Palataanpa takaisin siihen, miksi otin Varlamovin ja Raskin esille ja mietitään sitten, onko jotain sivuutettu ja kuka mahdollisesti on näin tehnyt.
Tämä siis huomioiden se, että Schneiderilla ei vielä oikeastaan ole kunnolla näyttöjä annettuna. Nyt starttaa vasta ensimmäinen kausi selvänä ykkösveskana, korkein pelattu pelimäärä on 43 ottelua kaudessa (siinä missä kovimmat työhevoset vetävät ainakin siellä 60-70 ottelun määrissä, ja jollaisissa määrissä se taso oikeasti ruvetaan mittaamaan). Ylipäänsä uralla on kertynyt otteluita runkosarjassa yllättävän vähäiset 143 kappaletta.
Tässä lainauksessa nostit esille Schneiderin antamat näytöt ja pelimäärän, joten sivusin omassa vastauksessani tätä työhevoskommenttia ja toin esille perusteluja, miksi Schneiderin sopimus ei merkittävästi poikkea NHL:n nykytrendistä ja parista tuoreesta jatkosopimuksesta, saati ole huono sopimus, jollaiseksi sitä luonnehdit.
On ihan ok ja fine, jos pidät Varlamovia ja Raskia parempina kassareina, mutta veskareiden paremmuus ei ollut tärkeintä tässä kevyessä vertailussa. Käytin heitä esimerkkeinä, koska he ovat tuoreita esimerkkejä maalivahdeista, jotka ovat saaneet pitkät jatkosopimukset suurin piirtein yhtä pitkän NHL-kokemuksen jälkeen kuin Schneider sai omansa ja kolmikon sopimukset on solmittu tilanteessa, joissa he olivat juuri nousseet/nousemassa ykkösmaalivahdin asemaan joukkueessaan. Se, että pidän näiden kolmen maalivahdin sopimuksia vertailukelpoisina, ei tietenkään tarkoita, että heidän tilanteensa olisivat olleet täysin identtisiä. Laajemmin ajatukseni liittyy NHL:n nykytrendiin, jossa avainpelaajiksi arvioidut ja jonkin verran näyttöjä antaneet pelaajat pyritään kiinnittämään pitkillä sopimuksilla jo ennen kuin näistä tulee vapaita agentteja. Sopimukset tehdään usein myös tilanteessa, joissa pelaajat eivät ole vielä saavuttaneet parasta peli-ikäänsä, vaan sopimuksissa maksetaan myös lunastamattomasta potentiaalista.
Raskilla oli takana kausi jo ykkösveskana. Vaikka otteluita ei tynkäkaudella kertynyt kokonaisuudessaan täyden vastaavaa, oli otteluiden frekvenssi sen verran pieni, että se antaa huomattavasti paremman otannan arvioida kykyjä ykkösvahtina kuin sellainen puolikkaan kauden verran otteluita kokonaisella kaudella. Tähän sitten vielä päälle Raskin erittäin vakuuttavat otteet playoffeissa. Ei näitä seikkoja nyt herran jestas sentään vaan voi sivuuttaa, eritoten playoff-näyttöjä. Juuri tämän takiahan hänelle tehtiin se vuoden "show me what you got" -sopimus, jollaista Schneiderille ei siis tehty, vaan iskettiin suoraan tuo iso sopimus kouraan.
Sujuvasti nuo määrittämäsi parametrit tason mittaamisesta muuttuvat, kun haet omaa argumentointiasi tukevia väitteitä. Toki yksi on absoluuttisesti enemmän kuin nolla ja silleen, mutta silti on kummallista, miksi yhden (tynkä)kauden joukkueensa selkeänä ykkösenä pelannut maalivahti olisi kuin eri planeetalta verrattuna Schneideriin, jolla ei hänestä riippumattomista syistä ole ollut tähän tilaisuutta.
Tynkäkausi 2012-2013 on toki huomioitava, mutta se muuta ratkaisevasti perusasetelmaa. Rask pelasi tuolloin runkosarjassa 36 ottelua, Varlamov 35 ja Schneider 30. Tasaisella vauhdilla Rask ja Varlamov olisivat pelanneet about 60 ottelua ja Schneider runsaat 50, jos runkosarjaa olisi pelattu 82 ottelua. Noista annetuista näytöistä sen verran, että Rask pelasi tosiaan tynkäkaudella ensimmäisen kerran selkeässä ykkösmaalivahdin roolissa ja Varlamov puolestaan kaudesta 2011-2012 alkaen, ei tosin 60-70 peliä pelaavana työhevosena ennen viime kautta. Eli tässäkään mielessä yksikään tästä kolmikosta ei ole ehdottomana ykkösenä pelattujen otteluiden määrän osalta ratkaisevasti meritoituneempi kuin muut. Raskilla on toki laadukkaimmat näytöt ja se näkyy ansaitusti myös hänen sopimuksessaan.
Myös pelaajien ikä on triviaali erottava tekijä, koska Schneider on kokonaista kaksi vuotta vanhempi kuin Varlamov ja vuoden vanhempi kuin Rask. Muutenkin vähäistä ikäeron vaikutusta tasoittaa se, että Schneider siirtyi yliopistosta ammattilaiseksi vasta 21-vuotiaana. Vertailun vuoksi Rask ja Varlamov aloittivat ammattilaisina Pohjois-Amerikassa vuotta nuorempina. Pelaajat ovat sopimusvuosienkin puolesta samankaltaisessa tilanteessa. Entry level -sopimusten jälkeen kaikilla on takana 3-4 välivaiheen/näyttövaiheen sopimusvuotta ja nyt käynnistymässä ovat uran pääsopimusvuodet.
Ensi kaudella Schneider tosiaan pelaa terveenä ollessaan sen 60+ ottelua. Tällöin saadaan esimakua siitä, millaiset edellytykset hänellä on lunastaa odotukset vuoden päästä alkavan jatkosopimuksen osalta. Toki Schneiderissa on kiinni merkittävä summa rahaa, mutta tämä on pelin henki nyky-NHL:ssä. Avainpelaajat on kiinnitettävä aiempaa nuoremmalla iällä, ettei UFA-markkinoita tarvitse jännittää. Ja mitä tulee tuohon kuuden miljoonan cap hitiin, niin Schneiderin sopimus menee toki liigan kärkijoukkoihin, mutta vertailun vuoksi palkkatilastossa 5,5:n ja 6,5 miljoonan dollarin keskiarvotulojen väliseen haarukkaan mahtuu kymmenen maalivahtia, listan sijoilta 4-13. Liigan kolmen kärki erottuu, mutta Lundqvistin, Rinteen ja Raskin jälkeen cap hit -erot ovat varsin pieniä. Schneiderin sopimuksen osuus suhteessa alkavan kauden palkkakattoon on noin 8,6 prosenttia ja capin oletettavasti noustessa sen suhteellinen osuus pienenee.
On helppoa esittää näkemyksiä, että Schneiderille olisi pitänyt tehdä lyhyempi sopimus lisänäyttöjen antamista varten ja sivuuttaa se todellisuus, jossa joukkueet toimivat ja miksi Schneider ei ole tähän asti pelannut selkeässä ykkösmaalivahdin roolissa. Raskin kohdalla näyttösopimukselle oli ratkaisevasti toisenlaiset edellytykset, koska Rask oli sopimuksen jälkeen RFA-statuksella ja hänenkin kannaltaan oli parempi antaa näyttöjä ja huippuonnistuminen tynkäkaudella toi hänelle hyvät pohjat sopimusneuvotteluihin. Schneiderin palkka ensi kaudella on 4,5 miljoonaa, joten esittämäsi uusi "näyttösopimus" ei nyt mitään olisi tuonut ratkaisevia säästöjä verrattuna jatkosopimuksen kuuden miljoonan vuosipalkkaan.
Todennäköisesti tällainen välivaihe olisi vain jatkanut epävarmuutta ja luonut tilanteen, jossa esimerkiksi Penguinsin kaltainen ykkösveskaa hakeva joukkue tekee UFA-Schneiderille aggressiivisen tarjouksen ja hän siirtyy muualle, tai Devils joutuu matchaamaan vapailta markkinoilta tarjotun sopimuksen. Nyt tällainen draama vältettiin, joten myös tämän puolesta sopimus on mainio asia, eikä Devils jälleen menettäisi yhtä nimekästä pelaajaa. Sinänsä muuten jännä, että Schneider olisi nimekäs lähtijä vaihtaessaan seuraa, mutta jatkosopimuksen yhteydessä hän ei ole antanut riittävästi näyttöjä, että ykkösmaalivahdin palkka olisi perusteltu.
On kuitenkin tarpeetonta spekuloida muilla sopimusmalleilla, koska minkään parivuotisen diilin syntyminen Schneiderin kanssa ei olisi ollut realismia, vaikka sellainen olisi ollut pöydällä. 28-vuotias Schneider on urallaan ja elämässään siinä pisteessä, että hän haki vuosia kestäneen odottelun jälkeen pitkäaikaista sopimusta ja kiistatonta ykkösmaalivahdin asemaa ja hänelle tämä on kuitenkin neljäs NHL-sopimus. Devilsille tämä neuvotteluasetelma sopi erinomaisesti, koska Schneideria ei olisi alun perinkään hankittu, jos häntä ei olisi haluttu pitkäaikaiseksi ykkösmaalivahdiksi. Tietysti tässä nyt voi nähdä pakkoraon piirteitä, koska neuvottelutilanne oli omalla tavallaan herkkä. Oleellinen ero todelliseen pakkotilanteeseen syntyy siitä, että molempien osapuolien toiveissa oli pitkä sopimus. Sopimus syntyi kuitenkin nopeasti, kun tilanne Devilsin maalivahtiosastolla ratkesi Martin Brodeurin tehtyä päätöksensä lähteä muualle.
Harvemmin tulee otettua esille palstauskottavuuden kaltaisia käsitteitä, mutta Secordin Sharks-ketjuun postaaman viisaan puheenvuoron innoittamana sanon, että argumenttien uskottavuuden tähden olisin odottanut Dissonanssilta vähän toisenlaista lähestymistapaa Schneiderin jatkosopimukseen kuin sopimuksen rahallisella arvolla repostelun ja pelaajan suoranaisen vähättelyn. Ehkä reagoin tähän tarpeettoman vahvasti, mutta kyseessä ei ole mikä tahansa pelaajasopimus. Luulisi intohimoisesti NHL-joukkueen rakentamiseen suhtautuvan kirjoittajan tunnistavan rakennustoimet ja käsittelevän edes muutamalla lauseella, mitä Schneiderin sitoutuminen monivuotisella jatkosopimuksella merkitsee joukkueen tulevaisuudelle. Dissonanssilta tulee kiistatta paljon asiaa ja esimerkiksi Sabresin ketjussa on tärkeitä havaintoja joukkueen identiteetin määrittämisestä ja rakentamisesta. Olen aidosti pettynyt, ettei tällaisten tärkeiden asioiden laadukas käsittely kanna muihin ketjuihin, vaan ulosanti peittyy tarpeettoman nokittelun ja huomiohakuisuuden alle. Kriittiset puheenvuorot ovat tervetulleita, mutta kyllä ne onnistumisetkin on noteerattava, jos aikoo olla vakavasti otettava kirjoittaja.
