Mainos

New York Rangers 2019–2020

  • 151 782
  • 422

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
"Trouba and Lemieux for Pionk and six weeks of Hayes. Mark it HR — home run — for general manager Jeff Gorton"

Näin toteaa Larry Brooks NY Postin Trouba-tradea koskevassa uutisessa ja tottahan tuo on; erittäin hyvää työtä Gortonilta!

Pionkista ei itselleni jäänyt mitenkään negatiivinen kuva tai sitten olen vaan edelleen sokaistunut Siitä Yhdestä Maalista. Tiedätte kyllä. Mielelläni olisin miehen otteita seurannut jatkossakin Sinipaidassa, mutta kyllähän tässä saatiin vaihdettua ns. Volkkari Mersuun. Kaksi ~samanikäistä pakkia, joista toinen nyt vaan sattuu olemaan huomattavasti parempi/pidemmällä kehityksessään kuin toinen. Vielä kun JT:n sopimus saadaan järkevän kokoiseksi, niin olen enemmän kuin tyytyväinen tästä hankinnasta ja täytyy muistaa, että vaikka tuleva soppari tuntuisikin karkaavan liian rahakkaaksi, niin siihen samaan miinaan oltaisiin saatettua ajautua myös Pionkin kohdalla. Mielummin siis maksaisin liikaa Trouballe kuin Pionkille.

Huonoa pelaajaa ei tosin Jetsikään saanut ja oikein/järkevämmin peluutettuna miehestä on varmasti riemua Winnipegissä. Trouban jatkamisen haluttomuus Jetsissä tekee tästä hyvän kaupan molemmille, kuten monesta suunnasta on tullut sanotuksi.

Sekin täytyy sanoa, että onneksi EK65-merkkinen luoti saatiin väistettyä. Niin hyvä pelaaja kuin hän parhaimmillaan onkin, niin kyllähän tuo Sharksin tarjoama sopimus olisi aiheuttanut syksyyn saakka jatkuvaa naurunremakkaa kaikkien muiden joukkueiden kannattajissa, jos sopimus olisi julkaistu Rangersiin...

Brooks muuten uumoillee NY Postin sivuilla, josko EKn pitkä soppari saisi Henken muuttamaan mieltään "Lifetime-Rangerista" ja ottamalla suunnan kohti länsirannikkoa. Siskonsakin asuu kuulemma sillä suunnalla jne.... Vaikka kyseessä onkin vasta epäily, niin olisihan tuo aivan loistava juttu Rangersin kannalta tähän kohtaan, vaikka varmasti jokainen Lundqvistiä omalla tavallaan rakastaakin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Brooks muuten uumoillee NY Postin sivuilla, josko EKn pitkä soppari saisi Henken muuttamaan mieltään "Lifetime-Rangerista" ja ottamalla suunnan kohti länsirannikkoa. Siskonsakin asuu kuulemma sillä suunnalla jne.... Vaikka kyseessä onkin vasta epäily, niin olisihan tuo aivan loistava juttu Rangersin kannalta tähän kohtaan, vaikka varmasti jokainen Lundqvistiä omalla tavallaan rakastaakin.
Tähän kohtaan? Milläs maalivahdilla sitä Rangers sitten itse menisi kauteen, niillä kahdella venäläiselläkö? Rahaa säästyisi joo, mutta kai sitä pitäisi jotain suunnitelmaa vähän olla myös itselläkin sinne tolppien väliin. Ja tuskinpa kai Sharks Martin Jonesia vaihdossa antaisi.

e:Luin nyt itsekin tuon jutun ja kärjistäen siis Sharksin GM Wilson ratkaisisi cap-ongelmansa Pavelskin kanssa alkamalla naarata Lundqvistia joukkueeseensa. Taattua Brooksia, mutta kyllähän näitä silti lukee, kunhan vaan tosiaan pitää mielessä artikkelin kirjoittajan.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mielestäni hyvä hankinta Rangersilta, Trouba on hyvä palanen tuleville vuosille ja myös silloin kun se nousu alkaa (joskus parin vuoden päästä jos kaikki menevät hyvin). Trouba ja myös Lemieux ovat hyviä palasia tällöin, mutta eivät ole kuitenkaan niin hyviä, että estäisivät alhaisten varausvuorojen saannin parin seuraavan kauden aikana. Hyviä pelaajia, mutta eivät omalla panoksellaan joukkuetta nosta. Menestyvässä joukkueessa kuitenkin erinomaisia palasia molemmat.
 

JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Itselleni Rangers on ollut joitain vuosia tässä vähän sellainen nimetön, hajuton ja mauton joukkue, mutta ihan kiva jos Kakko sinne päätyy niin on mielenkiintoista seurata uutta nousua hieman tarkemminkin.

Onko se Kaapo suoraan kärkiketjun ja ylivoiman pelaaja ensi kaudella joukkueessa? Itse kuvittelisin näin, jollei nyt aleta draftissa ja ufa-markkinoilla hirveästi riehumaan. Onko siellä tällä hetkellä edes ketään oikein nimekästä tähtihyökkääjää? Zibanejad nyt on vissiin kuitenkin ihan ok ykkössentteri, jos siihen laidalle pääsee.
 
Onko se Kaapo suoraan kärkiketjun ja ylivoiman pelaaja ensi kaudella joukkueessa? Itse kuvittelisin näin, jollei nyt aleta draftissa ja ufa-markkinoilla hirveästi riehumaan. Onko siellä tällä hetkellä edes ketään oikein nimekästä tähtihyökkääjää? Zibanejad nyt on vissiin kuitenkin ihan ok ykkössentteri, jos siihen laidalle pääsee.
Olisin yllättynyt, mikäli Kakko ei kahden kärkiketjun laidalta paikkaansa nappaa. Eiköhän tuo tule saamaan hyvin vastuuta myös ylivoimalla ja näin vaikuttamaan välittömästi joukkueeseen.

Zibanejad ja Kreider lienevät ne kirkkaimmat yksittäiset nimet, eli mitään entisaikojen tähtiloistoa tähtipelaajien muodossa ei tällä hetkellä ole. Voi olla, että Kakosta tulee heti ensi kaudella se kirkkain tähti.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Zibanejad ja Kreider lienevät ne kirkkaimmat yksittäiset nimet, eli mitään entisaikojen tähtiloistoa tähtipelaajien muodossa ei tällä hetkellä ole. Voi olla, että Kakosta tulee heti ensi kaudella se kirkkain tähti.
Olisi aivan valtava yllätys jos Kakko ensimmäisestä kaudesta lähtien olisi näitä herroja parempi tai kirkkaampi tähti. Kreiderin 52 pistettä olisi sekin jo loistava saavutus, puhumattakaan, että tekisi 28 tai 30 maalia.
 
Olisi aivan valtava yllätys jos Kakko ensimmäisestä kaudesta lähtien olisi näitä herroja parempi tai kirkkaampi tähti. Kreiderin 52 pistettä olisi sekin jo loistava saavutus, puhumattakaan, että tekisi 28 tai 30 maalia.
Kovia lukuja toki tulokkaalle, mutta en näe tässä tapauksessa mahdottomina. Mikäli vastuuta tulee runsaasti niin tasakentin kuin ylivoimalla ja onnistuu siirtämään oman pelinsä pieneen kaukaloon. Monen asian tarvitsee osua kohdilleen, mutta sen verran valmiilta vaikuttaa Kakko, että en yllättyisi vaikka olisi se johtotähti jo tulokaskaudellaan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Yöllä tuli draftia väijyttyä pari tuntia ja äsken heti heräämisen jälkeen piti syöksyä someen että eihän se ollut vaan unta. Vaan ei, meidän miehiä se Kappo Kaakko nyt on. Mahtava juttu ja jälleen yksi rakennuspalikka uudelleenrakennusta varten. Kyllähän näitä nuoria ja kiinnostavia pelaajia on tulossa nyt sellainen kasa että ei tässä oikein tiedä miten päin tuota tulevaa kautta odottelisi. Hienoa seurata kaikenkaikkiaan prosessin edistymistä.

Kovasti oli huhua etukäteen että Vesey ja/tai Kreider olisivat kauppatavaraa ekan kierroksen aikana mutta huhuiksihan nuo sitten jäivät. Tiedä sitten kuinka lähellä mahdolliset diilit aidosti olivat.
 

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ai että! Tulee olemaan todella mielenkiintoista päästä seuraamaan Kaapon uraa Rangerssissa! Eipä meillä liikaa ole suomalaisia viime aikoina ollut.
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Spekulointi on nyt ohi ja Kaapo pääsee keskittymään olennaiseen, varmasti teki hyvää saada seremoniat pois alta. Valokeila on iso, mutta se on nähty, että hyvin poika kestää paineita ja seura pitää huolta kultakimpaleestaan.

Valmentaja Quinn myönsi jo hahmotelleensa Kaapoa ykkösketjun laitaan Zibanejadin viereen ja siinä varmasti ajan myötä hänen paikkansa on. Mikakin kuulemma joutuu opettelemaan suomenkieltä uudestaan. Hieno päivä ja innolla odotellaan tulevaa kautta!
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Laitetaas nyt tähän, näyttää siltä että entinen kapteenimme Callahan ripustaisi hokkarit naulaan toistuvien selkävaivojen takia. Oli yksi suosikeistani koko Rangers-uransa. Hieno mies.

Ihan omiakin ykkössuosikkeja Callahan oli, luonnollisesti Tampa-treidin jälkeen seuraaminen jäi vähemmälle. Jostain syystä tämä yksi klippi jäänyt äijästä parhaiten mieleen, kiteyttää aika hyvin minkälainen taistelija oli kyseessä: https://www.youtube.com/watch?v=g2h81BKfHcU
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Pakko kanssa yhtyä tähän Callahan ylistykseen, sen verran itsekin kaveria arvostin. Oli todellinen johtajaesimerkki kentällä ja toivon, että hänelle saataisiin vielä jonkinlainen seremonia MSG:lle.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Heinäkuun ensimmäinen lähestyy ja koko kevään velloneet Panarin-huhut vain kiihtyvät. Saapa nähdä, 99% varmuudella valinta osuu joko Floridaan tai New Yorkiin ja Panarin agentteineen ovat myös ilmoittaneet että tapaamiset on nyt hoidettu ja muiden seurojen on enää turha soitella perään. Ristiriitaisia fiiliksiä herättää, jotenkin sellainen kutina että eiköhän se Floridan lämpö, bestis-Bobrovskin seura ja alhaisempi veroprosentti ole isompi houkutin, mutta sitten taas toisaalta näitä "Panarin haluaa Nykiin"-juttuja on saanut lukea jo niin pitkään että ei enää tiedä mihin uskoisi. Ja mitä tekee Isles? Olisihan tuossa kyseessä sellainen eliittipelaaja jollaisia Rangersissa ei ole viime vuosina nähty mutta sitten taas nämä jutut 12 miljoonan palkkatoiveesta saavat kylmän hien virtaamaan. Ristiriitaista, ristiriitaista. Mitäs mieltä muut ovat, taalaa tiskiin että saadaan vonkale katiskaan vai rahat säästöön, tilalle pienemmän profiilin jätkiä, Kreiderille jatkoa, vai mitä pitäis tehdä?
 

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ristiriitaisia tunteita täälläkin tuo Panarin herättää. Ajatus kiihottaisi toki, mutta kun järjellä ajatellaan niin sopiiko +10m Panarin meidän rebuildiin? Ei. "järkevällä" sopimuksella kyllä mutta niitä ei taida nykyään UFA markkinoilta saada :D
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En kyllä osaa sanoa Panarinista. Kyllähän jollain 5-8 vuoden lapulla ehtisi olla uuden tulemisenkin kulmakivi, mutta vähän kyllä etuajassa tulisi ehkä sittenkin tämä. Kutkuttaa kyllä, mutta ehkä olisi varaa katsella, irtoaako parin seuraavan vuoden aikana sopivampaa pelaajaa sopivampaan rakoon.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tuo olisi tosiaan todella kova hinta mutta olisihan Panarin muutoin ihan täydellinen haku Rangersille tässä vaiheessa:

- Olisi joukkueen hyökkäyspään supertähti jolloin Kakon harteille ei heti aseteta niitä odotuksia. Auttaisi varmasti Kakkoa kun ei olisi ihan niin suuria paineita kuin voisi kuvitella olevan ilman Panarinin kaltaista tähtipelaajaa.
- Dubois kehittyi erinomaisesti Panarinin kanssa pelatessaan, ja jopa Kanekin pelasi siinä hänen kanssaan parhaan kautensa, joten olisi varmasti Kakolle (tai kenen kanssa sitten pelaisi) erinomainen kenttäkaveri ja auttaisi vierellään olevia kehittymään pelaajina.
- Panarin olisi täydellinen mentori Rangersin toiselle nuorelle hyökkäyspään kärkilupaukselle, Vitali Kravtsoville. Voisi ottaa hänet siipiensä alle kuten vaikka Gonchar teki aikanaan Malkinille Pittsburghissa.

Kyllähän tuossa olisi jo useampi erittäin painava positiivinen tekijä Panarinin hankkimisen puolesta, ja vaikka sopimus kallis olisikin niin taitaisi se kuitenkin olla parempi kuin vaikka käyttää tuosta $7 miljoonaa Kreiderin jatkoon (vrt. E.Kanen, JVR:n, Paciorettyn sopimukset). Sillä neljän miljoonan erotuksella ei nykypäivänä enää paljoa laatua saa hankittua.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Näin se hullu Rangers-kesä saa jatkoa kun Panarin saatiin Rangersin riveihin, älyttömän kova juttu! Viime päivinä uutisointia ja huhuja tuli seurailtua melko paljon ja kokoajan vahvistui fiilis siitä että kyllä Breadman valitsee joko Panthersin tai Islandersin. Siksi tämä viimeinen käänne yllätti iloisesti, ja vielä mukavampaa oli lukea että rahaa olisi ollut tarjolla enemmän muualla mutta Panarin (tai tämän vaimoke) päätti siltikin valita Rangersin.

Vesey tämän diilin tieltä jouduttiin pistämään Buffaloon, ja todennäköisesti Kreider jatkaa matkaansa toisaalle ennen kauden alkua mutta vaikea tästä on silti olla innostumatta - näin vaarallista kaveria Rangersin riveissä ei ole nähty vuosiin, ja tähtistatuksen myötä Panarin ottaa tosiaan hieman paineita pois Kakon ja Kravtsovin kaltaisilta jätkiltä.

Panarin, Kakko, Kravtsov, Trouba, Shestyorkin, Fox... Onhan tämä ollut hieno kesä. Lokakuuta odotellessa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, kyllä tämä posin puolelle kääntyy toistaiseksi, ja kyllä odotukset kautta kohtaan ovat tapissa huippulaimean viime syksyn jälkeen. Rebuild ei ole valmis vielä, mutta en mä tuolla joukkueella enää tankkaamaan lähtisi ehdoin tahdoin. Jos tilanne alkuvuodesta heikko, niin kannattaa harkita sekin. Nyt on kyllä pakko herätä katsomaan livenä kauden avaus Winnipegiä vastaan, vaikka arkipäivälle osuukin.
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Aivan uskomaton kesä, en ole koskaan odottanut tulevaa kautta yhtä innokkaasti. Pelotti itseäkin Panarinin soppari, kun kuuli että sopimukseen on päästy, mutta hyvähän tuo on. Jännä tosiaan nähdä minkälaisia cap dumppeja siellä aletaan leipoa. Ei meinaa uskoa todeksi, kuinka hienosti joukkuetta on rakennettu rebuildin julkistamisen jälkeen näin pienessä ajassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös