New Jersey Devils 2009 - 2010

  • 130 884
  • 479

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Lystiä, että Evilkin on pitkästä aikaa tässä ketjussa kontribuutioineen! Kerro nyt ihmeessä myös ne asiat Devilsin alkukaudesta, mistä olet eri linjoilla kuin minä. Muutenhan tämä menee yksipuoliseksi vääristelyksi koko ketju.
Isoa kuvaa kun katsoo niin pitkälti samoilla linjoilla mennään. Matseistakaan en ole nähnyt kaikkia, ehkä noin puolet kokonaan, eli kiveen hakattua totuutta en viitsi mennä vannomaan mistään.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Onko näin, että Canal, Viasat tai Espn ei näytä tänään suorana (Suomen aikaan) kahdeksalta alkavaa Devils vs Islanders -matsia?

Siltähän tuo vähän näyttää.

Devils sai eilen illalla jälleen lisää jobinpostia, vaikka joukkue ottikin makean voiton Bruinsista. Tällä kertaa kaukalosta nilkutti pois David Clarkson, jonka nilkka murtui Charan lämärin osuttua siihen. Lisää aiheesta täällä

Nuorisoteatterissa nähdään seuraava koe-esiintyminen, kun AHL:ssä hyvää jälkeä tehnyt Vladimir Zharkov tekee debyyttinsä NHL:ssä. Tyler Eckford sen sijaan palaa Lowelliin, koska Rob Niedermayer ja Johnny Oduya ovat palaamassa pelikuntoon. Myös Ilkka Pikkarainen on toipunut flunssasta ja on illan kokoonpanossa.

Nyt vastuu kasautuu entistä harvemmille hartioille. Nyt tarvitaan myös valon ja varjon välillä kuljeskelleen Brian Rolstonin panosta, kun pelaajia tippuu oikealta ja vasemmalta.

Kolmen vartin päästä on taas kiekkoherkkua tarjolla. Kovin montaa iltapäiväpeliä ei tämän kauden aikana Devils-faneille tarjota, joten pitää ottaa ilo irti tästä.
 

I.Peltola

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Onneksi ESPN360 on ystävä.

Kyllä oli nautinnolista katsoa pitkästä aikaa Devilsien ottelu. Ensimmäinen Devilsin ottelu tällä kaudella, jossa yli kahden maalin voitto. Vielä viidellä maalilla.

Ensimmäinen erä oli mitä oli. Surffailua enimmäkseen. Huomasi että eilinen peli tuntui vielä jaloissa. Yksi puolihörppäisy Brodeurilta ja ensimmäiset hikipisarat valtasivat selän. Kova ja paha veto olkapään ja kypärän väliin, mutta parempana hetkenä Brodeur olisi tuonkin marjan poiminut. Onneksi se ei ollut illan kulminaatiopiste.

Toiseen erään Gatoradet oli juotu ja jäällä oli huomattavasti pirteämpää joukkoa. Yksi illan parhaista pelaajista Brian "tulihan se sieltä" Rolston saalisti vaatimattomat kaksi plus kaksi ottelussa. Millon viimeksi Rolston on kyennyt samaan?

Kolmas erä, taululla lukemat 2-1. Mitäköhän tästä vielä seuraa? Yksi kylmä Karhu-olut kaapista, korkki auki ja ylivoimaa kehiin. Hiukan helposti tuomari kiinnipitämisestä Parkin pisti jäähyaitioon, mutta taas toisaalta Eliaskin lähti hetkeä aiemmin turhasta syystä. Jäähystä eteenpäin alkoi tämän kauden parhaat kaksi minuuttia ja kaksi sekunttia. Karhua ja ilonkyyneliä virtasi. Ai, että kun oli Eliasta ikävä alkukaudesta. Eliaksen uusi maila oli maaginen. Mutta niin oli Parisenkin kahden riparin jälkeen tekemä maali. Tahtomaali.

Ottelun kirkkaimmat tähdet ehdottomasti Eliakselle ja Rolstonille, mutta ei yhtään pidä väheksyä Greenin työskentelyä. Eritoten kolmannen erän Islanderin ylivoimalla tilanteen ollessa 2-1 Greenin alivoimatyöskentely oli suorastaan jäätävän ihanaa katsottavaa. Kaksi pelaaja kiinni ihossa ja kiekko tiukasti kiinni lavassa. Syöttö Brodeurille ja purku toiseen päätyyn. Avot, sinne meni nopeasti 20 sekunttia Islandersin ylivoimasta pelin ollessa 2-1 Devilsille.

Toivottavasti näitä iltamatseja tulee enemmänkin. Valitettavast työn takia on suorastaan mahdotonta katsoa arkiöisin Devilsien otteluita. Viikonloputkin ovat olleet mahdottomia öisin, kerta kaljottelukin / baarissa käynti on jäänyt totaalisesti nollaan. Ensimmäinen olut melkein kolmeen kuukauteen avautui kolmannen erän alussa. Eipä tainnut olla viimeinen Karhu..
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Devils pelasi maalien valossa kauden parhaan ottelunsa. Ohessa pari sanaa pelin kulusta:

Avauserä ei enteillyt mitään hääviä Devils-iltaa. Kotijoukkue hermoili läpi erän ja varsinkin ensimmäinen kolme neljä minuuttia oli aivan kauheaa katsottavaa, kun Devils katsoi vierestä, kun Islanders pelasi jääkiekkoa. Richard Park veikin 11 minuutin jälkeen vieraat ansaitusti johtoon komealla ylänurkkalaukauksella. Ilman Brodeurin loisto-otteita vieraat olisivat voineet johtaa useammallakin maalilla.

Devils sai avauserässä toki muutaman paikan, mutta viimeistely ontui tai Biron oli yritysten tiellä. Ainoa asia, joka kotijoukkueella toimi maalivahtipelin ohella oli laadukas alivoimapeli. Se tosin oli laiha lohtu tästä erästä.

Jacques Lemaire ilmeisesti juotti aamukahvit erätauolla, sillä Devils tuli kuin uudestisyntyneenä toiseen erään ja sai erinomaisen alun erään, kun Mike Mottau uitti kauden avausmaalinsa onnekkaasti kahden Isles-pelaajan luistimen kautta.

Tämän jälkeen Devils alkoi vyöryä Bironin maalille kolmen ketjun voimin ja loi hyvän paineen Bironin maalille. Tolpat pelastivat Islesin toistaiseksi; pelkästään toisessa erässä Devilsillä oli kolme tolppakutia. Lopulta piina loppui, kun Greene, Langenbrunner ja Elias järjestelivät ylivoimalla Rolstonille tekopaikan maalin eteen ja tämä iski kiekon tolpan kautta takakulmaan.

Matt Corrente haki myös urannsa avaustappelun ja kävi tasavahvan väännön Tim Jackmanin kanssa. Avauserässä Rod Pelley ja Nate Thompson pudottivat hanskansa ja roikkuivat aikansa toistensa paidoissa.

Kolmas erä oli entistä selvemmin Devilsin hallintaa ja Isles jäi lopulta aika pahasti kotijoukkueen jalkoihin. Lopulliset niitit tulivat erän puolivälissä, kun joukkue latoi kahdessa minuutissa kolme maalia. Eliaksen tekemä 6-1-maali oli enää kosmetiikkaa ja karkkia kotiyleisölle.

Ottelussa nähtiin paljon onnistumisia ja moni pelaaja pelasi, toivottavasti tähän saakka, kauden parhaan ottelunsa. Näiden joukossa olivat muun muassa Matt Halischuk, Mike Mottau, Patrik Elias ja Brian Rolston. Kokonaisuutena heikkoa suoritusta saa hakea suurennuslasin kanssa ja menestys on todennäköisesti silloinkin huono, vaikkakin avauserässä yksin Brodeurin torjunnat pitivät lukemat siedettävinä.

Huippuvireeseen noussut Zach Parise jatkoi taas erinomaisia otteitaan. Hänen pisteputkensa on nyt kymmenen ottelun mittainen. Brian Giontan nimissä oleva seuraennätys kaudelta 2005-2006 on kuitenkin vielä viiden ottelun päässä. Parise johtaa liigaa sekä tehotilastossa että laukausten määrässä.

Veikko Huovisen hengessä, Lyhyet erikoiset:

- Vladimir Zharkov teki vaikuttavan debyytin. Hänestä on vielä paljon iloa, jos än vain pysyy terveenä ja Devils-organisaatiossa.
- Matt Halischuk pelasi ehdottomasti parhaan ottelunsa Punamustissa. Vain maali jäi puuttumaan.
- Marty oli jälleen jäätävä ja piti Devilsin pinnalla avauserän vaikeilla hetkillä.
- Devilsin alivoimapelaaminen toimi erittäin tehokkaasti.
- Vierasjoukkueesta erottuivat edukseen Trent Hunter ja John Tavares. Mark Streit surffaili milloin missäkin, mutta ei ollut erityisen hyvällä pelipäällä.

Ottelun tähdet

*** Patrik Elias. Patrikin esitys oli todella hyvää vuosikertaa. Teki kaksi näyttävää maalia ja järjesteli ottelun voittomaaliin Rolstonille varmat mestat. Totesi vaatimattomasti haastattelussa, että vedot lähtivät hyvin uusien mailojen ansiosta.

** Brian Rolston. Tällaista Rolstonia olemme odottaneet, tai ainakin minä olen odottanut. Roli pääsi kertaheitolla tulosliuskalle ja teki paljon hyviä asioita myös kiekottomana. Samoin hänen suorituksensa alivoimalla ansaitsee hatunnoston.

* Bryce Salvador. On vähän klisee puhua näkymättömästä työstä, mutta Salvadorin kohdalla työ on käytänössä pelkkää epäkiitollista haalarihommaa. Hän voitti kaksinkamppailut hyvällä prosentilla ja muutenkin illan teemana oli: Not on my watch, buddy.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tällaista Rolstonia olemme odottaneet, tai ainakin minä olen odottanut.
Sama täällä. On ollut tiedossa mitä mies osaa. Nyt se taas pitkästä aikaa nähtiin. Pidä nyt Roli perkele tuo vaihde päällä äläkä mene löysäilemään!
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
- Vladimir Zharkov teki vaikuttavan debyytin. Hänestä on vielä paljon iloa, jos än vain pysyy terveenä ja Devils-organisaatiossa.

Kyllä, aivan loistava peli nuorelta venäläiseltä. Selvästi paras pelaaja, joka on Lowellista tällä kaudella Devilsiin noussut. Pärjäsi kaksinkamppailuissa kevyesti mukana. Näytti oikealta NHL-pelaajalta

- Matt Halischuk pelasi ehdottomasti parhaan ottelunsa Punamustissa. Vain maali jäi puuttumaan.

Ainakin oli näkyvillä eniten, mitä kertaakaan tähän asti. Pientä miinusta myös antaisin, koska ei saanut loistopaikoista maalia aikaan. Ekassa erässä päätylaudasta pompannut kiekko olisi pitänyt laittaa tyhjään maaliin, mutta tolppaan taisi kolahtaa. Mukaan mahtui myös läpiajo sekä hyvältä paikalta vedetty kuti yli maalin. Mutta kai tähänkin sopii "selänteet" eli: Hyökkääjälle tärkeintä on päästä paikoille. Sitten vasta pitää huolestua, jos paikkoja ei ole.

- Marty oli jälleen jäätävä ja piti Devilsin pinnalla avauserän vaikeilla hetkillä.

Kyllä. On kyllä huikeaan kuntoon Marty itsensä kesällä treenannut. Ja se mailapeli on jotain maagista, virheitä ei tee ikinä kun menee maalintaakse kiekkoa pelaamaan.

** Brian Rolston. Tällaista Rolstonia olemme odottaneet, tai ainakin minä olen odottanut. Roli pääsi kertaheitolla tulosliuskalle ja teki paljon hyviä asioita myös kiekottomana. Samoin hänen suorituksensa alivoimalla ansaitsee hatunnoston.

Brianilta kauden paras peli ja liikekin taisi olla parempaa kuin aiemmin, sen verran paikkoihin pääsi. Olisi paremmalla sihdillä tehnyt pari maalia lisää, mutta eipä voi miestä haukkua noiden tehojen jälkeen.

Pakistosta loistavasti pelasi Greene. Huikealla itseluottamuksella pomppii kiekon kanssa viivassa ja aina pysyy kiekko alueella. Kerran veti kiekon tolppaankin. On ottanut vastuuta kiekollisten pakkien, Martinin ja Oduyn, poissaollessa.

Myös Mottau pelasi hyvin ja teki kauden avausmaalin. Ei ollut kaukana myös pari lisäpistettä, tolpat olivat nyt vain vastassa.

Pelistä sen verran että jos Devils olisi pelannut 1.erän samalla tavalla kuin kaksi viimeistä, niin taululla olisi todennäköisesti ollut yli 10 maalia. Eipä se kymppi ollut nytkään kaukana, kun miettii niitä kaikkia tilanteita, neljä tolppaa, läpiajoja, 2-1 hyökkäyksiä jne. Kaksi viimeistä erää Islandersia kyllä vietiin pahasti.

Pikkaraiselta ihan ok peli, etenkin se yksi vaihto, jossa vei yksinään lähes koko NYI-puolustusta.

Keskiviikkona sitten edessä erittäin mielenkiintoinen peli Canucksia vastaan. Saa nähdä onko Team Canadan Olympiajoukkueen kaksi ykkösveskaria vastakkain.
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Pakistosta loistavasti pelasi Greene. Huikealla itseluottamuksella pomppii kiekon kanssa viivassa ja aina pysyy kiekko alueella. Kerran veti kiekon tolppaankin. On ottanut vastuuta kiekollisten pakkien, Martinin ja Oduyn, poissaollessa.

Tuli tuota peliä kaksi ensimmäistä erää seurattua ja Greene jäi kyllä pelillään todella positiivisesti mieleen. Yhtäkkiä on oman pään luutijasta kasvanut kelpo kiekollinen puolustaja. Toki ilman loukkaantumisia ei välttämättä aivan samanlaista lentoa olisi nähty, mutta eikös tuo pelannut varsin hyvin jo alkukaudesta?

Selostajat viimeyön pelissä pistivät hyvin merkille Greenen loistavan viivapelaamisen. Aina kun Greene sai kiekon viivalle, hän pisti sen nopeasti liikkeelle, ja jotenkin kummallisesti hän sai aina heitettyä sen ranne-nepin viivalta maalille kaikkien niiden ruhojen ohi, mitä edessä oli. Noista tulikin monta vaarallista tilannetta Bironin maalille.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Tuli tuota peliä kaksi ensimmäistä erää seurattua ja Greene jäi kyllä pelillään todella positiivisesti mieleen. Yhtäkkiä on oman pään luutijasta kasvanut kelpo kiekollinen puolustaja. Toki ilman loukkaantumisia ei välttämättä aivan samanlaista lentoa olisi nähty, mutta eikös tuo pelannut varsin hyvin jo alkukaudesta?

Tullessaan Devilsiin keväällä 2007 Greenestä odotettiin nimenomaan hyvää kiekollista pakkia. Parin kauden ajan kehitys polki hieman paikallaan osin loukkaantumisten vuoksi ja osin siksi, että Johnny Oduya puhkesi kukkaan ja Greene jäi kolmospariin täytemieheksi. Brent Sutter oli myös varsin armoton Greeneä kohtaan ja jokaisen virheen jälkeen Greene oli koirankopissa ja ulkoruokinnassa.

Greene väläytteli jo alkusyksystä osaamistaan, mutta ison vastuun myötä palaset ovat loksahtaneet paikalleen. Jos Greene jatkaa näitä otteita, niin herran hinta-laatusuhde on mielettömän hyvä. Greenen sopimus kattaa vielä ensi kauden ja caphit on vaatimaton 0,738 miljoonaa.

Mitä tulee Brian Rolstoniin, niin olisi hienoa nähdä hänen jatkavan Eliaksen rinnalla. Viime kaudella näiden kahden yhteispeli jäi näkemättä, mutta parin edellisen pelin perusteella näiden kahden konkarin välille on kehkeytymässä hyvää kemiaa.

Joukkueen terveystila on kohentumassa. Jay Pandolfo ja Rob Niedermayer olivat treeneissä mukana ja Johnny Oduya on palaamassa huomenna treeneihin. Lisää aiheesta täältä
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Moro. Tuli NYCin reissulla käytyä katsomassa tuo kyseinen "paikalliskamppailu" Prudential Centerissä. Halli on hieno ja katsomorakenne on toteutettu loistavasti siten, että se nousee todella jyrkästi ylöspäin, niin että myös ylälehtereiltä peliä seuraavat näkevät tapahtuman kunnolla. Yleisöä oli paikalla mukavasti, vaikka loppuunmyyty ei halli kuitenkaan ollut. Tunnelma tosin oli kuin hautajaisissa, vain pienehkö sektori yläkatsomossa jaksoi yrittää pitää pientä möykkää läpi ottelun (tosin sain sellaisen kuvan, että taitaapi tuo Rangers olla paljon polttavampi vastustaja näissä derbyissä). Itse peli, maaleista huolimatta jäi mielestäni todella vaisuksi. Molempien joukkueiden edellelliset pelit painoivat jaloissa ja taklauksia nähtiin tässä ottelussa vain muutama. Yksi mylly & pari hienoa maalia and that´s it. Omat odotukset tosin kiekko-ottelulle ovat niin korkeat, että tällaisia todellisia wow-elämyksiä syntyy omankin joukkueen otteissa vain murto-osassa kauden peleistä....ennen pleijareita tietty.

Summa summarum: Upea halli, paljon punaisissa nutuissa kulkevia Paholaisia käytävillä, semihalpa lippu yläkatsomoon (56$), surfailu peli(imo). Tämän lisäksi kukaan ei katsonut allekirjoittanutta kieroon, vaikka päällä oli törkeä punainen Blackhawks verkkatakki, sekä törkeä valkoinen Rbk Blackhawks lippis ;) Paiskasipa vielä lipuntarkastaja kättäkin ja kehui Hawkseja samalla.
 

Devil boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves NJ Devils
Tunnelma tosin oli kuin hautajaisissa, vain pienehkö sektori yläkatsomossa jaksoi yrittää pitää pientä möykkää läpi ottelun (tosin sain sellaisen kuvan, että taitaapi tuo Rangers olla paljon polttavampi vastustaja näissä derbyissä).

Tuossa osuit naulankantaan. Rangers ja Flyers ovat suurimmat paikallisvastustajat Devilsille jossa peleissä halli on melkeinpä loppuunmyyty tosin hyvällä Rangersin ja Flyersin fanie avustuksella.

Tunnelmasta hallissa. Devils fanit ovat mielestäni aina ollut aika vaisuja ja jaksavat innostua pitämään meteliä vain satunnaisesti pelin aikana. Luo kun maali tai tappelu tulee. Olen ollut katsomassa useammankin paikallispelin Rangersia vastaan ja vihulaisen fanit ovat pitäneet suurempaa möykkää hallissa kuin omat joukot.
 

Devil boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves NJ Devils
Devilsin loukkaatumisrintamalle kuulluu taas hyvää kun Rob Niedermayer Ja Jay Pandolfo palaa pelaavaan kokoonpanoon tänä iltana. Kyseiten kaverin paluuntakia Devilse on lähettänyt Tim Sestiton takaisin alas Lowe Devilsen vahvuuteen. Johnny Oduya Oli jäällä tänä aamuna myös mutta ei ole pelaavassa kokoonpanossa vielä tänä iltana.

Työmatkan johdosta edelliset 6 peliä missanneen olen pitänyt pientä hiljais eloa, mutta positiivisena huomaannut tuon Brian Rolstonin viimepelin 2+2 pistettä. Tämä on sitä tulosta jota ole odottanut Rolstonin palkalla saavan ja toivottavasti Dali on ollut oikeassa tuossa alkukaudessa toppuutellessaan että kun Elias tulee takaisin niin rupeamme saamaan tehoja irti Rolstonista.

Kiitoksia Dalille neljännesvuosi raportista se oli kaikin puolin täyttä asiaa.

Ja lopuksi mielyttävä asia Gulitti muisti Janne Ojasta Blockissaan eilen kaikkien aikojen pisteennätyksestä SM-Liigassa.
 

Devil boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves NJ Devils
Devilsin loukkaatumisrintamalle kuulluu taas hyvää kun Rob Niedermayer Ja Jay Pandolfo palaa pelaavaan kokoonpanoon tänä iltana.

Tilanteet muuttuvat nopeasti. Viimesemmän tiedon mukaan Pandolfo lepää vielä tämän illan pelin ja palaa kaukaloon Perjantain Tampa pelissä. Näin olle hänellä on aikaa saada itsensä hieman parempaan kuntoon.

“Pando, I’d rather wait,” Devils coach Jacques Lemaire said. “We have the kids that are playing well right now and I think a couple more days for him will be better. It’s not like it’s urgerncy. If it would be, then he would be able to play. I think it’s better this way.”

“If I had to, I guess, but I’m better off feeling stronger and getting better every day than coming back too early,” Pandolfo said. “There seem to be a plenty of bodies right now and the team is doing well, so you don’t want to rush coming back.”
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Väsyttäisi aivan vitusti, mutta en vain malta olla katselematta Devsin ja Nucksien kohtaamista. Olen Vancouveria tällä kaudella muutamaan otteeseen nähnyt ja ihan viihdyttävä joukkue on kyseessä.

Voin pistää tänne erä erältä pientä raporttia, kunhan ottelu etenee!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
1st period vs Canucks

Nucks tuli otteluun vahvasti esittäen alusta alkaen hyvää vierasjääkiekkoa. Yksinkertaisesti vaan kiekkoa luukulle ja "ruuhkaa rajalle". Painetta Devilsin pakeille ja sehän toimi ottelun alkupuoliskolla enemmän kuin hyvin. Ensimmäinen maali menee myös yksinkertaisen pelaamisen piikkiin. Kiekkoa luukulle, ja viimeisenä kosketuksen lättyyn saanut Alex Burrows sai maalimerkinnän.

Tästä takaiskusta ei Devils sitten hetkeen toipunutkaan. Jälleen sama yksinkertainen tilanne. Miestä maalille ja Sami Salo ampuu viivalta kauden ensimmäisellään Nucksit jo 2-0-johtoon.

Kolmas maali on sitten ns "turnover". Burrows katkaisee Devilsin vaisun hyökkäyksen omalla sinisellään ja antaa komean syötön Devilsien viivalle kärkkyvälle Daniel Sedinille, joka lisää vahvalla lämärillään johdon jo 3-0:aan.

Mutta mutta.. Devils yksinkertaistaa tämän jälkeen peliä. Andy Greene tekee ensimmäisen rohkean nousun hyökkäysalueelle, joka on ensimmäinen laatuaan koko erässä paholaisille ja Niklas Bergfors seuraa tilanteen loppuun saakka. Irtokiekko haltuun ja tulinen kuti kaventaa 3-1:een. Erän lopulla Devilsin ykkönen sai vielä erinomaisen paineen alueelle ja Nucksien jo odotellessa erätaukoa Travis Zajac tuo Devilsit jo maalin päähän. Erää jäi pelaamatta vain kuusi sekuntia.

Hyvä draivi saatiin tuohon loppuun aikaiseksi, vaikka Nucksit erän veikin.
 

Devil boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves NJ Devils
Edellisestä pelistä ei paljon kerrottavaa jäänytkään. Perin pohjin surkeapeli Devilsiltä kaikin puolin, mutta tänään yritetään uusin kujein Tampan kaatoa. Sairastilanne pysyy samana kuin ennenkin, mutta kummatkin miehet Oduya ja Pandolfo olisivat olleet halukkaita pelaamaan jo tänään, mutta valmennusjohto jätti miesten paluun lauantalle kokoonpano teknillisistä syistä. Jotta miehet saadaan pelaavaan kokoonpanoo mukaan niin joku ensi lähetettävä alas joten Matt Corrente pelaa tänään toistaiseksi viimeisen pelin Ylhäällä ja matkustaa huomenna Lowe vahvuuteen jos mitään loukaantumisia ei tule illan pelissä. Martin Brodeur aloittaa maalin suulla ja Rob Pelley on jälleen kokoonpanossa. Katsomon puolelta ottelua tänään seuraa Andrew Peter joka totesi, että viimepeli oli hänen kauden huonoin.

Ja Lemaire tykkäsi että Pikkarainen on hieman piristynyt yhden ottelun Farmi komennuksella.
“He’s more intense,” Lemaire said. “I wish he would have started the season like this. He would have played more. He’s skating. He’s better with the puck.”


Lisäksi muutama Devilsen tulevaisuuden lupaus Patrice Cormieron (Rimouski Oceanic QMJHL 24 10+11=21 51 PIM) ja Adam Henrique (Windsor Spitfires OHL 28 25+20=45 21 PIM) ovat saaneet kutsun Kanadan juniorimaajoukueen lerille Ja USA puolelta kutsu kävi David Wohlbergille (U. of Michigan NCAA 14 2+7=9 22PIM). Toivottavasti kaikki herrat mahtuisivat joukuesiin vuodenloppulla pelattavien MM-Kisojen aikaan. Mielenkiintoinen asia on että kaikki herrat ovat keskus hyökkääjiä eli olisiko tästä porukasta auttamaan Devilsen sentteripulaa muutaman vuoden päästä.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Vielä muutama tunti odottelua ja Devils astuu jäälle kohtaamaan läntisen konferenssin kestomenestyjän Red Wingsin, joka tosin kärsii Devilsin tavoin pahasta loukkaantumiskierteestä. Viimeisimpänä poissaolijoiden listaan liittyi selkävaivainen Brian Rafalski.

Vaikka Devils veikin pisteet Lightningiltä, joukkueen otteet olivat enimmäkseen sekavaa kuraa. Wingseiltä ei voi odottaa muuta kuin kylmää kyytiä, jos Devils-viisikko poukkoilee samaan tapaan kuin Lightningia vastaan.

Ottelun alla Devils juhlistaa vuoden 1995 mestarijoukkuetta. En osaa sanoa, onko juhlallisuuksien oikea ajankohta juuri Red Wingsejä vastaan, mutta yhtä kaikki ottelun alla menneisyyden tuulahduksesta vastaavat muun muassa sellaiset pelaajat kuin Tom Chorske, Valeri Zelepukin ja Bruce Driver.

Loukkaantumisrintamalta kuuluu sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyviä uutisia ovat Jay Pandolfon ja Johnny Oduyan paluu kokoonpanoon ja huonoa on taas Colin Whiten epävarma pelikunto. Hän loukkasi jalkaansa viime yön pelissä eikä välttämättä pelaa.

Devils lähetti Matt Halischukin takaisin Lowelliin, jossa nuorukainen pääsee pelaamaan isossa roolissa. On Lowellinkin etu, että se saa edukseen esiintyneet nuoret takaisin vahvuuteensa. Tämä liike kertoo toisaalta myös siitä, millaisen vaikutuksen Vladimir Zharkov on tehnyt Lemaireen ja Lamorielloon.

Noista Devilsin nuorista Patrice Cormier on käytännössä varma tapaus nuorten MM-kisajoukkueeseen. Adam Henrique on pelannut huikeaa kautta ja hänet nähtänee myös kisoissa, koska häntä voi peluuttaa myös puolustavassa roolissa.

Ruotsin joukkueessa puolestaan on liuta tulevaisuuden nimiä. Jacob Josefson, Mattias Tedenby ja Alexander Urbom ovat kaikki tärkeässä roolissa Tre kronorin kisajoukkueessa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vielä muutama tunti odottelua ja Devils astuu jäälle kohtaamaan läntisen konferenssin kestomenestyjän Red Wingsin, joka tosin kärsii Devilsin tavoin pahasta loukkaantumiskierteestä. Viimeisimpänä poissaolijoiden listaan liittyi selkävaivainen Brian Rafalski.

Ketäs Devilsiltä on sivussa? Red Wingsiltä siis puuttuu käytännössä kakkoskenttä ja vähän päälle, eli Franzén, Filppula, Williams, Kronwall, Lilja ja Rafalski. Mutta on se sitä silti rammallakin timillä jotenkin saatu laitettua kampoihin, samat ongelmat se on jokaisella enemmän ja vähemmän.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Ketäs Devilsiltä on sivussa? Red Wingsiltä siis puuttuu käytännössä kakkoskenttä ja vähän päälle, eli Franzén, Filppula, Williams, Kronwall, Lilja ja Rafalski. Mutta on se sitä silti rammallakin timillä jotenkin saatu laitettua kampoihin, samat ongelmat se on jokaisella enemmän ja vähemmän.

Devilsiltä puuttuvat tällä hetkellä kokoonpanosta pakeista Paul Martin ja hyökkääjistä Dainius Zubrus ja David Clarkson. Devilsin kohdalla tunnelin päässä näkyy jo valoa, kun Rob Niedermayer palasi kehiin aiemmin viikolla ja tänä iltana sekä Jay Pandolfo että Johnny Oduya palaavat tositoimiin. Luonnollisesti kestää tovin, että kukaan näistä on sataprosenttisessa pelivireessä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Parise, Zajac ja Elias summasivat kiikarit Tampaxia vastaan, joten nyt pojilta odotellaan tehoja. Voisi kuvitella että odottavat itsekin.

Vancouver-matsista en sano mitään. Vaikka näinkin pelistä suorana vain osan ja jälkilähetyksenä korkeavalot, niin taitaapi mennä sinne kauden kehnoimpien matsien top kolmoseen. Viime pelissä Devils teki ns. HIFKit eli veti kehnohkolla suorituksella pinnat kotiin. Nyt se ei riitä, tason on noustava. Vastus on parempi kuin mitä taulukko näyttää, ja Wingsillä on kova kiima ylöspäin playoff-viivan alta. Mielenkiintoista tulossa. Viime yön lukemat eivät ole kaukana, jos vetoa lähtee lyömään. Devils vie 3-2 tai 4-2.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Vancouver-matsista en sano mitään. Vaikka näinkin pelistä suorana vain osan ja jälkilähetyksenä korkeavalot, niin taitaapi mennä sinne kauden kehnoimpien matsien top kolmoseen.

Vancouver-ottelu hävittiin jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Canucksin tekemästä viidestä maalista pari kolme menee suoraan Devils-viisikon pööpöilyjen piikkiin. Kaksi maalia tuli suoraan vaihtovirheiden edesauttamina ja Salon maalia edelsi jäätyminen omalle alueelle.

Devils pääsi kuin varkain 2-3-tilanteeseen ja Parise oli tasoittaa ottelun Greenen tarjoilusta toisessa erässä, mutta Luongon paraatipelastus piti vieraat johdossa. Jos ja jos Parise olisi tasoittanut pelin tuossa kohtaa, vaaka olisi voinut keikahtaa Devilsin suuntaan. Missään vaiheessa tämän jälkeen kotijoukkue ei ollut lähelläkään tasoittaa ottelua saati tarraamista voiton syrjään.

Toki vastavuoroisesti on sanottava, että vieraat riisuivat Devilsin täysin aseista. Canucks pelasi kurinalaisesti ja vielä kun Sedinit olivat liekeissä, niin hyökkäyksessäkin oli ruutia.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Alkuun muutama rivi Red Wings -ottelusta. Hyvää pelissä oli kaksi pistettä kohtuullisen esityksen jälkeen, Oduyan ja Pandolfon paluu kehiin ja tehojen saaminen muiltakin kuin Pariselta. Huonoa puolestaan oli väsähtäminen ja johtoaseman hukkaaminen kolmannessa erässä.

Tänä ehtoona Devils kohtaa Ryan Millerin johtaman Sabresin. Devilsillä on mahdollisuus jatkaa erinomaista, pisteiden valossa historiansa parasta alkukautta ottamalla 20:n voiton 28:ssa ottelussaan. Ei yhtään pöllömpää tahtia tällainen; saa minun puolestani jatkua helluntain tuolle puolelle.

Sairastuvalta palanneiden Oduyan, Pandolfon ja Niedermayerin sopeutuminen jatkuu ja yksi kynnyskysymys on, miten nopeasti kolmikko pääsee juonen päästä kiinni. Kaikilla on ollut selkeitä, joskin luonnollisia sopeutumisvaikeuksia pelirytmiin pääsemissä. Jacques Lemairekin totesi viikonvaihteessa, että loukkaantuneiden sopeutuminen joukkueen mukaan on yksi seuraavista haasteista.

Tietyllä tapaa on myös haikeaa, että edukseen esiintyneille tuuraajille, kuten Mark Fraserille ja Vladimir Zharkoville joukkueen sinänsä ilahduttava tervehtyminen tietänee paluulippua Lowelliin.

Yleensä näiden kahden joukkueen kohtaamiset ovat tarjonneet varsin vauhdikasta ja taistelevaa jääkiekkoa. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen oli pannukakku Devilsin kannalta ja Sabres veikin pisteet lukemin 4-1.

Nyt on siis revanssin paikka. On mielenkiintoista nähdä paitsi Devilsin päivän kunto pienoisessa otteluruuhkassa sekä myös se, pääseekö Andrew Peters tositoimiin vanhaa joukkuettaan vastaan.

Otteluennakoita luettavissa tuttuun tapaan muun muassa Bergen Recordista ja Newark Star-Ledgeristä.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Sabres-Devils erä erältä

1. erä

Erän alku oli karmeaa katsottavaa Devils-fanin näkökulmasta. Sabres hyydytti vieraidensa pelaamisen jo hyökkäyssiniselle ja kiekko pyöri piinallisen kauan Devilsin alueella. Hyvä onni ja Sabresin epätarkka viimeistely pelastivat katastrofialulta, jolla Sabres vei kauden avausottelun pisteet.

Devils sai hiljalleen juonen päästä kiinni noin erän puolivälissä. Zajacin johtama ykkösketju sai aikaan hyvän paineen Millerin maalille ja Lydman koukki itselleen jäähyn. Ylivoimapelaaminen oli kuitenkin tasapaksua ja päättyi Parisen ottamaan huitomisjäähyyn.

Alivoimalla Devils pelasi paremmin kuin tasaviisikoin ja tässä nähtiin yksi erän käännekohdista. Sabres tuskastui selkeästi, kun ei saanut hyvästä painostuksesta huolimatta maalia aikaiseksi. Erän lopussa Devils sai kaksi vaarattoman näköistä tilannetta, joista Rolston ja Zajac viimeistelivät maalit. Ensimmäisen maalin saa osin ottaa piikkiinsä hieman lepsusti maalilla pelannut Buffalon pakkipari Montador-Sekera ja toisen Ryan Miller. Zajacin lämäri oli toki raudanluja, mutta tuli täysin ilman maskia ja lipui sisään kainalosta hanskakäden puolelta.

- Dean McAmmond oli kentän paras pelaaja avauserässä. Vaihdosta toiseen hänen ketjunsa (laidoilla Pelley ja Pikkarainen) sai ainoana Devils-vitjoista painettua pelin Buffalon alueelle läpi erän. Alivoimalla McAmmond teki viivassa tyylikkään katkon ja pääsi vielä maalipaikkaankin, mutta veto meni ohi.

- Pikkarainen pelaa jälleen ihan hyvin. Hän näkyy selkeästi sopeutuneen ja kun sairastelutkin ovat hellittäneet, niin pelaaminen on aivan eri tasolla kuin kauden alussa.

- Zharkov on kuin hai vedessä. Rolstonin maali syntyi venäläisen hyvästä kiekon sisääntuonnista ja oikea-aikaisesta heitosta maalille. Rolstonin viimeistely jätti vähän toivomisen varaa, mutta hyvä näinkin.

- Johnny Oduya aiheuttaa vaihdosta toiseen tykytyksiä. Kovin ailahtelevaa on ruotsalaisen meno.

- Andrew Peters ei pelaa tänään, sääli.

2. erä

- Erä alkaa Devilsin ylivoimalla, kun MacArthur hölmöilee itsensä jäähylle vain 14 sekunnin jälkeen.

Parise petaa Bergforsille huippupaikan maalin eteen, mutta Miller torjuu jäännuoliaisen hienosti. Mutta homma jatkuu. Toiselle huippupaikalle hän ei enää voi mitään, kun Bergfors täräyttää B-pisteeltä kiekon tolpan kautta sisään ja lukemiksi 0-3. Nyt näyttää erittäin hyvältä.

Ja homma jatkuu samanlaisena. McAmmond kilauttaa ylärimaa ja heti perään Parisen ohjaus menee tolpan kautta ohi. Zajacin ketju piti kiekkoa yli puoli minuuttia Sabresin alueella. Ensimmäisen viiden minuutin aikana neljä minuuttia on vietetty Sabresin alueella. -> Ottelun puolivälissä Devils johtaa laukauksissa lukemin 8-20

- Montador löi rumasti Zharkovia pohkeeseen pelin takana eivätkä tuomarit nähneet tätä. Toivottavasti Zharkoville ei käynyt mitään.

Patrick Kaleta sekoittaa pakkaa ja on saanut jo Parisen ja Whiten lämpenemään, mutta on tosin itsekin päätynyt pariin otteeseen jäähylle. Whiten maalinedustapainia Kaletan kanssa tervehdin ilolla, koska Kaletan kaltaisia pelaajia ei tarvita ajamaan Brodeurin päälle.

Tämä erä oli kenties kauden parasta Devils-kiekkoa. Varsinkin ensimmäisen puoliskon aikana kiekko ei montaa hetkeä viipynyt hyökkäysalueen ulkopuolella. Ainoa kauneusvirhe oli Rolstonin laiskanpulskea pelaaminen puolustussuuntaan ylivoimalla, jonka vuoksi hän joutui kampittamaan Jason Pominvillen nurin ja itsensä jäähylle.

3. erä

Adam Mair jatkaa Sabresin kurittomuusteemaa. Hän ajaa vihellyksen jälkeen McAmmondin päin maalitolppaa.

Sabres yrittää saada aikaan combeckia ja onkin saanut hyvin painetta Devilsin alueelle, joskin aivan huippupaikat ovat uupuneet. Devils on puolustanut kurinalaisesti ja vedot ovat tulleet pääasiassa viivasta ja laidoilta. Se tosin ihmetyttää, miksei Sabres lauo ylipäänsä enempää ja rynni suoraviivaisemmin maalille, vaan yrittää rakentaa pikkunättiä kuviota viivan kautta vain havaitakseen, että Devils-hyökkäjät vievät tilan pois viivamiehiltä.

Nicklas Bergforsilla oli loistopaikka ratkaista ottelu 2-1-hyökkäyksen päätteeksi, mutta hän kilautti tolppaa.

Parise pisti viimeisellä minuutilla kiekon maaliin, mutta teki sen tyylipuhtaalla sisäteräsijoituksella.

Mutta niin, mitä ottelusta jäi käteen? Ensinnäkin kaksi pistettä, jotka tulivat sangen vahvan esityksen jälkeen. Ja hyvät naiset ja herrat: Martin Brodeur nousi Terry Sawchukin rinnalle kaikkien aikojen nollapelitilastossa!

Onnea, Marty!

Kolme tähteä:

*** Martin Brodeur. pelasi jäänviileän ottelun ja torjui vuorenvarmasti. Hän sai joukkueeltaan hienosti apuja eikä missään vaiheessa joutunut paikkailemaan muiden virheitä. Loppujen lopuksi nollapeli tuli varsin helpolla, mutta hyvä näinkin.

** Nicklas Bergfors. Teki tärkeän 0-3-osuman ja olisi hieman paremmalla tuurilla tehnyt yhden kaksi maalia lisää. Oli alati vaarallinen kiekollisena ja teki myös paljon töitä kiekottomana.

* Dean McAmmond. Nakutti vaihdosta toiseen luotettavasti diesel-koneen lailla. Teki pelkästään järkeviä ratkaisuja olemuksellaan rauhoitti koko viisikon pelaamista. Jos vain jatkaa tätä rataa, niin Devilsillä on käsissään arvokas roolipelaaja.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Onnea Maailman Parhaalle! "Lyömätön" ennätys on nyt saavutettu.

Seuraavaksi sitten kokonaan omiin nimiin ja hilaamaan ennätystä niin ylös, että se todella jää lyömättömäksi.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Onnea Martti!

Kyllä, se on siinä. Nyt vielä 600+ voittoa plakkariin, ennen ansaittuja eläkepäiviä. Ei noihin lukemiin tulla kyllä ihan hetkeen pääsemään.

Vitun kova äijä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös