varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
1. Kidd on tämän kauden NBA syöttötilaston 4. Kenelle mies syöttää, jos ei hyökkäyspäässä omille pelaajille, jotka tekevät korin?
Ja yhä painoarvo sille, että sanoin alusta alkaen "alkaa olla", ei "on".
Syöttäminen on se mitä Kidd tekee vielä hyvin, mutta muissa osa-alueissa taso on laskemaan päin.
En ole missään vaiheessa kiistänyt etteikö Kidd vielä pyörittäisi peliä erinomaisesti, mutta tosiasia kuitenkin on se että juuri heikon heittopelin takia ja toisaalta kun jalkakaan ei enää nouse entiseen malliin, vastustaja voi jättää Kiddin puolustamisen hieman vähemmälle intensiteetille, kuin vaikkapa Paulin, Nashin tai Calderonin jotka voivat rankaista kaikkialta ja toisaalta myös osaavat syöttää. Samalla laillahan Tony Parkeria on puolustettu jo vuodet, ts. antamalla miehelle rauhassa tilaa kaaren luona, koska ei se kuitenkaan heitä palloa sisään ja keskittyen siihen ettei Parker pääse ajamaan suoraan korille niin helposti.
Ehkä Kiddin hyvä kolmosprosentti johtuu juuri siitä, että tätä vapaata tilaa annetaan nyt enemmän ja Kidd saa heittää vapaammin, mutta matseja näkemättä tämä jäänee vain spekulaatioksi.

2. Kiddin plus lukema tällä kaudella on 270, kun koko Dallasin plusmäärä on 90. Miten ihmeessä, jos mies on hyödytön hyökkäyksissä?
Jaa-a, kai tuota plussapuolta kompensoi myös puolustus?

3. Ja eiköhän tosiaan nuo kolmoset, joita on uralla heittänyt koriin 1448 kappaletta kerro, että mies osaa heittää. Vaikka sinun mielestäsi kaikki pääsevät tuohon lukemaan, jos vain saavat roiskia.
Yhä, se että Antoine Walker on listalla kertoo vain sen, että heittämällä paljon, myös väistämättä aika moni menee sisään, me nyt kuitenkin puhumme koripallon huippupelaajista, joista jokaisella on aika kova korisosaaminen. Se ei kuitenkaan tarkoita että osaisi heittää kovinkaan hyvin. Pelaaja joka heittää paljon, mutta huonoilla prosenteilla, ei välttämättä ole kovinkaan arvokas joukkueelleen pelkästään tätä asiaa tarkastellessa, koska heittoyritysten määrä pelissä on kuitenkin rajallinen ja on pelintekijän oma valinta ottaako itse heitto vaiko yrittääkö järjestää heittopaikka jollekin muulle.
Jokainen missattu heitto, riippuen tietenkin oman joukkueen korinaluspelaajista, on kuitenkin pallo vastustajalle ja jos tätä roiskintaa tekee paljon, väistämättä antaa pallon useammin vastustajalle kuin jos prosentit olisivat paremmat. Juuri tästä syystä Shaqia harvemmin näkee kolmosviivan takana viskomassa kolmosia, vaikka varmasti miestä olisi aika mahdoton puolustaa kaaren takana.

Tuo heitto "tuhansia" taitaa kertoa enemmänkin keskustelijasta, mutta ei tästä tämän enempää.
Heh, jooh, kertoo todella paljon, kerrotko vielä mitä se oikeastaan kertoo?

Öh, no en kyllä lähinnä vaan jaksanut tarkistaa heittomääriä ja unohdin että eipä niitä vapareita kuitenkaan heitetä ihan niin paljoa. Kuitenkin kun puhutaan tilanteista missä huipputason pelaaja saa estää esteettä heiton vapariviivalta, niin 12% on valtava ero, jota ei selitä mikään muu kuin Kiddin huomattavasti huonompi heittotaito.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
No voi prkl prkl, vastaus Matsille katosi näemmä sitten bittiavaruuteen.

No lyhyesti, jos puhutaan pelaajien heittotaidosta tai hyökkäyspään ansioista, on aika hyödytöntä tuoda keskusteluun muita osa-alueita.
Heittoprosenttien vertailu on nähdäkseni ainoa tapa vertailla pelaajien heittotaitoa, mutta tästä asiasta olet ollut varsin hiljaa, kerro nyt ihmeessä mielipiteesi siitä onko 78 % kovinkaan kummoinen vapariprosentti takamiehelle tai FG% siellä 40 tienoilla?

Jos et jatkuvasti yrittäisi keskutelussa vähätellä kanssakeskustelijoita ja heidän mielipiteitään, vaan sen sijaan perustelisit argumenttejasi, koko keskustelu olisi paljon miellyttävämpää. Minulla kun on vielä muistissa vuosien takaiset "nörtit katsoo matseja internetistä, heheheh"-juttusi, joten ei kannata ihmetellä jos saat kuulla asiasta uudestaan ja uudestaan.
 

Mack

Jäsen
Huomenna vapaata ja varaudun nyt suurella innolla yön otteluun Portland-Indiana. Sain hyvän kertoimen siitä, että jäädään alle 208 pisteen ja luotto on kova. Portlandin puolustus yhdistettynä Indianan back-to-back-otteluihin ja Grangerin puuttumiseen. Mats puhuu paljon Portlandin puolustamisesta ja harvoin Portlandin matseissa mennään edes yli 200 pisteen.

TML, nyt vähän rikon nyrkkisääntöäsi hyökkäävän Indianan kohdalla. Tällä kertaa luotan puolustukseen.

MACK
 
A kick in the head is worth eight in the pants.

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jaa-a, kai tuota plussapuolta kompensoi myös puolustus?
Tottakai, mutta ei tuollaisiin lukemiin päästä pelkästään puolustamalla, vaan suorittamalla molemmissa päissä, ja hyvin. Tuo NBA.comista löytyvä tilasto on muuten hieman perässä, siinä Kiddille merkitty 56 peliä. Näiden aikana mies on ollut kentällä Dallasin 4244 pisteen aikana. Siitä tulee noin 75,79 pistettä per peli. Joten luulisi, että mies tosiaan on ollut hyödyksi myös hyökkäyspäässä, vaikka omat tehot ovatkin lukemissa 9,1 pist/peli. Omiin tehty Kiddin ollessä kentällä 3974 pistettä (70,96). Mies on siis käytännössä voittanut jokaisen 56 peliä keskimäärin pistein 75,79-70,96. Minuutteja on merkitty 1973, joka tekee reilut 35min / peli.

Nashin vastaavat lukemat ovat 3951 pistettä 51 ottelussa ja 3750 omiin, eli 77,47-73,53. Nash siis käytännössä on muutaman pisteen verran enemmän per peli Kiddiä kentällä, kun hyökkäyspäässä ladotaan koreja. Minuutteja per peli Stevällä on tosin vähemmän, 33,5min/peli.

Yhä, se että Antoine Walker on listalla kertoo vain sen, että heittämällä paljon, myös väistämättä aika moni menee sisään, me nyt kuitenkin puhumme koripallon huippupelaajista, joista jokaisella on aika kova korisosaaminen. Se ei kuitenkaan tarkoita että osaisi heittää kovinkaan hyvin. Pelaaja joka heittää paljon, mutta huonoilla prosenteilla, ei välttämättä ole kovinkaan arvokas joukkueelleen pelkästään tätä asiaa tarkastellessa, koska heittoyritysten määrä pelissä on kuitenkin rajallinen ja on pelintekijän oma valinta ottaako itse heitto vaiko yrittääkö järjestää heittopaikka jollekin muulle.
Entä pelaaja, (Kidd) joka heittää suhteellisen vähän, tekee vähän pisteitä, mutta taas syöttelemällä muille ja menettämällä harvoin pallon luo tilanteita muille. Onko mies silloin arvokas joukkueelleen?

Heh, jooh, kertoo todella paljon, kerrotko vielä mitä se oikeastaan kertoo?
No sana liioittelija tuli ensimmäiseksi mieleen. Mitä muuta voisi näistä tänään kirjoitetuista kommenteista päätellä?
 

Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No lyhyesti, jos puhutaan pelaajien heittotaidosta tai hyökkäyspään ansioista, on aika hyödytöntä tuoda keskusteluun muita osa-alueita.
Heittoprosenttien vertailu on nähdäkseni ainoa tapa vertailla pelaajien heittotaitoa, mutta tästä asiasta olet ollut varsin hiljaa, kerro nyt ihmeessä mielipiteesi siitä onko 78 % kovinkaan kummoinen vapariprosentti takamiehelle tai FG% siellä 40 tienoilla?
Itse sanoit että onko 9 miljoonaa järkeä maksaa siitä että mies osaa puolustaa enemmän kun hyökkäyksessä on huonompi. (sitä ennen totesit miehen olevan yksinkertaisesti huono mikä sekin kumottiin) Sen jälkeen perusteltiin, että on, koska hyökkäyspääkin toimii lähes samalla tasolla ja puolustaessa ero on todella suuri. Sen jälkeen unohdit kokonaan puolustustekemisen ja aloit selittämään miten paljon parempi Nash on ollut koko urallaan hyökkäyksessä kun ei tällä kaudella eroa ollutkaan ihmeemmin. (vaikka tämän kauden palkasta oli kyse) Ja jokainen keskuteluun osallistunut kaiketi totesi että Nash on parempi heittäjänä? Ainoa oli, että koska alkuperäinen argumenttisi oli että Kidd "on niin huono hyökkäyksessä" oli totaalisen yliampuva niin järjetön hehkuttamisesi toisen ylivertaisuudesta on huvittavaa.

Se että vähättelet ja haukut liigan yhtä legendaa vie uskottavuuttasi tässä kirjoittelussa sen verran ettei kannata ihmetellä jos ymmärrystä jutuillesi löydy. Ja sinun kirjoitushistoriallasi toisten kirjoitustapojen muisteluun ei kannattaisi lähteä.

Ja onhan se toki hauska lukea miten Phoenix tuurin, väärän konferenssin tai minkälie syyn takia on jäänyt ilman liigavoittoa. Viimeinen perustelu sillä että eri konferenssissa olemalla olisi päässyt helpommin finaaliin ja voitto olisi voinut tarttua sitä kautta on jo säälittävä. Eikö se tippuminen siellä läntisessä tullut juuri sille joka olisi siellä finaalissa tullut vastaan?
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No lyhyesti, jos puhutaan pelaajien heittotaidosta tai hyökkäyspään ansioista, on aika hyödytöntä tuoda keskusteluun muita osa-alueita.
Duoda, varjo, tama keskustelu alkoi teikalaisen tuodessa Kidd:in mukaan palkkakeskusteluun tahan tapaan (vastauksena juuri minulle):

Kidd, joka tienaa 21 miljoonaa tällä kaudella Nashia huonommilla esityksillä ja ei Kiddin puolustuspelikään enää silmiä hivele ja Dallas on ihan samassa jamassa Phoenixin kanssa.
Mita sa taalla oikeen juot? Coors Lightia??? ;-) lol Ala sita juo, kalat tekee hassuja asioita siina vedessa ;)

Heittoprosenttien vertailu on nähdäkseni ainoa tapa vertailla pelaajien heittotaitoa, mutta tästä asiasta olet ollut varsin hiljaa, kerro nyt ihmeessä mielipiteesi siitä onko 78 % kovinkaan kummoinen vapariprosentti takamiehelle tai FG% siellä 40 tienoilla?
En mielestani ole kovinkaan hiljaa, mutta kun sa et osaa puhua mistaan muusta kun hyokkayksesta ja siitakin hieman musta-valkoisesti ja jopa hieman vaaristellen (vrt viimeisimpia kommenttejasi), niin ehka taa mun koko peliin, ja jopa hieman enemman puolustuksen nojaava nakokantani talta sitten saattaa vaikuttaa.

Kylla ma seuraan hyvinkin tarkkaan tiettyjen pelaajien heittoprossia ynna muita hyokkayspaan statseja, mutta naissa asioissa ma olen varsin poikkeuksellisesti, ja kerrankin, Nate McMillanin kanssa samaa mielta: jos homma ei suju puolustuksessa, niin tuus koittaa milta toi penkki tuntuu persuuksissa... Tasta hyvana esimerkkina meidan jengista Channing Frye (joka putosi jopa rotaatiosta veke) ja Travis Outlaw. Hyokkayksessa kulukee, mutta puolustus on "hiihaa hiihaa".

Jos et jatkuvasti yrittäisi keskutelussa vähätellä kanssakeskustelijoita ja heidän mielipiteitään, vaan sen sijaan perustelisit argumenttejasi, koko keskustelu olisi paljon miellyttävämpää.
Ei liene kenellekaan taalla enampi pyorineelle epaselvaa, etta sun ja mun keskustelutapa seka asia-alueet koripallossa poikkeaa valtavasti toisistaan. En kuitenkaan niele tuota ihan yhtena palana, etta vahattelen kanssakeskustelijoita. Sanokaa te muutkin nyt, jos teita vahattelen. Sorry, jos todellakin nain olen tehnyt! Ei ole ollut tarkoitus. Mielestani tana kautena tama keskustelu on ollut parasta ikina ja olemme saaneet mukaan muutamia uusia tyyppeja, jotka kaiken lisaksi kannattavat eri joukkueita ja pelaajia kun "vanha kaarti". Tama on mielestani hienoa! Pyydan tosiaan anteeksi, jos olen heita vahatellyt, mita mielestani en ole kylla tehnyt, silla ainakin omasta mielestani olen seurannut ja kommentoinut heidan tekstejaan ilolla tervehtien (TERVE!).

Sun kanssa tilanne on yksinkertaisesti se, etta naemme pelin aikalailla eritavalla, mutta ainakaan omasta mielestani en koe vahattelevani sinua (onhan sulla paljon tietoa koriksesta), vaan tartun kommentteihisi, jotka ainakin tallaista hieman kokeneempaa ja korkean tason korista sisaltapainkin nahnytta jannua valilla ihmetyttaa. Semminkin kun tyyli on se, etta "mina tiedan kaiken". Jos meinaan tietaa, niin pitais olla jotain milla sita ponkittaa. Ei siina siis vahattelysta kasittaakseni ole kysymys. Keskusteluissa vaan nakyy valilla se, etta sa et ole ollut nk. "inside the ropes", vaikka tarmon ja attituudin maara ei siihen viittaiskaan . Fundamentaalisia asioita. Eika siina mitaan vikaa tietenkaan ole. Mutta siina jo vahan on, etta sitten sielta noustaan takajaloilleen ja vittuilemaan. Ikaan kuin tahalleen provosoidutaan.

No jaa... pannaan tahan loppuun pieni kevennys niin ei mee niin vakavaksi ;-)

...mutta matseja näkemättä tämä jäänee vain spekulaatioksi
Ei meita ole kun yksi, eika siinakaan ole suoraan sanoen mitaan nakemista!


OH BTW... tossa taustalla kun jauhaa ESPN, niin hyva taas seurata kun naa palikat siella SC:ssa jauhaa Shaqin eilisesta "flopista" Orlandoa vastaan. No joo, kyllahan D-Howard sen taiston voitti, mutta ei kai nyt flopista voida sentaan puhua kun vanha herra tuikkasi 19/11 tehot, molemmat yli kauden keskiarvojensa. Valilla ei tieda itkeako vai nauraa noille amerikkalaisille keskusteluohjelmien "keskustelijoille"...

Harmikseni en paase taman illan Pacers peliin, joten pitaa seurata puoliksi netista, puoliksi tv:sta himassa... :-(
 
All day.

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
OH BTW... tossa taustalla kun jauhaa ESPN, niin hyva taas seurata kun naa palikat siella SC:ssa jauhaa Shaqin eilisesta "flopista" Orlandoa vastaan. No joo, kyllahan D-Howard sen taiston voitti, mutta ei kai nyt flopista voida sentaan puhua kun vanha herra tuikkasi 19/11 tehot, molemmat yli kauden keskiarvojensa. Valilla ei tieda itkeako vai nauraa noille amerikkalaisille keskusteluohjelmien "keskustelijoille"...
Vai näin siellä puhutaan. Lisätään tuohon Orlando-Phoenix 111-99 peliin sellainen tilasto (kun näitä rupesin viljelemään), että Shaq, Phoenixin 12 pisteen tappiosta huolimatta oli Matt Barnesin ohella AINOA Suns-pelaaja, joka "voitti oman pelinsä". Näinhän nuo plussat ja miinukset meni:

Starters:
Shaq +5
Barbosa -3
Nash -12
Richardson -13
Hill -19

Bench:
Barnes +10
Dragic -2
Dudley -9
Amundson -17

Ja niinkuin Mats totesi, mies teki 19 pistettä, otti 11 levaria (6 hyökkäys), riisti 3 kertaa, blokkasi 2 kertaa ja menetti pallon neljä kertaa. Kaikki nämä ylittävät tämän vuoden keskiarvot. Eli sellainen "floppi" Orlando pelissä. Hauska nähdä miten esillä olleet herrat pelaavat tänään. Vajaan tunnin päästä Shaq palaa parketille Miamissa (+Nash), Kidd ja Dallas taas testavat San Antonion vireen.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Aijjaha, no nyt taytyy tosta Shaqin "floppaamisesta" ottaa sen verran takasin, kun vihdoin kuulin tarkkaan mista siina on kysymys, etta kyse ei ollut suomenkielessa olevasta sanasta "floppaaminen", vaan mita siina tapahtui oli se, etta kun D-Howard postasi ja Shaq oli jannun takana, niin Shaq "filmasi" ja kaatui kun heinatalo persielleen (kuulemma ekaa kertaa uransa aikana), josta "D" taas kaantyi toiseen suuntaan ja donkkasi pallon koriin. Ja tata siis Orlandon valmentaja, se kohteliaampi Van Gundy, sitten ihmetteli julkisesti ja siita lehdistolle vittuili... Toki "sossottaja" Shaq on tatakin sitten jo kommentoinut... dtziisus...

Mutta eipa auttanut sekaan, Heat puolestaan juuri noyryytti Phoenixin avoimien ovien puolustusta ja matti 135 pinnaa Sunsien sukkaan. Niinpa todella, tamahan on korintekopeli ja nyt kavi nain. Hieno peli, jossa D-Wade tuikkasi 35 ja tarjoili 16.
 
All day.

Mack

Jäsen
Ehkä eniten ketuttaa se miksi tuossa viimeisen neljänneksen alussa edes piti antaa toivoa. Miten nyt Portland ottaa yli 100 paunaa sisään? Indianan voittoon oli annettu kammottava 6.5 ylikerroin, mutta ei sitten sekään tietenkään natsannut.

Portlandia ei kyllä enää ikinä voi pelata missään muodossa. Vedonlyönnissä olen kyllä sen verran uskonut karmaan, että jos pettää kerran kunnolla, niin pettää aina jatkossakin.


MACK
 
A kick in the head is worth eight in the pants.

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viime yönä tosiaan oli tulessa tällä palstalla tilaa saaneet herrat Nash ja Kidd. Nash oli huippuvireessä (ainakin hyökkäyspäässä) tehden 29 pistettä ja antaen 10 syöttöä. Kirjautti myös toiseksi parhaan +- lukeman Suns-joukkueesta (+4). Sääli, että turpaan tuli, kun puolustus vuoti kuin seula. Jos vastustaja tekee 135 pistettä, koriksessa on vaikea voittaa, vaikka itse tekisi 129 pistettä. Heat-Suns siis 135-129.

Dallas ja Kidd kohtasivat kotonaan San Antonion. Ottelu oli erittäin tasainen, ja se ratkesi vasta viimeisellä minuutilla...31 sekuntia ennen loppua. Dallasin johtaessa 102-100 muuan Jason Kidd heitti kolmosen ja peli oli ohi. Samainen Kidd saalisti 17 pistettä (FG 6/10) (3P 3/5), joista 15 toisella jaksolla. Mukaan tarttui myös 7 levypalloa ja saldoon merkittiin myös 9 syöttöä. +- lukema oli Dallasin korkein, +12. Mavericks - Spurs 107-102

Että sellaisia esityksia. Molemmat pelasivat erittäin hyvin. Hassua, että vain toisesta tälläkin palstalla on kirjoitettu ettei osaisi heittää tai ettei juuri ole hyödyksi hyökkäyksessä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ehkä eniten ketuttaa se miksi tuossa viimeisen neljänneksen alussa edes piti antaa toivoa. Miten nyt Portland ottaa yli 100 paunaa sisään? Indianan voittoon oli annettu kammottava 6.5 ylikerroin, mutta ei sitten sekään tietenkään natsannut.
Tosiaan, Blazers:han oli ottanut nenaan Pacerseilta yhdeksan kertaa putkeen ennen eilista ja eilenkin kaikki naytti menevan taysin samaan suuntaan ennen kun neljannen alussa alettiin puolustaa (Pacers teki yhden pelitilannekorin ekan kuuden minuutin aikana) ja lopussa, vaikka Blake hieman pallonmenetyksellaan pelastyttikin, B-Roy hoiti homman kotiin, kun J-Jack epaonnistui viimeisen sekunnin kolmosessaan.

Tanaan back-to-backissa meilla on mahis nousta divisioonan karkeen kaatamalla Nuggets Denverissa. Ei valttamatta se helpoin paikka ottaa vierasvoitto...
 
All day.

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tosiaan, Blazers:han oli ottanut nenaan Pacerseilta yhdeksan kertaa putkeen ennen eilista ja eilenkin kaikki naytti menevan taysin samaan suuntaan ennen kun neljannen alussa alettiin puolustaa (Pacers teki yhden pelitilannekorin ekan kuuden minuutin aikana) ja lopussa, vaikka Blake hieman pallonmenetyksellaan pelastyttikin, B-Roy hoiti homman kotiin, kun J-Jack epaonnistui viimeisen sekunnin kolmosessaan.
Tyylipisteitä ei jaeta koripallossakaan, joten jos viimeisen neljänneksen puolustus tuo voiton, niin sehän riittää.

Itse vilkaisin tuon ottelun tilannetta ainoan kerran yöllä 1. neljänneksen puolessa välissä (kun oksennusten siivouksilta kerkesin), ja siinä vaiheessa ei kyllä käynyt mielessäkään, että ottelussa tehdään 212 pistettä. Pacers johti näet 4-14. Mutta sen jälkeen korisukka näköjään rupesi laulamaan hieman eri tahtiin.

Tänään sitten pelataan vain kaksi peliä, mutta aika tärkeitä sellaisia pudotuspeliä silmälläpitäen. Saa nähdä antoiko omistajien julkinen ripitys Dallasin pojille potkua enemmän kuin yhteen peliin, kun matka jatkuu New Orleansiin. Entä Trail Blazers Denveriä vastaan, joka saa riveihinsä jälleen Carmelo Anthonyn? Jos veikata täytyy niin sanotaan, että tänään Portland nousee divisionakärjeksi, ja Dallas Hornetsien rinnalle. Vierasvoitoista lähdetään siis liikkeelle.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Pahasti meni vituralleen nyt veikkauksesi tana iltana, Tombe. Molemmat, Dallas ja Portland, sai pahasti nenaan. Niin kun aina, Denver on paha paikka pelata ja Portland EI OLE hyva road tiimi, eika se ole sita varsinkaan Lannen niita joukkueita vastaan, jotka taistelevat kahdeksasta pudotuspelipaikasta. Naita joukkueita vastaan me ollaan vieraissa huikeasti 1-13. Voidaan sanoa, etta meita viedaan kun kuoriamparia ja jopa "koulukiusataan" juuri naita vastaan keita vastaan pitais sitten pudotuspeleissa pelata.

Siihen on tultava jonkinlainen muutos, muuten jopa Suns tulee sielta pimeasta kohta ohi... Ei ollut kylla hyva peli tanaan eika sekaan, etta vajaa puolet jengista oli tanaan hieman kipeana ja tama oli back to back. Noh, ehka himassa Minnesotaa vastaan taas lauantaina...
 
All day.

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pahasti meni vituralleen nyt veikkauksesi tana iltana, Tombe. Molemmat, Dallas ja Portland, sai pahasti nenaan. Niin kun aina, Denver on paha paikka pelata ja Portland EI OLE hyva road tiimi, eika se ole sita varsinkaan Lannen niita joukkueita vastaan, jotka taistelevat kahdeksasta pudotuspelipaikasta. Naita joukkueita vastaan me ollaan vieraissa huikeasti 1-13. Voidaan sanoa, etta meita viedaan kun kuoriamparia ja jopa "koulukiusataan" juuri naita vastaan keita vastaan pitais sitten pudotuspeleissa pelata.

Siihen on tultava jonkinlainen muutos, muuten jopa Suns tulee sielta pimeasta kohta ohi... Ei ollut kylla hyva peli tanaan eika sekaan, etta vajaa puolet jengista oli tanaan hieman kipeana ja tama oli back to back. Noh, ehka himassa Minnesotaa vastaan taas lauantaina...
Aika reisille toisiaan meni nuo "ennakkoni". Dallas sentään johti vielä kolmannella neljänneksellä 51-46, mutta loppujakso (8.22) menikin sitten Hornettseille 16-29, ja peli 3/4 jälkeen 67-75. Ja siitä sitten ero kasvoi tuonne 16 pisteeseen. Taisi loppua Texasin pojilta virta, kun myös pelasivat toisen pelin putkeen. Tässä ottelussa Kidd muuten oli huonoin tuossa +- tilastossa (-22), Nowitzki (-20), Dampier (-19) eivat myöskään olleet iskussa. Muttenkaan Jasonin peli ei kulkenut parhaimmalla mahdollisella tavalla. 13 pistettä (4/11), 5 levaria, 3 riistoa ja 2 syöttöä.

Chris Paul oli kentän kunkku 27 pistellä ja 15 syötöllä. Mutta kummallisin tapaus New Orelansissa on tällä hetkellä mies nimeltä Tyson Chandler. Mies ei läpäissyt lääkärintarkastusta (linkissä tästä) http://sports.espn.go.com/nba/news/story?id=3917505 ja palasi New Orleansin riveihin. Ja miten joukkueen pelit ovat tämän jälkeen kulkeneet? Muistetaan, että ennen Chandlerin paluuta kokoonpanoon joukkueella oli neljän ottelun tappioputki alla, vaikkakin kohtuu kovia joukkueita (poislukien Memphis) vastaan. 15 ottelua ilman Chandleria oli mennyt saldolla 6-9. No nyt on 6:n voittoputki alla, joissa Chandler on tenyt yhteensä 65 pistettä (fg 27/41 65,9%) ja ottanut 68 levypalloa. Joten eipä varmaan New Orleansissakaan enään kaduta tuo pieleen mennyt kauppa.

Tuo Denverin ja Portlandin välinen ottelu oli myös aika selkeä. Hienosti Portland tuli vielä peliin kääntäen Denverin 46-30 johdon lukemiin 55-53 (ja 59-57), mutta tämän jälkeen Nuggets meni menojaan. Anthonylle mukavat 39 pistettä (fg 16/26)
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Itse sanoit että onko 9 miljoonaa järkeä maksaa siitä että mies osaa puolustaa enemmän kun hyökkäyksessä on huonompi. (sitä ennen totesit miehen olevan yksinkertaisesti huono mikä sekin kumottiin) Sen jälkeen perusteltiin, että on, koska hyökkäyspääkin toimii lähes samalla tasolla ja puolustaessa ero on todella suuri. Sen jälkeen unohdit kokonaan puolustustekemisen ja aloit selittämään miten paljon parempi Nash on ollut koko urallaan hyökkäyksessä kun ei tällä kaudella eroa ollutkaan ihmeemmin. (vaikka tämän kauden palkasta oli kyse) Ja jokainen keskuteluun osallistunut kaiketi totesi että Nash on parempi heittäjänä? Ainoa oli, että koska alkuperäinen argumenttisi oli että Kidd "on niin huono hyökkäyksessä" oli totaalisen yliampuva niin järjetön hehkuttamisesi toisen ylivertaisuudesta on huvittavaa.
Öö, missä sanoin että kuka on yksinkertaisesti huono?
Ja tosiaan, jos Nash on joittenkin mielestä ylipalkattu, niin tosiaan tällöin on perusteltua kysyä miten paljon Kiddin puolustuspelaamisesta, joka sekin on iän myötä laskusuunnassa, kannattaa maksaa, 9 M on iso raha eroa pelkästään tästä.
Tämän jälkeen keskustelu siirtyi puhtaasti hyökkäyspään tehoihin, kunnes taas sitä yritettiin kääntää puolustuspelaamiseen, kuitenkaan ottamatta sitten enää mitenkään kantaa tuohon palkkaeroon ja ylipalkkaus-aspektiin (joka ei toki ollut kenenkään keskustelijan oma väite, vaan Foxin).

Ja syy siihen miksi Nashin hyökkäyspään tilastot tältä kaudelta ovat vain "vähän" paremmat on tietenkin se että Suns vaihtoi taktiikkaa puolessa välissä kautta ja ennen vaihdosta pelitapa oli erilainen. Kuitenkin tuo kohta keskustelussa on hieman hedelmätön ja lähinnä Tombe yritti vetää keskustelua vain yhteen asiaan, eli juuri niihin kahteen tilastoon missä Kidd nyt tällä kaudella, täysin uran tilastojen vastaisesti, on pärjännyt Nashille eli kolmosprosentissa huomioimatta mitenkään pistekeskiarvoa, heittoprosenttia yleensä tai vapariprosentteja, kaikki osa hyökkäyspään suoritusta.

Ja kyllä, allekirjoitan yhä sen, että Kiddin päivät hyökkäyspäässä alkavat olla luetut juuri sen takia että kun heittotaitoa ei ole ja ajonopeus ei enää riitä, jäljelle jää syöttely ja sitten on oma kysymyksensä tahtooku kukaan maksaa Kiddin pelistä enää 21 miljoonaa ensi kaudella. Aivan varmasti mies yhä kuuluu NBA:han, mutta jos puhutaan ylipalkkauksesta, niin ennen Nashia tulee aivan eri kavereita vastaan.

Se että vähättelet ja haukut liigan yhtä legendaa vie uskottavuuttasi tässä kirjoittelussa sen verran ettei kannata ihmetellä jos ymmärrystä jutuillesi löydy. Ja sinun kirjoitushistoriallasi toisten kirjoitustapojen muisteluun ei kannattaisi lähteä.
En minä ole syy siihen ettei Kidd osaa heittää, tämä on fakta joka on helposti todennettavissa tilastoista. Tietenkin yhä sillä tarkennuksella, että jos puhutaan NBA-pelaajista, pitää vertailu ja tehdä NBA-pelaajiin, ei esim. itseeni, johon verrattuna Kidd varmasti "osaa heittää". Tottakai Kidd _osaa_ heittää, mutta ei sillä tasolla mitä niin moni muu takamies. Tällä kaudella tosin Kidd on petrannut merkittävästi prosenttejaan, mutta yhä, yhden kauden pohjalta on vaikea sanoa osaako mies sittenkin heittää, mutta on vain aiemmat kaudet huvikseen roiskinut palloa. Esim. 82gamesin tilastojen mukaan Kidd on heittänyt 2 pisteen jumpperinsa tällä kaudella 41% sisään, Nash 44% eli ei kummoista eroa tuossakaan, voitte sitten retostella tällä ihan niin paljon kuin tahdotte. Ja kun tilastoja tutkii tarkemmin, löytyy monia muitakin kausia jolloin Kidd on oikeastaan heittänyt hyvin.
Vaparit kuitenkin ovat hyvä indikaattori pelaajan perusheittotaidoista (löytyy kyllä pelaajia, jotka ovat vapareissa lähes huonompia kuin muissa heitoissa, mutta ei niistä enempää) ja niissä tuo Kiddin uran 78% on kuitenkin jotain aivan muuta kuin hyvä.

Ehkä pitää sitten loiventaa omaa näkemystään ja todeta, että Kidd on keskinkertainen heittäjä? Vai mikä on se muitten keskustelijoitten kvantitatiivinen heittoprosenttiraja huonolle?

Heittäminen kun on aika paljolti vain tilastolaji, se miten tilastoja tulkitsee on sitten mielipidekysymys. Esim. nyt joku Shawn Marion heittää rumimmalla tyylillä ikinä ilman mitään perustekniikkaa, mutta kun pallot kuitenkin menevät jonkinlaisilla prosenteilla sisään (tai ainakin menivät, kun Nash petasi vapaita paikkoja, tilastoihin kun tuli yli 10% pudotus Phoenixista lähdön jälkeen) niin ei siinä kauheasti voi valittaa tyyliseikoista.

Ja onhan se toki hauska lukea miten Phoenix tuurin, väärän konferenssin tai minkälie syyn takia on jäänyt ilman liigavoittoa. Viimeinen perustelu sillä että eri konferenssissa olemalla olisi päässyt helpommin finaaliin ja voitto olisi voinut tarttua sitä kautta on jo säälittävä. Eikö se tippuminen siellä läntisessä tullut juuri sille joka olisi siellä finaalissa tullut vastaan?
Siis eivät nämä ole mitään selityksiä joilla itken itseni iltaisin uneen, vaan lähinnä tosiasioita siitä miten pienestä kaikki on oikeastaan ollut kiinni, kun esim. Matsin lempimantra on hokea sitä miten Suns ei vain voi pärjätä pelityylillään, no toki hän on yhä siinä määrin oikeassa ettei Suns ole pärjännytkään, mutta joka kausi on löytynyt 29 muutakin joukkuetta jotka eivät ole myöskään pärjänneet jos kriteerinä on vain ja ainoastaan mestaruus.
Idästä Suns olisi suurella todennäköisyydellä päässyt finaaleihin useita kertoja, tätä finaaleihin pääsemättömyyttä kun jaksetaan myös käyttää perusteena miksi Suns ei oikeastaan ole pärjännyt ja ehkä jollain kerralla olisi voinut tulla voittokin, jos lännen vastustaja olisikin ollut joku toinen kuin Spurs ja sitä ei koskaan voi olla vähättelemättä miten paljon helpommin idästä pääsi finaaleihin ja etenkin Sunsien äärimmäisen niukassa rosterissa väsymyksen roolia ei voi vähätellä.

Tuuria ovat mm. JJ:n loukkaantuminen pudotuspeleissä, Amaren loukkaantuminen ja lopullinen tasonpudotus sen seurauksena, Nashin verenhyytymisongelmat pudotuspeleissä, mikä vaikutti siihen että Spurs otti tärkeän voiton, Amaren ja Bellin hieman kyseenalainen (mutta täysin sääntöjen mukainen toki, mutta kuten NBA:ssa hyvin tiedetään, säännöt eivät ole aina vakiot, etenkin jos tuomarina on mafian lahjoma kaveri) ulosajo ja pelikielto seuraaviin peleihin jne. Jos menestys on pienestä kiinni, eikä vastustajille satu vastaavia epäonnenpotkuja, niin ei siinä voi muuta todeta, kuin että paska mäihä ja ensi vuonna uudestaan.

Se on toki tosiasia, ettei Sunsilla juuri ollut keinoja Spursien lyömiseen, mutta kuten historia näyttää, aika harvalla joukkueella oli, onko se siis suurikaan häpeä Sunsin kannalta?
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tottakai, mutta ei tuollaisiin lukemiin päästä pelkästään puolustamalla, vaan suorittamalla molemmissa päissä, ja hyvin. Tuo NBA.comista löytyvä tilasto on muuten hieman perässä, siinä Kiddille merkitty 56 peliä. Näiden aikana mies on ollut kentällä Dallasin 4244 pisteen aikana. Siitä tulee noin 75,79 pistettä per peli. Joten luulisi, että mies tosiaan on ollut hyödyksi myös hyökkäyspäässä, vaikka omat tehot ovatkin lukemissa 9,1 pist/peli. Omiin tehty Kiddin ollessä kentällä 3974 pistettä (70,96). Mies on siis käytännössä voittanut jokaisen 56 peliä keskimäärin pistein 75,79-70,96. Minuutteja on merkitty 1973, joka tekee reilut 35min / peli.
Ja yhä pitää tämän kauden osalta muistaa, että Suns on pelannut puolet kaudesta aivan erilaisella taktiikalla, joka ei myöskään edes toiminut kunnolla.
No, toimiiko sitten nykytaktiikkakaan, kun turpiin on tullut kahdesti putkeen Nashin paluun jälkeen. Voi olla, että jos Suns jää pleijarien ulkopuolelle niin Nashin team optionia ei käytetä ja ensi kaudella yritetään taas jotain ihan muuta. Etenkin kun Sunsien omistajalla on raha kuulemma vähän tiukassa, niin viimeistään kaudella 2010/11 nähdään täysin erilainen Suns, koska Shaq luultavasti lopettaa sopimuksensa loppuessa ja Amarelle ei kukaan ole maksamassa ~20 miljoonaa nykypelistään.
Kivaa oli kuitenkin niin kauan kuin sitä kesti.

Entä pelaaja, (Kidd) joka heittää suhteellisen vähän, tekee vähän pisteitä, mutta taas syöttelemällä muille ja menettämällä harvoin pallon luo tilanteita muille. Onko mies silloin arvokas joukkueelleen?
Mutta arvokkuushan on taas sitten arvostuskysymys. Ja yhä, tämä kausi on monessa mielessä poikkeuksellinen Kiddille, sen takia yhä korostan sitä laajempaa tilastollista otantaa eli juuri viimeistä viittä kautta, joka edustaa Kiddin osalta kuitenkin uran loppupäätä. Vedän kyllä sanani takaisin, jos Kidd pelaa vielä pari kautta nykytilastoilla, eikä jatka sitä trendiä mikä on ollut päällä viimeiset 5 vuotta. Ja toki, kyllähän veteraanipointeille aina tarvetta on, mutta siitä päästäänkin koko keskustelun aloitukseen->

Koko keskusteluhan lähti siitä, onko Kiddin 21 miljoonan palkka sitten ylipalkkausta, jos Nashin 12 sitä Foxin mielestä on.

No sana liioittelija tuli ensimmäiseksi mieleen. Mitä muuta voisi näistä tänään kirjoitetuista kommenteista päätellä?
Liioittelu on vähän suhteellinen käsite, koska kvalitatiiviset arviot ovat aina mielipidekysymyksiä, sen takia se mikä toiselle on huono, on toiselle vain keskinkertainen. Juuri sen takia kiinnostaisikin tietää, mikä sitten sinun mielestäsi on se kvantitatiivinen raja huonolle heittäjälle.
Se, että kirjoitan kerran väärää suuruusluokkaa olevan arvion heittomäärille on nyt enemmänkin sattumanvaraista ja huono salavalinta.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja syy siihen miksi Nashin hyökkäyspään tilastot tältä kaudelta ovat vain "vähän" paremmat on tietenkin se että Suns vaihtoi taktiikkaa puolessa välissä kautta ja ennen vaihdosta pelitapa oli erilainen. Kuitenkin tuo kohta keskustelussa on hieman hedelmätön ja lähinnä Tombe yritti vetää keskustelua vain yhteen asiaan, eli juuri niihin kahteen tilastoon missä Kidd nyt tällä kaudella, täysin uran tilastojen vastaisesti, on pärjännyt Nashille eli kolmosprosentissa huomioimatta mitenkään pistekeskiarvoa, heittoprosenttia yleensä tai vapariprosentteja, kaikki osa hyökkäyspään suoritusta.
En minä yritä vetää keskustelua yhtään mihinkään eikä päätarkoituksenani ole edes verrata Nashiä ja Kiddiä, vaan ampua nuo kaksi väittämääsi alas jotka olivat 1. alkaa olla jo aika hyödytön hyökkäyksessä ja 2. heittäähän mies ei ole koskaan osannut.

Tuo kohta 1 on nyt jo kumottu sillä, että jos mies on kentällä, oman joukkueen tekiessä keskimäärin 76 pistettä/ottelu, niin eiköhän siellä jotain hyödyllistäkin tehdä, vaikka itse mies ei tee niitä pisteitä, tai anna sitä vimeistä syöttöä. Käsittääkseni koripallossa yhden pelaajan merkitys on suurempi kuin esim. jalkapallossa. Korjaa ihmeessä, jos olen väärässä.

Ja tuo heittotaito on ihan puutaheinää osaltasi, vaikka kuinka yrittäisit jankata, että roiskimalla saa paljon menemään sisäänkin. Yli 1400 kolmosta uralla ei synny roiskimalla. En tiedä mihin prosenttiin asetetaan sinun kriteerisi heittotaidosta, mutta jos yrittäisit hieman täsmentää. Voin vaikka esittää muutaman avustavan kysymyksen. Osaako Leandro Barbosa heittää (tämän kauden 3% 35,9), entä Matt Barnes (35,5%), Michael Redd (36,6%), Hedo Turgoglu (37,2), Brandon Roy (38,4%)... Mainittakoon vielä että muuan LeBron on heittänyt kolmosensa tällä kaudella prosentilla 34,2, muuan Bryant prosentilla 33,9, ja Kidd siis prosentilla 40,2 (koko ura 34,0), mutta hän siis ei osaa sinun mielestäsi heittää...?

EDIT: Kolmoset koko uralla:

Jason Kidd 1451/4262 = 34,0%
Kobe Bryant 1166/3438 = 33,9%
LeBron James 606/1854 = 32,7%

Aika paljon on heittotaidottomia liigassa?
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Koko keskusteluhan lähti siitä, onko Kiddin 21 miljoonan palkka sitten ylipalkkausta, jos Nashin 12 sitä Foxin mielestä on.
Koko keskustelu osaltani lähti tästä http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=2634393&postcount=265, jossa en hirveämmin puhu palkoista. Noista sinun kahdesta väittämästäsi sitäkin enemmän.

Siitä olen samaa mieltä ettei Nash kuuluisi tuolle Fox Sportsin listoille, tai edes nimetyksi ehdokkaaksi. Jason Richardssonkin kuuluisi olla Sunseista edellä melkein samankokoisella liksallaan. Eikä tuo Davisin Baronkaan ole saanut reilulla 11 miljoonalla hirveitä aikaan Clippersissä jne... Mutta eipä tuolle listalle Kiddkään kuulu.

Tästä voitaisiin vetää uusi aihe esiin:

Ketkä NBA pelaajat tällä hetkellä ovat selkästi alipalkattuja? Tuolta NY Knickseistä löytyy mielestäni ainakin yksi pelaaja, joka olisi selkeän palkankorotuksen tarpeessa. Eli David Lee, joka tällä kaudella on tehnyt 16,5 pistettä per peli, ja ottanut 11,9 levypalloa per peli, ja johtaa koko NBA:n double-double tilastoa 49 ottelulla. Palkka vajaat 1,8 miljoonaa.

EDIT: Tuosta David Leestä sen verran, että mies teki helmikuussa jokaisessa ottelussaan double-doublen, ja on missannut tämän vuoden peleissä tuon vain kertaalleen. Silloin tehot olivat 24 pist ja "vain" 9 levypalloa. NY Knicks varasi miehen aikoinaan vuoden 2005 draftissa toisena pelaajanaan (1. Channing Frye) 1.kierroksen viimeisenä pelaajana. Tässä tuo vuoden draftlista http://en.wikipedia.org/wiki/2005_NBA_Draft, aika moni noussut huipulle, ja on siellä nimiä mistä en ole ikinä kuullutkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Lannen pudotuspelitaistelussa tapahtui kahden paivan aikana:

Blazers havisi Denverille, Jazz voitti Denverin, Rockets voitti Phoenixin ja Hornets pesasi Dallasin

Seuraus: Denver sijalta 3 sijalle 4, Blazers sijalta 4 sijalle 7 JA kymmenen voiton putkessa oleva Jazz ei ole edelleenkaan sen korkeammalla kun sijalla 6 ja kuuden voiton putkessa oleva Hornets sijalla 5. Ilman T-Macia pelaava Rockets noussut jo kolmoseksi...

DING DING, BING BONG, TRRRRRRR, DING DING DING.... vai miten se flipperi laulaa??? Kylla toi on huikeeta toi Lannen taistelu. Loppuun asti mennaan!!

Suns tippuu kauemmas ja kauemmas ja Stouden urakin kuulemma saattaa olla jo vaarassa...
 
All day.

Evander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä on näköjään jauhettu sivutolkulla Nashista ja Kiddista. En nyt muuten jaksa ottaa kantaa, mutta ei se Kiddin kehuttu puolustuskaan kovin kummoista enää ole, vanha pelaaja kun on. Nuoret vikkelät takamiehet tuntuvat menevän ohi vasemmalta ja oikealta. Esim. muuan aliarvostettu Rajon Rondo on vienyt Kiddia tällä kaudella molemmissa päissä, Bostonin pelejä kun on tullut kateltua. Meinasin jo sanoa, että teki 32 pistettä häntä vastaan, mutta sehän olikin Nashia vastaan. ;)
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ah, tuo klassikko Spurs -Suns oli taas eilen iltapaivapelina TVssa... Kylla se on edelleen hienoa katsoa, kun puolustus vie "hyokkaysta". Mihin koripallo pelina perustuu ja miten perusasiat edelleen vie koko pelia...

Suns alkaa tosiaan jaamaan pleijarijunasta aika pahasti. Pahoja tappioita joukkueille, joille ei saisi paljoa enaa havita tassa vaiheessa kautta. Nyt matkaa pleijariehin on jo 4 pelia ja ryhmaan Utah, Portland, Hornets ja Denver jo 5.5 - 6 pelia. Aika paljon kirittavaa viimeisten 20 pelin aikana... En ole paljoa katsellut Phoenixin loppuohjelmaa, mutta sen tiedan, etta Portlandiin he tulevat viela kerran.

Portlandilla on viela 20 pelia jaljella. Niista 10 pelataan kotona ja 10 vieraissa. Seassa on kaksi road-trippia. Toinen Itaan, toinen Lanteen. Tama viikko pyoritaan kuitenkin viela kotosalla ja taytyy sanoa, etta aika paljonhan nama kolme kotipelia tulee nayttamaan suuntaa sille mihin tassa ollaan menossa. Tanaan raahaudutaan hallille katsomaan Lakerseja. Lansirannikon klassikko. Lakers:han ei ole taalta hakenut voittoa viimeiseen kuuteen matsiin... Saattaa olla aika yllatavaa joillekin. Sitten keskiviikkona vastaan tulee Mavs ja tuossa matsissa haetaan tosissaan paikkaa pleijareissa. Mavs:han on talla hetkella 1.5 pelia meita jaljessa kahdeksannella paikalla. Verta tullaan varmasti nakemaan, silla kummallekin peli on tuikitarkea ja Mavsien viime vierailu taalla, Joulu-paivana, oli meilta surkea esitys puolustuksellisesti. Clippers-pelin kanssa ehdottomasti kauden pohjanoteeraus. Perjantaina vastassa on viela Nets ja Carter.

Sitten vierailu Itaan! Hawks, Memphis (idassa se on! ;)), Pacers, Cavs ja Bucks (niin on Milwaukee:kin!!!). Tuossa on ihan saumaa hyvalle tuloksellekin, mutta eihan meilta noi vieraspelit ole oikeen sujuneet, joten katotaan nyt.

Sitten himassa nelja pelia: 76ers, Suns, Memphis ja Jazz. Jazz on ollut huikea viime aikoina ja Deron Williams on nostanut itsensa nyt kylla koko liigan ykkos-PG:ksi. Aija on kertakaikkiaan ollut huikea!

Sitten aika paha vieraskiertue Lannessa: Thunder, Rockets, Memphis (taas!) ja Spurs... tuosta voi jaada Blazerseille luu kateen kylla :-(

Loppupuristus vedetaan ensin himassa Lakersia vastaan, sitten LAssa Clipuja vastaan ja lopuksi kotona seka Thunder etta Nuggets. Viimeisena pelina siis Nuggets kotona!! Ratkeaako tuossa jotain?? Huh huh!

Eli ei tassa helpolla niihin pleijareihin paasta, jos ylipaataan paastaan. Olemme olleet kerrassaan heikkoja Lannen play-offs-joukkueita vastaan vierassa (1-13), mutta onneksi niita otteluita ei ole kun kaksi jaljella. Itaa vastaan olemme olleet yksi parhaimmista Lannen joukkueista (19-5) ja Lantta vastaan ollaan pelattu baut .500 kun lasketaan vieras ja kotipelit yhteen. Kotonahan olemme edelleen muikeasti 26-5. Vain Lakers ja Cavs ovat pelanneet kotona paremmin. Ne on ne fanit, naas naas ;-)

Portlandissa ollaan puhuttu koko kauden kolmesta asiasta: 1) Play-offs, 2) Oman divisioonan voitto ja 3) 50 voiton kausi. Kaksi kolmesta on hyvinkin realistisia: 50 voittoa ja play-offs. Loppupelit kun menee 11-9, niin sehan olisi siina. 10 kotipelia... Ja kyllahan tassa jo haluaisi uskoa kovastikin play-offs-paikkaan. Suns on sen verran kaukana jo, etta ihan hirveita tassa pitaisi tapahtua, jos sielta seka Mavs etta Suns ohi puskisivat. Nyt myos tietysti Denver:kin, joka kylla meita rokitti kotonaan, mutta sen jalkeen on saaneet nenaan "ties kenelta", viimeksi Sacramentolta!

Divisioonavoitto on se vaikein juttu. Niin kun jo kauden alussa sanoin (Ylen toimittajan arvioita vastaan), niin Utah on kova joukkue. Deron Williams on aija ja joukkueesta loytyy paljon seka kokemusta etta kokoa. Joukkue sukkasi ison osan kautta, kun puolet miehista oli ulkona. Nyt jengi on kuitenkin terve ja plakkarissa on jo 11 voittoa putkeen. Huh huh! Eli paljon pitaa meidan pelit parantua ja Utahin pitaa palata maanpinnalle, jotta me divisioona voitettais. Eli vaikka edelleen ollaan (vikat 10 pelia) 7-3, niin on siella joukossa ollu sellasia pelaja, etta vahan tsagallakin ollaan noita "selvasti huonompia" joukkueita voitettu (esim Pacers & Wolves). Varsinkin otteluiden alut on olleet aika pahaa katsottavaa... Sitten taas vieraissa ollaan saatu rumasti otsaan meidan kanssa pleijaripaikoista taistelevilta joukkueilta...

Noh, joka tapauksessa, tanaan hallille huutamaan BEAT LA!!! ja katsomaan miten Kobe yrittaa taas veivata 60 pinnaa... ;-)
 
All day.

TML

Jäsen
Noh, joka tapauksessa, tanaan hallille huutamaan BEAT LA!!! ja katsomaan miten Kobe yrittaa taas veivata 60 pinnaa... ;-)
Kauaksi jäi ja otti vielä roimat miinukset päälle TB:n kukistaessa Lakersin. Varmaan ollut melkoinen hulabaloo päällä siellä hallilla. Ilmeisen kuuma peli myöskin, Trevor Arizan lyötyä Fernandezia päähän. Blokkia kait yritti mutta ei auta, päähän löi ja Rudy lensi aika pahannäköisesti lattialle. http://www.youtube.com/watch?v=jUENlW0s0Ow
Raporttia odotellessa.

Hieno voitto Blazersille mutta illan suoritus tuli Heatin ottelussa ja kenenkä muunkaan kuin D-Waden toimesta. http://www.youtube.com/watch?v=YxrokArIWjQ
Aika karmaseva menetys Bulls-pelaajalle ja Wade iskee buzzer-beaterin. Toinen jatkoaika oli siis kyseessä. Muutenkin Wadelle näpsäkät 48 pinnaa viime yönä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No juu, olihan se matsi eilen. Sanotaan tahan alkuun nyt kuitenkin etta

Ariza on mulkku.

Niin... se peli. Ihan ekat minuutithan meni tasasesti, mutta 8-5 (Lakers) jalkeen kentalla oli yksi joukkue ja yksi ryhma jotain purppurapaitasia saheltajia. Kylla meinaan tuon jalkeen Los Angelesin poikaa vietiin kun mummoa kirkkoon! Ja kaiken a&o oli nimenomaan puolustus. Ekan jakson jalkeen Lakerseilla oli 16 pinnaa (vahiten talla kaudella), puoliajalla 38 (vahiten talla kaudella)...

Ai niin, sanoinko jo, etta...

Ariza on mulkku.

... ja surullisen kuuluisan kolmannen jakson paatteeksi Lakerseilla oli 56 pinnaa, joka sekin oli heidan oma "low" talla kaudella. Siis 56 pinnaa joukkueella, joka johtaa pisteidentekokilpailua koko liigassa (108.48ppg)! Siihenhan se ottelu sitten periaatteessa loppuikin. Silla sen jalkeen kun Rudy loukkaantui...

Ariza on mulkku

... niin meidan jannut oli 28 pinnaa edella ja selkeesti jarkyttyneita tilanteesta ja paastivat Lakersit tulittamaan kolmosia lahes joka hyokkayksessa neljannella jaksolla. Voitto ei kuitenkaan ollut koko neljannen jaksonkaan aikana uhattuna ja Lakers sai turpaansa todella huolella,...

Ariza on mulkku

... pahiten tahan mennessa talla kaudella. Ja se konsertti alkoi jo ennen pelia

BEAT LA!! BEAT LA!!! BEAT LA!!!

Kylla noi Lakers-pelit on jotain ihan eri soppaa kun mikaan muu peli. Mahtava tunnelma, Portland - LA vihasuhde, taysi tupa, aina paljon LA bandwagon-tyyppeja ja hirvee hulina paallansa. Tuskin maltan odottaa huhtikuun neljatta kohtaamista!

Beat LA -huudot saivat myos muita variaatioita:

LA SUCKS!!! LA SUCKS!!! LA SUCKS!!!

Varsin osuva. Ai niin...

Ariza on mulkku.

Eilinen nayte oli koko joukkueelta sellanen, etta ei paremmasta valia. Jokainen teki oman osansa ja paljon muutakin. T-Law on aina hyva Lakersia vastaan ja nyt jopa Batum paasi henkeen mukaan eika jaanyt katselemaan Koben pyorityksia ollenkaan. Han piti Koben taysin pimennossa (yhdessa T-Lawn ja Royn kanssa): heitot 11-29 ja vain kaksi (!!!) vapaaheittoa. Jos meinaan joku oli eilen ekaa kertaa korismatsissa eika tuntenut Kobea ennestaan, niin saattoi olla ihmeissaan, etta tuoko on joku hyvakin tassa lajissa...

Ariza on puolestaan mulkku.

Myos Przybilla oli aija 12/18, kuten toki myos LA: 16/13. Roy oli taas koko pelin MVP ja kolmannella jaksolla hanen heittaessa vapareita koko sali veti MVP MVP -huutoja. Kobe who??

Mitapa sitten Fernandezista? Varsin harmittava tapaus, joka ei missaan tapauksessa ollut vahinko, vaikka mulkku niin mediassa yrittaa vaittaakin. Lakers oli turhautunut koko pelin ajan ja jopa noyryytettykin kolmannella jaksolla. Jengi oli havinnyt Portlandissa jo seitsemasti putkeen ja nyt oli tulossa erittain noyryyttava tappio. Ilmassa oli koko ajan "kahinaa" siita leirista. Viime kerrallahan, ehka yksi liigan tyhmimmista pelaajista, Odom teki saman Roy:lle ja pari pelia aiemmin Kobe kavi jonkun raivaleihin kiinni ja Odom ilmestyi keskelle meidan kundeja meidan aikalisalla... Ja kun mulkku-Ariza vaittaa, etta ei ollut tahallinen, kun 29 pinnan tappioasemassa han yritti palloa ollessaan kaksi askelta jaljessa, jakson viimeisilla sekunneilla, ja kaden tullessa kaukaa ja voimalla suoraan Rudyn paahan, niin let me fucking laugh. Tekiko Blake saman Odomille ekalla puoliajalla samanlaisessa tilanteessa?? No ei tietenkaan, silloin miesta otetaan hieman eri tavalla. Noh, minkapa mulkku itselleen voi ja nyt jaadaankin odottelemaan tuota huhtikuun Lakers-pelia, josta tulee taatusti todella kuuma ja hirrrrvee vihellys- ja buuaus-konsertto. Nyt voidaan avoimesti vittuilla Koben ja Odomin lisaksi myos Arizalle, heh heh.

Rudy puolestaan paasi tanaan sairaalasta ja kyljessa on ruhje ja lonkkaluu on kipea. Han pyysi jo lupaa pelata huomenna, mutta laakari sanoi hanen olevan taysin ok alle viikossa. En siis ihmettelis, jos Rudy ei huomisessa Mavs pelissa viela pelaa. Harmi sinansa, silla takamies-rotaatio rikkoontuu, mutta toisaalta helvetin hyva, etta miehelle ei kaynyt tuon pahemmin.

Tanaan vuorossa huikea taisto Suns - Mavs (go Mavs!) ja huomenna siis Mavs back-to-backissa taalla Portlandissa.

Ariza on mulkku. And LA sucks!
 
All day.

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tanaan vuorossa huikea taisto Suns - Mavs (go Mavs!) ja huomenna siis Mavs back-to-backissa taalla Portlandissa.
Niinhän siinä kävi, että Suns otti turpaan viidennen kerran peräkkäin (117-122), ja vaikka sijat 3-8 ovatkin vain 2,5 voiton sisällä, niin Dallasin (8.) ja Phoenixin (9.) välinen ero jo 5 voittoa... joten tiukkaa tekee Sunsilla päästä pudotuspeleihin. Mutta kaikki on aina mahdollista. Kysykään vaikka San Diego Chargersin pojilta.

Suns saanut siis pataan 5 kertaa peräkkäin, eli joka kerta tuon tv:stä nähdyn Lakerspelin jälkeen, sekä sen jälkeen kun Nash palasi parketeille, vaikka mies on tehnyt ka 25.4 pistettä ja 11 syöttöä per peli. Aina ei yhden miehen tehot riitä, varsinkin kun oma joukkue antaa vastustajalle keskimäärin 117,4 pistettä per peli.

Kidd heitti eilisessä kohtaamisessaan tasan 8 kertaa, joista jokainen yritys oli kolmosen rajan takaa. Näistä onnistui neljä, joten pistemääräksi tuli 12. Tästä huolimatta mies oli aika isossa roolissa ottelun loppuhetkillä. Tuli kentälle Dallasin johtaessa 102-97 (6:31 jäljellä), otti seuraavat 3 Dallasin puolustuslevypalloa, ja sitten hyökkäyspäässä muutti tilanteen 106-97 tilanteeksi 112-99 (välissä Shaqin donkki) kahdella peräkkäisellä kolmosellaan. Tämän jälkeen Dallas sitten heitteli suuremmaksi osaksi vapareita, ja vaikka Kiddille tulikin vielä yksi pallonmenetys niin Mavsin voitto ei ollut enää missään vaiheessa uhattuna. Kiddille siis 12 pistettä, 8 levypalloa, 4 riistoa ja 3 syöttöä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Joo, kyllahan tohon Sunsien tilanteeseen vois kayttaa sita Charles Barkleyn legendaarista kysymysta:

How's that coach change working for ya?
 
All day.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy