Draft Combine on nyt takana ja Free Agency alkaa noin kahden päivän kuluttua. Näin siis aiheelliseksi avata uuden ketjun näitä hienoja aikoja varten. Jonkin verran on jäänyt nyt NFL:n seuraaminen vähemmälle armeijan takia, mutta kaikkeni olen tehnyt, että pysyisin mukana viime aikaisissa tapahtumissa.
Combinen kovin nimi oli ehdottomasti South Carolinan DE Jadeveon Clowney, jonka nopeus teki todella suuren vaikutuksen kaikkiin asiantuntijoihin. Muista pelaajista eniten palstatilaa ovat nähdäkseni saaneet Buffalon OLB Khalil Mack, jonka Mike Mayock listasi koko draftin ykkösvaraukseksi., Clemsonin WR Sammy Watkins, Texas A&M:n OT Jake Matthews sekä kuumimmat QB:t Teddy Bridgewater, Blake Bortles ja Johnny Manziel.
Avataan nyt sitten offseasonia vähän Buccaneersin näkökulmasta, joka lähtee hakemaan tulevalla kaudella playoff paikkaa uuden logon ja pelipaidan avulla. Suurimmat kysymysmerkit ovat tällä hetkellä pelinrakentajan paikalla (miten Glennon pystyy pelaamaan koko kauden aloittajana) ja hyökkäyksen linjassa. Apua tarvittaisiin myös puolustuksen linjassa, eikä yksi TE olisi haitaksi. Siksi en ihan ymmärtänyt miksi Bucs purki kokeneen RG:n David Josephin sopimuksen, mutta kai se on pakko luottaa Lovie Smithin ammattitaitoon. Toivon mukaan nyt sitten hommataan se uusi pelaaja hyökkäyksen linjaan, ja miksi ei myöskin puolustukseen. Uusi DE, OG ja TE ovat siis hankintalistan kärjessä, ja toivon Bucseilta erittäin aggressiivisia liikkeitä kun markkinat aukeavat parin päivän kuluttua.
Buccaneerseilla on tällä hetkellä draftin #7 varaus. Kaikki NFL:n kotisivujen mock draftit veikkaavat tällä hetkellä, että Bucs aikoo varata joko QB:n tai OLB:n. Ennen combinea tehdyissä arvioissa UCLA:n OLB Anthony Barr oli todennäköisin vaihtoehto, mutta combinen jälkeen nimet ovat vaihtuneet lähes jokaisen asiantuntijan listoissa.
Olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen siihen, että mm. QB:t Teddy Bridgewater ja Blake Bortles sekä OLB Khalil Mack ovat olleet todennäköisempiä vaihtoehtoja tuolla Bucsien vuorolle. Eniten näistä toivisin Teddy Bridgewateria, mutta epäilen, ettei hän tule valumaan ihan 7.vuorolle asti. Toki OLB Khalil Mack voisi myös olla todella mielenkiintoinen vahvistus jo ennestään vahvaan puolustukseen, enkä usko Anthony Barrin olevan mikään huono vaihtoehto myöskään. Mielenkiintoisia aikoja siis eletään, ja toivon mukaan ensi viikko on kaiken odottamisen arvoinen.