Mainos

Negatiivisuusketju

  • 859 186
  • 5 756

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä kritisoin tässä Rajaniemen tapauksessa sitä että hyvistä otteista huolimatta hän ei saanut lisää peliaikaa. Mielestäni se pitäisi olla niin että lukuunottamatta kaksi ottelua kahdessa päivässä skenaariota, hyvät otteet poikivat lisää peliaikaa. Nyt ei niin käynyt vaan armotta tie vei taas luukkuvahdiksi.

On tuossa kuitenkin Akatemia missä Rajaniemi kuitenkin myös käy hakemassa tuntumaa, toki hieman erilaista pelata, mutta ei ihan kokonaan jää pelituntuma kateisiin. Kuitenkin monella joukkueella ykkösmaalivahti pelaa vieläkin enemmän ja riippuvaisempi yhteen maalivahtiin. Ehkä jos CHL pelit jatkuu niin sitten rajaniemiellekin enemmän liigassa matseja ettei otteluruuhka iske päälle.
 
Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuinka hyvin tällä palstalla muuten ollaan perillä Jyväskylän mediatiloista? Jos naamamuisti toimii yhtään, niin niitähän ei Jyväskylässä ole. Siellä sitä heikkilät ja kulmalat istuvat yleisössä ottamassa kaljaa niskaan ilman kirjoituspöytiä tai mitään. Taitaapa olla ainoa liiga-paikkakunta, jossa tilanne on tämä.

Toki jahkolan möläytys tänään oli idioottimainen. Ihan kuin sieltä meedialta yhtään sen parempaa tekstiä tulisi, vaikka olisi minkälaiset puitteet.
Mediatilat ja lehdistön olosuhteet on linjassa muiden tilojen & olojen kanssa. Meillä kun on kenties liigan huonoin halli ja siltä pohjalta homma on aina hiukan hankalaa.

Jahkola nyt tosiaan on oma lukunsa. Lindström ihan suotta hermostui, erityisesti kun tietää varsin hyvin, että tuolta nyt voi tulla ihan minkälaisia kysymyksiä tahansa.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Aiemmin kirjoittavan median tilat (penkit, kirjoituspöydät) olivat radiokoppien vieressä "ylähyllyllä", josta oli hyvä näkyvyys koko kentälle. Rahasyistä - eli kyseinen rivi (5-6 paikkaa?) haluttiin myytäväksi yleisölle ja kirjoittava media siirrettiin alariveille. Oli kysyjä Kulmala, Jahkola tai kuka tahansa, niin olisi syytä saada _edes_ aiempi tila takaisin. Se ei ole kiinni hallin kunnosta.

En tiedä montako satasta JYP tästä "mediasiirrosta" nettoaa per kausi, mutta isoista summista ei liene kyse. Porukka on kuitenkin töissä siellä. Lindströmin on turha hermostua, koska kirjoittava media ei todellakaan vaadi kuuta taivaalta. Näsäviisastelu ja piilovittuilu ei ainakaan tilannetta paranna!
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Lainattu tuolta otteluketjusta.

Jos peli olisi päättynyt 1-5 tämäkin ketju olisi kasvanut jo tuttujen ilon levittäjien toimesta. Tuskinpa kumminkaan hallilla/jatkoilla ovat. Kotona kiroavat Jypin loistavaa esitystä.

Ei pelkästään tämä vuodatus, mutta on hivenen ironista että nämä positiivisuuden ja iloisuuden perään haikailevat tapaukset lataavat tällaisia viestejä kerta toisensa perään. Sanavalinnat vain muuttuvat. Ehkä sen peilin kautta kannattaisi joskus huomioida millaista sisältöä tuottaa. Ja millaisella sävyllä. Varsinkin jos haluaa suht kovaan ääneen edustaa positiivista ajattelua. Kannattaa myös huomioida että nämä vähemmän iloisetkin kirjoittajat(esimerksi allekirjoittanut) ovat kehuneet yksittäisiä sekä isomman kuvan suorituksia.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
En tiedä montako satasta JYP tästä "mediasiirrosta" nettoaa per kausi, mutta isoista summista ei liene kyse. Porukka on kuitenkin töissä siellä. Lindströmin on turha hermostua, koska kirjoittava media ei todellakaan vaadi kuuta taivaalta. Näsäviisastelu ja piilovittuilu ei ainakaan tilannetta paranna!

Minua huvittaa ainakin hieman se, että miksi tuosta piti kysyä juuri nyt ja ottelun lehdistötilaisuudessa. Tiedetään viimeajan median ja Tynin sodankäynnistä niin kyllähän tuossa koitettiin provosoida. Mutta kuten sanottua kuka kyseessä, on sieltä aiemminkin tullut aika ääliömäisiä kysymyksiä. Sinänsä herra tekee lehdistötilaisuuksista viihdettä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei pelkästään tämä vuodatus, mutta on hivenen ironista että nämä positiivisuuden ja iloisuuden perään haikailevat tapaukset lataavat tällaisia viestejä kerta toisensa perään. Sanavalinnat vain muuttuvat. Ehkä sen peilin kautta kannattaisi joskus huomioida millaista sisältöä tuottaa. Ja millaisella sävyllä. Varsinkin jos haluaa suht kovaan ääneen edustaa positiivista ajattelua. Kannattaa myös huomioida että nämä vähemmän iloisetkin kirjoittajat(esimerksi allekirjoittanut) ovat kehuneet yksittäisiä sekä isomman kuvan suorituksia.
Opelixin puolustukseksi todettakoon, että JMA:n viesti - johon opelix tuossa kommentoi - oli kyllä vähintäänkin luokkaa ala-arvoinen. Mielestäni syyllistyt tässä jopa opelixin viestin irroittamiseen asianyhteydestä.

Siinä niin sanotusti vastattiin idioottimaiseen viestiin samalla mitalla. Noin muutoin en koe nähneeni positiivisuuden perään haikailevia kirjoituksia, jotka olisi kirjoitettu yhtä töksähtävästi, kuin tuo opelixin kirjoitus.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Opelixin puolustukseksi todettakoon, että JMA:n viesti - johon opelix tuossa kommentoi - oli kyllä vähintäänkin luokkaa ala-arvoinen. Mielestäni syyllistyt tässä jopa opelixin viestin irroittamiseen asianyhteydestä.

Huomasin kyllä mihin se oli vastaus ja huomasin myös monikon tuossa. Huomasin myös aika railakkaan väitteen siitä missä tietty porukka arvon opelixin mukaan on tuon pelin aikana ollut tai suhtautunut siihen. Kummallista jos tuollaisessa näkee jotain puolustettavaa.

Noin muutoin en koe nähneeni positiivisuuden perään haikailevia kirjoituksia, jotka olisi kirjoitettu yhtä töksähtävästi, kuin tuo opelixin kirjoitus.

Onhan täällä nyt aika tolkuton määrä viestejä missä ei-iloinen tai kriittinen palaute on käännetty siten että ollaan kyseenalaistettu mm. kirjoittajan fanius seuraa kohtaan. Samanlaisen sisällön voi saada vaikka vähän fiksummin valitsisi sanansa. Tämä nyt sikäli on vähän epäolennainen kannanotto minulta, mutta mielestäni kannattaa yleisestikin toimia sen mukaisesti mitä muilta edellyttää/toivoo.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Nyt kieltämättä vituttaa hieman häviö. Kummasti iski semmoinen deja vuu-tunne tuosta HPK-pelin ratkaisumaalista.

Vissiin JYP on tällähetkellä ainoa joukkue joka ei oo voittanut vieraissa kertaakaan?
 
Tempestas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sanokaa nyt joku vielä, että tämä joukkue ei pasko housuunsa otteluiden lopussa?! Ei tässä voi taas muuta sanoa, kun näitä JYPin Liigan vieraspelejä seuraa. Täysin munatonta peliä tänään, ei kiinnostanut sitten ottaa edes sitä tarjolla ollutta yhtä pistettä. Nämä on kuitenkin vastustajia, jotka on rankattu selkeästi JYPin taakse mitä nyt ollaan vieraissa kohdattu ja silti tulee turpaan. Reagointia reagointia - eipä näkynyt tänäänkään. VMP!
 
Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskomattoman onnetonta pelailua taas vieraskentällä. Heikoin vastustaja tähän asti, eikä todellista mahdollisuutta voittoon edes ollut.
Viimeistään toisessa erässä valmennuksen olisi pitänyt edes yrittää jotain, mutta varmaan näkivät asiat eri tavalla. Ei sen aikalisän ottaminen auta, kun peli on jo kustu. Jotenkin epäilyttää edelleen valmennuksen vaatimustaso. Onko sellaista edes?
Eniten harmittaa tosiaan se, että tämä peli olisi ollut todella pienellä sitoutumisella voitettavissa selvin lukemin.
 
-Junnu-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Ei voi vieraissa voittaminen olla noin saatanan vaikeaa! Peli kokonaisuudessaan oli melkoista sohimista kummaltakin joukkueelta ja lopussa taas paskottiin housuun. Kovin luottavaisin mielin ei voi huomenna Raumalle lähteä...
(Vieraissa 5 ottelua, 0 pistettä. Mitä helvettiä?)
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Kyllähän nuo loppuhetkien otteet vituttaa, kaava alkaa olemaan jo liiankin tuttu.
Nyt kieltämättä harmittaa vielä enemmän kun tuon linkin avasi ja huomasi kuinka heppoisia virheitä tehdään pelistä toiseen.

Oi suuri ja mahtava Marko Virtanen, miksi et ottanut Synergia Areenalla pelatusta CHL-matsista HV71:stä vastaan oppia ja ota aikalisää ajoissa. Tuossa matsissa onnistuit ottamaan harvinaislaatuisesti aikalisän oikeaan aikaan, etkä minuuttia ennen päätössummeria.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, kyllä olisi pisteet tulleet eilenkin, jos vain aikalisä olisi otettu ajoissa. Olisi voinut Veltsu jättää ottamatta jäähyn loppuun tai ainakin pelata paremman alivoiman. Turha tulla valittamaan, että joukkue on nuori, kun Nikukin on jo täysi-ikäinen ja Kemiläiselläkin on jo reilut viisi peliä vyöllään. Turha myöskään puolustella tappiota sillä, että HPK on liigan 6. paras kotijoukkue. Eihän vastustajalla ole väliä, kaikki riippuu päävalmentajan ratkaisuista ja tj:n ulostuloista.

Tänään ei huoltajien tarvitse kaapia pelihousuista kiinteää ainetta ennen koneeseen laittoa, koska Lukko tekee kotivoiton selväksi jo hyvissä ajoin ennen viimeistä minuuttia (ellei Veltsu ota aikalisää jo eka erässä, mikä toisi selkeän vierasvoiton).
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joo, kyllä olisi pisteet tulleet eilenkin, jos vain aikalisä olisi otettu ajoissa. Olisi voinut Veltsu jättää ottamatta jäähyn loppuun tai ainakin pelata paremman alivoiman. Turha tulla valittamaan, että joukkue on nuori, kun Nikukin on jo täysi-ikäinen ja Kemiläiselläkin on jo reilut viisi peliä vyöllään. Turha myöskään puolustella tappiota sillä, että HPK on liigan 6. paras kotijoukkue. Eihän vastustajalla ole väliä, kaikki riippuu päävalmentajan ratkaisuista ja tj:n ulostuloista.

Aivan turhaa uhriutumista ja seliseliä. Mikä siinä joukkueen surkean tekemisen tunnustamisessa voi olla niin vaikeaa? Täällä jokainen negailijakin on kyennyt tunnustamaan joukkueen parantuneet otteet(paikoitellen huikeat sellaiset) ja iloitsemaan niistä. Onko oikeasti näin vaikeaa myöntää ettei viisi nollan pisteen vieraskeikkaa(kolmen viime hetken sulamisen kera) ihan putkeen ole mennyt?

Kymmenen ottelun jälkeisessä todellisuudessa JYP on sijalla 8. ja kerää 1,5 pistettä per ottelu. Tuon taakse verhoutuu paljon tilastosta riippumatonta hyvää, mutta paljon myös faktapohjaista paskaa. Työmaata on, mutta niin on myös aikaa.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
6 vieraspeliä, 6 tappiota, 0 pistettä. Vittusaatana!
 
Tempestas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tässä ole enää mitään järkeä, paska valuu tuolla jäällä joka saatanan vieraspelissä viimeistään viimeisen vitosen aikana! Vittu miten voikin vituttaa yksi jääkiekkojoukkue näin paljon. Jätin 10min katsomatta lopusta ja ajattelin että pistän lähetyksen takas päälle kun on 2min jäljellä ja saadaan se ensimmäinen piste. Huh huh tätä touhua. Neljä peliä kun ryssit samalla tavalla niin aivan turha on Virtasen jauhaa mistään rouva Fortunan perseen näyttämisestä.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
..niin aivan turha on Virtasen jauhaa mistään rouva Fortunan perseen näyttämisestä.

Kumpikin peli täysin voitettavissa (eilen sekä tänään). Todellakin, ihan turha jauhaa Rouva Fortunasta.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Itse asiassa. Vittumaisinta tämän pelin häviössä oli se, että kyse oikeastaan tosiaan oli vähän jopa paskasta mäihästä. Joku tuollaisista kudeista olisi voinut mennä myös Zapolskin taakse, ja JYP todellakin yritti tosissaan 3. erän lopussa saada sitä voittomaalia. Lukko oli kärsivällisempi, ja sitten tuli kuti viivasta, osui jonkun munaan ja röpelönä maaliin.

Vituttaa se silti, vitusti. Tää oli jo jotenkin naurettava tämä ratkaisu. Vaikka oikeastaan naurattaisi jo, silti vituttaa. Vittuuntunut huvitus pistää pään kivasti hämilleen.

JYP tosin oli välillä kyllä todella paiseessa omassa päässä, ja ehkä tässä jo positiivisuus-ketjussakin mainittua vaikutti asiaan. Nuoria ja lupaavia puolustajia, mutta vielä sitä varmuutta kaivataan. Tänä kautena pääsee pelaamaan, ja kyllä noista kavereista joku vielä tekee läpimurron - toivottavasti JYP-paidassa.
 
Vanha mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ja Suolahden Urho
Nyt on tilanne seuraava, että jyp menetti yhden sponsorin. En aio enää käydä katsomassa yhtään peliä. Ellei tapahdu radikaaleja muutoksia. Tynin pitää muuttaa asennettaan ja Virtasen lähteä vaikka pelikaanien b- junnujen valmennukseen. Enää ei jaksa katsoa sitä, että heitetään pyyhe kehään kolmannen erän lopulla. Pian alkaa kotiotteluidenkin häviökierros. Äänestäkää te muutkin jaloillanne, muuten ei näemmä tapahdu mitään muutosta.
 
dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Vieraspelien hyvä taistelu valuu hukkaan huonon viimeistelyn vuoksi. Sen negatiivisempaa en nyt osaa kirjoittaa. Kyllä JYP tulossa on huipulle taas
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ei tässä ole enää mitään järkeä, paska valuu tuolla jäällä joka saatanan vieraspelissä viimeistään viimeisen vitosen aikana! Vittu miten voikin vituttaa yksi jääkiekkojoukkue näin paljon. Jätin 10min katsomatta lopusta ja ajattelin että pistän lähetyksen takas päälle kun on 2min jäljellä ja saadaan se ensimmäinen piste. Huh huh tätä touhua. Neljä peliä kun ryssit samalla tavalla niin aivan turha on Virtasen jauhaa mistään rouva Fortunan perseen näyttämisestä.
Pahoittelen, jos tulen vieraisiin pöytiin huutelemaan. Katsoin eilen Lukko Jyp pelin sekä aiemmin Kalpa Jyp pelin. Jyp ollut molemmissa ihan hyvin mukana, mutta sulaa aivan pelin lopussa ja tappio. Sama kävi ilmeisesti myös Hpkta vastaan?
Onko syynä nuori puolustus, koutsi vai vain huonoa tuuria? Tuskin kuitenkaan moinen sattumaa ja vieraspelit tosiaan 0/6 niin ihme homma on.
Enkä tätä minäkään Kalpa-fanin loan heittona tarkoita vaan ihan uteliaisuudesta kyselen. Sillä onhan tuo tosi kumma miten sama käy illasta toiseen
 
Hpk-peli jypiltä oli todella heikko. Selvästi muita vieraspelejä surkeampi, eli sinänsä oma lukunsa. Sulaminen voi johtua osin nuoresta puolustuksesta, mutta myös valmennuksen kyky reagoida pelitilanteisiin on syytä kyseenalaistaa. Pitäisi olla muutenkin rohkeutta potkia jätkiä persuuksille, kun homma ei toimi. Tähänkin toki täytyy todeta viime ja tämän kauden otannalla, että näen pelit aivan toisella tavalla kuin meidän valmentajamme. Ehkä olemme pelanneet oikeasti hyvin, mutta minä en vaan sitä ymmärrä. Toinen vaihtoehto on se, ettei valmennus ymmärrä näkemäänsä.

Jyp ei ole vieraskentillä päästänyt mitenkään erityisen paljon maaleja, joten puolustus tuntuu pärjäävän hyvin. Tehtyjen maalien määrä sen sijaan on alhainen. 0-3-2-2-1-1 on karu sarja. Noilla maalimäärillä on vaikea voittaa pelejä. Sen kerran kun kolme maalia saatiin aikaiseksi, niin oltiin jo annettu 4 maalia vastustajalle ekassa erässä.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vieraspelien hyvä taistelu valuu hukkaan huonon viimeistelyn vuoksi. Sen negatiivisempaa en nyt osaa kirjoittaa. Kyllä JYP tulossa on huipulle taas
Tässä omatkin ajatukset kiteytettynä. Kun paikoista ei saada sisään, niin tuntuu siltä että hiljalleen menee usko ja energia, joka sitten näkyy lopun tahmailuna. En näe vieraspelaamisessa olevan mitään suurta ongelmaa, vaan vierastappioputki on enemmän sattumaa, kuin mitään muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös