Tuli
tällainen artikkeli luettua NFL.comista. Siinä Colts GM Bill Polian kertoo miten vaikeaa on kasata voittava joukkue palkkakaton rajoissa. Tämä nyt ei ole mitään uutta. Mutta mielestäni oli erittäin mielenkiintoista ja valaisevaa, kun Polian kertoi miten koko Coltsin rosteriprofiili on muokattu Manningin ympärille. Eli kun Polian varasi Peytonin 1998 draftin ykköspickillä, käytti Colts 3-4 puolustusta ja hyökkäyskin taisi olla vähän enemmän juoksuvoittoinen Marshall Faulkin johdolla. Mutta kun kävi nopeasti ilmi minkälainen helmi Manning Coltsille oli, täytyi koko rosteri koota uudestaan, uudella tavalla.
Polian ymmärsi, että koko joukkue tulee kasata Manningin ympärille. Ja jotta Peytonin kykyjä voitaisiin hyödyntää maksimaalisesti, tuli hänelle hankkia huippuluokan laitahyökkääjät. Tämä tarkoitti Harrisonia ja Waynea. Ja tämä taas johti siihen, että hyökkäykseen kului paljon rahaa. Mikä tietenkin johtaa siihen, ettei puolustukseen voi mitään suuria tähtiä hankkia. Polian ja hänen apujoukkonsa päättelivät, että koska puolustukseen ei voida hankkia varsinaisia tähtipelaajia, on puolustussysteemistä laadittava sellainen, että itse systeemi tuottaa tulosta. Ja että systeemin on oltava helposti opittava, jotta nuoret, ennen kaikkea halvat, pelaajat pystyvät toteuttamaan sitä. Enter Tony Dungy ja Tampa 2. Toki Coltsilla on ollut Dwight Freeneyn ja Bob Sandersin kaltaisia staroja puolustuksessakin, mutta kuitenkin perusilmeeltään Colts D on koko Manning/Polian-aikakauden ollut melko nuori ja nimetön. Nytkin siellä on startereina melko neverheard kavereita. Itse asiassa kuinka moni edes osaa nimetä Freeneyn, Mathisin, Sandersin ja Brackettin lisäksi montakaan Indyn puolustajaa? Tuossa organisaatiomallissa ei ole varaa siihen, että nuorista pelaajista kasvaa mitään hirveitä staroja. Tai ainakaan heitä ei ole sitten varaa pitää enää siinä vaiheessa, kun heidän rookiesoppari loppuu ja pöytään pitäisi alkaa latomaan suuria palkankorotuksia.
Ei tässä nyt sinänsä mitään uutta tai ihmeellistä, tai edes kirjoittamisen arvoista ole. Mutta mielestäni oli aika avartavaa tajuta, että välttämättä hyökkäys- ja puolustussysteemit eivät olekaan ihan täysin vaan valmentajan mieltymysten mukaan valittuja. Vaan, että siellä taustalla saattaa olla joku tällainen suurempi suunnitelma, joka on laadittu esim. parin franchise-pelaajan ympärille. Toki läheskään kaikilla joukkueilla NFL:ssa ei tällaista isompaa suunnitelmaa ole. Voitaneen jopa sanoa, että juuri tuo yhteinäisen ja pitkäjänteisen suunnitelman puute on se, mikä erottaa huonot organisaatiot hyvistä.