Caps oli tullut pelaamaan, Devils oli tullut neppailemaan. Etenkin ekassa erässä Devils-pelaajat olivat koko ajan askeleen jäljessä. Tokassa ja kolmannessa oli tasaisempaa, mutta vastustaja puolusti hyvin, eikä tarjonnut pahemmin paikkoja Devilsille.
Kahdessa ekassa maalissa näkyi hyvin Devilsin kahden kärkijunnun heikkoudet. Ekassa maalissa Hughes ei hoitanut todellakaan sentterin velvollisuuksia vaan jäi katselemaan kiekkoa. Taustalla Ovechkin pääsi täysin vapaaseen maalipaikkaan. Sitä ennen Hughes oli jo neppaillut hyökkäyssinisellä ja lahjoittanut läpiajon Vranalle, joten ei mikään ihme, että hän pääsi katsomaan peliä penkiltä ekan erän loppuun asti. Tokassa Capsin maalissa puolestaan näkyi Smithin fyysinen heikkous, minkä seurauksena Caps-pelaaja pääsi ohjaamaan kiekon melko vapaasti verkkoon.
Kolmas Caps-maali tuli Devilsille tuttuun tyyliin siitä, että kiekkoa ei pureta pois omalta alueelta silloin kun siihen on tilaisuus, vaan yritetään kivaa pikku syöttöä kaverille. Tällä kertaa tähän syyllistyi Maltsev, joka on muuten pelannut omassa päässä suht hyvin. Neljättä maalia en katsonut kovin tarkkaan, miten se tuli.
Caps on ollut itäisen divisioonan jengeistä selvästi vaikein Devilsille. Näistä peleistä on tullut aika monta kertaa mieleen sellainen isät vastaan pojat -fiilis. Capsin isokokoinen ja fyysinen sekä melko hyvin strukturoitu joukkuepeli ovat myrkkyä Devilsille, joka ei pääse hyödyntämään sitä vastaan kovin hyvin edes omaa parasta asettaan eli nopeaa vastaiskupeliä. Ainoa ketju, joka sai edes vähän peliä vastustajan päätyyn, oli Sharangovich-Zajac-Kuokkanen-kolmikko, jonka pelityyli perustuukin muita enemmän vastustajan päässä vääntämiseen.