Negatiivisuusketju

  • 759 668
  • 4 943
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Surettaa katsella Tuppuraisen nykyvirettä. Poissa on röyhkeys ja aggressiivisuus. Pelinopeus ei vaan enää näytä riittävän nuorempia vastaan.
Tällä kaudella näkyy se että ei välillä kiinnosta puolustaminen, keskialueelle on mukava jäädä kyttäämään läpiajo syöttöjä selkä suorana. Eilen kyllä sekin tuli, mutta ratkaisu läpiajossa kuvastaa kuinka koko kausi on mennyt.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Negajengi taitaa lopulta viedä keskinäisen. Eihän se nyt toki mitään älyn ilakointia vaadi jos povaa ylimieliselle ja paikalleen jämähtäneelle organisaatiolle kusista loppua. Se alkoi triosta Seppänen-Holtari-Virtanen ja tavallaan myös päättyi tuohon. En kuitenkaan ihan odottanut että ensin teloitetaan Virtanen ja sitten myös Holtari. Odotin että seppäsmäisesti homma saadaan näyttämään edes vähän tasokkaalta. Vaikka päitä putoaisi. Toisin kävi.

Taloudellinen perseily ei tullut yllätyksenä ja se näkyi aikanaan jo case Abidissa. Suurin yllätys on ollut Immosen, Hytösen ja kumppaneiden kusinen taso. Kyllä luokkakokoukselta nyt saatana jotain samaa piti saada kuin Perriniltä 2010-2012. Viimeinen palvelus. Sen sijaan saatiinkin pelaajaomistajapaskaa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Hytönen ollut kyllä surullinen tapaus, .uutta ilmeisesti kapteenina ollut arvostelun ulkopuolella tai ainakin saanut paljon anteeksi. Immonen sen sijaan mielestäni ollut ihan sitä mitä odotettu, että ei Immonen ole pettänyt yhtään. Nämä muut luokkakokousäijät sitten on asia erikseen.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Immonen sen sijaan mielestäni ollut ihan sitä mitä odotettu, että ei Immonen ole pettänyt yhtään.

Tilastourheilija nykyisin. Se esimerkillisyys, tilanteiden huolella pelaaminen ja nk. "immosloisto" on poissa. Edellytykset todella paljon parempaan ja ainakin itse odottelen selkeää johtajuutta.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tilastourheilija nykyisin. Se esimerkillisyys, tilanteiden huolella pelaaminen ja nk. "immosloisto" on poissa. Edellytykset todella paljon parempaan ja ainakin itse odottelen selkeää johtajuutta.
Loisto on poissa, mutta mielestäni olisi ollut hulluutta odottaa sitä loistoa enää, mitä joskus aiemmin. Perustaso kuitenkin kunnossa ja uskon että myös seura sitä mieltä, että odotuksiin on vastattu.

Asia on tosiaan eri, jos joku tai jotkut kannattajat nostalgisesti muistelee mitä Zäki joskus ollut ja vertaa siihen, mutta se vertailu on kaikille epäreilu.

Jatkan vielä Hytösestä sen, että en odotakaan häneltä kiekollisesti ihmetekoja tms, vaikka onhan JPkin urallaan muutaman todella kovan kauden myös pisteellisesti pelannut. Ongelma siinä, että Hytönen ollut aivan pihalla myös normi 5v5 pelissä, omassa päässä yms. Olen todella huolestunut JPn nykytasosta, pelaaminen ei ole kapteenin arvoista yms, esimerkillisyys? No sitä ei ole tai se on tällä hetkellä surullisen huonoa.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tilastourheilija nykyisin. Se esimerkillisyys, tilanteiden huolella pelaaminen ja nk. "immosloisto" on poissa. Edellytykset todella paljon parempaan ja ainakin itse odottelen selkeää johtajuutta.

Tästä samaa mieltä, että Immonen välillä häviää kuvasta liikaa, jos näin sanoisi. Mutta minusta Immonen ei ole ongelma tai riippakivi. Sen sijaan nyky Hytösen ja Louhivaaran sellaisina näen. Hytösen tyhmät ratkaisut, löysäilyt ja arkailut on jotain ihan uutta jota en olisi uskonut näkeväni kuten on tällä kaudella aivan liian usein nähty. Louhivaaran ei kuuluisi myöskään olla kokoonpanossa, mielummin vaikka Ratinen.

Kalteva on ollut kanssa aikamoisten moitteiden kohde. Osittain ymmärrän ne täysin, mutta ehkä sitä on vähän liikaa kuitenkin annettu. En puhu eilisestä pelistä, vaan koko kaudesta ja kauden ongelmista koko joukkueen pelaamiseen suhteuttaen. Miten paljon peluutus ja valmennus sitten vielä jumittaa Kaltevan pääkoppaa? Kun maaleja ei vaan synny, mutta vastuuta tulee paljon, joten pitäisikö roolia muuttaa, antaa vähemmän vastuuta ja antaa muiden yrittää vaikkapa yv:lla enemmän. Vähemmän vastuuta voisi kenties auttaa Kaltevaa ja avata jumia. Uskon, että eväät parempaan suorittamiseen edelleen mieheltä kyllä löytyisi.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tästä samaa mieltä, että Immonen välillä häviää kuvasta liikaa, jos näin sanoisi. Mutta minusta Immonen ei ole ongelma tai riippakivi.

Sehän nyt vielä puuttuisi jos Jakke riippakivi olisi. Kusisella tasolla Immosen kohdalla hain sitä että herra pelaajaomistaja paiskaa lähes unissaan 50 pisteen kauden, muttei vaivaudu laittamaan sitä kunnon iskua päälle. Tämän vuoksi viittaus vuosien 2010-2012 Ekiin. Pisteiden lisäksi voi olla vielä enemmän ja Immosella riittäisi vielä eväät. Ei vain tunnu nappaavan tarpeeksi.
 

Hexa

Jäsen
Taloudellinen perseily ei tullut yllätyksenä ja se näkyi aikanaan jo case Abidissa.
Case Abid olikin aivan oma lukunsa. Silloin sitä rahaa oli vielä vaikka polttaa nuotiolla, ainakin JYPin omistajiston mielestä. Vaan eipä taida olla enää. Abid ainakin kiitti ja nauroi partaansa silloin ja kuittasi hyvät eläkerahat ennenaikaisesta sopimuspurusta hyvistä sopimusehdoista johtuen.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tästä samaa mieltä, että Immonen välillä häviää kuvasta liikaa, jos näin sanoisi. Mutta minusta Immonen ei ole ongelma tai riippakivi. Sen sijaan nyky Hytösen ja Louhivaaran sellaisina näen. Hytösen tyhmät ratkaisut, löysäilyt ja arkailut on jotain ihan uutta jota en olisi uskonut näkeväni kuten on tällä kaudella aivan liian usein nähty. Louhivaaran ei kuuluisi myöskään olla kokoonpanossa, mielummin vaikka Ratinen.

Kalteva on ollut kanssa aikamoisten moitteiden kohde. Osittain ymmärrän ne täysin, mutta ehkä sitä on vähän liikaa kuitenkin annettu. En puhu eilisestä pelistä, vaan koko kaudesta ja kauden ongelmista koko joukkueen pelaamiseen suhteuttaen. Miten paljon peluutus ja valmennus sitten vielä jumittaa Kaltevan pääkoppaa? Kun maaleja ei vaan synny, mutta vastuuta tulee paljon, joten pitäisikö roolia muuttaa, antaa vähemmän vastuuta ja antaa muiden yrittää vaikkapa yv:lla enemmän. Vähemmän vastuuta voisi kenties auttaa Kaltevaa ja avata jumia. Uskon, että eväät parempaan suorittamiseen edelleen mieheltä kyllä löytyisi.
Juuri kenenkään suorittamiseen ei voi olla ihan tyytyväinen, Vainio ja Laurikainen lähimpinä odotettua tasoa, miksei Kuukka ja Yonkmankin.
Silti Immonen on ihan ok tasoa. Louhivaaran taso on tippunut, mutta hän kuitenkin auttaa joukkkuetta enemmän kuin Ratinen. Jos tämä ei olisi ammattilaisurheilua, tulosurheilua, voisi Ratista vastuuttaa enemmänkin, mutta huonostihan mies on vastannut vastuuta saatuaan.

Luokkakokousväki tuntuu olevan pääinhon kohteina, mutta kertokaapa mitä hyötyä Tomasekista on joukkueelle! Entä Rooba tasakentällisin? Tuppurainen? Jokinen? Nättinen väläyttelee liigatasoa, mutta useimmat pelit hiihtelee pelin ytimen ulkopuolella.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Case Abid olikin aivan oma lukunsa. Silloin sitä rahaa oli vielä vaikka polttaa nuotiolla, ainakin JYPin omistajiston mielestä. Vaan eipä taida olla enää. Abid ainakin kiitti ja nauroi partaansa silloin ja kuittasi hyvät eläkerahat ennenaikaisesta sopimuspurusta hyvistä sopimusehdoista johtuen.

Ja Abidille soi kyllä joka saatanan euron. Uskomatonta touhua Virtaselta tuolloin.

Mutta eipä JYPissä nyt muutoinkaan päälle 500 kilon tappiot ole haitanneet. Vihaajat vihaa, terv. JYP.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Nyt vaan kummatkin kädet pystyyn. Ei tästä vaan tule hevonvittua. Eikä tule kyllä ensi kaudellakaan kun nämä ylikalliit papat vetelevät jyp nutussa

Harmittavaa on ettei voi tehdä edes tyhjennysmyyntiä kun ei ole mitä myydä
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan hyvältähän tuo taas reilut 30 minuuttia näytti mutta sitten vastustaja rynni ohi. Laurikaiselta ehkä muutama turhan helppo maali ratkaisuhetkillä vaikka lopussa pitikin joukkuetta pystyssä. Sillon kun joukkueella ei kulje niin maalivahti loistanut ja sitten kun joukkueella peli oli pitkään kunnossa niin muutama helppo...
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin pitäis vetää loppukausi noin 1,8p/peli vauhtia päästäkseen säälipleijareihin. Tähän mennessä ollaan menty 1,18p/ peli vauhtia, että "pientä" muutosta vaatis. Tammikuussa tyhjennysmyynti käyntiin, ettei tule puolen miljoonan tappioita
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saatanan hyvälle taas näytti ja kuinkas kävikään. No tuo saatanan hyvälle menköön turhautumisen piikkiin. Koska eduskuntavaalit lähestyy, julistan JYPillä olevan pahoja rakenteellisia ongelmia ja kestävyysvaje. Huoltovarmuus on vielä kohtuullisella tasolla. Suomeksi, ei vaan riitä, ei.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Mikko Mäenpää -5!

Tuossa aiemmin mietin onko uhka vai mahdollisuus. Jatkoi siitä mihin viime kausina on totuttu. Kyllä näytä hasbeen pappoja on jo ihan tarpeeksi

Mitä nöyrin pyyntö. Peluuttakaa nuoria ensi kauttakin ajatellen. Rima ei ole kovin korkealla ja kukaan ei voi pelata paskemmin kuin esim Kuukka ja Kalteva saati sitten Miksa
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä nöyrin pyyntö. Peluuttakaa nuoria ensi kauttakin ajatellen. Rima ei ole kovin korkealla ja kukaan ei voi pelata paskemmin kuin esim Kuukka ja Kalteva saati sitten Miksa
Hmm. Kuukka on JYPin plus-miinus tilaston kakkosena +5. Aika hyvin pakille, joka vetää 20 min peliajalla jatkuvasti häviävässä joukkueessa,
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hmm. Kuukka on JYPin plus-miinus tilaston kakkosena +5. Aika hyvin pakille, joka vetää 20 min peliajalla jatkuvasti häviävässä joukkueessa,

Kuukka on semmoinen joka moni ottaa eniten silmätikuksi kun ei ole niin hyvä kiekollisilta taidoiltaan, mutta tekee kuitenkin yleensä oikeita asioita siellä oman maalin edustalla. Paljon helpommin saa hyökkäävät pakit huomiota kun onnistuvat vaikka muuten saattaisivat paljon virheitä tehdä toisessa päästä kenttää.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Merikivi jatkaa sopimuksensa loppuun asti. Miettikääpä sitä.
Nopeasti se korttitalo romahtaa, mutta onhan tätä romahdusta ansiokkaasti rakennettu jo ainakin 5 vuotta. Hyvä valmistelu saa aikaan näyttävän lopputuloksen.

Kyllä Ässät on ainakin voitettava lauantaina kotona. Jos ei, niin sitten tämä kausi oli tässä.
Ikävää olla ikävä ihminen, mutta Ässien voittaminen ei vaan enää riitä, eikä tämä joukkue siihenkään pysty.
 

Hexa

Jäsen
Ikävää olla ikävä ihminen, mutta Ässien voittaminen ei vaan enää riitä, eikä tämä joukkue siihenkään pysty.
Voittamalla Ässät kolmen pisteen arvoisesti olisi ehkä vielä pieni toivonkipinä tämän kauden osalta. Kriittisiä hetkiä kuitenkin eletään juuri nyt tämän kauden menestyksen osalta ja monta kovaa joukkuetta on vielä vastassa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voittamalla Ässät kolmen pisteen arvoisesti olisi ehkä vielä pieni toivonkipinä tämän kauden osalta. Kriittisiä hetkiä kuitenkin eletään juuri nyt tämän kauden menestyksen osalta ja monta kovaa joukkuetta on vielä vastassa.

HIFK pelillä voisi vielä jonkinlainen takaportti säilyä noihin 5-8 sijoihin jos siitä 3 pistettä tulisi, mutta Ässät tappiolla aletaan tämä kausi jo olla taputeltu, varsinkin kun huomiodaan että kotiotteluun on Lauantaina tulossa taas todella paljon katsojia joille näyttää että kausi ei vielä ole ohi. Yli 4000 katsojaa ei mahdoton vaikka jumbo vastassa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös