Nopeasti tulee mieleen esim. Fight Club, Borat, Idioluutio, This is Spinal Tap ja Being Johnny Malcovich.
Don’t look up lähinnä vitutti.
Kerrohan sitten hyvän satiirin leffoja. Haluan nähdä näitä lisää.
En ole ikinä ymmärtänyt mitä hyvää on Idiocracyssä. Samalla tavalla ärsyttävää ja valmiiksi pureskeltua jenkkihöttöä kuin joku Austin Powers tai Ben Stillerin ääliörainat.Nopeasti tulee mieleen esim. Fight Club, Borat, Idioluutio, This is Spinal Tap ja Being Johnny Malcovich.
Don’t look up lähinnä vitutti.
Motheria en ole nähnyt mutta tuo I'm thinking of ending things oli oikein saatanan hyvä. Nautin joka hetkestä.Don't Look Up itselläni vielä näkemättä, mutta Netflixin omasta tuotannosta I'm Thinking of Ending Things oli mielestäni kelpo tekele. Vähän samanhenkistä painajaismaista surrealismia kuin Aronofskyn taannoinen Mother!, joka niin ikään löytyy Netflixistä.
Toki onhan tuollainen unenomainen logiikan rajamailla tasapainoileva "jokin on pielessä"-tyylisuunta nähty mm. Luis Bunuelin ja David Lynchin klassikoissa moneen kertaan, mutta kaikesta huolimatta kertakäyttöviihteen maailmassa on varsin virkistävää jos joku haluaa joskus poiketa massasta.
Uskon, että voisit tässä tapauksessa tykätä myös Mother!:sta. Hyvin samantyylisiä Bunuel-henkisiä tekeleitä.Motheria en ole nähnyt mutta tuo I'm thinking of ending things oli oikein saatanan hyvä. Nautin joka hetkestä.
En kyllä ymmärrä Don’t look upin kehumista. Yksi huonoimpia leffoja joita olen hetkeen nähnyt. Epäaito, huonot täysin yli kirjoitetut henkilöhahmot ja todella vahvaa mukahassuttelua. Tuolla budjetilla ja noilla näyttelijöillä olisi voinut kuvitella saavan aidosti hyvän satiirin.
Viime aikojen viihdyttävin Netflix-kokemus on ollut Aina kuolemaan asti (The Trip). Dead Snow -elokuvien takaa tutun norjalaisen Tommy Wirkolan ohjaama leffa on oikeastaan juuri sitä, mitä Wirkolalta sopii ja pitää odottaa. Kieli poskessa tehtyä kauhua, joka sisältää litroittain gorea. Täysin överiksi vedetty paketti, joka ei ihan yllä loistavien Dead Snow -leffojen tasolle, mutta tarjoaa silti loistavaa viihdettä tällaisten leffojen ystävälle. Erityisesti leffassa nauratti Dag-sarjasta tutun Atle Antonsenin melkoinen next level -look. Muutenkin näyttelijät tässä varsin laadukasta sorttia, Antonsenin lisäksi mukana myös Noomi Rapace ja Aksel Hennie. Vahvat suositukset tästä leffasta. 9/10
Se oli vähän niin kuin niiden hahmojen idea olla täysin övereitä. Jos ei tykkää niin ei mahda mitään, mutta tässä kontekstissa homma toimi.
Power of the Dog on kuvattu enimmäkseen Uudessa-Seelannissa. Nätti paikka toki sekin.Niin juu tuli se The Power of the Dog aikaisemmin katsottua. Loppu twisti pelasti leffan siten, että loppu arvosanaksi tuli välttävä. Näyttelijä suoritukset oli kyllä ihan hyviä, tosin Cumberbatchin hahmon kaari oli ennalta arvattavissa, mikä latisti leffaa paljon. Oli ihan nätin näköistä kuvaa, mutta kun olin aikaisemmin viikolla nähnyt dokkaria Montanasta, niin ei mitenkään tullut yllätyksenä paikan luonnon kauneus. Dialogi oli kökköä ja paikallaan polkevaa ja lisäksi ohjaaja tuuppasi tekotaiteellista humppaa sinne tänne, jotka ei palvellut elokuvaa ja sekoitti elokuvan rytmiä pahasti. Oli jonkin verran There Will Be Blood fiboja, mutta ei kyllä pärjännyt miltään kantilta sille.
Samaa mieltä: kyllä tuon parissa sen parituntisen vietti, oikeastaan pelkästään tarinan aiheen ja hyvien näyttelijöiden takia.Don't look up oli ihan hyvä satiiri tämän ajan hengestä ja ihmisten kyvyttömyydelle kohdata tosiasioita, joiden sijasta uskotaan kaikenlaisiin hölynpölyihin. Ei mikään mestariteos, mutta kyllä tuon parissa se reilu parituntinen ihan kivasti meni.
Tuli ihan muumipeikko ja pyrstötähti fiilikset.
Mulla on tuo odottamassa vuoroaan. Ehdin kuitenkin aloittaa alkuperäisen kirjan, joten en pilaa ratkaisua. Kerrankin pääsee vertailemaan kirjaa ja siitä tehtyä tuotosta tuoreeltaan.Ruotsalainen minisarja Ahdistunutta porukkaa (Folk med ångest) osoittautui varsin mukavaksi viihteeksi ja on pituutensa puolesta helposti katsottu vaikka yhdessä illassa. Alkuun tuntui, että tämä keskittyy nauramaan Ruotsin poliiseille, sen verran erikoista settiä varsinkin ensimmäinen jakso tarjoili. Hiljalleen sarjaan tuli hieman vakavampi ote ja tarina vei mukanaan. Lopputuloksena oli viihdyttävä reilu parituntinen mysteeri.
Pisteet siitä, että tässä ei nyt menty todellakaan minkään synkemmän rikosmysteerin syövereihin, hyvää vaihtelua tällainen kevyempi ja lämminhenkisempi sarja kaikkien, sinänsä hyvin toimivien, pohjoismaisten rikossarjojen keskellä. Sarja perustuu Fredrik Backmanin kirjaan, Backmanin teoksista myös Mies, joka rakasti järjestystä oli minusta onnistunut filmatisointi. Sarjan ohjauksesta vastaa mm. Solsidanista tuttu Felix Herngren.
GOT:ia syynättiin vihaajien toimesta äärimmäisen tarkasti. Witcher ei ole herättänyt samanlaisia intohimoja, vaikka siitäkin omat pikku epäloogisuutensa löytyvät. Esimerkiksi se, kun Yennefer ja Ciri löytävät näppärästi kaksi valmiiksi satuloitua ratsua sen majan edestä, jonka asukkaat tulimulkku on kärventänyt ties milloin. Niillä sopii sitten ratsastella kohti Cintraa.Huvittavaa, että GOT:ssa varmaan eniten kitinää aiheutti "teleporttaus", mutta Witcherissä tämä sallitaan koska kyseiset portit ovat kirjaimellisesti osa maailmaa.
En ole kirjoja lukenut tai pelejä pelannut, niin tämä toinen kausi tuntui luonnollisesti huomattavasti johdonmukaisemmalta. Erinomaista viihdettä. Silti, vähemmän teleporttausta ja enemmän hevosta ja upeita maisemia, kiitos.
Niin onhan siinä ero käsikirjoituksen uskottavuudessa, jos teleporttaillaan maailmassa, missä tuollaista taikuutta on olemassa vrt. maailmassa, jossa tuollaista taikuutta ei ole.Huvittavaa, että GOT:ssa varmaan eniten kitinää aiheutti "teleporttaus", mutta Witcherissä tämä sallitaan koska kyseiset portit ovat kirjaimellisesti osa maailmaa.
En ole kirjoja lukenut tai pelejä pelannut, niin tämä toinen kausi tuntui luonnollisesti huomattavasti johdonmukaisemmalta. Erinomaista viihdettä. Silti, vähemmän teleporttausta ja enemmän hevosta ja upeita maisemia, kiitos.
No jaa, en kyllä ymmärrä miten käsikirjoituksen uskottavuus horjuisi "teleporttaamisesta" missään maailmassa. Matkanvarrelta on kiva nähdä kohtauksia jne. mutta ei tuo ole aina välttämätöntä.Niin onhan siinä ero käsikirjoituksen uskottavuudessa, jos teleporttaillaan maailmassa, missä tuollaista taikuutta on olemassa vrt. maailmassa, jossa tuollaista taikuutta ei ole.
GOT:ia syynättiin vihaajien toimesta äärimmäisen tarkasti. Witcher ei ole herättänyt samanlaisia intohimoja, vaikka siitäkin omat pikku epäloogisuutensa löytyvät. Esimerkiksi se, kun Yennefer ja Ciri löytävät näppärästi kaksi valmiiksi satuloitua ratsua sen majan edestä, jonka asukkaat tulimulkku on kärventänyt ties milloin. Niillä sopii sitten ratsastella kohti Cintraa.
Yleisesti ottaen sisäinen uskottavuus on kuitenkin kunnossa, eikä näitä sarjoja kannata katsella liikaa insinöörin silmin. Verrattuna Prime Videon samoihin aikoihin ilmestyneeseen Ajan pyörään tykkäsin Witcheristä paljon enemmän. Pelkästään Henry Cavillin karisma riittää nostamaan Witcherin Ajan pyörän yläpuolelle.
GoTissa välillä porukka liikkui hyvin nopean oloisesti Etelä-Amerikan kokoisen mantereen halki,välillä jopa saman jakson aikana vihollisalueiden läpi. Joko ajallisesti asiat eivät täsmänneet tai sitten käsikirjoittajat eivät osanneet tarpeeksi hyvin tuoda esiin ajan kulumista, tapahtumien välillä. Joka tapauksessa lasken heikoksi käsikirjoittamiseksi.No jaa, en kyllä ymmärrä miten käsikirjoituksen uskottavuus horjuisi "teleporttaamisesta" missään maailmassa. Matkanvarrelta on kiva nähdä kohtauksia jne. mutta ei tuo ole aina välttämätöntä.
GOT:ia syynättiin vihaajien toimesta äärimmäisen tarkasti. Witcher ei ole herättänyt samanlaisia intohimoja, vaikka siitäkin omat pikku epäloogisuutensa löytyvät. Esimerkiksi se, kun Yennefer ja Ciri löytävät näppärästi kaksi valmiiksi satuloitua ratsua sen majan edestä, jonka asukkaat tulimulkku on kärventänyt ties milloin. Niillä sopii sitten ratsastella kohti Cintraa.