri oli omat spurttinsa vetäny jo nollille ja ite oli parille nopealle hyökkääjälle jättäny vielä varastoon.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Samaa olin tulossa kirjoittamaan. Sitä paitsi spurttinapista ei hirveen paljon iloa ole, kun kaikki pelaa kuitenkin koko ajan nappi pohjassa.

No tottakai se pitäisi tehdä niin että se olisi vain rajoitetusti käytössä, kuluttaisi energiaa paljon nopeammin, jne. Useinhan vaihto vedetään pitkälti "keskimääräisellä vauhdilla" läpi, välillä tätä hiljempaa, mutta usein sitten vaihdossa joudutaan ottamaan se 1-2 spurttia. Tämä niin ilman kiekkoa kuin kiekon kanssakin. EA:n toisen pelin puolella FIFA:ssa on aika hyvin päästy jo lähelle sitä, kun homma toimii triggerillä niin että mitä enemmän tuo triggeri on pohjasta sitä kovempaa kaveri spurttaa. Molemmissa lajeissa aivan samalla tavalla juuri säädellään erilaisten tilanteiden mukaan eri pelinopeuksia.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Mahdottoman jännä kyllä lukea näitä "mikään ei ole muuttunut/uudistunut" valituksia kun itse hykertelee innosta näistä uusista uudistuksista.

Ehkä olen pelannut liikaa ja pienetkin muutokset tuntuvat luissa asti, mutta ainakaan itse en kaipaa edes mitään enempää. Luultavasti se reilu tuhat peliä tulee taas liven puolella lätkittyä ja nautittua.

Sama homma. Mielestäni demo vaikutti erittäin onnistuneelta. Pieniä uudistuksia siellä täällä. Positiivista oli myös se, että demon perusteella tuo peli ei sittenkään tule olemaan sellaista "kuka ajelee eniten maalivahtia" tyylistä höntsäilyä. Edelleen kyllä harmittaa se, että tuo valikko on ollut lähes sama ensimmäisestä Next Gen versiosta (07) asti. Piristäisi kivasti pelikokemusta, mikäli tuota jonkun verran uudistettaisiin.

Tänään laitoin oman painokseni tilaukseen. Pakko hankintahan tuo on aina joka vuosi.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Edit: Edelleen minua kyrsii oikean spurttinapin puuttuminen. Kaikki tuntuvat pitävän sitä arcadena, mutta minusta vauhdikkaat irtiotot kuuluvat jääkiekkoon.

Eikö "Hustle" riitä tuohon? Sillähän saa niitä irtiottoja harrastettua. (Xboxilla vasemman tatin painallus useampaan kertaan.)

Samaa olin tulossa kirjoittamaan. Sitä paitsi spurttinapista ei hirveen paljon iloa ole, kun kaikki pelaa kuitenkin koko ajan nappi pohjassa.
Kuten eagle jo sanoikin, niin tottakai rytminvaihdokset kuuluvat jääkiekkoon. Sitten täällä tullaan sanomaan että nappi olisi kuitenkin pohjassa kokoajan.... Mikä rytminvaihdos se oikein silloin enää olisi? Kyllähän tuo nyt pitäisi jollain muulla tavalla toteuttaa kuin tuollaisella loputtomalla turbonapilla, joka alkuaikoina oli.

Oikeasti tuo Hustle-nappi olikin hyvä, kun tuli uutuutena vuosi-pari sitten. Sen jälkeen sen tehoa on päivityksien (patchien) yhteydessä pienennetty ja nyt se on enää aika mitätön, jos sitäkään. Siis nappihan (tai liipaisin) pitäisi olla sellainen, että sitä painamalla Selänne polkaisisi sellaiseen vauhtiin että jäämurskat vaan lentäisivät. MUTTA Selänne ei voisi kynäillä itseään maalille, taikka sirklata kolmea kertaa hyökkäyspään ympäri tämän avulla, vaan mies joko kaatuisi tai menettäisi vauhtiaan/kiekon. Myöskään nappia ei voisi käyttää kuin muutamaan spurttiin per vaihto (kuten oikeastikaan pelaaja ei jaksaisi). Jos Selänne yrittäisi painella ohi, niin pakin olisi pakko vaihtaa rintamasuuntansa siniviivalta poispäin. Nythän pakki voi peruutella takaperin luistelulla aikalaisen hyvin kaikkien hyökkäysten edessä.

Tähän tietysti sopisi parhaiten kun joskus vihdoin uudistettaisiin tuo luistelumoottori joka olisi autenttisempi ja mahdollistaisi myös pelaajien kunnon liu'ut. Nythän tuo fysiikkamallinnus noin taklausten puolelta on ihan mukavalla kantimilla, että ehkä sitten seuraavaksi tämä.

En myöskään käsitä miksi EA pakkosyöttää tuota liian hidasta pelinopeutta, koska jo sen nostolla pelistä tulee mukavampaa.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Tekisi mieli kysyä, että eikö sitten riitä että pelaat sitä samaa vanhaa peliäsi, säästyisi rahatkin. Eikä tietenkään pidä uudistua pakolla, koska silloin tulee mieleen juurikin nämä tasokkaat maalivahdin tappelu-uudistusideat...



Joo, itsekin kyllä laukaisukartan huomasin. Ei toimineet uusinnat demossa(?), joten en voi sanoa siitä vielä mitään. Jos toimii kuten olettaisi, niin ihan kiva yksi lisä, ei käy kieltäminen. Siinäkös ne hyvät uudistukset sitten olivatkin..?
Jos onlinessä pelaa, niin ei voi pelata mitään ikivanhoja versioita jos peliseuraa meinaa saada. Ja tuo laukaisukartta oöi vain yksi esimerkki. Pelkästään demossa olen huomannut niitä muutenkin aika läjän. Kuten bapissa tuo vaihtojen skippaaminen.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Nyt tuli viestiä Verkkokaupasta, että tilaus oisi lähetetty Ahvenanmaalta. Saa nähdä pitääkö paikkaansa, mutta kaikella logiikalla ehtisi perille reilusti ennen virallista julkaisupäivää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös