Muu elämä, viime vuosien sekoilut ja kanavapakettien hinnat ovat kuihduttaneet 35 vuotta jatkunutta etäkannatusta. Somen, tulokset, tilastot ja maalikoosteet katson edelleen aina. Jatkoajan JYP -osiota alkukaudesta tiiviisti, mutta kauden mittaan vierailut vähenee kun peleistä on tilastojen/koosteiden perusteella hankala kommentoida. Tänään pitkästä aikaa paikan päällä.
Optimistisena otin itselle ja junnarille liput B3-katsomosta, jotta näkee kotijoukkueen hyökkäyspeliä paremmin. Ekan erän jälkeen oli jo ruoto jumissa, kun yläkroppaa piti kääntää pääosin kohti omaa päätyä.
Hätäistä, väkinäistä, pakotettua, huolimatonta. Rehellisesti sanottuna paskinta JYPiä mitä olen livenä koskaan nähnyt, matkalle mahtuu myös niitä 90-luvun lopun kyntämisvuosia.
Mieleen ei jäänyt oikeastaan kukaan. Erosesta paistoi turhautuneisuus, puolenkymmentä ihan älytöntä ratkaisua. Schnarria sai etsimällä etsiä, Puustisen muistan yhdestä missatusta maalipaikasta, Dostie ei saanut yli viiden metrin syöttöjä haltuun, Ojantakasta en noteerannut kertaakaan. Ykköskorin ukoista vain Lassila sai minulta puhtaat paperit. Ja kyllä, kaikki varmasti yritti. Tuskin kukaan tietoisesti pelaa noin. Mutta luvalla sanoen TPS ei ollut tänään millään osa-alueella niin hyvä, että se olisi pakottanut JYPin tuohon moodiin.
Halli vaikutti vielä kulahtaneemmalta kuin ennen, rumpuryhmän komppi oli vaisu ja energia tuntui menevän tuomareille
huutelen. 2800 silmäparia, toinen pääty täysin tyhjä. Myrskykin oli flegu. Kaiholla katselin mestaruuskuvia hallin käytävillä pois lähtiessä. Surullinen mieli. Lätkäliigoja sentään löytyi kioskista. Parin viikon päästä olisi sauma mennä Nordikselle vieraspeliin, vähän innostus laski tämän illan jälkeen.