Joo, kyllä vika on siellä päässä. Nyt määrittely kaventuu stay-at home pakistoon kun huomasit että eipäs tuo pakisto ollutkaan niin kokematon kun aluksi heittelit. Pakistosta puuttuu fyysisyyttä, siitä olemme samaa mieltä. Muusta emme.
Joo, luulin höperönä ukkona, että olisi ollut ilmiselvää, että kun kiinnitin huomioni tuohon pakiston rakenteen ongelmaan (-miin), olisi ollut luonnollista havaita, mille osastolle tuossa pakistossa se kokemus on painottunut. Vähän niin kuin se pakiston keski-iän laskeminen ilman, että ottaa huomioon, minkä sortin tekijät sitä keski-ikää on nostamassa suhteessa siihen, mikä on ongelma. No, aina ei voi voittaa.
Me todellakin ollaan täysin erimieltä tästä asiasta ja hyvä niin. Minua ei asiana järin kiinnosta mitkään rakettitieteet ja muut päästä keksityt Soini tyyppiset sloganit, vaan yritän objektiivisesti ymmärtää, mistä kenkä oikein puristaa oikeassa elämässä. Lätkään kai kuuluu kuitenkin vedellä tunteella kuvitelmia faktoiksi ja toisinpäin, mikäs siinä. Saat tosin seurajohtamisen, valmennuksen ja pelaamisen kuulostamaan niin yksinkertaiselta puuhalta, että peräkammarin perakin hoitelisi hommat otona työkkärilappua täytellen, mutta taitaa se ympäristö ja realiteetit olla sittenkin vähän karussa siellä päin.
Otetaanpa pieni esimerkki: itse kun nostit esiin tuon 100 peliä jonkinmoisena lukuna, ajatellaan nuorta pelaajaa, jolla tuo pelimäärä on vyölle liigassa kertynyt. No, ensiksi kaiketi kannattaisi huomioida millaisessa joukkueessa nuo pelit on kertyneet, onko joukkue menestynyt vai kyntänyt pääasiassa tuon sadan pelin otannan. Helposti huomaat, että se sadan pelin rutiini on kertynyt aika pienellä kokemus repertuaarilla, olipa rooli ollut mikä tahansa tuona aikana. Valmentajat, hyvätkin, keskittyy parantamaan ja korjaamaan niitä hetkessä olevia asioita (perusharjoitteita nyt tehdään jokatapauksessa ja fysiikkaa, ettei tästä tarvitse alkaa saivarrella), mutta henkinen valmennus eri tilanteisiin onkin eri juttu, niihin voi oikeastaan ottaa kiinni vain niitä kohdatessaan, niin valmentaja kuin se pelaajakaan. Optimaalisessa tilanteessa ryhmään pakisto kuuluu ne jo hommansa oppineet, joiden taso ei ole luokkaa tähti, mutta jäälle jää kokemuksella aina käytännössä oman tason suoritus. Syynä siihen se, että jokainen tilanne ja asema on jo moneen kertaan koettu, eikä itsensä valmistaminen ole niin ongelma. Mutta se sadan pelin nuori vailla sitä kokemuksen tuomaa varmuutta tekee edelleen isoja virheitä, koska ilman niitä ei oikeasti itse opi, siksi sanotaan, että oppirahat pitää maksaa. Mikäli joukkueesta puuttuu ne saman roolin ja pelaajatyypin konkarit, et apujakaan saa edes seuraamalla tai kyselemällä. Ajan kanssa asiat kirkastuu joka tapauksessa.
Mietis tätä sitten valmentajan kannalta, mitä tekemällä se voi suoritusta parantaa, vaikka sen nimi olisi kuvitteellisesti Virtanen. Näkee ison potentiaalin, tietää, että suoritusten heittely ja virheet on välttämättömiä, mutta samalla pelataan tuloksesta. Kuinka siis saada hommaan joku balanssi. Entä jos näitä ja vielä vähemmän pelanneita pyörii runkopakin roolissa useampi. Millä poppakonsteilla valmentaja voi tärkeimmällä hetkellä konttaamaan ryhtyneen nuoriso-osastonsa tekemisen muuttaa virheettömämmäksi, yrittääkö kärsivällisesti vain iskostaa, miten pitäisi suorittaa, vai uhkaako raiskata pelaajan äidin jos ei virheet lopu, vai onko olemassa edes keinoa joka toimii.
Kuten ehkä huomaat Virtasestakin on helppo keksiskellä sloganeita sinne ja tänne, mutta joillekin meistä näkemättä ja ymmärtämättä paskaa mailmankuva vaan ei uppoa, varsinkin jos asia asiana kiinnostaa itseäkin. Sama seurajohdon suhteen, pakko niiden on joku strategia suunnitella ja pyrkiä toteuttamaan se sen ymmärryksen pohjalla, jonka omaavat ja sen toimintaympäristön ehdoilla, jossa toimivat. Saa niitä haukkua ja virheitä varmaan tekevätkin, mutta läpi heijastuva asenne, että virheet on kielletty ja siinä on arvostelun pohja kuulostaa just siltä itseltään ja on sitä.
Mun pitää varmaan vielä nostaa tämä asiakin esiin, kun putkinäkö täällä niin helposti vaivaa, että kun siellä kentällä yksi junnu höntyilee yli tai reagoi väärin ja väärällä tavalla, muun kentällisen selkäranka käskee automaattina pyrkiä paikkaamaan tilanne, jolloin koko viisikon peli sekoaa perustastaan ja aika usein lopulta kolisee omissa, kaikissa tapauksissa se näyttää katsojan silmään pelikirjattomalta kohellukselta, mitä se itse asiassa onkin, mutta ei se kuitenkaan valmentajan käskystä tapahdu. Asia vielä kertautuu, mitä "kovempi" jengi on vastassa, aika nopeaan kun löytyy ne heikkoudet mihin iskeä. Sama tapahtuu, jos pelaaja joutuu itselleen vieraassa roolissa toimimaan.
Nämä neuvot, että pitää yksinkertaistaa, ei hyvää päivää, miten kummassa pelikirjan totaalimuutos tapahtuisi tuosta vaan naps, jos jo pikkuista eri tyylin muutosta joutuu hieromaan toista vuotta? Tällähän pelaajien päätä täällä silitellään, että ei ne ymmärrä, kun valmentaja pakottaa liian omituista peliä pelaamaan. Samaa lätkää vetää pienin varioin kaikki liigajengit, ei tämä ole mikään selitys, eikä se yksinkertaistaminen lääke. Taas kerran tyhjä hokema vailla sisältöä.
Minä kun en valmentaja ole, juuri siksi perjantain peli niin kiinnostavalta tuntuu, onko Virtasella ollut joku kani hatussa, vai mennäänkö kivenä pohjaan. Tässä on siis erinomainen tilaisuus saada vastauksia Virtasen valmentajan kykyihin, joita täällä niin arvostetaan, jos saa nuorukaiset suorittamaan virheettömämmin, jotta viisikon pelaajat voi keskittyä vain omaan ruutuunsa, nostan hattua, jos ei toivotan voimia ja jaksamista eteenpäin, siinä on iso sarka kynnettävänä.
