Hurrikaanisydän-jäsenkorttia näytin eilen kioskilla. Ostin vesipullon, lihapiirakan ja kahvin. Hintaa tälle setille tuli neljä euroa. Sitten erätauolla tuli vielä hiuki ja kävin ostamassa samalla menetelmällä makkaran, mikä maksoi euron verran. Kausikorttikaan ei ajoissa otettuna ollut pahan hintainen. Liigakiekon seuraaminen paikan päällä taitaa olla edullisin harrastus mitä tiedän.Mut noi hinnat alkaa menemään tälläisessä "showssa" ihan överiksi
Krušovice taisi 10v sitten olla sen kuusi euroa, taisi tuota tosin saada vain yhdeltä tai kahdelta olutpisteeltä hallilta.En kyllä muista, että 10 vuotta sitten olisi hallilla saanut 0,5 olutta 6€. Jos sai, niin en ymmärrä miten se on voinut olla järkevää hinnoittelua, vaikka sisäänostohinta olikin matalampi.
Koko hallin voisi teoriassa määrittää anniskelualueeksi jolloin missä vain voisi juoda. Suomessa toki jos näin tehdään pitäisi panostaa merkittävästi enemmän järjestyksenvalvontatoimintaan.Vaikka hinta olisi sen kympin niin sekin helpottaisi, jos sen oluen sais ottaa katsomoon mukaan (muuallekin kuin päätykatsomoon). Esimerkiksi kun kävin stadikalla Metallicaa kesällä kattomassa, niin ei siellä kukaan kesken shown mennyt käytävälle kaljaa juomaan. Sama homma JYPin peleissä. Harmi, että Suomessa pitää nauttia huveista sekä juomista erikseen. Onneks kuitenkin vklpna on 20min erätauot että voidaan myydä 2 min enemmän olutta.
Nykyisellään anniskelukatsomot ovat käsittääkseni k18, eikä niihin saa päästää alaikäisiä. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi koko hallia ei haluta anniskelualueeksi.Koko hallin voisi teoriassa määrittää anniskelualueeksi jolloin missä vain voisi juoda. Suomessa toki jos näin tehdään pitäisi panostaa merkittävästi enemmän järjestyksenvalvontatoimintaan.
Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, kuinka paljon keskiarvolta peleissä käy alaikäisiä katsojia. Tätähän on tietysti vaikea selvittää, kun varsinaisesti lippuja ei eritellä 18 ikävuoden mukaan. Halliin mahtuisi varmasti riittämiin asti alaikäisiä, vaikka puolet hallista olisi k-18 aluetta. Prosentuaalisestihan (mututuntumalla) Jyväskylässä on vähemmän anniskelualuepaikkoja, kuin vaikka naapurissa Kuopiossa saatika Tampereella. Tilanne on muutenkin epäreilu vieraskannattajia kohtaan, kun hallin ainoa anniskelualue katsomossa sijaitsee JYPin fanipäädyssä.Nykyisellään anniskelukatsomot ovat käsittääkseni k18, eikä niihin saa päästää alaikäisiä. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi koko hallia ei haluta anniskelualueeksi.
Tämähän se. Niinkin kiva kun olisi se tuoppi ottaa käytävältä messiin katsomoon, niin tuollaisenaan kiitos ei seisomakatsomoa ainakaan. Tuolla Hurrikaanisydämen hommissa kun pyörii, on porukassa oikeasti paljon myös niitä alaikäisiä katsomossa. Hatusta heitettynä haitarilta 8-17v suunnilleen. Toki on myös täysi-ikäisiä, mutta noissa junnuissa on tuonkin touhun tulevaisuus. En halua, että jouduttaisiin karsimaan porukkaa ulkopuolelle katsomosta, jotta minä itse tai joku muu saisi sen bissen tuoda siihen.Nykyisellään anniskelukatsomot ovat käsittääkseni k18, eikä niihin saa päästää alaikäisiä. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi koko hallia ei haluta anniskelualueeksi.
Tälle kaudelle on tullut uutena juttuja 13-17v vuotiaiden lippu seisomakatsomoon ja tiettyihin kategorioihin istumapaikoille myös, lasten lippujen lisäksi.Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, kuinka paljon keskiarvolta peleissä käy alaikäisiä katsojia. Tätähän on tietysti vaikea selvittää, kun varsinaisesti lippuja ei eritellä 18 ikävuoden mukaan. Halliin mahtuisi varmasti riittämiin asti alaikäisiä, vaikka puolet hallista olisi k-18 aluetta. Prosentuaalisestihan (mututuntumalla) Jyväskylässä on vähemmän anniskelualuepaikkoja, kuin vaikka naapurissa Kuopiossa saatika Tampereella. Tilanne on muutenkin epäreilu vieraskannattajia kohtaan, kun hallin ainoa anniskelualue katsomossa sijaitsee JYPin fanipäädyssä.
Vahvasti sama fiilis itselläkin, siellä sai porukka ihan oikeasti tiivistää katsomossa, mikä on ihan mahtavaa. Toivottavasti perjantaina vielä vähän enemmän!Yllätyin kun yleisömäärä kuulutettiin. Sivukatsomoissa näkyi hyvin vähän tyhjiä paikkoja ja Hurrikaanisydämen lohkossa oli seisomassakin jo hieman ahdasta. Liekö aitiot ja muut VIPit myyneet huonosti?
Mielipiteensä jokaisella, mielestäni taas nimenomaan ehdottomasti kuuluu peliin. Ihan kuten kaikenlainen seulan, nuijan, ynnämuun huutelu, kunhan ei asiattomuuksiin mene. Ja joo, peli alkaa virallisesti kun kiekko tippuu jäähän, mutta jo tuossa kohtaa kuuluu antaa painetta vastustajalle. Siinä kohtaa, kun peli on ohi, niin vastustajan annetaan olla luonnollisesti.En tiedä olenko vanhoillinen tai muistanko väärin, mutta jotenkin sattui korvaan kun vierasjoukkueen tullessa jäälle buuattiin fanikatsomosta. Vähän junttia tommonen, jos ei ole jotain taustaa vaikka edellisen pelin jäljiltä tms.
Oli huomattavasti kovempi kuin vuosiin, sen aisti tuolla katsomossa olleena itsekin. Ja sytytti isosti.Ehkä se oli vain normaalia kovempi, kun minäkin kuulin sen.
Televisiosta katsottuna olin ihmeissäni. Näytti, että 1000 enemmän olisi ollut.Silmämääräisesti 2797 kuulosti todella oudolta.
Aikanaan kun IFK tuli lauantaipelissä kylään..muistanet.. Se se vasta junttia olikin!En tiedä olenko vanhoillinen tai muistanko väärin, mutta jotenkin sattui korvaan kun vierasjoukkueen tullessa jäälle buuattiin fanikatsomosta. Vähän junttia tommonen, jos ei ole jotain taustaa vaikka edellisen pelin jäljiltä tms.
Oli niin junttia että korvat oli lukossa pitkään eka erässä, vihellys ja buuaus konsertti kesti niin kauan kun päädystä tuli sylikissoja jäälle, oi niitä aikoja!Aikanaan kun IFK tuli lauantaipelissä kylään..muistanet.. Se se vasta junttia olikin!
Tällä samalla vaan "kulmassa on kalakukkoa" -tvistillä perjantaina.Oli niin junttia että korvat oli lukossa pitkään eka erässä, vihellys ja buuaus konsertti kesti niin kauan kun päädystä tuli sylikissoja jäälle, oi niitä aikoja!
No niitä myllyjä näitä tsadin sankareiden kanssa ei niin kään ole ikävä, mutta kai se kuului nuoruuteen ja siihen oman reviirin puolustamiseen.
Anniskelualueella saa olla yleisesti myös alle 18v, heille ei vain saa alkoholia myydä tai välittää, joskus nuo määritetty sitten erikseen kokonaan kielletyksi alaikäisiltä ja joskus, että huoltajan seurassa saisi olla. Mikään laki ei varsinaisesti kuitenkaan alaikäisiä tuollaisella alueella kiellä olevan.Nykyisellään anniskelukatsomot ovat käsittääkseni k18, eikä niihin saa päästää alaikäisiä. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi koko hallia ei haluta anniskelualueeksi.