Mainos

New York Rangers 2019–2020

  • 151 753
  • 422

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kravtsovin asennevamma olisi kyllä melkoinen käänne kaikkeen siihen mitä on raportoitu ja minkälaisen kuvan Kravtsovista saanut (niin organisaatiosta kuin sen ulkopuoleltakin). Mikään siinä ei käy yksiin sen kanssa että olisi aihetta ensimmäisessä farmipelissä viltittää ja jättää toisesta pois.

Rangersissa uskotaan kyykyttämällä kasvattamiseen ja "kokonaisvaltaisuuteen" taidon edellä. Vai onko ne kasvattaneet hirveästi taitavia tähtipelaajia jonkun Kovalevin jälkeen? Metoditkin on taattua seitkytlukua, mitä sitä modernisoimaan, siinähän voisi saada hyötyä pohjattomista resursseistaan.

Kravtsov ainakin noin raporttien mukaan pelasi niin hyvät harjoituspelit että jonkun kolmoskenttäpaikan liigassa pitäisi olla ihan selviö, mutta ne on vähän toisenlaiset pelaajat jotka menee Quinnin ja Gortonin listoilla edellä.

Sanotaan, että Chytilin (joka tietysti dominoi AHL:ssä kun oli jo kaksi vuotta sitten melkein liian hyvä sinne) paikka kakkosessa oli pedattu ennen harjoituskautta ja se menetti sen. Jos se oli sille ajateltu niin miksi se ei pelannut kertaakaan Kakon ja Kreiderin kanssa siellä vaikka tiedettiin, että nämä kaksi ovat kakkosen laiturit? Tai jos esitykset ratkaisevat niin miksi Chytil oli ensin laidassa ja nyt farmissa kun Howden sai valtavista vaikeuksistaan huolimatta pelata sentterinä koko viime kauden ja vaisusta leiristään huolimatta aloittaa ylhäällä?

Howdenin suhteen en tietenkään ole vielä täysin toivoani menettänyt, koska se on ihan oikeasti vielä NHL-pelaajaksi nuori eikä vaan nuoreksi väitetty. Pieni sellainen pelko tietysti on, että Howdenia ja Hajekia on pakko peluuttaa ja ne on pakko saada onnistumaan ettei paljastu, että McDonagh kauppa oli oikeasti niin vaisu kuin organisaation ulkopuolelta arvioitiin.

Tietysti se on totta, että tätä kautta on pelattu vasta kolme peliä ja siten siitä ei pitäisi isoja johtopäätöksiä vetää. Mutta Quinn on ollut jo vuoden joten vähän jo tietää mitä se on. Ruff on ollut pari vuotta ja se ei siitä muutu. Gorton on ollut jokusen vuoden ja oli Satherin valinta jatkamaan totutulla tiellä, joten se on mitä se on.

Rangersilla kävi joskus viime vuosikymmenellä uskomaton tuuri kun saivat Lundqvistin ja siitä lähtien ovat valheellisesti ajatelleet, että tekevät jotenkin hyvää työtä vaikka jollain toisella maalivahdilla olisi totuus paljastunut jo aikaa sitten ja tajuttu että asiat aknakint pitäisi tehdä jotenkin ihan erilailla.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pari ekaa peliä meni muodossa Jetsin kanssa heitettiin kolikkoa voittajasta ja sitten vastassa oli NHL:n huonoin joukkue. Nyt ollaan palattu normaaliin. Devilsille ensimmäinen voitto, kun pitivät pisteet kotiottelussaan ja saipa Hugheskin ensi pisteensä. Yhtä vaikeaa oli kuin treenimatseissa heitä vastaan, vaikka pelissä omatkin paikkansa oli.

Muutamia pointteja Bobilla edellisissä viesteissään, joita myös kyseenalaistan. Smith noussut jo kolmoseen. Tulee ihan Mertarannan selostus mieleen Keskisalon mestaruusjuoksusta. Kaveri noussee Buchin paikalle ihan näillä näppämillä. Siis miten voi joku "ylijäämäpakki" pelata kolmosen tai ylipäätään missään hyökkäysvitjassa kuin hätäpaikkona. Miten tällaiseen lopputulokseen ollaan päädytty?

Toinen on juuri toi sentterijuttu. Chytil on "kakkosen mies", mutta pelaakin laidassa ja lopulta AHL:ssä, kun Strome vie paikan ja sitten se tontti annetaan jollekin muulle, kun ei Strome ollutkaan kaikkien yllätykseksi kakkosen mies. No, tyhjästä on paha nyhjäistä, mutta kai sitä voisi koittaa. Vai onko tämäkin Smithin hommia. Andersson lisäksi nelosessa näyttämässä taitojaan.

Kakko on omiin silmiin tyypillinen rookie, ei juuri mitään näkyvää, jossei nyt mitään mokiakaan. Ei hänestä tässä enempää.

Tuntuu että kakkosessa Kreider menee nyt vähän hukkaan.

Jotain hyvää, niin mielestäni George maalilla on petrannut pelissään viime kaudesta, näin pikaisesti analysoituna.

Huomenna jo Capitals vastassa ja mainitaan täälläkin, että sunnuntain Canucks-matsi tulee ilmaiseksi Jimiltä kasilta.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis miten voi joku "ylijäämäpakki" pelata kolmosen tai ylipäätään missään hyökkäysvitjassa kuin hätäpaikkona. Miten tällaiseen lopputulokseen ollaan päädytty?
Heh. Muistui aika elävästi mieleen kausi 2008-09 ja Montrealissa Guy Carbonneau'n viimeiset hetket päävalmentajana.
Oli nimittäin siinä kaudella joku matsi, kun Josh Gorges pääsi tekemään tuhojaan kolmosketjun laitaan. Kuka ei Gorgesia muista, niin kerrottakoon, että mahtoi olla jo tuolloin Canadiensin parhaiten puolustussuuntaan pelaava puolustaja joka blokkasi vetoja, katkoi syöttöjä ja saattoipa välillä nostaa vastustajan ukkoa laidalle, vaikkei mikään varsinainen järkäle ollutkaan. Vahvuudet kuitenkin selvästi siellä omassa päädyssä ja oman maalin edustalla. Kyllä se muistaakseni osasi avaussyötönkin antaa ihan hyvin omille. Toki nyt kun tilastoja katsoo, niin pisteiden valossa paras kautensahan oli tuo kyseinen kausi ja itseasiassa ainoa, kun pisteitä kertyi päälle kahdenkymmenen. Eipä tuo silti hänestä hyökkääjää tehnyt.

Ilmeisesti Carbon ketjulottokone on jsiis otain reittiä kulkeutunut vuosien saatossa Quinnille? Missähän Guy muuten tällä hetkellä vaikuttaa. Canadiensista tuli potkut 2009 ja sen jälkeen pari kautta junnuvalmentajana, sen jälkeisestä ajasta ei tietoa löydy. Wikipedia-artikkelissakin on kuva hänestä pyöräilykypärä päässä, liekö tehnyt lajivaihdoksen. Ettei vaan asus New York Cityssä nykyään...

Ei tämä juurikaan ketjun aiheeseen liity, joten laitoin spoiler-tagin taakse. Toivottakoon Kaapolle & co. paluuta kuitenkin voittojen tielle. Tosin tämähän on vasta toinen kausi rebuildin aloittamisen jälkeen, eikä yksi Kappo tai Panarin vielä menestyjää tee. Kärsivällisyyttä se vaatii, muttei ehkä kolmosparin pakkia laitahyökkääjän paikalla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eipä ollut Capsejakaan vastaan paljon palaa, vaikka "ihan kivasti mukana roikuttiin". Meillä on hyvä ykkönen, mutta kolme alempaa ketjua ei kestä vertailua yhtään mihinkään, aivan liikaa tuollaisia täytemiehiä, joiden pelistä ei paista minkäänlainen potentiaali. Kakolla on vielä itselläänkin tekemistä NHL- tason pelaajaksi, mutta auttaisi se kehittymistä, jos ei tuollaisten puukäsien kanssa tarvitsisi veivata.

Oli kyllä melkoista puppelointia avausmaalissa Staalilta. Tilanne täysin hallussa av:lla, Ziba pelaa aikaa ja antaa kiekon alas Staalille(?), joka lämää helpossa tilanteessa päin Caps- pelaajaa ja kiekko jää alueelle. Lopulta maalinedustilanteessa Lunkka ottaa 3 torjuntaa, kunnes Staal potkii omiin. Eipä peli tuohon ratkennut ja maalipaikat murskaluvuin vastustajalle, mutta korpeaa silti.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
2 x nokkaan lukemin 5-2 divisioonakumppaneilta. Melkoista lottoamista tuntuu touhu olevan tällä hetkellä, tehot ovat edelleen vain ja ainoastaan ykkösnipun jätkien harteilla ja muualta ratkaisuvoimaa ei tahdo irrota. Eli kun vastustaja saa Zibanejadin ketjun aisoihin, hiljainen on kylätie. Viime yönä Kreideria koitettiin Buchnevichin tilalla ykkösessä mutta tämä ei tuntunut muuttavan tilannetta juurikaan. Kyllähän tähän nyt sitä laadukasta kakkossenteriä kovasti kaivattaisiin, yhdistelmät ja kokeilut alkavat olemaan koluttuja. Jos Canucksilta tulee nokkaan vielä huomenna, eiköhän ensi viikon alkuun nähdä Chytil-aiheisia uutisia.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Ja käkättimeenhän sieltä tuli. Ekassa erässä oltiinkin kyllä aika purjeessa, johon peli lopulta ratkesi. Kakko tais kellottaa pienimmät minuuttinsa tällä kaudella, joskin pääsi kokeilemaan ykkös yv:ssä.

Kyllähän sinne kakkosen sentteriksi olisi kiva saada ihan kädellinen pelimanne. Hayesia ei ole vieläkään koitettu paikata kunnolla. Kreiderista ja Kakosta ei saa mitään irti Stromen tai Howdenin kanssa.

Also, meanwhile in Tampa: Shatty painaa melkein piste per peli tahtia, kahdeksaan peliin 3+4! Tosin McDonaughin vierellä voineekin pelata vähän vapautuneemmin kuin Staalin kanssa :D
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Johan se Shatty oli viime kaudellakin yksijalkaisena joukkueen ~toiseksi paras puolustaja. Noh, onneksi voi peluuttaa liki tragikoomisella tasolla operoivaa Staalia 20 minuuttia pelissä.

Rangers on muuten jälleem vähän jokaisessa expected goals -mallinnoksessa liigan huonoin joukkue. Kuinka moni tosissaan uskoo, että tällä valmennuksella (ja ehkä myös ylemmällä portaalla?) voi oikeasti pärjätä sitten kun nuoret on ehkä kehittyneet? Tässä on kuitenkin jo aika pitkään nähty että minkälaiset kokoonpanoratkaisut tarjoaa Daven mielestä parhaat mahdollisuudet voittoon. Aina sanotaan ettei NHL:ssä jaeta pisteitä osallistumisesta tai hyvästä yrityksestä, mutta kyllä Rangersissa saa minuutit jos osallistuu sellaisella tavalla joka valkusta näyttää kovalta yritykseltä, tuloksista viis.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Noh, onneksi voi peluuttaa liki tragikoomisella tasolla operoivaa Staalia 20 minuuttia pelissä.
Tää on kyllä ihan vitsi, että buy out vasara heiluu herkästikin jos ei homma toimi, mutta Staalilla tuntuis olevan joku suojatyöpaikka. Ehkä on sitten niin mukava kaveri kopissa.. En ihmettelis jos ens kauden jälkeen lyödään vielä joku neljän vuoden pahvi 4M/Y. Sopisi jotenkin tyyliin.
 

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tää on kyllä ihan vitsi, että buy out vasara heiluu herkästikin jos ei homma toimi, mutta Staalilla tuntuis olevan joku suojatyöpaikka. Ehkä on sitten niin mukava kaveri kopissa.. En ihmettelis jos ens kauden jälkeen lyödään vielä joku neljän vuoden pahvi 4M/Y. Sopisi jotenkin tyyliin.

Itsellä tuli mieleen että pitäisikö Staalia koittaa hyökkääjänä. Olisi kova laituripari kolmosessa Smithin kanssa.....
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Staal voisi olla Rangersin oma Kukko-Lasse ylivoimalla neliön keskellä. Hyviä kokemuksia Kärpissä tästä kuviosta. Ja kaikella kunnioituksella Lassea kohtaan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Helpottava voitto Buffalosta lukemin 6-2, eli kriisi on hetkellisesti peruttu ja pelkkään negaan keskittyvät ovat pari päivää vailla jutunaiheita. Tällä kertaa tehoja tuli muiltakin kuin kärkijätkiltä, Strome iski pari komeaa maalia ja "umpipaska" Howdenkin nakutti 1+1. Panarin-Strome-Buchnevich osoitti toimivuutensa, ongelmaksi muodostui vaan se että ykkönen Kreider-Zibanejad-Kakko oli melkolailla näkymätön ja tuntuu että mainitulla laiturikaksikolla ei vaan homma toimi oikein kenenkään kanssa. Kreiderille saatiin kaavittua tilastoihin kauden avausmaali (!) mutta tämäkin pomppi Lemieuxin ja Buffalon pelaajan nujuamisen seurauksena sisään. Panarinilta monsteriluokan esitys, joukkueen osalta tukitoimet toimivat puolustuspäässä ja karvauspeli ja sitä myöten paine oli miellyttävällä tasolla melkeinpä koko pelin ajan ja Lundqvistinkin taakse meni vain kaksi pussukkaa, toisesta voi kiittää Kakkoa ja toinen oli Henkan oma hörppy. Viihdyttävä matsi kaikkinensa.

Seuraavien pelien osalta homma helpottuu onneksi hieman, vastassa kun ovat vain Bruins, Lightning ja Predators. Eiku...
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Hieno voitto viime yöltä, mutta ei tämä alkukausi nyt ihan omien odotusten mukaan ole mennyt. Kaapolla tuntuu olevan vaikeaa pysyä vauhdissa ja Kravtsov onnistuttiin päästämään takaisin Khlään... Enkä moiti häntä yhtään tästä päätöksestä, Kravtsovin farmikomennukselle ei ollut mitään järkevää perustelua varsinkin kun katsoo ketkä niitä minuutteja ylhäällä syö hänen sijaansa.
Joukkueelta ei odoteta mitään tälläkään kaudella, niin siihen nähden kokoonpanopäätökset ovat olleet vähintäänkin erikoisia.
 

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Noniin, Chytil ja Lindgren kutsuttu ylös. Nyt varmaan tullaan näkemään kuinka Kakolla kulkee peli Chytilin kanssa.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Mielenkiintoista olisi tietää mitä John Davidson ajattelee tästä kaikesta. Puhui, ehkäpä vain fanien mieliksi, virkaanasutuessaan tilastoanalytiikan tärkeydestä. Nyt Rangersia huonompi julkisessa käytössä olevan tiedon mukaan on käytännössä ainoastaan McDavidia aikanaan metsästänyt Buffalo. Ja vaikka seuroilla on varmasti käytössään paljon sellaista dataa joka ei julkisessa jaossa ole niin ei ole mitenkään mahdollista, että se tilanne niiden tietojen valossa niin mahdottomasti paremmalta näyttäisi, että voisi sanoa että asiat menevät jotenkin hyvin.

Nyt on ehkäpä sitten Davidsoni tehtävä määrittää, että onko kyse yrityksen puutteesta niinkuin DQ yrittää sanoa vai olisiko kyse kuitenkin siitä, ettei valmennuksen osaaminen riitä. Silloin on lähinnä kolme vaihtoehtoa mitä voi syyttää:

A) Lindy Ruff
B) Lindy Ruff ja David Quinn
C) Lindy Ruff, David Quinn ja Jeff Gorton

Siitä vaan valitsemaan.

Ja tämä siis koskee pelkästään esityksiä kentällä. En edes ala nyt siitä miten kaikkien näiden nuorten kanssa sujuu.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Nuoret sankarit Kakko, Chytil, Fox ja Georgijev vauhdissa kun Tampa kaatui 4-1 kotona. Chytilin lisäksi kauden avausottelunsa pääsi pelaamaan Ryan Lindgren, poppareilla napotti Staal. Pelin jälkeen Quinn totesi että tätä tarvittiin ja ne pelaavat kenellä sujuu eli voisi kuvitella että samalla kokoonpanolla mennään lauantaina Predatorsia vastaan + Zibanejad mahdollisesti takaisin.

Hieno näyttö jälleen siitä että kyllä nämä nuoret kundit vielä tulevat. Tässä vaiheessa iso siivu joukkueesta on vielä melkoisia raakileita joten materiaali on ohutta ja peleissä nähdään väistämättä hönöjä mokia jotka menevät usein kokemattomuuden piikkiin. Epätasaisuus on asia jonka kanssa tämä nippu tulee kamppailemaan varmasti koko kauden ajan ja sen jälkeenkin, mutta toisaalta nämä kasvukivut olivat myös varmasti kaikkien tiedossa jo ennen kautta. Jäitä hattuun ja malttia malttia, sekä joukkueelle että osalle kannattajista.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Niin, en tiedä oliko tuota mulle suunnattu, mutta puolustus on koko ruffin aikakauden mennyt huonompaan suuntaan. Ja niin kauan kun ollaan sitä mieltä, että on hyvä idea antaa vastustajan tulla vauhdilla sinisen yli niin voittaminen on vaikeaa. Kai sitä voi kokemattomuuden piikkiin laittaa jos haluaa, mutta mä näkisin että 59-vuotias yli 2000 NHL-ottelun veteraani ei nyt ihan keltanokka ole.

Quinninkin kohdalla on jo reilussa vuodessa noussut aika paljon kysymysmerkkejä eikä niitä voi haudata vaan sen alle että jälleenrakennetaan. Varsinkin jos niistä kyssäreistä moni liittyy suoraan siihen.

Hyvä käänne kuitenkin tuo, että Lindgren pelasi ja Staal istui, nyt seurataan kuinka vakiintunutta siitä tulee.

Adam Fox on muuten ollut näin ihan pienen katsauksen perusteella vielä parempi kuin uskalsi odottaa.
 

Floyddd

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Saa nähdä, jos Kaapo nyt pikkuhiljaa alkaisi löytämään enemmän ja enemmän tatsia tekemiseen. Yöllä pitkästä aikaa maalinteossa ja toivottavasti nostaisi vielä aavistuksen pojan itseluottamusta, vaikka vähän "hillottamalla" menikin. Hienoa tekemistä muutenkin nuorilta nousevilta tähdiltä Tampaa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-

Toivottavasti tämä jää vaan puheiden asteelle ja kaverilla pelaisi pizzatarjoilu jonkin muun seuran pukukopissa. Meillä kuitenkin mm. Kakko, Buch ja Fast tuolle oikean laiturin tontille, joten en näkisi Puljulle mitään käyttöä nelosessa. Tokihan hän on esiintynyt edukseen Liigassa tällä kaudella, sitä ei käy kieltäminen..

Eilisestä pelistä sen verran, että Staalin penkitys onneksi jatkui, ja tuloskin pysyi voitollisena. Miehen ollessa kentällä olisi todennäköisesti joku flipperi kimmonnut perseestä hyvin pelanneen Georgievin taakse.

Studio otti kiinni Kakon itsevarmuuden puutteeseen, joka näkyi selkeästi ylivoimalla. Normaalisti kun hän ampuisi omalta tontila b-pisteen kaarelta, niin näytti useamman kerran heittävän ohjuria maalin kulmalle. Röyhkesti pitäisi vaan käyttää omaa pyssyä one timereissa.

Chytil heitti jo toisen hössen hienon haaston ja kärkikynän päätteeksi. Nättiä nähdä kaverilta onnistumisia, tästä kehkeytyy vielä kova pelimanni!
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Chytil heitti jo toisen hössen hienon haaston ja kärkikynän päätteeksi. Nättiä nähdä kaverilta onnistumisia, tästä kehkeytyy vielä kova pelimanni!
Joo, monihan jo ihmettelikin, että tätä kaveria on varaa pitää farmissa rosterista huolimatta. Taisihan siinä olla joku loukkaantuminenkin taustalla, miksi ehkä haki tuntumaa alhaalta?

Vähän epätietoinen olo tästä meidän valkusta. Projekti on pahasti kesken, mutta jotenkin ei vakuuta, mitä on nyt reiluun kauteen nähnyt, vaikka rosterikaan ei ole ihmeitä mahdollistanut. Vastaavasti naapurissa Trotz pani paketin heti kasaan, vaikkei sielläkään kummoinen rosteri ole. Olen kyllä melko kykenemätön pelin takaa valmentajan tekemisiä arvioimaan. Pelaajien otteet vaikuttaa liikaa siihen, miten pelin näen.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Niin, en tiedä oliko tuota mulle suunnattu, mutta puolustus on koko ruffin aikakauden mennyt huonompaan suuntaan. Ja niin kauan kun ollaan sitä mieltä, että on hyvä idea antaa vastustajan tulla vauhdilla sinisen yli niin voittaminen on vaikeaa. Kai sitä voi kokemattomuuden piikkiin laittaa jos haluaa, mutta mä näkisin että 59-vuotias yli 2000 NHL-ottelun veteraani ei nyt ihan keltanokka ole.

Ei ollut suoranaisesti kyllä sinulle, mutta ylipäätänsä tuntuu että osalla kannattajista on unohtunut se tosiasia että tässä ollaan todellakin vasta rakennusvaiheessa. Vanhoja ukkoja pistetään pihalle yksi kerrallaan, nuoria tuodaan sisään mutta hommahan ei mene niin että läpsyvaihdolla saataisiin automaattisesti parempia jätkiä tilalle. Osalla nuorista ottaa useammankin vuoden että pääsee NHL-vaatimustasolle sekä henkisesti että fyysisesti ja vaikka pelaaja olisikin kuinka potentiaalinen, harvoin se potentiaali realisoituu hetkessä. Osalla se ei realisoidu koskaan. En minäkään ole Ruffiin ollut kovin tyytyväinen tässä muutama vuoden aikana, mutta täytyy tälläkin hetkellä muistaa se että tämänhetkisessä kokoonpanossa 3/6 pakeista on 21-vuotiaita keltanokkia joilla on NHL-kokemusta se 10-20 peliä. Etenkin pakeilla kypsyminen on hitaampaa kuin hyökkääjillä ja vaikka koutsi vetäisi kuinka powerpointtia ja fläppitaulua nenän eteen, homman omaksuminen ottaa aikansa ja oppi tulee kokemuksen myötä. Sitä tarkoitin junnumaisilla virheillä ja kokemattomuudesta johtuvilla aivopieruilla. Kantapään kautta se osaaminen tarttuu mutta turhauttavia kasvukipuja tulee varmasti vieläkin vastaan.

Ja joo, Fox on ollut kyllä tosi hyvä vaikka tehopisteet ovatkin olleet tiukassa. Erittäin kypsää peliä ja tuntuu että ei ole ikinä varsinaisesti kusessa paineen allakaan.

With that being said... Tampa ja Nashville tekivät kahteen viime peliin yhteensä 2 maalia tätä meidän junnupakkiosastoa vastaan, samalla kun Zibanejad oli vielä poissa. Seuraavaksi helpottaa vähän ainakin paperilla kun vastaan tulee Ottawaa ja Detroitia. Toivottavasti Ziba saadaan takaisin noihin peleihin.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Äkkiä se tuuli kääntyy Manhattanilla. Ensin pelataan kaksi kurinalaista matsia eliittijengejä vastaan ja päästetään yhteensä kaksi maalia, sitten vastaan tulee sarjajumbo ja omissa soi kuusi kertaa. Ekan kympin ajan Rangers suorastaan käveli Senatorin yli ja vedot oli osastoa 10-1, mutta mitä fyysisemmäksi peli meni, sen enemmän se satoi kokoajan Ottawan laariin ja ote siirtyi. Tietty tunnetaso pitää toki löytyä mutta boksissa napottamalla näitä pelejä harvemmin voitetaan. Etenkin Lemieuxilla ja DeAngelolla tuntui kiehuvan yli vähän väliä ja Brady Tkachuk tuntui pääsevän noin puolen joukkueen ihon alle.

Kaapolle pari varmasti vapauttavaa pistettä, etenkin maali oli erittäin taidokas suoritus pienessä tilassa ja Foxilta 10+-osaston syöttö. Kädet Kakolla toimivat vanhaan tapaan ja huonoja kiekollisia ratkaisuja on kokoajan vähemmän, vielä kun oppii käyttämään tilaa paremmin hyödykseen niin hyvä tulee. Aikaa ja elintilaa tuolla ei ole tarjolla ihan yhtä paljon kuin Liigassa, ja tuohon Kaapo tuntuu törmäävän edelleen aika ajoin. Jännä nähdä missä ketjussa aloittaa Detroitia vastaan jos Zibanejad tulee takaisin. Lundqvist palaa maalille ja Quinnin mukaan Staal on Red Wingsia vastaan taas pelaavassa kokoonpanossa.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Hyvä vire on päällä, viiteen peliin neljä voittoa ja siitäkin huolimatta että Zibanejadin paluu antaa edelleen odottaa itseään. Varmasti tekee hyvää nuorelle joukkueelle vaikean startin jälkeen saada vähän onnistumisia, vaikka turha tässä on ruveta vielä leijumaan parin pelin perusteella. Yhtä turhaa kuin manata kaikki alimpaan helvettiin parin huonomman pelin perusteella. Paljon on vielä kehittämistä joka sektorilla.

Lundqvist oli maalissa molemmissa matseissa ja tarjolla oli taas sitä vintage Henkkaa kun kahteen peliin kertyi yhteensä 80 torjuntaa. Etenkin Hurricanesia vastaan Rangers oli ajoittain täysin telineissä mutta niin vain pappa sai napsittua kiekot talteen eikä pakka hajonnut missään vaiheessa.

Sunnuntaina homma jatkuu prime timessa Panthersia vastaan, saapa nähdä saadaanko ykkössentteri jo silloin takaisin ja jos näin käy, niin mitenköhän Quinn nyt nuo sentterit mahtaa sijoitella? Strome pullahtaa ykkösestä tietysti ulos mutta toisaalta Kreider-Chytil-Buch on toiminut niin hyvin että tuonkin ketjun rikkominen parin hyvän pelin jälkeen olisi hönöä. Saapa nähdä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jatketaas monologia, toivottavasti nihkeä alkukausi ei säikäyttänyt kannattajia pois sillä Rangers pelaa tällä hetkellä aika pirun viihdyttävää kiekkoa epätasaisista otteista huolimatta! Viime viikkoina on ollut hienoa seurata minkälaisia harppauksia nuoriso-osasto on ottanut, itsevarmuus nousee kohisten siellä sun täällä onnistumisten myötä ja vaikka koko kansan Kaapokin iski pari komeaa osumaa viime yönä, Adam Fox on ollut itselleni se pelaaja joka on onnistunut vakuuttamaan kaikista parhaiten vaikka potentiaali olikin tiedossa. Viiteen viime peliin kuusi pinnaa, toimivaa peliä puolustuspäässä, mutta ennenkaikkea kiekollisena ja otti ansaitusti paikkansa ykkösylivoimassa muutama peli takaperin. Oppimistä on vielä, mutta tästä kaverista tullaan saamaan paljon iloa tulevina vuosina. Myös Ryan Lindgren taitaa ottaa vakipaikan ylhäältä, jännä nähdä mitä tapahtuu kun Staal toipuu legendaarisesta nilkkatulehduksesta.

Zibanejadin paluu siirtyi taas ainakin viikolla, mitään tarkempaa tietoa ei ole annettu mutta vähän vaikuttaisi siltä että aivotärähdysoireista olisi kyse. Jos kyseessä olisi pelkkä alkuun uumoiltu niskavamma niin tokkopa tietoa pantattaisiin tuohon malliin. Sinänsä jännä homma että joukkue ryhdistäytyi samantien kun Ziba jäi pois, ehkäpä jotain tällaista tarvittiin herättelemään porukkaa kollektiivisesti. Onni onnettomuudessa.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Suurin osa huolista on tietysti pysynyt entisellään, kun valtaosassa pelejä ollaan alakynnessä mutta kyllä sitä tosiaan iloisesti katselee joidenkin nuorten touhuja. Fox on jo nyt aika lähellä Rangersin parasta puolustajaa (tietysti jos Trouballe laitettaisiin joku nhl-tason pelaaja rinnalle niin voisi saada parempaa tulosta).

Kaapon kenttä kyllä huutaisi jotain kirkolliseen peliin kykenevää pelaajaa, vähän harmi että se yksi aika ideaali vaihtoehto ajettiin takaisin Venäjälle. Tietysti tilanne vähän muuttuu sitten joskus kun Zibanejad palaa mystiseltä loukkaantumiseltaan.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tervehdys vaan kaikille Rangers faneille.
Sain vihdoin aikaan luotua tunnukset ja tulen varmasti tähän ketjuun aktiivisesti kirjoittelemaan.
Taustatietoja sen verran, että olen pitkäaikainen kannattaja nuoreen ikään verrattuna, eritoten kaudella 16-17 aloin aktiivisemmin pelejä katselemaan ja kasvattamaan univelkaa.
Kauden alku on ainakin oman vatsan pohjalla aiheuttanut monia tunteita, hyviä pelejä joissa näkyy nuoren kokoonpanon potentiaali, sekä jatkuva kasvu ja virheistä oppiminen. Silti osissa peleissä tuntuu, että sitä ylimääräistä panosta ei anneta ja omissa ollaan täysin sormi suussa.
Noh kuuluu varmasti nuoren rosterin ominaisuuksin tämä vaihtelu ja tulevaisuuden näkymät ovat joka tapauksessa hyvät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös