1Timer kirjoitti:
Multa on tosiaan jaanyt kasittelematta tuo koko puolustus/hyokkays -juttu. Siihen on kylla syynsakin: taalla ei asiallista keskustelua voi oikeen kayda kun sinakin, otsikon yksi ahkerimmista kirjoittajista, nouset joka asiasta, josta joku muu on hieman erimielta, takajaloilles ja alat ton varjomaisen varsin turhan paanaukomisen. Sellanen ei ainakaan meikalaista innosta sananvaihtoon. Ne ajat on ohi.
Niin, tai sitten et vain ole tottunut siihen, että joudut ihan oikeasti perustelemaan väitteitäsi ja näkemyksiäsi. Selviten tämä käy ilmi lapsellisessa suhtaumisessasi Jailblazers-kuittailuun, kaikki kun eivät ota niin vakavasti edes omaa suosikkijoukkuettaan
http://www.koripallo.com/forum/index.php?topic=6369.0
Kyse oli alkuun "koripallon syvemmän olemuksen" ymmärtämisestä, mikä kyllä viittaa vahvasti siihen, että näet itsesi ymmärtävän sen ja muitten et.
Koripallo, niin kun lahes kaikki pallopelit, on maalintekopeli, joten pallon maaliin saaminen lajin on koko "juju". Siita ei paasta mihinkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita yksiselitteisesti sita, etta koko homman nimi on hyokkays.
Miksei? Jos idea on saada pallo koriin enemmän kuin vastustaja ja tämä toteutuu, mitä väliä sillä oikeastaan on miten tämä tehdään.
169-165 voitto on yhtä paljon voitto kuin 75-65.
Se, että puolustus on tärkeää, on yhdentekevää, koska otteluita _ei voi voittaa_ jos ei tee maaleja tai koreja (no tietenkin 0-0 ja rankkarit yms. on vaihtoehtona). Tottakai jokainen joukkue puolustaa, ei kukaan lähde siitä olettamuksesta, että pystyvät tekemään äärettömän+1 pisteitä, jos vastustajan antaa tehdä sen äärettömän monta pistettä.
Sen sijaan joukkue voi asettaa pienemmän painoarvon puolustukselle, koska laskee että säästynyt energia tuottaa suuremman hyödyn hyökkäyksessä.
NBA:ssa tilanne on se, etta sen gloria rakentuu persoonien, karisman ja imagojen varaan. Ei ole sattumaa, etta Pat Riley on kuuluisampi kuin Jeff Van Gundy ja Phil Jackson on kuuluisampi kuin Mike d'Antoni. Sama patee pelaajiin: Tracy McGrady on kuuluisampi (ja siis tunnetumpi) kuin Bruce Bowen ja Steve Nash on kuuluisampi kun Ron Artest (ilman tappeluaan). Ja se perustuu siihen, etta puolustukseen ei ole viela keksitty eika varmaan koskaan tulla keksimaankaan kunnon statseja. Loistavat puolustajat eivat komeile scoreboxeissa. Siella komeilee kundi joka teki 42 pinnaa, syotti 12, mutta puolusti kun sokea mummo ja antoi kaverin tehda 60 pinnaa ja siten voittaa ottelun.
Mutta entä jos se 42 pisteen ja 12 syötön kaverin joukkue voittaa, sanotaanko noin 15 ottelua putkeen ennen yhtä tilastotappiota. Koko ristiretkesi hyökkäysvoittoista urheilua vastaan olisi ymmärrettävää, jos sillä ei olisi koskaan menestytty, mutta kun todellisuus valitettavasti on urheilun historiassa toisenlainen.
Ja yhä, jos 60 pisteen kaveri olisi vastaavasti puolustanut ahkerammin, ehkä hänellä ei olisi ollutkaan voimia tehdä ratkaisevia koreja lopussa tai kenties virhetili olisi jo täyttynyt ja ratkaisupelaaja olisi huilannut tärkeät hetket.
Niin kauan kuin pelit kuitenkin voitetaan _tekemällä_ se yksikin ratkaiseva kori enemmän kuin vastustaja, on yhdentekevää miten hyvin puolustaa, hyvä puolustus vain tekee voittamisen helpommaksi, muttei todistetusti ole edellytys sille.
NBAssa on aika tarkkaan vasemman kaden sormien maara joukkueita, joiden peli perustuu ensisijaisesti hyokkaykseen. Yksi niista parjaa hyvin. Mihin siis kaikkien muiden peli ensisijaisesti perustuu? Puolustukseen.
Eli jos tämä yksi höykkäyspeliin perustava joukkue pärjää paremmin kuin parikymmentä puolustukseen keskittyvää joukkuetta, se tarkoittaa että?
Ja hyökkäyspeli yhä vaatii oikeanlaisen materiaalin, ei Brasilia olisi ikinä voittanut maailmanmestaruuksia liukuhihnalta Suomen maajoukkueella.
Jotkut valmentajat eivät osaa sovittaa taktiikkaa materiaaliin ja tuloksena sitten on mitä lie. Jokainen valmentaja sen sijaan osaa yrittää peluuttaa tiukkaa puolustusta ja toivoa, että josko tänä vuonna päästäisiin pudotuspeleihin tai josko tällä kertaa vaikka pärjättäisiinkin siellä.
Sen takia niin monet joukkueet puolustavat, koska se on helpompi tapa ja laadukasta materiaalia ei ole kovinkaan paljoa tarjolla hyökkäysvoittoisen pelin toteuttamiseen.
Listaa voisi jatkaa pitkaan. Tiivistahtiseen sarjaan sopii hyvin hyokkaysvoittoinen pelaaminen eittamatta. Mutta kun pelit alkavat olemaan tarkeita, niin vastustajien peliraporttien ensisijainen juttu on puolustus: miten voimme ehkaista taman ja taman. Ei valttamatta, miten teemme 172 pinnaa ja voitamme siten saletisti. Tama on nakynyt play-offseissa lapi historian.
Ja listaa voisi jatkaa myös toiseen suuntaan, mutta on jo kohtalaisen selvästi tullut selväksi, että näet vain yhteen suuntaan.
Yhtälailla voisi esittää kysymyksen siitä, olisiko joukkue X koskaan voittanut mestaruutta ilman kovan luokan hyökkäyspelaajan hankintaa.
Olisiko Chicago Bulls koskaan voittanut mestaruuksia ilman Michael Jordanin ylivoimaa hyökkäyspäässä, kykyä ratkaista peli välittämättä siitä kuka tai miten monta pelaajaa yritti parhaansa mukaan puolustaa häntä. Huolimatta loistavasta puolustuksestaan, ei Jordan ollut sillä saralla korvaamaton, mutta epäilen vahvasti että Bulls olisi ottanut kuutta mestaruutta peluuttamalla Bruce Bowenia Jordanin tilalla.
Mutta se on fakta, etta silla silmittomalla hyokkayksella ei mestaruuksia ole Phoenixiin voitettu eika tulla voittamaan. Sita hyokkaysta voi hehkuttaa maailman aariin (eika siis todellakaan syytta), mutta mestaruutta silla ei voiteta. Ei voitettu showtime-Lakersienkaan aikana.
Eli se on fakta, koska ensimmäisenä vuonna yksi avauksen tärkeä pelaaja loukkaantui pudotuspeleissä ja toisena vuonna avauksen tärkeä sisäpelaaja oli poissa koko kauden. Hyvä ettet turhaan anna tosielämän realiteettien häiritä totuudenjulistamistasi. Niin, käsittääkseni Showtime-Lakers voitti muutaman mestaruuden, se millaisella pelillä mestaruudet tulivat on sitten kiinni siitä miten "faktoja" tulkitsee. Jos tahtoo nähdä, ettei hyökkäyspelillä voiteta mestaruuksia, on helppo keksiä miten Showtimekin alkoi voittamaan vasta kun...
Jos ja kun Suns (muita hyokkaykseen vannovia en edes laske mestaruustaistoihin mukaan) NBA-mestaruuden joskus voittaa, ja se pitaa tapahtua tassa ihan lahiaikoina, niin se tulee tasan tarkkaan parantuneella puolustuspelaamisella.
Kuten sanoin, koska olet päättänyt asian näin, näin sen myös näet tulevaisuudessa.
Eli kun sa taas tulet ymmartamaan tekstiani taas kerran tietysti vaarin ja suivaantumaan jostain syysta lahes henkilokohtaisesti, niin panen tahan loppukaneetiksi nain: jokainen palloilupeli rakentuu puolustuksen varaan unohtamatta hyokkayksen tarkeytta. Silla, jos et ole ikina asiaa nain ajatellut, niin hyokkayksen perusperiaate on: murtaa vastustajan puolustus.
Jos meinaan puolustus ei olisi tarkeaa, niin latkassa kentalla olis kuusi teemuselannetta, koriksessa viisi dwaynewadea ja Sami Hyypia olisi tyoton kymenlaaksolainen. Tama tasta.
Käsittääkseni niitä herneitä on vedetty nenään ihan toisella suunnalla.
Mutta muistutetaan taas faktoista, jokaisessa palloilupelissä on tarkoitus tehdä enemmän maaleja/pisteitä kuin vastustaja. Miten tämän aikoo saavuttaa on täysin yhdentekevää, kunhan sen saavuttaa, teki sen sitten kilpikonnapuolustuksella tai Jogo Bonitolla.
Niin, sitten voitkin miettiä hetken, että minkä takia lätkässä tai koriksessa kentällä ei noin yleensä ole kuutta teemuselännettä.
