Jotenkin näin, toki myös muut, kuin Virta oppi tuon purkamaan tomuksi, kun lopulta oli niin haavoittuva systeemi. Tuo myös selittää sitä, miksi se ns. pystysuunnan lätkä on mennyttä lunta, se toimii, jos vastustaja suostuu myös vääntämään samaa pystysuuntaa, jolloin parempi on se, jolla on parempi materiaali ja kovakuntoisempi. Noin pelaten (molemmat joukkueet) täytöt on aina oikein, eikä kiirettä tule, mutta nykytyylit tekevät moisesta paperia väistämättä. Mikäli joukkue lähtee tuommoiseen traktori prässiin nykyjoukkuetta vastaan, se on luistellut erässä jalat altaan ja silti omissa on soinut useammin kuin vastapäässä ja se kulminoituu siihen, että keskialueen täyttö ei onnistu kaavamaisen pystykiekon ehdoilla, vaan niin Virran, kuin Pennasen tyyleillä sinne luodaan näennäisen vaarattoman omaisesti tyhjät tilat voittaa tila ja liikeylivoima keskialueella. Koska noiden herrojen taktiikoissa on jokaisella kiekottomalla viisikossa on tarjontavastuu ja riippuen kiekollisen valinnasta jatkovastuu jne. se on kovin vaikea millään liigaträpeillä pelata pois tai edes hidastaa.
Virran pelikirjassa vaikuttaa, että keskialue on hänen ajattelussaan hyökkäyssiniseltä omaan päätyplankkiin levittyvä alue, eli se on eräänlainen pystysuunnan versio, jossa avaruusakseli on vertikaali, kun taas Pennasella homma perustuu ajoitettuun viisikkoon pääpaino akselilla horisontaali, nämä on tietysti karkeita painopisteen hahmottamisia pelitavassa, luonnollisesti peli on kaikille kolmiulotteista ja sisältää reagoitavia asioita viisikolle, koska kaikkea ei voi kukaan harjoituttaa milloinkaan. Näistä voinee kuitenkin vetää johtopäätöksen, että näennäisesti Pennasen tyyli olisi hyökkäävämpi, koska se hakee nopeaa murtoa keskialueelta ja pyrkii liikeylivoimalla jatkumoon päätypelin kautta hyökkäysalueella, kun taas Virta peluuttaa kyttäävämmin ja pyrkii varmistamaan alueelle murron maksimaalisen liike - edun joukkueelleen.
Parhaiten tuon murtaa, kun uskaltaa olla kärsivällinen, panostaa kiekolla hallintaan (eikä sortua liikaan offensiivisyyteen, se on tuhon tie) ja kiekon ollessa vastustajalla syvän prässin tai trapin sijaan porrastaa keskialueen ja keskustan miehitys siten, että kaikista suunnista vastustajalle on este tai hidaste ja oma miehitys tarjoaa kaikkiin tilanteisiin muun viisikon tuen ja lähituki on läsnä aina. Tuo yllämainittu kärsivällisyys ja kiekolla hallinta ei sitten tarkoita mitään meidän seisoskelua oman maalin takana tai hidastelua, vaan vastustajan kiekolla liikuttamista ja kovaa kiekottomien liikettä siihen liikkumiseen pakottamiseen, siis kilpailullista höntsää tavallaan, kierous ja tarkoitus kuitenkin on liikuttaa kiekolla vastustajaa avaamaan haavoittuva mahapuolensa (keskialue) ja iskeä siihen tilaisuuden avautuessa, siis rytmittää viisikkona kaiken aikaa.
JYP nykyryhmällä on haasteen edessä tätä vastaan kiekollisen varmuuden kanssa, kuinka uskaltaa hallita kiekkoa, viemättä sitä suoralla päämäärällä kohti hyökkäysaluetta ja riittääkö rohkeus ja luotto osaamiseen pitää sitä kiekkoa paineen alaisena. Monta muutakin vipua, kuten viisikon liike kiekottomana/kiekollisena pitää työstää, mutta on kyllä ihan työstettävissä, jos niin halutaan valmennuksessa tehdä. Luistelumatkan määrää pelin aikana tuo kyllä lisää, eli vaatii myös kuntoa ja kestävyyttä.