Mainos

NFL season 2009–2010

  • 85 206
  • 802

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Tiukollehan se taas sitten menikin. Homma oli täysin hallussa n. kaksi ja puoli neljännestä. Varsinkin puolustus suorastaan dominoi Saintsin hyökkäystä. Sitten pientä panikointia, lähinnä juuri puolustuksen saralta. Onneksi sitten D kokosi rivinsä kun Saints teki viimeistä rynnistystä Breesin johdolla. Dallasin kikkeri "emmä osaa" Folk teki kaikkensa, että Cowboys häviäisi. Ei saatana! Ensi peliin on pakko laittaa Puehler potkimaan. En nyt ihan sanoisi, että Romo pelasi elämänsä pelin. Kaveri on kuitenkin pelannut tolla tasolla jo kuukauden verran. Mutta kyllä kelpasi tosiaan Romon otteita seurata. Taas kerran yli 300 jaardin peli. Floppi Roy Williams ei vaan saa niitä palloja kiinni. Ihan käsi koko jätkä. Wittenille sattui myös muutama tiputus. Austin oli jälleen mies paikallaan. 7 kpl koppeja, TD ja jaardeja 139.

Breesille onnistuttiin ihan hyvin luomaan painetta ja takakenttä pelasi varsin hyvin. Brees säkitettiin neljästi. Parit säkit mieheen Warelle ja Spencerille. Kahestä säkistä tuli fumble, jotka poimi Cowboys. Jenkins nappasi myös yhden syötönkatkon. Saintsin juoksukaan ei kovin kulkenut. Dallasilla taas hieman paremmin.

Pakko voitot jatkuvat kun ensi kierroksella tulee vastaan rakas vihollinen Redskins. Jos Saints peli oli ennakkoon vaikea, niin varmasti yhtä vaikea, ellei jopa vaikeampi ole tämä Skins peli. Voitettava on, siitä lähetään. Toivottavasti Giants kompuroi Washingtonia vastaan maanantain pelissä.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Olipahan huikea peli tuo Bengals-Chargers. Rivers sekä Palmer pelasivat kumpikin loistavasti ja on kyllä hienoa katsoa kuinka pieniin rakoihin he saavat pallon toimitettua. Myös Antonio Gates on kyllä aika veijari. Miten noin iso mies voi liikkua noin sulavasti?
 

Rocco

Jäsen
Uskomaton trilleri myös Pittsburghissa. Molemmat QB:t veti todellisen shown, ja etenkin viimeinen hyökkäysvuoro Roethlinbergerin orkesteroimana oli huikeaakin huikeampi. Harmi vaan että Ben oli lepovuorossa mun fantasy-joukkueessa tänään, tottakai kun kaveri sitten vetää yli 500 jaardia palloa ilmaan..
 

Cube

Jäsen
Höh, Tomlin meinasi jo paljastaa olevansa melkoinen pelle tuolla onside-yrityksellään, mutta pelaajat onnistuivat vielä pelastamaan hänet lopussa. VALTAVA voitto Pittsburghille ja yhtäkkiä Green Bayn "NFL:n paras puolustus" ei näyttänytkään ihan niin kuumalta. Niin siinä käy, kun vastaan asettuu vaihteeksi huipputason NFL-pelinrakentaja.

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eihän Steelers voi vielä nousta Ravensin ohi sarjataulukossa edes voitolla ensi viikolla? Keskinäisten pelien ollessa tasan sijoituksen ratkaisisi voitot oman konferenssin sisällä, joita Baltimorella on tällä hetkellä kaksi enemmän. Sikäli voi siis suhtautua vähän rauhallisemmin ensi viikonlopun eeppiseen taisteluun, joskin ainakin Broncos ja Jaguars voisivat voitoilla nousta Ravensin ohi joukkueen hävitessä. Mutta Steelers jäisi tosiaan ainakin sillä erää taakse, mikä tietysti on lähes tai jopa täysin yhtä tärkeää kuin itse playoff-paikka. :) Aika paljon helpommaksi olisi homma tietysti mennyt mikäli Pittsburgh olisi tänäänkin hävinnyt, mutta nytkin Ravensin playoff-paikan todennäköisyys on 65%.

Ensi viikolla ainakin yksi joukkue tippuu lopullisesti AFC:n Wild Card -jahdista, kun 7-7 Houston ja Miami kohtaavat toisensa. Helppoa ei tosin ole kellään: Tennessee kohtaa San Diegon, Jacksonville New Englandin (vieraissa), Denver Philadelphian (myös vieraissa) ja Jets Indyn (vieraspeli tämäkin). Päälle vielä tuo BAL@PIT ja on helppo ennustaa, että asetelmat tulevat muuttumaan dramaattisesti viikon sisällä. Ja kaikki tämä joululomalla. Mikä voisi olla miellyttävämpää? :)

Ravens on onneksi selvinnyt nyt pari viikkoa todella helpolla, kun jyrän alle ovat jääneet surkea Lions ja huono Bears. Chicagon meininki ei tosin ollut aivan toivotonta, vaan lähinnä tosi huolimatonta. Kuitenkin peli olisi voinut olla paljon tasaisempi, ellei pallo olisi pomppinut Ravensille niin paljon kuin se tänään pomppi. Voittajasta ei silti ollut oikein missään vaiheessa epäselvyyttä ja numerotkin tämän kertovat. Joukkue pääsikin lepuuttamaan useaa starteria viimeisellä neljänneksellä, mikä on varmasti tärkeää ensi viikonloppua ajatellen. Tämä oli Ravensille jo kauden kuudes "murskavoitto" (14+ pistettä), joten joukkue on toista vuotta putkeen pelannut todella esimerkillisesti etukäteen heikompia jengejä vastaan. Sen varaan on hyvä menestystä rakentaa, koska tämänhetkinen Ravens on lahjakas joukkue ja sikäli kohtaa paperilla huonompia vastustajia aika paljon.

Joe Flacco on noussut pitkähkön vaikean jakson jälkeen taas hyvälle tasolla ja heitti tänään neljä touchdownia (uran korkein saldo, btw), vaikka jätti ison osan lopusta Troy Smithin pelattavaksi. Pallonriistoja seuranneet hyvät kenttäasetelmat vaikuttivat tietysti asiaan paljon, mutta silti hienoa nähdä Ravensin päättävän vaihteeksi hyökkäysvuoronsa näin tehokkaasti.

Flacconkin suoritusta mukavampaa oli kuitenkin Todd Heapin ja Demetrius "Spiderman" Williamsin hyvät otteet Mark Claytonin ja Kelley Washingtonin poissaollessa. Ennen peliä vähän jännitti, että mitäköhän pelistä taas tulee, kun kapeasta rissuvalikoimasta poistetaan kaksi vahvahkoa targetia, mutta aiemmin taka-alalle jääneet Heap ja Williams vastasivat huutoon loistavaksi mikä lupaa hyvää loppukautta ajatellen. Loukkaantumisten vuoksi poissa olivat myös Ed Reed, Jared Gaither ja Tavares Gooden. Lisää saattaa olla tulossa, koska erinomaisesti pelannut Lardarius Webb loukkaantui pahannäköisesti (Special Teams -tilanteessa vieläpä, helvetti!!!). Alustavien tietojen mukaan hän on loppukauden sivussa, mikä on todella kova isku ja suoraansanoen taitaa tuhota tämän kauden menestysmahdollisuudet. Tuo Webbin loukkaantuminen jättikin vähän synkän tunnelman muutoin hyvin sujuneen pelin ylle. Rolle, Washington, Webb.. Ei näitä aloituskokoonpanoon kelpaavia cornereita voisi ihan näin monta menettää, jos haluaa hyviä tuloksia saada. Eikä tämä ole mikään selitys, vaan ihan ikävä tosiasia, joka koskee jokaista joukkuetta. Rollen poissaolo oli tosin aika todennäköinen juttu jo ennen kauden alkua ja siihen varmasti pyrittiin varautumaan parhaan mukaan.

Broncos oli Raidersin uusin uhri. Yhtäkkiä aiemmin varmalta tapaukselta vaikuttanut runkosarjan päättävä vieraspeli Oaklandissa ei tunnukaan niin selvältä näin Ravens-näkökulmasta. Raiders ei ole voittanut paljon, mutta tasokkaita joukkueita se on kyllä kaatanut jo melkoisen määrän (Eagles, Bengals, Steelers ja Broncos).

E: Huh! SNF-lähetyksessä mainittiin juuri, että Vikingsin Madieu Williams lahjoitti kaksi miljoonaa dollaria Marylandin yliopistolle. Aikas kova summa kaverin tulotaso huomioiden. Ei Williams tietenkään mikään persaukinen ole (Vikingsin kanssa 6 vuoden ja 33 miljoonan sopimus), mutta varmaan hän jo huomaa tuollaisen summan katoamisen. Olen aina pitänyt kyllä Williamsista hänen Maryland-taustan vuoksi (toisin kuin esim. Merrimanista kylläkin), mutta en tiennyt, että hän näin hienoja juttuja puuhaa.

Vähän toissijainen asia tietysti, mutta mielestäni syytä nostaa esille, ettei kentän ulkopuolisia asioita koskeva keskustelu rajoitu aina vain näiden rikosten ja kuolemien ruotimiseen.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Super Bowl jahti alkakoon! Eagles varmisti playoff-paikan voittamalla 49ersin ja nyt voi sitten pari viikkoa ottaa vähän lunkimmin. Tai no ehkä ei, eiköhän Indy ole kaikille osoittanut, että se lunkisti ottaminen ei kauheasti palvele playoffeissa.

Eilinen matsi ei kauheita hienouksia tarjonnut. Philly aloitti taas hyvin ja meni johtoon, sitten hukkasi parit TD-paikat ja lopulta pelasi onnettoman 3.neljänneksen jonka myötä San Fransisco pääsi vielä peliin mukaan. Loppu oli kuitenkin jopa rutinoitua toimintaa ja McCoyn TD naulasi arkun kiinni vieraiden playoffien osalta.

Michael Vick sai ilmeisesti puujalan reiteen ja poistui kentältä ja sen takia on hyvä, että on aikaa toipua ennen tosipelejä. McNabb puolestaan näyttää terävältä ja pappa vielä oikein juoksee isoja pelejä. Toisaalta taas tuli pari vähän hölmöä ratkaisua joista 49ers nappasi intterit mutta ilmeisesti 1-2 sallitaan koska vastapainona on sitten niitä ihania McNabb-Jackson-hetkiä. Jackson on päässyt viime peleissä jopa uskomattoman helposti juoksemaan post routeja ja niistä on tullut lopulta myös TD:itä, jätkä on niin räjähtävän nopea, että jos tilaa on niin takuulla mennään 40+ jaardia joka ikinen kerta.

Myös Weaver-McCoy-tandemin pelaaminen rauhoittaa eikä Westbrookista olekaan puhuttu halaistua sanaa enää hetkeen, eikä muuten olla myöskään Kevin Curtisista. Weaver varsinkin alkaa olla ihan kunnon moukari silloin kun pitää vetää kunnon voimafutista, mutta pystyy yllättävän hyvin juoksemaan myös outside-reittejä.

Puolustuksessa nauratti Mike Patterson joka kertaalleen repi 49ersin tuplauksen ihan palasiksi ja kaverin hyökkäys tyssäsi siihen paikkaan :) Mieleen palaa taas ne kuvat viime vuoden playoffeista kun Brandon Jacobs-raukka yrittää mennä Pattersonin ja Bunkleyn läpi 4th and inches-tilanteessa. Linebackerit ovat parantaneet vähän peliään eikä puolustusta enää niin paljoa pyöritellä mutta välillä taas vituttaa varsinkin Asante Samuel joka hakee niitä inttereitään semmoisella riskillä, että pelailee itseään lahjakkaasti ulos.

Sitten on tuo Eaglesin pelaaminen kun kaverilla on kolmas ja/tai neljäs yritys menossa. Kaikkihan sen tietää, että sieltä tulee blitziä mutta eilenkin 49ersin sai kahdesti vielä neljännellä uudet yritykset ja vielä aika helponlaisesti. Vähän hirvittää playoffeja ajatellen tuo vaikka toisaalta MacDermott osaa kyllä hyvin myös tehdä muutoksia niihin pelikutsuihin matsin aikanakin.

Special teamit voivat olla yksi ratkaiseva tekijä myöskin sillä niissä Eagles on kova. Sieltä löytyy jätkiä kuten Jackson ja Maclin jotka voivat palauttaa aina pohjiin saakka, ja sitten vielä Demps, Harris ja jopa Weaver oli eilen palauttamassa. Sitten taas puolustus harvoin päästää isoja jaardeja vastustajille

Muissa peleissä taas sattui ja tapahtui. Katselin tuon Dallasin ja New Orleansin matsin ja näin katkesi sitten Saintsin tappioton putki. Jännä nähdä miten tulos vaikuttaa sillä tämä tappio on ollut jo tulossa pari-kolme viikkoa mutta aina Saints on jostain kummasta raapinut voiton. Taas kävi rouva Fortuna kylässä kun Nick Folk missasi ihan käsittämättömästi sen potkun. Liekö sitten käynyt Shaun Suishamin kanssa reenailemassa noita?

Cowboys pelasi hyvin matsin varsinkin puolustuksessa ja vaikka Brees sai viimeisellä neljänneksellä jo vähän sitä tuttua Saintsia kehiin, niin hyvin kesti Dallas. Romo pelasi huippumatsin ja näyttäisi olevan aika päättäväisellä tuulella, varmasti haluaa parantaa mainettaan joulukuun osalta. Sen sijaan rissut tuntuvat vähän tiputtelevan palloja mikä ei tietenkään ole kauhean hyvä homma. No, ei Cowboysilla pitäisi olla minkään sortin ongelmia playoffeihin pääsyn kannalta, sen verran hyvin se kuitenkin pelasi.

Packers hävisi mutta ennen kaikkea se, että Vikings ajoi veneensä nyt siihen Carolina-karikkoon oli kova juttu. Tässähän nimittäin taitaa Eaglesillä olla mahdollisuudet jopa kotietuun playoffeissa. Vikes taitaa olla nyt 11-3 ja Eagles 10-4. Joten kuka tietää mitä käy, jotenkin sitä vain toivoisi ettei Vikes tule playoffeissa kuin mahdollisesti vasta finaalissa vastaan. Silloin olisi hyvä olla kotona, tosin kyllähän se viikinkijengi on ennenkin Domella kaatunut (Brett Favre on kyllä vähän toista kuin Tarvaris Jackson).

AFC:n kuviot vaikuttavat aika kiihkeiltä joten varmaan loppurunkosarja menee sitä seuraillessa, NFC vaikuttaa olevan aika tapulteltu, ellei Dallas vielä onnistu raahaamaan Giantsia mukaan skaboihin.
 

Cube

Jäsen
Lardarius Webb on tosiaan sitten loppukauden sivussa.. Joo, eiköhän se ollut siinä. Playoffeihin ehkä on vielä asiaa, koska 9-7 tulee todennäköisesti riittämään, mutta siitä eteenpäin on vaikea nähdä joukkueen jatkavan Frank Walkerilla.

Josko sitten ensi kaudella joukkue jo onnistuisi pysymään vähän paremmin kasassa. Viime kaudella AFC:n finaalissa joutui jo vähän oudot äijät pelaamaan cornerina Pittsburghissa, eikä tuo tällä kaudella yhtään paremmalta näytä. Toivottavasti Ravens onnistuu yhden pelin jotenkin vielä voittamaan ja Steelers jää sentään taakse.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
McNabb puolestaan näyttää terävältä ja pappa vielä oikein juoksee isoja pelejä. Toisaalta taas tuli pari vähän hölmöä ratkaisua joista 49ers nappasi intterit mutta ilmeisesti 1-2 sallitaan koska vastapainona on sitten niitä ihania McNabb-Jackson-hetkiä. Jackson on päässyt viime peleissä jopa uskomattoman helposti juoksemaan post routeja ja niistä on tullut lopulta myös TD:itä, jätkä on niin räjähtävän nopea, että jos tilaa on niin takuulla mennään 40+ jaardia joka ikinen kerta.
McNabb ei kyllä mun mielestä eilen ollut mitenkään ihan hirveän hyvä. Tai no siis teki ajoittain ihan rookie-virheitä. Molemmat INT:it olivat McNabbin omia mokia, ja kolmannenkin syötönkatkon hän melkein nakkasi, mutta 49ers CB Spencer sai tuon pallon jotenkin kimmotettua Reggie Brownille, joka kiitti ja otti uudet first downit. Muutenhan D-Mac oli ihan hyvä ja jopa juoksikin välillä pallon kanssa. Mutta kokonaisuutena kun miettii, niin ei noin kokeneen kaverin pitäisi tuollaisia puupäisiä heittoja tässä vaiheessa kautta viskoa. Mitä tulee DeSean Jacksoniin, niin mieletön kaveri on kyllä kyseessä. Percy Harvinin tapainen sähköjänis. Monesti tällaisia kavereita vähän epäillään draftin yhteydessä, että riittääkö heillä kestävyys ja fysiikka pelata NFL:ssä ja ottaa hittiä viikosta toiseen. Mutta molemmat ovat kyllä osoittaneet erityiskykynsä. Molemmilla oli myös pientä luonnevikaa collegesta tultaessa, mutta ainakaan tähän mennessä ei ole mitään ongelmia ammattilaisena ollut. Jacksonilta eilen taas aika mieletön matsi. Hän on tehnyt tällä kaudella 8 yli 50 jaardin touchdownia. Seuraava 50+ yard TD onkin sitten jo ennätyksellinen, sillä kukaan ei ole NFL-historiassa vetäissyt yhdeksään 50+ yard TD:tä yhden kauden aikana. Eilen tosin 49ersin secondary oli ihan surkea Jacksonin puolustamisessa. Jätkä pääsi ihan vapaasti juoksemaan CB:tten läpi ja safetyjen taakse johon McNabbilla oli helppo työ leijuttaa pallo suoraan Jacksonin syliin. Siis ei mitään pumppausta aloituslinjan tasolla, ei mitään "re-routtaamista" viiden ensimmäisen jaardin aikana, eikä muutenkaan ketään pakkia juoksemassa Jacksonin perässä. Todellisia blackouteja 49ersin puolustukselta.

49ers-lasien läpi matsia katsoin ja olihan se aika kauheaa katsottavaa. Smithilta aika jäätäviä ratkaisuja pallon kanssa 1.puolikkaalla. Säkittäjä tulossa silmille, mitä tekee Alex? Heittää palloon hädissään pois käsistä, suoraan Eagles-puolustajalle. Tokalla puolikkaalla sitten homma toimi vähän paremmin. Mutta 49ersin O-line oli kyllä surkea läpi ottelun, lähes Steelersin linjan tasoa ja se on jo aika kova loukkaus. Ei päässyt Niners playoffeihin tälläkään kaudella. Olikohan jo kahdeksas kausi peräkkäin kun kausi päättyy jo joulukuussa. Mutta onhan tuossa nyt kehitystä kuitenkin tapahtunut, ja aika moni palanen palapelistä alkaa olla jo paikallaan. Hyökkäyslinjaan San Fran tarvitsee kuitenkin nopeasti vahvistuksia, samoin secondary vuotaa ajoittain pahasti. Smith ei ole pelinrakentajana kovin hyvä, mutta ei 49ersin draftin ykköskierroksella kuitenkaan kannata pelinrakentajaa mielestäni varata, sillä ei draftissa mun mielestä ole yhtään pomminvarmaa franchise QB:ta tulossa. Tosin en pitänyt myöskään Staffordia tai Sanchezia minään franchise kaverina vuosi sitten. Eivät he vielä nyt varsinaisesti mitään kovin ihmeellistä ole NFL:ssä esittäneetkään, mutta kuitenkin pärjänneet paremmin kuin olisin kuvitellut.

No Steelersiltä sentään aika mukava nousu lopussa voittoon. Kyllä se Big Ben kirjoittaa hyvää vauhtia omaa legendaarista tarinaansa. Kunhan ura jonain päivän loppuu niin eiköhän hänellä aika kovat tilastot ole ihan keneen tahansa verrattuna. Puolustus sen sijaan on romahtanut nopeasti tavallisen kuolevaisen tasolle. Playoffit saattavat jäädä tänä vuonna väliin, mutta saadaanpahan sitten edes vähän normaalia parempi varausvuoro. Ehkä Colbert tällä kertaa sitten tajuaisi varata vaikka hyökkäyksen linjamiehen sillä ykköskierroksella. Todennäköisempää lienee kuitenkin, että otetaan taas joku skill-kaveri ja sitten ihmetellään taas vuoden päästä, että mikä on kun hyökkäyslinja on yhtä paska kuin tälläkin kaudella.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Tassa viestissa mennaan Super Bowliin

Chargers laittoi AFC Westin jaihin verraten aikaisin, kun muistetaan miten kausi alkoi. Broncot taisivat olla kolme ja puoli matsia edella, kunnes Philip Rivers laittoi isompaa silmaan ja puolustus alkoi toimia edes valttavasti. Myos kakkosseedi on haarukassa ja taitaa varmistua yhdella voitolla joko Titansista tai Redskinsista.

Chargersin hyokkays on talla hetkella yhta tehokas Coltsin heittomyllyn kanssa. Chris Chambersin lahdon jalkeen Riversilla nayttaa olevan kemiat kunnossa jokaisen rissun kanssa. Chambersin kanssa Rivers ei mielestani missaan vaiheessa ollut kunnolla samalla sivulla, mutta nyt kun kakkosrissuksi on noussut Malcolm Floyd ei ole mitaan ongelmaa. Floyd on iso, varmakatinen targetti joka myos pystyy ottamaan jaardeja kopin jalkeen. Aikalailla samantyyppinen jaba kuin Vincent Jackson. Legedu Naanee kolmosena on tonttinsa ansainnut, eika Chargersin hyokkayksessa ole oikeastaan kuin yksi kysymysmerkki.

LaDainian Tomlinson on pelannut heikon kauden, vaikka onkin ollut kunnossa goallinella. LT:lla lienee toistakymmenta touchdownia, joista varmasti puolet on alle kolmejaardisia. Pitkin kenttaa LT ei ole pystynyt juoksemaan, mutta pari viime viikkoa on alkanut nayttaa paremmalta ja Tomlinson on pystynyt juoksemaan sen verran kuin heittokeskeinen hyokkays tarvitseekin. LT:n kayra on nouseva ja myos hyokkayksen linja on viime viikkoina parantanut huomattavasti. Bengals ei tainnut saada yhtaan sackia Riversiin, ja linja teki hyvaa duunia myos juoksun suhteen. Viimeistaan layoffeihin sentteri Nick Hardwickin pitaisi palata loukkaantumisestaan, jonka piti kestaa kahdeksan viikkoa mutta nyt taidetaan menna hyvaa matkaa kymmenetta. Tuuraajasentteri Mruczkowski on muun joukkueen tavoin parantanut viikko viikolta, mutta Bengals-matsissa loukkaantui sen oloisesti etta taitaa olla taman kauden pelit pelattu.

Rivers on jengin selva MVP ja myos aika lahella koko liigan (Peyton selvasti edella, Brees niukasti). Puolustuksen MVP on ollut Stephen Cooper, joka johtaa jatkuvasti parantuvaa juoksupuolustusta. Jamal Williamsin loukkaannuttua heitin kaytannossa Super Bowl haaveille hyvastit, kun Igor Olshanskyn lahdettya linjasta oli kaksi kovinta juoksun pysayttajaa sivussa. Puolustuksen linjakin on kuitenkin parantanut kauden edetessa ja Cooper, Siler ja Dobbins ovat kompanneet tukimiehina. LB-osastokin on kokenut kovia kun milloin Merriman, milloin Burnett ja milloin Phillips ovat olleet enemman ja vahemman paskana.

Oikeastaan ainoa nippu mika talla hetkella vahan pelottaa tulevista SB-vastustajista on Vikings, mikali sinne asti paasevat. AP:n myota boksi pitaa stackata ja nain Favren paasee heittamaan nopeille rissuille pitkaa palloa, mika ei ole yhtaan kivaa kun safetyjen vahvat puolet eivat ole suoranaisesti coveragessa.

Mikaan muu posse nayta mitenkaan mahdottomalta. Kun kakkosseedi napsuu, niin pelaan ihan mielellani Bengalsia, Ravensia, Patsia tai etenkin Broncosia vastaan Quallcommilla. Naista Ravens nayttaa kaikista potentiaalisimmalta uhkaajalta, vaikka Baltimoren heittopeli ei suuremmin pelotakaan. Ray Rice on kuitenkin sellainen heppu etta voi vetaa todella isot jaardit illasta toiseen. Aikalailla huutava pula kunnon rissuista nakyisi kuitenkin olevan, enka usko Derrick Masonilla olevan mitenkaan erityisen helppo duuni Quentin Jammeria vastaan vaikka kova ukko on.

Toiveissa olisi AFC championship matsi Coltsia vastaan, silla Coltsin vahvuudet pelaavat suoraan Chargersin hanskaan. Vaikka Addai onkin talla kaudella parantanut ja on pelannut paasiassa hyvin, niin edelleen Colts on kuitenkin pelkka heittohyokkays. Peytonilla on ollut kova kausi ja tehnyt viela raaoista ja keskinkertaisista rissuista (Garcon, Collie) hyvia, mutta viime kausina Peyton ei ole ollut Chargersin biitti. Toissa kaudella Peyton nakkasi kuusi interia San Diegossa ja viime vuonna Chargers nousi jatkoaikavoittoon pleijereissa.

Coltsin pitaisi keksia jotakin uutta, enka usko etta heista on siihen vaikka enaa Dungy ei olekaan kentan sivulla. Peytoninkin pitaisi pelata taydellinen matsi, silla Rivers tulee syomaan Coltsin secondaryn elavalta etenkin ellei Bob Sandersista ole pelimanneksi talla kaudella. Ihan minimissaan Coltsin on huilautettava Dwight Freeneya riittavasti jotta han on taydessa iskussa, silla han on liigan ainoita pelaajia jotka dominoi Marcus McNeillia. McNeillilla on kaytannossa joka matsissa ollut isoja ongelmia Freeneya vastaan ja nyt Norv Turner varmaan on oppinut sen verran viime vuosista, etta eikohan se Freeney kannata tuplata alusta asti. Coltsin puolustuksen ainoa mahdollisuus olisi kova paine linjalta, silla orjallisesti blitzaamalla Riversia ei paineta nippuun.

Nyt kun AFC championship nakyy olevan voitettu niin SB-vastustaja on kuitenkin pahempi kuin AFC-vastustaja. Oikeastaan Eagles kavisi kaikista parhaiten, silla Chargersilla sopii tollainen yksipuolisemmin hyokkaava jengi jolla ei ole kunnon voimajuoksijaa eika puolustus ei ole ihan timanttia. Vikes, Packers ja jopa Cardinals nayttaisivat pahimmilta matchupeilta. Saintsia vastaan kavisi oikein hyvin, Eaglesia ja Cowboysia vastaan viela paremmin.

EDIT: Ai niin Titans aikaisessa pelissa talla viikolla. Siita tulee todella vaikea matsi, jos VY:lla on edes kohtuullinen paiva. Chris Johnson on liigan vaarallisin ase, VY nayttaa NFL-kuupalta ja puolustus on ryhdistaytynyt sitten alkukauden kun ovat saaneet secondaryn takaisin loukkaantumisten jaljilta. Titans on myos yksi nipuista joita en tahtoisi pudotuspeleissa kohdata, silla se on minun papereissani isoin sleeper-jengi jos paasee etenemaan. Titans on perjantaina suosikki eika syytta. Lyhyt viikkokin on paha asia Latureille, joilta kaatui miesta toisensa peraan sunnuntaina eika nippu valmiiksikaan erityisen terve ollut. Etenkin sentteritilanne on nihkea ellei Hardwick pysty viela pelaamaan. Jammerillekin tapahtui jotain, kuten myos Phillipsille. Hyva asia on etta toissa vuoden ykkoskierroksen varaus Antoine Cason on erittain pystyva korvaaja, joskaan ei ihan Jammerin veroinen. LB-osasto on jo useampaan otteeseen osoittanut olevansa yksi NFL:n syvimmista.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
McNabb ei kyllä mun mielestä eilen ollut mitenkään ihan hirveän hyvä. Tai no siis teki ajoittain ihan rookie-virheitä. Molemmat INT:it olivat McNabbin omia mokia, ja kolmannenkin syötönkatkon hän melkein nakkasi, mutta 49ers CB Spencer sai tuon pallon jotenkin kimmotettua Reggie Brownille, joka kiitti ja otti uudet first downit. Muutenhan D-Mac oli ihan hyvä ja jopa juoksikin välillä pallon kanssa. Mutta kokonaisuutena kun miettii, niin ei noin kokeneen kaverin pitäisi tuollaisia puupäisiä heittoja tässä vaiheessa kautta viskoa. Mitä tulee DeSean Jacksoniin, niin mieletön kaveri on kyllä kyseessä. Percy Harvinin tapainen sähköjänis. Monesti tällaisia kavereita vähän epäillään draftin yhteydessä, että riittääkö heillä kestävyys ja fysiikka pelata NFL:ssä ja ottaa hittiä viikosta toiseen. Mutta molemmat ovat kyllä osoittaneet erityiskykynsä. Molemmilla oli myös pientä luonnevikaa collegesta tultaessa, mutta ainakaan tähän mennessä ei ole mitään ongelmia ammattilaisena ollut. Jacksonilta eilen taas aika mieletön matsi. Hän on tehnyt tällä kaudella 8 yli 50 jaardin touchdownia. Seuraava 50+ yard TD onkin sitten jo ennätyksellinen, sillä kukaan ei ole NFL-historiassa vetäissyt yhdeksään 50+ yard TD:tä yhden kauden aikana. Eilen tosin 49ersin secondary oli ihan surkea Jacksonin puolustamisessa. Jätkä pääsi ihan vapaasti juoksemaan CB:tten läpi ja safetyjen taakse johon McNabbilla oli helppo työ leijuttaa pallo suoraan Jacksonin syliin. Siis ei mitään pumppausta aloituslinjan tasolla, ei mitään "re-routtaamista" viiden ensimmäisen jaardin aikana, eikä muutenkaan ketään pakkia juoksemassa Jacksonin perässä. Todellisia blackouteja 49ersin puolustukselta.

No joo, McNabb on pelannut koko voittoputken nyt vähän sellaista ailahtelevaista peliä. Tämänkin matsin alussa oli hyvä meno päällä ja juostiin pinnoja himaan mutta sitten tulee tosiaan noita ihmeellisiä yrityksiä. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen matsi kun niitä tulee. Reid kuitenkin näyttäisi ne hyväksyvän niin kauan kun voittoja tulee ja niin kauan kun Jackson saa edes kerran yhden pitkän syötön kiinni.

Ja Jacksonista puolestaan sen verran, että oli sitten 49ersin heikkoutta tai ei niin myös Giants ja Falcons päästivät ihmeen helpolla hänet juoksemaan tuota postia. Ihan kuin secondaryt unohtaisivat koko äijän välillä ja sitten onkin jo myöhäistä. Silti ihmettelen vähän miten hyvin Jackson on pelannut myös ilman Maclinia, koska luulisi, että silloin huomiota tulee enemmän. Ja Avantista tai Brownista ei juuri ole uhkaa tuolla syvällä.

Philly tekee muutenkin kaikkea jännää (McNabbin toilailujen lisäksi), varsinkin eilinen 4th and 1 oman 29 jaardin kohdalla oli vähintäänkin ihmeellinen veto. Siinä kävi sitten Reidillä tuuri kun Sheldon Brown kävi repimässä fumblen ja Eagles sai taas pallon.
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
McNabb ei kyllä mun mielestä eilen ollut mitenkään ihan hirveän hyvä. Tai no siis teki ajoittain ihan rookie-virheitä. Molemmat INT:it olivat McNabbin omia mokia, ja kolmannenkin syötönkatkon hän melkein nakkasi
http://espn.go.com/blog/nfceast/post/_/id/8608/mcnabb-flourishes-outside-the-numbers

Paikoitellen 5 pelinrakentaminen oli tosiaan todella epämiellyttävää katsottavaa. Lyhyttä uloskuviota ja muita helppoja kuvioita heitetään rissun jalkoihin ilman minkäännäköistä painetta. Molemmat intterit heitettiin Desean Jacksonin desing-kuvioihin ja Jacksonille heitettiin 10 kertaa verrattuna muiden rissujen 11 kertaan - aivan liikaa siis ja samoja pelejä.

Pelin tänään katsoneena linjassa ei muistaakseni ollut mitään vikaa noissa intteriheitoissa. McNabbilta yksinkertaisesti huonoja heittoja ja pelinlukuja. McNabb sai olla muutenkin aika rauhassa ilman suurempia iskuja, joten vika oli korvien välissä ja pelikutsuissa:

Eagles pelasi jotain bye week heittohyökkäystä, joka oli välillä todella alkeellista. Desean jacksonia tai slottia (avant) juoksutettiin motionilla puolelta toiselle (ja samalla yritetään paljastaa miespuolustus). Mikäli miespuolustus löytyy, pelataan saman rissun tai RB tai TE:n (siis melkein aina myös miestä) lyhyt kuvio motionin lähtöpaikkaan. SF yllättäen haistoi nämä kutsut paikoitellen helvetin hyvin.

Eagles silti liikutteli palloa 422 jaardin edestä.

Kannattaa muistaa, että NFC:n pleijjarijoukkueilta Dallasia lukuunottamatta tuli aivan uskomattoman huonoja esityksiä. Cardinals melkein tukehtui detroitille, Packers hävisi, Minnesota hävisi, Saintsin hyökkäys ei meinannut saada mitään aikaan yms. Tähän aikaan vuodesta pelataan varovasti - ei siis aivan sata lasissa ja kaikilla mahdollisilla pelikutsuilla.

varsinkin eilinen 4th and 1 oman 29 jaardin kohdalla oli vähintäänkin ihmeellinen veto. Siinä kävi sitten Reidillä tuuri kun Sheldon Brown kävi repimässä fumblen ja Eagles sai taas pallon.
Tuo Reidin kutsu oli tosiaan typerä ja ylimielinen temppu. Paljon on puhuttu siitä, että Reidin ja Morninwegin oli vain pakko saada perushyökkäys toimimaan edes jotenkin. Tiedä häntä, mutta toivottavasti ei nähdä jatkossa.

Eaglesin puolustus pelasi vähintään yhtä ylimielisesti heittoa. Paikoitellen pelattiin selkeää heittoa vastaan jättämättä yhtään miestä syvälle ja Vernon Davis jätettiin hitaammille LB:ille (Fokou, Jordan). Paremmalla QB:lla/OL:llä omissa olisi soinut ja lujaa. Nuo Ashante Samuelin exchange coveraget - feikataan miespuolustus eri rissulle, mutta hypätään toiseen kuvioon - toimivat pelin alussa hyvin, mutta niiden käyttäminen olisi pitänyt jättää ensimmäiselle puoliskolle.

Ei ollut mikään todellinen klassikko tuo matsi. Yleisön läsnäolo oli myös lähinnä säälittävää sinäänsä ymmärrettävistä syistä. Lumimyräkkä sotki peliaikataulut pahasti ja sitä siirrettiin. Ilman noiden 12000 ihmisen apua stadionympäristöä ei olisi saatu pelikuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Redskins vs. Giants MNF. Itse äänestän jaloillani pelin ollessa Giantsille 24-0 ekan puoliskon jälkeen. Washingtonin puolustus on revitty hajalle heittäen, juosten, oikeastaan pelaamalla ihan mitä tahansa. Redskinssin puolustus on kyennyt pysäyttämään Giantsin hyökkäyksen vain kahdella 3rd downilla, joista toinen oli Iso-A:n henkilökohtainen säkitys komeasta stuntista.

Hyökkäyksen puolella Redskinsien QB:t ovat saaneet iskua aivan käsittämättömän määrän. Ehkä jonkun nfl-ennätyksen verran. Jason Campell vaihdettiin 2nd quartterin lopussa pois syystä, joka minulle jäi epäselväksi. Saattoihan siinä olla joku kylmeneminenkin taustalla.

Noin muuten redskinssien hyökkäys sai ensimmäisellä puoliskolla niinikään kahdet uudet. Toinen em. peleistä oli pitkä heittopeli 2nd QB Todd Collinsilta ja saattoi Skinsit potkuetäisyydelle. Zorn kutsui outpost -muodostelmasta heittopelin fieldarin potkaisemisen sijaan, josta heitettiin neljän Giants-puolustajan keskelle intteri.

Tiivistettynä paskinta palloa ikinä ja toivottavasti koko skinssien coaching staff saa kenkää kauden päätteeksi. Tuollaista perseilyä ei kannata yhdenkään itseään kunnioittavan NFL-fanin katsoa. Giantsilla ei oman pelaamisensa puolesta tosin ole hävettävää ja se saa omat startterinsa pois kentältä hyvissä ajoin ennen pelin loppua mikäli sama meno jatkuu toisella puoliskolla.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Täysin samaa mieltä Giants@Redskins pelistä mitä anticatabolic. Giants oli todella jäätävä ja ihan kaikki onnistui mitä he yrittävätkin. Tosin Redskins auttoi tässä mainiosti perseilemällä pallon molemmin puolin. Matsin kohokohta oli kun Fat Albert ja Jacobs pistivät pienen nyrkkitappelun pystyyn. Albertti pisti ainakin pari napakkaa iskua ja Jacobs yhen kunnon koukun joka tais osua corneri Halliin. Sinänsä ihme että kukaan ei tosta iskujen vaihdosta lentänyt ulos ja Haynesworth oli ainut jota rangaistiin. Tosin varmasti perästä kuuluu lisää penaltyä.

Nyt väistämätön tapahtui, eli kikkeri Folk sai monoa Cowboysista. Pestiä oli kokeilemassa ainakin seuraavat kaverit: Shane Andrus, Shaun Suisham, Steve Hauschka, Connor Hughes, Parker Douglass. Suisham lopulta pääsi joukkueeseen. Noh, ei se ainakaan huonommin voi potkia kuin Folk...
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Suisham lopulta pääsi joukkueeseen. Noh, ei se ainakaan huonommin voi potkia kuin Folk...

23 jaardista ohi Saintsia vastaan kun olisi voinut ratkaista matsin :D Että kyllä se Suishamkin osaa...

Onko muuten muiden mielestä tällä kaudella tullut jotenkin enemmän noita kämmejä lyhyissä FG- ja lisäpinnayrityksissä? Tuntuu, että lähes joka matsissa epäonnistuu tuollainen "varma" potku.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Onko muuten muiden mielestä tällä kaudella tullut jotenkin enemmän noita kämmejä lyhyissä FG- ja lisäpinnayrityksissä? Tuntuu, että lähes joka matsissa epäonnistuu tuollainen "varma" potku.
No ainakin tämä Folkin mokailu oli mulle täydellinen mysteeri. Tai no onhan näitä siis ollut, Vanderjagt mm. kämmi itsensä pihalle koko liigasta. Mutta kuitenkin vielä viime kaudella Folkia pidettiin yhtenä liigan parhaista nuorista potkaisijoista. Ja nyt tällä kaudella sitten täysin käsittämättömiä mokia pelistä toiseen. Varmaan jotain suuremman luokan ongelmia pääkopassa hänellä, jotka sitten heijastuvat pelikentille. Ja tosiaan Suisham on kuuluisa nimenomaan noista samanlaisista jäätymisistä, joten aika outo ratkaisu kyllä Lehmipojilta palkata epävarman potkaisijan tilalle toinen, ehkä vielä epävarmemman maineen omaava sälli.
 

J.Petke

Jäsen
Onko kenelläkään jotain kätevää paikkaa mistä näkisi NFL otteluiden alkamisajat Suomen ajassa. Itse kun ei aina tiedä missä ottelut pelataan ja mihin aikavyöhykkeeseen juuri se paikka kuuluu.

Toisin sanoen olen niin helvetin laiska tutkimaan ja konvertoimaan jotta mitä helpommalla pääsisi sitä parempi.
 

Cube

Jäsen
NFL:n sivuilla ovat pelien alkamisajat aina itärannikon ajassa, joten niihin seitsemän tuntia plussaa ja saat Suomen ajan. Sunnuntaisin lähes poikkeuksetta ekat pelit alkavat klo 20, seuraavat n. klo 23 ja yön yksittäinen peli n. klo 3:30. Myös Monday Night Football (ma-ti yö) alkaa noin klo 3:30.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Hello post season! Eli pleijjareissa ollaan mukana ja jopa teoreettiset mahikset ekan viikon huiliin. Tosin tämä vaatii jo jonkun verran apuja. Washingtonilla ei oikeastaan missään vaiheessa ollut mahdollisuuksia voittaa peliä. Sen verran hyvää ja tarkkaa peliä Dallas pelasi pallon molemmin puolin. Myös asiaa auttoi Redskinsin välillä varsin onneton hyökkäyspeli. Romo pisteli jälleen kerran hyvän pelin kuten muutkin hyökkäyksen takuumiehet, eli Witten & Austin. Pienenä kauneusvirheenä yksi irma. Tosin tästäkään ei voi Romoa syyttää, sillä yllättäen tiputtelija Williams dippaili täysin kiinniotettavan pallon Redskinsin takamiehelle. Muutenkin Williams otti taas parit normaalit tiputukset mitä hänelle kuuluukin.

Mutta tärkeintä on tosiaan se playoff paikan varmistus, kun Giants minulle ainakin hieman yllättäen pelasi itsensä ulos. Viimeisellä kierroksella on sitten panoksena divisioonan voitto. Eagles taitaa olla tällä hetkellä aika kuuma joukkue, vaikka välillä hyytyi melkoisesti Denveriä vastaan. Jännä peli joka tapauksesa tulossa. NFC:n osalta on jatkopelien joukkueet selvillä, järjestys ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella. AFC:n puolella onkin sitten wild card joukkueiden tilanne aika kimurantti. Aika monella joukkueella on vielä mahdollisuudet. Itse toivon Texansin ja Jetsien selviävän jatkoon.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
a. AFC:n puolella onkin sitten wild card joukkueiden tilanne aika kimurantti. Aika monella joukkueella on vielä mahdollisuudet. Itse toivon Texansin ja Jetsien selviävän jatkoon.

On ollut hieman hektistä viime aikoina niin ei ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan.

AFC East titteli on kotona ja ensimmäinen etappi Super Bowliin on takana. Viimeksi kun kirjoitin niin kritisoin hieman NE:n aneemista D:tä ja nyt on kolme peliä takana jossa puolustus on ollut voiton takuu ja varsinkin pelit Buffaloa sekä Carolinaa vastaan puolustus voitti pelit kun hyökkäys yski hieman.

Welkerillä tällä kaudella jo 122 koppia ja jos hän olisi pelannut kaikki pelit niin ehkäpä Marvin Harrisonin ennätys olisi voinut mennä rikki. 143 tms...

Chargers itseasiassa on tällä hetkellä mielestäni AFC:n kovin tiimi eikä Colts pelota niin paljoa kuin Chargers... Veikkaanpa että AFC:n championship-pelissä kohtaavat nimenomaan Chargers sekä Patriots...
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
http://sports.espn.go.com/nfl/news/story?id=4719928

Eli tuolta voit katsoa oman afc-joukkueesi mahdollisuudet wc-roundille.

Aikalailla nfc-eastin parissa meni kierros 16:kin. Jacksonville vs. Patriots tuli seurattua ensimmäisen puoliskon aikana viasat-pelinä kaverilta. Kaunis poika "made all the throws" + Randy Mossille td:t, Wes Welkerille jaardit -menoahan tuo oli. Jacksonvillen täytyy oikeasti draftata pelinrakentaja. Vähän huonosti olen seurannut college footballia nyt, mutta vissiin kovia pelinrakentajia riittäisi ehkä vielä jacksonvillelle - Bradford, Clausen, Mallett, Tebow, McCoy? Muut pickit puolustukseen linjasta lähtien.

Eagles ja Dallas voittivat. Dallas ei tosin meinannut missään vaiheessa hävitä eikä redskins-hyökkäyksellä ollut oikein mahdollisuuksia scorata kunnolla tuossakaan pelissä. Jälleen nolo esitys kotona. Wittenin pitkä 60-jaardinen koppi antaa toivoa post-seasonia ajatellen, sillä miehen alavireinen kausi ei voi jatkua pleijjareissa. Rissuista kun on heittohyökkäyksen kannalta Austinin lisäksi syvyyttä vissiin turha odottaa vähemmän huonon R. Williamsin td:stä huolimatta.

Eagles meinasi tukehtua oikein urakalla. Juuri kun tuli mehuteltua palautuspeliä kick-offienkin osalta niin eiköhän siellä fumblailla palloa vastustajalle omalla redzonella. McNabb ja turnoverit oli toinen täysi perseily. Noilla hyökkäysjaardeilla peli olisi viimeistelty helposti, mikäli pisteidentekoetäisyydeltä ei fumblata ja pickejä ei heitetä omassa päässä ja päästetä vastustajaa näin scoraamaan. 17 pojoa johdossa toisella puoliskolla täytyisi pitää ilman riskiä pelin häviämisestä. Reidille tästä on sanottu paljon. Eli koittaisi juosta enemmän (Mourninwegihän siis kutsuu pelit, mutta game planning on vahvasti miehen käsissä).

Melkoinen trilleri on luvassa Cowboys stadiumilla vuoden vaihteen jälkeen. Mikäli Minnesota tukehtuisi tänään ja ensi viikolla, ei haittaisi yhtään. Parempaa harjoitusmatsia ei pleijjareita ajatellen voi saada. Pääasia on tietenkin, että peliin saadaan kovimmat mahdolliset panokset eli bye weekiä tarjolle molemmille ja peli 8.20pm:lle.

edit http://blogs.nfl.com/2009/12/27/bengals-jets-matchup-in-week-17-moved-to-late-slot/ eli bengals jetsihän siellä pelataan sitten kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Pro Bowl valinnatkin on sitten tehty. Ne löytyy täältä:http://www.nfl.com/probowl/story?id=09000d5d8155c2fa&template=with-video-with-comments&confirm=true
Dallasilta mukaan pääsivät: wr Miles Austin, TE Jason Witten, C Andre Gurode, nt Jay Ratliff sekä lb Demarcus Ware. Mielelläni olisin nähnyt mukana qb Romon sekä cb Jenkinsin. Toisaalta Romon pois jättämisen ymmärtää kun valituiksi tuli Brees, Favre ja Rodgers. Kornerin paikalle olisin kyllä laittanut Jenkinsin esim Rodgers-Cromartien tilalle. Muuten molempien joukkueiden valinnat ovat osuneet aika kohdilleen. Ehkä eniten silmille hyppää vanhoilla meriiteillä pääsy Ed Reedin ja Julius Peppersin tapauksissa. Hienoa myös, että Rookie LB:t Cushing ja Orakpo ovat mukana. Ehkä olisi vielä pitänyt laittaa yksi rookie lb lisää, nimittäin Packersin Matthews olisi aivan hyvin voinut korvata vaikka Briggsin.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Pelinrakentajat osuivat tänä vuonna harvinaisen hyvin kohdalleen. Ja vielähän muutamalle QB:lle saadaan tilastoihin Pro Bowl-valinta tälle kaudelle kun noista joku pääsee varmaan Super Bowliin ja siten häneltä jää PB väliin. Tilalle valitaan sitten joku toinen kaveri ja näin useampi kuin kuusi QB:ta saa itselleen Pro Bowl-leiman CV:heensä.

Myös RB:t osuivat aika kohdilleen, vaikkakin Cedric Benson olisi ihan yhtälailla ansainnut päästä Miamiin kuin Ray Ricekin. Fullbackeissa vähän tämä sama vanha ongelma, että onko Leonard Weaver pelannut oikeasti fullbackina juuri ollenkaan tällä kaudella? Jos on, niin sitten ihan ok valinta. Mutta mun mielestä hän on ollut lähinnä Eaglesin power back. En muista juuri kertaakaan nähneeni hänen pelaavan FB:ta. Eli kyseessä on enemmänkin RB, joka virallisesti on FB. Toki hänellä on hienot tilastot FB:ksi, mutta eikös tuon FB:n tehtävä ole ensisijaisesti blokata, eikä kasata hienoja tilastoja? Le'Ron McClain oli viime vuonna samassa tilanteessa eli pelasi pääasiassa RB:na ja sai siten itselleen komeat tilastot joilla hurmasi valitsijat ja pääsi Pro Bowliin. Tänä vuonna hän on ilmeisesti sitten pelannut vähän enemmän ihan oikeata fullbackia Ricen blokkaajana?

Rissuista ei pahemmin valittamista. Vincent Jackson on ollut aika hyvä, mutta olen vähän puolueellinen kun hän oli omassa fantasy-jengissäni. TE:stä Wittenilla oli vähän heikompi vuosi hänen standardeilla ja Gonzalezilla oli paljon enemmän TD:tä kuin Wittenilla. Mutta en valita, aivan loistava ukko tuo Witten kuitenkin on.

Linjamiehistä puhuttaessa on aina vähän riski, että menevätkö valinnat pitkälti vanhojen meriittien mukaan. Mutta kun eikös nuo valinnat perustu 1/3 faniäänestyksen, 1/3 valmentajien äänien ja 1/3 pelaajien äänien mukaan, niin kaipa siellä pääsääntöisesti on sitten ihan oikeat miehet aina mukana. Itsellä nyt silmään tökkää esim. joku Bryant McKinnie, joka muistaakseni penkitettiinkin jossain vaiheessa tällä kaudella. Samoin Alan Fanecasta on ollut puhetta, ettei hän ole enää vanhalla Steelers-ajan tasollaan, mutta kai hän vieläkin on guardien eliittiä Hutchin ohella.

Puolustuksen linjamiehistä hienoa, että Freeneyn ohella myös Robert Mathis on päässyt mukaan. Mario Williamsilla ei mun mielestä ole ollut odotetun hyvä vuosi, mutta onhan niitä säkkejä hitaan alun jälkeen kertynyt näköjään jo kahdeksan. Noseista Williams Wallin toinen osapuoli Pat olisi varmaan ollut myös Pro Bowlin arvoinen, muttei Darnell Dockett ole huono pelaaja hänkään. Ratliff on myös paikkansa ansainnut. OLB:sta tosiaan Clay Matthews olisi ehkä ollut Orakpoa parempi valinta, sillä 'Rakin vakuuttavista 11 säkistä neljä syntyi yhdessä ottelussa. Ja Matthews on muutenkin ollut paljon enemmän impact player Packersille kuin mitä Orakpo Skinseille. Mutta hyvä, että tulokkaitakin uskalletaan valita mukaan. Cushing varsinkin ollut täysi monsteri heti ensimmäisellä kaudellaan. MLB:stä Beason olisi ollut ihan yhtä hyvä valinta kuin Vilma, mutta huono ei ole Saintsin mieskään. Cornereista ei paljoa sanottavaa ole. Denverin pelejä en ole paljoa nähnyt, joten en osaa sanoa onko Champ tuolla tämän kauden meriiteillä vai vanhoilla saavutuksillaan.

Ed Reed on helvetin hieno mies ja pelaaja, muttei kuitenkaan tällä kaudella ole ihan parhaassa tikissä ollut. Yleensäkin näissä valinnoissa tuppaa vähän olemaan sitä ongelmaa, että aika helpolla valitaan vuodesta toiseen ne samat kaverit tuonne. Niin nyt kun Reedillä ja Polamalulla on molemmilla ollut ongelmia loukkaantumisten kanssa (Bob Sanders mukaanluettuna), niin olisi ollut hyvä tilaisuus AFC:n puolelta saada tuonne vähän uutta verta mukaan safety-osastolle. Mutta ei kai Reedin valinnasta koskaan voi suurempaa haloota nostaa. Eiköhän hän vuodesta toiseen ole tuon valinnan arvoinen.

Viimeisenä huomiona vielä se, että miksi hemmetissä ei valittu Percy Harvinia mukaan NFC:n kick returnerina? DeSean Jackson on jo mukana WR:na, joten miksei otettu mukaan myös Harvinia, joka on ollut mielestäni koko kauden OROY.
 

Cube

Jäsen
Myös RB:t osuivat aika kohdilleen, vaikkakin Cedric Benson olisi ihan yhtälailla ansainnut päästä Miamiin kuin Ray Ricekin.
Olen rankasti puolueellinen, mutta millähän perustein? Ricella on enemmän jaardeja, enemmän touchdowneja ja yli jaardin verran parempi YPC. Bensonilta on toki jäänyt muutama peli väliin, mutta saako sillä kuitattua lähes 600 kokonaisjaardin ja parin TD:n eroa? Mielestäni ei millään ja AFC:n RB-kolmikko onkin jo jonkin aikaa ollut täysin selvä ja ylivertainen.

Muutenkin valinnat näyttivät mielestäni poikkeuksellisen hyvältä näin pikaisesti vilkaistuna. Täytyy katsella tarkemmin vielä myöhemmin.
 

janóz

Jäsen
Eiköhän me Benson nähdä Miamissa, tosin vasta viikkoa myöhemmin kuin Rice.. ;)

Ainahan näistä pro bowl-valinnoista voidaan väitellä, mutta kyllä sinne harvoin "vääriä" miehiä valitaan. Siitäkin huolimatta, että parempiakin voisi olla tiedossa niin Pro Bowliin valitut ovat aina parasta A-ryhmää. Mielelläni näkisin varsinkin puolustuksessa Bengalsin pelaajia listalla, mutta eipä tuo hirveästi haittaa vaikkei sinne kukaan Cincystä päässytkään. Taitaa Bengals olla ainoa playoff-joukkue joka ei saanut yhtään pelaajaa listoille. Sinänsä olisi huvittavaa jos Colts ja Vikings pelaisi Super Bowlissa niin yhteensä 14 varamiestä saisi paikan. Vai miten se meni?

Nyt voi hieman tuulettaa henk.koht. hienosti mennyttä runkosarjaa. Kaikki omat suosikit pääsivät playoffeihin ja varsinkin Cincinnatin nousu sinne oli todellakin makeaa mahan täydeltä. Colts, Cardinals ja NFC:n pohjoiset joukkueet eli Packers ja Vikings pääsivät myös kaikki jatkoon. Näille kaikille pidän peukkua ylhäällä jos Super Bowliin pääsevät. Ihan mukavaa on myös Pittsburghin todennäköinen rannalle jääminen, vaikka en nyt niin hirveän vahingoniloinen jaksa siitä kovin pitkään ollakaan. Ja tämän kun kirjoitin niin eiköhän ne vielä itsensä playoffeihin hilaa.

Fantasyssäkin mestaruuden puolustaminen onnistui täydellisesti. 13 ottelun voittoputki kesti loppuun asti vaikka finaali olikin hieman "heikkotasoinen". Edellinen tappio Rovaniemi Redsille tuli syyskuussa ja siitä eteenpäin voittokulku oli katkeamaton.
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Minusta AFC:n joukkue on jälleen huomattavasti paremmin valittu kuin NFC:n.

NFC

Puolustuksen tackelit Darnell Dockett ja Kevin Williams ovat hieman erikoisia valintoja. Dallasin Jay Ratliffilla on 3-4 puolustuksen NT:nä 6 säkkiä (kuten Kevin Williamsilla) ja kaverilla on hyvin usein centteri/guardi tuplaus päällä. Mies on selkeä PB-startteri. Dockett on aivan täysi celebrity pick. Kevin Williams on statsivalintana ihan ok, mutta on hyytynyt loppukauteen mennessä aivan täysin: http://www.nfl.com/players/kevinwilliams/gamelogs?id=WIL407346 . Esimerkkiä miehen toiminnasta kannattaa katsoa vaikka alkuviikon trilleristä Bearsia vastaan, jossa puolustuksen linja Williams mukaan lukien nolattiin aika perusteellisesti eikä Vikings-frontilta voitu odottaa oikein minkäännäköistä pass rushia.

Te:stä Witten pois ja Celek tilalle, perustelut statsit. Samoin Andre Gurode, joka ei oikeasti ole pelannut merkittävän hyvin. Tai vähintään Giantsin Shaun O`Hara aloittavaksi centteriksi.

Ashante Samuel ja Rodgers-Cromartie eivät mielestäni kuuluisi pro-bowliin nimittäin miehet ovat kärynneet vähintään inttereidensä verran. Ashante Samuel on systeemi corneri, joka hakee lyhyistä kuvioista intterinsä, vaikka pelinluku ja ns. ball skilssit kovat ovatkin. 9 intteriä on toki paljon, mutta jo Eaglesin sisältä löytyy koko kauden perusteella kuumempi ja paremmin pelaava "kovaa iskevä" corneri.

Dallasin puntteri Matt McBriar kuuluisi pro bowliin. RS:n paikalle Percy Harvin sikäli, kun Desean Jackson ei palauttele kick-offeja eikä välttämättä aina punttejakaan. Clay Matthewsin olisin nähnyt myös mielelläni joukkueessa, vaikka kova pass rusher nippu nfc:llä onkin.

Rissut ovat ookoo, Desean Jacksonin paikkaa rosterissa hilaisin hieman alaspäin sillä kyseessä ei ole kuitenkaan receiveri Andre Johnson/Larry Fitzgerald mielessä eli kaverille voidaan heittää jatkuvasti ja mitä tahansa. Austinhan ei ollut startteri kauden alussa, joten mies on ehkä nfl:n parhaiten peliaikaansa nähden suorittanut rissu. Rice on tehnyt myös aivan uskomattoman isoja pelejä. Roddy White ei mielestäni kuulu joukkueeseen, vaikka Falconsin fanit ovat asiasta vissiin ottaneet itseensä.

Safetyjä vastaan on aika vaikea lähteä tappelemaan mikäli FS arvioidaan perinteisenä pallohaukkana.

AFC

AFC:ltä rissut, bäkit ja pelinrakentajat on todella hyvin valittu. Linjassa selkeitä juoksulinjoja eli Jetsiä ja Miamia on ehkä suosittu hieman ja toisaalta kovempi juoksujoukkue Titans ei ole jostain syystä saanut yhtään linjamiestä läpi. Fulari Leron McClain pistää myös tänä vuonna silmään sekä puolustus näyttäisi olevan täynnä enemmänkin näitä 2008 performereita. AFC:n seuraaminen on itseltä jäänyt hieman vähemmälle nyt sillä ne kovimmat niput kerkeää scouttaamaan pleijjareissa. Eli tälle kappaleelle ei pidä antaa kummempaa painoarvoa.

edit hieman luettavampaan muotoon tämä oksennus... :)

edit 2

Fullbackeissa vähän tämä sama vanha ongelma, että onko Leonard Weaver pelannut oikeasti fullbackina juuri ollenkaan tällä kaudella? Jos on, niin sitten ihan ok valinta. Mutta mun mielestä hän on ollut lähinnä Eaglesin power back. En muista juuri kertaakaan nähneeni hänen pelaavan FB:ta. Eli kyseessä on enemmänkin RB, joka virallisesti on FB.
Pelaa myös perinteistä fularia I:stä, mutta mies joutuu pelaamaan paljon myös shotgunia ja yhden bäkin heittomuodostelmia silloin, kun Celek lähtee kuvioon eli poimii blitzejä ja osallistuu tuplauksiin. Kaverille voidaan lisäksi heittää näistä muodostelmista. Käytetään myös short yardagessa ja tavoitellaan sitä paria jaardia ilman fumblailun pelkoa. Eli ei perinteinen Tony Richardson fulari.

Kaveri blokkaa aivan jäätävällä tasolla ja kykenee poimimaan kovia pass rushereita pois QB:sta. Eagles kutsui Giantsia vastaan 1 vs. 1 Weaveria Kiwanukaa ja Osia vastaan, joten luottoa miehen blokkitaitoihin löytyy todella paljon. Weaver on ansainnut mielestäni paikkansa rosterissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös