Shanahanin solmiman jatkon myötä Devilsin runko lienee kasassa tulevaa kautta ajatellen. Joukkue kokee jonkinmoisen kasvojenkohotuksen tai nuorennusleikkauksen - Miten nyt tämän muutoksen haluaakaan nähdä. Yhtä kaikki punamustissa nähdään ensi kaudella lukuisia uusia kasvoja ja ennen muuta vitalivishnevskien, arronashameiden ja erikrasmussenien sijaan omia varauksia, jotka ovat raivanneet tiensä ylös.
Itse pidän tuuletusta tervetulleena, koska joukkueen on pakko uusiutua ja ajaa sisään nuoria pelaajia. Muutos on monivuotinen prosessi, joka on jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Devils on paitsi päästänyt irti monista vanhoista naamoista, mutta samalla ajanut sisään nuoria, kuten Parise, Zajac ja Oduya - Pysytellen samalla kilpailukykyisenä joukkueena hyläten nopean tien eli tähtien myymisen ja tarkoituksellisen kyntämisen syvissä vesissä korkeiden varausvuorojen toivossa. Tämä hidas, epäkiitollinen ja hitaasti hedelmää kantava työ on kuitenkin kesken ja ehdottomana edellytyksenä onnistumiselle ovat onnistuneet draftit ja nuorukaisten sisäänajaminen punamustaan ideologiaan. Ilokseni näyttää siltä, että veitsenterällä kulkenut operaatio on johtamassa valoisaan tulevaisuuteen myös 2010-luvulla. Mutta tämä fiilistely on pelkkä sivuraide itse asiasta, joten ei tästä sen enempää.
Ajattelin tässä kesäpäivän ratoksi rakennella oman suppean näkemykseni tulevan kauden joukkueesta. Erikoistilannepelaamisesta sitten tuonnempana.
Hyökkäys
Viime kauden jäljiltä tilanne näyttää sangen hyvältä huolimatta siitä, että Madden ja Brian Gionta vaihtoivat maisemaa. Devilsillä on edelleen paljon tulivoimaa hyökkäyksessään PZL-ketjun ja Patrik Eliaksen johdolla. Nicklas Bergfors tuskin korvaa saman tien Brian Giontan tehoja, mutta toisaalta Devilsin riveistä löytyy Sutterin koirankoppiin joutunut ja sittemmin todennäköisesti erittäin motivoitunut Brian Rolston, joka pelasi Wildissa Jacques Lemairen alaisuudessa uransa parasta kiekkoa. David Clarkson on jälleen vuoden kokeneempi eikä Brendan Shanahanin avuja pidä aliarvioida.
Lähtijöiden lista on pitkä, mutta joukossa on oikeastaan vain kaksi pelaajaa, joilla olisi merkittävästi vaikutusta tulevan kauden kokonaiskuvassa. Urallaan pienessä alamäessä kulkeva John Madden kaipasi maisemanvaihtoa ja Gionta oli liian kallis, jotta Devils olisi lähtenyt kisaamaan hänestä toden teolla. Vaikka Gio olisi ollut hyvä vaihtoehto tulevankin kauden joukkueeseen, hän ei ole viiden miljoonan arvoinen ja sillä siisti.
Joukkueen rakenne on sellainen, että kolme ensimmäistä ketjua saanee leijonanosan peliajasta, koska Pandolfon ja Shanahanin pelikunto ei oletettavasti kanna 82 ottelun runkosarjan ja pudotuspelien läpi. Muistin virkistykseksi todettakoon, että Sutterin veteraanipitoisen Devilsin piti olla neljällä sylinterillä jyskyttävä kone, mutta loukkaantumiset, ja mielestäni uskalluksen puute, sotkivat suunnitelmat. Paljon riippuu tietysti Lemairen näkemyksistä ja toisaalta tulokkaiden esityksistä. Jos Bergfors ja kumppanit lunastavat lupauksia ja Devils pelaa tuloksekkaasti, voidaan myös nähdä Devils-joukkue, jossa myös Pelleyn nelosketju pelaa runsaasti nelosketjuksi.
Selkeänä puutteena ensi kauden Devilsillä on selkeän kakkossentterin puute. Dainius Zubrus ja Patrik Elias pystyvät hoitelemaan tätä tonttia, mutta kummalekaan tämä paikka ei ole se kaikkein omin. Sentteriosasto on kaikkiaan hieman kysymysmerkki ja loukkaantumisten myötä suorastaan arka paikka, koska ainoastaan Travis Zajac ja Rod Pelley ovat puhdasverisiä keskushyökkääjiä (vaikka Devilsillä onkin liuta pelaajia, jotka tarvittaessa hoitelevat tätä tonttia). Devils tarvitsisi kakkossentterin itselleen, mutta voi olla, että Don Lamoriello säästelee cap-tilaa ja täydentää joukkuetta vasta siirtorajalla.
Kesän kysymyksiin kuuluu pelillisten kysymyksien ohella se, kuka ottaa numeron 18, Shanny vai Bergfors? Shanny tietenkin, jollei hän sitten nostalgian vuoksi ota Maddenin käytöstä vapautunutta 11:tä itselleen.
Ja kuinka minä järjestäisin Devilsin kokoonpanon? Ohessa näkemykseni, jonka todella toivon saavan haastajia, että keskustelu viriää.
Parise-Zajac-Langenbrunner
PZL on A-linen veroinen trio. Selkeä ykkösvitja myös tulevalla kaudella.
Rolston-Elias-Bergfors
Kakkosketju on vähän hakusessa, mutta uskoisin, että se kasataan näistä palasista. Rolston pelaa mitä ilmeisimmin laidassa ja koska Devilsillä ei ole juuri muitakaan vaihtoehtoja kakkosen sentteriksi kuin Dainius Zubrus ja Elias, näkisin, että Elias siirtyy sentteriksi ruokkimaan Rolstonia ja Nicklas Bergforsia. Bergyä ei ole mitään mieltä istuttaa oikeastaan mihinkään muualle, koska hänenlaisensa taituri menee hukkaan puukäsien kanssa, kuten viime kaudella nähtiin.
Shanahan-Zubrus-Clarkson
Alemmat ketjut elävät varmasti kauden mittaan, sillä en usko, että Shanahan tahkoaa läpi kaikkia 82:aa ottelua ainakaan kolmosketjun peliminuutein höystettynä ylivoima-ajalla. Lähtökohtana on kuitenkin, että kolmosessa hänen kanssaan pelaavat Dainius Zubrus sekä energinen David Clarkson, jolle Shanny on ollut mainio mentori. Tämä ketju ei ole maailman nopein tai taitavin, mutta työmoraali ei taatusti lopu kesken.
Pandolfo-Pelley-Pikkarainen
Nelosketjun keskellä häärii Rod Pelley, jota Lou Lamoriello mainostaa Maddenin korvaajana. No, ihan samanlaisiin suorituksiin Pelley tuskin pystyy, sillä hän on pelaajana hyvin erinlainen kuin Maddog. Siinä, missä Madden pystyi/pystyy tekemään ratkaisuja hyökkäyssuunassa ja varjostamaan vastustajan samalla pimentoon, Pelley on enemmän klassinen puolustava sentteri, joka on vahva taklaaja ja periksiantamaton vääntäjä laidoissa. Pelleyllä on ihan kelpo laukaus, mutta häneltä ei kannata odottaa kovin huimia tehoja. Viisi maalia on hyvä suoritus Pelleyn roolissa ja hänen avuillaan.
Ketjun laidoilla on Jay Pandolfo ja Ilkka Pikkarainen, mutta näillä paikoilla nähdään varmasti myös Pierre-Luc Letourneau-Leblond ja myös Lowellista piipahtavia nuorukaisia, kuten Matt Halischuk ja Vladimir Zharkov.
Puolustus
Puolustuksen osalta Devils säilytti status quon, kun Johnny Oduya ja Andy Greene solmivat jatkot joukkueen kanssa. Puolustuksen osalta Devils on aliarvostettu, joskin keskinkertainen joukkue. Paul Martin ja Oduya erottuvat joukosta edukseen ja Colin White on roolissaan aina luotettava vaihtoehto.
Kesän trendi on ollut, että Devils on kiinnittänyt itselleen liudan täytemiehiä vakiokasvojen tueksi. Tärkein hankinta oli Cory Murphy, joka tuo kaivatun rightin kätisyyden ylivoimaan. Samoin hän toimii edullisena kiekollisen pelin henkivakuutuksena, jos Martin tai Oduya loukkaantuu.
Joukkueella on periaatteessa kymmenen pakkia, jotka voivat periaatteessa ottaa roolin joukkueesta. Jos kohta Rob Davison ja Jay Leach eivät pelaa NHL:ssä, jolleivät he ylitä itseään ja Devilsiä ei vaivaa krooninen pakkipula.
Puolustuksen osalta palikat ovat vielä sangen levällään, koska myös Matt Corrente ja Tyler Eckford ovat kärkkymässä pelipaikkaa. Itse uskon, että Correnten aika on tullut, onhan hän ollut jo aiemmilla harjoitusleireillä likellä pelipaikkaa. Toivoisin kovasti, että hänet pistettäisiin Colin Whiten oppiin ja Mike Mottau saisi tulla toimeen vähemmillä minuuteilla vaikka Bryce Salvadorin parina.
Samoin kuin hyökkäyksessä, uskon, että Devils-pakistossa kaksi ensimmäistä paria ovat jokseenkin vakituiset ja kolmospari elää tilanteen mukaan. Corrente-White on pelkkää uneksintaa, mutta toivon todella, että Lemaire ajaa sisään Correnten ja antaa tälle vastuuta, kuten hän teki niin monen Devils-pelurin kanssa 15 vuotta sitten. Moni punamustissa uransa ensitahdit saanut pelaaja on paljosta velkaa Lemairelle.
Andy Greenen tekemään jatkoon suhtaudun hieman kahtalaisesti. Hänellä on kiistatta kykyjä ottaa isokin rooli Devilsin takalinjoilla, mutta vasta harjoitusleiri, tai kaupan myötä muuttuva nokkimajärjestys, näyttää, pystyykö hän päihittämään Murphyn, Mottaun, Correnten ja Eckfordin kisassa pelipaikasta.
Pakkiparit, jotka haluaisin nähdä:
Oduya-Martin
Tämä duo lienee itsestään selvä ykköspari kantamaan isoa vastuuta. Molemmat ovat erinomaisesti liikkuvia ja päteviä kiekollisia pakkeja. Pieni miinus tulee siitä, että tämä kaksikko ei välttämättä pärjää väännössä kaikkein fyysisimpiä hyökkääjiä vastaan.
Corrente-White
Tämän kaksikon näkeminen jäällä on kenties toiveunta, mutta mikäs estää uneksimasta. Corrente muistuttaa monella tapaa nuorta Colin Whitea. Tinkimätön taistelija White tietää, mitä on olla tervaskantona muiden tiellä, ja millaiset oppirahat Correntella on maksettavana ja on siksi oikea henklö katsomaan nuorukaisen perään. Paitsi, että tämä järjestely palvelisi suuresti tulevaisuutta, olisi tie Martyn maalille erittäin kivulias kuljettavaksi.
Yhtä hyvin voi olla, että White pelaa edelleen Mike Mottaun parina. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Correntella vain on huikeasti enemmän annettavaa Devilsille kuin Mottaulla, yhtään väheksymättä tätä pyyteetöntä soturia.
Murphy-Salvador
Cory Murphy on ensisijaisesti ylivoimapelin piristysruiske. Devilsillä on Martin, Oduya ja Murphy pyörittämässä viivapeliä. Näin Lemairella on enemmän vaihtoehtoja peluutuksessa eikä yv:tä tarvitse rakentaa riskaabelin viiden hyökkääjän miehityksen ympärille.
Bryce Salvadorilla on paljon näytettävää. Ajoittain hän on ollut erinomainen puolustavan roolin mies ja välillä hän on lipunut varjojen mailla, joskin jalkavaivat olivat hänenkin riesanaan.
Ja sitten tulevat Mottau, Greene jne.
Maalivahdit
Martin Brodeurin varaan on suorastaan itsestään selvää, helppoa ja turvallista rakentaa tämäkin kausi. Jos herra vain loukkaantumiset eivät sotke suunnitelmia, Marty pelaa leijonanosan tästäkin kaudesta. Yann Danis on erinomainen kakkosmies Martylle. Danis on Weekesin tavoin maalivahti, jonka Lou hankki omiin riveihin pimentämästä Devilsin hyökkääjiä.
Sellaista nyt alkuun.